Boston Bruins (2.) – Carolina Hurricanes (WC1), Idän konferenssifinaalit

  • 24 529
  • 97
Tekee kyllä hyvää kun saa avata konferenssifinaaliketjun jossa Bruins on mukana. Aamukahvikin maistui tänään jotenkin paremmalta. Päätin että täytyy hieman panostaa avausviestiin.

Jonkin verran vettä on Aurajoessa virrannut siitä, kun nämä joukkueet kohtasivat pudotuspeleissä edellisen kerran. Vuosi oli 2009 ja sarja venyi aina 7. ottelun jatkoajalle saakka. Aika harva olisi uskonut, ettei Canesia nähdä tämän jälkeen pudotuspeleissä 10 vuoteen.

Mikä on muuttunut kymmenessä vuodessa?
  • Carolinan puolelta ainoa pelaaja joka oli mukana pelaamassa Bostonia vastaan 2009 on joukkueen nykyinen valmentaja (silloinen kapteeni) Rob Brind’Amour. Mainittakoon myös että varakapteenina Carolinassa häärää vieläkin Staal mutta tällä kertaa nuorempi veljistä.
  • Jotkut asiat ei muutu. Bostonissa joukkueen kapteenina toimii vieläkin Zdeno Chara ja 2009 mukana olleista avainpelaajista jäljellä on lisäksi vielä Bergeron, Krejci ja Rask (vaikkakin oli kakkosmaalivahtina edellisen kerran).
Ennakkoasetelmat

Koodi:
Joukkueiden tilastot
---------------------------------------------------------------------------------------------------

2018-19 Runkosarjan tilastot

Carolina                                                          Boston
46-29-7                                                           49-24-9
99                                Pisteet                         107
2,96                    Tehdyt maalit/ottelu                      3,13
2,7                        Päästetyt maalit/ottelu                2,59
17,80 %                            Ylivoima                       25,90 %
81,60 %                            Alivoima                       79,90 %
34,4                        Laukaukset/ottelu                     32,7
28,6                  Vastaanotetut laukaukset/ottelu             29,5
49,00 %                        Aloitusprosentti                   50,70 %

2018-19 Pudotuspelien tilastot

Carolina                                                          Boston
8-3                                                               8-5
3,09                    Tehdyt maalit/ottelu                      3,08
2,27                        Päästetyt maalit/ottelu               2,15
10,50 %                            Ylivoima                       28,60 %
75,00 %                            Alivoima                       83,80 %
31,2                        Laukaukset/ottelu                     35,7
27,8                  Vastaanotetut laukaukset/ottelu             33,5
50,00 %                        Aloitusprosentti                   53,1 %

---------------------------------------------------------------------------------------------------
Pelaajien tilastot (pudotuspelit)
---------------------------------------------------------------------------------------------------
TOP 10 Boston      Maalit  Syötöt Pisteet  +/-
Brad Marchand      5       8      13       +5
David Pastrnak     6       5      11       +6 
David Krejci       4       6      10       +2
Patrice Bergeron   5       3      8        +3
Charlie Coyle      5       3      8        +3
Torey Krug         1       7      8        +2
Charlie McAvoy     1       5      6        +8
Jake DeBrusk       2       3      5        +3
Marcus Johansson   2       3      5         0
Matt Grzelcyk      1       4      5        -2
Danton Heinen      1       4      5        +6

TOP 10 Carolina    Maalit  Syötöt Pisteet  +/-
Jaccob Slavin      0       11     11       +8
Teuvo Teräväinen   6       3      9        +8 
Warren Foegele     5       4      9        +7
Jordan Staal       4       5      9        +8
Sebastian Aho      4       5      9        +4
Dougie Hamilton    3       4      7        +4
Justin Williams    3       3      6        +1
Brock McGinn       2       4      6        +3
Justin Faulk       1       5      6        +6
Brett Pesce        0       6      6        +8

Maalivahdit           Pelatut Pelit      Voitot      Torjunta%     GAA     Nollapelit
Curtis McElhinney     3                  3           94,7          1,56    0
Tuukka Rask           13                 8           93,8          2,02    1
Petr Mrazek           9                  5           91,3          2,22    2


Boston


Boston lähtee ennakkosuosikkina sarjaan ainakin vedonlyöntiyhtiöiden arvioiden mukaan. Boston on urakoinut 13 ottelua päästäkseen tähän pisteeseen. Ensimmäisellä kierroksella kaatui Toronto 4-3 ja toisella kierroksella Columbus 4-2. Ennen pudotuspelejä spekuloitiin onko joukkue jälleen liikaa ykköskenttänsä varassa, mutta kun ykköskentän peli on yskinyt niin laajuutta on löytynyt maalinteko-osastolta. Kaikki ketjut pystyvät tällä hetkellä maalintekoon. Sanoisin jopa että hyökkäyspelissä piilee vielä hyödyntämätön potentiaali koska ykköskenttä ei vielä ole saanut peliään kertaakaan täyteen vauhtiin. Ylivoima oli hyvää ensimmäisellä kierroksella mutta Columbuksen aggressiivinen alivoima sai Bruinsin ylivoiman paikoitellen häitäilemään ja tekemään virheitä. Statistiikan mukaan Boston on kuitenkin selvästi Carolinaa edellä erikoistilannepelaamisessa (esim. Bostonin yv 28,60% vs Carolinan 10,50%), joten tässä on varmasti yksi asia joka voi nousta ratkaisutekijäksi sarjassa jos Carolina ei pysty tällä saralla parantamaan. Carolinalla on iskun paikka heti ensimmäisessä ottelussa koska yksi puolustuksen avainhahmoista McAvoy huilaa ensimmäisen ottelun pelikieltonsa takia. Keskimäärin 24:46 pelannut McAvoy on vaikea paikattava ja poissaolo rokottaa Bruinsin puolustuksen avauspelaamista sekä nopeutta. Rask on kuitenkin parantanut peliään tasaisesti koko ajan ja on tällä hetkellä huippuvireessä (parasta Raskia koskaan?).

Carolina

Jos kauden jälkeen olisi veikattu kuka pelaa idän finaaleissa niin Boston olisi voinut saada muutaman äänen. Carolinaa tuskin moni olisi veikannut. Carolinaa ei kuitenkaan kannata aliarvioida. Brind'Amourin poppoo on selvittänyt tiensä konferenssifinaaleihin pelaamalla 2 ottelua vähemmän kuin Boston (11) ja hyvänä päänahkana voi pitää ensimmäisellä kierroksella pudotettua hallitsevaa mestaria Washington Capitalsia. Toisella kierroksella kaatui Islanders puhtaasti voitoin 4-0. On myös syytä muistaa että Carolinalla oli erittäin hyvä loppukausi eli kyseessä ei ole pelkkä suonenveto pudotuspeleissä. Tammikuusta lähtien neljä parasta joukkuetta koko NHL:ssä olivat St. Louis Blues (65 pistettä), Tampa Bay Lightning (64 pistettä), Carolina Hurricanes (62 pistettä) ja Boston Bruins (61 pistettä). Don Cherryn lanseeraamat "Bunch of Jerks" ovat näyttäneet sitkeydellään että kuuluvat pudotuspeleihin. Tilastojen mukaan joukkue on luonut eniten vaarallisia maalipaikkoja tasakentällisin ja myös tehnyt eniten maaleja tasakentällisin kaikista pudotuspelijoukkueista. Ylivoima on kuitenkin tökkinyt ja tämä asia on saatava kuntoon jos Carolina haluaa heilutella kannua tänä keväänä. Suurin yllättäjä hyökkäyksessä on isoon rooliin noussut Warren Foegele jolla on jo 9 pistettä kasassa. Myös suomalainen parivaljakko Aho ja Teräväinen ovat erottuneet edukseen kahdella ensimmäisellä kierroksella. Huhujen mukaan Mrazek olisi palaamassa tolppien väliin. Myös Ferland on huhujen mukaan palaamassa kokoonpanoon. Lisämainintana vielä että Jaccob Slavin joka on mielestäni aliarvostettu puolustaja johtaa koko joukkueen pistepörssiä 11 syöttöpisteellään.

Otteluohjelma (Suomen aikaa)

Game 1 10.5 klo 03:00 Bostonissa
Game 2 12.5 klo 22:00 Bostonissa
Game 3 15.5 klo 03:00 Carolinassa
Game 4 17.5 klo 03:00 Carolinassa

Tarvittaessa:
Game 5 19.5 klo 02:15 Bostonissa
Game 6 21.5 klo 03:00 Carolinassa
Game 7 23.5 klo 03:00 Bostonissa

Mukavaa että yksi otteluista pelataan meidän suomalaistenkin kannalta ihmisten aikoihin. Ai että, alkais jo. Go B's!
 
Viimeksi muokattu:

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Kiitos mainiosta avauksesta. Toivottavasti Bruinsin neljän ketjun vyörytys väsyttää myös Hurricanesin puolustuksen. Tosiaan siellä on ykköskenttä alkanut näyttämään elonmerkkejä mutta ei voi sanoa, että oltaisiin lähelläkään kauden aikana nähtyä tasoa. Myös DeBruskin epäilen pelaavan puolikuntoisena kun ei ole viimeiseen puoleen tusinaan peliin kuin muutaman kerran väläytellyt.

Toivottavasti Ferland on mukana sillä Bruinsilta löytyy yleensä pari uutta vaihdetta kun peli menee kovemmaksi. Erikoista että yhtenä Carolinan vahvuutena on ollut maalivahdit mutta niin se vaan joskus menee että ennakot heittää häränp... ja kaksi etukäteen heikkoa ja liigasta ulos matkalla ollutta kassaria on pelannut upeasti. Täydellistä maalivahtipeliä olen playoff-sarjassa nähnyt vain kerran joten todennäköisesti sinne kiekot uppoaa jos vaan paikkoja pystyy Bruins luomaan. Edellisen keskinäisen sarjan päätös tuntu vieläkin epäreilulta joten nyt on kuitin paikka: toivottavasti Canesit hakataan kaukalossa ja tulostaululla.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Aikataulu on väärin alkupostauksessa. Eka peli on tänäyönä kolmelta ja toka La kymmeneltä

E: Noinhan tuossa lukikin. Itse väsyneenä katsoin väärin....jotenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Boston tulee jälleen iskemään vastustajan vahvuuksiin, niin kuin nähtiin kahdella aikaisemmalla kierroksella. Tavares pelattiin pois, Mitch Marner hiljennettiin heti ensimmäisen pelin jälkeen, Seth Jonesin pyörittely yv:llä pelattiin pois kolmospelistä lähtien ja Columbus ei tehnyt enää yhtään yv-maalia kymmenestä ylivoimakerrasta huolimatta. Bruins tietää aivan varmasti kuka ja ketkä Carolinan pelaajista pitää hiljentää. Aholta (ja Teräväiseltä) pitää saada tila ja aika pois. Justin Faulkiin pitää iskeä Carolinan yv:llä. Slavin?

Tämä Boston Bruins on joukkue joka oppii ja omaksuu vastustajan pelitavan minuutti-minuutilta ja käyttää oppimansa myös hyväkseen. Ja hyvällä menestyksellä. Joukkueessa on syvyyttä ja jokaiselta ketjulta on nähty tänä keväänä isoja maaleja. Tuukka Rask on ollut playoffien paras maalivahti. Tästä huolimatta täydellistä peliä ei olla joukkueelta vieläkään nähty ja parantamisen varaa on. Ykkösketju ei ole saavuttanut parasta tasoaan. Ykkösylivoima oli useasti vaikeuksissa erityisesti Columbus-sarjassa. Vastahyökkäyksiä annettiin aivan liikaa molemmille aikaisemmille vastustajille.

Bostonilla on muutama pelaamisen estävä loukkaantuminen, mutta nämä ei onneksi koske aivan avainpelaajia.
John Moore - ollut poissa peleistä 23.4 lähtien - ylävartalovamma. Nyt on kuitenkin palannut harjoituksiin ja saattaa pelata game 1. Steven Kampfer vaikuttaa kuitenkin varmemmalta valinnalta pelikieltoisen McAvoyn korvaajaksi.
Noel Acciari - ollut poissa viimeisestä kahdesta ottelusta - yläavartalovamma. Ei osallistunut keskiviikon harjoituksiin, joten todennäköisesti ei ole pelikuntoinen ainakaan ykköspeliin lähdettäessä.
Kevan Miller - ollut poissa 4.4 lähtien - alavartalovamma. - GM Sweeneyn mukaan Miller on hieman lähempänä pelikuntoa ja jonkinlaista toivoa on, että hänet vielä tänä keväänä nähtäisiin kentällä.

Ensi yönä mennään!

Aikataulu on väärin alkupostauksessa. Eka peli on tänäyönä kolmelta ja toka La kymmeneltä

Kyllä tuo aikataulu pitää paikkansa ainakin NHL omien sivujen mukaan.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aikataulu on väärin alkupostauksessa. Eka peli on tänäyönä kolmelta ja toka La kymmeneltä
Ja jos oikein tarkkoja ollaan niin ensimmäisen pelin päivämäärähän on siis oikein. Edit. ja toisenkin pelin, kuten tuossa edellä jo mainittiin.

IHan jees kyllä, että pelaavat edes yhden pelin aikaisemmin. Tahtoo vaan nuo iltapäiväpelit väkisinkin olla vähän heikompitasoisia, oli sitten miten playoff-kiekosta tai pudotuspeleistä kyse. Mutta mukava näitä silti on katsoa!

Canesin vankkureissa jatketaan, vaikka ei tämän vielä kuuluisi heidän vuosi ollakaan. Toivottavasti tulee kuitenkin pitkä sarja.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kyllä tuo aikataulu pitää paikkansa ainakin NHL omien sivujen mukaan.
Nojoo, totta. Onhan suomessa jo 10.5 kun tuo peli alkaa. Olen tottunut ajattelemaan näitä jenkkien aikataulujen mukaan. Sorry. Katsoin itse noita ihan solmuun unenpöpperössä.

Toivottavasti Carolina pystyisi yllättämään vielä kerran. Ja toivottavasti loukkaantuneita saadaan takaisin tähän sarjaan. Tarvetta olisi, ukkoa on kaatunut aika jäätävään tahtiin.
 

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
Todella kahtiajakoiset fiilikset on tästä sarjasta. Toisaalta oon samaa mieltä et tän kauden Bruins osaa tunnistaa kulloisenkin vastustajan vahvuudet, ja reagoida niihin oikein. Toisaalta Canesilla tuntuu olevan nyt niin vahva vaihe menossa et löytyykö sille pysäyttäjää ollenkaan?

Edellisestä kannusta tuntuu olevan pieni iäisyys, joten todella pettynyt olen jos sitä ei päästä tavoittelemaan. Toisaalta suon sormuksenmetsästyksen mahdollisuuden kernaasti myös SeaBassille, Turboltahan sellainen jo löytyy. Joitakin matseja tulee väkisinkin seurattua, oli päi*^Wilta taikka yö, ja ihan takuulla kylmä rinki puristaa joka kerta kun Canes tuo kiekon sinisen yli. Mut yritetään silti tsempata sitä suurinta, eli hyvää hokia.

Kiitos @KupittaanVelho myös täältä hienosta avauksesta!
 
Nojoo, totta. Onhan suomessa jo 10.5 kun tuo peli alkaa. Olen tottunut ajattelemaan näitä jenkkien aikataulujen mukaan. Sorry. Katsoin itse noita ihan solmuun unenpöpperössä.

Toivottavasti Carolina pystyisi yllättämään vielä kerran. Ja toivottavasti loukkaantuneita saadaan takaisin tähän sarjaan. Tarvetta olisi, ukkoa on kaatunut aika jäätävään tahtiin.

Mietin tuota itsekin mutta päätin pistää Suomen aikojen/pvm mukaan. En tiedä mikä käytäntö täällä yleensä on...
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Myös suomalainen parivaljakko Aho ja Teräväinen ovat erottuneet edukseen kahdella ensimmäisellä kierroksella.
Minusta Aho rupesi olemaan vasta parissa vikassa pelissä ok tsolla verrattuna kauden parhaimpiin peleihin. Toivottavasti tauko auttoi parantamaan pari kuukautta vaivanneet kolhut.

Miten nopea joukkue bruins on? Canes on kairannut tuloksensa nopeudella. (Toki washingtonin sikalauma melkein pystyi pysäyttämään fyysisyydellä.)
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Bruinsilla on sikäli mielenkiintoinen pudotuspeliohjelma, että vastustajat näyttävät heikkenevän kierros kierrokselta. Tasaisen vauhdin taulukon mukaan tämä menee Bruinsille 4-1, eli Hurricanesin pitäisi voittaa sarjassa ottelu, mutta ihmettelen vaan, että miten helvetissä sekin nyt sitten tapahtuu.

Toisaalta edellisen kerran kohdatessa Bruins taisi hävitä Canesille tokalla kiepillä ykkössijoitettuna, Scott Walker, eikä aurinko enää paistanut, joten mistä näitä tietää.
 

Zinetula

Jäsen
Kumpi pelaa Carolinan maalilla ensi yönä? Mrazek tainnut olla täysipainoisesti treeneissä mukana. Liekö sitten, että pelaava maalivahti ilmoitetaan pelin alla, vai mitenkä lienee?
 

Tornados

Jäsen
Veikkasin tähän ottelusarjaan Carolinan niukkaa voittoa 4-3. Joukkue on mielestäni kovemmassa kunnossa ja edellä 5-5- pelissä.

Bostonin ykkösketju on toki yhä vaarallinen etenkin ylivoimalla ja vastahyökkäyksissä. Olin kuitenkin näkevinäni pientä hyytymistä otteissa ja Marchand saattaa provosoitua liikaakin koiruuksiin tässä ottelusarjassa.

Aho on yhä Carolinan joukkueen aivot, mutta fyysisesti ei varmaan aivan 100%. Teräväinen ja Staal ovat nousseet myös hyvin tärkeisiin rooleihin hyökkäyspelissä.

Raskia on hehkutettu, mutta minusta etu maalivahtien nykykunnon suhteen on Carolinalla. Uskoisin, että Mrazek aloittaa maalilla koska McElhinney suostuu sovinnolla kakkosmaalivahdin rooliin.

Molemmilla on hyvä puolustus, mutta Carolinan taso on laajempi. Slavin on nyt noussut suuren yleisön tietoisuuteen, mutta myös Pesce on erittäin hyvä. Hamilton on näyttänyt muutaman kerran pelokkaalta väistäessään taklauksia, mutta onpa ainakin säilynyt ehjänä ja pelaa kuitenkin hyvin.

Carolinalla on iskunpaikka heti avauspelissä McAvoyn pelikiellon myötä. Joukkuehenki on tapissa, joten uskotaan joukkueen venyvän voittoon.

Boston on pelannut mielestäni viihdyttävimmät ottelusarjat, joten varmasti huikeita pelejä on taas luvassa!
 

Knap

Jäsen
Raskia on hehkutettu, mutta minusta etu maalivahtien nykykunnon suhteen on Carolinalla. Uskoisin, että Mrazek aloittaa maalilla koska McElhinney suostuu sovinnolla kakkosmaalivahdin rooliin.
Miten saat maalivahtiedun Carolinalle? Rask parantanut kuin sika juoksuaan ja on tunnetusti kovissa paikoissa parhaillaan. Vastustajalla on heittää tolppien väiin joko McBackup McElhinney, joka nyt ei kaikella kunnioituksella ole ollut mikään maaginen, vaikka voitot ottanutkin. Toinen ja parempi vaihtoehto on juuri loukkaantumisesta parantunut Mrazek. Mä en saa tätä osa-aluetta mitenkään Carolinalle.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Täysin Hurricanesin puolella tässä sarjassa, olisi upeaa nähdä TT ja Aho finaaleissa, vieläpä johtavassa roolissa. Tiukka sarja silti varmasti luvassa. Hurricanesille olisi tärkeää voittaa alkuun ainakin yksi peli vieraissa ja päästä eteenpäin ilman game 7:aa.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Vähemmän tullut näitä joukkueita seurattua, kun mielenkiinto on ollut lähinnä lännessä ja Bluesissa tänä keväänä. Mieluummin kuitenkin näkisin Hurricanesin finaaleissa, ne idiootit. Bruins on ollut mulle aika hmv sen jälkeen, kun Bobby Orr lopetti. Jotenkin pidän Sebastian Ahon pelaamisesta, en siksi että on suomalainen vaan siitä huolimatta. Voisivat tulla häviämään Bluesille finaaleihin.
 

Tornados

Jäsen
Miten saat maalivahtiedun Carolinalle? Rask parantanut kuin sika juoksuaan ja on tunnetusti kovissa paikoissa parhaillaan. Vastustajalla on heittää tolppien väiin joko McBackup McElhinney, joka nyt ei kaikella kunnioituksella ole ollut mikään maaginen, vaikka voitot ottanutkin. Toinen ja parempi vaihtoehto on juuri loukkaantumisesta parantunut Mrazek. Mä en saa tätä osa-aluetta mitenkään Carolinalle.

Olen eri mieltä. Olen seurannut molempien pelejä eikä Rask ole minua erityisesti vakuuttanut. Viimeisessä pelissä oli kai neljä tolppaa eli siinäkin tulos olisi voinut olla aika paljon pahempi Raskin kannalta.

Mitä nyt podcasteja olen kuunnellut, niin aika erilaisia käsityksiä tuntuu olevan Raskista ratkaisupeleissä ja myös siihen huonompaan suuntaan. Runkosarjassa statsitkin oli niukasti Mrazekin eduksi.

Mielipiteeseeni vaikuttaa eniten siis katsomani pelit ja pudotuspelit olen katsonut lähes kaikki molemmilta joukkueilta. Pidän Carolinan molempia maalivahteja niukasti Raskia parempina ja painotan että juuri tällä hetkellä (Raskin ura toki kirkkaasti parempi).

Ottelusarjassa sitten ehkä nähdään kuka on oikeassa. En kyllä koe tätä miksikään maalivahtien mittelöksi vaan uskon, että se joukkue voittaa joka saa hallinnan kenttäpelissä.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Nojoo. 5-2 lopputulos mairittelee Bruinsia, joka oli pari erää aika köysissä, mutta Rask ja Carolinan hölmöt jäähyt kaatoivat sitten Hurrikaanien pelin. Vahva usko, että seuraavasta pelistä Aho ja kumppanit kairaavat voiton.
 

rpeez

Jäsen
Joo, Carolinalla oli liikaa virtaa ja intoa kun olivat levänneet pitkään, ja onnistuivat hölmöilemään itselleen tappion tästä. Rask tosiaan oli myötävaikuttamassa asiaa.

Vauhdikas game 1, hyvää viihdettä.
 

narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Bruins pelasi matsin puolivaloilla ja melkein lahjoittivat voiton Hurricanesseille. Kolmannessa erässä, kun Bruins pääsi pelaa ylivoimaa, niin saatiin tehtyä tarvittavat maalit.

Bruinsin paras oli Rask ja kenttäpelaajat saa roimasti parantaa seuraavaan peliin. Carolinestä näkyvässä osassa oli Suomalaiset Aho ja Teräväinen. Muista ei ollut apuja hyökkäyssuuntaan.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Ensimmäinen peli Bruinsille tiukan taiston jälkeen. Ei voi sanoa että peli olisi näyttänyt koko aikaa hyvältä mutta laitetaan tämä hyvin pelanneen vierasjoukkueen piikkiin. Etenkin toinen erä oli taas heikko mutta Bruins selvisi vain yhdellä takaiskulla. Tuo Johanssonin hankinta alkaa näyttämään täysosumalta ja se voi yltää ihan sinne Peverley-tasolle saakka.

En ole jaksanut pitkään aikaan purnata tuomareista mutta olivat taas liian isossa osassa pelin ratkaisussa. Voittomaaliksi jääneen ylivoiman olisi pitänyt nollautua kun Kuraly törmäsi keskialueella kiekottomaan mieheen.

Carolinan puolelta odotetut pelaajat oli vahvoja. Aho on vaarallinen jokaisessa vaihdossa ja Williams näyttää tekevän pelkästään järkeviä ratkaisuja kiekon kanssa. Näytti siltä että paikka ja tilanne vei Bostonin puolustuksen entisen kruununprinssin Hamiltonin keskittymisen vähän sivuraiteille. Lähti varmaankin osoittamaan että mediassa spekuloitu kontaktipeli sujuu ja otti tuloksena muutaman turhan jäähyn joista toisesta rankaistiin. Jännä nähdä mihin suuntaan tekeminen menee sarjan edetessä, edellytykset on olla kentän paras puolustaja... tai huonoin.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Caneseilla oli hivenen ylilatausta->tyhmiä jäähyjä->tappio. Lähes lahjoitettu voitto.

Hiukan ihmetytti Ahon ja Teräväisen pelaaminen samassa ketjussa nyt, kun sairastuvan tyhjenemisen myötä olisi voinut tehdä toisen ratkaisun eli levittää pelintekovoimaa 2 kärkikenttään.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hiukan ihmetytti Ahon ja Teräväisen pelaaminen samassa ketjussa nyt, kun sairastuvan tyhjenemisen myötä olisi voinut tehdä toisen ratkaisun eli levittää pelintekovoimaa 2 kärkikenttään.
Samaa mieltä. Ensi peliin kaksikot Aho-Williams ja Staal-Teräväinen ja ketä noiden vierelle sitten laittaisi, Svetsnikov ja Niederreiter? Ulkomuistista arvattuna nuo on olleet ihan tehokkaita kolmikkoja aikaisemmin.

Jos ei nyt sitten veli venäläinen loukkaantunut tuon Kuralyn törmäyksen myötä. Aika pahasti pää retkahti kun tuota hidastuksesta katsoi, ja 1. kierrokselta jo yksi aivotärähdys pohjilla...Noo on siellä sitten McGinniä ja Ferlandia esimerkiksi.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Bruins pelasi kevään huonoimman pelinsä ja voitti. Ensi peliin McAvoy askiin niin joukkue pääsee satunnaisesti 25 minuutin ajan omista pois. Charan loukkaantuminen auttaisi myös. Lähellä jo.

Hurricanes oli juuri sitä mitä odotettiin. Pelaa hyvin kiekkoa maalipaikkoihin ja on maalipaikoissa käsittämättömän paska. One and done.

Erityiskiitos huonoille tuomareille. Tämän kevään kärkiteema.

Eiköhän tämä ole sweeppi.
 

Knap

Jäsen
Olen eri mieltä. Olen seurannut molempien pelejä eikä Rask ole minua erityisesti vakuuttanut. Viimeisessä pelissä oli kai neljä tolppaa eli siinäkin tulos olisi voinut olla aika paljon pahempi Raskin kannalta.

Mitä nyt podcasteja olen kuunnellut, niin aika erilaisia käsityksiä tuntuu olevan Raskista ratkaisupeleissä ja myös siihen huonompaan suuntaan. Runkosarjassa statsitkin oli niukasti Mrazekin eduksi.

Mielipiteeseeni vaikuttaa eniten siis katsomani pelit ja pudotuspelit olen katsonut lähes kaikki molemmilta joukkueilta. Pidän Carolinan molempia maalivahteja niukasti Raskia parempina ja painotan että juuri tällä hetkellä (Raskin ura toki kirkkaasti parempi).

Ottelusarjassa sitten ehkä nähdään kuka on oikeassa. En kyllä koe tätä miksikään maalivahtien mittelöksi vaan uskon, että se joukkue voittaa joka saa hallinnan kenttäpelissä.
Ihan ilman kynsiä ja hampaita, vakuuttiko nyt? Oli tarkoituksena seurata yöllä noita maalivahteja vähän tarkemmin, koska meidän mielipiteet erosi niissä niin paljon. Kova on Carolinan tiimi, jos siellä on kaksi parempaa maalivahtia edelleen, jotka ovat Conn Smythe ehdokkaan edellä.

Itse pelistä. Carolina hallitsi peliä kaksi ensimmäistä erää, toisessa vielä selkeämmin. Se toisen erän ylivoima sitten siirsi painopisteen aika kivasti karhuille, joka sitten näkyi 3. erässä. Vituttaa tuollainen tuomaritoiminta, mitä viime yönä oli. Ensiksi ei annettu oikeasti mistään jäähyjä, sitten linja rikottiin ensiksi antamalla Bruinssille, mutta ei Carolinalle. Jonka jälkeen tuomareiden masterplan oli viimeiseen erään tasoittaa jäähyjä ihan idioottimaisesti. Siihen tämä peli ainakin osittain ratkesi. Tekisi mieli sanoa tärkeä voitto, mutta tsiisus sentään, kyllähän sun nyt pitääkin voittaa G1 kotipelissä TD Gardenissa, ei ole oikein muita vaihtoehtoja.

Lähetyksessähän tuli ilmi, että Bruins on hävinnyt tähän mennessä jokaisen pelin, mihin ovat lähteneet kolmanteen erään tappiolla. Carolina vastaavasti voittanut jokaisen, mihin ovat lähteneet kolmannessa erässä johdossa. Vahvistaako poikkeus säännön, vai tuhoaa sen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös