Treidispekulaatiot ja huhut 2018–2019

  • 648 109
  • 1 883

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Jos Hallin jatkohalut Devilsiin ovat kyseenalaiset, niin voisiko kyseeseen tulla kauppa jossa pääpalaset olisivat Subban-Hall? Nashville saisi ainakin vahvistettua hieman tasapaksua hyökkäystään ja pakisto jäisi yhä kovaksi. Devilsin puolustus on taas heikko, joten Subban olisi sinne iso nimi. Nuoret hyökkääjät kehittyvät myös hiljalleen ja kesällä tulee taas uusi tähti sisään, niin Hallin lähtö ei ehkä kirpaisisi niin kovaa kuin joillain harvemmin korkealla varaavilla jengeillä.

Katselin aamulla St Louisin historian ensimmäistä finaalien kotivoittoa, ja Mäkisellä oli tauolla vieraana torontolainen insideri (Chris Johnston tms). Hän kertoi Phillyn yön kaupasta ja Predsin sekä Devilsin halusta ravistella joukkuetta lähitulevaisuudessa. Jos on tarkoitus ravistella isosti, niin tuo olisi yksi vaihtoehto minun mielestäni.

En ole koskaan ollut vakuuttunut Subbanin kyvystä pelata menestyvän joukkueen ykkösmiehenä, mutta Devilsillä ei ole oikein vaihtoehtoja. Parempia pakkeja ei voi saada jos et varaa heitä itse tai treidaa sitten kun alkavat olemaan jo iällä. Toisaalta Subbanilla ei ole enää hirveästi sopimusta jäljellä, joten hänen kanssaan ei tarvitse olla naimisissa 10 vuotta jos pelaaminen on yhä sitä samaa mitä se on ollut jos pakkipari ei ole nuoren Andrei Markovin tapainen teräsmies. Devilsillä ei myöskään taida olla vielä ensi kaudella mitään menestyspakkoa? Subban pääsisi siis toteuttamaan itseään rauhassa. Tappioilla ei olisi niin suurta merkitystä ja pisteitä syntyisi samalla hieman enemmän..
Muuten ihan asiallisen oloinen ehdotus, mutta kyllä tuo Subbanin ikä (30) tuntuu vähän kyseenalaiselle, kun ajattelee muuten Devilsin ikärakennetta. Joukkueen parhaat vuodet ovat vasta muutaman vuoden päästä, eikä Subban ole silloin todennäköisesti samalla tasolla kuin nyt. Tietenkin joukossa on aina poikkeuspelaajia, joilla meno alkaa hyytyä vasta 40 lähestyttäessä. En haluaisi ottaa kuitenkaan tuota riskiä, ja mieluummin toivon Sheron etsivän pakkivaihtoehtoja muualta, esim. Troubasta sopiva tarjous vetämään. Tai sitten jotain muita luovia ratkaisuja.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, uskon Hallin katsovan rauhassa, miltä joukkue näyttää draftin ja UFA-markkinoiden jälkeen ja päättävän sen jälkeen tai jopa vasta kauden aikana, tekeekö hän jatkosopimusta. Jos Hall joudutaan kauppaamaan muualle, tilalle kannattaa etsiä mieluummin Hallia nuorempaa pelaajaa kuin kolmekymppistä Subbania. Totta kai joukkueessa pitää olla myös kokemusta näyttämässä nuorille esimerkkiä ja rakentamassa oikeaa kulttuuria, mutta sitä saa hankittua muualtakin.
 

Knap

Jäsen
Kiinnostaisi kyllä tietää kuinka luotettavasti Pagnotta osuu maaliin näiden huhujen kanssa. Onko ihan puhdas Eklund, joka vaan viskoo huhuja ilmaan omasta pepusta?
Joo tota Pagnottaa tuntuu jokainen paskamedia nyt pakottavan, kun kertoo, että Laine katellu muita vaihtoehtoja jne. Jotenkin nyt noussut esille, kun paljon räväkkäitä "huhuja" tuonut esille.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Vähän haiskahtaa, että Hall lyö painetta Devils-johdolle, että sinne hankitaan kesällä pelimiehiä. Luonnollisesti kannattaisi aloittaa Kakosta, siinä saisi heti valmiin pelaajan, eikä tarvitse odottaa vuotta tai paria, kuten Hughesin kohdalla.

Palkkakaton suhteen Devils voisi olla parinkin kovan UFA-pelaajan kannoilla. Sittenkin jäisi vielä tilaa vahvistaa joukkuetta kauden aikana.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
While the two-time Norris Trophy winner is expected to be the most coveted free agent available when the market opens on July 1, a well-connected source says that he hopes to receive competitive offers from two teams in particular — the Senators and the Montreal Canadiens.

https://ottawasun.com/sports/hockey...t-be-more-inclined-to-consider-senators-offer

En taas tiedä kuinka luotettavia nää lähteet on, mutta olisi kyllä aika yllättävä käänne.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Vähän haiskahtaa, että Hall lyö painetta Devils-johdolle, että sinne hankitaan kesällä pelimiehiä. Luonnollisesti kannattaisi aloittaa Kakosta, siinä saisi heti valmiin pelaajan, eikä tarvitse odottaa vuotta tai paria, kuten Hughesin kohdalla.

Palkkakaton suhteen Devils voisi olla parinkin kovan UFA-pelaajan kannoilla. Sittenkin jäisi vielä tilaa vahvistaa joukkuetta kauden aikana.

Nyt on taas saatu paljon melua vähistä aineksista. Taylor Hallin jatkosopimus ei ole läpihuutojuttu, mutta en minä myöskään näe tilanteessa mitään neuvotteluyhteyden katkeamista, jolla Pagnotta jutussaan flirttailee. Jatkosopimusta ei edes voida allekirjoittaa ennen heinäkuun alkua, enkä jaksa uskoa rahan, tai Hallille tarjottavan aseman nousevan neuvotteluiden kynnyskysymykseksi. Hall olisi todennäköisin valinta Andy Greenen seuraajaksi joukkueen kapteenina, jos hän vain jää Devilsiin. Rahaa tärkeämpi kysymys on, millaiseen joukkueeseen Hall sitoutuu laittaessaan nimen sopimukseen.

Hall on puhunut tarpeesta joukkueen vahvistamiseen esim. kauden päätöspressissä. Eikä näissä lausunnoissa ole sen ihmeempää dramatiikkaa. Vaikeaa on nähdä, että asetelma olisi 1,5 kuukaudessa ratkaisevasti muuttunut jatkosopimusta vastaan varsinkaan, kun Devils sai koko draftin ykkösvarauksen.

Devils on käynyt jo pitkään kilpajuoksua aikaa vastaan nimenomaan siitä näkökulmasta, että kehittyykö muu joukkue Hallin ympärillä riittävän paljon ja nopeasti, että Hall kokee Devilsin oikeaksi valinnaksi uransa todennäköisesti viimeiselle pitkälle sopimukselle.

There’s only so much patience you can have at this age, at this point in time, Hall said. The league is getting younger and younger, and father time is undefeated. You only have so many years left in this league, and for me, to be halfway done in my career at least and to have only played five playoff games is disappointing, so you want to try and make up for that.

Hall, at multiple points, mentioned his happiness with the Devils, the strength of the team culture and how well he gets long with teammates. He wants to win a Stanley Cup at some point in his career, but he won’t make his decision in an attempt to chase one down in the wrong spot.

- That is a huge part of it, but you also want to be cognizant of the process and not go chasing after the wrong situation, Hall said. That’s what I have to think about, and to be honest, I haven’t really done that, so we’ll see what happens. It’s hard, but I want to win. For sure.

Hallin agentteineen ei tarvitse sen ihmeemmin lyödä painetta, tai vetää korostetun kovaa neuvottelulinjaa. Devilsin omistajat, GM Ray Shero ja Hilma, 92, Pihtiputaalta ovat puhuneet koko talven ja kevään ajan tismalleen samoista asioista kuin Hall. Päättyneeseen kauteen oli perusteltua lähteä vailla isompia satsauksia ja katsoa, mihin keväällä 2018 pudotuspeleihin yltänyt sekalainen nippu yltää ja mitkä oikeastaan ovat sen vahvuuksia ja heikkouksia. Pudotuspelihaaveet haudattiin jo marraskuussa, minkä jälkeen on ollut selvää, että tänä kesänä Sheron on oltava aktiivinen pelaajamarkkinoilla ja joukkue tarvitsee vahvistuksia kahteen ensimmäiseen hyökkäysketjuun ja ykköspakkipariin.

Asetelma on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen, vaikka mukana onkin paljon osatekijöitä. On tärkeää, että Devils saa ykkösvarauksen lisäksi kiinnitettyä joko vapailta markkinoilta, tai pelaajakaupoilla 1-2 selkeää vahvistusta, mutta uudet kiiltävät lelutkaan eivät yksin ratkaise Hallin tulevaisuutta. Joka tapauksessa häneltä vaadittaisiin edelleen kärsivällisyyttä ja halua olla kannattelemassa keskikastin joukkuetta. Hall ei tee jatkosopimusta, jos hän haluaa siirtyä valmiiseen pöytään tavoittelemaan kannua. Devilsin paluu pudotuspeleihin on tietenkin mahdollista jo ensi kaudella, mutta konferenssin raskassarjalaisiin on yhä matkaa. Hallin ratkaisu kiteytyy lopulta siihen, uskooko hän Devilsin suunnitelmien toteutumiseen, haluaako hän on olla edelleen rakennusvaiheessa mukana ja tapahtuuko kehitys hänen kannaltaan riittävän nopeasti.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Rick Dhaliwal:
Source : #Canucks are busy working phones on the trade market. They checked in on the price for Toronto defenseman Nikita Zaitsev who is getting lots of interest.

Myös Friedman kertoili Vancouverin aktiivisuudesta 31 Thoughts -podcastissa. Muissa yhteyksissä on puolestaan mainittu, että Philadelphia tulee olemaan aggressiivinen tänä kesänä, mistä toki jo Hayes oli hyvä osoitus.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
James on Twitter

LeBrun on ilmeisesti sanonut radiossa, että Waddell harkitsee vaihtavansa Pesce/Faulk/Hamilton kolmikosta jonkun Torontoon vaihdossa Kapanen+Zaitsev komboon.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
James on Twitter

LeBrun on ilmeisesti sanonut radiossa, että Waddell harkitsee vaihtavansa Pesce/Faulk/Hamilton kolmikosta jonkun Torontoon vaihdossa Kapanen+Zaitsev komboon.

Pesce kuulostaa aika ryöstöltä tuolla vastineella, kun ottaa huomioon kuinka hyvällä sopimuksella mies pelaa. Faulk taas liian vähältä ja Hamiltonin sopimus taas liian kalliilta Torontolle. Tietty Zaitsevin sopimus kanssa aika hintava.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
James on Twitter

LeBrun on ilmeisesti sanonut radiossa, että Waddell harkitsee vaihtavansa Pesce/Faulk/Hamilton kolmikosta jonkun Torontoon vaihdossa Kapanen+Zaitsev komboon.

Kyllä mulle kävisi ainakin, jos vaan palkat ei tulisi esteeksi... Pescen kylkeen jotain pientä kivaa (prospect, pick), niin voisi onnistuakin. Leafsin cap-tilanteessa en vain näe mitään järkeä raijata sisään kalliimpia kavereita, kuin poislähtevät. Kapasen oletettu ~3M toki "poistuisi" myös, mutta ans kattoo ny. Leafsin ongelmat helpottaa heti, jos se Marleau nyt saadaan johonkin tungettua.

edit. Siis siksi kylkiäinen, kun ilmeisesti Zaitsev herättää kiinnostusta jostain kumman syystä markkinoilla. Ei tarvitsekaan välttämättä ottaa kassillista kiekkoja...
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
LeBrun on ilmeisesti sanonut radiossa, että Waddell harkitsee vaihtavansa Pesce/Faulk/Hamilton kolmikosta jonkun Torontoon vaihdossa Kapanen+Zaitsev komboon.
Eli Hanifinin treidistä ei olla opittu mitään jos Pesce on tolla listalla. Canesilla voisi olla hyvä noste päällä (ja toki onkin) mutta kovasti koittavat ajaa sitä alas. Huoh...
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-
James on Twitter

LeBrun on ilmeisesti sanonut radiossa, että Waddell harkitsee vaihtavansa Pesce/Faulk/Hamilton kolmikosta jonkun Torontoon vaihdossa Kapanen+Zaitsev komboon.

NHL News Updates tiesi myös kertoa seuraavaa:

Trade rumours have begun to surface of a potential trade being discussed between the Maple Leafs and the Hurricanes.

It is currently being discussed of a package deal Nikita Zaitsev and Kasperi Kapanen to Carolina for defensemen Dougie Hamilton and a prospect.

Kapanen-Aho-Teräväinen vois olla mielenkiintoinen kokeilu. Siitä sitten uus ketju maajoukkueeseen :)
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Carolinalla on siis kohta 12 suomalaista hyökkääjää kasassa. Näppärää, kun voi palkata suomalaisen koutsin peluuttamaan hyökkäystä.
 

Vislami

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Erik Karlssonista alkaa huhuja liikkua, eikä olisi jatkamassa San Josessa.

The Ottawa Sun's Don Brennan reported Tuesday, citing "a well-connected source," that Karlsson hopes to receive contract offers from the Senators and the Montreal Canadiens when NHL free agency opens July 1.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Vähän ristiriidassa niiden aiemmin ilmenneiden tietojen kanssa, joiden mukaan mestaruushaaveet olisivat prioriteettilistalla korkealla. Nuo tiedot viittaisivat siihen, että ykkösprioriteetti on sijainti.

No eipä siinä, tervetuloa vaan maailman parhaalle oppimaan lisää puolustajan hommasta tulevalta maailman parhaalta!
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
NHL News Updates tiesi myös kertoa seuraavaa:

Trade rumours have begun to surface of a potential trade being discussed between the Maple Leafs and the Hurricanes.

It is currently being discussed of a package deal Nikita Zaitsev and Kasperi Kapanen to Carolina for defensemen Dougie Hamilton and a prospect.

Kapanen-Aho-Teräväinen vois olla mielenkiintoinen kokeilu. Siitä sitten uus ketju maajoukkueeseen :)

Jos tämä pitäisi paikkansa, niin Toronto pääsisi eroon n. 7,5 millistä palkkoja ja sisään tulisi 5,75 milliä. Säästöä tapahtuisi siis n. 3 milliä. Käytännössä Toronto joutuisi siis antamaan Kapasen kyytipojaksi, jotta saavat vähän palkkoja pois. Tietenkin Hamiltonin sopimus loppuu kesällä 2020 ja Zaitsevin jatkaa vielä pitkään. Kovalta hinnaltaan tuntuu. Tietenkin, jos Carolina heittää jotain Hamiltonin lisäksi, niin vähän pehmenee.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Siis kovalta Toronton maksettavalsi? Tuohan olisi Dubalta täydellinen highway-robbery.

Waddelilla on tainnut hieman tosiasiat hämärtyä, kun huolimatta epäonnistuneista kaupoista ennen viime kauden alkua joukkue pääsi playoffeihin.
 
Jos tämä pitäisi paikkansa, niin Toronto pääsisi eroon n. 7,5 millistä palkkoja ja sisään tulisi 5,75 milliä. Säästöä tapahtuisi siis n. 3 milliä. Käytännössä Toronto joutuisi siis antamaan Kapasen kyytipojaksi, jotta saavat vähän palkkoja pois. Tietenkin Hamiltonin sopimus loppuu kesällä 2020 ja Zaitsevin jatkaa vielä pitkään. Kovalta hinnaltaan tuntuu. Tietenkin, jos Carolina heittää jotain Hamiltonin lisäksi, niin vähän pehmenee.

Vähän outoa laskea Kapanen mukaan, vaikkei sillä ole vielä sopimusta, mutta ei korvaavaa pelaajaa.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Canesin kaupanteko on tainnut uuden omistajan jälkeen olla aika luonnepohjaista. Että sikäli sopisi kuvaan, että joku Hamiltonin tyylinen jannu, jolla on toisinaan vaikeuksia laittaa itseään likoon joukkueen puolesta, lähtee ja tilalle tulee sitten työteliäämpiä ja uhrautuvampia kavereita. Myös halvempia.

Canesilla on nähdäkseni talenttia rosterissa siinä määrin, että se voi tehdä treidin, joka näyttää pistepörssivertailussa huonolta. Lisäksi Kapanen olisi luultavasti hyvä korvike liian isoa sopimusta havittelevalle Ferlandille.

Näen tapahtuvaksi.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Vähän ristiriidassa niiden aiemmin ilmenneiden tietojen kanssa, joiden mukaan mestaruushaaveet olisivat prioriteettilistalla korkealla. Nuo tiedot viittaisivat siihen, että ykkösprioriteetti on sijainti.

No eipä siinä, tervetuloa vaan maailman parhaalle oppimaan lisää puolustajan hommasta tulevalta maailman parhaalta!
Tästä osin samaa mieltä. Tosin tuleva maailman paras pelaa Centralissa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
^ Kyllä pelkästään Hamiltonistakin pehmenee.
Vaikka Hamilton pelasikin aika kivan kauden, niin kyllä päästäisin hänestä ensimmäisenä irti, jos pakkeja sisällytetään kauppoihin. Slavin - ei ikinä. Faulk - ei enää/ei vielä. Pesce/De Haan/TvR - mieluummin Hamilton. Fleuryn nyt varmaan voisi päästää, tosin sopimus loppui juuri. Hamiltonin kauppa-arvo on minusta nyt kovempi kuin pitkän tähtäimen pelillinen arvo. Ja kun on kohtuullisen kalliskin tuossa porukassa.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Karlssonin vaimon sopeutumisongelmista Kalifornian leppoisaan elämäntyyliin oli interwebsissä juttua jo kevättalvella. Ei tämä siis varsinaosesti yllätä, vaan lähinnä vahvistaa aiemmat huhut.

Montreal on tunnin matkan päässä Ottawasta ja oikeastaan kaikki muut itärannikon kiekkokylät ovatkin jo sitten lentomatkan päässä. Ahlää tietysti pääsisi pelaamaan myös lähellä...

Ottawaan on vähän vaikea uskoa ja itse uskon, että sitä huudatetaan tässä vaiheessa vain kilpailun vuoksi. Karlssonilla oli tiettävästi pidemmän aikaa tulehtuneet välit organisaatioon, enkä usko, että Ottawa on vaihtoehto niin kauan kuin Melnyk omistaa.

Habs-nutussa Karlssonin kieltämättä näyttäisi hyvälle ja montrealilaisen kiekkokansan voisi arvella välittömästi rakastuvan tyylikkääseen ja taitavaan ruotsalaiseen. Painoivat Subbanin hasardiudenkin villaisella ja Karlsson kuitenkin on luokkaa tai paria kovempi pelimies.

Toki, jos Ottawa tai Montreal ei onnistu, niin on siellä itärannikolla varmaan muitakin ottajia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös