Eemeli Räsänen Jokereihin

  • 40 100
  • 125

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Odottelin jo, ettei mies palaisi takaisin. Eka kausi meni siinä mielessä katastrofaalisesti, että vastuuta ei ihan liikaa tullut ja siihen vielä loukki päälle. Oletin, että ura olisi jatkunut organisaatiossa, joka olisi voinut taata lähtökohtaisesti isompaa roolia ja enemmän jääaikaa. Jokereissa ei kuitenkaan ole mitään takuita siitä, että niitä kehittymisen kannalta kriittisiä peliminuutteja tulisi.

Jokerien etu kuitenkin on se, että saatiin poika takaisin. Kesällä liike kuntoon, niin aineksia on mihin vain.
 

Buster

Jäsen
Viime kausi oli kuitenkin periaatteessa ensimmäinen ammattilaisena ja muistaakseni ehti kuitenkin hankalien treenipelien jälkeen hieman väläytelläkin ennen loukkaantumistaan jo syyskuun lopussa kuuden pelatun pelin jälkeen. Jo kauden alussa toki istui peleistä ulkona/penkin päässä nolla minuuteilla muutamissa otteluissa, mikä on edelleen hieman outoa. Samoin pitkästä loukkaantumisesta palattuaan esiintyi ihan kohtalaisesti noissa muutamissa peleissä, vaikka ilmeisesti Mestiksessä olikin vaikeaa sitä ennen. Ja toki oli niitä vaikeuksiakin.

Tietysti Jokerien kannalta hienoa, että Räsänen menee vielä ekstrapelaajana ikänsä vuoksi rosteriin tulevallakin kaudella. Toivottavasti minuutteja ja kehitystä tulee. Alunperinhän oli tarkoitus kahdessa kaudessa tehdä KHL-tason pelaaja.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tietysti Jokerien kannalta hienoa, että Räsänen menee vielä ekstrapelaajana ikänsä vuoksi rosteriin tulevallakin kaudella. Toivottavasti minuutteja ja kehitystä tulee. Alunperinhän oli tarkoitus kahdessa kaudessa tehdä KHL-tason pelaaja.

Missäs ikäluokassa se raja ensi kaudella menee, -99 lasketaan vielä?

Oliko tuossa jotain rajoitusta, että molemmat kokoonpanossa eivät saaneet olla sitä vanhinta sallittua ikäluokkaa vaan toisen pitäisi olla sitten esim. -00? Annan kyllä vähintään 50% todennäköisyyden, että olen nähnyt ihan unta tällaisen säännön osalta..
 

Buster

Jäsen
Missäs ikäluokassa se raja ensi kaudella menee, -99 lasketaan vielä?
Räsänen on vasta maaliskuussa täyttänyt 20, joten on ainakin ennen kauden alkua vielä 20. En tosin tiiä onko jotain takarajoja, tai syntymävuosirajoja noille. Ei kai.

Toinen pelaaja sai olla max. 20 ja toinen max. 19. Sellainen käsitys on ainoastaan jäänyt.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Asiantuntijalta raju arvio: Jokerit-siirto teki suomalaislupauksesta NHL-floppivarauksen - "He munasivat hänen kanssaan" | SuomiKiekko

Erikoista tekstiä lytätä siirto Jokereihin ja sanoa Räsästä flopiksi. Missään ei kirjoiteta, että Eemeli oli koko kauden telakalla selkävaivojen vuoksi, vaan vähäinen pelimäärä ja peliaika nostetaan tikun nokkaan. Ehjän hyvän kauden saaneena tilanne olisi varmasti erilainen peliajan suhteen tulevalle kaudelle. Kyllähän Räsäsellä on ihan potentiaalia ottaa vaikka Eroselta paikka kolmosparista tulevalla kaudella.
 

Helsing#65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oilers, sympatiat myös Senators & Hurricanes
Asiantuntijalta raju arvio: Jokerit-siirto teki suomalaislupauksesta NHL-floppivarauksen - "He munasivat hänen kanssaan" | SuomiKiekko

Erikoista tekstiä lytätä siirto Jokereihin ja sanoa Räsästä flopiksi. Missään ei kirjoiteta, että Eemeli oli koko kauden telakalla selkävaivojen vuoksi, vaan vähäinen pelimäärä ja peliaika nostetaan tikun nokkaan. Ehjän hyvän kauden saaneena tilanne olisi varmasti erilainen peliajan suhteen tulevalle kaudelle. Kyllähän Räsäsellä on ihan potentiaalia ottaa vaikka Eroselta paikka kolmosparista tulevalla kaudella.
Mun mielestä on sinänsä kyllä Wheeleriltä (eli tuon Räsäsen arvion alkuperäinen kirjoittaja) hyvä pointti, että Eemelin uran kannalta olisi ollut järkevintä jäädä pelaamaan OHL:ään isoille minuuteille. Lähtökohtaisestikaan ennen ensi kautta Jokereissa ei ollut Räsäselle odotettavissa mitään suuria minuutteja, kun ei nyt kuitenkaan mikään supertalentti ole. Joo, olisihan se voinut breikata vaikka melkein ihan samalla tasolla kuin Tolvanenkin, mutta aika epätodennäköistä nähdäkseni sekin olisi ollut, vaikka olisikin pystynyt pelaamaan ehjän kauden. Jokereissa oli kuitenkin tosiaan lähtökohtaisesti 7-8. pakki kun taas OHL:ssä olisi luultavasti päässyt pelaamaan ihan top2-minuutteja.

Ja vähän myös epäilen sitä, että Räsänen pystyisi tulevalla kaudellakaan ottamaan vakipaikkaa tuosta puolustuksesta. Siellä on edellä kuitenkin selvästi Lepistö, Lehtonen, Grant, Kivistö, Lauridsen, Lööv, Eronen ja Kivistö. Eli seitsemän pelaajaa. En nyt tähän hätään löytänyt vastausta, että voiko Räsänen vielä ensi kaudella olla ikänsä puolesta ylimääräisenä pelaajana pelaavassa kokoonpanossa? Joka tapauksessa näen tällä hetkellä tuon puolustuksen laajuuden ja laadun Räsäsen urakehityksen kannalta epäedullisena, ja sitä kautta Wheelerin huoli Räsäsen tulevankin kauden peliajasta on perusteltu. Varsinkin juuri tuon rikkinäisen viime kauden takia olisi Räsäsen kannalta edullista päästä pelaamaan tällä kaudella huomattavasti enemmän minuutteja, kuin mitä Jokereissa lähtökohtaisesti on tarjolla.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Mun mielestä on sinänsä kyllä Wheeleriltä (eli tuon Räsäsen arvion alkuperäinen kirjoittaja) hyvä pointti, että Eemelin uran kannalta olisi ollut järkevintä jäädä pelaamaan OHL:ään isoille minuuteille.

Viime kauden käyttäminen arviointiin on mielestäni puusilmäistä.

Mielummin olisi voinut kirjoittaa, että Räsäsen uran kannalta oli huono ratkaisu mennä loukkaantumaan. Kyllähän potentiaalin loistavaksi kiekolliseksi omanpään luudaksi, näki katsomoon asti. Samalla toki tietyn raakilemaisuuden. Todella typerää kuitenkin dumata flopiksi, tai menetetyksi lupaukseksi yhden loukkaantumisten pilaaman kauden vuoksi.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Viime kauden käyttäminen arviointiin on mielestäni puusilmäistä.

Mielummin olisi voinut kirjoittaa, että Räsäsen uran kannalta oli huono ratkaisu mennä loukkaantumaan. Kyllähän potentiaalin loistavaksi kiekolliseksi omanpään luudaksi, näki katsomoon asti. Samalla toki tietyn raakilemaisuuden. Todella typerää kuitenkin dumata flopiksi, tai menetetyksi lupaukseksi yhden loukkaantumisten pilaaman kauden vuoksi.

Itse en niinkään käyttäisi termiä floppi, vaan enemmänkin sitä, että tuo oli Räsäsen kannalta tyhmä ratkaisu lähteä pelaamaan Jokereihin. Iso rooli OHLssä olisi aivan varmasti kehittänyt enemmän, kuin nykyinen rooli Jokereissa 5-10 minuutin peliajalla silloin tällöin. KHLssä yritetään voittaa, ei kehittää pelaajia. Jokereiden nykyinen pakisto on valitettavasti Räsäselle aivan liian kova.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Iso rooli OHLssä olisi aivan varmasti kehittänyt enemmän, kuin nykyinen rooli Jokereissa 5-10 minuutin peliajalla silloin tällöin
Mielestäni tämä loukkaantuminen oli hankala ennustaa, jonka väittäisin olevan se suurin syyllinen vallitsevaan tilanteeseen. Eemeli kun hankittiin, suunnitelmahan oli, että hänestä saadaan toisena vuotena vakiopuolustaja, ja varmasti näin olisi voinut ollakkin ilman tuota loukkaantumista. Kyllä se 10-15 min illassa hormoniryssiä ja Datsjukeja vastaan mielestäni kuulostaa myös ihan hyvältä kehityspaikalta. OHL:ssä dominointi isolla peliajalla ei sekään takaa vielä paikkaa taivaasta. Esimerkkejä on tuhansia. Mielestäni oli kunnianhimoinen teko Räsäseltä lähteä selvästi haastamaan itseään sillä asenteella, että "perkele kahdessa vuodessa otan vakiopaikan tuosta sarjasta, enkä mene helpoimman kaavan mukaan jäämällä juniorisarjoihin". Nyt tuo loukkaantuminen pilasi koko viime kauden. Se olisi voinut pilata sen täysin samalla tavalla myös OHL:ssä.

Aina ei pidä mennä sieltä mistä aita on matalin. Siinä voi jollekkin tulla hyvän olon tunne. Joillekkin se sopii, kaikille se ei sovi välttämättä. Hienoa on, että nuori poika lähti haastamaan itseään. Loppu on kiinni hänestä ja terveydestä. Koko ura vasta edessäpäin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Itse en niinkään käyttäisi termiä floppi, vaan enemmänkin sitä, että tuo oli Räsäsen kannalta tyhmä ratkaisu lähteä pelaamaan Jokereihin. Iso rooli OHLssä olisi aivan varmasti kehittänyt enemmän, kuin nykyinen rooli Jokereissa 5-10 minuutin peliajalla silloin tällöin. KHLssä yritetään voittaa, ei kehittää pelaajia. Jokereiden nykyinen pakisto on valitettavasti Räsäselle aivan liian kova.

Täytyy ihmetellä, että mikä ihmeen "nykyinen rooli". Se rooliko, jota nyt oli täyttämässä loukkaantunut pelaaja. Ei ihme jos sen vuoksi jäi minuutit vähäisiksi.

Arvioidaan sk Räsäsen rollia ja kehitystä kun on nähty miestä enemmän siinä roolissa mktä on tänne tullut pelaamaan. Ja aivan varmasti pääsee ensi kaudella näyttämään kykynsä.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Täytyy ihmetellä, että mikä ihmeen "nykyinen rooli". Se rooliko, jota nyt oli täyttämässä loukkaantunut pelaaja. Ei ihme jos sen vuoksi jäi minuutit vähäisiksi.

Eiköhän tuossa viitata rooliin syksyllä ennen loukkaantumista? ”Pelasi” kuitenkin vahvan muistikuvani mukaan useita pelejä 0 minuutilla penkin päässä ja epäilen ettei siellä montaa peliä ollut kauden aikana missä olisi pelannut sen 15 minuuttia.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Eiköhän tuossa viitata rooliin syksyllä ennen loukkaantumista? ”Pelasi” kuitenkin vahvan muistikuvani mukaan useita pelejä 0 minuutilla penkin päässä ja epäilen ettei siellä montaa peliä ollut kauden aikana missä olisi pelannut sen 15 minuuttia.

Niin, Räsänen oli kuitenkin rosterissa koko kaudella melkein 30:ssa pelissä ja pelasti niistä vain 13:ssa, joten noin 15 peliä istui vain penkin päässä. Pelatuissa peleissä jääaika oli keskimäärin noin 10 minuuttia. En edelleenkään näe yhtään järkevää syytä Räsäsen uran kannalta pelata Jokereissa, jos toinen vaihtoehto olisi pelata isossa roolissa noin 20-25 minuuttia per peli koko kausi.

Tuo loukkaantumiseen vetoaminen on aivan naurettava tekosyy. Ei se vaikuta Räsäsen rooliin millään tavalla. Jokereiden puolustus oli niin kova, ettei Räsäsen minuutit siitä olisi mihinkään kasvaneet. Ensi kaudella se on vielä astetta kovempi, seitsemän niin kovaa puolustajaa, joiden edelle Räsänen ei millään mene. Noista kahden pitäisi huilata samaan aikaan, jotta Räsäselle saataisiin edes kohtuulliset minuutit. Ja tämä vielä säännöllisesti, yhden pelin isompi rooli ei lohduta. Toki silloinkin, minuutit jäisivät todennäköisesti siihen noin 10 minuuttiin, kun Lepistö, Lehtonen ja Grant vetävät sen melkein 25min.

Vaikka kuinka hienoa olisikin maalailla taivaanrantaa jollain kasvattajaseurastatuksella Suomalaisille tuleville NHL-pelaajille, niin fakta on se, että KHL on tähän aivan liian kova sarja. Siellä pelataan pelkästä voitosta, ei kasvateta pelaajia, jotka eivät ole valmiita pelaamaan noin kovaa sarjaa. Siihen ei ollut valmis edes Vesalainen.
 

pyy

Jäsen
Tuo loukkaantumiseen vetoaminen on aivan naurettava tekosyy. Ei se vaikuta Räsäsen rooliin millään tavalla. Jokereiden puolustus oli niin kova, ettei Räsäsen minuutit siitä olisi mihinkään kasvaneet. Ensi kaudella se on vielä astetta kovempi, seitsemän niin kovaa puolustajaa, joiden edelle Räsänen ei millään mene. Noista kahden pitäisi huilata samaan aikaan, jotta Räsäselle saataisiin edes kohtuulliset minuutit..
Unohdat nyt KHL:n kokoonpanosäännöt: Junnuja saa olla kaksi kappaletta kokoonpanossa muiden pelaajien lisäksi. Eli jos Jokerit haluaa peluuttaa neljää täyttä kentällistä niin kokoonpanossa pitää olla kaksi junnua. Tästä seuraa käytännössä se että 19-vuotias pelaaja ei oikeastaan kilpailee paikasta kokoonpanosta vanhempien kanssa. Räsäselle riittää siiis kun pystyy pelaamaan KHL-tasolla, ei tarvitse olla parempi kuin muut pakit.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tästä seuraa käytännössä se että 19-vuotias pelaaja ei oikeastaan kilpailee paikasta kokoonpanosta vanhempien kanssa. Räsäselle riittää siiis kun pystyy pelaamaan KHL-tasolla, ei tarvitse olla parempi kuin muut pakit.

Ei tämäkään nyt ihan riitä. Jos siis halutaan, että tämä suht lupaava kaveri kehittyy. Se, että pääset ylimääräisenä pelaajana penkin päähän istumaan (kuten n. puolessa viime kauden peleistä) ei vielä hirveästi kehitä.

Kehittyäkseen pitäisi raivata tietä pelaavaan kuusikkoon ja peliajan pitää olla jotain muuta kuin 8min per ilta.

Ja mikään ei muuten pakota näitä ylimääräisiä junnuja olemaan ns. ylimääräisenä vaan Räsänen voi olla normaalisti pelaavassa kuusikossa ja sitten taas ylimääräisenä pelaajana voi olla joku kokenut 13. hyökkääjä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Unohdat nyt KHL:n kokoonpanosäännöt: Junnuja saa olla kaksi kappaletta kokoonpanossa muiden pelaajien lisäksi. Eli jos Jokerit haluaa peluuttaa neljää täyttä kentällistä niin kokoonpanossa pitää olla kaksi junnua. Tästä seuraa käytännössä se että 19-vuotias pelaaja ei oikeastaan kilpailee paikasta kokoonpanosta vanhempien kanssa. Räsäselle riittää siiis kun pystyy pelaamaan KHL-tasolla, ei tarvitse olla parempi kuin muut pakit.

En todellakaan unohda. Tuosta ei ole hyötyä kuin Jokereille. Jos joku kuusikosta sattuu loukkaantumaan, pystytään silti pelaamaan kuudella pakilla kun Räsänen istuu penkin päässä odottamassa. Mitä hyötyä tästä säännöstä on Räsäselle? Sääntö ei takaa lisää peliminuutteja Räsäselle. Vaikka kokoonpanoon saisi nimetä seitsemän junnua, peliaikaa on edelleen jaettavissa pakeille vain se 120min per ottelu. Tuosta kun vähennetään Lepistön, Lehtosen ja Grantin yhteensä noin 70 min, tyytyväisenä pitäisi sen jälkeen pitää vielä kolme per peli nelikosta Eronen, Kivistö, Lauridsen ja Lööv. Yksi siis huilaa joka tapauksessa muutenkin. Paljonko jää Räsäselle?
 
Kiitos @Cobol, kun jaoit meille kaikille tämän tiedon luisteluklinikan mainoksesta.

Mitä tulee sitten taas tuloksen tekemiseen vuosien ajalta. Tai vaikka mitä tulee ensiluokkaisen luistelutekniikan kehittämiseen huippuunsa, ei taida olla toista yhtä kovaa tekijää suomalaisella kentällä kuin Lari Joutsenlahti. Joutsenlahden yksityis-/pienryhmätunnit aivan omaa luokkaansa niin omien valmentajasilmien läpi katsottuna, kuin myös osalllistujien itse kokemana ja varsinkin kertomana. http://www.larijoutsenlahti.com/fi/etusivu.html. Siellä on valmennusryhmissä NHL-pelaajia, pikaluistelijoita, kiekkojunnuja sm-tasolla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kiitos @Cobol, kun jaoit meille kaikille tämän tiedon luisteluklinikan mainoksesta.

Ei se nyt pelkkä nettimainos ole. Luisteluklinikka tuli kesken viime kauden mukaan Jokerien edustusjoukkueen valmennukseen ja on jo hetken vastannut edustusjoukkueen luisteluvalmennuksesta, jonka keskiössä olivat loukkaantuneet pelaajat. Vuosia sitten Luisteluklinikka oli mukana junnujen valmennuksessa.

Mitä tulee sitten taas tuloksen tekemiseen vuosien ajalta. Tai vaikka mitä tulee ensiluokkaisen luistelutekniikan kehittämiseen huippuunsa, ei taida olla toista yhtä kovaa tekijää suomalaisella kentällä kuin Lari Joutsenlahti. Joutsenlahden yksityis-/pienryhmätunnit aivan omaa luokkaansa niin omien valmentajasilmien läpi katsottuna, kuin myös osalllistujien itse kokemana ja varsinkin kertomana. http://www.larijoutsenlahti.com/fi/etusivu.html. Siellä on valmennusryhmissä NHL-pelaajia, pikaluistelijoita, kiekkojunnuja sm-tasolla.

Näin voi hyvin olla. Joutsenlahti napautti jossain tuoreessa haastattelussaan, että pikaluistelijoita ei tarvita kiekkopelaajien luisteluvalmennukseen, koska eivät ymmärrä lajiominaisuuksia. Luisteluklinikan Andberg tulee pikaluistelumaailmasta ja oli kahdeksan vuotta maajoukkueen valmentaja. Joutsenlahti kokee Andbergin kilpailijana. Tuolla sivulla Marko Anttila kehuu Andbergia siitä, että oli valmiimpi palautumaan peleihin loukkaantumisen jälkeen todeten, että harjoittelun perusteella jalka oli paremmin hallinnassa polvileikkauksen jälkeen ja luistelu sujui.

Mahdoton sanoa tarkkaan, mikä oli Luisteluklinikan panos siihen, että Anttila palasi 3 kk sairasloman jälkeen luistelevana ja pystyi kauden lopuksi pelaamaan menestyksellisesti MM-kisoissa myös luistelun osalta. Mutta en lähtisi Joutsenlahtenakaan vittuilemaan tällaiselle valmennukselle...

Räsäsen osalta jos saa luisteluaan paremmaksi, on NHL-pelaaja heittämällä.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Luisteluklinikan Andberg tulee pikaluistelumaailmasta ja oli kahdeksan vuotta maajoukkueen valmentaja.

Lajitaustaa lätkästä Andbergilta on lätkän puolelta pelaajan roolistakin pikkupojasta aikuisten divariharrasteluun asti. Junnuna väänsi lajeja rinnakkain, ollen pikaluistelussa toki lahjakkaampi, mutta aivan turha pelaaja hän ei kiekon parissakaan ollut. Sattuu toki olemaan sitä ikäluokkaa, että Elitessä ei junnuvuosien joukkueissa ole kuin se nollasta pariin pelaajaa ylipäätään listattuna jos taso oli piiruakaan SM:ää alempi. Vaikka toki pikaluistelumaailman valmennuksesta on siirtynyt kiekkomaailmaan, en osaa rinnastaa Andbergiä esimerkiksi Janne Hänniseen mitä tulee tähän "hokiäijjä vs pikaluisteluvalmentaja" juttuun.
 
Suosikkijoukkue
Stadin kingi
Räsänen on todellakin NHL-pelaaja heti kun saa nopeutta, liukua ja ketteryyttä lisää luistimiinsa.

Luisteluvalmennuksesta en malta olla kirjoittamatta että junnupuolella siihen on alettu kiinnittämään myös huomiota entistä enemmän. Luistelutaito on kaikista tärkein taito jääkiekossa. Pelitaidoissa pärjäämme Suomessa kaikille, luistelussa olemme ainakin Kärppiä jäljessä.

Katselin tallenteita viime kauden B- ja C-junnujen finaaleista Kärppiä vastaan ja meidän selkeät ja suorat ylivoimahyökkäykset pakkien avauksesta olivat laskettavissa tyyliin yhden käden sormilla, ja siis molempien ikäluokkien kaikissa finaalipeleissä (6 peliä) yhteensä! Tähän pystyy kun joukkueessa kaikki ovat hyviä luistelijoita ja kondis riittää. Todella kova oli siis Kärppien takakarvaus, tulivat alaspäin aina niin että perse repesi ja käytännössä ainakin kaksi pelaajaa oli heillä koko ajan pelin alla. Tällöin jollain keinoin päätypelin kautta tai yv:llä on maalit Kärppien kaltaista joukkuetta vastaan tehtävä.

Joutsenlahden kanssa olen muutaman sanan vaihtanut, kun hän veti säännöllisesti D-junnuille harjoituksia viime kaudella Myllypurossa. Hyviä juttuja, tykkäsin näkemästäni. Lisäksi jonkun verran junnuja käy hänen yksityistunneillaan.

Käsien taidolla ja pelin ymmärtämisellä pääsee edelleen johonkin asti, mutta aivan huipulle pääsee vain jos on myös erinomainen luistelija.
 

Gemondo

Jäsen
Räsänen - Poika vaikutti painivan hieman väärässä sarjassa. Tämän päiväisen esityksen perusteella ei mitään käyttöä KHL:ssä. Ensivaikutelma: Rissasen kopio ilman fyysisiä ominaisuuksia.

-Räsänen heikoin. Taas.

Yllä omat näkemykset Räsäsestä viime kauden harjoitusotteluista.

Eikä meno ole juuri tämän päivän perusteella muuttunut. Ei tosin ollut tänään mitenkään selvästi heikoin Jokeri, mutta edelleenkään en usko hetkeäkään että tästä kaverista olisi milloinkaan A) vahvistukseksi Jokereille, B) pelaamaan säännöllisesti KHLssä tai C) pelaamaan minuuttiakaan NHLssä.

Mä en vain yksinkertaisesti näe tässä kaverissa edes sitä kuuluisaa potentiaalia, enkä ymmärrä miksi pelaa Jokereissa.
 

Hapsiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Kiekko-Vantaa
Mietin ite kanssa, et miten tää kaveri on yleensä päässyt rapakon taakse pelaamaan. Ulkona pelistä ja väärin sijoittunut 80% peliajasta! Onko tuo pitkä kroppa haittatekijä jota ei osaa kontrolloida? Toki kestihän se mörölläkin jokunen vuosi päästä kunnolla vauhtiin. Näillä näytöillä KiVa on realistinen pelipaikka ja oikea sarja!
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Aikamoiselta harha-askeleelta vaikuttaa kyllä tämä Räsäsen kahden vuoden stintti Jokereissa. Pelaaja sellaisessa iässä, että tasainen peliaika (oli se sarja mikä tahansa sitten) tuskin ainakaan pahaa tekisi tulevaisuutta ajatellen.

Mielenkiintoista ois tietää, että kenen toive/halu tämä Räsäsen roikuttaminen 7. pakkina on. Marjamäki se tuskin on, koska ei pelaajalle mitään käyttöä näe. Haluaako pelaaja/agentti olla ”statuksen” vuoksi keräämässä ”KHL-pelejä” vyölle tulevaisuuden neuvotteluja varten? Kokeeko pelaaja Mestiksen liian nolona ja mielummin seilaa KHL-jengin mukana vaikka se tarkottaisi vain 10min peliaikaa joka neljännessä pelissä.

En panisi pahitteeksi sopparin purkua myös kesken kauden ja sen 8. ”Aikuispakin” hankkimista tilalle mitä on nyt 1,5 kautta jo odotettu. Olisi varmaa jokaiselle paras ratkaisu.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Kyllähän Räsänen näyttää tuolla jonku firmaliigan höntsääjältä kun askiin hyppää.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös