Venezuela – onko tunnelin päässä valoa?

  • 53 492
  • 385

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Aika järkyttävää paskaa tämä näytelmä on kokonaisuudessaan. Eniten suomalaisena laittaa tunteita pintaan kun seuraa "eräiden" venäläismielisten myötäilyä Maduron toiminnalle ja mikä pahinta Pink Floydin Roger Waters liittyi Maduron puolustajiin, mikä on aivan käsittämätöntä. Ilmeisesti ideologia on tärkempää kuin kuolevat ihmiset ja kärsimys. Hävettää ja vituttaa kun päivittäin juttelee paikallisten kanssa, jotka kerjäävät rahaa Kolumbian kaduilla mitä erikoisimmilla tavoilla. Toivottavasti järki voittaa, mutta ei hyvältä näytä kun itä ja länsi on napit vastakkain syyttömien ihmisten kärsimyksen edessä.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ketkä ovat siis tälläisiä diktaattoreita keiden vallassa pysyminen ei ole perustunut kansalaisten ahtaalle ajamiseen vaan siihen että ne on pidetty tyytyväisenä?
Esim Putinin ennen energian hinnan laskua. Saudit ja Kiina käy myös esimerkeistä. Mitä suurempi ryhmä on kiitollisia maallisesta hyvästä hallinnolle, sitä helpompaa on pysyä vallassa. Sitä Madurokin koittaa eli pitää ruuan jakelun kokonaan omissa käsissään ja siksi ei päästä avustuksia maahan; porkkanaa tukijoille ja nälkää vastarannan kiiskille. Jokainen diktaattori ja diktatuuri tarvitsee lojaaleja ryhmiä ja hyvän jakamisella heitä saa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia

Maailma on täynnä diktaattoreita mitkä voittaisivat rehellisetkin vaalit. En nyt rupea listaamaan niitä kaikkia, mutta esimerkiksi se valkovenäläinen jääkiekkoilija voittaisi kyllä, jos joku vain jaksaisi järjestää kilpailut.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ilmeisesti ideologia on tärkempää kuin kuolevat ihmiset ja kärsimys.
...
Toivottavasti järki voittaa, mutta ei hyvältä näytä kun itä ja länsi on napit vastakkain syyttömien ihmisten kärsimyksen edessä.
Leikkelin hieman kirjoitustasi.

Kyllähän tuo ideologia paistaa läpi täällä Suomessakin näin vaalikeväänä. Marxin oppeja tunnustavien mielestä Venezuela, Kuuba, Jugoslavia, Tšekkoslovakia, Romania, Bulgaria, Puola, Itä-Saksa, Baltian maat, Neuvostoliitto, Pohjois-Korea, Vietnam, Laos, Kamputsea, Mongolia ja Kiina ovat vain poikkeuksia muutoin hyvin toimineelle yhteiskuntarakenteelle. Ei vapautta yksilötasolla, karsea ihmisoikeustilanne, köyhyys ja rehottava korrputio (em. syistä johtuen). Noissa maissa ei kuulemma sosialismi toimi oikein. No onko se edes mahdollista saada toimimaan "oikein", jos siinä kerran ei ole missään onnistuttu?

Tuo idän ja lännen välinen valtapoliittinen kilpailu tullee kärjistymään kaikki kriisipesäkkeissä niin kauan, kun Putinin kassa riittää ja Trump on vallassa. Muu läntinen maailma vaan on sotilaallisesti niin heikko, että ilman Yhdysvaltoja homma kusee.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Noissa maissa ei kuulemma sosialismi toimi oikein. No onko se edes mahdollista saada toimimaan "oikein", jos siinä kerran ei ole missään onnistuttu?
Tämä on minustakin ihan käsittämätön perustelu. Kerta toisensa jälkeen vaikuttaa käyvän niin, että punaisen ideologian alullepanijoille keskittyy sellainen diktatuurinen valtarakenne, että yksikään kapitalisti ei edes märimmissä päiväunissaan uskaltaisi uneksia moisesta. Ja kun ihminen saa sen käytännössä rajoittamattoman vallan, niin hän ei siitä suostu luopumaan edes suurista ruumiskasoista huolimatta. Tavallinen kansa elää tasa-arvoisessa kurjuudessa.

Vallanhimosta kaikessa on loppujen lopuksi kysymys. Realisti kyynikko minussa näin sanoo.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Noissa maissa ei kuulemma sosialismi toimi oikein. No onko se edes mahdollista saada toimimaan "oikein", jos siinä kerran ei ole missään onnistuttu?

Joku filosofi sanoi joskus, että sosialismi on todella upea aate, mutta se ei toimi käytännössä, koska ihminen ei ole sellainen, millaiseksi sosialismi hänet odottaa.

Mitä taas näihin idealisteihin tulee, niin joskus eduskuntavaalien aikaan nyky-SKP:n joku ehdokas väitti, että syy Neuvostoliiton romahdukseen ja yhteiskunnan isoihin ongelmiin jo pitkän aikaa ennen tätä, oli se, että siellä ei vallinnut kommunismi vaan sosialismi. Aito kommunismi olisi kuulemma tehnyt maasta sellaisen paratiisin, mitä alunperin oli tarkoituskin.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuo idän ja lännen välinen valtapoliittinen kilpailu tullee kärjistymään kaikki kriisipesäkkeissä niin kauan, kun Putinin kassa riittää ja Trump on vallassa. Muu läntinen maailma vaan on sotilaallisesti niin heikko, että ilman Yhdysvaltoja homma kusee.
Venäjä on laskeva tähti, syynä talous. Venäjällä ei ole eväitä olla suurvalta. Kiina on se mörkö takapihalla, josta ei haluta puhua. XIn johdolla ne on ruvenneet huomattavan paljon aggressiivisimmiksi kuin piittäään aikaan. Kiinalla riittää taloudessa vääntöä -kuhan kupla ei laukea käsille- ihan eri malliin kuin Venäjällä, jolla ei ns porkkanaa olenkaan käytössä.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tämä on minustakin ihan käsittämätön perustelu. Kerta toisensa jälkeen vaikuttaa käyvän niin, että punaisen ideologian alullepanijoille keskittyy sellainen diktatuurinen valtarakenne, että yksikään kapitalisti ei edes märimmissä päiväunissaan uskaltaisi uneksia moisesta. Ja kun ihminen saa sen käytännössä rajoittamattoman vallan, niin hän ei siitä suostu luopumaan edes suurista ruumiskasoista huolimatta. Tavallinen kansa elää tasa-arvoisessa kurjuudessa.
Myös minun mielestäni tämä perustelu on täysin kestämätön, jos tarkastellaan punaista ideologiaa. Ihminen lokeroidaan tiettyyn viiteryhmään. Siellä pysyt ja teet niin kuin käsketään. Tämä johtaa siihen, ettei yksilö
1) pääse tekemään mistä pitää (yleensä niissä asioissa vaan ollaan parempia kuin niissä joista ei tykätä)
2) ei pääse vaikuttamaan omaan elintasoon tai elämän laatuun mitenkään
3) edellä olevat yhdessä ryhmien rajojen kanssa johtavat yhteiskunnan hajaantumiseen

No miten noita kolmea asiaa sitten valvotaan? Siihenhän pitää löytää joku virkamiespohjainen, mutta poliittisesti hallinnoitu, byrokratiarakenne. Tämän rakenteen tarkoitus ei ole parantaa ihmisten, oloja vaan puhtaasti valvoa annettuja ohjeita. Ja mistäs nämä ohjeet sitten tulevat? Nehän tulevat hallinnon huipulta. Jotkin ohjeet voivat toki parantaa joidenkin ihmisten oloja, mutta vain kollektiivisesti. Yksilö ei pääse tähän vaikuttamaan. Hallinnon huipulla on sitten erilaisilla vaikutusmahdollisuuksilla varustettuja henkilöitä, joista se kaikista vaikutusvaltaisin vaikuttaa päätöksentekoon eniten. Kun ohjeistus tulee hallinnon huipulta, ei yksilö pääse vaikuttamaan ja tuloksena on (tadaa!) diktatuuri. Tämän diktatuurin hajottamiseksi pitää hajottaa koko hallintorakenne. Joissakin tapauksissa tämä on tapahtunut rauhanomaisesti, mutta valitettavan usein johto ei ole valmis luopumaan eduistaan. Ei edes ihmishenkien menetyksen uhalla. Näin päättyy aasinsiltamme Venezuelaan.

Kevään 2019 vapaiden valtakunta tarkoittaa vapautta toimia niin kuin vasemmisto sinun haluaa toimivan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mitähän tämä nyt on, kun Venäjä ilmoittaa, että jenkit ei maahan mene. Ainahan näistä on mahdollista saada vaikka minkälainen kriisi, vaikka alkuun ovat melko paikallisia.

No, niin kuin Intiassa ja Pakistanissa, niin tämäkin taas unohtuu kohta.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitähän tämä nyt on, kun Venäjä ilmoittaa, että jenkit ei maahan mene. Ainahan näistä on mahdollista saada vaikka minkälainen kriisi, vaikka alkuun ovat melko paikallisia.
Ne on Venäjän moninapaisen maailman kantavia voimia ja tietysti yrittävät tukea sielunveljiään.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Noin 40% lääkintöhenkilökunnasta on lähtenyt maasta, sairaaloilla on 20% tarvitsemistaan lääkevarastoista ja lapsikuolleisuus on noussut 50% kriisin aikana. Samaan aikaan toisaalla, eli YK:ssa:

"Russia’s representative, Vassily Nebenzia, countered by painting US-backed efforts to deliver aid at the weekend as “an attempted illegal state border crossing for the delivery of unknown cargo”, adding that the aid had not been requested by the Venezuelan government."
(lähde:Guardian)

Edit: tästä tulee mieleen - vaikka onkin ihan erityyppinen kriisitilanne - se, kun tsunami iski Sumatralle, ja kansainväliset avustusjärjestöt lennättivät apua helikoptereilla suoraan Singaporesta. Jakartan hallituksella meni pitkä aika siihen, että saivat ensimmäisen apua koskevan päätöksen aikaan. Se oli se, etteivät peri tullia avustustarvikkeista. Seuraava olikin sitten kova huoli siitä, että avun pitää kiertää Jakartan kautta - tuossahan meni hyvää tavaraa ihan "hukkaan", kun se toimitettiin tarvitseville.
Hallitukset yhtäällä sitä, hädänalaiset toisaalla tätä.
 
Viimeksi muokattu:

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
"Russia’s representative, Vassily Nebenzia, countered by painting US-backed efforts to deliver aid at the weekend as “an attempted illegal state border crossing for the delivery of unknown cargo”, adding that the aid had not been requested by the Venezuelan government."
(lähde:Guardian)

Kyllähän venäläiset tietää omasta kokemuksesta, mitä niiden valkoisten avustuskuorma-autojen sisällä oikeasti on.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kyllähän venäläiset tietää omasta kokemuksesta, mitä niiden valkoisten avustuskuorma-autojen sisällä oikeasti on.

Eli se ei ole unknown cargo vaan known cargo. Milloinkohan maailmasta loppuisi kriisit missä ei vain yksinkertaisesti lopulta ole voittajia. Entäpä, jos vaikka vain kurkistaisi mitä siinä lastissa on ja hyväksyisi sen.

Entä, jos vain antaisi kansalle ruokaa ja lääkkeitä ja sitten jatkaisi elämää kohti uusia kriisejä. Miksi sekään ei käy, miksi pitää aina takertua samaan kriisiin.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Guaido on juuri palannut maahan. Totesi vain lentokentällä, että taistelu jatkuu. Samaan aikaan jenkit ilmoittaa seuraamuksista, jos joku sen tappaa. Tai ei taida pidättääkään saada.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se on oikeastaan vähän omituista, että Gaidoa ei heti pidätetty/tapettu, kun julisti itsensä pressaksi. Miksi olisi kiva tietää. Nyt kynnys moiseen kasvaa koko ajan koska ulkomaiden huomio ja Gaidon kotimainen suosio.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Se on oikeastaan vähän omituista, että Gaidoa ei heti pidätetty/tapettu, kun julisti itsensä pressaksi. Miksi olisi kiva tietää. Nyt kynnys moiseen kasvaa koko ajan koska ulkomaiden huomio ja Gaidon kotimainen suosio.

Ei kai se syy voi olla muu kuin kuin pelko jenkkien reaktiosta, vaikka sitä ei heti sanottukaan ääneen.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Se on oikeastaan vähän omituista, että Gaidoa ei heti pidätetty/tapettu, kun julisti itsensä pressaksi. Miksi olisi kiva tietää. Nyt kynnys moiseen kasvaa koko ajan koska ulkomaiden huomio ja Gaidon kotimainen suosio.
Ylimielisyytta, ajattelu on etta ei Gaidosta ole haittaa hallinnolle. Vahan samaan tapaan kuin venezuelaiset boligargit USAssa, mennaan pankkiin matkalaukku taynna rahaa, sitten ihmetellaan etta miksi poliisi soitettiin paikalle, eihan tata tehda kotonakaan.

JOL
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei kai se syy voi olla muu kuin kuin pelko jenkkien reaktiosta, vaikka sitä ei heti sanottukaan ääneen.
Näkisin, että kynnys USA:lle puuttua sotilaallisesti tilanteeseen on korkea. Suuremman vaaran sosialistiselle hallinnolle muodostaa Gaido. Vaikka läski haluaa sotaa Venetzuelassa, niin koko muu USA:n hallinto pistää vastaan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Toki sähkökatkot on tavallisia, mutta nyt on menossa pahin vuosikausiin:

Widespread blackout strikes Venezuela (BBC News)

France 24:lla on raportti sairaalasta. Sitä samaa, sitä samaa eikä ainakaan valoa näy. Lääkäri kertoo saavansa kymmenen dollaria kuussa liksaa ja koittaa tuossa rintasyöpäpotilasta hoitaa ilman mitään välineitä.

Jos ISIS:n jäljiltä pakolaisleirillä on vaikeat olot, niin siellä saattaa jotkut asiat olla jopa paremmin.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Eilen mainittiin uutisissa raporteista joiden mukaan dialyysipotilaat kuolevat nyt melko joukoittain kun laitteet jotka ovat toimineen munuaisten korvikkeina eivät yllättäen ilman sähkövirtaa toimi. Samassa jutussa näytettiin Maduroa paasaamassa siitä miten äärioikeisto-oppositio on amerikkalaisten futuristisilla aseilla aiheuttanut sähkökatkokset ajaakseen maan kaaokseen.

Linkki juttuun dialyysipotilaista, näköjään 15 kuollutta raportoitu aamuyöstä ja arvioiden mukaan 10000 dialyysipotilasta keillä toki munuaisten vajaatoiminnan laajuudesta riippuen elinaikaa jäljellä enemmän tai vähemmän.
Venezuelan sähkökatkot ovat tappaneet 15 munuaispotilasta
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Joko Gaidon momentumi meni?

Nyt kuuluu taas kummia. Eli jostain moderaattorihatusta on vedetty hänelle 15 vuoden kielto olla missään julkisissa tehtävissä. Kukahan näistä taas päättää.

Jenkit ehti jo kommentoimaan "ridiculous".

Ei sota ole kiva asia, mutta ei vatvominenkaan. Tämäkin saattaa taas kestää ikuisuuden kuin joku brexit. Tai sote.
 
Juan Guaido has been banned from running for public office - CNN
Kun rikkoo kieltoa -> tuomio. Jos tottelee, niin rangaistus tulee maailman huomion käännyttyä muualle. Tämä lienee suunnitelma. Sosialistit pistää muutenkin painetta Gaidon suuntaan.
Venezuelan intelligence agents raid homes of Juan Guaido's top aides, opposition says - CNN
Olisiko tämä vastaus Gaidon akan vierailuun läskin luona?
http://time.com "The wife of Venezuelan opposition leader Juan Guaido was welcomed Wednesday at the White House as she rallies international support for the ouster of President Nicolas Maduro."

Vallasta Maduro ei ole luopumassa ilman pakotusta ja sen olisi pitänyt olla selvää kaikille viimeistään edellisistä presidentin "vaaleista" lähtien. Ja se tuntee olonsa taas vähän vahvemmaksi, kun saa tukea Venäjältä.
Venäjä: Ilmavoimien koneet Venezuelassa ovat "sotilaallis-teknistä yhteistyötä"

Mitään asiallsta ja helppoa ratkaisua ei ole. Olikohan Gaido tosiaan niin naiivi, että uskoi asian menevän eteenpäin vain puhumalla?

Brexit ja sote on kakunpaloja tähän sotkuun verrattuna.

edit
Uutta tietoa Venezuelan hyvinvoinnista.
YK:n raportti maalaa synkän kuvan Venezuelasta: Lähes neljäsosa tarvitsee humanitaarista apua, joka viides lapsi vakavasti aliravittu IL
"
Raportin mukaan 94 prosenttia Venezuelan väestöstä eli vuonna 2018 köyhyydessä. 60 prosenttia eli äärimmäisessä köyhyydessä.

Yli puolet väestöstä, noin 3,7 miljoonaa, kärsii aliravitsemuksesta. Ainakin 22 prosenttia alle viisivuotiaista lapsista on kroonisesti aliravittuja.

Huono ravinto, puhtaan veden ja terveydenhuollon puute ovat myös johtaneet tuberkuloosin, malarian ja tuhkarokon kaltaisten tautien räjähdysmäiseen kasvuun."

Öljyrahat tietysti pitää Maduron hallinnon pystyssä, mutta muuten alkaa olla romahtanut valtio.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat

Voi olla paha paikka maan nykytilanteen tietäen.

Venezuelan romahdus on jotain käsittämätöntä, mutta ei sitten loppupelissä välttämättä ihan niin kuitenkaan.

Yksinkertaisesti aiemman valtavan romahduksen esti niin vasemmiston tai oikeiston ja vieläkin oikeammin ehkä itsensäedustajien johtamassa maassa vain aiemman jakovaran melkein yhtä käsittämätön runsaus.

Pitkälti öljyvaroin, mutta myös muutaman muun luonnonvaran ansiosta ennen romahdusta.

Ja tietenkin myös maailmantalouden muut Venezuelaa siihen asti enemmän tai vähemmän suosineet suhdanteet.

Jo viimeiset vuosikymmenet on itse asiassa ollut aika vaikeaa, mutta ne asiat onnistuttiin piilottamaan.

Kun maailmantalous ei nyt sitten toiminut enää Venezuelaa suosivalla tavalla eikä nousu tullut mitenkään niin romahdus oli selvä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös