NHL Entry Draft 2019

  • 571 166
  • 2 111
Onko Honka tosiaan yhä noin ylhäällä? Olen ollut jo aika varma, ettei varata ensimmäisellä kierroksella. Suomalaisista Thomson sopisi mielestäni paremmin tuohon kohtaan.

Kovasti laskusuunnassa on Hongan sijoitus eri listoilla. Toki tässä keskiarvolistauksessa vaikuttaa kovasti se mitä listoja ottaa mukaan. Ja Hongan kohdalla keskiarvoa nostaa The Athleticin Scott Wheelerin midranking, jossa Honka on sijalla 15.

Em. keskiarvolistauksessa otin mukaan viimeisimmät rankingit (ISS, Future Considerations, Sportsnet, HockeyProspect.com, Button, Wheeler, Draft Analyst). NHL:n oman central scoutingin listoja en ottanut mukaan ihan siitä syystä, että se erottelee Pohjois-Amerikassa pelaavat ja Euroopassa pelaavat.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eipä tuo Hongan putoaminen listoilla ole mikään yllätys. Hänen kohdallaan puhutaan useamman vuoden projektista, ennen kuin voidaan mitenkään realistisesti ruveta puhumaan NHL:ssä pelaamisesta.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Toissa kaudella kun Honka sai pientä roolia niin teki hyvää jälkeä JYPssä. Tällä kaudella piti roolin kasvaa, mutta ei miehestä siihen ollut. Liigassa oli todella isoissa vaikeuksissa. Fysiikka on vieläkin pojan tasolla niin ei vain riitä. Kyllä hän yvllä pystyy peliä tekemään mutta siihen se melkeimpä jää. Puhutaan todellakin useamman vuoden projektista hänen kohdallaan.

Vaan onhan tuolla AHL/NHL välillä moni muukin pelaaja joka ei ole päässyt vielä NHLssä juurikaan kokeilemaan. Ihan vanhemmissakin pelaajissa. Hongan veljekset taitavat mennä sittenkin "ihan hyvä" tasolle. Eikä tarvittavalle hyvälle tasolle, jolloin pelaisivat valiroolissa änärissä. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa.
 
Honka menee omissa papereissani siihen klassiseen kategoriaan all the tools but no toolbox vai miten se sanonta menikään. Hyvät kiekollliset taidot ja erinomainen liike. Kuitenkin vaistot, reagointi, tilanteen tunnistaminen jne. ihan poissa. Sama koskee myös vanhempaa veljeä Julius Honkaa. Eli silloin kun pitäisi nostaa jalalla tai antaa terävä vapauttava syöttö, niin haudotaan kiekkoa ja kaarrellaan omiin. Tai alimpana pitäis pelata helppo kiekko rännin kautta ulos, niin tehdään harhautus ja menetetään kiekko. Tai kun pitäisi hyökkäysalueella syöttää niin lauotaan. Kun pitäisi laukoa niin syötetään. Liikaa vääriä ratkaisuja väärissä paikoissa.

Mutta kuten sanoin työkalut kehittyäkseen laadukkaaksi pelaajaksi ovat olemassa. Pitkä projekti kuitenkin kyseessä ja siksi en millään usko ensimmäisen kierroksen varaukseen. Kakkoskierroksen lopussa tai kolmoskierroksella voisi olla ihan realistinen arvio.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Cole Caufield taitaa laittaa maalintekoennätykset uusiksi U18-kisoissa. DeBrincat 2.0? Ja pelejä on en todellakaan ole nähnyt tarpeeksi kyetäkseni syväanalyysiin, mutta jossain vaiheessa tehot ovat sitä luokkaa, että fiksu organisaatio on valmis hakemaan riskilläkin täysosumaa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Caufield on mielestäni DeBrincatia potentiaalisempi, mutta suurempi edge menee "Catin" fysiikalle. Oli jo varausikäisenä koon puolesta kovassa kondiksessa ja on siitä vain kehittynyt. Pieni koko tietysti rajoittaa kamppailuvoimaa, mutta erittäin hyvällä tasapainolla vetelee ja reisissä on voimaa. Caufieldiä olen toki vähemmän nähnyt kuin DeBrincatia varausvuotenaan tai viimeisten vuosien aikana, mutta yhtäläisyyksiä löytyy kamppailuhalukkuudessa. Mielestäni ei kuitenkaan ole ihan samanlaisessa tikissä, mutta potentiaalia fysiikan puolella on ja paljon.

Caufieldilla on kovempi potentiaali monipuolisuutensa vuoksi, mutta sanotaanko näin, että 40:n maalin kausia harva pystyy NHL:ssä vetämään. Väitetään kuitenkin rohkeasti, että Caufieldistä joku saa tämän ikäluokan parhaan maalintekijän myös NHL:ään.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Cole Caufield taitaa laittaa maalintekoennätykset uusiksi U18-kisoissa.
Jos eliteprospectsin sivuja on uskominen niin enkka on 14 maalia. Caufieldilla on tällä hetkellä kaikkien aikojen paras pisteitä per ottelu keskiarvo 3,25. Näköjään Toni Rajala on noissa U18 kisoissa heittänyt aikoinaan toiseksi kovimmat tehot eli 10+9.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Taisi olla niin, että Caufieldin isä pitää laukomiseen keskittyvää klinikkaa. Siellä ovat käyneet Matthews ja DeBrincat esimerkiksi. Täten ei pitäisi yllättää Caufieldin laukauksen taso.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Olisihan tuo melkoista, jos nelosvuorolla pohditaan varaako Avalanche Podkolzinin, mutta lopulta Avalanche varaakin hänet jollain numerolla 18-20 mikä lie se nyt tulee olemaankaan.

No enpä usko. Veikkaan Podkolzinin menevän viimeistään Oilersille.

Niinkuin sanoin, en ollut sitä listaa päivittänyt. Nyt kun otin tuon vanhan listan yhdeksi tekijäksi ja lisäsin 5 muuta, niin Podkolzin on sijalla 7. Ehkä Chicago ottaa sen kolmantena. Ehkä ei.

Joka tapauksessa järjettömän tasainen ryhmä Byram-Dach-Cozens-Turcotte-Podkolzin. Kaikkien keskiarvo on periaatteessa 5-6 sijoilla. Kukaan ei tavallaan numeerisessa arvossa ole 3. tai 4.

Näiden välillä järjestys voi mennä miten vaan.

Krebs ja Zegras sitten siinä perässä. Newhook putosi kauemmas Boldyn taakse. Sitten tulee Söderström, Suzuki Caufield aivan tasoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Niinkuin sanoin, en ollut sitä listaa päivittänyt. Nyt kun otin tuon vanhan listan yhdeksi tekijäksi ja lisäsin 5 muuta, niin Podkolzin on sijalla 7. Ehkä Chicago ottaa sen kolmantena. Ehkä ei.

Joka tapauksessa järjettömän tasainen ryhmä Byram-Dach-Cozens-Turcotte-Podkolzin. Kaikkien keskiarvo on periaatteessa 5-6 sijoilla. Kukaan ei tavallaan numeerisessa arvossa ole 3. tai 4.

Näiden välillä järjestys voi mennä miten vaan.

Podkolzin on kaikilla "isoimmilla" listoilla sijalla 3. ja siten kyllä ihan selkeästi edellä noita mainitsemaasi neljää muuta pelaajaa jos nyt keskiarvoihin peilaa. Toki jos haluat ottaa alkukauden listat mukaan kuvaamaan nykytilannetta, niin sitten. En vain näe järkeä siinä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Podkolzin on kaikilla "isoimmilla" listoilla sijalla 3. ja siten kyllä ihan selkeästi edellä noita mainitsemaasi neljää muuta pelaajaa jos nyt keskiarvoihin peilaa. Toki jos haluat ottaa alkukauden listat mukaan kuvaamaan nykytilannetta, niin sitten. En vain näe järkeä siinä.

Siinähän on. Ei se mitään mistään kerro. Itse ainakin vähän huolestuisin näistä 0+1 tehoista U18 ja listat on laadittu ennen niitä.

Veikkaanpa vaan, että juuri Podkolzin on se draftin tippuja, koska sentterit nyt vaan otetaan ensin, etenkin tällaisessa tasaisessa tilanteessa. Viime vuonna niitä kauhottiin kaukaa Zadinankin takaa, vaikka piti olla samalla tavalla "konsensus-3."

Joku siitä sitten ehkä saa kultakimpaleen tai pettymyksen. Epävarmuustekijät hänen kohdallaan on nyt kärkiukoista korkeimmillaan.
 
Siinähän on. Ei se mitään mistään kerro. Itse ainakin vähän huolestuisin näistä 0+1 tehoista U18 ja listat on laadittu ennen niitä.

En tainnut nyt ymmärtää mitä tuolla hait. Siis mikä ei kerro mistään?

Sen aiemman viestini tarkoitus oli siis lähinnä kyseenalaista tapasi ottaa mukaan joku viime syksyinen ranking kertomaan tämän hetkisistä asetelmista. Sille en oikein keksinyt järkevää syytä.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sen verran omituiset pleijarit menossa että nyt tais vaan varmistua ekan kierroksen draftijärjestyksen suhteen se että nyt kun jokaisen divarin voittaja jäi nyt ekalle kierokselle niin Nashvillen varaus on 24, Washingtonin 25, Calgaryn 26 ja Tampa Bayn 27. Tossa on Coloradolla ja Dallasilla ihan kiva tilanne sillä jos ne nyt tippuis ensi kierroksen jälkeen niin pääsevät kuitenkin darftamaan sijoilla 16-18.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Sen verran omituiset pleijarit menossa että nyt tais vaan varmistua ekan kierroksen draftijärjestyksen suhteen se että nyt kun jokaisen divarin voittaja jäi nyt ekalle kierokselle niin Nashvillen varaus on 24, Washingtonin 25, Calgaryn 26 ja Tampa Bayn 27. Tossa on Coloradolla ja Dallasilla ihan kiva tilanne sillä jos ne nyt tippuis ensi kierroksen jälkeen niin pääsevät kuitenkin darftamaan sijoilla 16-18.

Haluaajo joku muuten avata logiikan, miksi näin on?
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Haluaajo joku muuten avata logiikan, miksi näin on?
Siis ne joukkueet jotka voitti oman divisioonan mutta ei päässyt ekalta kiekalta jatkoon draftaa sijoilla 24-27. Ne joukkueet jotka taas ei pääse konfrenssin finaaliin sitten "tipahtavat" takaisin draftamaan sijoille 16-23. Ne joukkueet jotka hävii konfrensin finaalin niin sitten draftaa sijoilla 28 ja 29. Finalisistit sitten sjoilla 30 ja 31.

Mielenkiintosa nähdä muutaako NHL tän kauden jälkeen tota systeemiä kun kaikki villikorti joukkueet meni jatkoon ja samaan aikaan divarivoittajat tipahti ekalla kierroksella. Silloin varmaan mentäs seuraavasti:

1-15 Pleijareiden ulkopuolelle jääneet jengit
16-23 Ekalla kiekalla pudonneet joukkueet
27-24 Divisioona roundin hävijät (vapaa käännös NFL:län vastaavasta)
28-29 Konfrenssifinaalin hävinneet jengit
30-31 Stanley Cupin finalisitit
 
Hughes taitaa hätyytellä näissä kisoissa uutta U18 piste-ennätystä. Nyt kolme maalia Suomea vastaan ja kokonaispisteet mallia 8+7.

Kärjessä Kucherov 21 pisteellä. Pelejä jäljellä kaksi, joten 3 pistettä per peli tahdin vaatii ennätys.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hughes taitaa hätyytellä näissä kisoissa uutta U18 piste-ennätystä. Nyt kolme maalia Suomea vastaan ja kokonaispisteet mallia 8+7.

Kärjessä Kucherov 21 pisteellä. Pelejä jäljellä kaksi, joten 3 pistettä per peli tahdin vaatii ennätys.
Hughes oli kyllä lennossa Suomea vastaan. Toinen joka teki vaikutuksen jenkkien joukkueesta oli Zegras. Pehmeät kädet ja vakuuttava pelisilmä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Vasili Podkolzin 0+1 kun Venäjä voittaa Valko-Venäjän 6-0. Viisi peliä ja 0+2 koossa. Olkoonkin ettei yksittäisen turnauksen pohjalta voi ennustaa oikein mitään tulevan uran suhteen, mutta draftia ajatellen osakkeet ovat nyt varmasti laskussa.
 
Vasili Podkolzin 0+1 kun Venäjä voittaa Valko-Venäjän 6-0. Viisi peliä ja 0+2 koossa. Olkoonkin ettei yksittäisen turnauksen pohjalta voi ennustaa oikein mitään tulevan uran suhteen, mutta draftia ajatellen osakkeet ovat nyt varmasti laskussa.
Russian factor ja viime aikaiset otteet voivat hyvin tiputtaa Podkolzin kympin ulkopuolelle. Itse epäilen menevän ensimmäisen kierroksen puolivälin jälkeen.

Täytyy sanoa, että nämä kisat eivät pahemmin nostaneet suomalaisten osakkeita. Heinola oli kuin varjo siitä, mitä liigassa. Itse odotin lähes Heiskasen parin vuoden takaista esiinmarssia, mutta kauas jäätiin. Eiköhän tuo ykköskierroksella silti mene puolivälin paikkeilla. Rajalan ja Pulkkisen taannoiset esimerkit muistuttavat, että U18 -kisoille ei kannata liikaa painoarvoa antaa.
 
Viimeksi muokattu:

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Rajalan ja Pulkkisen taannoiset esimerkit muistuttavat, että U18 -kisoille ei kannata liikaa painoarvoa antaa.
Tässä ollaan asian ytimessä. Vieläkin muistuu mieleen se älytön Rajalan hehkuttelu 10 vuotta sitten ja sitten totuus tulikin ilmi draftissa.

Hughes painaa kivoja pinnoja, mutta ilman noitakin luulisin hänen asemansa ykkösenä olevan jo sementoitu. Miesten kisatkaan tuskin enää vaikuttavat suuntaan tai toiseen, ellei sieltä tule joku uran päättävä loukki.
 
Täytyy sanoa, että nämä kisat eivät pahemmin nostaneet suomalaisten osakkeita. Heinola oli kuin varjo siitä, mitä liigassa. Itse odotin lähes Heiskasen parin vuoden takaista esiinmarssia, mutta kauas jäätiin. Eiköhän tuo ykköskierroksella silti meni puolivälin paikkeilla. Rajalan ja Pulkkisen taannoiset esimerkit muistuttavat, että U18 -kisoille ei kannata liikaa painoarvoa antaa.

Heinolan osalta samaa mieltä. Ei jättänyt erityisen hyvää kuvaa itsestään näissä kisoissa. Sama pätee Mikko Kokkoseen, jonka osake on muutenkin ollut laskussa eikä ainakaan nouse näiden kisojen myötä.

Puistola mielestäni taasen varmaankin ainoa, joka saattoi parantaa osakkeitaan näiden kisojen myötä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Pitää nuissa u18 karkeloissa myös muistaa, että onhan USAlla aika iso edge muihin verrattuna. Pojat ovat muutenkin geneettisesti valmiimpia pelaajia kuin muualla. Mutta sen lisäksi elävät samalla poppooll lätkää 2-3vuotta. Harjoittelee, syö, viettää aikaa ja ennen kaikkea pelaavat. Ei ne syyttä suotta ole joka vuosi finaalipeleissä.

Tuo etu saattaa saada jotkut pelaajat myös näyttämään paremmalta kuin ovat. Jos muihin vertaa. Itse nostankin u20 kisat enemmän arvoon, että jos siellä onnistuu draft ikäisenä.

Suomen ja suomalaisten osalta kisat olivat suuri floppi. En tiedä oliko koutsissa vika vai missä. Kun en pelejä katsonut yhtään. Paitsi USA peliä Hughesin hattuun asti. Aivan järkyttävää puolustustyöskentelyä koko poppoolta. Aloitukset ja kaksinkamppailut lähes poikkeuksetta turpaan. Kuten yllä mainittu. Ei nostanut kovin monen osakkeita. Lundellin ja Puistolan, mutta eikös Lundell varata vasta vielä vuoden päästä? Kerkeää nostaa osakkeitaan aika rutkaati vielä. Harmi, että Kakko oli miesten matkassa. Olisi ollut kiva nähdä Kakko vs Hughes kun ei taida jenkkipoikaa miesten kisoissa näkyä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Itse nostankin u20 kisat enemmän arvoon, että jos siellä onnistuu draft ikäisenä.

Kyllä U18-kisat on ne pääkisat lähes jokaiselle varausikäiselle. Vain se todellinen kärki edes saa mahdollisuuden päästä U20-joukkueeseen ja vaikka siellä onnistuisi, niin en pitäisi sitä millään tavalla suurempana tekijänä kun kokonaiskuvaa arvostellaan. Täytyy myös ottaa huomioon se, että suuret maat, kuten Suomikin, pääasiassa valitsee tuohon junioreiden viimeiseen turnaukseen ne vanhemmat pelaajat, jolloin esimerkiksi nämä amerikkalaiset, kanadalaiset sun muut varausikäiset supertalentit jäävät varjoonsa. Kakko sattuu vain olemaan yksi tuhannesta (= Suomen joukkueeseen helpompi mahtua) ja Venäjä on ollut heikko tuottamaan huipputalentteja viime vuosina.

En ole kertaakaan ymmärtänyt Podkolzinin hehkutusta kun häntä itse olen nähnyt, mutta luotan tiettyihin kirjoittajiin. Joka tapauksessa nämä kuluneet kisat ovat muutaman kirjoittajan mielestä antaneet Podkolzinista potentiaalin puolesta middle-6 tason varman NHL-hyökkääjän, joka silloin tällöin stunttaa ykkösketjussa. Olin vähän ihmeissäni tästä, kun jossain vaiheessa kaverista puhuteltiin Svechnikovia parempana prospectina.

Ei mahdu mun viiden parhaan joukkoon.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös