Sinulle merkityksellisiä sanoituksia

  • 11 356
  • 69

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
”Darling, you’re the punishment for all my former sins.”
- Nick Cave
 

Wsrbg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto & IFK
Tämä on minulle todella henkilökohtainen ja tärkeä biisi. Olen kuunnellut tämän joka lauantai vuodesta 1995 lähtien. Sanoitus ei välttämättä aukea ensikuulemalla, koska säkeistöjä ja sanomaa on niin paljon.

Mamban Lauantai-ilta.

Lauantai-iltana ravintolaan
Oli tarkoitus lähteä juhlimaan
Ottaa muutama olut vaan
Ja tulla kotiin nukkumaan
Ensin meitä oli vaan Peku ja mä
Sitten siihen tuli pari tyttöä
Peku tunsi ne, mutta minä en
Niinpä tilasin yhden oluen
Toiseen tytöistä tutustuin,
Mutta siihen vaaleaan ihastuin
Ja loppuillasta sanoin: "hei,
Meille vai teille, kultasein?"
Hän vastasi minulle silmilläin
"juodaan nää ja lähdetään"
Annoin ovimiehelle vitosen
Koska olin niin iloinen
Hän asui aika kaukana
Aivan kaupungin laidalla,
Mutta maksoin taksin tietenkin
Koska herrasmiehet tekee niin
Sitten mieleni rohkaisin
Ja häntä hellästi suutelin
Hän vei minut sisään lempemme pesään
Ja sai minut onnesta sekaisin
Aamuysll hersin
Lattialta vaatteeni keräsin
Ja juuri kun joku tuli eteiseen
Nin yöpöydällä sormuksen
Sain sekunnin aikaa miettiä
Jotakin sopivaa selitystä,
Mutta katsoin parhaaksi kuitenkin
Juosta niin kauas kuin jaksaisin
Ja kilometrin ainakin
Juoksin halki kaupungin
Sitten pysähdyin ja pukeuduin
Ja jatkoin kävellen kotiin"


Kiitos Terovaara
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Leskisen Juice osasi jo vähän päälle parikymppisenä kirjoittaa aika painavaa tekstiä. Uusioversio tästä biisistähän sitten jäi yhdeksi miehen viimeisistä levytyksistä ja sopivaksi testamentiksi. Klovni heittää veivin.

Juice Leskinen – Klovni heittää veivin Lyrics | Genius Lyrics

Progetyttö Elisa Tiilikainen on heittänyt tuota livenä käynnissä olevalla kiertueellaan, kuin myös Myrkytyksen oireita. Ehkä saa jotkut hyppimään seinille, mutta minä pidän sitä aina vain hienona, jos joku nuoremman polven artisti esittelee edellisten sukupolvien artisteja yleisölleen.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Leskisen Juice osasi jo vähän päälle parikymppisenä kirjoittaa aika painavaa tekstiä. Uusioversio tästä biisistähän sitten jäi yhdeksi miehen viimeisistä levytyksistä ja sopivaksi testamentiksi. Klovni heittää veivin.

Juice Leskinen – Klovni heittää veivin Lyrics | Genius Lyrics

Progetyttö Elisa Tiilikainen on heittänyt tuota livenä käynnissä olevalla kiertueellaan, kuin myös Myrkytyksen oireita. Ehkä saa jotkut hyppimään seinille, mutta minä pidän sitä aina vain hienona, jos joku nuoremman polven artisti esittelee edellisten sukupolvien artisteja yleisölleen.
Kato kato. Ainakin on osannut valita sieltä Juiken parhaasta päästä. Ettei ottanut Osapäivänatsia ja Poliisikouluun.

Juicen kolme kovinta biisiä ovat Luonas kai olla saan, Syvänmerensukeltaja ja Tanssimaa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jenni Vartiainen - Sivullinen
Elämäni piirrettynä kartalle niin pieneen
sentti kertaa sentti siihen ison kylän viereen
Oon nojaillut mä seiniin, ihmetellyt nurkan takaa
miten pyörät pyörii, miten maailmamme makaa

On toiset menneet tutkimaan jo miltä siellä näyttää
ja hyvin ovat osanneet siel kaiken ajan käyttää
Myös luvattu on mulle, että vielä joku päivä
tiedän mikä tarkoitus on minun elämällä

Ei lupaukset paljon auta, kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
Ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen

Onnee haen paljain käsin pilkkopimeästä
haavat syvenee, mut mä en lakkaa etsimästä
En kantajia kaipaa, löydän itse vielä tieni
suuri on sun kyläsi, mun maailmani pieni

Ei lupaukset paljon auta, kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
Ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen
Siks olen yksin ja piiloon meen

Ei lupaukset paljon auta, kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
Ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tässäpä yksi ralli, jossa kysytään samoja kysymyksiä, joiden parissa olen itsekin paininut tässä viime vuodet.

There will come a time in your life
When you will ask yourself a series of questions

Am I happy with who I am? (Am I happy with who I am?)
Am I happy with the people around me?
(Am I happy with the people around me?)
Am I happy with what I'm doing? (Am I happy with what I am doing?)
Am I happy with the way my life is going?
(Am I happy with the way my life is going?)
Do I have a life? (Do I have a life?)
Or am I just living? (Or am I just living?)

Do not let these questions restrain or trouble you
Just point yourself in the direction of your dreams
Find your strength in the sound
And make your transition (Make your transition)
Make your transition (Make your transition)[3x]

Do I spend too much time thinking and not enough doing?
Did I try my hardest at any of my dreams?
Did I purposely let others discourage me when I knew I could?
Will I die, never knowing what I could have been or could have done?
Do not let these doubts restrain or trouble you
Just point yourself in the direction of your dreams
Find your strength in the sound
And make your transition
Make your transition [2x]

There will be people who will say you can't, but you will (you will)
There will be people who will say you don't mix this with that
And you will say: "watch me" (watch me)
There will be people who will say "play it safe, that’s too risky"
And you will take that chance, and have no fear (no fear)
You won’t let these questions restrain or trouble you
You will point yourself in the direction of your dreams
You will find the strength in the sound and make your transition
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tässä kappaleessa on valtavan kauniit sanat. Mestari itse, eli Juice Leskinen tähän teki sanat. Juice on ollut mun musiikillinen lemppari Suomesta varmaan 5-vuotiaasta lähtien. Vanhemmalla iällä vasta sitten oppinut ymmärtämään ja etenkin arvostamaan tätä hänen kykyään vangita niin isoja asioita ja elämää muutamiin lauseisiin. Juice sanoitti pienen ihmisen tuntemuksia auki sellaisella tavalla joka vaan saa yhä edelleen usein herkistymään.

Tästä kappaleesta pitää ehdottomasti kuunnella se hitaampi versio

Yö - Ihmisen poika

Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan
Ennen kuin loppuun iltasadun saan
Mä istun hetken ja mietin maailmaa
Ihmisenpoikaa se odottaa
Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan
Ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan
Hän siinä kylkeänsä kääntää miehekkäästi ääntää
Hän matkaa taittaa linnunradallaan ja nukkuu vaan

Voi kunpa matkas onneksi
Koituis vihaa, katkeruutta et
Tuntis joutavaa, voi kun oisit
Viisaampi kuin isäs milloinkaan
Kunpa oppisit ajattelemaan

Niin poika kiskoo pojan unta sikeää
Kehtolaulu kesken taas kerran jää
Liukenee yöhön murheet aikuisen ihmisen poikaa kun katselen
Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit
Me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit
Siinä tuhiset ja puhkut pelkkää voimaa uhkuen
Silmänurkkiin kuivuu kyyneleet, sä matkaa teet
 

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
51 koodia ja Puu...Siitä ammennetaan voimaa, siinä on jotain mikä liittyy kaikkeen minun ja läheisten elämään.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Stratovariuksen biisin "Coming Home" alla olevat rivit. Liittyvät toisen lapseni syntymään. Jossain kohtaa olin
aivan varma että tatuoin nämä sanat kehooni, mutta ei ole tullut tehtyä. Ehkä vielä joskus. Kun vaimo soitti, suljin
CD:n autossa. Ja sitten kun erinäisten tapahtumien jälkeen olin ajamassa kotiin, laitoin CD:n päälle. Biisi jatkui tuosta kohtaa.
Pysäytin auton ja itkin. Vuosien prosessi oli paketissa.

"Through the storms we've wandered
Many mountains we have climbed
But all the bad times are behind
The road is free, I'm coming home"
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Swallow the Sun. Songs From the North

Oh Mother North, eyes like blue sapphires
I'm lost in your wilderness, in your arms
From your love my heart has been forged
Eternal nights, to ever-light
To winter's throne

"Niin laulut Pohjolan kun sammuu, hiipuu hiljaa
Hallatar kun viljaa lyö, ja yö tuo kuninkaan tuon talven maan
Niin routaan kaivtaan, lepoon omaan maan
Ja laulut Pohjolan mukaan vain saan"

Oh Mother North, lakes like blue sapphires
Under your skies, into the wild I drown my sorrows

At the midnight hour of sacred light
The magic of these woods, so alive

The shadows of the giants in a silvery dark light
From the snowy trees ahead
And their slow march closer to the flaming night skies
To touch the tail of fire

But their roots hold the secrets, these melodies
Echoes from the past, nothing here will last
But the songs from your journey
You will bury with your heart.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Marina And The Diamonds - Fear and Loathing
I lived a lot of different lives
Been different people many times
I lived my life in bitterness
And filled my heart with emptiness

Now I see, I see it for the first time
There is no crime in being kind
Not everyone is out to screw you over
Maybe, yeah, just maybe they just want to get to know you

And now the time is here
Baby, you don't have to live your life in fear
The sky is clear
It's clear of fear

Don't wanna live in fear and loathing
I wanna feel like I am floating
Instead of constantly exploding
In fear and loathing

Got different people inside my head
I wonder which one that they like best
I'm done with trynna have it all
And ending up with not much at all

And now the time is here
Baby you don't have to live your life in fear
And the sky is clear
It's clear of fear
All clear

Don't wanna live in fear and loathing
I wanna feel like I am floating
Instead of constantly exploding
In fear and loathing

And when the time comes along
And the lights run out
I know where I will belong
When they blow me out

Don't wanna live in fear and loathing
I wanna feel like I am floating
Instead of constantly exploding
In fear and loathing

I wanna be completely weightless
I wanna touch the edge of greatness
Don't wanna be completely faithless
Completely faithless

When the time comes around
When the lights will go out
When the time comes around
When the lights, they go out

Ποθώ γλυκές νεράιδες νa δω
Κaι aπό κορμί ξωτικό μaγικό χορό
Νa χaϊδέψω μaύρa μaλλιά
Νa φιλήσω χείλη μελιά
Ένa τρaγούδι aπ' τ' Aλγέρι
Τρaγούδι του κaμηλιέρη
Σ' ενa γλυκό aφρικάνικο σκοπό
Marinan hiljattain ilmestyneen Love + Fear -albumin upea "Soft to Be Strong"-päätöskappale.
I know it's hard to be soft
I know it hurts to be kind
I know that when love is lost
It's only fear in disguise

And I guess I've known it all along
The truth is you have to be soft to be strong
Finally, I feel the fear is gone
I found out love has to be soft to be strong
Soft to be strong
Soft

I believe the world is beautiful
Only the weak ones are cruel
I choose to love you without fear
No shame in being sincere

And I guess I've known it all along
The truth is you have to be soft to be strong
Finally, I feel the fear is gone
I found out love has to be soft to be strong
Soft to be strong

And I made myself believe
Other people wanted to hurt me
I took my bitterness and made it sweet
I took a broken heart and made it beat

Somebody hurt me long ago
And though to heal a heart is slow
It's just a consequence of pain
There is no use in laying blame

And I guess I've known it all along
The truth is you have to be soft to be strong
Finally, I feel the fear is gone
I found out love has to be soft to be strong
Soft to be strong
Soft to be strong
Soft to be strong
Soft
 

SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty, en meidän taloon lisää aikuisia halua"

Vuonna 2005 PMMP julkaisi levyn nimeltään "Kovemmat kädet". Tuolla levyllä oli myös coverina tehty laulu Pikkuveli. Tuosta bisitä on tullut viimeisen muutaman vuoden aikana todella tärkeä. Minulla on siis kaksi pikkuveljeä, jotka ovat minua yli kymmenen vuotta nuorempia. Minä olen ollut kai onnekas, kun minulla on heidät.

Sitten tuohon lauluun. Kuulin sen muutama vuosi sitten pitkästä aikaa ja ajattelin, että onpas hyvä biisi. Siitä sitten sanoja kuuntelemaan ja lukemaan tarkemmin. Ei helvetti. Nuo sanathan ovat ihan, kuin omasta suustani. Joka kera, kun kuulen tuon alan melkein itkemään.

Vanhuksilta kuulee usein, kuinka aika menee nopeasti. Samalta se minustakin tuntuu ja kun katsoo pikkuveljieni kasvua ja miettii muutaman vuosi sitten, miten paljon he ovat taas kasvaneet, niin aika todellakin menee nopeasti. Herääkin kysymys, meneekö aika liiankin nopeasti? Ja ei kai nuo ihanat pikkuveljeni aikuistu liian nopeasti. Haluaisin vain, että saisivat elää lapuutensa rauhassa.

En väitä aina olevani paras isoveli, enkä jaksa aina leikkiä ja pelata heidän kanssaa. Väitän kuitenkin, että olen aina rakastanut heitä ja tulen aina rakastamaan. Ja tiedän, että hekin rakastavat minua, vaikka eivät sitä sano.

Pahoitteluni hieman sekavasta viestistä, kirjoitin sen roska silmässä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Listaisin tähän mieluusti Indican kaikki kappaleet, mutta mainitsen nyt vain muutamia.

Indica - Onnen kartano
Siellä on taivas lähellä
On sinne hyvä kävellä
kadonneen lapsen matkoiltaan
voikukkakruunu hiuksissaan

Vain siellä varjot vaalenee
ne taipuu tanssiin hiljaiseen
Ne eivät syytä sormillaan
mun antaa olla mitä vaan

Vihreisiin oksiin kurkotan
auringonkehrää katsomaan

Kun onnen kartanolla
päivät jatkuu ikuiseen
Siellä tahdon aina olla
Sinne päästä täältä uudelleen

Oon kolkot korvet kiertänyt
ja tietä sinne etsinyt
Eksynyt illan hämärään
poltettuun maahan pimeään

Vain siellä varjot vaalenee
ne taipuu tanssiin hiljaiseen

Kun onnen kartanolla
päivät jatkuu ikuiseen
Siellä tahdon aina olla
Sinne päästä täältä uudelleen
Indica - Ruusupensaat
Uinu vielä tuhannen vuotta
Kello lyö hiljalleen
Kuljen jaloin muistojen suolla
Ylitse taistelen

Ethän pelkää pimeässä
Luovuta koskaan en
Kerran saavun
Ruusupensaista rikon jokaisen

Vaivu uneen muuten et jaksa
Vankina odottaa
Vaikka rimpuilen, tämä matka
Pakko on taivaltaa

Ethän pelkää pimeässä
Luovuta koskaan en
Kerran saavun
Ruusupensaista rikon jokaisen
Ethän pelkää pimeässä
Luovuta koskaan en
Kerran saavun
Ruusupensaista rikon jokaisen

Ethän pelkää pimeässä
Luovuta koskaan en
Kerran saavun
Ruusupensaista rikon jokaisen
Ethän sure pimeässä
Irrota koskaan en
Kerran saavun
Ruusupensaista rikon jokaisen
Indica - Nuorallatanssija
Tarinat on vain sanoja tuulessa
Lohdutus lopun aamuna
Jokainen yksinäisyytensä voi poistaa
Sanan valolla

Sä kerroit tarun linnusta jol' on
Sydämellään koko maailma
Se nostaa heikot siivilleen
Ja kantaa ylös kirkkauteen

Ei selässänsä pelätä tarvitse
Sillä siivillä se kyllä kantaa varoen
Ja kotiin vie

Täällä henget tanssivat partaterän päällä
Kukaan ei luvata voi huomista
Toivon jokainen kunpa vielä täällä
Hetken olla vois

Minulta pyysit anteeksi sun valheelliset satusi
Näit ettei voinut lohduttaa lintuusi surun murtamaa

Sillä mä pelkään siipiä
En tahdo vielä lähteä
Vaikka se kantais varoen
Ja kotiin vie

Minä niin kuin tanssija nuorallani kuljen
Silmät pelkoni eessä suljen
Uskon tarinat tuonpuoleisen enkä maahan yksin jää
En maahan jää

Nyt olen nähnyt kyyhkyni, se saapui eilen uniini
Ja tunsin rauhan, rakkauden
Siipiä enää pelkää en

Voin huoletonna lentää vaan
Luottaa mun sielunkantajaan
Se kyllä kulkee varoen
Ja kotiin vie


Täällä henget tanssivat partaterän päällä
Kukaan ei luvata voi huomista
Toivon jokainen kunpa vielä täällä
Hetken olla vois

Minä niin kuin tanssija nuorallani kuljen
Silmät pelkoni eessä suljen
Uskon tarinat tuonpuoleisen enkä maahan yksin jää
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Keko Salata - Pari Kilometriä

Kuulin ko. biisin ensimmäistä kertaa Kärppien mestaruusjuhlissa viime vuoden keväällä Diandran esittämänä. Sanat kolahti. Samoihin aikoihin isoisäni oli saattohoidossa tuskallisissa kivuissa, ja kun oli aika käydä sanomassa viimeiset hyvästit ennen tästä maailmasta poistumista, niin tätä biisiä tuli luukutettua koko matka mennen tullen.

"Sun pitää sun elämääsi jatkaa, mun piti maisemaa vaihtaa, sun on pakko yksin jaksaa, jäljellä pari kilsaa.
Ja mä toivotan sulle hyvää matkaa, lupaan että maalilinjalla se kipu lakkaa, oot melkeen siellä, enää pari kilsaa."

Linkki YouTubeen Keko Salata - Pari kilometriä (Audio) ft. Diandra

Ja en mä haluu taaksepäin, ku siel ei oo mitää, mitää, jea
tää oli sun päätös, en mä haluu kärsii enää, enää
Oon jo melkein perillä, enää pari kilometriä jäljellä
Ja nää laulut itkee mun kanssa, ku eihä tääl oo muitakaa,
Mut halunnu en luovuttaa, vaik jouduin kaikesta luopumaan
Tuolla horisontissa vapauden raja-aita häämöttää,
Ja tää kuuma aavikkotuuli mut hengeltä näännyttää,
Se on virhe jos keitaalle muistelemaan sua jään
Särkynyt peilikuva osaa informaation vääristää
Ja en mä haluu taaksepäin, ku siel ei oo mitää, mitää, jea
tää oli sun päätös, en mä haluu kärsii enää, enää ei
Oon jo melkein perillä, enää pari kilometriä jäljellä
Ja nää laulut itkee mun kanssa, ku eihä tääl oo muitakaa,
Mut halunnu en luovuttaa, vaik jouduin kaikesta luopumaan
Ja vaikka väkisin mä väsynyttä kroppaani raahaan,
Jos tiellä piikkilankaa se jättää arpia naamaan
Ja taakse ei vilkuilla, koska sit on game over
Kai tää heikko jäbä on sun otteessa vieläkin
Ja en mä haluu taaksepäin, ku siel ei oo mitää, mitää, jea
tää oli sun päätös, en mä haluu kärsii enää, enää ei
Oon jo melkein perillä, enää pari kilometriä jäljellä
Ja nää laulut itkee mun kanssa, ku eihä tääl oo muitakaa,
Mut halunnu en luovuttaa, vaik jouduin kaikesta luopumaan
Sun pitää sun elämääsi jatkaa, mun piti maisemaa vaihtaa,
sun on pakko yksin jaksaa, jäljellä pari kilsaa
Ja mä toivotan sulle hyvää matkaa, lupaan että maalilinjalla
se kipu lakkaa, oot melkeen siellä, enää pari kilsaa
Ja en mä haluu taaksepäin, ku siel ei oo mitää, mitää, jea
tää oli sun päätös, en mä haluu kärsii enää, enää
Oon jo melkein perillä, enää pari kilometriä jäljellä
Ja nää laulut itkee mun kanssa, ku eihä tääl oo muitakaa,
Mut halunnu en luovuttaa, vaik jouduin kaikesta luopumaan
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Yes - Changes. Vahva sanoma että kaikki muuttuu ja ainoa vakio on muutos. Mutta siitäkin voi selvitä.
I'm moving through some changes
I'll never be the same
Something you did touched me
There's no one else to blame

The love we had has fallen
The love we used to share
We've given up pretending
As if you didn't care

Change changing places
Root yourself to the ground
Capitalize on this good fortune
One word can bring you round
Changes

I look into the mirror
I see no happiness
All the warmth I gave you
Has turned to emptiness
The love we had has fallen
The love we used to share
You've left me here believing
In love that wasn't there

Change changing places
Root yourself to the ground
Word to the wise - Well you get what's coming
One word can bring you round
Changes

When I look into your eyes and try to find out how
There's no way to save it now
And everything I feel
Changes
Keep looking for
Changes
Changes

For some reason you're questioning why
I always believe it gets better
One difference between you and I
Your heart is inside your head

One word from you
One word from me
A clear design on your liberty
Who could believe when love has gone
How we move on like everyone

Only such fools
Only such jealous hearts

Only through love changes come

Change changing places
Root yourself to the ground
Capitalize on this good fortune
One word can bring you round
Changes

One road to loneliness
It's always the same
One road to happiness
It's calling your name

Change changing places - Changes
Root yourself to the ground
Capitalize on this good fortune
One word can bring you round
Changes

Change changing places
Changes
Root yourself to the ground
Word to the wise - Well you get what's coming
One word - One word can bring you round
Changes
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Tämä biisi julkaistiin vajaa kolme vuotta sitten aikana, jolloin kävin jatkuvaa taistelua yrittäessäni löytää jälleen intohimoni asioihin, jotka ennen olivat minulle merkittäviä. Minun oli välillä vaikea tuntea juuri mitään, mutta etenkin tämä biisi auttoi minua jaksamaan kohti valoisampaa huomista.

The Color Morale - Trail Of Blood.

There's nothing like a trail of blood to find your way back home
And nothing feels as cold inside as heaven down below
I've been lost and never found, afraid to speak my truth out loud
With empty hands I came into this world, and I'll leave just the same

Death, you cannot take me, you've tried and failed before
With everything so deafening, each breath worth fighting for
I refuse to be your casualty 'cause pain has its reward
No longer trapped in agony, you cannot take me, I survive the storm

Is hell a place or just a word, because as far as I can see
They both feel like one in the same, so which do I believe?
Some days we feel everything and others not at all
Do I cave beneath the weight or rise above it all?

Death, you cannot take me, you've tried and failed before
With everything so deafening, each breath worth fighting for
I refuse to be your casualty 'cause pain has its reward
No longer trapped in agony, you cannot take me, I survive the storm

Maybe that's the hell that I'm living
Battles between where I'm numb or I'm feeling
Remember when we filled our lives
With the will to fucking live

Death, you cannot take me, you've tried and failed before
With everything so deafening, each breath worth fighting for
I refuse to be your casualty 'cause pain has its reward
No longer trapped in agony, you cannot take me, I survive the storm

There's nothing like a trail of blood to find your way back home
There's nothing like a trail of blood to find your way back home
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Chisu - Yksinäisen keijun tarina
Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin
Että vastatuulessakin lentää jaksaisi
Kovat oli ajat hällä takana,
Mut' kuka uskois et' on olemassa surullisia keijuja?

Pää painoksissa mainitsi hän kerran murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois

On paratiisi täällä meillä päin
Vaan ei aina kaikki koe sitä näin
Sillä faunin, peikon, keijunkin
Suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan.

Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia
Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja
Kaikkialla huokausten kera toistettiin
Miksi se yhden hengen vaati, ennen kuin me muistettiin

Ois paratiisi meillä täällä näin
Jos elettäisiin aina lähekkäin
Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
Suru silloin kiinni saa se ei vie mukanaan

Ois paratiisi meillä täällä näin
Jos elettäisiin aina lähekkäin
Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
Suru silloin kiinni saa se ei vie mukanaan.
Chisu - Ruusunen
Ruusun punaisen hän toi,
ojentaessaan sen sanoi:
"Katso kukkaa loistavaa,
kuin kauniiksi se kasvoikaan."

"Omistani poimin sen.
Nääthän, pitänyt oon siit' huolen.
Ja jos sut omakseni saan,
lupaan myös sut saan loistamaan."

"Huulillesi ruusunpunan
saanhan nostattaa?
Piikkejäsi helliä,
kunnes ne enää kutittaa.

Rakkaudella ruokkia,
iltaisin sulle puhella.
Ja jonain aamuna,
jonain aamuna,
puhkeat kukkaan."

Ihmetteli siin' toinen.
"Miks haluut tehdä kaiken sen?
Miks omaa aikaa hukkaisit?
Ruususta musta rukkaisit?"

Vastas hän siihen sanoin:
"Siks tän ruusun mukaani toin.
Ei se vaan itseään iloiseks' tee,
molemmat meist' nyt hymyilee."

"Huulillesi ruusunpunan
saanhan nostattaa?
Ja piikkejäsi helliä,
kunnes ne enää kutittaa.

Jos rakkautta hehkut
ja loistollas' valaiset myös mut,
Miten aikani ois,
Miten aikani ois
mennyt hukkaan?"

Ei antautunut toinen viel',
epäily oli onnen tiel'.
"Entä jos en kukkan puhkea?
En olekaan niin rohkea?"

Vastaus oli valmiina:
"Jo pidän sua kauniina.
Tärkeintä kanssas' kasvu on
tai jokainen ois kukaton."

"Ja huulillesi ruusunpunan
tahdon nostattaa.
Ja piikkejäsi helliä,
kunnes ne enää kutittaa.

Rakkaudella ruokkia,
iltaisin sulle puhella.
Ja jonain aamuna,
jonain aamuna,
puhkeat kukkaan."
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
PMMP - Toivo

Se heti unohtui
vaikka kuulemma kaikki puhui
Ei puuttunut kukaan
ei tullut pihaan muutenkaan
Vain huoneentauluks jäi
sun uuden elämäsi lupaus
Se oli jotain muuta
kuin mahan nahan alla antabus

Toivo, toivo
Ilman sitä ei voi elää
Armo, armo
Ilman sitä ei eloon jää

Onko sillä tunteet?
Itkikö se verhon takana?
Kun lapsi sanoi vielä
täytyy hyvästellä maailma
Minä sanoihin väsyin
väsyin niitä asettelemaan
Sulle anteeksi mä annoin
ja nyt annan ihan kelle vaan

Tahto, tahto
Ilman sitä ei voi elää
Lohtu, lohtu
Ilman sitä ei eloon jää

Ja tuuleen tunnustetaan
kaikki paha pois
Sen lehden tuuli lukee
kääntää sivua
Se ala ei alusta
vaan lopusta
Sen jälkeen on aamuja
Huomenta maailma
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Nämä sanoitukset kuvaavat aika hyvin omia ajatuksiani elämästä ja maailmasta nykyisin.

The Ghost Inside - The Other Half

We believe in a system that has long been broken
We turn the other cheek without a glimpse of emotion
Always looking out for number one
Why do you need more while others have none?
Measure my worth by what I’ve done, not what I’ve become!

I spanned the oceans, I’ve seen the skies
That’s all I’m ever gonna need to get by
My favorite things in life, aren’t even things at all
Nothing that drives my soul is even tangible
Just because you want, doesn’t mean that you need

We’ve come so far from the lives that we’re meant to live
But there’s so much more that I have left to give
We always borrow time that can’t be given back (can’t be given back)
We let it slip away and never pick up the slack

I spanned the oceans, I’ve seen the skies
That’s all I’m ever gonna need to get by
My favorite things in life, aren’t even things at all
Nothing that drives my soul is even tangible
Just because you want, doesn’t mean that you need

Force fed and misled, now we hang by a thread!
Force fed and misled, now we hang by a thread!
Force fed and misled
But not me, I see red!

(You need to hear this!)
Measure my worth by what I’ve done, not what I’ve become
(Are you listening?)
Measure my worth by what I’ve done, not what I’ve become

I spanned the oceans, I’ve seen the skies
That’s all I’m ever gonna need to get by
My favorite things in life, aren’t even things at all
But they’re the things that keep my heart full
They keep my heart full!
I spanned the oceans, I’ve seen the skies
That’s all I’m ever gonna need to get by
My favorite things in life, aren’t even things at all
But they’re the things that keep my heart full!
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Sini Yasemin - Nimeä mut uudestaan


Kun me kohdataan
Hetken tää sotilas on vailla haarniskaa
Mut kamppaat, et muistan kurottaa
Syvemmälle kutsut, ja mä seuraan

Mä kaipasin turvaa, valmistit mut sotaan
Kun tahtoisin huutaa, käännät mut kovempaa
Kuljetat harhaan, et löytäisin vieraan maan
Kun en ollut kukaan, nimeät mut uudestaan

(Nimeät mut uudestaan)

Joo mua pelottaa
Kun en haluu tuntea, ja ottaa vastaan
Mut en oo varma, osaanko rakastaa
Niin ettet kokonaan vois mua omistaa

Mä kaipasin turvaa, valmistit mut sotaan
Kun tahtoisin huutaa, käännät mut kovempaa
Kuljetat harhaan, et löytäisin vieraan maan
Kun en ollut kukaan, nimeät mut uudestaan

(Nimeät mut uudestaan)

(Hei)
Nopeet nousuu, hidast laskuu
Ei, en mä tunne sua
Et koskaa opettanu vastuut
Siks mä tunteit juon
Eikä haippi ollu pelkkää ilmaa
Valtavirtabäkkäreil näpit jääs jengi rykimäs kilpaa
Mä en tahdo enkä mä haluu nousta pintaan
Vaan suhun hukuttautuu, upota, pudota hiljaa

(Nimeät mut uudestaan)
(Nimeät mut uudestaan)
(Nimeät mut uudestaan)
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Romantikkona minulle erittäin merkityksellinen sanoitus on Guns N' Rosesin Appetite for Destructionilta löytyvän myös musiikillisesti romanttisen kappaleen It's So Easyn sanoitus:

It’s so easy lyrics I see your sister in her Sunday dress She’s out to please She pouts her best She’s out to take No need to try She’s ready to take It’s so easy, easy When everybody’s trying to please me baby It’s so easy, easy When everybody’s trying to please me Cars are crashing every night I drink n drive everything’s in sight I make the fire But I miss the firefight I hit the bull’s eye every night It’s so easy, easy When everybody’s trying to please me baby Yeah it’s so easy, easy When everybody’s trying to please me So easy But nothing seems to please me It all fits so right When I fade into the night See me hit you You fall down I see you standing there You think you’re so cool Why don’t you just Fuck off Ya get nothin for nothin If that’s what ya dob Turn around bitch I got a use for you Besides you ain’t got nothin better to do And I’m bored It’s so easy, easy When everybody’s trying to please me baby It’s so easy, easy When everybody’s trying to please me So easy But nothing seems to please me It all fits so right When I fade into the night So come with me Don’t ask me where cause I don’t know I’ll try to please you I ain’t got no money but it goes to show It’s so easy So fucking easy It’s so easy So damn easy It’s so easy So fucking easy It’s so easy
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Irina - Kuljetaan tämä loppuun


Mä en tunne vielä sua
etkä sä tiedä kuka oon
Ehkä sä seisoit vierelläni
kun ne valot vaihtuivat

Jokin vetää eri suuntiin
ei olla vielä valmiita
Mutta jossain tuolla sä kuljet
ja käyt yksin nukkumaan

Kuljetaan tämä loppuun
Ja eletään niin kuin
muita ei oisi olemassakaan
Kuljetaan tämä loppuun
Ja eletään niin kuin
muita ei oisi olemassakaan

En oo tavannut sua vielä
mut mietin millainen sä oot
Oletko löytänyt paikkasi täällä
vai yhtä hukassa kuin mä

Jokin vetää meitä yhteen
sitten jostain sä ilmestyit
Löysinkö viimeinkin sinut
joka vierelleni jää


Kuljetaan tämä loppuun
Ja eletään niin kuin
muita ei oisi olemassakaan
Kuljetaan tämä loppuun
Ja eletään niin kuin
muita ei oisi olemassakaan
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
CMX - Ojai


On aamu ja aurinko nousee
Pilvien takaa nauraen
Hän herää ja käteensä katsoo
Löytää avaimen

Minä tiedän mitä minä tiedän
Laakson piilossa pensaiden takana on
Maahan kaivettu kultainen sormus
Seassa ruusujen

Hän odottaa noutajaa
Jonka kauneutta ei kanna tämä maa
Hän odottaa rakastajaa
Joka siivenkärjistä sormenpäihin
Unesta tehty on laulamaan

On ilta ja lintujen lauluun
Katoaa rannasta lähtevä vene
Sumu peittää ja ympäröi maan
Meidät on luotu vain uneksimaan

Puiden loistossa kohtalo täyttyy
Kalpeat huulet toisensa saa
Siellä on maahan kaivettu sormus
Maa joka unohtaa, vaikenee

Hän odottaa noutajaa
Jonka kauneutta ei kanna tämä maa
Hän odottaa rakastajaa
Joka siivenkärjistä sormenpäihin
Unesta tehty on laulamaan

Talvien iltoina suurissa tuvissa

Hankien keskellä kaivataan häntä
Joka ruusuna kesässä loisti
Tuulessa syksyn katosi pois

Naiset vanhat hinkuvin muistoin
Väkevän elämän maljasta juoneet
Hetken hiilenä hehkuvin sylein
Miettivät mikä sen tytön vei

Hän odotti noutajaa
Jonka kauneutta ei kanna tämä maa
Hän odotti rakastajaa
Joka siivenkärjistä sormenpäihin
Silmänteristä rinnan liekkiin

Unesta tehty on laulamaan
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
PMMP - Kevään valo


Toivoin ettei se enää tuu
vuosi tuskin umpeutuu
Liian nopeaan unohtuu
keväällä se valo

Joillekin se ei mitään tee
kiva kun päivä pitenee
Töihin lähdön taas valaisee
keväällä se valo

Ja vaikka on pahaa
alussa on aina pahaa
me lisää otetaan

Kohtahan se kotiin tulee
sitä ennen lähen menee
Vapaaks yhtä aikaa pääsee
keväällä se valo

Siitähän se kai sekoaa
puukot pitää piiloon laittaa
Ikkunassa lian paljastaa
keväällä se valo

Ja vaikka on pahaa
alussa on aina pahaa
me lisää otetaan
Ja vaikka on hyvää
lopulta on liian hyvää
me muille jätetään

Tädit laskee taulukoissaan
kadonneet, pudonneet tai kuolleet
Täällä huudellaan
mitä ne Tesoman tytöt on taas tehneet
Elämä on kylmä kylpy
Ikuiset sydämen jääriitteet
Ei ne sulakaan
vaikka upottaa
vaikka kadottaa päänsä
liimapussiin pakoon


Minuutti tai pari menee
en haluu että kukaan näkee
Mennään ennen kuin se tulee
keväällä se valo

Siitähän se kai sekoaa
puukot pitää piiloon laittaa
Ikkunassa lian paljastaa
keväällä se valo

Ja vaikka on pahaa
alussa on aina pahaa
me lisää otetaan
Ja vaikka on hyvää
lopulta on liian hyvää
me muille jätetään
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös