Venezuela – onko tunnelin päässä valoa?

  • 53 484
  • 385

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kun maailmantalous ei nyt sitten toiminut enää Venezuelaa suosivalla tavalla eikä nousu tullut mitenkään niin romahdus oli selvä.

Eihän maailmantalouden tilanne kai näin paljoa pitäisi vaikuttaa. Muutkin maat ovat joutuneet myymään öljyä halvemmalla, mutta silti pärjänneet ainakin jotenkin.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Eihän maailmantalouden tilanne kai näin paljoa pitäisi vaikuttaa. Muutkin maat ovat joutuneet myymään öljyä halvemmalla, mutta silti pärjänneet ainakin jotenkin.

Niin vaikutti kyllä pitkään käyvän Venezuelankin kannalta ja siksikin nykyistä ahdinkoa onkin ollut järkyttävä seurata.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun maailmantalous ei nyt sitten toiminut enää Venezuelaa suosivalla tavalla eikä nousu tullut mitenkään niin romahdus oli selvä.
Tuolla taustalla on pitkäaikainen typerä sosialistinen ohjelma, jolla yksityiset yritykset on joko sosialisoitu tai ajettu ahtaalle aina konkurssiin saakka. Ne valtionyritykset taas on niin sosialistisen korruption mädättämiä, että sieltä ei rahaa valtion kassaan kilahda...

Romahdus olisi tullut joka tapauksessa, koska Venezuela ei voi pyöriä pelkillä öljytuloilla.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tuolla taustalla on pitkäaikainen typerä sosialistinen ohjelma, jolla yksityiset yritykset on joko sosialisoitu tai ajettu ahtaalle aina konkurssiin saakka. Ne valtionyritykset taas on niin sosialistisen korruption mädättämiä, että sieltä ei rahaa valtion kassaan kilahda...

Romahdus olisi tullut joka tapauksessa, koska Venezuela ei voi pyöriä pelkillä öljytuloilla.
Ei voi sanoa, etteikö maailman talous olisi vaikuttanut asiaan, mutta kyllähän juurisyyt ovat niitä, joita tuossa yllä luettelit. Eniten ihmetyttää, että samanlaisille aatteille on vielä kannatusta, vaikka joka ikinen kokeilu on tähän mennessä epäonnistunut. Yhdet enemmän ja toiset vähemmän.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Entistä hullummaksi menee. CNN vieraili öljykaupungissa missä mikään ei enää toimi, rannat ovat saastuneet ja eläkkeelle jääneet duunarit saavat viisi dollaria kuukaudessa. Kyllä, femma kuussa. Sähköäkään ei tietenkään ole.

Kyllä, koiranruokaa syödään, koska muutakaan ei ole.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Linkki @pernaveikko raportoimaan videoon.
This once-rich oil region in Venezuela is crumbling - CNN Video
Ja toinen, jossa kerrotaan, että sähkökatkon aikana sairaalassa on vaarallisempaa kuin kotona.
In Venezuela, hospitals are more dangerous than homes - CNN Video

Tuossa öljy-videossa väki haluaisi USAn syrjäyttävän nykyisen regimen. Ehkä olisi aika tajuta, että ulkopuolisesta sekaantumisesta -etenkin USA:n johdolla- harvemmin seuraa hyvää. Venezuelan tarvii käydä oma sisällisotansa. Aseet tietysti tarvii toimittaa ulkoa. Mutta ei sotilaita, muuten Etelä-Amerikasta tulee epävakaampi maanosa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuossa öljy-videossa väki haluaisi USAn syrjäyttävän nykyisen regimen. Ehkä olisi aika tajuta, että ulkopuolisesta sekaantumisesta -etenkin USA:n johdolla- harvemmin seuraa hyvää. Venezuelan tarvii käydä oma sisällisotansa. Aseet tietysti tarvii toimittaa ulkoa. Mutta ei sotilaita, muuten Etelä-Amerikasta tulee epävakaampi maanosa.

Se on ihan totta, että ainakaan toistaiseksi ei ole mitään hyvää seurannut missään ja toivo kuolee viimeisenä.

Tilanne alkaa vain olla sellainen missä mitä tahansa muuta voisi jo kokeilla. Ei sekään mitään hyvää koskaan tuota, jos sama meno vain jatkuu ja jatkuu. Tai no tuotti niissä maissa missä diktaattori syrjäytettiin ja sen jälkeen kaikki on sekaisin.

Katsoin tuossa vähän sotadokumentteja ja aika hurjaa touhua sekin on, mutta silti sisällissota voisi olla ratkaisu tähän umpisolmuun. Sitä ei toisaalta voi toivoa, koska se saattaisi olla palstasääntöjen vastaista toivoa loukkaantumista jollekin tai jopa kuolemaa.

Silti tällä hiljaisella tappamisella varmaankin aiheutetaan enemmän kuolemia kuin mitä rähinä tuottaisi. Ei niistä jokaisesta erikseen kerrota, mutta kyllähän olosuhteista johtuen porukkaa menehtyy.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katsoin tuossa vähän sotadokumentteja ja aika hurjaa touhua sekin on, mutta silti sisällissota voisi olla ratkaisu tähän umpisolmuun. Sitä ei toisaalta voi toivoa, koska se saattaisi olla palstasääntöjen vastaista toivoa loukkaantumista jollekin tai jopa kuolemaa.
Ei tuo regime vapaaehtoisesti kadulla huutamalla lähde mihinkään. Sen pitäisi jo olla kaikille selvää. Ja nykyisen hallitsevan eliitin säilymiselle Maduron jatkaminen on elinehto. Kun siihen kuuluu myös armeija, niin vaihtoehdot on aika vähissä.
Silti tällä hiljaisella tappamisella varmaankin aiheutetaan enemmän kuolemia kuin mitä rähinä tuottaisi. Ei niistä jokaisesta erikseen kerrota, mutta kyllähän olosuhteista johtuen porukkaa menehtyy.
Siellä tuhotaan parhaillaan yhtä sukupolvea aliravitulla kasvuiällä. 80% porukasta elää köyhyysrajan alapuolella. Tuossa öljy-videossa kerrottiin, että siellä oli 70% yrityksistä lappu luukulla. Sairaaloissa ei ole lääkeitä....tuolla kuollaan huonon hallinnon takia ja aika paljon.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
80% porukasta elää köyhyysrajan alapuolella.

Jossain oli vieläkin korkeampi luku noin 90% ja jopa hieman ylikin. Voinee hyvinkin olla totta, kun yleensä valtavia ihmismääriä tilastoidessa epäselvissä olosuhteissa totuus on todellakin tarua ihmeellisempää.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Venezuelan kansa on ajettu jo nälällä ja puutteella siihen pisteeseen, jossa ei riitä enää voimat ja kyky muuhun kuin etsiä ruokaa. Ns. P-Korea skenaario, jossa tiedostetaan oma kurja olo ja hallinnon huonous, mutta ei ole enää aikaa ja kykyä järjestäytyä sitä vastaan.

Tuossa tilanteessa valtion valta myös vahvistuu, kun se voi ruuanjakelulla ostaa tukijoita ja kiristää kapinoitsijoita.

Jos tuolla alkaa paukkua, se vaatisi armeijan lähtemistä leikkiin ja niin kauan kuin armeijalla on ruokaa (ja erityisesti sen johdolla), ei mitään pullikointi tapahdu.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mitään köyhyyteen tulee, niin vasemmistolaiset voisivat nyt linjakkaasti tulla kertomaan, että tilanne ei ole ollenkaan niin huono mitä täällä maalataan. Vaikka ihmistä suuri osa näkee nälkää, niin maan mediaanitulot ovat niin matalat, että suhteellisen köyhyyden määrä on melko pieni. Ajantasaisia tilastoja on vaikea saada, mutta voi olla että maa on jo jopa tasa-arvoisempi ja siten oikeudenmukaisempi paikka kuin Suomi. Meillä kuitenkin taitaakin olla sama suunta.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eriarvoisuuden kehitys on tosiaankin saatu pysähtymään. Vai miten se meni.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
kun 90% kansasta on yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet nähdä nälkää.
Nii'in, eli onpahan tehokkaasti vähennetty eriarvoisuutta. Tummanpunaista politiikkaa par excellence.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nii'in, eli onpahan tehokkaasti vähennetty eriarvoisuutta. Tummanpunaista politiikkaa par excellence.

Enpä olekaan ajatellut asiaa tältä kantilta. Vaikka tilanne on kuinka traaginen, niin tottahan tuo on. Eipä tarvitse olla kateellinen naapurille vaan voi lähteä yhdessä koko päiväksi etsimään edes likaista juomavettä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Oikeastaan mielenkiintoisin paljastus minulle tuossa jutussa on, että lahjotut on nimenomaan hierarkian yläpäästä.

Mitä ylempänä olet ravintoketjussa, niin sitä enemmän sinulla on työkaluja maksaa joku hiljaiseksi tai tarvittaessa tapattaakin.

En näe tässä mitään ihmeellistä.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä ylempänä olet ravintoketjussa, niin sitä enemmän sinulla on työkaluja maksaa joku hiljaiseksi tai tarvittaessa tapattaakin.

En näe tässä mitään ihmeellistä.
Ei sinänsä ihmeellistä, mutta kertoo yhteiskunnan tilasta, rajavartijaa rupesi homma sylettään ja ainoa vaihtoehto oli paeta maasta perheen kera.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ei sinänsä ihmeellistä, mutta kertoo yhteiskunnan tilasta, rajavartijaa rupesi homma sylettään ja ainoa vaihtoehto oli paeta maasta perheen kera.

Onhan tuo rankkaa, mutta on edes sama kieli, niin se taatusti helpottaa. Esimerkiksi Pohjois-Korea on jo niin etääntynyt Etelästä, että kielikin on aika lailla erilaista.

Toki noissa on paljon paikallisia kieliä, mutta jos espanja taipuu, niin lienee mahdollisuus saada asiat järjestykseen. Suomesta Ruotsiin muuttaneilla oli paljon vaikeampaa. Kielen kanssa, helpompaa varmaankin muuten.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Onko tuolle väitteelle Pohjois- ja Etelä-Korean kielten erilaisuudesta jotain lähdettä tueksi? Korealaiset ovat harvinaisen homogeenista ryhmää niin etnisesti kuin kielellisestikin.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko tuolle väitteelle Pohjois- ja Etelä-Korean kielten erilaisuudesta jotain lähdettä tueksi? Korealaiset ovat harvinaisen homogeenista ryhmää niin etnisesti kuin kielellisestikin.

Ei tämä varsinaisesti ole mikään mielipidekysymys ja vaikka tuosta ikivanha juttu ja tilanne ei ainakaan paremmaksi ole mennyt:

https://www.nytimes.com/2006/08/30/world/asia/30iht-dialect.2644361.html

"In the South, the Korean expression means: "Mind your own business!"

After six decades of living separated across a tightly sealed border, South and North Koreans find themselves divided by what used to be a common language, so much so that a person from one side often gets bewildered, amused and even mistakenly angered by what a person from the other side says."
--

Eristys tekee tehtävänsä. Olisivat homogeenista jengiä, jos maailman politiikka mahdollistaisi sen.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Etelässä käytetään siis englannista tuotuja lainasanoja, lisäksi kulttuuriin liittyvät erot muuttavat sanojen merkitystä ja niin edelleen. Miten tämä vertautuu espanjaan, jota puhutaan eri puolilla Etelä-Amerikkaa? Onko se sama kieli joka puolella, ja ymmärtävätkö etelä- ja väliamerikkalaiset toisiaan vaivattomasti?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös