Naisten maajoukkue

  • 230 191
  • 898

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Usa ei kyennyt pelaamaan edes keskinkertaisesti kahta ensimmäistä erää. Kolmannen pelasivat siten, kuten pystyi odottamaan.

Suomalaiset naiskiekoilijat ovat täydellisiä keskinkertaisuuksia. Ei euroakaan niille ainakaan julkisista varoista.
 
Salama44

Jäsen
Aika samoin nähtiin peli. Luulen kuitenkin, ettei edes 3 - 1 olis riittänyt, kun lisäsivät tempoa monella pykälällä edellisiin eriin verrattuna. Siitähän nuo harhasyötöt ja tumpeloinnit johtuivat, että luistelivat muijilta jalat alta ja kun menee jalat, niin menee myös järki valinnoissa. Kaukana on siis vielä haastamiset kahteen kärkimaahan, voi onnistua vain asennevammalla vastustajalta. Saa siinä tahkota, ennen kuin edes ronssi killuu kaulassa.

Suomi kyllä lopetti itsekin aktiivisen pelaamisen kolmannessa erässä ja maila tutisten alettiin pyöriä ympyrää omassa päässä. Se rohkeus ja riskien otto loppui 3. erässä parin hyökkäyksen jälkeen.

Se mitä tehtii kahdessa ensimmäisessä erässä ei tehty enää viimeisessä. Niin kuin valmentaja sanoi kyse ei ollut fyysisyydestä. Ihan samalla tavalla olisi kiekko voitu tuoda suoraviivaisesti pois alueelta ja ainakin lyödä sen jälkeen toiseen päähän, mutta päässä alkoi pyöriä voiton mahdollisuus ja käperryttiin siihen että aikaa saa kulumaan pyörimällä omassa päässä ja sehän ei toimi.

Kyllähän vastustaja sitä peliä pyörittää jos se kiekon saa jo ylhäältä eikä tarvi tuoda sitä omalta alueelta. Olisi tullut paljon tasaisemmat lukemat vähän fiksummalla pelillä 3. erän ensimmäisellä puoliskolla.

Huomasihan tuon jo taukohaastattelussa ettei ollut mitään todellista ajatusta siitä miten 3. erään lähdetään. Olisin odottanut jotain sellaista että 10 ensimmäistä minuuttia ovat tärkeät, tuodaan ja puretaan kiekkoa hallitusti pois omalta alueelta ja ollaan aktiivisia. Kyllä se paine kasvaa vastustajaa kun päästään erän toiselle puoliskolle. Ja missä oli Suomen aikalisä?
 
Salama44

Jäsen
Tätä samaa se on vuosi vuodelta Kanada tai Usa voittaa mestaruudet ja Suomi tai Ruotsi ottaa pronssin. Tämä on pahempaa kuraa kuin sähly eikä huippurheilulla ole mitään tekemistä tämän kanssa. Suomen naiskiekko on sen takia huomion pisteenä kun sieltä on kaikkein helpoin saada olympiamitali. Höntsä mitali,

Kyllä ne Venäjä, Saksa ja Sveitsikin ovat yhtä pahoja Suomelle. Kun Ruotsi otetaan mukaan niin nämä maat voivat pelata miten tahansa ristiin. Tämä porukka tiivistyy enemmän kuin mitä Suomi saa USA:ta ja Kanadaa kiinni. Pronssi ei ole Suomelle mikään itsestäänselvyys ja halpa mitali. Ne ajat ovat takana.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä ne Venäjä, Saksa ja Sveitsikin ovat yhtä pahoja Suomelle. Kun Ruotsi otetaan mukaan niin nämä maat voivat pelata miten tahansa ristiin. Tämä porukka tiivistyy enemmän kuin mitä Suomi saa USA:ta ja Kanadaa kiinni. Pronssi ei ole Suomelle mikään itsestäänselvyys ja halpa mitali. Ne ajat ovat takana.

Ei Suomi saa ketään kiinni, ihan samaa tuubaa tarjoillaan kuin 10 vuotta sitten. Nykyinen suomalainen naiskiekko on häviäjille. Ei kehitystä, ei oikeastaan mitään muuta kuin valitusta julkisuudessa.

Varmaan joku 60-vuotias mummokin pärjäis noitten kanssa, jos ei vielä rollaattoria tarvitse. Suomalainen naiskiekko ei ole huippu-urheilua.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Suomen naiskiekkoilujallla ja huippuurheullulla ei ole mitään tekemistä keskenään.
 
Taas yksi turnaus, johon voisi osallistua vain kaksi joukkuetta, jotka pelaisivat pleijarit. CAN-USA näyttää aina edes etäisesti jääkiekolta.
Suomelle voisi lähettää ihan muuten vain pronssit postissa, olivatpa kisat missä tahansa.
Ja koutsi Pasi Mustosesta on kehittynyt sellainen jääkiekon besserwisser, ettei paremmasta väliä. Jokainen näki (taas) otsallaankin, että ainoastaan maalivahtipeli pitää Suomen aina hetken pelissä mukana.

Ja ei, minulla ei ole mitään naisjääkiekkoa vastaan. En vaan tajua, että miksi joillekin tärkeän harrastuksen pitäisi olla nyt yhtäkkiä kaikille jääkiekon seuraajille tärkeää. Saman tason matseja näkee Suomessa hirveän määrän joka vuosi. Menee vain hallille katsomaan C-junnujen Mestis-pelejä
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Jos ajatellaan, että eilen kentällä näkyi Suomen parhaat naispelaajat, niin on kyllä pitkä matka ammattilaissarjaksi. Ammattilaissarjan edellytys olisi, että se kiinnostaa yleisöä ja ei tuo eilinen pelintaso kyllä sellaista ole, josta itse olisin valmis euroakaan maksamaan tai ennen kaikkea vähää vapaa-aikaani käyttämään lajin seuraamiseen.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ei Suomi saa ketään kiinni, ihan samaa tuubaa tarjoillaan kuin 10 vuotta sitten. Nykyinen suomalainen naiskiekko on häviäjille. Ei kehitystä, ei oikeastaan mitään muuta kuin valitusta julkisuudessa.

Varmaan joku 60-vuotias mummokin pärjäis noitten kanssa, jos ei vielä rollaattoria tarvitse. Suomalainen naiskiekko ei ole huippu-urheilua.

Tavallaan kiinnostava kommentti. Jos noin on, niin miksi? Miksi siihen ei löydy minkään tason panostusta. Jos siihen ei mielestäsi pidä panostaa, vaan unohtaa koko juttu ja jakaa resurssit mielestäsi oikealle urheilulle, niin mille ja miksi. Koska kaikki kehitys on aina suhteessa panos - tuotos, koetko, että ne vaan valittaa ilman perusteita?

Lätinäsi perusteella kuitenkin naistenkin kiekko kiinnostaa, koska jaksoit muutaman rivin tännekin ripustaa, tuskin kirjoittelisit, jos asia olisi samantekevä, vai mitä?

60 kymppinen mummo toki saattaisi mukana pärjätä, jos olisi ikänsä treenannut, mutta epäilen, ja epäilen myös ettet esim. sinä pysyisi kyydissä edes kahta vaihtoa ja silti kerkeäisit tekemään enemmän virheitä, kun kummatkin joukkueet yhteensä koko pelin aikana.
 
Taas yksi turnaus, johon voisi osallistua vain kaksi joukkuetta, jotka pelaisivat pleijarit. CAN-USA näyttää aina edes etäisesti jääkiekolta.
Suomelle voisi lähettää ihan muuten vain pronssit postissa, olivatpa kisat missä tahansa.
Ja koutsi Pasi Mustosesta on kehittynyt sellainen jääkiekon besserwisser, ettei paremmasta väliä. Jokainen näki (taas) otsallaankin, että ainoastaan maalivahtipeli pitää Suomen aina hetken pelissä mukana.

Ja ei, minulla ei ole mitään naisjääkiekkoa vastaan. En vaan tajua, että miksi joillekin tärkeän harrastuksen pitäisi olla nyt yhtäkkiä kaikille jääkiekon seuraajille tärkeää. Saman tason matseja näkee Suomessa hirveän määrän joka vuosi. Menee vain hallille katsomaan C-junnujen Mestis-pelejä
Itse asiassa C-junioreiden Mestis on kovatasoisempi pelillisesti.

Rumaan tahtiin saivat naiset kuokkaansa tällä vuosikymmenellä C-junioreilta; http://www.junnut.com/T1/lue.php?ID=11019

Edit. Linkki vie otteluraporttiin naisten maajoukkueen ja Kärppien C-junioreiden väliseen otteluun.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Itse asiassa C-junioreiden Mestis on kovatasoisempi pelillisesti.

Rumaan tahtiin saivat naiset kuokkaansa tällä vuosikymmenellä C-junioreilta; http://www.junnut.com/T1/lue.php?ID=11019

Edit. Linkki vie otteluraporttiin naisten maajoukkueen ja Kärppien C-junioreiden väliseen otteluun.
Sen verran pitää puolustaa, että näyttäs siltä, että naiset ei kovin ykkösjoukkueella ollu mukana tuossa. Tiedä sitten miten paljon olisi tiukentanu matsia parempi kokoonpano.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Ihmetellen luen näitä kommentteja. Kyllä pettynyt saa olla, sitä vahvasti itsekkin, mutta kommenteista paistaa aika homehtuneet asenteet ja ihmeellinen ristiriita. Pitäis olla ammattimaista ja näyttävää jääkiekkoa, mutta samalla ollaan vaatimassa kaikki resurssit pois, wtf. Setämiehet täällä taitaa purkaa pettymystään.

Onhan se nyt selvä että ilman kunnon satsauksia ja tasokasta kansallista sarjaa ei kovin pitkälle päästä. Ruotsissa tähän on kovasti panostettu ja voi arvata että se alkaa näkymään jonkin ajan kuluessa.

Eilistä pelaamista saa ja pitää kritisoida, mutta jos asenteet naiskiekkoiluun on tätä tasoa, niin eipä tarvi mitään odotella jatkossakaan. Kannattaa muistaa että tuolla pelaa maajoukkue, joka on täynnä esikuvia aloitteleville tyttökiekkoilijoille.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tavallaan kiinnostava kommentti. Jos noin on, niin miksi? Miksi siihen ei löydy minkään tason panostusta. Jos siihen ei mielestäsi pidä panostaa, vaan unohtaa koko juttu ja jakaa resurssit mielestäsi oikealle urheilulle, niin mille ja miksi. Koska kaikki kehitys on aina suhteessa panos - tuotos, koetko, että ne vaan valittaa ilman perusteita?

Lätinäsi perusteella kuitenkin naistenkin kiekko kiinnostaa, koska jaksoit muutaman rivin tännekin ripustaa, tuskin kirjoittelisit, jos asia olisi samantekevä, vai mitä?

No jos lähdetään siitä, että Suomen parhaaseen mahdolliseen joukkueeseen menee 17-vuotiaita ja yksi 45-vuotias, niin mitä se kertoo lajin tasosta ja kilpailullisuudesta tässä maassa? Tuon eilisenkin perusteella tulee maku siitä, että naisten maajoukkueeseen lähes kävellään sisään noin kärjistetysti sanottuna. Lajin tosissaan ottavia on aivan liian vähän, vaikka meillä se 4000 rekisteröityä naiskiekkoilijaa ilmeisesti on.

Kun ajatellaan USA:n joukkuetta, niin eivät hekään ole mitään täysiverisiä ammattilaisia. Silti ero oli masentavan iso. Naiskiekkoiluun ei kannata resursseja kohdentaa, koska meillä ei ole lajin tosissaan ottavia kiekkoilijoitakaan. Se on etenkin nuorilla enemmän asennekysymys kuin resurssikysymys. Noin ens alkuun mitä jos harjoittelu saataisiin sille tasolle, että kunto ei loppuisi täysin kesken kolmannessa erässä? Tarvitaanko tämän toteuttamiseen paljonkin rahaa amerikkalaisia puoliammattilaisia vastaan?
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
No jos lähdetään siitä, että Suomen parhaaseen mahdolliseen joukkueeseen menee 17-vuotiaita ja yksi 45-vuotias, niin mitä se kertoo lajin tasosta ja kilpailullisuudesta tässä maassa?
No ei nuo iät nyt niin kaukana ole Leijonissakaan olleet. Teukka oli 43 Sothsissa, että sinänsä ihan turha kommentti.

Kun ajatellaan USA:n joukkuetta, niin eivät hekään ole mitään täysiverisiä ammattilaisia. Silti ero oli masentavan iso. Naiskiekkoiluun ei kannata resursseja kohdentaa, koska meillä ei ole lajin tosissaan ottavia kiekkoilijoitakaan. Se on etenkin nuorilla enemmän asennekysymys kuin resurssikysymys. Noin ens alkuun mitä jos harjoittelu saataisiin sille tasolle, että kunto ei loppuisi täysin kesken kolmannessa erässä? Tarvitaanko tämän toteuttamiseen paljonkin rahaa amerikkalaisia puoliammattilaisia vastaan?

Mistäs niitä kiekkoilijoita tulee jos ei ole resurssejakaan, ihme settiä.
Amatöörit vs puoliammattilaiset, siinäpä se pähkinänkuoressa. Kyllä se laadukas harjoittelu vaatii resursseja sukupuolesta riippumatta.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Naiskiekkoiluun ei kannata resursseja kohdentaa, koska meillä ei ole lajin tosissaan ottavia kiekkoilijoitakaan

Taitaa kumminkin olla niin, että monikin panostaa ihan tosissaan, mutta suomesta ei löydy kulttuuria, eikä sitä myötä organisaatioita, joilla olisi halu asiaan mitään panostaa. pelaajia siitä paha on syyttää. Jos tuo yhden Sallisen (oliko se nykyään tuolla nimellä?) valinta joukkueeseen noin närästää, niin eikös tuo ollut ruotsin naisten liigassa ihan tekijä menneelläkin kaudella. Toisaalta, joku seitsentoistakesäinen tässä nuoressa kulttuurissa on suorastaan lajinatiivi, kun sentään jo nykyään pääsevät edes jossain harrastamaan ja sitämyötä kehittymään. laittoihan tuo pussin maailmanmestarien verkkoonkin, jotta ei kai se siellä turhaan pyöriskele kumminkaan.

Monesta kirjoituksesta loistaa perinteinen änkyräymmärrys naisten kiekolle, sama kun perustelisi, ettei mandariineja kannata kasvattaa, ne kun on pienempiä kun jopa juniori arbuusit. Tahtoo siis sanoa, että vaikka laji on sama, siinä ihan rakenteellisia eroavaisuuksia säännöistä lähtien, jotka erot olisi hyvä sisäistää toimimattoman vertailun sijaan. Väärät luvut yhtälössä tuo aina väärän vastauksen.

Se, mikä tilanne on nyt, ei toivottavasti ole tilanne huomenna, vaan täälläkin takapajulassa kehitys kehittyy. Svea mamma on tuossakin askeleen edellä, niin kuin kaikessa muussakin kiekkoon liittyvässä, se kulttuuri, se kulttuuri. Siksi tällä hetkellä suomen parhaat naiskiekkoilijat pelaa paremmin toimivissa sarjoissa muualla kuin suomessa. Lajin kehityksen kannalta ei mikään ideaali asia. Silti kyse on kiekkokulttuurista ja naistenkiekkoon jatkossa panostaa muut maat, joita voi kiekkomaiksi kutsua ja suomessa pohditaan tyyliin josko mieluummin takaisin sinne nyrkin hellan väliin turhuuksia touhuamasta.

Kuten kirjoituksesta varmaan kiteyttämättäkin selviää, lajin tason vajavaisuus on mun mielestä seurausta vanhanaikaisista sovinistisista asenteista, jotka lyö kapulaa rattaisiin kehityksen tielle. En usko, etteikö naiset laita peliin minkä pystyvät, tai lahjakkuustekijät olisi esteenä pärjäämiselle, vaan tilanne on järjettömän eriarvoinen, jos toinen samasta saa palkkaa ja toinen joutuu maksamaan, mikäli edetä haluaa.

Vielä ollaan euroopan kärkipäässä, sekin olisi hyvä hoksata, mutta ilman organisaatio tason satsauksia ei olla kauan. Asia kuitenkin kuuluu maahaan, joka haluaa profiloitua kiekkokulttuuri maaksi ja silloin se tarkoittaa, että muidenkin olisi aika reagoida, ei pelkästään liiton.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Taitaa kumminkin olla niin, että monikin panostaa ihan tosissaan, mutta suomesta ei löydy kulttuuria, eikä sitä myötä organisaatioita, joilla olisi halu asiaan mitään panostaa. pelaajia siitä paha on syyttää.

Tämä on muuten ihan asiallinen kirjoitus, mutta tästä paistaa läpi se mikä itseäni ärsyttää - puhutaan kuinka Ruotsissa ja siellätäällä on parempaa, kuinka Suomesta ei löydy kulttuuria jne. Aivan kuten se olisi jonkun naiskiekon ulkopuolisen instassin tehtävä rakentaa se kulttuuri heille ja tarjota se hopealautasella.

Varmasti löytyy organisaatioita, jotka haluavat panostaa, kun ensin löytyy tekijöitä, joilla on osaamista ja halua tehdä sitä nimenomaan naiskiekon eteen.

Jonkun on tehtävä se raskas jalkatyö, mikä saa isommat pyörät pyörimään, eikä mielestäni sen pyörän käyntiin saamiseksi ole oikein haukkua nykyistä kulttuurinpuutetta. Naiskiekkoa on nykyään Suomen suurimman mediayhtiön jakelussa aivan samalla tavalla kuin Mestis ja jopa liiga aiemmin, joten askelia kulttuurin kehittymiseen tapahtuu jatkuvasti. Oulussa Poromafia teki Saija Tarkille tifon pronssiottelun jälkeen, siinä toinen esimerkki kulttuurin juurtumisesta.

Tuo sormellaosoittelu, mitä myös maajoukkueen päävalmentaja ja muut johtavat pelaajat tekevät, ärsyttää tolkuttomasti.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
puhutaan kuinka Ruotsissa ja siellätäällä on parempaa, kuinka Suomesta ei löydy kulttuuria jne. Aivan kuten se olisi jonkun naiskiekon ulkopuolisen instassin tehtävä rakentaa se kulttuuri heille ja tarjota se hopealautasella.

Niin, muuten asiallisessa kirjoituksessasi särähti tämä. Siellä ruotsissa on otettu lusikka kouraan ja ymmärretty, että naisten kiekko ja sen kehittyminen on kiinni siitä kiekkoyhteisöstä, eikä edes ajatella, niin kuin ei pidäkään, että jos seuraorganisaatiot astuvat resursseineen kuvaan mukaan se olisi jonkun ulkopuolisen tarjooma hopealautasella. Siellä ymmärretään, että kiekko on kaikkien ja kaikille ja siellä on myös niiden organisaatioiden kasvupotentiaali. Siksi taitaa olla niin, että shl:ssä jokaisella liigaseuralla pitää olla naisten joukkuekin, jos mielivät korkeimmalla tasolla pelata. Juuri tämän vuoksi niihin naistenkin peleihin riittää katsojia ja seuroille tuloja, kun kannattajat kokevat myös naisten joukkueet omaksi joukkueekseen. Vastavuoroisesti useampi nainenkin niihin matseihin eksyy ja seurauskollisuuteen herää. Raha ja resurssien muka vähyys on vain huono tekosyy kivikautisille asenteille, tähän kuitenkin kehitys suuntautuu muualla ja hyvä siinä olisi pysyä mukana täälläkin, bisnes ei sitä estä, bisneksen ymmärtämättömyys kylläkin.

Asia ei ole siis mikään yksisuuntainen katu, jossa toinen kustantaa ja toinen saa, vaan hyötyjiä ovat kaikki osapuolet ja ennen kaikkea kiekkokulttuuri. Siksi minusta ajatuskulkusi on vanhanaikainen ja oikeastaan aikaa ja tulevaisuutta ymmärtämätön, myös niiden miesten kiekkokulttuurin kehittymisen osalta. Valitettavan yleinen tuo ajatustapa täällä suomessa vielä on, mutta toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
On turha täällä puhua jostain sedistä jotka ei vaan ymmärrä naiskiekkoa. Mutta mikä siinä on että nasiten futis on ihan mukavaa katseltavaa tai lähes mikä vaan muu naisurheilu. Onko lätkä sitten sellainen laji että ei sovi naisille vai mistä on kyse. Turha itkeä jostain sponsoreista tai muusta jos lajin taso on mitä on.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kuten kirjoituksesta varmaan kiteyttämättäkin selviää, lajin tason vajavaisuus on mun mielestä seurausta vanhanaikaisista sovinistisista asenteista, jotka lyö kapulaa rattaisiin kehityksen tielle. En usko, etteikö naiset laita peliin minkä pystyvät, tai lahjakkuustekijät olisi esteenä pärjäämiselle, vaan tilanne on järjettömän eriarvoinen, jos toinen samasta saa palkkaa ja toinen joutuu maksamaan, mikäli edetä haluaa.

.
Onneksi ei sosialismi täällä vallitse että kaikille sama palkka. Sitä voi kukin sitten miettä että miksi jonkun Akseli Gallen-Kallelan taulut on arvokkaampia kuin naapurin Lissun vaikka se käy työväenopiston piirissa piirtämässä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Onneksi ei sosialismi täällä vallitse että kaikille sama palkka. Sitä voi kukin sitten miettä että miksi jonkun Akseli Gallen-Kallelan taulut on arvokkaampia kuin naapurin Lissun vaikka se käy työväenopiston piirissa piirtämässä.

Mielipide se on tämäkin, tulee mieleen räjähtävät lepakot ja muu älyä kiertävä scheisse, ikävä kyllä.
 
Mustanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
En jaksa koko lankaa kahlata läpi, mutta puolet kansasta on vastakkaista sukupuolta, joten tuon toisen puolen vähättely ei tunnu kovinkaan mielekkäältä.
Sellaista C-junnu tason peliä, eli C-junnut pelaa paskaa lätkää? Vai?
 
C-junnut kehittyvät vielä. Jääkiekko on aina hienoa, mutta joku tolkku se pitäisi olla verratessa naisten ja miesten jääkiekkoa toisiinsa. Tarkoitan sitä, että myös samasta hommasta pitäisi saada samaa korvausta yms. Ja jos nyt peilataan tähän hetkeen ja vaikkapa eiliseen peliin: Vain Noora Räty piti numerot siedettävinä. Muuten näytti siltä, että on tultu vähän harrastamaan. Mutta ensin pitää olla näyttöjä, että voi alkaa vaatia. Ja näyttö ei ole, että voitetaan joku 10. rankingjoukkue ihan pystyyn.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
On turha täällä puhua jostain sedistä jotka ei vaan ymmärrä naiskiekkoa. Mutta mikä siinä on että nasiten futis on ihan mukavaa katseltavaa tai lähes mikä vaan muu naisurheilu. Onko lätkä sitten sellainen laji että ei sovi naisille vai mistä on kyse. Turha itkeä jostain sponsoreista tai muusta jos lajin taso on mitä on.
Naisten jalkapallo huipputasolla on jopa viihdyttävämpää, kuin miesten peli. Pelaajat ovat yhtä taitavia, mutta peli ei ole niin fyysistä, vaikka vauhti on sama. Eli naisten peleissä tulee kuljetuksia ja harhautuksia. Miesten pelissä jos pitää palloa kolme sekuntia, niin tulee sukille. On arvioitu että naisten jalkapallo on 10 vuoden päästä yksi seuratuimmista palloilulajeista. Tämä koskee huippupelejä, ei Mikkelin seudun kolmosdivaria.
Naisten kiekko on Kanadaa ja USA:ta lukuunottamatta enemmän tai vähemmän sähellystä. Syytä en tiedä, mutta näin se vain on. Jokunen vuosi sitten naisten mm joukkue pelasi jypin junnuja vastaan harjoituspelejä, B pojilta tuli 7 maalilla tauluun, C:n kanssa oli tasaista. Tämä on naiskiekon taso, sanoo feministit mitä hyvänsä.
 
Kun harrastajien (naiskiekkoilijat) määrä on täällä muutaman tuhannen luokkaa, niin pelaajien taso on sen mukainen. Eli ei ole vielä tarpeeksi kilpailtua. Sitten tuo sähellys on juurikin sitä, kun taitotasossa on selvää vajavaisuutta.

Hauska naisten maajoukkuepeliä on joskus katsoa, mutta ei se hyvästä kiekosta mene.

Jos harrastajamäärät kasvavat ja kilpailu lisääntyy, niin varmasti samalla naisten maajoukkueen kilpailullinen sekä pelillinen taso tulee nousemaan. Nyt esimerkiksi alle 18-vuotiaiden poikien kisat vievät selvästi voiton naisten maajoukkueen peleistä.
 
Mustanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
C-junnut kehittyvät vielä. Jääkiekko on aina hienoa, mutta joku tolkku se pitäisi olla verratessa naisten ja miesten jääkiekkoa toisiinsa. Tarkoitan sitä, että myös samasta hommasta pitäisi saada samaa korvausta yms. Ja jos nyt peilataan tähän hetkeen ja vaikkapa eiliseen peliin: Vain Noora Räty piti numerot siedettävinä. Muuten näytti siltä, että on tultu vähän harrastamaan. Mutta ensin pitää olla näyttöjä, että voi alkaa vaatia. Ja näyttö ei ole, että voitetaan joku 10. rankingjoukkue ihan pystyyn.
Eiköhän ne akatkin kehity, jos vain saavat jääaikaa ja valmennusta, ihan siinä kuin junnutkin. Tällä palstalla hyvin asiaa sivuava kolumni. Ei naisten ja tyttöjen vaatimattomampi taso nosta yhtään miesten tai poiken tasoa. Peli on peliä vaikka olisivat f-tyttöjä. Harrastamistahan tämä jääkiekko on joka tapauksessa, katsomossa tai kentällä, lähes jokaisella. Se on sitten eri asia jos ei tykkää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös