MM 2019: Suomi

  • 602 862
  • 2 656

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kiitos, olin ehtiny myös ynnäilee että juna se kuitenkin on. Mielenkiinota muihinkin asioihin on mutta tuolla lipulla ei niitä asioita saa toteutettua. Viime kerralla tuli kulttuuria muuten nautittua ihan riittävästi. Kyl se on lätkää, terasseja ja rentoa tissuttelua koko hokiloma.

Jos on kivat kelit ja aikaa, niin Wienistä pääsee Bratislavaan ja takaisin myös Tonavaa pitkin jokilaivoilla. Kauniit maisemat, ja jokilaivoillakin on tarjoilua jos sitä kaipaa, eli terassin vastineesta käy mainiosti. Voi käydä vaikka päivemmällä jokireissulla ihan kiertokäyntiristeilylläkin.

Kahdeksan vuotta sitten tuli tehtyä pidempikin Tonava-risteily, eli matkustin kantosiipialuksella Budapestista Bratislavan kautta Wieniin. Siinä meni vajaat 7h, mutta oli kaunis heinäkuinen päivä joten mikäs siinä aluksella ollessa maisemista nauttiessa varsinkin kun tarjoilijakin kantoi ruokaa eteen.

Viime kesänä olin lyhyemmällä Tonavan jokiristeilyllä historiallisissa laaksomaisemissa, mielenkiintoista sekin vaikka oli sateista.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kaapo Kakko kutsuttiin Leijonien EHT-ryhmään. Hieno juttu, että Jukka Jalonen uskaltaa rohkeasti ottaa 17-vuotiaan lupauksen aikuistenkin maajoukkueeseen. Juuri tätä tarvitaan.

Totta kai MM-kisamiehistön rungon muodostavat ne ns. ykköskategorian NHL-pelaajat jotka kisoihin haluavat lähteä, mutta sen jälkeen mukaan pitäisi valita enemmän kaapokakkoja kuin niitä perinteisiä iäkkäämpiä perusjurnuttajia joiden potentiaali on jo pitkälti nähty.

Junnujoukkueet ovat sen verran monta kultamitalia kahmineet eri kisoista viimeisten vuosien aikana, että pelaajat ovat tottuneet pelaamaan rohkeasti voitosta ja nousemaan tiukoissakin paikoissa voittoon. Silkka asenne vie jo askeleen eteenpäin. Suomessa kun usein painotetaan kuuluisaa kokemusta, niin ennemmin nuori pelaaja jolla on kokemusta useammankin finaalin voittamisesta kuin joku vanha patu, jolla on runsaasti kokemusta kuolemanpelien häviämisestä Suomen pelatessa kusi sukassa ja mailaa puristaen.
 

Snacilep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Leijonat, Ukraina
Leskinen – Barkov – Jokinen
Ohtamaa – Ristolainen

Osala – Koivu - Teräväinen
Kivihalme – Hakanpää

Heponiemi – Kupari - Pyörälä
Kukkonen – Nutivaara

Sailio – Humaloja – Lindsten
Mäkelä

Vehviläinen
Rynnäs

Tämmöinen hassutteluhahmotelma siitä, miltä voisi näyttää, jos Suomi lähtisi kisoihin Kärppien joukkueella höystettynä muutamalla NHL-vahvistuksella. Kyllä tuolla rosterilla ainakin pikkumaita voittaisi.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Jos nyt miettii Suomen mahdollista MM-rosteria ottaen huomioon joukkueiden tämänhetkiset tilanteet sarjataulukossa, mahdolliset menestymismahdollisuudet playoffeissa, pelaajien sopimus- ja loukkaantumistilanteet sekä joissain tapauksissa pelaajan henk koht asenteen maajoukkuetta kohtaan, voisi ajatella, että realismia olisi saada seuraavat pelaajat NHL:stä mukaan:

Maalivahdit: Mikko Koskinen, Tuukka Rask, (Antti Raanta)

Veskoista pitäisin Koskista melko "varmana" bettinä, koska miehellä on tuore kolmen vuoden sopimus ja Oilers ei varmasti ole playoffeihin menossa eli tulisi olemaan vapaa. On hyviä kokemuksia maajoukkueesta ja nyt kun ei muitakaan kovia kisoja ole lähiaikoina tulossa ja Jalonen taas koutsina, voisin hyvinkin ajatella että hän haluaisi tulla. Rask on ollut vähän nihkeä maajoukkueen suhteen, mutta en nyt mahdottomana pitäisi tänä vuonna. Boston ei ole menossa ainakaan toista kierrosta pidemmälle ja vaikka toinen kierros menisi seitsemään peliin, sieltä kyllä ehtii hyvin vielä jos ei ekaan peliin niin viimeistään USA:ta vastaan. Raanta olisi loistava ja Coyotes nyt ei jatkoon ole menossa, mutta veikkaan että noin pitkän poissaolon jälkeen ei ole tulossa. Toki joskus käy niin, että pääseekin kauden lopussa mukaan ja saa tuntumaa jonka jälkeen jää nälkää vielä kauden jälkeen.

Puolustajat: Miro Heiskanen, Sami Vatanen, (Rasmus Ristolainen), Henri Jokiharju, Markus Nutivaara, Sami Niku

Näkisin, että Nikunkin mahdollisuudet ovat lähinnä siinä että lähetetään farmiin loppukaudesta. Muutoin ihan potentiaalisia nimiä jos pysyvät terveinä. Olisi todella tärkeää saada Heiskanen, Vatanen, Jokiharju ja Nutivaara. Veikkaan että kaikilla heistä olisi halukkuutta. Dallas ei tule pitkälle pötkimään eikä myöskään NJD Chicagosta nyt puhumattakaan. CBJ tippuu luultavasti ekalla tai viimeistään toisella kierroksella. Ristolainen vaikuttaa sen verran asennevammaiselta maajoukkueen suhteen, että hänen varaansa ei varmaan kannata laskea mitään. Toki ehkä nyt tapahtuu ihme kun on valmennus vaihtunut...

Hyökkääjät: Barkov, Borgström, Kotkaniemi, Tolvanen, Koivu, Hintz, Teräväinen

Aika nihkeää. Barkov varmasti tulee aina kun voi ja olisi huikea vahvistus, Borgströminkin kyllä ottaisin mielelläni, samoin Kotkaniemen. Montreal voi päästä toiselle kierrokselle maksimissaan. Tolvanen riippuu varmaan taas sitten miten loppukausi menee mutta varmasti sama juttu kuin viimekin vuonna. Mikko Koivu voisi tehdä viimeisen palveluksensa ja tulla Jalosen jengiin. Hintz olisi mielestäni hyvä pelaaja MM-kisoihin. Teräväinen kova vahvistus luonnollisesti. Sitten pitää tosiaan vaan odotella, josko Aho tekisi jatkosopparin jo ennen toukokuuta niin voisi liittyä jengiin. Samaa toivon Kasperi Kapasen osalta - voi olla että tulee treidi piakkoin ja ehkäpä silloin tehdään ensi kaudenkin osalta soppari.

Näkisin realistisena skenaariona, että Suomi saisi koko rungon NHL:stä, eli kaksi täyttä kentällistä laadukkaita pelaajia + ykkösveskan. Siinä olisi hyvä runko mennä pitkälle. Hyökkäyksen suhteen tarvittaisi melkein vielä kahteen alempaankin ketjuun mielellään paria vahvistusta - sen verran kovilla jengeillä muut huippumaat kuitenkin taas tulevat. Viime vuoteen verrattuna olisi kuitenkin helvetin tärkeä juttu, että KHL/Liigatason kieltäytymisiä ei tulisi, koska sieltä olisi kuitenkin saatavilla laadukasta materiaalia alempiin ketjuihin ja kolmanteen pakkipariin (Lepistö, Jokipakka, Ohtamaa, Hakanpää, Vesalainen, Kemppainen, Hartikainen, Koskiranta, Aaltonen, Joensuu,...). Mielellään ei mitään Mannisia/Lajusia/Jormakoita koohottamaan sinne.

Ei auta kun jännityksellä seurata sopimustilanteiden kehittymistä. Kyllähän tätä aiemmin halveksittua Skoda-cuppia odottaa nykyään ihan eri meiningillä kun taso on noussut vuosi vuodelta, sieltä tulee enemmän ja enemmän NHL:stä pelaajia mukaan ja muitakaan kovia turnauksia (pl. junnukisat) ei enää ole tarjolla....
 

jaakr

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ei auta kun jännityksellä seurata sopimustilanteiden kehittymistä. Kyllähän tätä aiemmin halveksittua Skoda-cuppia odottaa nykyään ihan eri meiningillä kun taso on noussut vuosi vuodelta, sieltä tulee enemmän ja enemmän NHL:stä pelaajia mukaan ja muitakaan kovia turnauksia (pl. junnukisat) ei enää ole tarjolla....

Omaan silmään "Skoda-cup" ei ole halveksittu kuin jääkiekkohipsterien ja muiden itseään parempana pitävien keskuudessa. Kyseessä on mukava perinne ja parhaillaan kivasti kansaa yhdistävä tapahtuma. Tämä näkökulma tuntuisi varsinkin olevan hipsteri-maailmankansalaisille jostain syystä kauhistus.

MM-kisat on aina ollut omalla kohdallani kauden kohokohta ja tämän vuoksi esim. NHL:n seuraaminenkin painottuu vain suomalaisten seuraamiseen ja heistäkin oikeastaan vain niihin, jotka maajoukkuepaidan vikisemättä pukevat päällensä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Puolustajat: Miro Heiskanen, Sami Vatanen, (Rasmus Ristolainen), Henri Jokiharju, Markus Nutivaara, Sami Niku.
Voi olla, että olen missannut jotain, mutta eikös Heiskasen tullessa myös Esa Lindell vapaudu? Itse pidän Lindelliä tällä hetkellä Suomen top-6 puolustajana, joka näin ollen mahtuisi jokaiseen maajoukkueeseen.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voi olla, että olen missannut jotain, mutta eikös Heiskasen tullessa myös Esa Lindell vapaudu? Itse pidän Lindelliä tällä hetkellä Suomen top-6 puolustajana, joka näin ollen mahtuisi jokaiseen maajoukkueeseen.
Sopimustilanne taitaa olla Lindellillä huono MM-kisoja ajatellen.
 

Snacilep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Leijonat, Ukraina
Voi olla, että olen missannut jotain, mutta eikös Heiskasen tullessa myös Esa Lindell vapaudu? Itse pidän Lindelliä tällä hetkellä Suomen top-6 puolustajana, joka näin ollen mahtuisi jokaiseen maajoukkueeseen.
Lindellin sopimus taitaa päättyä tämän kauden jälkeen.
 

Avuton tunari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vähän kaikki.
Maalivahdit: Mikko Koskinen, Tuukka Rask, (Antti Raanta)

Veskoista pitäisin Koskista melko "varmana" bettinä, koska miehellä on tuore kolmen vuoden sopimus ja Oilers ei varmasti ole playoffeihin menossa eli tulisi olemaan vapaa. On hyviä kokemuksia maajoukkueesta ja nyt kun ei muitakaan kovia kisoja ole lähiaikoina tulossa ja Jalonen taas koutsina, voisin hyvinkin ajatella että hän haluaisi tulla. Rask on ollut vähän nihkeä maajoukkueen suhteen, mutta en nyt mahdottomana pitäisi tänä vuonna. Boston ei ole menossa ainakaan toista kierrosta pidemmälle ja vaikka toinen kierros menisi seitsemään peliin, sieltä kyllä ehtii hyvin vielä jos ei ekaan peliin niin viimeistään USA:ta vastaan. Raanta olisi loistava ja Coyotes nyt ei jatkoon ole menossa, mutta veikkaan että noin pitkän poissaolon jälkeen ei ole tulossa. Toki joskus käy niin, että pääseekin kauden lopussa mukaan ja saa tuntumaa jonka jälkeen jää nälkää vielä kauden jälkeen. .

Olen saanut sen käsityksen, että Koskinen ei lähde kisoihin kakkosmaalivahdiksi ( 2016?), Joku voi tarkentaa.

Lisäksi Mikko koivu on loppukauden sivussa polvileikkauksen vuoksi. Harmittava menetys Suomelle..
 
Toivottavasti MM-kisoissa nähdään mahdollisimman monta miestä tältä listalta.
Uskon, että valmennusjohto näkee kasvun mallin tärkeänä. Ainakin 10-12 pelaajaa näistä.
Tältä näyttävät Suomen parhaat U22-pelaajat.

Sebastian Aho Jesperi Kotkaniemi Patrik Laine
Miro Heiskanen Henri Jokiharju

Eeli Tolvanen Henrik Borgström Kristian Vesalainen
Juuso Välimäki Urho Vaakanainen

Otto Koivula Janne Kuokkanen Jesse Puljujärvi
Olli Juolevi Vili Saarjärvi

Aleksi Saarela Rasmus Kupari Aleksi Heponiemi
Tarmo Reunanen Eemeli Räsänen

Jere Innala Eetu Luostarinen Eetu Tuulola
Otto Leskinen Oskari Laaksonen

Arttu Ruotsalainen Julius Nättinen Kaapo Kakko
Ville Heinola Lassi Thomson

Petrus Palmu Aarne Talvitie Jesse Ylönen
Toni Utunen Otto Latvala

Veini Vehviläinen
Lassi Lehtinen
Ukko-Pekka Luukkonen
Filip Lindberg
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Toivottavasti MM-kisoissa nähdään mahdollisimman monta miestä tältä listalta.
Uskon, että valmennusjohto näkee kasvun mallin tärkeänä. Ainakin 10-12 pelaajaa näistä.
Tältä näyttävät Suomen parhaat U22-pelaajat.

Sebastian Aho Jesperi Kotkaniemi Patrik Laine
Miro Heiskanen Henri Jokiharju

Eeli Tolvanen Henrik Borgström Kristian Vesalainen
Juuso Välimäki Urho Vaakanainen

Otto Koivula Janne Kuokkanen Jesse Puljujärvi
Olli Juolevi Vili Saarjärvi

Aleksi Saarela Rasmus Kupari Aleksi Heponiemi
Tarmo Reunanen Eemeli Räsänen

Jere Innala Eetu Luostarinen Eetu Tuulola
Otto Leskinen Oskari Laaksonen

Arttu Ruotsalainen Julius Nättinen Kaapo Kakko
Ville Heinola Lassi Thomson

Petrus Palmu Aarne Talvitie Jesse Ylönen
Toni Utunen Otto Latvala

Veini Vehviläinen
Lassi Lehtinen
Ukko-Pekka Luukkonen
Filip Lindberg

No, katsotaanpa nimi kerrallaan...

Halutessaan (ja ilman pakottavia esteitä, kuten sopimuksettomuus, vammat, pleijarit jne.) mukana MM-joukkueessa:

Aho, Laine, Heiskanen, (Tolvanen), (Kotkaniemi)

Try-outin kautta (tai esim. Liigan pudotuspelinäytöillä) vahvoilla kisakoneeseen:

(Tolvanen), (Kotkaniemi), Borgström, Puljujärvi, Jokiharju, Välimäki, Vaakanainen, Vehviläinen

Try-outin kautta (tai esim. Liigan pudotuspelinäyttöjen perusteella) mahdollisuuksien rajoissa (silti epätodennäköistä) päästä kisoihin:

Vesalainen, Kuokkanen, Kupari, Heponiemi, Kakko, Juolevi (loukkaantunut ilmeisesti koko loppukauden?), Ruotsalainen, Saarela, Koivula, Leskinen, Laaksonen

Ei mahdollisuuksia MM-joukkueeseen tänä keväänä:

Saarijärvi, Reunanen, Räsänen, Innala, Luostarinen, Tuulola, Nättinen, Heinola, Thomson, Palmu, Talvitie, Ylönen, Utunen, Latvala, Lehtinen, Luukkonen, Lindberg

Kun ottaa huomioon, että Aho ja Laine tuskin ovat tänä keväänä mukana sopimustilanteensa takia, voi tuo mainitsemasi 10-12 olla vaikeaa saada kokoon. Ehkä se kymmenen voi juuri ja juuri olla mahdollista, mutta nähdäkseni aika epätodennäköistä juuri tällä hetkellä.

Osa varmaan arvostaa Kakkoa, Kuokkasta, Vesalaista ja kumppaneita korkeammalle, mutta olen vähän skeptinen heidän suhteensa. Kakko tietysti tulevaisuuden ihmepoikana voi joko ottaa vielä pelillisen harppauksen keväällä tai päästä mukaan tulevaisuuden nimenä vähemmilläkin näytöillä, mutta juuri tällä hetkellä ei mahtuisi mukaan omaan nippuuni olettaen, että P-Amerikasta ja Euroopasta on keskivertotavalla pelaajia käytettävissä. Kuokkanen toki olisi kiinnostavaa nähdä harjoituspeleissä (taitaa Charlotte tosin olla aika väkevä AHL-nippu).

Tolvasen arvostin itse noin korkealle lähinnä viime kauden perusteella. Jos kisojen alla olisi valittava, ottaako Tolvanen ilman leirinäyttöjä mukaan kisoihin vai ei, niin itse olisin taipuvainen ottamaan mukaan. Kotkaniemen nykytasoa en pidä aivan niin korkeana kuin kenties suurin osa, mutta voi olla, että silkan potentiaalinsa tähden olisin valmis ottamaan mukaan ilma try-outtiakin.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Itselläni on hankittuna liput välieriin, finaaliin ja pronssiotteluun. Ei voi kuin toivoa, että mahdollisimman moni NHL-pelaaja vastaisi Jalosen kutsuun. Muuten jää leijonien pelit näkemättä. Jotenkin toivoisin, että Jalonen valitsisi nuoren ja nälkäisen joukkueen ihan tulevaisuutta ajatellen. Esimerkiksi Dallasin putoaminen aikaisin olisi todella nannaa. Samoin Florida. Barkov, Hintz, Heiskanen ja Lindell toisivat joukkueeseen todellista uskottavuutta. Lisäksi tarjolla olisi tietysti Borgström, Lammikko ja Honka. En ole katsonut tässä sopimustilannetta.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Pistetääs tietääkseni ajantasalla oleva lista.
Seuraavilla pelaajilla on sopimus kaudesta 2019-2020
Maalivahdit:
Rinne, Rask, Raanta, Koskinen, Saros, Luukkonen, Gibson, Kähkönen, Lankinen, Kaskisuo, Rinne
Puolustajat:
Ristolainen, Määttä, Nutivaara, Juolevi, Heiskanen, Välimäki, Jokiharju, Vaakanainen, Vatanen, Saarijärvi, Niku, Tuulola, Mikkola
Hyökkääjät:
Barkov, Teräväinen, Komarov, Koppanen, Kuokkanen, Tolvanen, Koivula, Palmu, Somppi, Kotkaniemi, Kupari, Vesalainen, Haula, GranlundMi, Koivu, Salomäki, Hintz, Repo, Saarela, Ikonen, Borgström, Meskanen
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Todennäköisimmät osallistujat:

MV: Koskinen

P: Nutivaara, Heiskanen

H: Barkov, Teräväinen, Kotkaniemi, Borgström, Hintz

Näistä uhkaa tulla Leijonille erinäisistä syistä johtuen pienimuotoiset välikisat NHL-pelaajien osallistumisella mitattuna. Mutta katotaan lähivuosina kunhan nämä Ahot ja kumppanit nyt rustaa ensin ne pitkät sopimuksensa pois alta. Noiden lisäksi odotellaan vielä Jokiharjun, Vaakanaisen ja muiden nuorten starojen yksisuuntaisia soppareita, että tuo AHL-joukkueen menestys ei voi olla syynä kisoihin päästämättömyydelle.
 
Viimeksi muokattu:

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Todennäköisimmät osallistujat:

MV: Raanta, Koskinen

P: Nutivaara, Heiskanen

H: Barkov, Teräväinen, Kotkaniemi, Borgström, Hintz

Näistä uhkaa tulla Leijonille erinäisistä syistä johtuen pienimuotoiset välikisat NHL-pelaajien osallistumisella mitattuna. Mutta katotaan lähivuosina kunhan nämä Ahot ja kumppanit nyt rustaa ensin ne pitkät sopimuksensa pois alta. Noiden lisäksi odotellaan vielä Jokiharjun, Vaakanaisen ja muiden nuorten starojen yksisuuntaisia soppareita, että tuo AHL-joukkueen menestys ei voi olla syynä kisoihin päästämättömyydelle.
Mikäli nuo kaikki pääsisi, niin en kyl sanoisi, että olisi mitkään välikisat kun maksimissaan 7 noita on viime vuosina MM-kisoissa esiintynyt. Tosin Raannan kausihan saattaa olla jo ohi loukkaantumisesta johtuen.

Mutta noista sais jo hyvän rungon, sentteri tilanne ainakin olisi loistava. Laitahyökkääjien ei kyllä niinkään. Tosin kai noita Hintziä, Borgströmiä ja Kotkaniemeä voi pyöritellä miten haluaa:
Teräväinen-Barkov-x
x-Kotkaniemi-Hintz
x-Borgström-x

Heiskanen-Nutivaara

Koskinen
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
En olisi kovinkaan ihmeissäni, jos Lindell, Aho ja vaikkapa Laine tekevät sopimuksen jo ennen runkosarjan päätöstä. Kundit ovat kuitenkin melko tärkeitä palasia joukkueelleen. Lisäksi ainakin Puljujärvi on ollut siirtohuhujen kohteena. Siinäkin on mahdollinen tulija, jos saman tien tekee sopparin uuden seuransa kanssa. Entäs Haula? Olisiko MM-kisaleiritys hyvä paikka hioa pelikuntoa?

Tuossa Jalperin listauksessa olevista hyökkääjistä muutenkin sen verran, että aika vähän noita parempia löytyy Euroopasta, joten noista sen rungon pitäisi rakentua.
 

Ralph

Jäsen
n olisi kovinkaan ihmeissäni, jos Lindell, Aho ja vaikkapa Laine tekevät sopimuksen jo ennen runkosarjan päätöstä. Kundit ovat kuitenkin melko tärkeitä palasia joukkueelleen. Lisäksi ainakin Puljujärvi on ollut siirtohuhujen kohteena. Siinäkin on mahdollinen tulija, jos saman tien tekee sopparin uuden seuransa kanssa.
Mikään kiire ei näiden NHL-joukkueilla ole tehdä sopparia, joten varmasti menee kesälle, ehkä jopa elokuulle Laineella tai Aholla.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Mikäli nuo kaikki pääsisi, niin en kyl sanoisi, että olisi mitkään välikisat kun maksimissaan 7 noita on viime vuosina MM-kisoissa esiintynyt. Tosin Raannan kausihan saattaa olla jo ohi loukkaantumisesta johtuen.

Mutta noista sais jo hyvän rungon, sentteri tilanne ainakin olisi loistava. Laitahyökkääjien ei kyllä niinkään. Tosin kai noita Hintziä, Borgströmiä ja Kotkaniemeä voi pyöritellä miten haluaa:
Teräväinen-Barkov-x
x-Kotkaniemi-Hintz
x-Borgström-x

Heiskanen-Nutivaara

Koskinen

Ei kai nyt kukaan tosissaan usko että Hintz tai Borgström mahtuisi MM-joukkueeseen ? Jestas sentään....
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ei kai nyt kukaan tosissaan usko että Hintz tai Borgström mahtuisi MM-joukkueeseen ? Jestas sentään....
Saa kyllä olla aika joukkue, jos Hintz ei siihen mahdu. Borgström on itselleni hieman tuntemattomampi, mutta harva Euroopassa paljon pelaavista hyökkääjistä mahtuu NHL:een ollenkaan.
 

Isäntä

Jäsen
Ei kai nyt kukaan tosissaan usko että Hintz tai Borgström mahtuisi MM-joukkueeseen ? Jestas sentään....
Minusta Roope Hintz alkaa olla sillä tasolla, että taistelisi paikasta Suomen joukkueeseen, vaikka kaikki pelaajat olisivat valittavissa. Sen verran hyvin on pelannut tässä talven aikana niissä peleissä, jotka olen Dallasilta katsonut.

Toki jos tässä tarkoitettiin Miikoa, niin sitten ymmärrän, jestas sentään.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Ei kai nyt kukaan tosissaan usko että Hintz tai Borgström mahtuisi MM-joukkueeseen ? Jestas sentään....

Tässä täytyy myös huomioida, että sentteritarjonta Euroopassa on todella kapeaa. Aaltonen, Manninen, Kemppainen, Koskiranta, Peltola ja Kontiola ovat ne vaihtoehdot käytännössä. Näistä nimistä Manninen ja Aaltonen ovat MM-tason pelaajia.

Hintz ja Borgström olisivat Luojan lykky tuohon sentterikalustoon.
 

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Ei kai nyt kukaan tosissaan usko että Hintz tai Borgström mahtuisi MM-joukkueeseen ? Jestas sentään....
Minäkin kyllä toivon ettei Hintz tai Borgström mahtuisi Suomen MM-joukkueeseen, sillä jos näin olisi niin silloin Suomella olisi loistava hyökkäys kasassa jos Hintzin ja Borgströmin tasoiset jantterit mahtuisi joukkueeseen.

Kumpikaan ei ole mitään vapahtajia, jotka olisivat isoja käänteentekeviä pelaajia, mutta kuitenkin molemmat mahtuvat mielestäni tänä vuonna kun usealla hyökkääjätähdellä on jokin syy tulematta (monella sopimustilanne, Koivu loukkaantunut, Granlundille tulossa lapsi, Komarov lopettanut).

Tällä hetkellä hyökkääjistä joukkueeseen antaisin vapaalipun Barkoville, Teräväiselle, Kotkaniemelle sekä Haulalle.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Borgström on Floridan 3. sentteri ja Hintz pelasi toissayönä Dallasin 1. ketjussa.

Molempien kohdalta vaikuttaa siltä että ovat nyt kovaa vauhtia vakiinnuttamassa paikkojaan NHL:ssä.

Tietysti molemmat mahtuvat joukkueeseen.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ei kai nyt kukaan tosissaan usko että Hintz tai Borgström mahtuisi MM-joukkueeseen ? Jestas sentään....
Et ilmeisesti ole katsonut Dallasin tai Floridan pelejä, kun tällaista höpöä kirjoittelet. Kyllä molemmille löytyy helposti paikka Suomen joukkueeseen siinäkin tapauksessa, että Aho, Rantanen ja Laine olisivat mukana.
 
Borgström on Floridan 3. sentteri ja Hintz pelasi toissayönä Dallasin 1. ketjussa.

Molempien kohdalta vaikuttaa siltä että ovat nyt kovaa vauhtia vakiinnuttamassa paikkojaan NHL:ssä.

Tietysti molemmat mahtuvat joukkueeseen.

Hintzin osalta Dallasin koutsi totesikin hiljattain, ettei pojalla ole enää AHL:ään asiaa. Vakiinnuttanut paikkansa Dallasissa ja tullee tekemään hienon uran.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös