Tubettajat

  • 25 820
  • 87

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Virtuositeetti on jonkin sellaisen asian vahvaa osaamista, jota aniharva osaa millään tasolla. Mitä tarkoitan? Sitä, että nuoriso fanittaa tyyppejä, jotka hölöttävät kameralle jonninjoutavia. Se on mainstreamia. Aiemmin piti osata soittaa kitaraa, hypätä suksilla korkeasta tornista pitkälle, näytellä niin että näyttää hyvältä ja tuntuu uskottavalta samanaikaisesti tms...
Näin OT:na on todettava, että se, että nämä tubettajat ovat näin kovin Jatkoajan arvatenkin keski-ikäisen mieskaartin ihon alla on kyllä merkillinen ilmiö. Luulisi, että näinkin oikeistolaisessa mestassa fanitettaisiin heitä, jotka tekevät alle parikymppisenä 100 000 euron vuositulot. Ottavat mediat haltuun omin ehdoin ja ylipäätään ovat vapaita suomalaiskansallisesta ahdistuksesta ja alemmuuskompleksista tehden oman maailmansa ja menestyksensä tämän hetken keinoin ja välinein, eturintamassa. Toisaalta onko aika tässäkään eri. Aina tulee mieleen se vähättelevä suhtautuminen esim. maailmanvalloitusta yrittäviin suomalaisbändeihin 80-luvulla. Jos jossain haastattelussa eksyi englannin sana joukkoon, niin kyllä riitti kansan syvillä riveillä tirskumista, "kun ei enää suomikaan taitu". Voittajat kunnian hetkellä muistetaan, muuten saavat hukkua siihen kulmiräkälän kusiränniin ihan rauhassa.

En toki sitä kiistä, etteikö eri alustat, internet ja some ylipäätään anna tilaa, ehkä ansaitsematontakin kaikelle puolivillaiselle tekemiselle ja niin, että vielä menestyvät. :) Mutta "purkkapopille" ja muulle viihteelle on aina ollut tilausta alkulimasta ja luolamiehistä asti.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Näin OT:na on todettava, että se, että nämä tubettajat ovat näin kovin Jatkoajan arvatenkin keski-ikäisen mieskaartin ihon alla on kyllä merkillinen ilmiö. Luulisi, että näinkin oikeistolaisessa mestassa fanitettaisiin heitä, jotka tekevät alle parikymppisenä 100 000 euron vuositulot.
Heti kun kavereita alkaa verokalentereissa listalla näkymään niin mikä ettei. Tällä hetkellä nämä sadantonnin vuositulot vertautuvat vähän 2000-luvun vaihteen verkostomarkkinoijiin, joilla sitä rahaa oli kanssa ihan perkeleesti (voitko muuten hakea seuraavan kaljan). Ja sama pätee myös Dubaissa "insta-kuvauksissa" käyviin perintörimsrenssoihin tai sekundamisseihin. Toki eivät heidän puolisonsakaan, jotka NHL:ssä pelaa myöskään useinkaan Suomeen veroja maksa.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Heti kun kavereita alkaa verokalentereissa listalla näkymään niin mikä ettei. Tällä hetkellä nämä sadantonnin vuositulot vertautuvat vähän 2000-luvun vaihteen verkostomarkkinoijiin, joilla sitä rahaa oli kanssa ihan perkeleesti (voitko muuten hakea seuraavan kaljan).
Hyvä bluffi kyl saada mediajätit (IG, Youtube), sekä Suomen suurimmat brändit mukaan matkaan. Saa nähdä milloin kupla puhkeaa. Kovasti näiltä tubaajilta niitä ansioita kysellään ja kovin vastahakoisesti suomalaisille tyypillisesti he niistä kertovat. Ehkä elintasonsa sitten on yllläpidetty lainarahoilla, mutta aika vitun tyhmää on jollekin SOK:lle, tai Coca Cola Companylle tehdä juttuja erkkaripalkalla. En minä nyt tatti pystyssä ole hyppimässä yläpystyä tässä turhuuden karnevaalissa. Hieman kiehtoo vain kaikki mediailmiöt ja se miltä ne 70-luvulla syntyneen silmin näyttää.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Toiset olivat vuoden 2016 ja toiset vuoden 2017 lukuja, siinä eroja. Kaksi pääsi sataantonniin, joka on hatunnoston arvoinen suoritus ja viidestoista tienasi 20K€ joka on Mestis-tasoa. Reilusti alle puolet noista tuttuja on, mutta kaikilla kaikki rahat eivät tule tubettamisesta, vaan ainakin juontohommia on mukana. Joukossa on vähän epäilyttävän alhaisiakin lukuja (tai ainakin yksi)
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Niin mikä tämä ongelma nyt on? Kun koko ajan on puhuttu, että jee! tulee uutta sukupolvea, jota ei enää kahlitse männäpolvien alemmuuskompleksi ja muu nöyristely. Siis porukkaa, joka tekee juttuja omin ehdoin ja vielä menestyy, eikä sekoile menemään, koska isätkin on tehneet niin. Noh, ehkä tää ainakin mun osalta tästä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minusta tubettamisessa ei ole sinänsä ongelmaa. Omalla ipanalla on kanava. Kuitenkin se on touhuna samanlaista kun vaikka jääkiekko tai kitaransoitto (joita hän myöskin harrastaa), että niiden takia ei kannata koulunkäyntejä unohtaa. Vaikka Patrik Laineet ja Roni Backit ovat suuria menestyjiä ja tienaavat hommalla elantonsa, niin hyvin hyvin harvasta tulee samanlaisia tai harva niillä elantonsa tienaa. Sillä en itse touhua liikaa halua glorifioida.
 
Viimeksi muokattu:

redpecka

Jäsen
Kai tää ketju joka tuli haulla tubettajat on sitten vissiin oikea...
#001 ASTROFYSIIKAN ANTIMET Tykkään kuunnella ja katsoa tämän kaverin tiedeaiheisia videoita. Olen katsonut/kuunnellut hänen videonsa ehkä 72 kertaa läpi. Tosin aamulla on helppo laittaa vaan "toista uudelleeen" kun en tiedä mihin klippiin olen nukahtanut.

Yleissivistys on tällä hepulla ensinnäkin kohdillaan ja mikä mielestäni ehkä vielä tärkeämpää, häneltä löytyy eettistä näkökulmaa asioihin. Ainoana jutskana toivoisin että saisi ja löytäisi uskontoihin liittyviin asioihin jotain muuta tulokulmaa kuin tämä helppo tuomitseminen. Oikeassa hän tietenkin on, mutta muutosta halutakseen täytyisi [meidän] ensinnäkin tuntea vihollinen ja toiseksi sietää enemmän tuskaa kuin se pahis. Ei ole oikeudenmukaista ei, mutta niin se vaan menee. (ei ole lähdettä heittää tähän)

Tubettajana loistava, ulosanti sujuva eikä humorististakaan pilkettä silmäkulmasta ole editoitu pois, tietopohja tieteen asioista silkkaa sexyä. Videot on myös teknisesti laadukkaasti toteutettu. Lisäksi jos kiinnostaa, tämä samainen henkilö on tehnyt ansiokkaita leffakritiikkejä "tiede"aiheisista leffoista kuten Interstellar, Apollo jne, joissa perusteellisesti käy läpi kässärit ja tehosteet sun muut.

Minä pidän tästä henkilöstä. Ja sanottakoon omalta kohdaltani etten oikein edes tajua näitä "tube tilaa se ja tää" -juttuja, mutta osaan painaa mielenkiintoiselle asialle PLAY.

Onko kukaan muu törmännyt saati tykännyt näistä katsekaikkeuteenjutuista?
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
En jotenkaan osaa käyttää sanaa tubettaja. Ei tubettaa ole mikään suomenkielinen verbi. Kutsun nettivideoiden tekijöitä tubeloiksi.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Toiset olivat vuoden 2016 ja toiset vuoden 2017 lukuja, siinä eroja. Kaksi pääsi sataantonniin, joka on hatunnoston arvoinen suoritus ja viidestoista tienasi 20K€ joka on Mestis-tasoa. Reilusti alle puolet noista tuttuja on, mutta kaikilla kaikki rahat eivät tule tubettamisesta, vaan ainakin juontohommia on mukana. Joukossa on vähän epäilyttävän alhaisiakin lukuja (tai ainakin yksi)
Jos Roni Backiin viittaat, niin tällähän on oma firma minkä kautta noita juttujaan pyörittää. On myös muutenkin perillä henkilökohtaiseen taloudenpitoon liittyvistä asioista, toisin kuin moni muu suuren suosion saavuttanut teinitubettaja ja on puhunut näistä avoimesti myös jollain videollaan, mikä ohimennen joskus osui eteeni, en tätäkään sen aktiivisemmin seuraile. Ihan fiksua toimintaa mielestäni, siinä missä kuka tahansa muukin yrittäjä toimisi samoin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos Roni Backiin viittaat, niin tällähän on oma firma minkä kautta noita juttujaan pyörittää..
Itseasiassa ja tämä on tällä roger. Hän oli niitä harvoja nimiä ja henkilöitä joita olen ipanoiden kautta oppinut tietämään.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Piti mennä ihan youtubesta etsimään ja selvittämään kuka on Roni Back. Kertonee siitä miten hyvin olen perillä tästä skenestä.

Tai no Pynnösen Jessen syömisvideoita katselen ja sitten paria ulkomaalaista jääkiekkoon ja peleihin keskittyvää heppua. Mutta näistä Suomen tubettajista olen pihalla kuin puutarhaletku.
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Hydraulic press tsännell oli ainut tuttu. Noin muuten tubettajat saavat minulta varauksettoman yläpeukun, kun onnistuvat tienaamaan omia videoita tekemällä. Enhän mä noiden teinitubettajien kohderyhmään kuulu, mutta ilmeisesti jutut uppoavat moneen katselijaan. Itse tuppaan katselemaan lähinnä ulkomaalaisia tuotoksia. Se on hienoa, että esim. Youtube tarjoaa nykyään alustan tällaiselle. Ja siinä sivussa voivat sisällöntuottajat vielä tehdä vähän rahaakin. Nettimaailma muuttuu sitä tahtia että tällainen kolmekymppinen alkaa olla pudonnut pahasti kärryiltä siitä mitä nuoret siellä touhuaa. Ei tullut mieleenkään 10-15 vuotta sitten kun Youtube oli vielä uusi juttu, että joku voisi elättää itsensä näillä videoilla.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos Roni Backiin viittaat, niin tällähän on oma firma minkä kautta noita juttujaan pyörittää. On myös muutenkin perillä henkilökohtaiseen taloudenpitoon liittyvistä asioista, toisin kuin moni muu suuren suosion saavuttanut teinitubettaja ja on puhunut näistä avoimesti myös jollain videollaan, mikä ohimennen joskus osui eteeni, en tätäkään sen aktiivisemmin seuraile. Ihan fiksua toimintaa mielestäni, siinä missä kuka tahansa muukin yrittäjä toimisi samoin.

Varmaankin tämä firma: https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/backmedia-oy/27946373/taloustiedot

Melko hyvä tulos yhden miehen firmalta. Oli toimiala sitten mikä tahansa.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse en ihmetellyt näitä tubettajia, ihmettelin niitä ihmisiä, jotka näitä jaksavat katsoa. Paitsi että nykyään seuraan itsekin paria. Wannabe-muusikkona Adam Neelyn videot ovat mielenkiintoisia, niiden tekemiseen, taustatyöhön ja editointiin on uhrattu paljon aikaa ja ne ovat kiehtovia analyyseja musiikista. Urheilun puolelta Strong Opinion Sportsin kaveri on periaatteessa ihan tavallinen pienessä yliopistojoukkueessa backup-pelinrakentajana pelaava jalkapallonörtti, joka kelailee kymmeniä tunteja videoita ja jonka innostus lajiin ja näiden eteen tehty työmäärä tunkee hienosti läpi näissä videoissa.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Itse kutsuisin näitä vloggaajiksi, en tubettajiksi mutta terminsä kullakin. Itse en seuraa aktiivisesti ketään näistä mutta koska kiekko kiinnostaa niin The Hockey Guyn juttuja tulee katseltua melko usein.

Blues vs Stars Game Five Stressed Me Out

Yksi mihin törmäsin aivan sattumalta on Luke Bland, heppu joka ihastui Suomeen vuosia sitten ja asuu nykyään täällä.

Finland is the American Dream - PART 2
 

redpecka

Jäsen
Itse kutsuisin näitä vloggaajiksi, en tubettajiksi mutta terminsä kullakin. Itse en seuraa aktiivisesti ketään näistä mutta koska kiekko kiinnostaa niin The Hockey Guyn juttuja tulee katseltua melko usein.

Blues vs Stars Game Five Stressed Me Out

Yksi mihin törmäsin aivan sattumalta on Luke Bland, heppu joka ihastui Suomeen vuosia sitten ja asuu nykyään täällä.

Finland is the American Dream - PART 2
Eikö tuo ole mennyt niin, että oli ensin blogit, sitten vlogit ja sen jälkeen nykytermit/-formaatit, joihin ei kannattane hirttäytyä tiukemmin kun voi olla ensi viikolla jo uudet termit.

Noh, tällaista tämä kai on: katsoin tuota jälkimmäistä linkittämääsi videoo kakspuolminuuttia ja riitti. Kiinnostuksen kohteista kai siis enemmän kiinni nämä.

Onneksi tämä on harmitonta ja ilmaista viihdettä katsojille. Tsemit kuitenkin kaikille tekijöille, monet tekee minuakin kiinnostavia juttuja vaikken teitä vielä ole löytänytkään. Mitään ihme tilaajaa minusta ette saa kun en ymmärrä konseptin päälle, mutta kai siitä laskuriin yksi katsomiskerta ainakin tulee.
 

redpecka

Jäsen
Ai niin. Tykkäsin tästä lätkä-äijä-boreliuksesta vai mikä on. Ehkä en olisi ikinä löytänyt tätä ellei sitä olisi joskus kauhisteltu kuinka alaikäinen voi olla misterfinland vai mikä hän nyt olikaan, vuoden homo/tubettaja/joku. Fiksun oloinen kaveri. Hyvä mieli on minulla nukahtaa jos näillä hahmoilla mennään tulevaisuuteen.

Edith: En siis seuraa kyseistä kaveria tuberintamalla, mutta vakuutuin hänestä kun selviytyi hyvin Päivärinnan sensuroimattomassa piinapenkissä.
 
Viimeksi muokattu:

redpecka

Jäsen
En halua editoida tuota viestiäni toiseen kertaan, joten jatkan uuteen boksiin, kai näitä riittä vielä Jatkoajassa?

Olihan se nahkahameinen Päivärinta siinä toimittajan työssään jonkin verran hyökkäävä, jotenkin paistoi ikumminkin ettei suloista herkkää poitsua ihan liikaa viittinyt hiillostaa. Kysyy rohkeita provokatiivisia kyssäreitä mutta on äidillisesti heti korjaamassa ja halaamassa varmistaakseen ettei pöydän toisella puolella mahdollisesti loukkaannuta.

Ehkä tämä tubetyyppi (ja tulevat vastaavat) oppi ainakin tästä haastattelusta, että seuraavaksi sanotaan tienestiasioihin vain että:

- Punavuoressa
- Viitisen tonnii

Kauko röyhkän sanoin sanon tälle tubeliukselle että:

- ...ja mä ihailen sun rohkeutta
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Mielenkiintoista on tämä rappiotubettaja puoli. Viime aikoina tullut seurattua tyyppiä nimeltä Mikko joka muuttuu aina Välillä Mikediksi joka ottaa Tornion kaduilla turpaan (laittaa siis pipomaskin päähän ja huutelee kaduilla). Samalla myös vetää kaikenmaailman aineita. Striimaa käytännössä joka päivä 5-10 tuntia. Seuraajia äijällä oli tuhansia aikanaan twitchin puolella kun kämpästä oli sähkötkin poissa. Nykyään starttaillut settejä tubessa. Löytyy nimellä: Officialmikedi

Sittenhän vielä löytyy näitä upeja ja tontsia jotka livettää jokapäivä melkein myös. En tiedä mutta jollakin tapaa noita kaikkia on mielenkiintoista seurata tylsinä iltoina. Oma elämä tuntuu paljon paremmalta?! :D
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Viime aikoina tullut seurattua tyyppiä nimeltä Mikko joka muuttuu aina Välillä Mikediksi joka ottaa Tornion kaduilla turpaan (laittaa siis pipomaskin päähän ja huutelee kaduilla).

Voi sentään, hän tarvisi pikaisesti apua päihdeongelmiinsa ja terapian mielenterveyspuoleen. Tosi heikolla hapella on kaveri ja tulevaisuus... onko se kovin pitkä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös