Tyhjennysmyynnit kevät 2019

  • 123 517
  • 358

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
KooKoo ei tyhjentänyt. Isossa kuvassa pienelle seuralle heikolta tuntuva päätös. Tällä mennään, jos voitto tai kaksi loppukaudesta vielä tulisi. Ah panoksia.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Mainittakoon, että Ässien säästötavoitteen kerrottiin täyttyneen jo ennen Seppälän ja Bernardin myyntejä, joten liekö mikään joukkue ikinä hyödyntänyt näin "röyhkeästi" näitä nykyliigan mahdollistamia joustoja. Jokohan uskaltaa spekuloida, että Ässät tekee varmaan plussatuloksen tästä kaudesta, joka on kuitenkin urheilullisesti kenties (vielä emme varmaksi tiedä) kaikkien aikojen floppi liigassa 2000-luvulla..

En tiedä onko se sitten tavallaan moraalisesti/urheilullisesti jopa väärin, että nykyliiga on tällaista. Joukkue saa vetää historiankirjoihin päätyvän katastrofikauden, mutta silti pääsee kuin koira veräjästä ilman mitään "näpäytystä" sen takia, päinvastoin jopa plussaa tulee (kenties). Toki ne imagotappiot viimeisen reilun vuoden tapahtumista Ässissä ovat itsessään aikamoinen näpäytys, se pitää tietysti muistaa..

Tästä jatkaen, mielestäni tää kannattais viedä vaan pidemmälle. Koko roska ulos, kaikki jotka saa palkkaa, pihalle. Tilalle junnujoukkue, talkoolaisista ja vanhemmista varmasti löytyy koutsia ja huoltajaa. Säästäisi melkoisen paljon vielä enemmän, ja lopputulos ihan sama kentän puolella. Ja toisaalta ei, saisi vaan junnut maistiaisia Liigan peleistä, tulevaisuuteen kuin rahaa pankkiin.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
KooKoo ei tyhjentänyt. Isossa kuvassa pienelle seuralle heikolta tuntuva päätös. Tällä mennään, jos voitto tai kaksi loppukaudesta vielä tulisi. Ah panoksia.

Minä ainakin arvostan KooKoota tuon ratkaisun vuoksi, vaikka joskus oma seurani Kouvolan myyntikaukaloa onkin koluamassa ollut. KooKoo näyttäytyy ainakin minulle napsua ylpeämpänä ja tyylikkäämpänä seurana.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Minä ainakin arvostan KooKoota tuon ratkaisun vuoksi, vaikka joskus oma seurani Kouvolan myyntikaukaloa onkin koluamassa ollut. KooKoo näyttäytyy ainakin minulle napsua ylpeämpänä ja tyylikkäämpänä seurana.

Sama täällä, jotenkin tykkään tuosta "keskisormesta" mitä mediallekin on vilauteltu.. ihan oikein vähän näpäytellä, jos ei ole pakko rako myydä ja jos ei haluta, niin ei myydä. Hattu nousee, ja KooKoon pojot ainakin minun silmissäni vain entisestään!
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Juuri näin ja varsinkin, jos joku on ollut tonni-pari kourassa huoraamassa pelaajia köyhiltä, niin vähän edes munaa, eikä aina olla kädet pystyssä. Ryhdikästä seistä omiensa ja omansa takana. Respect!
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
No joo, jos ei muuta niin kyllähän tämä KooKoon poikkeus totutusta kaavasta tulee jäämään mieleen. Aika monelle kuitenkin varmaan enemmän kuriositeettina kuin jonakin urheilullisuuden riemuvoittona. Sitä en tiedä mitä konkreettista hyötyä tästä performanssista oli KooKoon tulevaisuuden kannalta verrattuna pelaajien myymiseen. Lähinnä tulee mieleen Julmahuvin sketsi: "Ihan vaan et saadaan huomiota ja saadaan päteä".
 
redpecka

Jäsen
KooKoo menee vielä sääleihin. Ihmettelen, etteivät tehneet mitään viime hetken siirtoja sisään.

Juu. Hyvä taktiikka oli KooKoolla Malten suhteen: jos ei kunnolla tule pätäkkää vaihdossa niin annetaan sitten omille katsojille edes mahdollisuus seurata huippupelaajan edesottamuksia loppukautena, vaikkei peleissä panosta juuri olisikaan. Tosin, mikä on Malten motivaatio? Työnantaja blokkasi mahdollisen mahdollisuuden pelata voittavassa joukkueessa vielä tällä kaudella.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Malten motivaatio lienee ok, eilen 1+2 ja sanoi itse että pelaa seurassa sopimuksen mukaan kauden loppuun asti. Pääsee ainakin ajoissa Ruottin MM leiriryhmään rinkeilemään.
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Jotenkin Välimaan jutuista päättelisin, että talous edellä KooKoo jätti tyhjennysmyynnit tekemättä. Yksittäinen Strömvall olisi tuonut vain vähän palkkasäästöä verrattuna siihen, miltä myynti näyttäisi katsojien ja yhteistyökumppanien suhteen. Olisi täytynyt tyhjentää huolella, jotta taloudellinen etu olisi saavutettu.

Strömvallin motivaatioon uskon, hän kuitenkin on sanonut jahtaavan playoffpaikan lisäksi ensi kauden pelipaikkaa. Hänellä lienee ollut varaa olla tekemättä vielä sopimusta ensi kaudeksi.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Tuollaisessa KooKoon/Strömwallin tilanteessa kuuntelisin seurana myös aika paljon pelaajaa. Esim. kiukuttelevaa ukkoa on aika turha pitää joukkueessa. Myöskään agentit eivät tykänne, jos seura toimii jääräpäisesti pelaajan toiveen ja edun vastaisesti. Sellainen voi jatkossa heikentää seuran houkuttelevuutta pelaajamarkkinoilla.

Jos hommaa ajattelee nyt pelkästään pelaajan kautta, vaikuttaisi siltä, että Strömwall viihtyy Kouvolassa erinomaisesti. Hänelle olisi kuitenkin periaatteessa ollut tarjolla huikeat pudotuspelikokemukset aika monessa Länsi-Euroopan huippujoukkueessa. Nyt Strömwall käyttää keväänsä pelailemalla panoksettomat pelit pois tyhjien kotikatsomoiden edessä. Kenties ne tulevat MM-leiritykset painoivat vaakakupissa. Ratkaisu on silti mielestäni hieman erikoinen, koska pelaajalla on käytössään vain yksi ura.

Kaikenlaisista pyyntöhintahuhuista huolimatta veikkaan, että Välimaa olisi lopultakin ymmärtänyt myydä Strömwallin, vaikka jostain syystä on ainakin minulle jättänyt mielikuvan olevansa pohjimmiltaan enemmänkin vähän sellainen "fanipoika" kuin viileänharkitseva talouden huippuammattilainen (en tosin osaa aivan tarkalleen sanoa, mistä tällainen mielikuva on syntynyt).

Minun on hieman hankalaa nähdä, kuinka KooKoonkaan etu tässä toteutui pidemmällä aikavälillä, kun siellä tuskin on juurikaan enempää kuin 2500 katsojaa hallissa. Tuskin osakeyhtiö muutenkaan ui rahoissaan. Urheiluromantikot toki ihastelevat ratkaisua, mutta he eivät useinkaan ymmärrä kylmää reaalimaailmaa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kaunis ajatus liigalta turvata talous heikoille joukkueille, joissa päätöksiä tekee amatöörit. Mutta kyllä jokaisella joukkueella kuuluu olla itse vastuu siitä taloudenpidostaan, ja siitä kuka siellä työskentelee. Urheilullisuus takaisin!
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuollaisessa KooKoon/Strömwallin tilanteessa kuuntelisin seurana myös aika paljon pelaajaa. Esim. kiukuttelevaa ukkoa on aika turha pitää joukkueessa. Myöskään agentit eivät tykänne, jos seura toimii jääräpäisesti pelaajan toiveen ja edun vastaisesti. Sellainen voi jatkossa heikentää seuran houkuttelevuutta pelaajamarkkinoilla.

Jos hommaa ajattelee nyt pelkästään pelaajan kautta, vaikuttaisi siltä, että Strömwall viihtyy Kouvolassa erinomaisesti. Hänelle olisi kuitenkin periaatteessa ollut tarjolla huikeat pudotuspelikokemukset aika monessa Länsi-Euroopan huippujoukkueessa. Nyt Strömwall käyttää keväänsä pelailemalla panoksettomat pelit pois tyhjien kotikatsomoiden edessä. Kenties ne tulevat MM-leiritykset painoivat vaakakupissa. Ratkaisu on silti mielestäni hieman erikoinen, koska pelaajalla on käytössään vain yksi ura.

Kaikenlaisista pyyntöhintahuhuista huolimatta veikkaan, että Välimaa olisi lopultakin ymmärtänyt myydä Strömwallin, vaikka jostain syystä on ainakin minulle jättänyt mielikuvan olevansa pohjimmiltaan enemmänkin vähän sellainen "fanipoika" kuin viileänharkitseva talouden huippuammattilainen (en tosin osaa aivan tarkalleen sanoa, mistä tällainen mielikuva on syntynyt).

Minun on hieman hankalaa nähdä, kuinka KooKoonkaan etu tässä toteutui pidemmällä aikavälillä, kun siellä tuskin on juurikaan enempää kuin 2500 katsojaa hallissa. Tuskin osakeyhtiö muutenkaan ui rahoissaan. Urheiluromantikot toki ihastelevat ratkaisua, mutta he eivät useinkaan ymmärrä kylmää reaalimaailmaa.

KooKoo:n päätöksen järkevyyttä olla myymättä voi arvioida sitten kun tämän kauden taloudellinen tulos tulee julki. Jos sieltä tulee satojen tuhansien turskaa, niin aika vaikea on perustella myymättömyyden järkevyyttä. Enempää yleisöä tuskin olisi myynnillä enää menetetty kuin nyt.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
KooKoo:n päätöksen järkevyyttä olla myymättä voi arvioida sitten kun tämän kauden taloudellinen tulos tulee julki. Jos sieltä tulee satojen tuhansien turskaa, niin aika vaikea on perustella myymättömyyden järkevyyttä. Enempää yleisöä tuskin olisi myynnillä enää menetetty kuin nyt.
Toisaalta (kuten ovat esim. Malten omassa ketjussa puineet), ei kyseessä varmaankaan ole niin kallis pelaaja että pelkillä säästyneillä palkkakuluilla satojen tonnien turskat kuitattaisiin. Käytännössä siis riskitöntä pyytää mottipäistä kun merkitys myymättä jäämisellä melko vähäinen isossa kuvassa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
KooKoo:n päätöksen järkevyyttä olla myymättä voi arvioida sitten kun tämän kauden taloudellinen tulos tulee julki. Jos sieltä tulee satojen tuhansien turskaa, niin aika vaikea on perustella myymättömyyden järkevyyttä. Enempää yleisöä tuskin olisi myynnillä enää menetetty kuin nyt.

Toisaalta mielestäni tätä KooKoon päätöstä ei varsinkaan tämänkauden tuloksesta kokonaan nähdä sillä tällä myös varmasti katsottiin asiaa pitkäjäntöisesti. Eiköhän sieltä euroja sponsoreilta ja katsojilta jatkossa paremmin tule kuin että nyt olisi lähdetty tyhjentämään taas kerran. Se juuri tässä KooKoon tapauksessa että sieltä olisi se 3-4 pelaajaa pitänyt myydä että oikeasti alkaa olemaan merkittävä rahallinen summa. Yhdestä tai kahdesta ei todennäköisesti olisi tullut kovinkaan merkittävää hyötyä siihen imagotappioon nähden. Hetkellisesti rahaa kyllä lisää mutta todennäköisesti pitkällä jänteellä jää enemmän tappiolle.
 
redpecka

Jäsen
Vai kaatuiko siirto siihen kun Strömwall loukkaantui pelissä? Tulevan seuran lääkäri totesi ettää joo, ei me otetakaan tätä.

Se siitä sitten, Malte on Kouvolassa ja hyvä niin. Toivottavasti paranee pian kausikorttilaisten iloksi.
 
Tori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näinhän tuo Kerttula sanoo tuossa 8 minuutin kohdalla. Ymmärtäisin että hän tarkoittaa sitä, että tavoite oli säästää loppukauden suorista pelaajakuluista 200 000e mutta myynti vetikin paremmin tuoden laskennallista säästöä pelaajakuluissa tuonne 350 .. 400 000e maastoon. Kokonaiskuvaan tulisi sitten lisätä pelaajamyynnin vaikutus muihin ottelutapahtumatuloihin sekä seuraavan kauden myynnin onnistumiseen. Tämähän taisi olla se pelko miksi KooKoo ei tähtiään tänä keväänä myynyt. Tuo Kerttulan ulostulo on varmastikin hyvä koska se pyrkii saamaan ymmärrystä kiekkoyleisöltä miksi näin toimittiin ja eritoten mitä tällä toiminnalla saatiin aikaan.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
YLE:n jutussa kerrottiin, että tyhjennysmyynnit on viime vuosien ilmiö. Muistaakseni tätä tapahtui jo 2000-luvun alussa, kun olin pikku poika. Myytiinkö esimerkiksi Frank Banham Saipasta Jokereihin ja Vladimir Machulda Kärppiin joskus silloin? Voin muistaa väärinkin.

YLE:n toimittajalta tullut kyllä aikamoinen lapsus, koska kyllähän tätä on enemmän tai vähemmän tehty viimeiset 20 vuotta. Toki välissä olleet karsinnat hetkellisesti vähensivät tätä myyntiä, mutta ei tämä mikään viime vuosien "ilmiö" ole.
 
YLE:n jutussa kerrottiin, että tyhjennysmyynnit on viime vuosien ilmiö. Muistaakseni tätä tapahtui jo 2000-luvun alussa, kun olin pikku poika. Myytiinkö esimerkiksi Frank Banham Saipasta Jokereihin ja Vladimir Machulda Kärppiin joskus silloin? Voin muistaa väärinkin.

Machulda taidettiin myydä sekä Jokereihin että Kärppiin tuolla vuosituhannen alkupuolella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös