Playoffs 2019 finaalit: Kärpät (1.) – HPK (5.)

  • 263 035
  • 2 304

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Olihan se karu virhe nyt jälkeenpäin ajateltuna. Toisaalta livenä sitä ei huomannut kovin helposti ja en kyllä itse nähnyt sitä edes siitä yhdestä(?) hidastuksesta, mikä tuli tilanteen jälkeen.

Tässä on 30 vuotta tullut Kerhon kanssa elettyä ylä- ja alamäkiä, ja onhan siellä ollut niitä hetkiä, kun on isoillakin hetkillä ollut kyseenalaista tuomaritoimintaa.

Tuomaritoimintaan on oppinut vuosien varrella suhtautumaan niin, että pelejä on paljon ja pelit on pitkiä, niin kyllä siellä aikaa on ollut ratkaista se homma muulla tavoin. Kääntäen voi sanoa, että aika paljon on pitänyt tehdä oikein, että ollaan siinä tilanteessa, jossa tuomarivirhe voi tarjota mahdollisuuden ratkaista peli. Sama pätee sitten niihin tuuripomppuihin.

Iso käsi sille, että suuri osa Kärppäleiristä ottaa tämän noin tyynesti ja ymmärtävästi. Ei olisi meidän leiriltä onnistunut. Siinä näkyy varmaan se Kärppien vahvempi menestyskulttuuri.
Juttelin tästä kaverin kanssa (ihsn toisen joukkueen kannattaja) ja hän totesi, että olisi antanut siinä tilanteessa ihan saman tuomion kuin tuomarikin. Live-tilanteessa tuota ei voi niin selkeästi erottaa kuin nauhalta. Näinhän se usein menee. Siksi niitä nauhoja hinkataan tilannehuoneessakin.

Se on totta, ettei Kerholeiri olisi suhtautunut tyynesti, jos tilanne olisi mennyt toisin. Toisaalta, Kärpät ei olisi ollut väärä voittaja, eikä "huonompi olisi voittanut". Tilanne oli tasan kaikin puolin. Kumpikaan ei olisi ollut väärä voittaja. Kaksi parasta joukkuetta pudotuspeleissä.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Olihan se karu virhe nyt jälkeenpäin ajateltuna.

Ei ollut, sillä ei Kärpät olisi saanut tehtyä ratkaisumaalia jatkoajalla.

Heponiemi tiivisti hyvin:

"HPK oli parempi tällä kerralla ja antaisee juhlansa. Turha on jossitella".

Jos joku jaksaa yksittäisestä tilanteesta jauhaa, niin ehdotan, että lopettaa ja menee vaikka kebabille tai mitä näitä ajanviettotapoja meillä oululaisilla nyt olikaan.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Kyllähän tämä oli äärimmäisen pienten marginaalien touhua. Ihan niin kuin 2014 ja Kärpät - Tappara sarja, jossa Palola missasi jatkoerässä huipputontin. Kärppien kannalta tuo HPK:n tasoitus 1-1 oli äärimmäisen paha kolaus. Hetkeä aikaisemmin Kivihalme ampui viivalta ristikkoon. Kyllähän se totta on, että eilen ihan hyvin Kärpätkin olisivat voineet voittaa. Eivät voittaneet ja sen kanssa nyt eletään. Mahtava tarina kyllä Pennasen HPK:lla. Harmittaa HPK-fanien puolesta, että vappu meni jo ettekä pysty yhdistämään mestaruusbileitä sen ympärille. Noh, uskon että osaatte juhlia kyllä ihan tarpeeksi hyvin ilman sitäkin ;)

Mestarijoukkueesta Emil Larmi oli lopulta mielestäni isoin yksittäinen tekijä ja ihmettelinkin, miksi MVP-palkinto meni Paajaselle. Ei siinä, hieno mies hänkin on, mutta silti olisin Larmille sen antanut.

Nauttikaa! HPK ja sen fanit ovat mestaruusbileensä ansainneet!
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Ei ollut, sillä ei Kärpät olisi saanut tehtyä ratkaisumaalia jatkoajalla.

Heponiemi tiivisti hyvin:

"HPK oli parempi tällä kerralla ja antaisee juhlansa. Turha on jossitella".

Jos joku jaksaa yksittäisestä tilanteesta jauhaa, niin ehdotan, että lopettaa ja menee vaikka kebabille tai mitä näitä ajanviettotapoja meillä oululaisilla nyt olikaan.
Jumalauta että arvostan näitä kirjoituksia. Kärpillä on hienoja faneja/kannattajia. Toisessakin ketjussa juuri samanlainen viesti. Kunnioitan todella paljon. Tähän pitää itsekin oppia vielä paremmin.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Jumalauta että arvostan näitä kirjoituksia. Kärpillä on hienoja faneja/kannattajia. Toisessakin ketjussa juuri samanlainen viesti. Kunnioitan todella paljon. Tähän pitää itsekin oppia vielä paremmin.

Olen aivan mykistynyt kärppäkannattajien suhtautumisesta; juuri sellaista mistä puhuivat ennen viimeistä peliä. Joskus ihmettelin, ovatko kärppäkannattajat ollenkaan niitä samoja supermukavia oululaisia, joiden kanssa olen usein tekemisissä työelämässä. Näyttävät olevan. Ja suuri kunnioitus myös koko joukkueelle, joka suhteessa. Tällä kertaa jäi äärimmäisen pienestä kiinni, mutta siellä ei selitellä. Kokemus ja kiekkokulttuuri näkyvät.

Carolina voitti ainoan mestaruutensa 2006, jolloin HPK voitti ensimmäisensä. Toivotaan, että Carolina seuraa Kerhoa ja Ahosta tulee tänä keväänä Stanley Cup -mestari. Toisi pientä lohtua Pohjoiseen - ja pyttyjuhlat myös,
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Filip Riskalle mahtava peukku mestaruushuumassa annetusta haastattelusta! Oli kyllä miellyttävää kuunnella, mahtava kunnioitus oli Kärppien ja HPK:n pelaajilla ja valmennuksilla toisiaan kohtaan. Ja ei siinä, että muut HPK-pelaajat huonoja haastatteluja olisivat antaneet, mutta Riskan sanat lämmittivät erityisesti mieltä.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Olen aivan mykistynyt kärppäkannattajien suhtautumisesta

Sama.

Pannaan nyt vielä yksi hyväntahtoinen piikki tähän, että kyllä mekin sitten kahdeksan mestaruuden jälkeen maltetaan olla ratkaisuhetkillä näin hyviä häviäjiä. Katotaan elänkö niin pitkään.

Ensimmäinen mestaruus 2006 tulee aina olemaan se ensimmäinen mestaruus ja hieno kevät sekin silloin oli. Silloinkin oli värikästä menoa, upeasti taisteltu haudan partaalta voittoon välieräsarjassa ja finaalissa äärimmäisen hurmoshenkinen vastustaja. Siellä oli Nielikäiset ja Nickesonit, Leinon valkeat luistimet, Jokelan törkytaklaus Komaroviin ja Ässien huikea nousu toisessa finaalipelissä yms.

Mutta, kyllähän tämä koko kevät 2019 oli nyt Kerhon menoa seuratessa näytelmä vailla vertaa, mistä ei käänteitä ja jännitystä puuttunut. Oikeasti pantiin altavastaajana kolme suurseuraa yks toisensa jälkeen kumoon. Tepsilläkin oli hetkensä, mutta varsinkin Tapparaa ja Kärppiä vastaan oltiin jo hetkittäin ihan köysissä odottamassa viimeistä iskua. Tää oli just sellanen kevät, mistä sitä pikkupoikana aina haaveili.

2006 meni kirjoihin. Tästä vois tehdä elokuvan.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Onnittelut Kerhon suuntaan myös täältä, erinomaista taistelua läpi finaalisarjan ja vaikka joukkue olikin näennäisesti pari vikaa peliä hieman alakynnessä, puolustus piti huippuluokan maalipaikat melkolailla vähissä ja Larmi oli suorastaan ilmiömäisen kova ja äärimmäisen varma. Kärpillä oli omat saumansa mutta jos et niitä osaa hyödyntää niin et myöskään ansaitse mestaruutta. HPK teki sen mitä piti ja otti pytyn täysin ansaitusti. Hämeenlinnassa näytti olevan helkkarin hyvä meininki ja tänään sikäläiset pizza/kebab-mestat tekevät varmasti vuoden huippumyyntejä. Erittäin hieno päätös kaudelle kaikkinensa tämä finaalisarja!
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Carolina voitti ainoan mestaruutensa 2006, jolloin HPK voitti ensimmäisensä. Toivotaan, että Carolina seuraa Kerhoa ja Ahosta tulee tänä keväänä Stanley Cup -mestari. Toisi pientä lohtua Pohjoiseen - ja pyttyjuhlat myös,
Ja Loordi voitti jonkun laulukilpailun. Onnea Darudelle! Mun kevät saisi lisää kultareunusta Canesin voitolla. Ei ole suosikkijoukkueeni, mutta yksi kolmesta, jota seuraan kaikkein tiiviimmin. Ja samalla se, jolle eniten pyttyä toivon. Hieno kasvutarina sielläkin menossa.

Tässä välierien ja finaalien aikana on harmitellut, että oman joukkueen siirtouutiset ovat olleet ymmärrettävistä syistä aika jäissä. Jokohan niitä uutisia alkaisi kohta tihkua huhujen sijaan? Molari näyttäisi jo Larmin tilalle tulevan. Lähtijöiden pitkää listaa odotellessa.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Tässä välierien ja finaalien aikana on harmitellut, että oman joukkueen siirtouutiset ovat olleet ymmärrettävistä syistä aika jäissä. Jokohan niitä uutisia alkaisi kohta tihkua huhujen sijaan? Molari näyttäisi jo Larmin tilalle tulevan. Lähtijöiden pitkää listaa odotellessa.

Ben Perreault ykköseksi. Uma ja Ykä ykösvitjaan (ei kun joo...). No, Oikka ainakin. Ja Moppe! Omilla pojilla näkyy tulosta tulevan.

Tilliliha porosta tossa porisee, ja tämä on sitten ilman vittuilun häivääkään koska totta. Pottua kylkeen. Buddy Holly soi kyökissä ja sauna lämpeää. Oh boy! Hienoa jengiä on jääkiekkokansa keväisin. Kiitos Oulu(kin) siitä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Yön yli nukuttu ja aurinko nousi tänäänkin. Kieltämättä eilen piti firman bileissä pieni hiljainen hetki pitää yksinään mutta nopeasti meni lopulta ohi. Hyvä työkaveri on kova Kerhofani ja sinänsä hyvä fiilis tuli kyllä toisen puolesta, kyllähän sen onnen hänelle ja muillekin faneille suo.

Suuret onnittelut vielä Kerholle!
 

Kellukkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kannatusvapaa
Oululaisethan oli koko finaalisarjan äärimmöisen hienoja ihmisiä. Olin ensimmäisessä pelissä paikan päällä ja silloin tuli paljon hyväntuulista keskustelua.

Jo ennen peliä kaupungilla tuli paljon kannustusta. Tappion jälkeen keskustassa sain lohduttelua, että ensimmäinen pelihän se oli vasta. Käsittämättömän hienoa kansaa Oulussa.

Tulinpa vielä toisenkin kerran eilen. Ei tälläkään kertaa tullut mistään negatiivista sanan puolikastakaan. Ei edes mulkaisua. Lihapiirakalla 1-1 tilanteessa juttelivat mukavia ottelusta. Ottelun jälkeen lähes jokainen kohdattu kärppäpaita kätteli, tai vähintäänkin suullisesti onnitteli mestaruudesta.

Kyllä Oulussa osataan pelata kannusta. Joskus se ei tule ja silloinkin kunnioitetaan tulosta ja ennenkaikkea vastustajaa. Ainoastaan muutama ohi kulkenut varhaisteini huuteli, mutta se kuuluu nuoruuteen.

Kiitos Kärpät,
Kiitos Oulu!

Kiitos HPK.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hämeenlinnan Pallokerhosta kasvoi playoff-peleissä voitonnälkäinen lauma vailla vertaansa - lauantainahan se sitten nähtiin Oulun Raksilassa!
Tuuppaan tähän omatekemäni youtube-videon Kerhon playoff-stoorista. Hlökoht olin paikan päällä todistamassa vain Tappara-HPK-kohtaamista Hakametsässä la 13.4.2019, siksi videolla paloja siitä tiimellyksestä - mikä olkoon tribuutti HPK-faneille, huikeeta älämölöä! KIITOS KERHO! #oranssikevät
 
Viimeksi muokattu:

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Filip Riskalle mahtava peukku mestaruushuumassa annetusta haastattelusta! Oli kyllä miellyttävää kuunnella, mahtava kunnioitus oli Kärppien ja HPK:n pelaajilla ja valmennuksilla toisiaan kohtaan. Ja ei siinä, että muut HPK-pelaajat huonoja haastatteluja olisivat antaneet, mutta Riskan sanat lämmittivät erityisesti mieltä.
Sen verran kommentoin, että ei nuo valmennukset voi antaa kuin kunnioitusta toisiaan kohtaan.. Lähtevät molemmat maajoukkueen mukaan ja sit pitää olla taas kaveri.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täältäkin erityismaininta Kärppäkannattajille. Upeaa toimintaa. Tämäkin palsta on täynnä mahtavia nimimerkkejä ja teidän jengi nyt muutenkin ansaitsee suuren arvostuksen. Näitä tämä meidän hieno, kotimainen pääsarja tarvitsee, aivan yhtälailla kun "pikkuseurojen" mestaruuksia.

Muuten tässä on takki aika tyhjä eilisestä ja ääntä ei lähde vieläkään. Tällä menolla huomisesta duunipäivästä asiakaspalvelutyössä saattaa tulla erittäin mielenkiintoinen.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Oli upeaa olla eilen Oulussa.
Yhtään ikävää sanaa ei reissussa kuulunut.

Mahtava määrä onnitteluja ja hienoja ihmisiä teillä siellä Oulussa. Näki että teillä on voittoja takana.
 

BLG#13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Detroit Red Wings
Yön yli nukuttuani, krapulasta pikkuhiljaa selvittyäni, sekä harmituksesta yli päästyäni on aika omalta osaltani onnitella tuoreen Suomen mestarijoukkueen kannattajia.
Sarja oli hieno ja sai arvoisensa lopun seiskapeleineen ja jatkoaikoineen.
Parempi voitti ja siitä vilpittömät onnittelut HPK:lle! Olette mestaruutenne ehdottomasti ansainneet.
 

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Jääkiekko on joukkuepeli eikä lauma yksilöitä. Tässä HPK selkeästi Kärppiä parempi ja onnittelut mestaruudesta! Kärpille täysin ansaitut hopeamitalit, teitte sen ihan itse.
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Lähes kaikki palstalaiset ja tapaamani Kärppä-kannattajat/tutut ovat upeita ihmisiä, joilla ajatus sekä keskustelu jääkiekosta oli vahvasti keskiössä tämän sarjan aikana.

Henkilökohtaisella tasolla kuitenkin tuli kohdattua seitsemännessä finaalissa jotain, jota en ennen ole joutunut väriä tunnustaessa kohtaamaan. Etäkärppien pelipaitaa päällä pitänyt henkilö sylkäisi ensin kaljajonossa selkääni ja toistamiseen kohdatessamme "tupakka-paikalle". Lisäksi antaessamme varavirtaa omasta bussistamme Etäkärppien bussille ottelun päätyttyä, päätti muutama turhautunut "isin mersulla" tötöillyt logoin edustettu henkilö purkaa turhautuneisuuttaan kansainvälisin merkein autostaan, kun eivät päässet ottelun jälkeen purkamaan tuntojaan fyysisesti (kiitos Kärppien järjestyksenvalvonta + läsnä ollut Poliisi). Tämä lieveilmiö, jos joku on jotain sellaista mitä en ymmärrä. Tää on kuitenkin vaan hokia ja samat ihmiset kaulailevat yhdessä Skoda-Cupin voitto-otteluiden jälkeen.

Tunnetta saa olla ja turhautumista on, mutta se energian kanavointi on se juttu. Kärppien jengin ulosanti kauden päätyttyä on jotain, mistä kannattaa ottaa mallia. Urheilu oli keskiössä. Ohtamaa, Jokinen, Veini, Silli, kumppanit kaikki upeita IHMISIÄ.

Posia teille kaikille huipputyypeille Oulussa ja myös teille Etäkärpille, joiden kanssa tuossa Bussi-operaation käynnissä ollessa vaihdettiin asiallisesti onnittelut/kuulumiset.

Kiitos Kärpille, Tapparalle, TPS:lle ja heidän kannattajilleen tästä keväästä!
 

HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pöly on laskeutunut ja kannu matkasi Hämeenlinnaan. Isot onnittelut HPK:lle ja kaikille faneille! Seiskapelin jatkoajalla häviäminen on aina katkeraa kalkkia, mutta jonkun täytyy voittaa ja toisen hävitä. Heponiemen jäähy nyt oli ja meni. Näitä tulee joskus ja siitä vatvominen on turhaa. Nopeita tilanteita, joissa virheitä sattuu joskus.

Omasta mielestä HPK:n tarina tällä kaudella oli ainutlaatuisin vuosikausiin. Moni ei varmasti laittanut rahojaan likoon kerhon puolesta ennen kauden alkua. Mutta aina ei tarvitse olla se ennakkosuosikki tai edes kärkipäässä voidakseen voittaa. Hieno kausi kokonaisuutena, vaikka Kärpille jäikin hopea käteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös