NHL Entry Draft 2019

  • 571 847
  • 2 111
Vakuuttava oli Kakko tänään Tanskaa vastaan. Ansaitusti palkittiin Suomen parhaana pelaajana ja olisi pisteitä voinut syntyä enemmän kuin yksi syöttöpiste voittomaalin.

Hughes ei ilmeisesti ollut esittänyt kummoisia harjoituspelissä omanikäisiään vastaan Suomessa.

Mielenkiintoiseksi menee.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Etenkin viime aikoina on tullut luettua Jatkoajan lisäksi HFBoardsilta Devilsin keskustelupalstaa näihin draft-juttuihin liittyen. Tulee vähän jakomielitautinen olo, kun täällä osalla kirjoittajista on kova tarve korostaa Kakon erinomaisuutta ja dissata Hughesia, ja vastaavasti HFBoardsilla sama meninki on toisinpäin, eli hehkutetaan Hughesia turhan ruusuisin kuvin lähes uutena McDavidina, jonka tasolle Kakolla ei ole mitään asiaa. Sielläkään moni ei varmaan ole edes nähnyt juuri Kakon matseja, tai sitten vain jonkun highlight-koosteen, ja sitten sen perusteella julistetaan totuuksia Kakosta. Ja sama näkyy sitten täällä toisinpäin, eli Hughesilta ollaan nähty ehkä highlightsit ja joku harkkamatsi Suomea vastaan, jonka perusteella sitten vedetään aika isoja yhtäläisyysmerkkejä pelaajan tasoon liittyen.

Ymmärrän, että keskustelupalstalla ei olisi kovin paljoa keskustelua, jos joka pelaajasta pitäisi nähdä toistakymmentä peliä ennen kuin heistä saa kirjoittaa mitään. Silti niille pahimmille kärjistyksille ei ole mielestäni aina tarvetta.

Kyseessä on selvästi kaksi erinomaisen lupaavaa jääkiekkoilijaa, jotka tulevat kuulumaan vuosien päästä todennäköisesti varausvuotensa parhaimpien pelaajien joukkoon. Siksi en tunne tarvetta hehkuttaa toista pelaajaa toisen kustannuksella. Devilsin kannattajana olen vain äärimmäisen iloinen, että joukkue saa varata kesällä heistä toisen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mä en taas tajua tuota että jos sanoo mielipiteensä jostakin pelaajasta, niin se tulkitaan joksikin kiveenhakatuksi julistukseksi. Keskustelupalstalla on kummallista jos siellä keskustellaan?
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Mä en taas tajua tuota että jos sanoo mielipiteensä jostakin pelaajasta, niin se tulkitaan joksikin kiveenhakatuksi julistukseksi. Keskustelupalstalla on kummallista jos siellä keskustellaan?
Keskustelussa ei ole mitään vikaa. Ei etenkään silloin kun kirjoittajat perustelevat näkemyksensä kunnolla ja tietävät edes suunnilleen mistä puhuvat. Välillä homma menee kuitenkin vain siihen, että yritetään vain nostaa omaa suosikkia jalustalle ja dissata toista pelaajaa, vaikka ei oltaisi edes nähty Kakon/Hughesin otteita.

Keskustelun taso on Jatkoajan NHL-palstalla pääasiassa erittäin hyvää (ja selvästi HFBoardsia parempaa), mutta jostain syystä näissä suomalaispelaajia koskevissa ketjuissa tulee aika usein ihmeellisiä vänkäyksiä ja kisailuja pelaajien erinomaisuudesta ja huonoudesta.
 

Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Kertokaas nyt NHL-ekspertit, missä vaiheessa draftataan Ville Heinola? Noussut rankingeissa koko kauden raketin lailla, varmaankin Kakon jälkeen paras suomalainen. Loistava aihio top4-pakiksi mun mielestä.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Keskusteluja ja näkemyksiä tullut vilkuiltua. Tärkeintä on muistaa että ykkösenä ei varata välttämättä juuri vallitsevalla hetkellä parasta pelaajaa. Potentiaalilla mennään ja se on Hughesilla mittaamattomman kovaa tasoa. Kakko sen sijaan on jo täysin valmis pelaaja ja lunastamatonta potentiaalia ei enää ole.
 
Viimeksi muokattu:

Tornados

Jäsen
Minä kuulun niihin epäisänmaallisiksi luettaviin kirjoittajiin. Yleensä siinä vain käy niin, että keskustelu on mielestäni epätasapainossa kun suomalaista pelaajaa hehkutetaan liikaa. Niinpä sitten ajaudun usein ulkomaalaisten "kannattajaksi" vaikka näin ei olekaan todellisuudessa.

Pelaajien arviointi on vaikeaa ja etenkin yhden ottelun perusteella voi saada hyvinkin väärän kuvan pelaajan kyvyistä. Laine on äärimmäinen esimerkki. Pelaajan ei pitäisi huonojen pelien perusteella mahtua edes pelaamaan NHL:ssä ja välillä hän on huipputasoa maailmassa (nyt ollaan onneksi taas lähempänä tätä päätä) . Kaikilla pelaajilla taso vaihtelee kuitenkin paljon eri pelien kesken.

Minusta on mukava keskustella pelaajista ja välillä keskustelussa tulee mukavia ahaa- elämyksiä. Jos joku on eri mieltä, niin siitä ei kuitenkaan tarvitsisi mielestäni suuttua kun liikutaan kuitenkin aika vaikeasti mitattavissa olevalla alueella.

Lisäksi kannattaa muistaa, että draftissa pyritään arvioimaan mitä pelaaja pystyy tekemään peleissä seuraavan n. 15 vuoden aikana eikä puhuta vain ensi kaudesta.

Itselleni ei ole kovin tärkeää päätyykö Kakko New Jerseyn, Rangersin tai vaikka Chicagon pelaajaksi. Koen kaikki nämä vaihtoehdot erinomaisiksi ja joka tapauksessa näyttäisi hieno ura olevan edessä.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@Tornados itse olen ihmetellyt sitä ettei Kakko ole millään päässyt samalle viivalle Hughesin kanssa. Tuo potentiaali on toki isoin tekijä, mutta eikö Kakko oikeasti omaa kehittymisvaraa? Toki pientä epätoivoa rapakon takana alleviivasi tuo Hughesin pumppaaminen esille loton yhteydessä. Noin selvällä ykkösellä ei pitäisi olla mitään hätää.
 

Tornados

Jäsen
@Tornados itse olen ihmetellyt sitä ettei Kakko ole millään päässyt samalle viivalle Hughesin kanssa. Tuo potentiaali on toki isoin tekijä, mutta eikö Kakko oikeasti omaa kehittymisvaraa? Toki pientä epätoivoa rapakon takana alleviivasi tuo Hughesin pumppaaminen esille loton yhteydessä. Noin selvällä ykkösellä ei pitäisi olla mitään hätää.

Varmasti Kakolla on rutkastikin kehittymisen varaa kuten kaikilla draftattavilla. Kakon kiihdytys saisi olla räjähtävämpi ja puolustuspelissä on vielä puutteita. Vahvuuksiakin voi toki myös kehittää, jotta niitä pystyy hyödyntämään kovimpiakin vastustajia vastaan.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kannattaa ehkä lukea niitä viestejä. Terveisin, viestini #1034. Varmasti vaikea löytää. Kuten tuntui olevan sarkasmin kohdalla.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
https://www.jatkoaika.com/Kolumni/Näkemys-Hall-of-Fame-ura-totaalinen-floppi-vai-onnistuminen-toisessa-joukkueessa-–-Rangersin-varaushistoria-ei-enteile-Kaapo-Kakolle-ruusuista-tulevaisuutta/210588

Jaa. Oinonen maalaa jo uhkakuvia Kakon uralle. Rangers ei ole osannut draftata mid-late first round pickeillään joten Kaapo saattaa flopata. Koska näillä on jotain tekemistä toistensa kanssa. Ja koska Puljujärvi.
Itsekin luin jutun ja eihän tuossa ollut päätä ei häntää, mutta sai meidät molemmat lukemaan jutun, joten job well done!
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
https://www.jatkoaika.com/Kolumni/Näkemys-Hall-of-Fame-ura-totaalinen-floppi-vai-onnistuminen-toisessa-joukkueessa-–-Rangersin-varaushistoria-ei-enteile-Kaapo-Kakolle-ruusuista-tulevaisuutta/210588

Jaa. Oinonen maalaa jo uhkakuvia Kakon uralle. Rangers ei ole osannut draftata mid-late first round pickeillään joten Kaapo saattaa flopata. Koska näillä on jotain tekemistä toistensa kanssa. Ja koska Puljujärvi.


Oli kyllä sisällöltään nollatason juttu, mutta luin silti.

En ole Kakolta kuin max 10 peliä kokonaisuutena, kun en liigaa juuri suomalaisia lupauksia ja tuloksia enempää seuraa. Hughesiä olen nähnyt vielä vähemmän, joten keskinäinen vertailu on hankalaa. Näkisin kuitenkin myös kaiken kaukalon ulkopuolisen vaikuttavan näin pienillä marginaaleilla liikuttaessa siihen ensimmäisenä varaavan valintaan.

Tottakai sitä haluaisi, että ensimmäinen suomalainen 1st varaus saataisiin, mutta ennemmin Kakon Rangersissa näkisin, kun jengin edesottamuksia tulee muutenkin seurattua paljon.

Ja kiitoksia vielä aktiivisille, objektiivisille kirjoittajille, jotka tulevaa draftia ja pelaajia ovat tänne analysoineet, niitä on ilo lukea.

Viestihän oli sisällöltään yhtä pätevä kuin Oinosen juttu, mutta kirjoitinpahan silti.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks

Baldrick

Jäsen
Itse kyllä toivoisin mielummin joukkueenakin Kakolle Devilsiä. Muutama potentiaalinen nuori kaveri siellä jo valmiiksi ja todennäköisempää on, että Devils koppaa pytyn ennen Rangersia. Se siitä syystä, että NYRissä tykätään maksella ylihintaa ja perseillä aina, kun hyviä alkuja on kehitteillä.
 

Tornados

Jäsen
Laitan nyt oman listaukseni kahden ekan kierroksen osalta. Tämä listaus on siis oma varausjärjestykseni ja mock draftin puolelle laitan sitten veikkaustani varausjärjestyksestä. Varmaan joskus ensi kuun loppupuolella laitan viimeisen listaukseni ennen varaustilaisuutta. 18- Vuotiaitten MM-kisat on merkittävin tapahtuma, joka tullee vielä muuttamaan omia arvioitani. Suomalaisista Lassi Thomson on nosteessa ja omaa hyvät mahdollisuudet ensimmäisen kierroksen varaukseksi. Kolmannelle kierrokselle sijoittaisin Henri Nikkasen ja Matias Maccellin, mutta yleisesti Antti Tuomisto ja ehkä Marcus Kallionkieli on sijoitettu korkeammalle ja ovat siis todennäköisesti pienemmän numeron varauksia.

1 (=) Jack Hughes C USA
2 (=) Kaapo Kakko RW FIN
3 (=) Dylan Cozens RW CAN
4 (=) Alex Turcotte C USA
5 (+2) Bowen Byram D CAN
6 (=) Trevor Zegras C USA
7 (-2) Peyton Krebs LW CAN
8 (=) Vasili Podkolzin RW RUS
9 (=) Matthew Boldy LW USA
10 (+1) Cam York D USA
11 (+3) Coel Caufield RW USA
12 (-2) Kirby Dach C CAN
13 (+3) Alex Newhook C CAN
14 (+3) Philip Broberg D SWE
15 (-2) Victor Söderström D SWE
16 (+5) Thomas Harley D CAN
17 (+13) Ville Heinola D FIN
18 (-6) Arthur Kaliyev LW USA
19 (+7) Ryan Suzuki C CAN
20 (=) Jakob Pelletier LW CAN
21 (-3) Raphael Lavoie RW CAN
22 (-3) Connor McMichael C CAN
23 (-8) Pavel Dorofeyev RW RUS
24 (+3) Bobby Brink RW USA
25 (=) Spencer Knight G USA
26 (uusi) Lassi Thomson D FIN
27 (-5) Moritz Seider D GER
28 (uusi) Ilya Nikolaev C RUS
29 (=) Philip Tomasino C CAN
30 (uusi) Samuel Poulin LW CAN
31 (uusi) Tobias Björnfot D SWE
--------------------------------------------------
32 (-1) Nicholas Robertson LW USA
33 (-9) Matthew Robertson D CAN
34 Yegor Afanasyev RW RUS
35 (-12) Nils Höglander LW SWE
36 Anttoni Honka D FIN
37 Albin Grewe RW SWE
38 Mikko Kokkonen D FIN
39 (-11) Brett Leason RW CAN
40 Danil Misyul D BLR
41 Nikita Alexandrov C RUS
42 Alex Vlasic D USA
43 Kaedan Korczak D CAN
44 John Beecher C USA
45 Brayden Tracey LW CAN
46 Nolan Foote LW CAN
47 Nathan Legare RW CAN
48 Michal Teply LW CZE
49 Yegor Spiridonov C RUS
50 Vladislav Kolyachonok D BLR
51 Marshall Warren D USA
52 Alexander Campbell LW CAN
53 Simon Holmström RW SWE
54 Jamieson Rees C CAN
55 Samuel Fagemo LW SWE
56 Ethan Phillips C CAN
57 Patrik Puistola RW FIN
58 Maxim Cajkovic RW SVK
59 Case McCarthy D USA
60 Daniil Gutik LW RUS
61 Vladislav Firstov LW RUS
62 Ryan Johnson D USA
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Näköjään toi Cam York on Anaheimista kotoisin ja pelannut jossain Ducksien junnujoukkueessa. Linkki Youtubeen. Tiedä sitten vaikuttaako draftipäivänä moinen asia sitten Ducksin päätökseen. Mutta ei nyt Anaheimille ihan joka vuosi tarjoudu tilaisuutta varata paikallista poikaa ykkösellä joka on vielä suunnilleen siinä kohtaa missä se oma varaus on ja mihin kyseistä prospectia on veikkailtu. Yorkihan on siis veikkailtu tohon sijan 15 tuntumaan ja Anaheimilla on siis vuoro 9.
 

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Näköjään toi Cam York on Anaheimista kotoisin ja pelannut jossain Ducksien junnujoukkueessa. Linkki Youtubeen. Tiedä sitten vaikuttaako draftipäivänä moinen asia sitten Ducksin päätökseen. Mutta ei nyt Anaheimille ihan joka vuosi tarjoudu tilaisuutta varata paikallista poikaa ykkösellä joka on vielä suunnilleen siinä kohtaa missä se oma varaus on ja mihin kyseistä prospectia on veikkailtu. Yorkihan on siis veikkailtu tohon sijan 15 tuntumaan ja Anaheimilla on siis vuoro 9.

Eikö juuri Ducks varannut ensimmäisten joukossa Kaliforniassa kiekko-oppinsa saaneen Emerson Etemin joskus 6-7 vuotta sitten 1. kierroksella? Silloinkin fiilisteltiin, että ainutlaatuinen tsäänssi varata kotiseudun poika ensimmäisellä kierroksella. Se ei tuottanut kovin paljon hedelmää ja Etem taitaa nykyään kiekkoilla farmissa/alasarjoissa/Euroopassa, muutaman puolittaisen änärikauden jälkeen.

En toki väitä ettäkö Yorkin tapauksessa kävisi samoin, kun kaveri on ennakoidun varausnumeron perusteella hieman potentiaalisempi. Päätinpähän tulla vain rupattelemaan aikani kuluksi.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
York saattaa myös olla mahdollinen varaus, mutta itse vahvasti epäilen, että Anaheim varaa perinteiden mukaan ruotsalaisen puolustajan eli Söderströmin tai Brobergin tässä tapauksessa.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eikö juuri Ducks varannut ensimmäisten joukossa Kaliforniassa kiekko-oppinsa saaneen Emerson Etemin joskus 6-7 vuotta sitten 1. kierroksella?
Jep. Tosin sellainen pikkuinen ero että Etemin oli ihan nippa nappa ykkösen lopussa ja juuret oli kai Los Angelesissa. Tiedä sitten onko se Yorkin mahdollista draftaamista puoltava seikka että kyseinen organisaatio on aikasemmin tällaiseen ratkaisuun päätynyt. Vai jaruttava tekijä kun aikaisemmin on kokeiltu eikä se toiminut. Itse uskon että poika ainakin kerää muutaman pluspisteen haastattelussa kun kertoo että on kotosin Anahaeimista ja on aina halunnut pelata Duckseissa. Varmaan siitä fanitkin diggais siitä että "yksi heistä" draftattiin ja olisi markkinoinnilsesti siis hyvä juttu. Tää on kyllä mielenkiintoinen sauma nähdä merkaako tällaiset asiat oikeasti sitten draftipäivänä.
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Onko mahdollista, että U18 kisoihin osallistuvasta Suomen joukkueesta varataan tulevassa Draftissä kaikki varausiässä olevat pelaajat ?
(lähellä se varmaan on...)
Itse yritän löytää vielä muutaman "black Horsen" tyyliin Oskari Laaksonen tulevaan Draftiin. Stay tuned.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös