New York Rangers 2018–2019

  • 52 424
  • 162

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
No niin, nostetaan ketjua ylös tässä hurmaavan jääkiekkojuhlan keskellä, kun joukkue on juuri ottanut takkiin 5-0 Arizonalta. Nolla viis, siitä viis ja niin edelleen, katse eteenpäin. Tai no, katsotaan nyt sen verran taaksepäin, että tappiopelien - korjataan, rumien tappiopelien - putki on nyt kolmen ottelun pituinen. Pittsburgh-peliä en nähnyt, mutta siitä taisi jäädä muisteltavaksi ainoastaan se Crosbyn lahjoittama maila häntä mollanneelle Rangers-fanille, josta huumori-ketjussa jo mainittiinkin. Sen jälkeen myös Colorado käveli ylitse ja vastustajan perävalot näkyivät melkein heti tässäkin kilpailussa. Näitä ennen kuitenkin mukavat voitot Nashvillesta ja St. Louisista ja muutenkin vuosi päätettiin neljän pelin pisteputkessa.

Tässä vielä tulossa tämän vieraskiertueen viimeinen kohtaaminen Vegasia vastaan huomenna, tiistaina. Ei paljoa voi odottaa joukkueelta nyt kyllä näistä lähtökohdista, mutta jos edes tasaisempaa peliä kuin edelliset.

Vegasista puheen ollen, täytyy nostaa käsi ylös siinä suhteessa, että olin kesällä väärässä Ryan Reavesin suhteen. Kyllähän miehestä paljon enemmän olisi hyötyä kuin Cody McLeodista. Joka suhteessa siis. Miehellä on 13 pistettä, verrattuna McLeodin yhteen maaliin. Toki asia erikseen, oliko mies kesällä saatavilla Rangersiin, mutta McLeod oli mielestäni jo nähty ja silti jatkoa tuli. Oikeastaan mies oli Colorado-peliäkin ratkaisemassa, koska miehen alkuerän vitonen laitataklauksesta toi heti Coloradolle ylivoimalla 2-0-johdon.

Nyt on maalivahditkin käytetty loppuun, kun kummallekaan ei oikein tartu mikään. Mikä siinäkin nyt on. Ei ole vuosi alkanut siinäkään suhteessa mairittelevasti.

Jos nyt nämä viimeiset pelit ja niiden totaalinen retkahdus jätetään huomioimatta, niin yllättävän mukavaa on kuitenkin joukkueen pelejä ollut seurata. Pelit pysyvät tasaisena ja muutenkin mukavaa hockeytä. Odotin jotain todella paljon pahempaa katsottavaa... Toki tämä alkaa oleman taas sitä aikaa, kun ns. alkaa joukkueet erottua akanoista, eli Ottawa on luisunut pohjille ja Rangersin teoreettiset playoff-mahdollisuudet hautautua. Vegas löytämässä paikkaa kärjestä ja niin edelleen, mitä nyt ennen kautta ennusteltiinkin pääpiirteittäin. Toivottavasti tästä ei kuitenkaan nyt muodostuisi mitään viime kevään toisintoa, vaan joukkue säilyttäisi syksyn ryhdin.

Mielenkiintoinen asia on toki lähetyvä deadline. Myyjiähän sitä ollaan oltu ajatuksissa jo kesästä asti, joten mitään yllättävää ei pitäisi tulla. Nyt vain mietitään mitä saada takaisinpäin. Hayes on toisena sisäisessä pistepörssissä, joten hyvää markkinointia sen suhteen. Ja tekisihän mies "vähintään puolet enemmän kunnon joukkueessa". Ei suosikkipelaajani, mutta onhan mies eteenpäin mennyt. Zuccarello jaetulla neljännellä sijalla ppg-tilastossa, joten ihan hyvin sielläkin. Nivuset vaivanneet miestä yhä, joten pelejä vähemmän. Järkyttävä kyllä miehen -20, joka on selvästi enemmän pakkasella kuin kellään muulla joukkueessa. Mies on kuitenkin aikamoinen tämän ns. uudenajan mr. Ranger, joten kyllä herraa jää kaipaamaan.

Karavaani jatkaa kuitenkin kulkuaan ja mainitun Vegasin jälkeen tuplakohtaaminen Islandersin kanssa. Josko se vuoden ensimmäinen voitto vielä sieltä tulisi. Tässä on nyt kaksi viikkoa joka toinen päivä pelejä ja näiden jälkeen Rangersin bye week. Lauantain Islanders-peli muuten tulee taas Suomi-ystävälliseen aikaan kello kahdeksalta, joten silloin koko perheen voimin ruutujen ääreen.

Onko täällä kenties muilla mietteitä joukkueen edesottamuksista, tai pelaajista? Puheenvuoroja jaetaan tasatunnein.
 
Viimeksi muokattu:

Draken

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Rangers
No niin, nostetaan ketjua ylös tässä hurmaavan jääkiekkojuhlan keskellä, kun joukkue on juuri ottanut takkiin 5-0 Arizonalta. Nolla viis, siitä viis ja niin edelleen, katse eteenpäin. Tai no, katsotaan nyt sen verran taaksepäin, että tappiopelien - korjataan, rumien tappiopelien - putki on nyt kolmen ottelun pituinen. Pittsburgh-peliä en nähnyt, mutta siitä taisi jäädä muisteltavaksi ainoastaan se Crosbyn lahjoittama maila häntä mollanneelle Rangers-fanille, josta huumori-ketjussa jo mainittiinkin. Sen jälkeen myös Colorado käveli ylitse ja vastustajan perävalot näkyivät melkein heti tässäkin kilpailussa. Näitä ennen kuitenkin mukavat voitot Nashvillesta ja St. Louisista ja muutenkin vuosi päätettiin neljän pelin pisteputkessa.

Tässä vielä tulossa tämän vieraskiertueen viimeinen kohtaaminen Vegasia vastaan huomenna, tiistaina. Ei paljoa voi odottaa joukkueelta nyt kyllä näistä lähtökohdista, mutta jos edes tasaisempaa peliä kuin edelliset.

Vegasista puheen ollen, täytyy nostaa käsi ylös siinä suhteessa, että olin kesällä väärässä Ryan Reavesin suhteen. Kyllähän miehestä paljon enemmän olisi hyötyä kuin Cody McLeodista. Joka suhteessa siis. Miehellä on 13 pistettä, verrattuna McLeodin yhteen maaliin. Toki asia erikseen, oliko mies kesällä saatavilla Rangersiin, mutta McLeod oli mielestäni jo nähty ja silti jatkoa tuli. Oikeastaan mies oli Colorado-peliäkin ratkaisemassa, koska miehen alkuerän vitonen laitataklauksesta toi heti Coloradolle ylivoimalla 2-0-johdon.

Nyt on maalivahditkin käytetty loppuun, kun kummallekaan ei oikein tartu mikään. Mikä siinäkin nyt on. Ei ole vuosi alkanut siinäkään suhteessa mairittelevasti.

Jos nyt nämä viimeiset pelit ja niiden totaalinen retkahdus jätetään huomioimatta, niin yllättävän mukavaa on kuitenkin joukkueen pelejä ollut seurata. Pelit pysyvät tasaisena ja muutenkin mukavaa hockeytä. Odotin jotain todella paljon pahempaa katsottavaa... Toki tämä alkaa oleman taas sitä aikaa, kun ns. alkaa joukkueet erottua akanoista, eli Ottawa on luisunut pohjille ja Rangersin teoreettiset playoff-mahdollisuudet hautautua. Vegas löytämässä paikkaa kärjestä ja niin edelleen, mitä nyt ennen kautta ennusteltiinkin pääpiirteittäin. Toivottavasti tästä ei kuitenkaan nyt muodostuisi mitään viime kevään toisintoa, vaan joukkue säilyttäisi syksyn ryhdin.

Mielenkiintoinen asia on toki lähetyvä deadline. Myyjiähän sitä ollaan oltu ajatuksissa jo kesästä asti, joten mitään yllättävää ei pitäisi tulla. Nyt vain mietitään mitä saada takaisinpäin. Hayes on toisena sisäisessä pistepörssissä, joten hyvää markkinointia sen suhteen. Ja tekisihän mies "vähintään puolet enemmän kunnon joukkueessa". Ei suosikkipelaajani, mutta onhan mies eteenpäin mennyt. Zuccarello jaetulla neljännellä sijalla ppg-tilastossa, joten ihan hyvin sielläkin. Nivuset vaivanneet miestä yhä, joten pelejä vähemmän. Järkyttävä kyllä miehen -20, joka on selvästi enemmän pakkasella kuin kellään muulla joukkueessa. Mies on kuitenkin aikamoinen tämän ns. uudenajan mr. Ranger, joten kyllä herraa jää kaipaamaan.

Karavaani jatkaa kuitenkin kulkuaan ja mainitun Vegasin jälkeen tuplakohtaaminen Islandersin kanssa. Josko se vuoden ensimmäinen voitto vielä sieltä tulisi. Tässä on nyt kaksi viikkoa joka toinen päivä pelejä ja näiden jälkeen Rangersin bye week. Lauantain Islanders-peli muuten tulee taas Suomi-ystävälliseen aikaan kello kahdeksalta, joten silloin koko perheen voimin ruutujen ääreen.

Onko täällä kenties muilla mietteitä joukkueen edesottamuksista, tai pelaajista? Puheenvuoroja jaetaan tasatunnein.
Aika hiljaiseksi vetää kyllä nämä viime aikojen esitykset, vaikka tiedossa kyllä ennen kautta oli että aika vuoristorataa on tuloillaan. Oikeastaan syöksylasku alkoi tuosta Penguins-pelin toisesta erästä, ensimmäistä erää Rangers vei mennen tullen mutta maalit jäi puuttumaan, ja selkäranka napsahti aika helposti poikki ku kaveri tekaisi muutamat maalit. Avs-peli oli tosiaan ohi McLeodin vitosen aikana tulleiden kahden maalin jälkeen. Puolustetaan nyt tuota jäähyäkin vähän että aika erikoinen pelivalinta Avsin Girardilta, varmasti näki että höyryjuna on tulossa kohti ja silti päätti kääntää selän pelattuaan kiekkoa eteenpäin, taklattavan vastuu jne. Mutta enivei, turha jätkä koko McLeod. Arizona-peli oli kaiken kaikkiaan aika synkkä alusta loppuun, ensimmäisessä erässä taisi olla tuommonen kymmenisen minuuttia alivoimaa eikä se nyt oikein lähtenyt missään vaiheessa kulkemaan. Kunhan nyt Vegas-peli lusitaan alta pois jollain tavalla niin ehkä se siitä kun Manhattanille palataan.

Tällä muutaman viime pelin otannalla on hankala löytää onnistujia kokoonpanosta, ei rehellisesti sanottuna tule montaa nimeä mieleen jos yhtäkään. Jos laajennetaan otosta koko kauteen niin Hayes ja Kreider taitavat saada isoimmat plussat. Namestnikov on parantanut peliään huomattavasti ja on jopa hyödyllinen nykyään, toki välillä sortuu typeriin jäähyihin. Nuorista Howden ja Chytil pelasivat alkupuolella kautta hyvin, mutta hieman on ollut alavirettä viime aikoina, oppirahojahan pojat vielä makselee. Stromekin väläytellyt silloin tällöin, varmaan nousee hierarkiassa ylemmäs jos tuolta vaikkapa Hayes treidataan ja saa isompaa näyttöpaikkaa, parissa viime pelissä pelannut nelosketjussa Nievesin ja McLeodin kanssa. Loput olleet kyllä aika tasaisen harmaata massaa mukaanlukien koko puolustuskalusto. Toki hyökkääjistä Buchnevich ja Zuccarello ovat kärsineet loukkaantumisista mikä näkyy tällä hetkellä peliotteissa.

Täytyy kyllä kompata tuossa että mukava on ollut katsoa pelejä, (pl. pari-kolme viimeisintä :D) todella hyviä pelejä on ollut useita, tulokkaat pelanneet pääasiassa hienosti, Chytil taisi jotain seurahistoriaakin tehdä jossain välissä, Lunkka seisoi välillä päällään jne, listaa voisi jatkaa aika pitkään eli mielenkiintoinen kausi on ollut tähän asti. Ja tästähän se alkaa mennä koko ajan mielenkiintoisemmaksi, siirtoraja lähenee ja sen jälkeen drafti. Olishan se maukasta naarata tuollainen TOP3-varaus organisaatioon pitkästä aikaa, ei tuolta kärkipäästä ihan hetkeen olla päästy varaamaan.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Viva Las Vegas! Eipä tarjonnut Vegas-ottelu mitään odotuksista poikkeavaa. Vegas pääsi 3-0-johtoon ja eiköhän siinä viimeistään kovimmatkin fanit luovuttaneet. Positiivista, ettei joukkue sentään jäänyt nollille, vaan Ziba ja Fast maalasivat mieheen.

2-0-tilanteessa McLeodilla oli maalin edessä kohtuu hyvä sauma saada peli tasaiseksi, mutta ajautui ehkä vähän lähelle veskaa ja hyvin pelannut Fleury sai torjuttua yrityksen. Tämän jälkeen sitten Staal about alimpana nousee lämäämään oikein sydämensä kyllyydestä ja vetohan lähtee aivan päin helvettiä ja suoraan rännistä Vegasin kaverin lapaan keskialueelle, josta tempaisee läpiajoon ja maalintekoon. Voi hemmetti että otti päähän toi ratkaisu ja tuohon paikkaan. Turhaan näyttivät televisiossa McLeodin harmistunutta naamaa tämän jälkeen, kun olisivat saaneet näyttää miten Staal pääsisi polkemaan kuntopyörää loppupelin ajaksi. Kaiken huippuna lopussa ilman veskaa DeAngelo suorittaa aivan täsmälleen samanlaisen hehtaarilaukauksen, joka menee päätyrännistä omaan päähän, jossa tällä kertaa pelastavana oli Rangersin kuudes mies, joka tuli juuri vaihtoaitiosta. Eikö tuollaisia opeteta jo junnuissa, että jos vedät laidasta, niin älä vedä helvetisti ohi, koska silloin kiekko ajautuu omaan päähän. Ja älä suorita tätä varsinakaan jos olet alin mies ja nouset vetopaikkaan. Vähän kuin, että älä vedä ekaa jätkää polvareihin. Noh, nyt kävi näin, eikä noi nyt peliä ratkaissut.

Georgiev oli jälleen maalilla ja mies on pelannut nyt vuoden jokaisessa ottelussa, kun kaksi on päässyt aloittamaan ja kahdessa tullut sisään Lundqvistin tilalle. Sanomattakin selvää, ettei kummallakaan torjuntaprosentit mairittele näistä.

Ylempänä mainittu Reaves on kyllä mukavan liikkuva kaveri hyökkäyspäässä, nyt kun oikein miestä seurasin. En ihmettele miehen tehotilastoihinkin pääsemistä. Ja nähtiinpä mieheltä mylly, kun McQuaid haastoi hänet ja sopivan oldschool-matsi saatiinkin aikaiseksi.

Paljon muuten ex-Rangereita huomaamattomasti hiipinyt Vegasin kokoonpanoon, kun on Pirriä, Holdeniä ja Lindbergiä ja lähtipä Marchessaultinkin ammattiura Rangersin organisaatiosta aikoinaan, vaikkei ylhäälle päässytkään.

Omistaja-Dolania oltiin haastateltu joukkueen tilasta ennen peliä ja ainakaan sieltä suunnasta ei tullut mitään panikointia, vaan mies oli yleisesti tyytyväinen näkemäänsä [joukkueen rebuildin etenemiseen] ja opettavaiseen valmentaja-Quinniin. Myöskään mihinkään "tahalliseen häviämiseen" hän ei ole valmis joukkueen suhteen parannellakseen drafti-sijoja. Mies myös kiitteli "Hank"ia joukkueen kannattelemisesta jäällä sekä jään ulkopuolella. Miehellä on nyt ainakin seurattavaa rebuildien suhteen, kun kummatkin miehen Gardenin joukkueet, Rangers ja Knicks läpikäyvät moista. New Yorkissa tämänkaltainen hidas rakentaminen voi tuntua joskus piinaavan pitkältä.

Noita deadline-siirtoja olisi hyvä saada rakentumaan ennemmin kuin myöhemmin, koska tulevana treidipalana oleminen voi vaikuttaa pelaajan suorituksiin, jonka esim. Zuccarello on myöntänyt.

Lännen vieraskiertue meni siis murheellisesti nollilla pisteillä (ja rehellisesti, ei ollut edes lähellä) ja seuraavaksi siis tupla-Islanders vastassa. He ovatkin jo päässeet yhdeksän pisteen etumatkalle, joten nyt olisi hyvä tasoittaa eroa. Florida ja New Jersey, siinä Rangersin lähimmät kilpailijat nähtävästi tälle kaudelle. Molempia odotin hiukan korkeammalle ennakkoon.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Viime viikkojen pelit ovat jääneet aikataulujen takia näkemättä ja kun on aamuisin tuloksia vilkuillut niin on saanut melkein pyyhkiä hikeä ohimoilta että okei, tämmöistä siellä on taas ollut. Vaikeaa kautta osattiin odottaa ja sellainen myös saatiin. Eiköhän tässä silti voittojen tielle pian palata vaikka nyt onkin melkoisen ruma pätkä menossa, toivottavasti siellä pysyy nuoriso-osastolla pällit kasassa kun tulee turpaan jatkuvalla syötöllä. Koomista kevennystä tarjoaa kyllä tuo Rangersin someosasto kommentteineen kun siellä älyn jättiläiset repivät pelihousujaan ja vaativat Quinnille potkuja kun ei ole johtanut joukkuetta mestarisuosikkien joukkoon.... niinpä niin!

Tuleva trade deadline tosiaan tässä jo vähän kuumottelee ja onkin jännä nähdä mitä tapahtuu. Zuccarello lienee varma lähtijä, harmittaa vaan luopua pitkäaikaisesta suosikista ja kylmän analyyttisesti harmittaa myös se että herralla on meneillään myös henkilökohtaisella tasolla nihkeähkö kausi, toki osittain loukkaantumisten piikkiin. Mitään järisyttävän isoa vastinetta en täten uskalla odotella. Hayes onkin sitten vähän kinkkisempi tapaus, kelpaisi varmasti kakkossentteriksi monelle eri porukalle mutta kun toisaalta kelpaisi kakkossentteriksi myös Rangersille! Jos Hayes tuosta porukasta irroitetaan, rivit harvenevat entisestään ja siinä lähtisi tämän kauden paras hyökkääjä. Toki herrasta saisi niitä kuuluisia "assetteja" tulee tulevaa varten, voisiko olla jopa ekan kierroksen varausta tarjolla? Jännä tosiaan nähdä mitä tapahtuu ja missä mennään parin kuukauden päästä rosterin suhteen.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Pieni kertaus viimeisimmistä peleistä. Lännen vieraskiertueen jälkeen vielä tappio kotona Islandersille, mutta sitten maaginen ensimmäinen voitto heistä seuraavana päivänä Barclays Centerissä. Columbus oli vähän liian rutinoitunut ja vei maali-iloittelun 7-5, mutta sen jälkeen onkin pelkkiä voittoja tilillä. Hallelujah, taas löytyi joukkueelta jostain vaihde silmään ja peliesitykset ovat olleet aivan eri luokkaa jälleen. Carolina oli, suoraan sanottuna heikoin vastus, mitä olen tällä kaudella nähnyt ja se peli olikin yksipuoleinen näytös. Tuli ihan mieleen parin vuoden takainen Hurricanes, joka oli aina pisteautomaattina Rangersille. Pelin alussa kävi mielessä, että tämä mr. McBackup saattaa ollakin ihan ok veska, kunnes hetimiten mies väärinarvioi päädystä kimmonneen kiekon ja kiekko oli omissa... Carolinan jälkeen pari O6-joukkuetta, kun ensin Chicagosta tiukka voitto. Tyhjiin ammutun jälkeen lipsahti vielä yksi Lundqvistille puolihuolimattomasti, mutta onneksi aikaa jäi niin vähän, ettei Chicago ehtinyt enää tehdä mitään. Tänään sitten Bostonista myös yhden maalin voitto. Boston on kuitenkin selvä pudotuspelijoukkue, joten maistuu mukavalle näin ennen tätä taukoa, joka odottaa joukkuetta nyt.

Quinn ja McQuaid tekivät paluun Bostoniin ja varmaan kelpaa miehille lopputulos. Tuosta McQuaidista olen alkanut pitämään, mies haastaa tappeluun järkevästi. Nytkin haki Bostonin "sikailijan" heti, kun ensin katsoi ettei jäähyä miehelle tullut. Noh, nyt tässä tapauksessa toki aiheutti vaan lopulta alivoiman ja sikailukin hidastusten perusteella oli yhteentörmäys. Mutta uskon, että tässä on sitä Quinnin peräänkuuluttamaa kovuutta, eikä sellaista random-häsellystä, jota alkukaudesta nähtiin. Pisteet siis reagoimisesta, vaikka nyt lopputulos olikin vähän väärä em. syistä. Mielelläni pitäisin miehen joukkueessa, jos ei kaupaksi mene takarajalla. No, eiköhän mene, jos hinta vaan on oikea.

Filip Chytil, mitä ihmettä. Mies on viimeisissä kahdessa pelissä tehnyt sellaisen nousun oikeasta laidasta, että vain Kreideriltä on totuttu näkemään moisia. Sieltä lähtee omista ja röyhkeästi ajaa maalille asti lyömään kiekon häkkiin. Tästä menosta on kyllä pakko pitää. Ja suomalaiset ovat saaneet kokea Chytilin nousut nahoissaan, kun ensin kiersi Chicagon Jokiharjun heittämällä ja tänään ajoi Raskia päin, niin että mies joutui jättämään pelin kesken. Toki Chytil taklattiin veskaa päin, joten ei voi laskea miehen syyksi Raskin valitettavaa loukkaantumista. Olipa mies menossa kysymään Raskin vointiakin tilanteen jälkeen, mutta linjuri päätti, että parempi nyt pysyä omien joukossa vaan.

Hayes on yhä pois kokoonpanosta, mutta lievästi sanottuna oudoltahan tuo sentteristö näytti, kun tutun ykkösen takana oli Strome, kolmosessa Nieves ja vasta nelosessa Howden. Ei nyt ehkä sitä mitä ajatteli kauden alussa, mutta jos toimii, niin mikäs siinä.

Puolustuksessa mennään aika tasaisella kahdeksan pakin kierrätyksellä, kuka milloinkin scratchinä. Toki nyt on AHL:stä nostettu tämä Ryan Lindgren kokeilemaan ensipelinsä ylhäällä.

Rick Nash joutui valitettavasti tosiaan lopettamaan pelaajauransa ja mies olikin Columbuksessa pudottelemassa avauskiekkoa joukkueiden kohdatessa.

Chicago-pelissä kuvattiin paikalla olevia julkkiksia ja Jon Bon Jovin ollessa kuvissa alkoi sattumalta hallissa juuri soimaan Bon Jovin biisi. Mies ei tähän mitenkään reagoinut, mutta ajattelinpa vain, että mahtaa olla outoa olla katsomassa peliä, kun saa/joutuu kuunnella samalla omia kappaleitaan.

Nyt siis tässä yli viikko taukoa Rangersin peleistä.
 
Viimeksi muokattu:

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Ryan Lindgren on ilmeisesti se mies joka pelastaa koko organisaation sillä nuorukaisen läsnäollessa Rangers ei ole vielä hävinnyt peliäkään. Uusi era on alkanut! No ei vais, mukava että noita voittoja on nyt napsunut useampi tappioputken jälkeen ja ilman Hayesia ja Pionkiakin homma tuntuu pysyvän hyvin kasassa ja etenkin Kreider-Ziba-Zucc on ollut aivan ilmieliekeissä näiden matsien aikana! Erikoistilannepelaaminen on myös toiminut kuten viime yönä Bruinsia vastaan ja henk. koht. eniten on lämmittänyt Chytilin pari huikeaa ja röyhkeää maalia viime peleissä. Harmi toki Raskin loukkaantuminen mutta siitä Bruins saa syyttää eniten Charlie McAvoyta kun tuuppasi Chytilin suoraan Raskin päälle. Ikävän näköinen tilanne.

Kauden puoliväli on ohitettu jo tovi sitten ja nyt kun bye week (onko tälle mitään järkevää suomenkielistä nimeä?) käynnistyi Rangersin osalta, voisin naputella jotain hajanaisia ajatuksia ja mutuilua pelaajien otteista. Pahoittelut jos seassa on jotain tilastomerkintämokia tms, koitin eliteprospectsin kautta katsoa kohdilleen.

Veskat:
Henrik Lundqvist, 35GP, 90,8% 3.01
Henkka on Henkka. Tilastojen valossa ei todellakaan parasta Lundqvistia johtuen siitä että useina iltoina pelannut lähes yksinään vastustajan hyökkääjiä jvastaan ja omissa on täten soinut rumalla tavalla, mutta yhtä monesti varastanut voittoja omilla esityksillään tiukoissa paikoissa. Kantaa edelleen isoa taakkaa ja pelaa isolla sydämellä, elekielestä näkee että voitot ovat edelleen kaikki kaikessa ja tappion tullessa mies on kuin maansa myynyt. Johtaja.

Alexandar Georgijev, 16GP, 89,5% 3.43
Nuorukainen on ottanut kakkosveskan roolin vastaan kiitettävästi vaikka miehestä ei olekaan vielä kuoriutunut yhtä luotettavaa back upia kuin Talbotista ja Raannasta aikoinaan, toki muistettava että noiden kaverien aikaan pakistokin oli paremmassa kuosissa. Tilastot eivät häikäise mutta myös Georgijevin kohdalla on sattunut pari ovet auki-iltaa jotka hieman vääristävät lukemia. Jännä nähdä mitä kundin kanssa tehdään kun Shestyorkin saapuu Manhattanille viimeistään kauden 19-20 jälkeen.

Pakisto:
Fredrik Claesson, 26GP, 2+3=5, -2
Otettiin sisään perusvarmana pakkina ja perusvarma pakki saatiin. Ei tarjoa juurikaan offensiivisia apuja mutta hoitaa oman alueen pelin vailla isompia hasardeja. Kärsii olkapäävammasta paraikaa.

Anthony DeAngelo, 31GP, 4+8=12, +5
Erittäin ristiriitainen tapaus. Välillä väläyttelee huikeaa osaamista ja luo etenkin viivassa paikoitellen vaikutelman eräänlaisesta Yandle JR:stä mutta jokaista hienoa väläystä seuraa aina karmaisevia oman pään virheitä. Hiomaton timantti, löytyy röyhkeyttä ja taitoa mutta myös riskielementtejä. Edelleen nuori eli aikaa toki on. Emootiopuolella karkaa usein käsistä ja turhia käsirysyjä on nähty ties kuinka monta.

Ryan Lindegren, 3GP, 0+0=0, -1
Nostettiin ylös Claessonin loukkaannuttua ja hoitanut tonttinsa hyvin ottaen huomioon että alla tosiaan vasta 3 NHL-peliä. Ei ole erottunut erityisesti hyvässä muttei pahassakaan ja se lienee hyvä asia realiteetit huomioonottaen. Jo nyt parempi kuin viime kauden lopulla nähdyt pakkikokeilut.

Adam McQuaid, 24GP, 0+3=3, +0
Järkäle ei tosiaan tehoilla mässäile mutta silti arvokas palanen joukkuetta ja tuo kovuutta sekä asennetta muuten aika pehmoiseen rosteriin. Uhrautuvaa, varmaa suorittamista omalla alueella. Syö kiekkoja aamupalaksi ja pitää huolen että veskarien näpeille ei lyödä. Kelvannee jollekin myös toiselle seuralle trade deadlinen tienoilla. Sytyn.

Neal Pionk, 42GP, 5+15=20, -7
Kauden yllättäjiä. Varaamaton pakki jonka Rangers vain kaivoi jostain ja ottanut heti paikkansa. Tehoja ropissut mukavasti ja kärjistäen sanoen tehnyt sen duunin mitä Shattenkirkiltä odotettiin. +- melko ruma, korvaa puutteet omassa päässä kiekollisella osaamisella. Kehityskäyrä lupaavan oloinen, toivottavasti tervehtyy pian ja pääsee takaisin rytmiin.

Kevin Shattenkirk, 40GP, 2+12=14, -9
Eivät ole tainneet Shattenkirkin Rangers-unelmat toteutua ihan sillä tavalla mistä haaveili penskana. Jo toinen vaikeahko kausi menossa, välillä poppareilla ja välillä loukkaantuneena. Viime aikojen voitoissa näyttänyt toki paremmalta niinkuin koko muukin joukkue mutta silti aika hukassa edelleen omalla alueella. Toivottavasti loukkaantumiset olisivat nyt hetkeksi takana ja pääsisi pelaamaan ensi kauden täysillä ja täysin ehjänä.

Brady Skjei, 45GP, 3+11=14, -7
Saanut peliään paremmalle tolalle vaikean alkukauden jälkeen. Liekkö uuden sopimuksen asettamia paineita vai mitä mutta vielä kaukana siitä johtavasta pakista jollaisesta hänestä odotetaan ja McDonaghin jättämät saappaat suorastaan hölskyvät jaloissa. Yllättävän riskialtis edelleen, kaipaa varmuutta.

Brendan Smith, 31GP, 2+6=8, -7
Vaikka Red Wings-fanit irvailivatkin miehen muhkeaa sopimusta yhden hyvän kevään jälkeen, halusin uskoa että olisivat olleet väärässä. No, eivät olleet. Odotin Smithiltä jonkinlaista reboundia täysin penkin alle menneen viime kauden jälkeen mutta eivätpä otteet ole juuri parantuneet. Asenne ja kovuus tuntuvat kadonneet jonnekin, hätäistä ja epävarmaa suorittamista jonka johdosta viihtynyt viime aikoina taas enemmän poppareilla. Tälle jätkälle maksetaan yli 4 miljoonaa vielä kaksi kautta.

Marc Staal, 48GP, 3+8=11, +0
Hieman epäkiitollisessa asemassa heikohkon Rangers-puolustuksen kärjessä. Joutuu urakoimaan illasta toiseen vastustajan kärkinimiä vastaan jonka takia vaikuttaisi olevan näennäisesti kokoajan pyörityksessä omassa päässä. Hoitanut kuitenkin tonttinsa mallikkaasti ja ylipalkattunakin tuo sellaista varmuutta jota nyt ollaan kovasti vailla.

Hyökkääjät:
Mika Zibanejad, 47GP, 17+27=44, -10
Joukkueen vaarallisin pelaaja. Ottanut ykkössentterin roolin lopullisesti vastaan ja illasta toiseen esillä. Monipuolista osaamista, voi nakata jäälle yv:llä tai av:lla tai tasakentällisin ja homma toimii. Ikää 25 ja vasta puhkemassa kukkaansa. Hirmuinen kuti.

Chris Kreider, 47GP, 22=15=37, +3
Säikäyttäneen verituplan jälkeen palannut vahvempana kuin koskaan, turha höntyily hävinnyt pelaamisesta ja keskittyy vahvuuksiinsa. Enää ei läiky yli. Parhaimmillaan kuin jet packilla varustettuna betoniporsas ja rikkoo kaiken järjen mukaan aiemmat maali- ja piste-ennätyksensä. Seuraava kapteeni?

Kevin Hayes, G39, 10+23=33, +6
Onnistunut myös Kreiderin tapaan virtaviivaistamaan pelaamistaan vaikka välillä sortuu edelleen liian hienoon näpräilyyn. Vielä kun saisi napsun röyhkeyttä ja räväkkyyttä pelaamiseensa niin kyseessä olisi oikeasti huipputason sentteri. Paikoitellen häikäiseviä suorituksia. Jos ja kun lähtee trade deadlinella, loistava vahvistus kauppakumppanille, jolta irronnee myös loistavat korvaukset.

Jimmy Vesey, 47GP, 11+13=24, +4
Nakuttanut kaikessa hiljaisuudessa mukavat tehot ja vaikkei Veseysta tulekaan ikinä se supetähti mitä tästä joskus uumoiltiin, hoitaa tonttinsa hyvin. Näyttää pikkupojalta mutta pinnan alta löytyy taistelijaluonnetta. Parantanut mielestäni Quinnin alaisuudessa.

Mats Zuccarello, 34GP, 8+16=24, -14
Fanien suosikin viimeinen kevät Manhattanilla taitaa olla tosiasia. Ollut viime vuodet jengin vaarallisin ja tehokkain hyökkääjä mutta ei oikein istu seuran tulevaisuuden suunnitelmiin. Epätietoisuus vaikuttanut paikoittelen selvästi pelaamiseen ja tämän Mats on itsekin myöntänyt, löytänyt silti paikkansa Kreiderin ja Ziban vierestä ja viime ajat homma onkin toiminut täysillä. Oivaltava ja taitava taistelija, ikävä tulee Zuccarelloa.

Pavel Buchnevich, 32GP, 9+6=15, -3
Rangersin oma Puljujärvi? No ei nyt sentään mutta kieltämättä tässä edelleen odotellaan että milloin Buch ottaa sen ison harppauksen ja paikkansa top sixistä. Pelasi alkukaudesta ykkösketjussa mutta valahtanut pikkuhiljaa alemmas ja vähemmälle jääajalle. Paikoittelen välähdyksiä potentiaalista mutta yhtä usein vajoaa näkymättömäksi, tuntuu että ei aina huvita painaa niin sata lasissa kuin pitäisi. No sitä saa mitä tilaa. Toivottavasti ryhdistäytyy.

Cody McLeod, 28GP, 1+0=1, -8
Täräyttelee paikoitellen mukavia taklauksia ja yrittää täten sytyttää joukkuetta mutta aika monesti näistä seuraa vaan tyhmiä jäähyjä ja kun tehojakaan ei irtoa, vaikea nähdä isossa kuvassa McLeodin hyötyä joukkueelle. Kun lajin trendi on menossa siihen että kaikki neljä ketjua pystyvät tuottamaan tulosta, McLeod taitaa olla lajinsa viimeisiä lihapäitä jotka evoluutio poistaa pikkuhiljaa.

Lias Andersson, 21GP, 1+3=4, -5
Andersson on päässyt hetkellisesti ylös testaamaan rajojaan mutta paljon on vielä työsarkaa jäljellä, junnumaisia virheitä tulee edelleen ja kaksinkamppailuiden jälkeen lähes poikkeuksetta katollaan. Parempia kehittyä farmissa isommalla peliajalla kuin pureskella tuppia nelosketjussa ylhäällä. Katsotaan kesän jälkeen taas uusiksi että missä mennään.

Filip Chytil, GP47, 9+9=18, -9
Kesän -17 kahdesta ykköskierroksen varauksesta se selvästi enemmän kehittyneempi vaikka tekemistä riittää Chytililläkin. Oppii vasta pikkuhiljaa käyttämään ruhoaan ja nopeuttaan hyväksi, esimerkkinä kaksi viimeisintä osumaa. Välillä unohtuu että julli on tosiaan vasta vähän yli 19-vuotias. Ensi kaudella 25 maalia, saa ottaa ylös!

Brett Howden, 47GP, 4+11=15, -13
Kauden alussa ihmeteltiin kuinka syrjäytti Anderssonin mutta pelillisiä otteita seuratessa ei ole tarvinut ihmetellä että miksi. Hoitanut bottom six-roolinsa hyvin ja vaikka virheitä toki tulee, 20-vuotiaaksi tarpeeksi kypsä että onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa ylhäällä.

Vladislav Namestnikov, 44GP, 4+12=16, -11
Ovatko Gorton ja kumppanit onnistuneet kloonaamaan Jesper Fastin? Vladista ei ole saatu sitä tehomiestä jolta Tampassa kovassa seurassa näytti mutta sen sijaan tilalle on saatu yleispätevä perusjamppa jonka voi nakata jäälle missä tilanteessa vaan. Se on tietenkin eri asia että onko tämä sitä tilattiin kun ukko meille treidattiin. Huhuiltu myös lähtijäksi mutta en kyllä näe että kaverista mitään isoja pelimerkkejä saataisiin vastineeksi jos näin käy.

Boo Nieves, 16GP, 2+5=7, - 2
Kovan työmoraalin omaava duunari joka on ottanut paikkansa ylhäällä kun sitä kerran tarjottiin. Jääaikaa ei tarjolla yllikyllin mutta käyttänyt annetut minuutit hyvin. Painaa peliä yllättävän hyvin vastustajan päätyyn ja tuntuu tulevan kulmaväännöistä aina ulos kiekon kanssa. Voisi pitää Buchnevichille pienet powerpoint-luennot siitä että mitä on työnteko.

Ryan Strome, 29GP, 6+5=11, -3
Oilersissa 18 peliin kaksi pinnaa, Rangersissa 29 peliin 11 pinnaa eli kyllähän siirto taisi tehdä kaverille ihan hyvää. Rehellisesti sanoen ei ole erottunut joukosta millään tavalla kaimapoikaansa Spooneriin verrattuna eli en osaa nyt sanoa että oliki Stromen hankkiminen Rangersille mitenkään merkittävä juttu. No, paremmin on tainnut kulkea kuin Spoonerilla Oilerisssa.

Jesper Fast, 43GP, 7+10=17, +0
Hiljaista puurtamista vuodesta toiseen. Ei tee itsestään isoa numeroa mutta tekee kaikkensa joukkueen eteen. Välillä pyörähtänyt jopa ykkösessä vaikkei sinne periaatteessa mitenkään taitojensa puolesta kuulu ja niitä kundeja jotka voit pistää jäälle milloin vaan ja hoitaa hommansa tehtaan takuulla. Aliarvostettu!

Tällaista tällä kertaa.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
No siinäpä sitä yllä aivan mahtava yhteenveto pelaaja pelaajalta ja vieläpä ihan kotosuomella, hattu päästä.
Kyllä sitä ilmeisesti itsekin on katsellut samoja pelejä, kun niin omiakin mielipiteitä vahvistavia ovat näkemykset. Tuo puolustuspeli ei ole ikinä ollut omia vahvimpia seurannan alueita, niin etenkin Shattenkirkin ja Skjein kohdalla on "ilo" huomata, ettei se ole vain oma mielipide, ettei niinsanotusti "ole ihan sitä mitä tilasin". Enpä tiennyt, että Pionk on varaamaton kaveri, joten huvittavaa, että juuri hän sitten tulee ja ottaa roolia kaikkien näiden Shattenkirkien ja McIlrathien takaa, joille on sitä tulevaisuuden roolia hahmoteltu.

Kyllähän tosiaan se Kreiderin seuraava kapteenius ainakin tänne sopisi. Eipä tuolla kauheasti hyviä ehdokkaita ole, jos Lundqvistin Luongomaisen kapteeniuden jättää pois laskuista. Ja esittäähän Kreider aina sellaista asennetta kaukalossa, jota kelpaa katsella.

Lundqvist tulee edustamaan joukkuetta (ainoana) tulevassa All Star -tapahtumassa, joten miehen loma jää vähän lyhyemmäksi. Varsinkin kun tapahtuma on toisella rannikolla San Josessa. On muuten ihan hienot noi tämänvuotiset mustavalko-teemaiset pelipaidat, jotka ovat joukkueiden omilla logoilla. Mielestäni Rangersinkin paita näyttää hienommalta kuin mikään mennyt kolmospaita.

Lindgren ja Georgiev lähtevät alas hakemaan pelituntumaa lomailun sijaan. Howdenille sitä vastoin lepo nähdään paremmaksi vaihtoehdoksi tässä vaiheessa.

Entisistä Rangereista Anthony Duclair teki muuten ihan komean nousun maaliinsa tuossa menneessä Columbus-pelissä. Vähän ihmetellyt mihin mies on jumittanut, kun niin kovalta pelurilta näytti alkuun. Toivottavasti Columbuksessa koulitaan taas miehestä se taito esiin. Shattenkirk sattui olemaan sen kuuluisan "hitaan mutta kankean" näköinen tuossa em. tilanteessa.

Tuli muuten itselle iloisena yllätyksenä tuolta toisesta ketjusta, että Zibanejad osaa suomea kohtuu hyvin suomalaisen äitinsä kautta.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Pikaisesti voin olla eri mieltä monesta asiasta: Kreider, niin hieno pelaaja kuin onkin, kannattaa myydä mieluummin kuin kapteeniuttaa. Tollaset voimahyökkääjät tulee pääsääntöisesti lujaa alas siinä kolmen kympin korvilla ja siten Kreider todennäköisesti olisi sopimuksineen lähinnä taakkana siinä vaiheessa kun Rangers olisi mahdollisesti taas hyvä.

Pidän myös aika hassuna sitä, että Rangers, joka pelaa nyt ja mahdollisesti tulevaisuudessa ilman eliittipelaajia ei yritä kiriä pelievoluution huipulle vaan pitää kaikenlaisia mcleodeja kokoonpanossaan. Rangersilla on käytännössä rajattomat resurssit, ne kannattaisi yrittää varmaan käyttää siihen että yritetään saada etulyöntiä palkkabudjetin ja pelityylien optimoinnissa. Mieluummin riskillä modernisti pieleen kun ilman riskiä vanhanaikaisesti pieleen.

En myöskään ymmärrä näiden stromejen peluuttamista: miksi pitää kokoonpanossa melko hyödyttömiä pelaajia joilla ei myöskään tulevaisuudessa hirveästi tee. Sen sijaan voisi jonkun Meskasen kaivaa farmista ja katsoa onko siitä mihinkään. Nyt pitäisi olla kuitenkin se kokeilujen aika kun ei ole mitään menestyspaineita.

Sama pätee tietenkin myös puolustukseen. En ymmärtänyt Lindy Ruffin palkkausta aluksi, enkä ymmärrä sen jatkamista enkä ymmärrä niiden puolustajien peluutusta (mutta toivon että se on enemmän Ruffin kuin Quinnin syytä, koska tulevaisuus synkkenee jos Quinn onkin niin keskiaikainen kuin välillä tuntuu). Ruffin joukkueet eivät ole ikinä osanneet erityisesti puolustaa, paitsi silloin kun taktiikkana oli "Dominik Hasek".

On selvää että joukkueessa jossa ei ole about yhtäkään ykkösparin puolustajaa sellaisia minuutteja jaetaan puolustajille jotka joutuvat liian kovaan paikkaan. Silti voi ihmetellä miksi täydellisen toimimaton Staal-Pionk -kaksikko häärää ykkösparina kun siinä on kaksi hädintuskin kolmosparin puolustajaa jotka vieläpä suoriutuvat huonosti keskenään.

Staalhan pelaa lyhyellä otannalla paremmin Tony D:n kanssa, joka lienee pelaajana aina lähellä sitä mitä Pionkin luullaan olevan: Kiekollisesti taitava ajoittain pulassa omissa oleva puolustaja. Ei siitä varmaan koskaan tule sitä eliittipelaajaa mitä joskus odotettiin, mutta ei ole kyllä mitään syytä miksi sen ei pitäisi pelata kaikkia otteluita tässä puolustuksessa. Tony on Shattyn lisäksi ainoa puolustaja tossa joukkueessa joka osaa pelata kiekon omista omille ja ilman niitä se kaikki karmeus on vielä karmeampaa. Voi tietysti ajatella että kyllä valkut tietää mitä ne tekee mutta ei se ainakaan tuloksissa ole näkynyt: Rangers on voittanut vain kaksi peliä ennen rankkuja silloin kuin DeAngelo on ollut katsomossa.

En myöskään ole vakuuttunut mitenkään McQuadista ja jos siitä ei siirtorajalla saa takaisin sitä mitä kesällä maksettiin niin se on aika onnetonta "asset managementin" jälleenrakentavalta joukkueelta.

Claesson-Shattenkirk on ollut Rangersin paras puolustajapari silloin kun ovat yhdessä pelanneet ja niiden pitäisi varmaan hoitaa sitä liki mahdotonta tehtävää olla tämän joukkueen ykköspari. Ja olis kiva nähdä se Gilmour vielä uudestaan kokeilemassa koska on ollut farmissa todella hyvä eikä sen peluuttaminen varsinaisesti mitään maksaisi.

Tuskin kukaan odotti tältä joukkueelta mitään ja Quinn valmentajana mitataan kunnolla vasta sitten kun on vähän parempi joukkue, nyt voi lähinnä seurata sitä miten se tuntuu peluuttavan joukkuettaan ja siinä.ei toistaiseksi ole nähty mitään ainakaan positiivisesti mullistavaa. Veikkaan entistä vahvemmin, että on samanlainen kuin kaikki muutkin vanhat hokiäijät.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Kreider, niin hieno pelaaja kuin onkin, kannattaa myydä mieluummin kuin kapteeniuttaa. Tollaset voimahyökkääjät tulee pääsääntöisesti lujaa alas siinä kolmen kympin korvilla ja siten Kreider todennäköisesti olisi sopimuksineen lähinnä taakkana siinä vaiheessa kun Rangers olisi mahdollisesti taas hyvä.

Pidän myös aika hassuna sitä, että Rangers, joka pelaa nyt ja mahdollisesti tulevaisuudessa ilman eliittipelaajia ei yritä kiriä pelievoluution huipulle vaan pitää kaikenlaisia mcleodeja kokoonpanossaan. Rangersilla on käytännössä rajattomat resurssit, ne kannattaisi yrittää varmaan käyttää siihen että yritetään saada etulyöntiä palkkabudjetin ja pelityylien optimoinnissa. Mieluummin riskillä modernisti pieleen kun ilman riskiä vanhanaikaisesti pieleen.

En myöskään ymmärrä näiden stromejen peluuttamista: miksi pitää kokoonpanossa melko hyödyttömiä pelaajia joilla ei myöskään tulevaisuudessa hirveästi tee. Sen sijaan voisi jonkun Meskasen kaivaa farmista ja katsoa onko siitä mihinkään. Nyt pitäisi olla kuitenkin se kokeilujen aika kun ei ole mitään menestyspaineita.
Totta kyllä, tuo Kreiderin pelitapa voi tuoda vanhetessaan äkkipysähdyksen seinään, kuten Lucicille on käymässä. Sen voisi tietysti ottaa huomioon tulevissa sopimusneuvotteluissakin, jos vain osaa moisen nähdä. En kuitenkaan itse miestä myisi, koska haluaisin pitää joukkueessa myös jonkun, jolta voi oikeastikin odottaa kaukalossa jotain, Zibanejadin lisäksi.

Toinen kappale vaatisi ehkä vähän ajatuksien avaamista lisää. McLeod on varmaan valmentajan, tai Satherin fetissien, takia siellä tuomassa sitä vaadittua kovuutta, josta oli kauden alussa puhetta. Pelaaja tosiaan on vain aivan väärää tyyppiä nykyjääkiekkoon. Hän on kuitenkin vain yksi pelaaja, miten niitä resursseja pystyisi hyödyntämään paremmin tässä palkkakattoaikana?

Strome menee varmaan joukon jatkona, koska osaa pelata myös sentteriä ja on tuollainen yleismies-Namestnikov, joita aina joukkueissa on. Itsekin näitä Meskasia mielellään katsoisin nyt kokeilemassa siipiään, mutta ei koko joukkue voi olla tulevaisuuden arpoja täynnä, kun ei ole tarkoitus kuitenkaan hävitä joka ottelua.

Mukavaa kuitenkin saada sieltä mielipidettä.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ehkäpä jos Kreider jäisi lyhyellä, mutta kalliilla sopimuksella. Olisi parempi kuin pitkä ja halvempi.

Rangersilla on vakituisessa kokoonpanossaan kaksi (Chytil & Howden) alle 25-vuotiasta hyökkääjää. Puolustajia on sentään kolme (Pionk, Skjei & DeAngelo) vaikka aika harvoin kaikki ovat kerralla pelaamassa. Ei sitä hyvällä tahdollakaan voi sanoa erityisen nuoreksi kokoonpanoksi tai ryhmäksi joka on täynnä tulevaisuuden arpoja. Tollasesta kaksvitosesta kuitenkin jo pääsääntöisesti tiedetään mitä saatiin.

Ja tälläkin melko rutinoituneella joukkueella ollaan likimain liigan huonoimpia. Ilman rankkareita ja tähtimaalivahtia olisi hyvät saumat siihen ykkösvaraukseen. Nytkin kuitenkin koko liigan vähiten (yhdessä Detroitin kanssa) voittoja rankkarien ulkopuolella.

Ajattelin että niitä resursseja voisi käyttää siihen, että yrittää löytää näiden mcleodien, mcquadien, staalien, stromejen jne. tilalle sellaisia pelaajia joiden arvoa muut eivät ole tajunneet. Sen sijaan otetaan varovainen pelikirja ysäriltä ja toivotaan parasta.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Sen sijaan otetaan varovainen pelikirja ysäriltä

Tämä meni vähän ohi?

Mutta joo, minusta tässä on aika hyvin pullat uunissa: Chytil, Howden ja Pionk ovat vakiinnuttaneet paikkansa, Andersson tehnee saman ensi kaudella, samoin Lindgren, Kravtsov ja Shestyorkin nähtäneen ensi kaudella Hartfordissa, ehkä myös muut viime kesän ykköskiekan varaukset Miller ja Lundkvist? Jos ja kun Zuccarello ja Hayes vaihtavat maisemaa, ensi kesälle saadaan varmasti myös ekojen kierrosten pickejä. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Jos nämä kaikki nakattaisiin samantien isoihin valoihin niin turpaanhan siellä tulisi ja pahimmassa tapauksessa luotaisiin ilmapiiri missä on täysin normaalia että turpaan tulee vuodesta toiseen ja pikkuhiljaa opitaan eräänlaista häviämisen kulttuuria. Siitä kuopasta kestääkin sitten tovi nousta, esimerkkejä löytyy muualta liigasta parikin kappaletta. Nuorennusleikkaus on käynnissä mutta ei sitä voi hetkessä tehdä. Sanotaanko näin että jos kolmen vuoden päästä olla edelleen liigan pohjaporukoissa niin sitten on jo syytä huolestua. Missään nimessä en lähtisi vaihtamaan näitä nuoria lupauksia.
 
Viimeksi muokattu:

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Jos nämä kaikki nakattaisiin samantien isoihin valoihin niin turpaanhan siellä tulisi ja pahimmassa tapauksessa luotaisiin ilmapiiri missä on täysin normaalia että turpaan tulee vuodesta toiseen ja pikkuhiljaa opitaan eräänlaista häviämisen kulttuuria. Siitä kuopasta kestääkin sitten tovi nousta, esimerkkejä löytyy muualta liigasta parikin kappaletta.
Nimenomaan näin. On myös hyvä muistaa että pelkillä nuorilla kokoonpanoissa nuorilla ei ole myöskään optimaalinen ympäristö kehittyä. On itsekin helpompi pelata kun saa pelata hieman kokenemman kanssa. On hyvä että on kokoonpanossa vanhempia pelaajia jotka näyttää esimerkkiä arjessa toimimessa ja harjoituksissa.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
En tiedä oletteko huomanneet, mutta lähtökohtaisesti turpaan siellä tulee koko ajan ja Rangers on liigan muutaman huonoimman joukossa.

Olen kanssa samaa mieltä siitä, että on hyvä olla veteraaneja mukana näyttämässä kuvioita, mutta kuinka monta veteraania tarvitaan? Eivätkö vaikka Staal ja Shattenkirk sen historiallisen tähtimaalivahdin lisäksi osanneet näyttää Neal Pionkille miten sitoudutaan ja harjoitellaan vaan piti myös hommata McQuaid paimentamaan?

Otin tuon 25-vuotta edelliseen rajaksi sen takia, että siihen mennessä nhl-pelaaja on keskimäärin saavuttanut huippunsa ja jos jälleenrakentavalla joukkueella on kaksi sitä nuorempaa pelaajaa hyökkääjinä niin se tuntuu aika vähäiseltä. Kokoonpanosta voisi aika paljon ottaa pelaajia pois ja silti jäisi vielä useampi arvostettu veteraani opettamaan liigan tavoille.

Chiarrelli muuten sai harmillisen nopeasti potkut, just kun Zuccarellon kauppaa viriteltiin...
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo, onhan nuo tilastot jotenkin yllättävänkin karut, kun itselläkin ollut melko positiivinen fiilis joukkueen tekemisistä. Nyt on käytännössä lopullisesti poff- paikka utopiaa, kun viimeiseen wildcard- paikkaan se kymmenisen pistettä. En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä nyt sitten. Lyödä kaikki lihoiksi ja hakea samalla parasta mahdollista asemaa varauslottoon, vai painaa täysillä loppuun. Jos ensimmäiseen päädytään, niin tulee varmaan seurattua enemmän muita joukkueita loppukauden. Ja joo, ei tuo joukkue tosiaan niin rebuildilta vielä vaikuta, etteikö iso urakka olisi vielä edessä. Pitkälti vanhat, jossain vaiheessa ennen uutta nousua poistuvat pelaajat kantavat edelleen soihtua pääosin. Usein parjaamani Ziba on nyt ottanut askeleen ylemmäs, hyvä hyvä. Aiemmin oli liian epätasaista suorittamista kärkisentterille, mutta nyt on hyvä meno päällä ollut oikeastaan koko kauden.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Laitellaanpa tänne näin: muistelin erään kaverini olevan hc-fani, mutta eipä hän sitten ollutkaan. Näin Madison Square Gardenilta pari viikkoa takaperin ostamani viimeisimmän Rangers-mestaruuden 25 vuoden ikää juhlistava vajaat 100 sivua käsittävä, runsaasti kuvitettu, A4-kokoinen ja näyttävä muistelmakirjanen on vailla kunnon kotia.

Hintaa opuksella oli vähemmän yllättäen 25 dollaria, eli n. 22 euroon plus postikulut irtoaa.
Asiallenne omistautuneet Rangers-fanit, laitelkaapa sitoutunutta yksäriä tänne päin mikäli tällaisen laitoksen kokoelmiinne halajatte. Nopein syö hitaat.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Laitellaanpa tänne näin: muistelin erään kaverini olevan hc-fani, mutta eipä hän sitten ollutkaan. Näin Madison Square Gardenilta pari viikkoa takaperin ostamani viimeisimmän Rangers-mestaruuden 25 vuoden ikää juhlistava vajaat 100 sivua käsittävä, runsaasti kuvitettu, A4-kokoinen ja näyttävä muistelmakirjanen on vailla kunnon kotia.

1994 Stanley Cupin voittoa juhlistettiin Madison Square Gardenilla, video tapahtumasta:
Celebration of Rangers' 1994 Stanley Cup Win: Full Ceremony | New York Rangers Game Night

Koskettavaa oli, kun 2011 Jaroslavin turmassa kuollutta Karpovtsevia muistettiin ja paikalla oli vaimo ja tytär. Karpovtsev oli yhdessä Kovalevin, Zubovin ja Nemtshinovin kanssa ensimmäiset venäläiset Stanley Cup -voittajat. Jos trivia-tieto kiinnostaa, niin Nemtshinov oli heistä ensimmäinen, joka pääsi kannua nostamaan.

Tuo oli itselleni eka kausi, kun aloin jääkiekkoa seurata ja ryhtynyt Rangersin kannattajaksi. Ratkaisevaa finaalia tuli katsottua yöllä suorana, kun muistaakseni MTV3 tuon silloin näytti. Muistan Rangersin kentälliset tuolta kaudelta unissanikin. Kaikki täällä varmaan ovat katsoneet Road to Victory -dokkarin, mutta laitetaan linkki varmuuden varalta:
Road to Victory The 1994 New York Rangers Story
 

StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Tervehdys palstatoverit! Pitkän aikaa on tullut keskustelupalstaa seurattua ja nyt vihdosta viimein päätin, että laitetaan omakin lusikka soppaan. Noin viikon päästä on Rangers-leirissä kauden kohokohtia ja varmaan tuttuja kasvoja tulee taas lähtemään. Itsellä toiveena kovasti, että jos ja kun Zuccarellosta luovutaan, niin saisi Meskanenkin mahdollisuuden ylhäältä.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Hyvin on tämä kuukausi mennyt kaavalla joka toinen voitto- ja joka toinen häviöpeli. Eikä ole vielä mitään myyty joukkueesta poiskaan, josko se tuosta, kun liigan tulppa Ottawan puolelta alkaa avautua.

Pelaajista Shattenkirk on alkanut ottamaan päähän, mies ei ole kummoinenkaan "kiekollinen puolustaja", mutta prkle että on heikkoa työskentelyä omassakin päässä. Esimerkkinä nyt vaikka viimeisimmässä Minnesota-pelissä Granlund pääsi miehen sylistä tekemään maalin ihan maalin edestä, sekä ilman veskaa ensin avaa vastustajalle ja sitten jalat suorana yrittää peitellä hiukan poikkisyöttöä estääkseen muka maaliyrityksen tuolla tavalla. En tiedä onko mies sitten niin mielialapelaaja, että sujuisi paremmin, jos Rangers olisi vielä siinä voittavassa muodossaan. Tällaisena en kauhesti kyllä anna miehelle hurraahuutoja. Kaukana ovat ajat Girardista ja McDonaghista oikeasti puolustamassa.

DeAngeloa ja Buchnevichia ei myöskään tulisi ikävä, kumpikin on sitä miltä on näyttänyt jo aikaisemminkin. Hayesin kaartelut ovat myös välillä turhauttavia, mutta miehestä on sentään hyötyäkin. Erityismaininta Minnesota-pelin old school-lämäriyrityksestä, kun pääsi vasenta laitaa lähelle maalia ja latasi sellaisen lämärin, ettei kukaan varmaan moista odottanut. Tarkkuus taisi olla sitten myös jotain sen suuntaista, en muista, kun hämmästyin ratkaisupaikan yllättävästä vetovalinnasta.

Nyt muuten on taas viikonloppuna kaksi Suomi-ystävällistä peliajankohtaa, kun ilta-aikaan tulee molemmat matsit Devilsiä ja Capitalsia vastaan. Samalla tämänpäiväinen kotipeli on varmaan hyvästienjättö Gardenin yleisölle osan pelaajien kohdalta.

Sinänsä jännä, että pelit ovat olleet tiukkoja ja sellainen fiilis hiipii välillä, että eihän tämä nyt nii'in huonosti mene, mutta kun vilkaisee sarjataulukkoon, niin totuus iskee kasvoille. Pitää olla hyvä ja ennenkaikkea tasainen suorittaja pärjätäkseen

Katsotaan mitä saadaan joukkueeseen(/-sta) deadlinellä.
 
Viimeksi muokattu:

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Buchnevichissä riepoo tietynlainen pehmeys ja arkuus jonka johdosta tuntuu häviävän lähes kaikki kaksinkamppailut ja löytää yleensä itsensä katoltaan niiden jälkeen. Taitoa kyllä löytyy ja välillä sitä väläytteleekin mutta röyhkeyttä ja niitä kuuluisia ballseja pitäisi saada jostain lisää. Muutamat penkitykset ovat kielineet siitä että herättelyä koitetaan saada aikaiseksi kundin kohdalla. DeAngelosta jollain perverssillä tavalla tykkään koska noita taitoja löytyy eikä pelkää käyttää niitä, välillä jopa uhkarohkeuksiin asti. Edelleen kyllä läikkyy yli aika ajoin, eli samalla tavalla tätä samaa mentaalipuolen problematiikkaa kuin Buchillakin.

Hayesin ja Zuccarellon osalta taitaa olla tosiaan vika vkl käynnissä Rangers-paidassa, ikävä tulee etenkin jälkimmäistä. Esimerkillinen, superviihdyttävä ja karismaattinen pelaaja eikä mikään ihme että noussut fanien ykkössuosikiksi siitäkin huolimatta ettei kuulu siihen liigan kuuluisaan eliittiosastoon. Eipä siinä, hyvää vastinetta kummastakin varmasti irtoaa ja tätä bisnestähän tämä on. Ykköskiekan varauksia ja nuoria lupauksia tuotaneen lisää organisaatioon. Harmi vaan että nuo huhutut kauppakumppanit (Predators, Jets, Flames) ovat kaikki sarjataulukossa melko ylhäällä eli mitään kärkipään pickejä ei liene luvassa.

Kaikkinensa kausi on mennyt aikalailla niinkuin ennakkoon odottelinkin eli ihan levollisin mielin tulevaa odotellaan. Tuskin kukaan odotti mitään pleijarimenestystä tässä vaiheessa rebuildia? No, somen kommenttiosioissa osa jengistä tuntuu olevan ainakin täysin pimennossa sen suhteen että missä tilanteessa seura tällä hetkellä on. Veikkaisin että loppukauden aikana tullaan vielä taulukoissa pari sijaa alaspäin koska pari top six-hyökkääjää on häipymässä ja nuoriso-osasto saa entistä enemmän peliaikaa ja vastuuta. Kravtsovia olisi jo kiva nähdä tämän kauden puolella.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Zuccarello Dallasiin. Haikeaksi vetää, mutta sikäli mieluinen osoite, että Heiskasen takia Dallasia tulee seurattua paljon, ja nyt entistä mieluisampaa.
 

StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Vaikeaa tuota oli katsoa. Näiden treidien tapahtuessa tulee usein unohdettua, että pelaajatkin on loppujen lopuksi vaan ihmisiä. Henrik on kuitenkin sitoutunut joukkueen jälleenrakennukseen ja tätä se valitettavasti vaatii. Huomasi kyllä eilisessä pelissä, että Henrikillä oli tunteet pinnassa. Georgievin peluuttaminen olisi ollut valmennukselta hyvää pelisilmää.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Surullista katsottavaa, sympatiat Henrikille. Taisivat pelata Zuccarellon kanssa kimpassa lähes 10 vuotta, joten ei ihme, että Lundqvist on allapäin.
Raadollista on meno, ja koville otti kovallakin konkarilla. Harmi, että Zuu meni heti loukkaantumaan. Tämä kausi aika taputeltu, jos käsi tosiaan pahemmin murtunut.

Hayes aika "odotetusti" Jetsiin, ja rebuild nyt tosissaan päällä. Näinköhän Kreider liikkuu vielä, tai onko kukaan kiinnostunut Staalista?
 

BlueRanger

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Onhan tämä haikeeta kun pitkäaikaiset Rangers soturit vaihtaa maisemaa.. Lundqvistia lukuunottamatta, on omista suosikeista nyt aikalailla kaikki siirtynyt muualle.

Kaiken haikeuden keskellä täytyy silti olla tyytyväinen tuohon Hayesistä saatuun hintaan.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös