Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut 18.–28.4.2019 Ruotsissa

  • 65 727
  • 222
Enempi tietävät, miten näette että onko nuorella Brad Lambertilla vielä mahdollisuutta näihin karkeloihin?
10% mahdollisuudet. Kakko poistuu miesten kisoihin joten suurimmat tähdet tulee olemaan Heinola ja Lundell. Heidän takana tasainen joukkue ja kenellä tahansa mahdollisuus ratkaista peli.
 
Nyt en muista, joten pakko kysyä täältä. Onko viime vuosilta esimerkkejä suomalaisista, jotka olisivat jättäneet U18-kisat väliin aikuisten MM-kisojen vuoksi? Kaapo Kakon osalta tuo on mahdollista. Toki hänellä saattaa seurajoukkuepelitkin vielä jatkua kisojen yli, vaikka tuo ei kovin todennäköiseltä näytäkään.

Eipä noita varausikäisiä aikuisten MM-kisoissa tosin paljoa ole pelannut viime vuosina pl. Patrik Laine. Laineen osaltakin kausi jatkui Tapparan kanssa niin pitkään ettei olisi edes päässyt U18-kisoihin.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kakon kohdalla saattaisi olla fiksuinta lähteä keskittymään suoraan aikuisten MM-kisoihin ja jättää nämä skabat väliin. Mitään todistettavaa ei oikein tällä tasolla enää ole, kun on U18 ja U20 kisojen kultamitalit jo kaapissa.

En ymmärrä miksi Kakko jättäisi draftin kynnyksellä kisat väliin, jossa on mukana ikäluokkansa parhaat yksilöt. Todistettavaa on aivan taatusti siihen asti kunnes selviää monentenako nimi huudetaan. Ja eiväthän nämä muutenkaan ole toisiaan pois sulkevia kisoja kun väliin mahtuu melkein pari viikkoa.
 
Viimeksi muokattu:

Eiköhän miesten MM-kisat ole vähän kovempi tasoiset kuin U18 MM. Kakon agenttihan kertoi, että miesten MM-kisat on Kakon tavoite TPS:n kauden päätyttyä, joten eiköhän hän MM-leireille suuntaa.
 
No ovatko ne jollain tavalla toisensa pois sulkevia turnauksia?
U18 MM-leirit+kisat ja miesten MM-leirit ovat samaan aikaan. Ei Kakkokaan nyt voi tulla suoraan miesten MM-kisakoneeseen ja syrjäyttää yhtäkkiä jonkun jätkän joka 4vk siellä leirillä ollut. Kakon kohdalla se on pakko mennä leirien kautta. Muutenkaan jos TPS tuosta HPK:ta vastaan menisi jatkoon 7. pelissä ja ja sitte välierissä vetäis myös 7. pelin sarjan ja siitä pronssipeli väliin ja U18 kisoihin, siitä vikaan tapahtumaan ennen miesten MM-kisoja (EHT) siinä pari päivää lepoa ja taas joka päivä jääkiekkoa.

Ohjelma siis olisi, jos molemmat vetää ja TPS:nkin menestyisi.

Pelejä:

1.4
3.4./4.4.
5.4./6.4
9.4.
11.4.
13.4.
15.4.
17.4.
18.4.
19.4.
21.4.
23.4
25.4.
27.8
28.8.
2.5.
4.5.
5.5.
10.5.
11.5.
13.5.
16.5.
17.5.
19.5.
21.5.
23.5.
25.5.
26.5

Kenelle Euroopassa pelaavalle 18-vuotiaalle pelaajalle joka on tuota ennen kauden aikana pelannut 80 ottelua suosittelisit maksimisaaan 28 peliä sen jälkeen 56 päivään, joista 15 olisi vielä 28 päivään?

Jaa niin tohon perään vielä NHL combinet lähes putkeen.

Jos TPS:n kausi HPK:ta vastaan päättyy menee Kakko miesten MM-leireille leiristä 1 alkaen. Veikkaan.
 
Jos TPS:n kausi HPK:ta vastaan menee Kakko miesten MM-leireille leiristä 1 alkaen. Veikkaan.

Hyvä pointti tuo ottelukuorma, mutta ensinnäkään en usko TPS:n menevän noin pitkälle. Toiseksi vaikka kuinka lupaavasta pelaajasta puhutaankin, niin eihän Kakon paikka MM-kisoissa mikään itsestäänselvyys ole vaan katsellaan nyt rauhassa, että miten joukkue lähtee muodostumaan ja keitä sieltä tipahtelee tarjolle. Itse veikkaan, että pelaa U18-kisoissa.
 
JJ#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Ei tuossa ainakaan draftia ajatellen ole mitään tarvetta tai järkeä käydä dominoimassa U18-kisoissa. Ei se oikeastaan merkkaisi yhtään mitään, kun nyt on kyse ainoastaan siitä varataanko numerolla 1 vai 2.

Ilman loukkaantumisia Kakko pelaa takuulla miesten MM-kisoissa, kunhan ehtii leirille eli TPS ei jollain ihmeen kaupalla etene finaaleihin. Parhaassakin tapauksessa NHL:stä voisi tulla vain Teräväinen, Kapanen, Granlund ja Donskoi kärkilaitureista, jotka kyselemättä menisivät Kakon ohi. Ja näistäkin Mikke ja Teukka pelaavat sentterinä jos vaihtoehtona ovat eurosentterit ja ylivoimalle taas Kakko on jo nyt parempi vaihtoehto kuin Kassu. Jalonen ymmärtää hyvin tällaisten poikkeusyksilöiden päälle.

Tässä katsannossa miesten MM-kisat ovat myös liitolle sen verran tärkeämmät kinkerit, että Kaapo on sataprosenttisen varmasti MM-leirillä U18-kisojen sijaan, jos seurajoukkuevelvoitteet ovat ohi.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Eihän Kakolla ole tällä tasolla mitään todistettavaa, mutta haluaisin kyllä nähdä millaista meno olisi omanikäisiä vastaan. Odottaisin vähintään samanlaista dominointia mitä Pulju esitti 2016. Ja sehän on sanomattakin selvää, että Kakon kanssa maailmanmestaruuskin olisi todennäköisempi ja onhan Suomella muutenkin laadukas joukkue jalkeilla. Jenkkien nippu on kuitenkin niin hurja, että kyllä Suomi Kaapon tarvitsee.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olikohan tuo Kaapon manageri joka tuossa aikaisemmin tällä kaudella sanoi että U18-kisat eivät ole tällä hetkellä mikään prioriteetti. Tiedä sitten että muuttaako TPS:n aikainen putoaminen tilannetta johonkin suuntaan.

Osallistuminen näihin skaboihin tarkoittaisi sitä että Jalosen pitäisi käytännössä luvata suoraan Kaapolle kisapaikka miesten kisoihin. Olisi varmaan lähes ennennäkemätöntä että 18-vuotiaan pelaajan kohdalla toimitaan näin, mutta toisaalta lieneehän tuo ihan selviö että Kaapo on kisoissa mukana.

Siihen en itse usko että osallistuminen tai poisjäänti noista U18-kisoista enää Kakon draftisijoitusta muuttaa suuntaan tai toiseen.
 
ijuka

Jäsen
Siihen en itse usko että osallistuminen tai poisjäänti noista U18-kisoista enää Kakon draftisijoitusta muuttaa suuntaan tai toiseen.
Voi hyvinkin muuttaa. Siellä kunnolla dominoiminen olisi kuitenkin plussaa, eikä sitä plussaakaan Kakko voi liikaa saada. Vaikka mediaheput eivät drafteja suoritakaan, niin muistetaan kuitenkin että umpisurkean kaudenkin jälkeen Podkolzin on käytännössä jokaisen papereissa kolmas käytännössä yksinomaa u18 Hlinka-turnauksen myötä. Minua ainakin kiinnostaisi nähdä kuinka Kakko pärjää, varsinkin jos pelaa samalla asenteella kuin Liigassa.

Ja Kakko ehtis myös johonkin EHT-matsiin pelaamaan, ei sinne kisamiehistöön tarvitse suoriltaan paikkaa antaa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ja Kakko ehtis myös johonkin EHT-matsiin pelaamaan, ei sinne kisamiehistöön tarvitse suoriltaan paikkaa antaa.
Kuulostaa aikamoiselta kuormalta.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kuulostaa aikamoiselta kuormalta.
Jos pelaa SM-finaalit ja sitten MM-leirimatsit, rasitus lienee suurempi kuin jos pelaa poikien MM-kisat ja pari leirimatsia. Välierät ja finaalit tekisivät 12-14 matsia aikuisten pelejä, kun taas 18-vuotiaitten matseja tulisi harkkamatsit huomioiden kymmenkunta peliä. Eiköhän Kakko ilmaannu jossain vaihteessa poikien kisoihin, eivätkä aikuisten kisat mitenkään itsestäänselvästi ole Kaapon heiniä. Olisi toisaalta melko typerää laittaa Kaapoa pelaamaan merkityksettömiä leiripelejä, jos tarjolla olisi kuitenkin oman ikäluokan MM-kisat.
 
Nojoo, onhan tässä toisaalta ihan pointtia.

En tiedä mitä tarkoitit boldaamallani kohdalla, mutta jos sillä tarkoitettiin sitä että mahtuuko Kakko miesten joukkueeseen, niin omasta mielestäni ei tuolle pitäisi olla mitään epäselvyyksiä etteikö mahtuisi.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
]
Nojoo, onhan tässä toisaalta ihan pointtia.

En tiedä mitä tarkoitit boldaamallani kohdalla, mutta jos sillä tarkoitettiin sitä että mahtuuko Kakko miesten joukkueeseen, niin omasta mielestäni ei tuolle pitäisi olla mitään epäselvyyksiä etteikö mahtuisi.

Ainahan lähdetään liikkeelle änäripelaajista. Jos nyt Barkovin lisäksi saadaan kelpo edustus muitakin kovia nimiä, silloin nuoriso-osasto tavallisesti kärsii. Tuskin Kaapoa kannattaa ottaa joukkueeseen, jos tarjolla on vain 14. hyökkääjän paikka. Jalosen idea roolituksesta tietysti näyttää Kaapon paikan.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ainahan lähdetään liikkeelle änäripelaajista. Jos nyt Barkovin lisäksi saadaan kelpo edustus muitakin kovia nimiä, silloin nuoriso-osasto tavallisesti kärsii. Tuskin Kaapoa kannattaa ottaa joukkueeseen, jos tarjolla on vain 14. hyökkääjän paikka. Jalosen idea roolituksesta tietysti näyttää Kaapon paikan.
Minusta NHL:n suunnalta ei ole tulossa sellaista pelaajaryntäystä etteikö Kaapolla olisi helpohko työ mahtua joukkueeseen. Varsinkin hyökkääjistä niin monella pelaajalla on nyt sopimusneuvottelut tulossa, että pidän itse ihan selviönä Kakon mahtumista kisajoukkueeseen. Mahdollisuudet jopa TOP6-hyökkääjäksi jos vähänkin enemmän tulee NHL:n puolelta kieltäytymisiä.
 
JJ#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Parhaassakin tapauksessa NHL:stä voisi tulla vain Teräväinen, Kapanen, Granlund ja Donskoi kärkilaitureista, jotka kyselemättä menisivät Kakon ohi. Ja näistäkin Mikke ja Teukka pelaavat sentterinä jos vaihtoehtona ovat eurosentterit ja ylivoimalle taas Kakko on jo nyt parempi vaihtoehto kuin Kassu. Jalonen ymmärtää hyvin tällaisten poikkeusyksilöiden päälle.

Lainaan tässä itseäni hieman ylempää kun en jaksa uudelleen kirjoittaa. Eli itse asiassa ei oikeastaan tarvitse edes kieltäytymisiä NHL:stä että Kakko on taidoiltaan top6-roolin ja ylivoiman pelaaja. Se on tietysti toinen asia pystyykö pelaamaan isoja minuutteja tasakentällisin, mutta hyvin tuo näköjään Liigan pleijareissakin onnistui.

Lisäksi täytyy todeta vielä tarkennuksena omaan aiempaan kantaani U18-kisojen vaikutuksesta Kaapon draftinumeroon, että se ei oikeastaan vaikuta mitenkään. Tai oikeastaan korkeintaan negatiivisesti. Jos Kakko käy mättämässä 2 ppg kisoissa niin todetaan lähinnä että noin sen pitikin mennä, se tiedetään jo että Kaapo on aivan ylivertainen pelaaja ikäluokassaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jos ketjun aiheeseen palataan niin tästä ryhmästä koostuis mun joukkue:

Maalivahdit:

Joel Blomqvist, Kärpät U20
Kari Piiroinen, Windsor Spitfires (Käsittääkseni tippuivat OHL:stä 28.3.)
Eetu Randelin, Jukurit U20
Roope Taponen, HIFK U20

Puolustajat:

Santeri Hatakka, Jokerit U20
Ville Heinola, Lukko
Mikko Kokkonen, Jukurit
Atso Lehtinen, HPK U20
Kalle Loponen, Hermes
Topi Niemelä, Kärpät U20
Kasper Puutio, Kärpät U20
Iivari Räsänen, Tappara U20
Antti Tuomisto, Ässät U20

Hyökkääjät:

Leevi Aaltonen, KalPa U20
Santtu Hakanen, HPK U20
Roni Hirvonen, Blues U20
Aarne Intonen, TPS U20
Roby Järventie, Ilves U20
Benjamin Korhonen, KalPa U20
Brad Lambert, Pelicans U20
Veeti Miettinen, Blues U20
Wiljami Myllylä, HIFK U20
Mikko Petman, Lukko U20
Juuso Pärssinen, TPS U20
Aatu Räty, Kärpät U20
Aku Räty, Kärpät U20
Antti Saarela, Lukko
Tuukka Tieksola, Kärpät U20

---

Anton Lundell, Liiga playoffs
Kaapo Kakko, mysteeri
Henri Nikkanen, loukkaantunut
Kasper Simontaival, loukkaantunut
Patrik Puistola, Mestis playoffs mahdollisesti
Matias Mäntykivi, Mestis playoffs mahdollisesti
Marcus Kallionkieli, USHL playoffs mahdollisesti

Hyökkäyksessä paljon liikkuvia asioita vielä ja kaikki vielä kärkipelaajia.
 
Viimeksi muokattu:

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sasha Huttunen kertoo twitterissä että näillä näkymin Kakko ei osallistu 18-vuotiaiden kisoihin vaan jahtaa täysillä paikkaa miesten MM-joukkueesta.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Mitenköhän onnistuisi se, että Kaapo jättäisi rohkeasti alkusarjan pelit väliin ja tulisi vain jatkopeleihin mukaan. Ruotsi ei ole kaukana matkustusta ajatellen ja Suomen menestyksen kannalta tuo olisi tärkeää. Tietenkin siellä jotkut ketjut menisivät uusiksi ja joku ahertaja tipahtaisi pois.
 
Suosikkijoukkue
KK

Niin kuinka järkevää Kaikkoa on tuoda rikkomaan jengin sisäistä pöhinää ja ketjuja, jos ei ole mukana leirityksellä saati alkusarjan peleissä? Pahimmassa tapauksessa joukkueen dynamiikka kärsii ja pahasti.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Niin kuinka järkevää Kaikkoa on tuoda rikkomaan jengin sisäistä pöhinää ja ketjuja, jos ei ole mukana leirityksellä saati alkusarjan peleissä? Pahimmassa tapauksessa joukkueen dynamiikka kärsii ja pahasti.
Aika sama. Kakon tasoista pelimiestä ei voi sivuuttaa. Tuolla tasolla hän voi parhaimmassa tapauksessa yksin ratkoa pelejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös