POHJOINEEEN!! – väriä katsomoon vai pyhäinhäväistys?

  • 28 846
  • 224

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Lopeta jo @foligno, olet nolannut jo itsesi tässä väännössä. Jos sulla on noin kova tarve haukkua muita junteiksi, niin tekisit sen edes tyylillä. Hauska hahmo.

Tekaise meille vaikkapa lista, että mitä vieraskannattajat saavat tehdä ja mitä ei? Luulisi esim. tyhjään nakkikattilaan mahtuvan ääntä - myös ”Pohjoinen” huudon lisäksi.
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Pohjoinen, korkealta ja kovaa, aina ja iänkaikkisesti. Kaikissa halleissa. Aamen.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Kuluu? Siis mitä? Eihän perinteet kulu, pikemminkin juurtuvat syvemmälle aikojen saatossa.
Joo, ehkä enemmän ulkopuolisten korvissa kuluu, mutta sillähän ei tosiaan ole mitään väliä. Hieno juttu ja hyvä oivallus kauuuan sitten joiltakin
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Kysymys on siitä, että teidän yhteisöllinen perinteenne pilaa muiden joukkueiden fanien kotiottelutapahtumaa. Hoilatkaa Raksilassa niin paljon kuin kurkusta lähtee mutta älkää muiden halleissa. Kysymys on kunnioituksesta muita kohtaan, mutta sitä te juntit ette tajua.

Jos alanvaihto kiinnostaa, suosittelen tiedustelemaan Telialta hommia. Sinne on ennenkin otettu turkulaisia luusereita kiukuttelemaan oululaisten tekemisistä.

Siellä vierashallissakin tehdään selväksi, että pohjoisen väki on paikalla. Ymmärrän, että tuntuu ahdistavalta, kun kotietu menetetään suurijoukkoisen pohjolan kansan edessä. Siinä antautuu karskimpikin etelän mies, kun valkoinen valas murahtaa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ruotsalaisilla on lippiksen hikinauha muutenkin paljon löysemmällä kuin suomalaisilla, joten tuskin nyt siellä kukaan ”nordenista” vetää hernettä nenuunsa. Suomalaiset ovat ihan omaa luokkaansa keksiessään syitä mielensä pahoittamiseen.
Ruotsissa asuneena täytyy kyllä antaa eriävä näkemys tähän. Itse havaitsin, että ruotsalaisilla on tapana pahoittaa mieltään todella herkästi ja väittely vaikutti suorastaan kansallisurheilulta. Sain hyvää vertauspohjaa, kun olin töissä organisaatiossa, jossa oli runsaasti väkeä muistakin pohjoismaista. Tämä myös johti useisiin keskusteluihin näiden maiden kansalaisten eroavaisuuksista.

Eli jos ruotsalaiset voivat yleisesti hyväksyä nordenin painottamiset, niin pitäisi se meiltäkin onnistua.
 
Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Mitenkäs sitten jos RoKi joskus nousee liigaan? Lauletaanko sittenkin Oulussa POHJOISTA joka joukkuetta vastaan vai ainoastaan etelän veteliä vastaan pelattavissa peleissä?
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Kysymys on kunnioituksesta muita kohtaan, mutta sitä te juntit ette tajua.

Aijai, kyllä on taas ironia niin tanakkaa että sitä voisi leikata veitsellä ja myydä kilohintaan torinrannassa.

Jets-fanit huutaa True north, Stars-fanit huutaa että Stars, Hurracanes-fanit huutaa että Red ja Kärppäfanit huutaa että Pohjoinen. Onpa vakava juttu. Suomessahan tästä kitisevät lähinnä niiden joukkueiden fanit jotka ottavat Kärpiltä nokkaan ja ne ketä kismittää se että Kärppä-kannattajilla on täysin oma juttunsa ja heillä ei. Ihan samalla tavalla sieltä kajahtaisi muistakin fanikatsomoista jos Maamme-laulussa hoilattaisiin ties mistä kirveistä tai hunajapurkeista. Jos kyse on sitten mukamas puhtaasti Maamme-laulun kunnioituksen vaalimisesta niin suosittelen jäämään pois esimerkiksi maajoukkuepeleistä ja turakaiskuorojen välittömästä läheisyydestä. Siellä vedetään usein yhden sanan sijaan koko kappale täysin vihkoon mutta silti jollain ihmeellä tavalla, jollain ihmeen kaupalla maailma jatkaa pyörimistään eikä kukaan kuole.
 
Jurkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Mahatifot, Poronhoito, Näätäeläimet
Kärpät on menestynyt liian hyvin. On ihan sama mitä Kärppäkannattajat tekevät, se aiheuttaa suunnatonta mielipahaa huonommin pärjäävien seurojen kannattajissa. Oli sitten kyse mahatifoista, pohjoisen huutamisesta tai mistä vaan, kaikki potuttaa vastustajien faneja. Tästä on siis mielestäni ihan turha väitellä.
 
Toisaalta kaikkien muiden joukkueiden kannattajien mielipiteiden tulkitseminen kateellisuudeksi saa Kärppäkannattajat vaikuttamaan ylimielisiltä.

Kyllä näistäkin asioista keskustella saa, eikä se keskustelu ole turhaa.
 
Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Ei ole ikinä Kärppä-fanien pohjoinen jäänyt mieltä kaivelemaan. Ehkä olen poikkeus etelän ihmisten joukossa. Suurin osa varmaan kiehuu raivosta vielä juhannuksena.
Olikos se 2012 kun pelattiin Kärppiä vastaan pleijareissa. Kävin katsomassa kaikki kotimatsit ja yhden Oulussa. Pohjoinen-huudot eivät jääneet millään tavalla mieleen. Huusivatko edes? Oliko Kärppä-faneja Isku-Areenalla? Varmaan oli, mutta ei mitään mielikuvaa siitä, että olisivat jotain huutaneet. Huutakaa vaan kaikessa rauhassa, kuuluu asiaan ja kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
 
Jurkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Mahatifot, Poronhoito, Näätäeläimet
Toisaalta kaikkien muiden joukkueiden kannattajien mielipiteiden tulkitseminen kateellisuudeksi saa Kärppäkannattajat vaikuttamaan ylimielisiltä.

Kyllä näistäkin asioista keskustella saa, eikä se keskustelu ole turhaa.
Toki saa keskustella, en ole sitä kieltänyt. Sanonpahan vaan, että se on turhaa.
Enkä väitä, että se olisi kateutta, jota Kärppiä kohtaan tunnetaan. Se on vain jonkinnäköistä inhoa ja vitutusta siitä, kun toinen pärjää "liian hyvin". (Onko tuo sitten juuri kateuden määritelmä. En tiedä)
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
En kyllä ymmärrä miksi ihmisiä niin älyttömästi häiritsee jonkun toisen joukkueen kannatustavat.
Kärpät on niin kivulias piikki monen tahon kannikassa, että kaikki häiritsee. Muistan divariaikoina kun toivoteltiin tervetulleeksi takaisin liigaan korpivaellukselta. Odottelivat keskitason joukkuetta, joka tuo virkistystä liigaan. Tulikin organisaatio, joka nousi muutamassa vuodessa aivan terävimmälle huipulle ja sysäsi näivettyneet Tepsin ja Jokerit pois asemasta johon oli totuttu. Tällä hetkellä Kärppien menestys tuntuu olevan kovin paikka mouhijärveläisille joille saa täällä Pirkanmaalla keväisin naureskella. Niskat jäykistyy kun pitäisi tervehtiä Kärppien ottaessa omansa. Hauskaa sakkia.

Kysymys on siitä, että teidän yhteisöllinen perinteenne pilaa muiden joukkueiden fanien kotiottelutapahtumaa. Hoilatkaa Raksilassa niin paljon kuin kurkusta lähtee mutta älkää muiden halleissa. Kysymys on kunnioituksesta muita kohtaan, mutta sitä te juntit ette tajua.
Taitaa se ottelutapahtuma olla pilalla ihan siinä kun Kärpät nöyryyttää lähes tyhjässä viljasiilossa takavuosien kestomenestyjää, joka on surkean tekemisen johdosta tippunut keskikastin joukkueeksi urheilullisesti ja aivan pohjamutiin organisaationa. Ei siihen Pohjoisen huutoja tarvita.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toki saa keskustella, en ole sitä kieltänyt. Sanonpahan vaan, että se on turhaa.
Enkä väitä, että se olisi kateutta, jota Kärppiä kohtaan tunnetaan. Se on vain jonkinnäköistä inhoa ja vitutusta siitä, kun toinen pärjää "liian hyvin". (Onko tuo sitten juuri kateuden määritelmä. En tiedä)
Et ole kieltämässä keskustelua, mutta haluat vain kertoa, että mielestäsi se on turhaa. Kuinkahan tarpeellista on osallistua keskusteluun vain kertoakseen, että minua ei tämä keskustelu kiinnosta, koska pidän sitä turhana?

Ja kyllä, määrittelit tuossa juuri kateuden.
 
Jurkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Mahatifot, Poronhoito, Näätäeläimet
Et ole kieltämässä keskustelua, mutta haluat vain kertoa, että mielestäsi se on turhaa. Kuinkahan tarpeellista on osallistua keskusteluun vain kertoakseen, että minua ei tämä keskustelu kiinnosta, koska pidän sitä turhana?

Ja kyllä, määrittelit tuossa juuri kateuden.
Selvä. Kiitos ilmoituksesta. Ja tsemppiä Jypille illan peliin!
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Selvä. Kiitos ilmoituksesta. Ja tsemppiä Jypille illan peliin!

Ja sieltähän se ylimielinen kommenttikin tuli.Rivien välistä luettunahan tuo on sama kuin "Meillähän on muuten illalla finaalipeli. Tsemppiä teillekin! Ai mutta tehän olettekin jo lomalla...".
 
Viimeksi muokattu:

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Ei ole ikinä Kärppä-fanien pohjoinen jäänyt mieltä kaivelemaan. Ehkä olen poikkeus etelän ihmisten joukossa. Suurin osa varmaan kiehuu raivosta vielä juhannuksena.
Olikos se 2012 kun pelattiin Kärppiä vastaan pleijareissa. Kävin katsomassa kaikki kotimatsit ja yhden Oulussa. Pohjoinen-huudot eivät jääneet millään tavalla mieleen. Huusivatko edes? Oliko Kärppä-faneja Isku-Areenalla? Varmaan oli, mutta ei mitään mielikuvaa siitä, että olisivat jotain huutaneet. Huutakaa vaan kaikessa rauhassa, kuuluu asiaan ja kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

Maamme-laulua ei ole puolivälierissä juuri kuunneltu, ja ei ole aina välierissäkään. Senpä vuoksi tuo ei ole keväältä 2012 varmaankaan jäänyt mieleesi.
 
Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Maamme-laulua ei ole puolivälierissä juuri kuunneltu, ja ei ole aina välierissäkään. Senpä vuoksi tuo ei ole keväältä 2012 varmaankaan jäänyt mieleesi.

Aivan! Onneksi joku muu muistaa paremmin kuin minä, missä olen ollut. Tuskinpa sentään lauloivat tuossa puolvälierä-vaiheessa, vaikka onhan Liigassa kaikelaisia hassuuksia nähty.. Finaaleihin Maamme-laulu kyllä sopii. JYP-kannattajat eivät erityisesti huutaneet (pohjoista) finaaleissa, Niissä ainoissa missä Pelsu on ollut.
Hienoa työtä on Kärpät tehnyt, kun on koko joukkue ihan finaalissa niin usein. Eli täältä tulee lupa: saa huutaa.
 
kepardi

Jäsen
Hyvä huuto, lisää vaan ääntä. Vieläkö ne muuten huutaa "kohta on maali"? Siinä olis vähän hiomista.

Hesalaisethan huuteli ainakin joskus muita junteiks kun "teil ei oo metroo". Kylläpä harmitti.
 
Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitenkäs sitten jos RoKi joskus nousee liigaan? Lauletaanko sittenkin Oulussa POHJOISTA joka joukkuetta vastaan vai ainoastaan etelän veteliä vastaan pelattavissa peleissä?
Siinä vaiheessa magneettinen napa on liikkunut jo niin paljon että pohjoinen on alhaalla ja etelä ylhäällä. Nyt kannattaa aloittaa selvitystyö siitä, mikä joukkue on silloin eteläis.. siis pohjoisin. Ehkä Turku mutta onko se myyty jo Ruotsiin?
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Kärppien kannattajilla on ihme käsitys, että kaikki mitä he tekevät jotenkin ärsyttää muita. Ei se nyt ihan niin mene.

Yleensä minua ei ärsytä kärppäkannattajien toiminnassa - ehkä suomalaisessa kiekkokeskustelussa poikkeuksellisen usein vastustajien mielipiteisiin ylimielisesti suhtautumisen ohella - mikään muu kuin huutaminen Maamme-laulun päälle, joka itselleni symboloi tärkeitä asioita. Jos hoitaisitte homman tyylikkäästi, huutaisitte vaikka laulun päätyttyä ikään kuin kaikuna kahdeksan kertaa (mestaruuksienne määrä) pohjoinen, ettekä mölyäisi pohjoista kappaleen päälle. Ihan vastaavasti en tykkää jalkapallomaailmasta tutusta tavasta, jossa kansallislippuun ommellaan jotakin paikannimiä. Kansallislaulu kansallislauluna, lippu lippuna ja kannatuslakanat ja tifot sitten itsenään. Se että jotain tehdään maailmalla paljonkin ei tee teosta tyylikästä tai hyväksyttävää. Vai onko paska hyvää, kun miljoona kärpästä ei voi olla väärässä? No, on silläkin oma roolinsa luonnon kiertokulussa, mutta en minä sitä niellä halua.

Toki sitä toivoo vaihtelun vuoksi yllätyksiä ja uusia mestareita, mutta organisaationa Kärpät ovat tehneet duuninsa hyvin ja mestaruutensa ansainneet. Eivät ne ole tulleet vain pohjoista huutamalla.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Hesalaisethan huuteli ainakin joskus muita junteiks kun "teil ei oo metroo". Kylläpä harmitti.
Ei kait sentään. "Metro ja spora, on meillä Metro ja spora" vedettiin johtuen Metropolitista.
 
Kasatonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, San Jose Sharks
En nopealla selailulla huomannut mainintaa siitä että Dallasissa on samalla tavalla jo kauan korostettu sanaa Stars kansallislaulussa. Ja ihan samalla tavalla se aiheuttaa keskustelua, närkästystä ja vitutusta erityisesti niiden keskuudessa jotka Dallas lakaisee vuodesta toiseen ulos pleijareista. Itkekää kun kerran itkettää, ei haittaa minua.

Is Shouting "Stars" During The Star Spangled Banner Wrong?

Sen verran toki olen isänmaallinen että en pitäisi sanojen vääristelystä itsekään. Ja en syö hattu päässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös