Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

  • 1 048 278
  • 3 931

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Maalivahdit

@BigRedCat ilta ansiokasta "tilastointia", joka vain vahvistaa sitä, että Ilveksen maalivahdit ovat olleet sysipaskoja, vaikka myös puolustamisessa on ollut parantamista. IFK ja Ilves saattaisivatkin molemmat olla jopa top-6:ssa paremmalla maalivahtipelillä. Toisaalta JYP joka on tuskaillut maalinteon kanssa, on saanut nauttia hyvästä maalivahtipelistä, ja sellaisen kuvan myös JYP-kannattajien puheista on saanut, että Laurikainen on ollut todella hyvä. Melko oikealta tuo listaus näyttää, vaikka (kuten kyseisessä ketjussa keskusteltiinkiin) tilasto ei täydellinen olekaan.

Suosittelen kaikkia lukemaan tuon.
Ilves voisi hommata Andyn Ässiltä loppukaudeksi, huonossa jengissä kuitenkin hyvin torjunut. Saataisiin mekin rahaa kassaan. Tai tietysti IFK myös, tarjouskilpa pystyyn.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei myöskään valmennusta nähtävästi. Olisihan se pitänyt ladata joukkue tuohon Sport-otteluun sellaiseen iskuun, että oksat pois.
Sport oli eilen selkä seinää vasten ja pelasi kotiluolassaan. Rohkenen väittää, ettei Liigassa ole yhtään valmentajaa, joka olisi saanut ladattua eilisillassa vierasjoukkueelle adrenaliiniedun.

Loistavaa, ettei Sport luovuttanut, vaan lähti isolla sydämellä kamppailemaan pudotuspelipaikasta. Mitä pidemmälle kamppaillu tärkeistä sijoista jatkuu, sitä mukavampaa penkkiurheilijan kannalta.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Kyllä Manner olisi saanut Kärpät ladattua heittämällä paremmin, muunkin joukkueen.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Hynek Zohorna sivussa 4-6 viikkoa, kun meni paskaksi EHT höntsässä. Vaikuttanee Pelsun iskukykyyn ja 6. joukossa säilymiseen valtavasti.

Pelicansilla on kuitenkin hyvät sentterit taustalla. Nyt heidän vastuunsa hieman kasvaa. Joukkueen kannalta oleellisin tieto on, että Zohorna tulee vielä takaisin.

Kaanien pullat suoraa pudotuspelipaikkaa ajatellen ovat hyvin uunissa, edelleenkin.
 
Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Niin Zohornahan on pelannut koko kauden laidassa joten ei vaikuta sentteritilanteeseen.
 
Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Pelicansilla on vielä pienet mahdollisuudet runkosarjan voittoon.
Edellyttää jäljellä olevien otteluiden voittamista varsinaisella peliajalla sekä sitä, että Kärpät häviää varsinaisella peliajalla runkosarjan loppuajan. Molemmilla olisi silloin 33 suoraa voittoa.
Lisäksi on kirittävä maaliero umpeen. Jos Pelicans voittaa loput ottelunsa vähän yli kolmen maalin erolla ja Kärpät häviää kaikki omansa noin kolmen maalin erolla, niin Pelsu ohittaa Kärpät.
Tämän toteutuminen edellyttää kyllä ryhtiliikettä Pelicansilta.
Ja alisuorittamista Kärpiltä
 
Suosikkijoukkue
Tappara

Kärppien kauden paniikkihankinnat ja viime ajan tekeminen antaa tälle ajatukselle kyllä toiveita. Oululais-seura on tällä hetkellä ihan tuuliajolla.
Runkosarjan sijasta 3 saattaa tulla vielä tiukka taistelu Tapparan ja TPS:n kesken.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters

Otitko huomioon, että Jyppi alkaa pelata tasollaan ja aloittaa Torson pitkään hehkuttaman nousun kiilaten kolmanneksi? Hurrikaanin puhaltaessa ei Tepsille ja Tapparalle jää kuin taistelu neljännestä sijasta ja viimeisestä kotiedusta puolivälieriin. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 
teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Käsittämätöntä että Kärpät voi hävitä koko liigakauden kaikista peleistä suurimmilla luvuilla. Miten tuollaista joukkuetta voi pitää tässä pääsarjassa, pitäisi tiputtaa takaisin mestikseen. Tekeeköhän Kärpät vielä paniikkihankinnan että playoff paikka on varma?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

Jonkun on kannettava vastuu! Miten voi Jussi Jokisen Kärpät esiintyä tuolla tavalla? Onko valmennus menettänyt kopin?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Haaveissa siintää jo Kärpät vs Jyp sarja jossa Kärpät lähtee lauluun 4-0 tuloksella, kun hurrikaani puhaltaa. Suoraa pudotuspelipaikkaa Jyp ei tule saamaan, mutta toisaalta se nähdään tässä haaveunessa pudotuspeleissä kyllä juuri Kärppien vastustajana. Lopulta oikeanlaisella sanamuodolla voidaan todeta ennustajien olleen oikeassa alusta alkaen.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Haaveissa siintää jo Kärpät vs Jyp sarja jossa Kärpät lähtee lauluun 4-0 tuloksella, kun hurrikaani puhaltaa.
Minua vähän kummastuttaa se että SaiPan kannattaja haaveilee JYPin voitosta. Luulisi että enemmän kiinnostaisi se SaiPan pärjääminen, mutta meitä on moneen junaan.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sehän ei liene liity tähän sarjaan tai voimasuhdepohdintaan mitenkään?
Mihin sarjaan? Kärppien ja JYPin mahdollinen pudotuspelisarja on vielä aika pitkässä viivassa. Ja etenkin se että JYP sen voittaisi 4-0.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Minua vähän kummastuttaa se että SaiPan kannattaja haaveilee JYPin voitosta. Luulisi että enemmän kiinnostaisi se SaiPan pärjääminen, mutta meitä on moneen junaan.
No varmaan Saipafani ajattelee että kivempi voittaa finaaleissa Jyp kuin Kärpät.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pelicansilla on vielä pienet mahdollisuudet runkosarjan voittoon.
Edellyttää jäljellä olevien otteluiden voittamista varsinaisella peliajalla sekä sitä, että Kärpät häviää varsinaisella peliajalla runkosarjan loppuajan. Molemmilla olisi silloin 33 suoraa voittoa.
Lisäksi on kirittävä maaliero umpeen. Jos Pelicans voittaa loput ottelunsa vähän yli kolmen maalin erolla ja Kärpät häviää kaikki omansa noin kolmen maalin erolla, niin Pelsu ohittaa Kärpät.
Tämän toteutuminen edellyttää kyllä ryhtiliikettä Pelicansilta.
Ja alisuorittamista Kärpiltä
Tästäkö kaikki sai alkunsa?

Huomenna Pelicans murjoo KooKoon maanrakoon ja lauantaina Kärppiä kylvetetään joutsenlaulun soidessa Isomäen ämyreistä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Pelicansilla on vielä pienet mahdollisuudet runkosarjan voittoon.
Edellyttää jäljellä olevien otteluiden voittamista varsinaisella peliajalla sekä sitä, että Kärpät häviää varsinaisella peliajalla runkosarjan loppuajan. Molemmilla olisi silloin 33 suoraa voittoa.
Lisäksi on kirittävä maaliero umpeen. Jos Pelicans voittaa loput ottelunsa vähän yli kolmen maalin erolla ja Kärpät häviää kaikki omansa noin kolmen maalin erolla, niin Pelsu ohittaa Kärpät.
Tämän toteutuminen edellyttää kyllä ryhtiliikettä Pelicansilta.
Ja alisuorittamista Kärpiltä
Pisteet erityisesti analyysin modernista runomitasta ja tarkkanäköisestä loppukaneetista.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kiitos! :)

Oikeasti, liian suuri sarjajohto voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa pelin sekoamisen juuri ennen pleijaripelejä. Panosta olisi hyvä repiä jostain, ettei mene loppupelit ihan vituksi.

No ei Kärpillä onneksi ole enää kuin 14 peliä kautta jäljellä. Me muiden seurojen kannattajat olemme ehtineet jo tälle kautta nähdä pitkälle kolmattakymmenettä vituiksi mennyttä peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös