Boston Bruins (2.) – Toronto Maple Leafs (3.), Atlantic 1. kierros

  • 43 071
  • 183

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Ei nyt voi sanoa, että Toronto olisi aloittanut huonosti peliä. Aikainen johtomaali ja kaiken piti olla kunnossa. Olen yleensä sitä mieltä, että pudotuspelisarjat ratkaistaan 5vs5-pelissä, mutta tällä hetkellä Bruinsilla on aivan mieletön etu erikoistilannepelaamisessa (yv-prosentti taitaa olla n. 40). Game 6:ssa Bruins ei ainoastaan siirtynyt maalin takaa-ajoasemasta johtoon ensimmäisen erän ylivoimiensa turvin, vaan sai myös täysin otteen pelistä tasaviisikoin.

Bruinsin johtotähdet olivat pelipäällä, ja se oli ratkaiseva ero. Ihan sama tuleeko tehoja tasaviisikoin, yv:llä tai av:lle, kun tehoja vain tulee. Raskille ensimmäinen maali aavistuksen helposti, mutta se ei maksanut. Leafsiltä Andersen oli taas huikea, mutta tanskalaiselta ei maaleja voi oikein odottaa. Matthews sen yhden taas teki ja oli muutenkin Leafsin maalivaarallisin pelaaja. Rielly oli todella vaarallinen (molemmissa päissä), kun Leafs haki isolla riskilläki tasoitusta kolmannessa erässä.

Ylivoimaisesti eniten Leafsiltä on viime peleissä pettänyt Mitch Marner. Tasaviisikoin tilanteita ei juuri synny, tänään av:lla höntyily aloituksesta johti pitkälti Marchandin 1-1 maaliin ja Marnerin ympärillä pyörivä ykkösylivoima on mielikuvituksetonta huttua. Mitään dramaattista muutosta ei tässä vaiheessa sarjaa tulla tekemään, vaan Marnerin pitää yksinkertaisesti nostaa tasoaan. Enää ei voi elää Game 1:n kahdella maalilla ja Game 3:n loppuhetkien blokilla, vaan kohta jopa Toronton media herää siihen, että Toronton oma poika pelaa huonosti.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Enää ei voi elää Game 1:n kahdella maalilla ja Game 3:n loppuhetkien blokilla, vaan kohta jopa Toronton media herää siihen, että Toronton oma poika pelaa huonosti.

Eihän nyt tämmöistä tapahdu. Kyllä vika tulee löytymään USA:n kansalaisesta, koska Taveres ja Marner eivät Ontariolaisen superrodun edustajina voi tehdä mitään virheitä.

Se amerikkalainen, joka ei ole tullut superrotujärjestelmän läpi, sen syytä kaikki ja joutaa treidatuksi jonnekin vitun Arizonaan.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Kyllä Boston oli tänään vahva ja Leafs kyllä suht aseeton. Game 7 näillä otteilla ehdottomasti Bostonille, kyllä Leafsilla täytyy jotain löytyä lisäksi.
Fredi on voittanut veskarien kamppailun(vaikkei Rask ole huono ollu) mutta nyt seuraavassa pelissä täytyy myös muiden Leafs pelaajien herätä. Mielellään kaikkien....
 

Tevoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings #91 #19 #5
Olihan toi maukas peli katselun kannalta ja 1.erän Toronton tolppalaukaus olisi saattanut muuttaa pelin juonen. Boston on kyllä pirun vahva näissä tiukoissa paikoissa ja oma suosikkini game 7 viejäksi.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Omaan silmään Carlo oli ihan saakelin kova tänään, aika vaivattomasti omassa päässä otti kiekot omille ja toimitti eteenpäin. Hyökkäyksessä Coyle on ollut hyvä hankinta kerrankin siirtorajalla.
Carlo oli tosi hyvä kyllä. Ensimmäiset pudotuspelit vasta tällä kaudella, kun pari edellistä kevättä meni mönkään loukkaantumisten takia, mutta tuollaisia otteita olisi ollut kiva nähdä silloinkin. Coyle hyvä hankinta ja tuonut keskelle sitä syvyyttä, mitä näissä peleissä tarvitaan.

Kuumemman maalivahdin joukkue ei voita tätä sarjaa, jos Torontolle vielä seuraavassakin pelissä tulee tuollaisia puolustuspään nukahduksia. Andersen ei ihan kaikkea pysty pelastamaan kuitenkaan. Andersenin ja parin tähtiyksilön turvin Torontolla on edelleen tässä sarjassa mahdollisuudet, mutta kyllä Bruinsin viisikkopuolustus oli eilen selvästi Toronton vastaavaa edellä.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Boston saa samanlaisen höyryn päälle alkuun kuin toisessa pelissä, niin tuomarit pistävät pillin syvälle taskuun ja vetoketjun kiinni - tässä tapauksessa peli on jo ratkennut. Mikäli Boston taas aristelee jäähyjä ja yrittää pelata "varmempaa" kiekkoa, niin vaaka kallistuu taitavamman Toronton suuntaan. Mahtava peli tiedossa, ei voi jättää väliin.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Ilmeisesti siellä on Backs ja Wagner poppareilla tänään, eli fyysisen pelin miehet pois ja tilalle Kuhlman/Nordström eli koitetaan hitaammilla ja paskemmilla versioilla Toronton ukoista vastata tuleen. En kyllä allekirjoita tuota yhtälöä. Ennemmin hitaampia ja fyysisiä ukkoja mätsäämään, mutta näillä mennään. Liekkö paskottu housuun sarjan tilanteeseen reagoiden.

Mielestäni tämä oli Backesin kohdalla oikea ratkaisu mikäli ajatuksena on ottaa seiskapeliin taas kokoonpanoon. Pelasi loistavaa kiekkoa kakkospelissä ja pärjäsi jopa luistelukilvoissa, mutta sittemmin meno rauhoittui. Backesin liike on niin siinä rajoilla, estääkö se glenmurraymaisesti NHL-tason suorittamisen, että tarpeen tullen voi olla ihan hyvä ladata akkuja ja päästää sitten taas peto irti.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Toronto aloitti ottelun vahvasti, mutta jäähyt muuttivat pelin virtausta. Ensin Bostonin ylivoimat Bostonille ja sitten Coylen heppoisen jäähyn jälkeen Torontolle. Kokonaisuutena kuitenkin mielestäni ihan ansaittu voitto.

Carlo pelasi mielestäni yhden parhaista peleistä, mitä häneltä olen nähnyt, ja olen nähnyt häneltä yli 200 peliä. Toinen pakki, jonka otteista pidän, on Grzelcyk. Mahtavaa, että hän pelaa kiekolla lavasta lapaan rohkeasti, ja roiskii hyvin harvoin. Puolustus on muutenkin aika mukavassa mallissa, kun on kuusi kovaa pakkia, joiden vahvuudet ovat erilaisissa asioissa.

Tuntuu, että Marchandin painelee hieman tutkan alla, vaikka on tehnyt sen 1,5 per peli ja ollut tiukoissa paikoissa isossa roolissa. Miehen taso on vain sellainen, että tuo on ihan odotettu lopputulema. Pasternakiin en puolestani ole tyytyväinen, vaikka tehoja on ihan kivasti tullut. Vähän sellainen neppailumieliala tuosta painaa läpi. Kuvaavaa esimerkiksi tuo tilanne, jossa olisi voinut painaa pelin pakettiin melkeinpä tyhjiin, mutta haetaan jotain hassuttelusyöttöä, joka lopulta epäonnistuu.

Torontosta, Marnerin dominointi on tosiaan loppunut alun jälkeen ja Matthews ollut se ykköshyökkääjä, joka hänen odotetaankin olevan. Rielly oli puolustajista mielestäni myös oikein hyvä. Jos olisin Toronton kannattaja, kävisin suhteellisen kuumana Johnssonin lopun toimintaan. Juuri ennen tyhjiin mennyttä maalia, Johnsson ei mene taklauksen alle, Boston saa kiekon ja tekee maalin. Tuo on kyllä aivan käsittämätöntä tässä tilanteessa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Kyllähän Toronto kusee tämän sarjan ihan itse, mutta toisaalta toi lusmuilu geeni on itse liimattu logoon, niin eipä ketään muuta voi tästä syyttää. Laiska media toki laittaa mahdollisen tappion Babcockin syyksi, mutta kyllä ne tuhon siemenet kylvettiin, kun tota rosteria on rakennettu. On pudotuspelit ja siellä osa Toronton pelaajista pelaa kananmunat kainaloissa. Ja jokainen pelejä nähnyt tietää keihin viittaan.

On mielenkiintoista nähdä, että miten nuori GM reagoi ja ottaako hän opiksi. Pelkällä taidolla ei vielä pitkälle pötkitä, jos ei ole lihaksia tai halua voittaa matseja.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Bruinsilla voisi sanoa olevan etu puolellaan kotikaukalon ja voitetun ottelun myötä, joten muistutetaan, miksi Leafs voittaa seiskan ja sarjan.

Kutosessa Carlo, Acciari ja jopa Pastrnak hakivat vielä syöttöä sellaisesta laukaisupaikasta, jota parempaa ei jääkiekossa tule. Acciarin ja Pastan syötöt olivat jopa ideana typeriä, ei ollut mitään syöttöpaikkaa, ja epäonnistuivat.

Andersen on paitsi ollut sarjan parempi maalivahti, ottanut myös niskalenkin Bruinsin pelaajista.

Bruins voitti kutosen käytännössä ylivoimalla, eikä sen varaan voi jatkoa laskea. Kutosessa kaikki jäähyt Coylen tokan erän puolivälissä saamaan saakka olivat tuomareilta melko kyseenalaisia. Mikään tilanne ei varsinaisesti ollut jäähyn arvoinen, mutta noinkohan olivat sopineet, että vihelletään jotain, että peli pysyy lapasessa. Seiskassa kyseenalaiset tilanteet jäävät viheltämättä, voi olla että jäähyt jäävät viheltämättä.

Matthews on oikeastaan sitä, mitä on pelätty. Ihampaska yleispelaaja, jonka rosterissa olo on aina vähän epäselvää kunnes saa paikan ja tekee maalin. Laineen ohella liigan lahjakkaimpia laukojia.
 

Knap

Jäsen
Bruins voitti kutosen käytännössä ylivoimalla, eikä sen varaan voi jatkoa laskea. Kutosessa kaikki jäähyt Coylen tokan erän puolivälissä saamaan saakka olivat tuomareilta melko kyseenalaisia. Mikään tilanne ei varsinaisesti ollut jäähyn arvoinen, mutta noinkohan olivat sopineet, että vihelletään jotain, että peli pysyy lapasessa. Seiskassa kyseenalaiset tilanteet jäävät viheltämättä, voi olla että jäähyt jäävät viheltämättä.
Leafs oli niin löysä paska kaksi ensimmäistä erää eilen, että en minä puhuisi mistään ylivoimalla voitetusta pelistä. On tietenkin totta, että 2/4 maaleista tuli ylivoimalla, mutta kenttätapahtumiin nähden ihan oikeudenmukainen. Jäähyjä en jaksa sen enempää kommentoida kuin, että linjahan oli muutenkin Leafsia suosivampi (siis tuomareiden päätöksissäkin). Kolmannen erän viimeisellä kympillä ei sitten vihelletty yhtään mitään, vaikka Bruins siinä enemmän antoi syitä jäähyihin.

Mutta joo, vieraissa kummatkin joukkueet ovat paremmin pelanneet koko sarjan. Se ei varsinaisesti paranna Bostonin mahdollisuuksia yhtään. Myös klassinen uskomushan on se, että viimeinen erä määrittää, minkälainen seuraava peli on. Sen perusteellahan Leafsilla on ainakin kovat piipussa. Toivottavasti Backes pelaa, vähän lisää painetta Leafsin epävarmoilla pakeille.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mielestäni Matthews ei ole ollut kovin näkyvä, mutta viimeiset neljä peliä 5+1 niin eihän tuota voi mitenkään haukkua, parantanut sarjan edetessä peliään paljon. Toisin on käynyt sitten Marnerille ja Tavaresille, olen varma, että @larzzon on kironnut Marnerin kun on muistanut kehua tätä joka viestissä ennen sarjaa ja sarjan aikana parhaaksi pelaajaksi jne. Ovelaa toimintaa.

Leafs ei tunnut saavan itsestään parasta irti kotiyleisön edessä, iso ongelma vaikka jatkoon pääsisivät jos kotona eivät onnistu pelaamaan nähtyä paremmalla tasolla.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Tuntuu, etttä tuolla Leafsin jengillä on aika pienestä kiinni, että homma lähtisi kunnolla lentoon. Tulee vähän 15-16 Tampa mieleen, kun Bishop ja kärkijätkien yksilösuoritukset kannattelivat ekalla kierroksella, tuon jälkeen sitten tuntui vapautuvan jokin henkinen lukko ja saatiin se potentiaali ulosmitattua.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Toisin on käynyt sitten Marnerille ja Tavaresille, olen varma, että @larzzon on kironnut Marnerin kun on muistanut kehua tätä joka viestissä ennen sarjaa ja sarjan aikana parhaaksi pelaajaksi jne. Ovelaa toimintaa.

Marner sai kakkosottelussa niin paljon runtua, etten olis yllättynyt, vaikka olis jättänyt pääkivusta kertomatta joukkueelle tai pelaisi muuten vaan loukkaantuneena. Kadonnut kuvasta täysin.

Tavares sen sijaan on ollut hyvä, vaikkei ole pisteillä juhlinut. Helvetin vaarallinen liki aina kiekollisena ja Foppaakin löytyy ainakin sikäli, että säästelemättä ottaa vastaan ja jakaa rakkautta maalin ympärillä ja laidoissa.

Edit. Ja tosiaan kuten jo aiemminkin kirjoitin, niin Tavares pelaa yllättävän hyvää 200 jalan peliä. Vahva maila ja voittaa kiekkoa ympäri kaukaloa.
 

Tevoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings #91 #19 #5
Kyllähän Toronto kusee tämän sarjan ihan itse, mutta toisaalta toi lusmuilu geeni on itse liimattu logoon, niin eipä ketään muuta voi tästä syyttää. Laiska media toki laittaa mahdollisen tappion Babcockin syyksi, mutta kyllä ne tuhon siemenet kylvettiin, kun tota rosteria on rakennettu. On pudotuspelit ja siellä osa Toronton pelaajista pelaa kananmunat kainaloissa. Ja jokainen pelejä nähnyt tietää keihin viittaan.

On mielenkiintoista nähdä, että miten nuori GM reagoi ja ottaako hän opiksi. Pelkällä taidolla ei vielä pitkälle pötkitä, jos ei ole lihaksia tai halua voittaa matseja.

Tästä viestistä voi aistia vaahteranuttujen puutoksen syyn eli nyt kaivattaisiin Komarov-Martin tasoisia kavereita lainiin..?
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Tästä viestistä voi aistia vaahteranuttujen puutoksen syyn eli nyt kaivattaisiin Komarov-Martin tasoisia kavereita lainiin..?

Ei välttämättä edes tuon kaltaisia pelaajia, mutta kun joukkueen hyökkäys pitkälti koostuu pelkästään vaahtokarkeista, niin se on se isompi ongelma. Ja se ongelma ei poistu yhdellä Komarovilla.

Vaikka Toronto tekisi jossain pelissä 10 maalia, niin joukkuetta vastaan on erittäin helppo fyysisen rasituksen kannalta hyökätä ja puolustaa. Toronto ei pysty tolla rosterilla pysäyttämään vastustajan cycle-peliä tai vastaavasti itse laittamaan kulmarumpua pyörimään, jolla väsytetään vastustajan pelaajat pitkässä sarjassa. Jotkut Carlo ja McAvoy näyttivät jo nyt paljon parempi voimaisimmilta, kun Toronton pakit.

Haisee kyllä paljon se, että mikäli Toronto haluaa voittaa huomenna, niin Raskin täytyy sulaa tai Andersenin pitää varastaa matsi. Toronton kannalta on huono asia, että Andersen on pelannut jo niin hyvin aiemmin ja sitä heikkoa peliä ei ole vielä tähän ottelusarjaan tullut.
 
Viimeksi muokattu:

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Kyllä tosiaan pitää Mitch Marnerin nyt herätä kanssa tähän sarjaan. Ekan ottelun hehkutuksen jälkeen on mies ollut kummallisen vaisu, mutta ei se vastuskaan mikään helpoin ole kun Bergeron ja Marchand vastassa. Tavares näytti jotenkin todella hitaalta viime pelissä ja siellä taitaa olla jotain loukkia, ei ole noin hitaalta näyttänyt tällä kaudella. Andersenin pitää pelata huomenna lähes täydellinen ottelu mikäli Leafs haluaa jatkaa kautta.

Jotenkin tuntuu, että Leafs pelaa enemmän omaa peliään kun ei pelata kotikaukalossa. Tällä kaudella ollut vieraissa todella hyvää peliä mutta kyllä silti mielummin ottaisin kotipeliksi tuon seuraavan pelin.

Toivottavasti tuomarit ei laita pilliä kokonaan taskuun seiskapelissä. Muzzin voisi alkaa vähän myymään noita tilanteita (a la Debrusk). Nyt saa turhaan ottaa vastaan Charan hyppytaklauksia sekä kaikenmaailman Kuralyjen poikittaisia naamaan tuloksetta.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Eihän nyt tämmöistä tapahdu. Kyllä vika tulee löytymään USA:n kansalaisesta, koska Taveres ja Marner eivät Ontariolaisen superrodun edustajina voi tehdä mitään virheitä.

Se amerikkalainen, joka ei ole tullut superrotujärjestelmän läpi, sen syytä kaikki ja joutaa treidatuksi jonnekin vitun Arizonaan.
Kyllähän Marneria kritisoi Toronton media jo 2. Pelin jälkeen. Kolmannen pelin jälkeen taas aiheesta kehuttiin, sitten on tullut taas kuraa. Kyllä siellä osataan omia kritisoida ihan tarpeeksi ilman apujakin. Siksihän moni "oma poika" ei siellä halua pelatakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Ennen sarjan alkua veikkasin tämän menevän 4-3 Bostonille ja nyt tuo näyttää enemmän kuin todennäköiseltä. Leafs on toki pelannut paljon paremmin vieraissa kuin kotona, mutta toisaalta pari edellistä kertaa tässä tilanteessa kolkuttavat ihan taatusti vaahteranlehtipaitojen takaraivoissa. Jos olisin Babcock, niin miettisin kuumeisesti keinoja saada Marchand, Bergeron ja Pastrnak kaikki provosoitua istumaan salomonintuomioita kolmen vapaavalintaisen Leafs-pelurin kanssa koko matsin ajan. Tässä parissa edelleen ottelun voittaja ratkeaa yksinomaan tuon kolmikon suoritusten perusteella; 0 tai 1 maalia niin Leafs voittaa, 2+ niin Boston. Eiköhän ensi yönä tule kuitenkin se kahdeksas 2+ ja Bruins ansaitusti jatkoon, sen verran parempia ovat kuitenkin kokonaisuutena olleet tässä sarjassa.
 
Sieltä se seiskapeli sitten jälleen tuli.
Bostonilla on kyllä ihan käsittämätön kyky pelata tiukassa paikassa. Ei voi kuin ihailla.

Andersen on ollut aivan huikea tässä sarjassa, ihan ehdottomasti Toronton tärkein ja paras pelaaja. Enkä jaksa millään uskoa, että Game 7 muuttaisi tilannetta Andersenin osalta.
Mikäli olisin Toronton seuraaja, niin katseeni kääntyisi erityisesti 11 miljoonan John Tavaresiin. Nämä ovat niitä paikkoja missä sinun täytyy olla palkkapussisi arvoinen ja näyttää esimerkkiä nuoremmillesi. Kutospelissä missä Torontolla oli paras mahdollisuutensa pistää sarja poikki Tavares ei ollut edes puolen palkkansa arvoinen.
Toronto tietää, ettei sillä ole varaa ottaa yhtä ainutta jäähyä. Niin kova on Bostonin ylivoima. Miten tämä vaikuttaa Toronton hieman kokemattomiin pelaajiin, kun vastaan tulee todennäköisesti todella kovaa fyysistä peliä pelaava Bruins?

En lähde arvailemaan lopputulosta, mutta näen Torontolla hieman enemmän kysymysmerkkejä kuin Bostonilla. Toivotaan kovaa, fyysistä, tasaista klassikko-ottelua, jota voidaan muistella vielä vuosien kuluttua. Ja vaikka lopputulos ei olisikaan sitä mitä sinä tai minä toivomme, niin täytyy muistaa, että loppupeleissä tää on kuitenkin vaan lätkää!

Parempi voittakoon.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Mikäli olisin Toronton seuraaja, niin katseeni kääntyisi erityisesti 11 miljoonan John Tavaresiin. Nämä ovat niitä paikkoja missä sinun täytyy olla palkkapussisi arvoinen ja näyttää esimerkkiä nuoremmillesi. Kutospelissä missä Torontolla oli paras mahdollisuutensa pistää sarja poikki Tavares ei ollut edes puolen palkkansa arvoinen.

Uskoisin Torontoon seuraajilla olevan tiedossa, että Tavaresin kentälle riittää kun pitävän Bergeronit kurissa. Ja se on onnistunut tasakentällisin Tavaresin pelatessa riittävän hyvin tähän asti. Myös siinä edellisessä pelissä.

Se ei enää sit ole Tavaresin vika jos samat äijät takoo uuneja ylivoimalla, etenkin kun herra itse istuu vaihtoaitiossa.

Summasummarum, Tavaresin arvo tässä sarjassa ei ole pelkät tehopisteet, ei vaikka palkka onkin kova. Nyt riittää kun pitää Bergeronit kurissa, sillä se veisi Toronton lähes varmasti jatkoon.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Se ei enää sit ole Tavaresin vika jos samat äijät takoo uuneja ylivoimalla, etenkin kun herra itse istuu vaihtoaitiossa.

Erot ovat pieniä, ja ylivoimallahan tätä sarjaa on pitkälti ratkottu. Kyllähän Tavares siitä ansaitsee kritiikkiä, että Leafsin ykkösylivoima, joka leijonan osan ylivoima-ajasta pelaa, on ala-arvoista. Yhtälailla Leafsin super-tähdillä on ollut saumansa dominoida yv:llä.

Toki enemmän kohdistaisin kritiikin Marneriin, jonka kautta ykkösylivoima pyörii, sekä valmennukseen, joka on tehnyt sekä Tavaresista että Matthewsistä melkoisia statisteja tuossa ylivoimassa. Ehkä olisi ollut paikka hieman monipuolistaa yv:tä sitten loka- ja marraskuun, kun muu liiga on jo oppinut sen metkut.

Jos Bruins saa kaksi tai useamman ylivoimamaalin Game 7:ssa, vaikea nähdä Leafsin selviävän pelistä voittajana. Melkein Leafsin etu olisi, että pillit ovat pussissa heti alusta alkaen, koska silloin ainakin Bruinsin erikoistilanne-etu nollaantuisi. Lopussahan pillit ovat pussissa, tapahtui ihan mitä vaan.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Erot ovat pieniä, ja ylivoimallahan tätä sarjaa on pitkälti ratkottu. Kyllähän Tavares siitä ansaitsee kritiikkiä, että Leafsin ykkösylivoima, joka leijonan osan ylivoima-ajasta pelaa, on ala-arvoista. Yhtälailla Leafsin super-tähdillä on ollut saumansa dominoida yv:llä.

Toki enemmän kohdistaisin kritiikin Marneriin, jonka kautta ykkösylivoima pyörii, sekä valmennukseen, joka on tehnyt sekä Tavaresista että Matthewsistä melkoisia statisteja tuossa ylivoimassa. Ehkä olisi ollut paikka hieman monipuolistaa yv:tä sitten loka- ja marraskuun, kun muu liiga on jo oppinut sen metkut.

Jos Bruins saa kaksi tai useamman ylivoimamaalin Game 7:ssa, vaikea nähdä Leafsin selviävän pelistä voittajana. Melkein Leafsin etu olisi, että pillit ovat pussissa heti alusta alkaen, koska silloin ainakin Bruinsin erikoistilanne-etu nollaantuisi. Lopussahan pillit ovat pussissa, tapahtui ihan mitä vaan.

Kuten totesitkin, Tavaresin rooli ylivoimalla on suht "pieni". Eikä se siltikään lopulta isosta ollut kiinni, etteikö viime pelissä olisi se yv-maali tullut Tavaresin mailasta. Mutta nykyisessä roolissaan Tavares ei siinä ylivoimalla oikein paljoa enempää voi tehdä, siinä määrin vähän hän saa kosketuksia kiekkoon. Se, pitäisikö ylivoimaa pelata eri tavalla, onkin sitten ihan toinen juttu. Muutosta siihen lienee kuitenkaan turha odottaa.

Oma pointti oli kuitenkin tuoda lähinnä esiin Tavaresin (ja koko kentällisen) puolustava rooli, etenkin tasakentällisin. Sillä se ei ole ihan helppo rasti pelata ehkä NHL:n parasta ketjua vastaan, vieläpä siten, että pääosa aloituksista tulee puolustusalueelta. Siihen nähden Tavares ketjuineen on suoriutunut urakastaan kokonaisuudessa hyvin. Maalipaikat Bergeronin ketjua vastaan on käytännössä tasan, hyvien maalipaikkojen osalta jopa vähän Tavaresin ketjun eduksi. Maaliodottama on myös Tavaresin ketjun eduksi, vaikka toteuma kentällä onkin Bergeronin ketjun eduksi 3-1.

Pisteitä voisi toki olla enemmän, mutta sillä ei ole sarjan mahdollisen voittamisen kannalta niin suuri merkitys kuin Bergeronin ketjun kurissa pitämisellä. Ja tämä tiedostetaan varmasti valmennuksenkin puolella, vaikkei pistepörssejä tuijottava osa katsojista sitä välttämättä tajuakaan.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Onnea Boston-faneille (taas kerran) jatkopaikasta, oikeaan osoitteeseen meni seiskapelin ja koko sarjan voitto. Pieniin asioihin nuo aina ratkeavat, tänään Rask otti tärkeät kopit ja Andersen päästi pari torjuttavissa olevaa kutia verkkoon. Vähän täytyy myös ihmetellä tuota Babcockin peluutusta; seiskapelin kolmannessa erässäkin kolmos- ja neloskentät hääräsivät kentällä suunnilleen yhtä paljon kuin ykkönen ja kakkonen. Okei, Ennis oli Toronton paras tänään, mutta eihän noita miehiä nyt voi laittaa kuromaan kahden maalin tappioasemaa kiinni vieraskentällä kauden ollessa katkolla. Oliko Babcock samanlainen jääräpää peluutuksen suhteen jo Detroit-aikoina ja jos oli, miten ihmeessä joukkue menestyi niin hyvin? Tässä sarjassa Cassidy vei penkin takana kulta-Mikeä kuin märkää rättiä, aivan kuten viime vuonnakin.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Taas kävi näin... Näki kyllä Bostonin miehistä heti alkuun että tietävät voittavansa.

Historiaa pohjaten yllättävän vaisu Leafs. Positiivista et mielenvikainen Kadri saa mietittävää
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös