Heinolan Kiekko 30-vuotisjuhlaketju

  • 16 457
  • 10

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Heinolan Kiekko, eli HeKi viettää 30-vuotisen taipaleensa juhlavuotta. HeKin nimihän vaihtui edustuskiekon osalta Peliitoiksi keväällä 2011. Juhlavuoden kunniaksi voi tässä ketjussa muistella menneitä. HeKi vietti pitkän varvin II-divarissa ja oli 90-luvulla lähellä nousua I-divariinkin. Suomi-sarjassa HeKi kuului vuosia vakiokalustoon. Askel eteenpäin tapahtui Jarno Pikkaraisen pestaamisen myötä. Kolme vuotta Heinolassa viettänyt Pikkarainen vei toiminnan ja tekemisen aivan uudelle tasolle. Pikkaraisen viimeinen kausi päättyi Mestis-nousuun keväällä 2006. Nousua pähkittiin seuran talousosastolla aikansa ja lopulta myönteinen päätös saatiin aikaan ja nousulle näytettiin taustajoukoista vihreää valoa.

Mutta värikkäitä aikoja olivat vuodet etenkin wanhan kunnon II-divarin aikaan. Tuolloin mukana oli monia kiekkopersoonia ja joukkue koostui pääosin oman kylän pojista. Yleisöäkin kävi hallilla ruuhkaksi asti. Marko Nyman ja Vesa Welling paiskoivat pisteitä minkä ehtivät. A-nuoret pelasivat I-divarissa ja heinolalaiset jyräsivät A-nuorten SM-liigan pörssikärjessä. Jokereissa pelasi tuolloin muistaakseni ainakin kolme heinolalaista. Jokerien junnuissa pelasivat Matti Tattari ja olikos Mika Tschesmenski ja Arto "Pude" Miettinen loput..? Tomi Tervalakin taisi Jokereissa pelata. Koko revohka edusti miesten tasolla HeKiä, joskin Miettisen matka jatkui menestyksekkään A-junnuvuoden jälkeen KooKoon divariin, sieltä SM-liigaan ja edelleen Ruotsiin, jossa mies kait tätä nykyä asustaa?

Mutta laitelkaahan tänne muisteloita HeKistä ja mielellään juuri HeKin, eikä Peliittojen nimissä saavutetuista uroteoista ja muusta. Itse palaan vielä tuonnempana takaisin tarinoimaan.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Hiljaista on näillä urheiluhistorian kirjan lisälehdillä. Palataanpa muistoissa kultaiselle 90-luvulle. Liekö se sitä MM-95-huumaa, vaiko mitä, mutta kiekko tuntui yleisöä kiinnostavan alemmillakin sarjatasoilla. Heinolassa väkeä hallilla riitti menestyksen aikoina jopa ruuhkaksi asti. Laitetaanpa tuohon joitakin muisteloita näin kesän ratoksi.

Mieleenpainuvia olivat HeKin hyökkäyskuviot, jotka lähtivät karusellikierroksella oman maalin takaa. Yksi pelaaja majoittui kiekon kanssa oman maalin taakse ja loput viisikosta heittivät kierroksen tai useamman maalin takaa, kunnes joku otti kiekon matkaansa. Yleensä edettiin oikeaa laitaa, annettiin kiekko omalla alueella keskushyökkääjälle, joka jatkoi kiekon oikeaan laitaan, jota eteni usein legendaarinen Vesa Welling. Tuntuu, että ennen oli pelaajien pelityylit oli persoonallisempia ja erinäisiä erikoisominaisuuksia löytyi pelaajilta, niin myös Wellingiltä. Wellingin tavaramerkki oli edetä laitaa pitkin ja tehdä äkkijarrutus täydestä luisteluvauhdista. Tässä vaiheessa puolustava pelaaja jatkoi hämmentyneenä liukuaan ja Wellingille jäi aikaa odotella keskeltä lipuvaa Marko Nymania, jonka lapaan poikittaissyötöt napsahtivat pörssimeklarin tarkkuudella.

Tämä kuvio täydentyi vielä seuran omalla kasvatilla, Petteri Väkiparralla, joka luisteli viimeisenä alueelta ja laukoi kiekon hurjalla lämärillä Nymanin syötöstä useimmiten maaliin. Väkiparta oli ominaisuuksiltaan kuin Nintendo-pelin jääkiekkohahmo. Väkiparran lämäri olisi tänäkin päivänä Liiga-tasoa ja kiekollinen peli oli vähintäänkin I-divaritasoa, mutta luistelunopeutta ei Väkiparralta kerta kaikkiaan löytynyt. Kädet ja laukaus olivat maagiset, mutta nopeus oli jo tuolloin korkeintaan III-divariluokkaa. Parhaalla kaudellaan 1995-1996 Väkiparta teutaroi 33 ottelussa tehot 18+15. Bluesin apuvalmentajana viime kaudella hääränneen Väkiparran pesti on tulevalla kaudella Saksan maalla Schwenninger Wild Wingsin purserina. Väkiparta olisi kyllä mukava nähdä Heinolassa jossain vaiheessa, joko jossain virassa tai muuten vaan hallilla käymässä.

Pelaajista edelleen puhuttaessa nousee esiin eräs Sami Lekkerimäki, joka ilmestyi jäälle aina vasta toisen erän alussa. Tuliko mies sitten aina töistä, vai eikö kunto antanut pelata täyttä 60 minuuttia? Lekkerimäki siirtyi HeKistä AaKooseen ja piipahti myös kauden verran Ruotsin puolella ennen paluutaan Anjalankoskelle.

Puolustajapari Jarkko Hämäläinen-Timo Lehtinen on kenties HeKin kuuluisin kaksikko Nymaninin & Wellingin jälkeen. Tämä pakkipari herätti hilpeyttä katsomossa ja kauhua vastustajan leirissä. Pienikokoinen Timo Lehtinen näytti entistä lyhyemmältä korston kokoisen Jarkko Hämäläisen rinnalla. Ulkoinen olemus ei kuitenkaan kertonut kaikkea, sillä näistä ärhäkkäämpi oli viiksekäs Lehtinen, joka terrierin tavoin iskeytyi laitakahinoissa kiinni vastustajan riveliin. Hämäläinen sen sijaan oli ilkeästä olemuksestaan huolimatta varsin rauhallinen, mutta lujalaukauksinen pakki. Hämäläisen kuti lienee yhä tänä päivänä kovimpia, ellei kovin hallilla 90-luvun puolivälin jälkeen näkemäni. Timo Lehtinen taisi myöhemmin kunnostautua kaukalopallon saralla(?). Jarkko Hämäläinen ehti urallaan pelata vielä Saksan III-divaria parin kauden verran.

Kun on vauhtiin päässyt, niin ei malttaisi lopettaa millään. Maalivahti Marko Puton suoritukset pitää vielä käydä läpi. Nollapelin pelaaminen II-divisioonassa oli vielä 90-luvulla harvinainen ja arvostettu saavutus. HeKin ylivoimaisesta menosta huolimatta tuntui nollapelit karttavan Puttoa. Ensimmäinen takaisku tuli yleensä vasta kolmannessa erässä. Tämä ratkaiseva maali sotki sitten Puton pasmat ja taakse oli tapana livahtaa tämän jälkeen muutama maali lisää. Puton tavaramerkkinä olivat tuolloin pitkät vastaantulot. Putto luisteli kiinni omalle alueelle lipuvia irtokiekkoja, joiden päälle heittäytyi välillä lähes siniviivan tuntumassa. Mahtoivatko säännöt myöhemmin muuttua siten, ettei vastaava enää onnistuisi?

Siinä jotain muisteloita historiasta. Lisää olisi niin paljon kuin vaan jaksaisi tänne tuhertaa.
 

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Hienoa lukea tämmöisiä muisteloita. Itse olen viettänyt hallilla aikaa vanhoina Peliittavuosina. Konkurssin jälkeen jäi tuo harrastus pois, jatkuakseen toki 2000-luvun puolella. Tuossa välissä on musta aukko ja sitä on mukava täytellä. Itse olen käynyt kouluja Väkiparran kanssa samoihin aikoihin, joten mukavaa kuulla hänestäkin. Kiitos Uljas!
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ei nyt ehkä ihan ajantasainen otsikko, mutta Heinolassa on juhlahumua ilmassa lauantaina. Linkki Peliittojen kotisivulle kertoo tarkemmin.

Alumniottelun kokoonpanot julki

Alumiinitähtiottelussa vastakkain Peliittojen ja Kiekkoreippaan joukkueet. Varsin vähälukuiset ovat joukkueiden kokoonpanot, joten jääaikaa on tiedossa paljon. Peliittojen osalta mielenkiinto kohdistuu tietenkin Steve MacDonaldiin. Kuinka reipasta on sitten Kari Elorannan meno toisessa päässä? Tuovatko viikset ylimääräistä ilmanvastusta? Kuka tahansa ei ole päässyt koskettamaan Kari Elorannan viiksiä. Kerran tämäkin ihme tapahtui, kun herra antoi heinolalaisfanin luvan kanssa koskettaa tämän kalapuikkoja. Vähemmän yllättävää lienee, että kyseinen episodi tapahtui Mestis-risteilyllä, josta nyt lienee aikaa jo kymmenisen vuotta.


Peliittojen maalivahtivalinta on mitä mielenkiintoisin. 90-luvulla nuorista läpimurron aikuisuuteen tehnyt "Pihlajatien Barrasso" Tomi Siltala kurottelee kiinni kiekkoja parhaansa mukaan. Vieläkö ikinuori kiekonkourija innostuu käyttämään kilpikättään torjuntojen lisäksi vastustajan hyökkääjän kypärän pleksin kiillotukseen, kuten villeinä juniorivuosina oli usein tapana? Siltala muistetaan myös maalivahtina, joka Tinatuopeissa pelatessaan heitti joukkueen ainoan maalivahdin mailan tamperelaiskatsomon pikkulapsille, kunnes huomattiinkin ottelussa pelattavan vielä jatkoaika 60-minuutin lisäksi. Maila saatiin kuuleman mukaan takaisin järjestysmiehen avustuksella.

Suurinta kunniaa pidetään kuitenkin Erkki Varmaselle, jonka paita hilataan hallin kattoon tavalla tai toisella. Paidat saadaan takaisin kattoon, mutta mikä on Suomi-sarjan mestaruusviirin 2005-2006 kohtalo? Pitäisi lähettää Urheilulehti asiaa selvittämään. Varmasti ainoa joukkue Suomessa, jonka mestaruusviiri on pystynyt kirjaimellisesti katoamaan.
 

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Nyt on semmoinen viesti/kysymys jolle ei taida heti löytyä ketjua, joten laitan tähän. Palstakollega @Thusberg on koonnut menneiltä vuosilta katsojalukuja ja silmääni pisti yksi vuodelta 1964

HP-47 - HIFK 1200 katsojaa

1. Onko HP-47 sittemmin potkupalloon keskittynyt heinolalainen seura vaiko joku muut
2. Jos on, tietääkö kukaan missä tämä ottelu on pelattu? Nykyisen jäähallin paikalla kenties?
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Nyt on semmoinen viesti/kysymys jolle ei taida heti löytyä ketjua, joten laitan tähän. Palstakollega @Thusberg on koonnut menneiltä vuosilta katsojalukuja ja silmääni pisti yksi vuodelta 1964

HP-47 - HIFK 1200 katsojaa

1. Onko HP-47 sittemmin potkupalloon keskittynyt heinolalainen seura vaiko joku muut
2. Jos on, tietääkö kukaan missä tämä ottelu on pelattu? Nykyisen jäähallin paikalla kenties?

Vastaus tulee tässä kysymyksiisi:

1. HP-47 on sama seura kuin mikä jalkapallossakin. HP-47 luopui jääkiekosta vuoden 1968 päätteeksi minkä jälkeen tuli tietenkin Heinolan Peliitat nimenomaan jääkiekkoon erikoistuneeksi seuraksi pitkälti HP-47:n entisistä jääkiekkoilijoista vuodesta 1969 alkaen koottuna.

Seura sitten vuonna 1984 tietenkin muuttui juniorijoukkueidensa osalta Heinolan Kiekoksi ja myöhemmäksi lopullisen virallisesti HeKi:ksi vuonna 2011 vaikkakin lyhenteenä HeKi oli jo paljon tätä ennenkin käytössä kun Heinolan Peliitat joutuivat konkurssiin vuonna 1989.

Tuon jälkeen HeKi otti vastuulleen myös Heinolan Peliittojen seurattomiksi jääneet edustuspelaajat ja sittemmin se tietenkin muuttui vielä kerran vuonna 2011 nykyisiksi Heinolan Peliitoiksi hieman eriävämpänä alkuperäisistä Heinolan Peliitoista. Tässä yhteydessä HeKi on jäänyt jatkamaan nykyisten Heinolan Peliittojen junioriseurana.

2. Näillä näkymin tämä ennätysottelu katsojien osalta pelattiin kaiketi Heinolan Keskuskentällä, mahdollisesti nykyisen jäähallin alueella tai sittemmin olleen myöhemmän Heinolan Tekojääradan lähettyvillä. Vuonna 1964 kun Heinolassa ei tainnut olla vielä oikein muita kuin luonnonjäitä tai sitten oli vain kaukaloareena minkä ympärille oli koottu tilapäinen katsomo.

Itse ennätysottelu HP-47-HIFK pelattiin 9.1.1964 ja se päättyi maalein 2-4 HP-47:n tappioon. Samana vuonna aiemmin pelattu HIFK-HP-47 nimenomaan HP-47:n vierailun osalta päättyi 4.1.1964 pelatun ottelun osalta peräti 1-9 tappioon. Tosin HIFK:n otteita ei tuossa ottelussa ollut seuraamassa kuin vertailun vuoksi vain 269 katsojaa.

Lisään tuon HIFK:n vastaavan ottelun tuonne Suomen Sarjan/Suomensarjan ottelujen listaan heti tämän viestin jälkeen.
 

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Kiitos erityisesti kaikesta @Thusberg! Tuo myöhempi historia on toki hallussa mutta vaikka paikkakunnan asioita tunnen pitkältäkin ajalta, on tämä kohta ollut aiiiivan pimennossa. Käsittääkseni Peliitoilla oli 80-luvulla omat juniorit nimeltä Kiekko-Peliitat. Heinolan kiekolla kun oli omat junnut niin pikkukaupungissa oli siis kilpailua kahden joukkueen kesken ainakin 80 -luvulla.

Pikku huomiona sanon, että on ollut taannoin hieman humoristista seurata keskustelua Peliittojen ja Pelicansin nimien yhtäläisyyksistä (yhdistettynä farmikeskusteluun). Nimillä ei ole nimittäin mitään tekemistä keskenään. Vielä hienompaa on tietysti se, että Peliittojen logo/maskotti oli pelikaanihahmo 80 -luvulla. Esiintyi mm pipoissa ja Jäähallin kahvilan nimessä.

HP-47 - HIFK pelin luulen olleen samoilla hoodeilla kuin nykyinen jäähallikin. Siinä on rinnettä vähän jokapuolella joten aivan hyvin on tuo 1200 ihmistä peliä voinut katsella. Kenttä siinä on ollut todella pitkään, kesällä pesistä ja talvella kiekkoa.
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Eikös sitä aikanaan pelattu ennen jäähallin tuloa siinä kaukalossa liki urheilukentän pukukoppeja. Sitä en muista oliko kaukalo silloin ihan niin reunassa mitä nyttemmin on ollut ? Muistelen naskina olleenki katsomassa silloisen Peliittojen pelejä siinä pihalla. Olihan se juhlaa kun Jäähalli tuli vaikka olikin katsomo vain toisella puolella kaukaloa.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Heitetään nyt tähän ketjuun muistoja 2010-luvulta. Tässä hölökohtainen all stars kentällinen ajanjaksolta 2010-2020.

Vahti:
Emil Larmi

Perämiehet
Christian Silfver (tehokas, vaikka puolustuspäässä usein soikin)
Ville-Veikko Väkeväinen (ehkä värilasit puoltaa hieman valintaa)

Hyökkäystroikka
Valtteri Lipiäinen-Ville Järveläinen-Severi Lahtinen



Ja äkkiseltään hatusta viskataan HeKin viisikko 2000-2010 väliltä samoilla lämpösillä.

Vahti:
Janne Kurikka

Perämiehet
Anssi Silfver
Toni Kiren (tai parhaan päivän Aki Nurminen tai Adam Meyer...)

Hyökkäystroikka
Jani Keinänen-Ville Kiiskinen-Denver Manderson (Olisihan tuonne Sinkkosen Jannekin mahtunut)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös