TUTO Hockey 2018–2019

  • 200 002
  • 707

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Runkosarjan viimeiset kierrokset voivat tarjota vielä yllätyksiä ja TuTolla on vieläkin mielestäni eväitä tavoitella kotietua. TuTolle vastaan tulee vielä IPK, KooVee ja Vantaa. IPK taistelee paikasta karsintaviivalla, joten tuskin on mikään helppo vastus. KooVee voi jo keskittyä karsintoihin, mutta hekin ovat parantaneet otteitaan kauden mittaan. Vantaa on ehkä vaikein pala, koska heillä voi olla kausi katkolla viimeisessä pelissä.

Kävi miten kävi, niin TuTo on jo pudotuspeleissä ja mahdollisuuksia on ehdottomasti taistella pitkälle. Joukkueessa on sitkeyttä ja materiaali on Mestiksen mittapuulla leveä. Mielenkiintoista on nähdä minkälaisella ilmeellä Elomon joukkue iskee kiinni tämän kevään tosipeleihin. Joukkueesta löytyy aika paljon raastavaa materiaalia ja muutenkin tuntuu, että vastustajien energiaa kyetään syömään pitkässä juoksussa aika hyvin.
 

Oadie

Jäsen
Hieno peli tänään Kupittaalla. Ensimmäisen erän kotijoukkue oli aivan jyrän alla, mutta johti silti peliä 2-1. Toiseen erään homma tasoittui ja kolmannessa kotijoukkue meni menojaan sangen erikoistenkin maalien myötä. 1 ja 2-ketjulle tuli aika tavalla kuormitusta tänään ja etenkin Salminen puuskutti aika paljon välillä. Rutistivat kuitenkin todella hienosti loppuun asti ja loppujen lopuksi se oli IPK joka väsyi. Hienoa antia tarjosivat myös TUTO:n a-junnut, jotka alun ujostelun jälkeen painoivat kentällä kuin aikamiehet ja iskipä Roope Kallio vielä maalinkin. Tammelalle vielä erikoismaininta, joka hoiti Nickersonin hommat tämän oltua sivussa ja haastoi upeasti IPK:n Huttusen kunnon painiin. A-junnuilla oli hieno tapa muutenkin, kun vaihtojen jälkeen löivät "kivet" ketjukavereidensa kanssa ja koko ajan tsemppasivat toisiaan.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hienoa oli eilen seurata TuTon peliä. Maaleja saatiin paljon ja voitto taisi tuilla TuTolle tämän kauden suurimmalla maalierolla Pohjanoksa piti joukkuetta pystyssä alun vaikeilla hetkillä ja lopussa sitten hanat saatiin oikein isosti auki. Ykköstykkinä hääri Niko Ahoniemi, joka oli monessa mukana tehoilla 2+3=5. Ketjun peli toimi muutenkin loistavasti, kun Sami Salminen keräsi 2+1=3 ja Lassi Kokkala 1+2=3 tehot. Katsojan kannalta erinomaisen viihdyttävä peli ja luulen että hyvin moni +1600 katsojasta poistui pelistä varsin tyytyväisenä.

Hienoa antia tarjosivat myös TUTO:n a-junnut, jotka alun ujostelun jälkeen painoivat kentällä kuin aikamiehet ja iskipä Roope Kallio vielä maalinkin. Tammelalle vielä erikoismaininta, joka hoiti Nickersonin hommat tämän oltua sivussa ja haastoi upeasti IPK:n Huttusen kunnon painiin. A-junnuilla oli hieno tapa muutenkin, kun vaihtojen jälkeen löivät "kivet" ketjukavereidensa kanssa ja koko ajan tsemppasivat toisiaan.
A-nuorten peliä kehaisi myös Elomo tänään TS:n puolella, eivätkä kehut tulleet syyttä. Siinä missä menneinä vuosina on nostettu porrasta alempaa nuoria, niin nyt on reservissä Nuorten Liigassa jo muutaman kauden meritoituneita pelajaajia. Tämä näkyi selvästi kentällä. Paikkoja olisi ollut useampaankin maaliin nuorten ketjuilla. 19 vuotias Jussi Tammela osoitti myös aika kovaa periksi antamattomuutta, kun 27 vuotiaalla IPK kapteenilla paloivat käämit häneen maalinedustalla. Tammela taisi jonkun kerran aika hyvin ajaa maalille ja oli lähellä iskeä maalinkin. Tämä toiminta taisi olla liikaa IPK kapteenille.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tammelalle vielä erikoismaininta, joka hoiti Nickersonin hommat tämän oltua sivussa ja haastoi upeasti IPK:n Huttusen kunnon painiin.

Tammelan nyrkkeily Huttusen kanssa oli suorastaan ottelun käännekohta. Se sytytti sekä TUTOn että yleisön, ja loppu olikin tutolaisittain mukavaa katsottavaa. Tuollaisia pomppuja osuu TUTOlle ehkä kerran kahdessa kaudessa, eli onni taidettiin käyttää kerralla tämän kevään osalta. Toki tuurissa oli paljon omaa ansiotakin, kuten mm. se Kallion loppuun asti pelaaminen 5-1 maalissa. Kolmannessa erässä nähtiin A-junnujen johdolla yritystä, ennakkoluulottomuutta ja mielikuvituksellisia ratkaisuja, jotka viime aikoina ovat TUTOn pelaamisesta puuttuneet. Ensimmäisen erän jälkeen ei olisi uskonut, että matsin jälkeen voi ajella kotiin hyvillä mielin.
 

Knap

Jäsen
Nojoo, turhaa tässä ehkä vielä riemuita "kuumimman joukkueen kaatamisesta". TUTOlta mitään pois viemättä, mutta IPK:lta yksi Miettisen ajan paskimmista peleistä sattu lauantaille (liekkö jo väsy painanut). Vaikea oli käsittää Säterin hehkutusta IPK:n hyvästä alusta, vaikka yhtäkään syöttöä ei saatu omille ja eipä oikein Hämäläisen läpiajon lisäksi ollut liikaa paikkoja. Aika tasainen peli 3. erään asti, mutta vain siksi, että kummatkin joukkueet olivat aika huonoja, en puhuisi mistään spektaakkelista tai edes keskivertoa paremmasta matsista pelillisesti.

TUTO-faneillehan tuo matsi saattoi näyttäytyä parempana kuin minulle. Monesti kuin suurilla numeroilla voitetaan, ei pelillisillä asioilla ole niin paljoa väliä. Mutta kuten IPK:n kausiketjussakin sanoin, niin paljon erikoisia maaleja ja lopun maalit meni kyllä vähän pellailun piikkiin.

Posia tästäkin voi hakea, vaikka IPK hävisi suurilla numeroilla, niin onneksi useapäiselle TUTO-yleisölle jäi hyvä fiilis pelistä ja satunnaiskatsojat menevät katsomaan Mestistä useamminkin. Eli hyvään kohtaan sattui tuo yleisöryntäys.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
@Knap Eihän tuo itse Tuton peli ollut kovin vakuuttavaa pelillisesti. Suurinta iloa kannattajille tuottaa se, että kaksi kokonaista junnukenttää osoittivat pystyvänsä tällä tasolla pelaamaan. Toivat kaivattavaa raikkautta ja iloa pelaamiseen. Se on iso vahvuus, että voit korvata tai jopa vahvistaa edustusjoukkuetta nostamalla omista junioreista apuja. Lisäksi Ahoniemen ja Kokkalan pelaaminen oli ilahduttavaa. Olisiko heistä ratkaisijoiksi, jotka ovat Tutolta tyystin puuttuneet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knap

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään taas 4 ketjussa A-nuoret mukana. Taavitsainen mukana ja Matt kärsinyt rangaistuksensa. Lonkila vaihteeksi saamassa pelituntumaa, mikä hyvä kun pudotuspelit kohta alkavat. Kokkala sanoi jälkipeleissä, että jotain pieniä muutoksia on tehty ja niiden tuominen peliin on hieman kestänyt. Toivotaan, että se on nyt sitten omaksuttu ja pelejä jatkuisi pitkälle kevättä. Kotietu on ehkä vielä tavoitteena, mutta ei omissa käsissä. Joku sitä jo laskikin, että 6 sija olisi todennäköisin. Hieman vaikeata on uskoa, että SaPKo häviäisi loput ottelut. Jokipojat lähempänä ja mahdollisuus ohittaa on kiinni heidän peleistä myös.
Ja kun molemmilla varmaan kotietu kovana tavoitteena mahdolliseen keskinäiseen sarjaan, niin Ketterä on melko varmasti tällöin ekan kantona vastassa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onko mitään juttua kuulunut jatkaako Nickerson ensi kaudellakin Turussa vai pitääkö hänen siirtyä sarjaa alemmas KarhuHT:seen?
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Onko mitään juttua kuulunut jatkaako Nickerson ensi kaudellakin Turussa vai pitääkö hänen siirtyä sarjaa alemmas KarhuHT:seen?
Sanoi, että tällä kaudella tavoitteena mestaruus ja katsoo oman tulevaisuutensa sen jälkeen. Puhui myös, että ikää tullut ja mahdollinen paluu kotimaanaan voi olla edessä tekemään jotain töitä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Puhui myös, että ikää tullut ja mahdollinen paluu kotimaanaan voi olla edessä tekemään jotain töitä.

Eiköhän noita jotain portsarihommia löytyisi Suomestakin, rauhoittaisi jo olemuksellaan monen rähinäveikon *hymiö*
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kimurantti kierros oli tänään runkosarjan lopun jo häämöttäessä. TuTo taisteli lopulta itselleen 2 pinnaa Ahoniemen mahtivireen jatkuessa ja viimeisellä kierroksella olisi vielä mahdollisuus saavuttaa kotietu. Omissa käsissä tämä ei kuitenkaan enää ole, vaan tarvitaan muiden apua. Tänään Vantaa taisi riistää LeKiltä mahdollisuuden runkosarjan voittoon ja samalla sai vielä pienen oljenkorren pudotuspeleihin. Viimeisellä kierroksella ensi perjantaina TuTo kohtaa juuri Vantaan ja molemmille voitto olisi arvokas.

Jännitettävää riittää muutenkin viimeisella kierroksella. TuTolla sijoitus voi menne vielä pykälän ylös tai alas, Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella voidaan vielä kohdota Ketterä, SaPKo tai Jokipojat. Kaikki ovat kovia vastuksia ja herättävät mielenkiintoa. Ketterä kohtaamisessa saataisiin todellinen veskarien taisto, kun vastakkain olisivat toisensa hyvin tuntevat Pohjanoksa ja Kaarlehto. SaPKon ja Pasi Räsäsen kanssa TuTolla on ollut paljon kovia taistoja ja sitä seuraavaa ei kumpikaan haluaisi hävitä. Jokipojat on ehdottomasti nykyisen Mestiksen valovoimaisimpia joukkueita ja heillä voi kotoa löytyä yleisöryntäystäkin.

Viimeisestä pudotuspeli paikasta on myös kova taistelu ja silä taistelulla voi olla vaikutusta TuTonkin lopulliseen sijoitukseen. Vantaan lisäksi myös IPK hinkuu viivan yläpuolelle. Viimeisellä pudotuspelipaikallla oleva RoKi saa päätöskierrokselle vastaansa sarjakärki Hermeksen, joten varmasti Vantaan ja IPK:n leirissä toivo vielä elää. Päätöskierroksella nähdään myös tietynlainen jumbofinaali, kun karsintoihin menevät Peliitat ja KooVee iskevät yhteen. Karsinnoissa vastaan voi tulla muuten mm. FPS, Hokki, K-Espoo tai Hunters.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kieltämättä viimeiset Mestis runkosarjapelit ovat jännitystä täynnä. Harvemmin kai näin on ollut. Jokipojat ja TUTO kohtaavat vastustajat, joilla on vielä panosta. SaPKo puolestaan saa vastaansa Ketterän, jolla ei taida enää panosta olla.
Eilen oli taas sellainen peli, joka ei paljon kertonut. Ahoniemi on vireessä nyt ja Kokkala myös. Meillä on nyt periaatteessa kaksi ketjua, joilta ratkaisuja voidaan odottaa. Jos vielä muista ketjuista saataisiin irti enemmän, niin hyvä olisi. Tietysti nyt on vielä jokunen pelaaja poissa, joten tiedä sitten, miten kokoonpanot vielä voisivat muuttua.
Huonoa eilisessä oli vastustajan maalimäärä. Lonkilan piikkiin en niitä laittaisi. Liikaa päästettiin vastustaja paikoille. Varsinkin Tammelan maalissa TUTO toimi pujottelukeppeinä. Oman pään pelaaminen ei siis eilen onnistunut.
 
On Ketterällä pieni panos pelissä SaPKoa vastaan. Jos Ketterä voittaa ja TUTO voittaa, niin Ketterä saa vastaansa SaPKon tai Jokipojat riippuen Jokipoikien pelin tuloksesta. Matka kilometrit vähenisivät huomattavasti ja pääsisivät hieman tuoreempia välieriin. Ja välieriin Ketterä menee oli vastassa mikä kolmesta tahansa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään runkosarjan viimeinen peli ja hallille odotetaan runsaasti väkeä. K-Vantaa tavoittelee paikkaa pudotuspeleihin ja TUTO pyrkii hoitamaan oman osansa kotiedun tavoittelussa. Kotiedun saaminen ei kuitenkaan omissa käsissä ole. A-nuoria mukana jälleen, joten saavat makua mitä nälkäisen joukkueen kohtaaminen on. Täytyy etäkannattajan virittää laitteet ajoissa päälle ja toivoa, että tunnelma edes hieman välttyisi myös tänne.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään tuntuisi kyllä olevan enteet ilmassa hyvälle jääkiekkopelille. Puolin ja toisin pelaa aika paljon toisilleen hyvinkin tuttuja pelaajia, joille ei varmaan kumpikaan puoli haluaisi hävitä. Lisäjännittettä saattaa tuoda myös Nickerson, joka taisi olla jo kauden alussa kärhämiä Vantaan kanssa. Panoksia pelissä riittää ja sitäkin kautta tunteet voivat nousta esiin. Peli voi mennä rumaksikin, jos puolin tai toisin ero kasvaa aika isoksi ja hermot kiristyvät. Mielenkiintoista on myös seurata jatkuuko TuTon Niko Ahoniemen huippuvire ja mitä tekee Vantaan Miro-Pekka Saarelainen, joka on jo lähes voittanut pistepörssin.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Oli kyllä hyvä peli TUTO:lta eilen. K-Vantaa ei saanut juuri mahdollisuutta. Yleisöäkin oli mukavasti paikalla. Tiistaina sitten alkaa pudotuspelit Savonlinnassa.
Hyvä että heti tulee kunnon vastustaja vastaan. Kotietu jäi saamatta, mutta ei tuo pelaamiseen suoraan pitäisi vaikuttaa. Kyllä tällaista ainakin valmentajan ja pelaajienkin suusta kuultu. Mutta tietysti muuhun sillä on vaikutusta.
 

Oadie

Jäsen
Harmittavan lähelle jäi kotietu pleijareihin. Tosin sen olisi voinut varmistaa aiemmin pelaamalla paremmin. Joka tapauksessa runkosarjan viimeinen peli Kupittaalla oli hieno näytös ennätysyleisöineen. Ahoniemi on kyllä tällä hetkellä erittäin kovassa iskussa ja miehen pelaamista on hieno katsella. Puolivälierissä vastaan tulee erittäin kova SaPKo. TUTO:n pitäisi onnistua ryöstämään kotietu heti ensimmäisessä pelissä, jotta homma hieman helpottuisi. Oman hankaluutensa kotipeleille tuo pelipäivät, sillä Tepsi pelaa samaan aikaan kotipelinsä niin torstaina kuin maanantainakin. Mitään yleisöryntäystä ei siis ole odotettavissa ja tätä kautta tärkeää tukea joukkueelle.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Harmittavan lähelle jäi kotietu pleijareihin. Tosin sen olisi voinut varmistaa aiemmin pelaamalla paremmin. Joka tapauksessa runkosarjan viimeinen peli Kupittaalla oli hieno näytös ennätysyleisöineen. Ahoniemi on kyllä tällä hetkellä erittäin kovassa iskussa ja miehen pelaamista on hieno katsella.

TuTon runkosarjan loppu meni ainakin todella hyvin. Viimeisestä 6 pelistä voitettiin 5. SaPKon sai kotiedun vasta viimeisen pelin rankkarien turvin. Ilman rankkarivoittoa TuTo olisi saanut kotiedun tasapisteissä paremman maalieron turvin, mutta turha tätä on jossitella. Näillä mennään ja kaikki on mahdollista. Viimeinen peli oli tosiaan TuTon näytöstä ja Vantaa jäi lopulta yllättävänkin asettomaksi. Mukavaa oli seurta TuTon otteita kentällä. Ahoniemi on muuten osunut jo kuudessa viimeisessä TuTon pelissä putkeen. 6 viime pelissä hän on nyt iskenyt mukavat 8 maalia. Ahoniemi taisi myös voittaa TuTon sisäisen piste- ja maalipörssin tasapistein Lassi Kokkalan kanssa. Ahoniemi tosin ylsi pistelukemaan 35 ottelussa, kun Kokkalalla se vei 47 ottelua.

Oman hankaluutensa kotipeleille tuo pelipäivät, sillä Tepsi pelaa samaan aikaan kotipelinsä niin torstaina kuin maanantainakin. Mitään yleisöryntäystä ei siis ole odotettavissa ja tätä kautta tärkeää tukea joukkueelle.

TuTon kotipelit ovat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella 20.03 (keskiviikko), 24.03 (sunnuntai) tässä kohtaa mielestäni olisi parempi vielä launtai, 28.03 (torstai). TPS pelaa kotona 21.03 (torstai), 25.03 (maanantai), 29.03 (perjantai), 1.4 (maanantai). Ei tässä mitään päällekkäisyyttä pitäisi olla. TuTolle voisi olla vielä parempi siirtää yksi pelipäivä lauantaille.
 

Oadie

Jäsen
TuTon kotipelit ovat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella 20.03 (keskiviikko), 24.03 (sunnuntai) tässä kohtaa mielestäni olisi parempi vielä launtai, 28.03 (torstai). TPS pelaa kotona 21.03 (torstai), 25.03 (maanantai), 29.03 (perjantai), 1.4 (maanantai). Ei tässä mitään päällekkäisyyttä pitäisi olla. TuTolle voisi olla vielä parempi siirtää yksi pelipäivä lauantaille.
Eli ovat jo muuttaneet pelipäiviä. Alkuperäiset oli to ja ma. Ihan hyvä ettei päällekkäin palloseuran kanssa. Tosin yksi vkl-pelikin olisi maistunut.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
SaPKo on kyllä hieno seura, kun heidän kanssaan pystyy sopimaan. Ei ole mikään itsestäänselvyys ollut tämä keväisin siirtojen onnistuminen molemmilta osapuolilta.
 

toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
Joukkueen kotisivujen mukaan Elomo jatkaa vielä ainakin vuoden valmentajana. Pakko sanoa, että olen pettynyt, tosin toivottavasti hän nolaa minut johtamalla joukkueen mestariksi.
 

Oadie

Jäsen
Joukkueen kotisivujen mukaan Elomo jatkaa vielä ainakin vuoden valmentajana. Pakko sanoa, että olen pettynyt, tosin toivottavasti hän nolaa minut johtamalla joukkueen mestariksi.
Pettymyshän tämä oli. Mielestäni Elomon anti on nähty, mutta ilmeisesti joku näkee piilevän potentiaalin vielä menneiden kausien jälkeenkin. Toivotaan nyt kuitenkin tosiaan, että saan itsekin tulla kauden jälkeen syömään sanansa.
 

mrkrw

Jäsen
Joukkueen kotisivujen mukaan Elomo jatkaa vielä ainakin vuoden valmentajana. Pakko sanoa, että olen pettynyt, tosin toivottavasti hän nolaa minut johtamalla joukkueen mestariksi.
Pettymyshän tämä oli. Mielestäni Elomon anti on nähty, mutta ilmeisesti joku näkee piilevän potentiaalin vielä menneiden kausien jälkeenkin. Toivotaan nyt kuitenkin tosiaan, että saan itsekin tulla kauden jälkeen syömään sanansa.


Perustelkaa pettymys?

Kaksi kautta, kaksi kertaa mitalipeleissä + ensimmäinen finaalipaikka vuosiin. Nyt kolmas kausi ja jälleen playoffeissa jossa mahdollisuudet mestariksi asti.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TuTo
Piti juuri kysellä samaa. Lisänä vielä omien junnujen sisäänajo, jota en uskonut tapahtuvan.

Niin, kyllä Elomo on pärjännyt aika hyvin. Siitä näkökulmasta jatkopaperi on ihan looginen. Erityisen tyytyväinen olen minäkin ollut junioreiden esiinmarssiin, toki tämä on
ollut hiukan pakon sanelemaa. Tyytymätön olen ollut pelin sisällä johtamiseen, välillä on annettu otteluiden lipua käsistä ilman aikalisää tai maalivahdin vaihtamista.

Mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen; ammattimies on kyseessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös