Jari Kurri – uusi ruorimies ja omistaja

  • 217 643
  • 1 058

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun kukaan ei ole avannut ketjua Jari Kurrin uudesta roolista, niin minä täytän tyhjiön.

Lähtökohtaisesti erinomainen uutinen. Hänellä on hyvät suhteet ja mainen jääkiekkomaailmassa kaikkialla, pelaajapuolen valinnoillaan hän on osoittanut olevansa erinomainen konttorissa ja nyt tulee uutena hommana omistamisen rasitukset.

Se suuri kysymys on, että mistä Kurri kaivaa rahat kohelossa pelaamiseen. Tulot n 10 milliä kaudessa ja menot n 20. Siihen en jaksa uskoa, että Kurri olisi lähtenyt bulvaaniksi. Se on helppo arvata, että rahoituksesta tullaan olemaan kiinnostuneita, koska tappiot on olleet karseita KHL-jaksolla ja Jarin omat hillot ei riitä tässä leikissä sugar daddyksi.

Rottien jälkeen maailma näyttää narri-lasien läpi katseltuna taas paremmalta paikalta.
 
hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Cobol rahoitusasiaa jo avasikin toisessa ketjussa, eli kotimaisia ja muita länsimaisia yhteistyökumppaneita ja sponsoreita ollaan varmastikin ensisijaisesti hakemassa. Mutta se ei sulje pois itäisiäkään vaihtoehtoja, eli Kiinalaisia sponsseja tai jopa venäläisiä sponsseja, kunhan kyseessä ei ole pakotteiden alaiset oligarkit tai muita rikollisesti omaisuutensa hankkineita tahoja, jos sellaisia Venäjältä ylipäätään löytyy.

Kurrilla on erinomaiset mahdollisuudet nostaa joukkueen profiilia potentiaalisten sponsoreiden silmissä uudelle tasolle, ja jos vielä Selännekin saataisiin jollain tavalla joukkueen taakse, niin kiinnostus varmasti nousisi. Suomessa urheilusponsorointi on paljon kehittymättömämpää kuin muualla lännessa, joten kasvuun on mahdollisuuksia vaikka kuinka.

Toivottavasti Kurri saa koottua rinnalleen hyvän johtotiimin, sillä yksin hän ei urakasta selviä.

Yksikään urheilujoukkue Suomessa ei ole voitollinen pelkällä omalla liiketoiminnallaan, eikä varmaan oikein misssään maassa, vaan kaikki nojaavat yhteistyö- ja sponssisopimuksiin.
 
mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ensimmäinen uusi yhteistyökumppani julkaistiin äsken. Suomen Materiaalikeskus on tehnyt 3-vuotisen sopimuksen Jokereiden sponsoroinnista. Mistään kovinkaan merkittävistä summista tuskin on kyse, sillä ko. firman liikevaihto on alle 30m euroa ja tuloskin vain reilu 70 000 euroa.

https://www.jokerit.com/jokerit-ja-suomen-materiaalikeskus-yhteistyohon

30milj liikevaihto ja 70k€ tulos, joko kasvupotentiaali ei ole realisoitunut, joku kikkailee rahat verotusteknisesti, tai sitten ko lafkan liiketoimintamallit vuotaa

Hyvä uutinen tämä Kurrin setti. Sinänsä mulla ei ikinä ollut mitään Rottenbergeja vastaan, päinvastoin, raha kelpaa aina, ja loppukädessä he mahdollistivat khl:n pelaamisen jokereille, josta olen kyllä kiitollinen. Mutta aikansa kutakin, ja olisihan se myyttistä, jos jostain kaivettaisiin kotimaisin voimin rahat kasaan, mutta ei ehkä realismia.

Kaiken kaikkiaan hyvä uutinen! Toivottavasti Jari saa hyvän startin jokeriomistajana!
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näinköhän oli taktinen siirto ilmoittaa perjantaina, kun toimittajien huomio on seuraavat päivät MM-kisoissa.

Kultahuuman laimennettua alkaa varmaankin Kurrin grillaaminen käytännön asioista median toimesta.

Tällä viikolla tuskin vielä mitään ihmeempiä kuullaan, johtuen MM-huumasta, mutta hiljalleen alkaa olemaan kiire, jos paletti pitää olla kunnossa ilman ryssärahaa.
 
hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Red Bull ei olisi mitenkään mahdoton kandidaatti pääsponsoriksi. He syytävät urheilumarkkinointiin käsittämättömiä summia vuosittain. Suomi on suurinpiirtein ainoa markkina maailmassa, missä Red Bull ei ole energiajuomien ykkönen (Battery on). Samalla diilillä he saisivat näkyvyyttä Suomessa ja Venäjällä.

Jääkiekossa heillä on kaksi joukkuetta EC Red Bull Salzburg Itävallan liigassa ja EHC Red Bull München Saksan liigassa. Münchenin pelaajabudjetti on arvioilta 12-13m euroa, joka on DEL-liigan suurin.

Ongelma Red Bullin sponssauksisa on vain se, että isommissa diileissä he haluavat oman brändin niin näkyvästi esille, että se voi olla käymätön paikka. Miltä kuulostaisi Red Bull Jokerit Helsinki ja punainen lehmä rinnassa xD
 
Viimeksi muokattu:

ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos ja kun tämä viiden vuoden rahoitussopimus on olemassa, niin mä en näe mitään järkevää syytä siihen, että Jokerit luopuisivat sopimuksesta, joka takaa loistavan taloudellisen pohjan toiminnalle. Ylipäätään, jos venäläiset rahoittavat suomalaista seurajoukkuetta, niin hieno homma, otetaan massit vastaan! Rahalla ei ole isänmaata eikä paljon muutakaan.

Toki firma voi luopua sopimuksesta ja kaikki sopimukset ovat purettavissa, mutta mitä niin arvokasta muuta Jokerit voisivat saada toiselta sopimuskumppanilta, että kannattaisi luopua jättisummasta rahaa?

Jos oikeasti hommaan lähdetään ensi kaudella ilman venäläistä rahoitusta, niin kyse on sitä luokkaa olevasta taikatempusta, että pitäisikö Jokeriorganisaatiosta irroittaa porukkaa Suomen ja Euroopan johtotehtäviin? Siinä tapauksessa tämäntyyppistä uuttaa rahoituspohjaa on alettu neuvotella herra ties milloin ja kaikki on ollut käytännössä valmista jo ainakin puoli vuotta.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kurri on kaikkea muuta kuin persaukinen, enkä tiedä, onko hän niin fanattinen, että lähtisi pelastamaan Jokereita sillä hinnalla, että leimautuisi p:n puhujaksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
os ja kun tämä viiden vuoden rahoitussopimus on olemassa, niin mä en näe mitään järkevää syytä siihen, että Jokerit luopuisivat sopimuksesta, joka takaa loistavan taloudellisen pohjan toiminnalle.
Tämä on täysi mysteeri, sillä tuo sopimus on voitu jopa repiä omistusjärjestelyjen aikana. Mun veikkaus on, että jokin sopimus on olemassa, jos kotimaista rahaa ei löydy tarpeeksi. Se kuitenkin on varmaa, että rotat ei voi enää pääomalainoittaa, kun eivät ole omistajia.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos ja kun tämä viiden vuoden rahoitussopimus on olemassa, niin mä en näe mitään järkevää syytä siihen, että Jokerit luopuisivat sopimuksesta, joka takaa loistavan taloudellisen pohjan toiminnalle. Ylipäätään, jos venäläiset rahoittavat suomalaista seurajoukkuetta, niin hieno homma, otetaan massit vastaan! Rahalla ei ole isänmaata eikä paljon muutakaan.

Venäjä on leikannut operatiivisia kiekkokulujaan Venäjän ulkopuolisissa KHL-maissa. Kroatia, Slovakia, Valko-Venäjä viime vuosilta. Venäläisomistuksen poistuminen ei ainakaan lisää haluja rahoittaa Jokereita, jos muualla supistetaan. Eikä supistaminen koske vain ei-venäläisiä seuroja. SKA:n pelaajabudjetti on jo alle 30 miljoonan. Kun kokonaisuutta katselee Jokerien kautta, tulee nyt yksi mahdollisuus mieleen. Kun Harkimo osti venäläisiltä osakkeet itselleen, samalla purkaantui rahoitussopimus. Se olisi linjassa Venäjän KHL-rahoituskuvioiden kanssa. Samalla Kurrin osalta poistui este yhteistyöstä monien länsiyritysten kanssa.

Toki firma voi luopua sopimuksesta ja kaikki sopimukset ovat purettavissa, mutta mitä niin arvokasta muuta Jokerit voisivat saada toiselta sopimuskumppanilta, että kannattaisi luopua jättisummasta rahaa?

On mahdollista, että rahoitussopimus sitoi vain tilanteessa, jossa rahoittajat ovat Jokerien omistajia. Miksi venäläiset vapautettiin ja Jokerit suomalaistui? Kplme mahdollisuutta. Paine on saanut Harkimon ja Kurrin ymmärtämään, että pakoteliikemiehistä on päästävä eroon. Toinen mahdollisuus on se, että pakoteliikemiehet saivat itse tarpeekseen ja käskyä saattoi tulla ylempää osana KHL:n uutta rahoituslinjaa. Kolmas nämä molemmat.

Jos oikeasti hommaan lähdetään ensi kaudella ilman venäläistä rahoitusta, niin kyse on sitä luokkaa olevasta taikatempusta, että pitäisikö Jokeriorganisaatiosta irroittaa porukkaa Suomen ja Euroopan johtotehtäviin? Siinä tapauksessa tämäntyyppistä uuttaa rahoituspohjaa on alettu neuvotella herra ties milloin ja kaikki on ollut käytännössä valmista jo ainakin puoli vuotta.

Kyllä tuo on aika pieni summa. Kuluja voi supistaa, ja muiden menojen ja tulojen nykyhinnoin tappio voisi olla noin 9-12 miljoonaa vuositasolla. Kun urheilunsponssaus on tulevalla kaudella noin 160 miljoonaa pelkästään Suomessa, siitä ja muusta eurooppalaisesta, amerikkalaisesta ja aasialaisest sponssirahasta on näin eksoottiselle joukkueelle saatavissa mitätön siivu. Iso kysymys on, millaisia arvoja Jokerit tarjoaa jatkossa. Jos ne arvot kohtaavat suurten sponsorien arvot, yhteistyö on mahdollista.

Ulkopuolisena hieman näyttää toistaiseksi siltä, että iso työ on edessä. Vanha on jätettävä taakse ja uudessa yhteistyössä on löydettävä tämä aika ja sen vaatimukset.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toinen mahdollisuus on se, että pakoteliikemiehet saivat itse tarpeekseen ja käskyä saattoi tulla ylempää osana KHL:n uutta rahoituslinjaa.
Venäläiset omistajat ei ole missään vaiheessa näyttäneet edes hiukan innostuneilta Jokerien suhteen. Jot siinä mielessä ne on saanet heti tarpeekseen, kun tappiot oli reippaasti arveltua suuremmat. Mutta luvan, vihreää valoa narrien myynnille on tarvittu ylemmistä portaista, muuten eivät moista liikettä olisi tehneet.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
On mahdollista, että rahoitussopimus sitoi vain tilanteessa, jossa rahoittajat ovat Jokerien omistajia. Miksi venäläiset vapautettiin ja Jokerit suomalaistui? Kplme mahdollisuutta. Paine on saanut Harkimon ja Kurrin ymmärtämään, että pakoteliikemiehistä on päästävä eroon. Toinen mahdollisuus on se, että pakoteliikemiehet saivat itse tarpeekseen ja käskyä saattoi tulla ylempää osana KHL:n uutta rahoituslinjaa. Kolmas nämä molemmat.
Neljäs. pakotteet ja niiden hankaloittama rahaliikenne teki toiminnan mahdottomaksi ja oli pakko tehdä uudet järjestelyt. Venäläisiltä on kaikki virallinen rooli pois, mutta rahoittavat tai ainakin yrittävät rahoittaa toimintaa käyttäen kiemuroita, joissa heitä ei näy millään lailla. Saa nähdä kuinka onnistuu. Jos ei onnistu, on Jokerit kusessa ja töpselin voi vetää seinästä.
 
Halutessaan ne voi laittaa Teboiln maksamaan viulut ja pakotehenkilöitä ei tarvitse näkyä mailla eikä halmeilla. Rotilla ei ole mitään oikeaa mielenkiintoa narreja kohtaan, helpotus heille.
 
Ei taida se rahoitus ihan niin yksinkertaista olla. Muutenhan Jokereilla ei olisi ollut mitään ongelmia rahaliikenteen kanssa koko khl-aikana. Teboil olisi voinut maksaa viulut Rottien omistaessakin. Pitkään tuota kuviota on hiottu ja Kurri saatiin marionetiksi. Aika näyttää kuinka onnistuu.
 
Clubittaja

Onko tästä nyt siis faktaa jossain? Kurri puhui täyttä paskaa ensimmäisenä päivänä Jokerien omistajana kertoessaan medialle, yhteistyökumppaneille ja kannattajille, että venäläistä rahaa ei enää ole tulossa?

Aika kova väite, joka ei tietystikään perustu omaa mutuiluun.
 
Eipä olisi ensimmäiset eikä viimeiset paskapuheet tuon saagan tiimoilta. Olisi kiva Kurrilta kuulla onko sillä hajua paljonko rahaa pitäisi saada kerättyä ja mistä aikoo ne haalia kokoon jos ei venäläisiltä. Vastausta ei luonnollisesti heru. Osaatko sinä arvella mistä saa rahoituksen kasaan?
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei taida se rahoitus ihan niin yksinkertaista olla. Muutenhan Jokereilla ei olisi ollut mitään ongelmia rahaliikenteen kanssa koko khl-aikana. Teboil olisi voinut maksaa viulut Rottien omistaessakin. Pitkään tuota kuviota on hiottu ja Kurri saatiin marionetiksi. Aika näyttää kuinka onnistuu.
On se, kun koko maa on yhden miehen peukalon alla.

Ei tepikka maksa rottien pyynnöstä mitään, joten vaatii Putlerin vaikutusta ja sillä taitaa olla myös muuta mietittävää kuin narrien pelaaminen. Esim miten pitää oligarkit tyytyväisenä, kun tilit pyörii väärinpäin Vladimirin typeryyksien takia.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
On se, kun koko maa on yhden miehen peukalon alla.

Ei tepikka maksa rottien pyynnöstä mitään, joten vaatii Putlerin vaikutusta ja sillä taitaa olla myös muuta mietittävää kuin narrien pelaaminen. Esim miten pitää oligarkit tyytyväisenä, kun tilit pyörii väärinpäin Vladimirin typeryyksien takia.
Putlerin mielen mukaan tuo mennyt tähänkin asti. Ei rotat ole tuohon upottaneet kymmeniä miljoonia mielenkiinnosta suomalaiseen jääkiekkoon. Niille hyvä bisnes, koska Puten pillin mukaan tanssiessaan takovat satoja miljoonia omaan taskuunsa. Niiden varallisuus on kertynyt vain ja ainoastaan Puten kanssa puuhastelusta, ei hyvistä liikemiestaidoista.

Khl-jokerit on ollut olemassa vain siksi, että Putleri on halunnut sen olevan olemassa. Siinä vaiheessa kun ei halua, se on hyvää yötä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Venäläiset omistajat ei ole missään vaiheessa näyttäneet edes hiukan innostuneilta Jokerien suhteen. Jot siinä mielessä ne on saanet heti tarpeekseen, kun tappiot oli reippaasti arveltua suuremmat. Mutta luvan, vihreää valoa narrien myynnille on tarvittu ylemmistä portaista, muuten eivät moista liikettä olisi tehneet.

Tuskinpa venäläiset rahoittajat tekevät samaan aikaan samoja päätöksiä kuin yhteisellä linjauksella. KHL pyrkii samalla tervehdyttämään toimintaansa, ja tämä on positiivinen asia.

Pitkään tuota kuviota on hiottu ja Kurri saatiin marionetiksi. Aika näyttää kuinka onnistuu.

Pitkään on hiottu. Jos Harkimo olisi jatkanut 100 % omistajana, erilaiset kikkailut voisivat olla mahdollisiakin. Kurri on niin varovainen rahasta ja maineestaan taustatiimeineen, että he tuskin ottavat riskiä, jossa Kurri olisi venäläisten bulvaani ja mahdollinen EU:n ja/tai USA:n Venäjä-pakotteiden kohde. Tästä Jokerien hallituksessa on reippaasti kokemusta Kai Paanasen hahmossa.

Kurri on taustatiimeineen tosissaan liikkeellä. Pitäisin yllätyksenä, jos näin ei olisi. Toinen asia kokonaan on, riittääkö sekään, jos yritykset eivät koe Jokereista saatavan jotain uutta omaan toimintaansa. Eiköhän siellä tätä problematiikkaa pohdita tarkkaan, ja tämä ei ole juurikaan Kurrin vastuulla.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eipä olisi ensimmäiset eikä viimeiset paskapuheet tuon saagan tiimoilta.
Ei se silti tarkoita, että ns. uusi alku alkaa myös paskapuheilla. Kurri vie itseltään uskottavuuden täysin, jos puhuu tommosta faktana ilman totuuspohjaa ensimmäisenä päivänä omistajana ja uuden alun alulle laittajana. Helpompi olisi ollut sanoa, että venäläistä rahaa voi vielä liikkua taustalla toistaiseksi, eikä valehdella. Tämän takia pidän Kurrin puheita uskottavana. Kyllähän sitä venäläistä rahaa liikkuu väkisinkin, koska KHL maksaa Jokereille TV-rahoja sun muita.

Joka tapauksessa, entisessä muodossa rahaa ei enää voi tulla.

Kyllähän täällä Suomessakin olisi aika isoja kumppaneita tarjolla.

Kone
Wärtsilä
UPM
Neste
St1
Outokumpu
Fortum
YIT
Huhtamäki
Valmet
Konecranes
Cargotec
Amer sports
Posti
Valio
Kemira
Caverion
ABB

Jne...

Kaikki miljardipoppoita. Eikun vaan Jari neuvotteluhousut jalkaan ja diiliä tekemään.
 
hege

Jäsen
Miljardifirmoja on varmasti paljon, mutta se oleellinen kysymys on miksi sponsoroida Jokereita. Niitä firmoja jotka tavoittaisivat parhaiten kohderyhmänsä Jokereiden kautta on jo sitten paljon vähemmän, jos halutaan myydä jotain Suomessa suomalaisille niin helposti saa suuremman lisäarvon mainostamalla vaikka SM-liigassa ja toisaalta jos kohderyhmä on Venäjällä niin toimisiko paremmin Venäläisen joukkueen sponsorointi ja olisiko silloinkin jalkapallo tai jopa jääpallo parempi laji riippuen siitä halutaanko tavoittaa alueellisesti millaista joukkoa.
 
Totta. Ammattilaiset näkevät asian arvojen kautta. Kyse on vain siitä, miksi valita Jokerit. Jos myönteinen vastaus tähän löytyy, isoja yhteistyökumppaneita löytyy myös.
 
salama#8

Jäsen
Uskon vasta kun näen, että Jokerit pyörii aidosti suomalaisella rahalla. Se puuttuva reipas 10M€ ei ole mikään pikkujuttu kerätä vaikka kuinka @sämpylä89 sitä lapsenuskoisesti toitottaa. Se on saman verran rahaa kuin Oulun Kärppien koko liikevaihto. Ja jopa enemmänkin. Muutama miljoona varmasti on mahdollista saada raavittua kasaan, mutta koko reippaan 10M€:n kasaan saamiseen en usko millään. Se vaatisi liikevaihdon tuplaamista. Ihan mahdoton tehtävä.

Itse uskon venäläisten rahoittavat jatkossakin Jokereita rahoitussopimuksen (tms.) loppuun ja sen jälkeen yritetään tulla toimeen omillaan ja jos ei tulla, lähetään pois KHL:sta. Tämä on minulle ihan fine. Jos taas venäläiset on oikeasti laittaneet rahahanat kiinni, ollaan ihan hirveässä kusessa. Todennäköisesti kausi jää kokonaan pelaamatta tai joululta kesken. Toivottavasti näin ei ole.

edit. Tietenkin on mahdollista että Kurri panee omistaan, mutta siihen en taas usko. Ei Kurri niin tyhmä voi olla. Eihän?
 
salama#8

Jäsen
Ei tietenkään ole pikkujuttu ja vaikea tuohon on uskoa, mutta en myöskään usko Kurrin valehtelevan ensimmäisenä tekonaan, joten lapsenuskoista tai ei, uskon tällä hetkellä Kurria.

Jos Kurri pystyy 0-tulokseen ilman venäläisten rahaa, on se kovin suoritus suomalaisessa urheilussa koskaan. Ihan eri kastissa kuin nyt voitettu MM-kulta. Minä en jaksa uskoa, en toki uskonut MM-kultaankaan ennen kisoja.
 
salama#8

Jäsen
Kyllähän täällä Suomessakin olisi aika isoja kumppaneita tarjolla.

Kone
Wärtsilä
UPM
Neste
St1
Outokumpu
Fortum
YIT
Huhtamäki
Valmet
Konecranes
Cargotec
Amer sports
Posti
Valio
Kemira
Caverion
ABB

Jne...

Kaikki miljardipoppoita. Eikun vaan Jari neuvotteluhousut jalkaan ja diiliä tekemään.

Näiltä jokaiselta 500 000€ kultakin, niin ei puutu enää kuin muutama miljoona. Koneelta voidaan tietenkin miljoonaa olla vailla, samoin Nesteeltä, St1:ltä ja Fortumilta. Rahoitus ratkaistu. Piis of keik.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös