Huipulla tuulee – kenelle seuraavaksi JYPin pikkutakki?

  • 84 722
  • 442

Jyväsjemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D Team
Älä viitsi, ne jäähyt johtui juuri siitä, että eivät jaksaneet liikkua, eikä kunto riittänyt. Ei siinä mitään puolusteltavaa ole. Saivat sen mitä ansaitsivat ja kaksi pistettä oli oikeastaan vähän päälle.
Kumpi tuli ensin, muna vai kana? Jäähyt väsyttivät ja väsyneet pelaajat ottivat jäähyjä, siitä oli sitten hankala päästä irti kun heti jäähyn tapon jälkeen joutui taas rikkomaan, kun jäi jälkeen, ja Kuukkaahan siitä eniten voidaan kiitellä. Joka tapauksessa, lillukanvarsia.
 

Hexa

Jäsen
Kumpi tuli ensin, muna vai kana? Jäähyt väsyttivät ja väsyneet pelaajat ottivat jäähyjä, siitä oli sitten hankala päästä irti kun heti jäähyn tapon jälkeen joutui taas rikkomaan, kun jäi jälkeen, ja Kuukkaahan siitä eniten voidaan kiitellä. Joka tapauksessa, lillukanvarsia.
Tuo on juuri jäähykierteeseen joutumista ja sitä tulisi aina välttää. Se on vähän kuin olisi liikkuvassa karusellissa mikä ei pysähdy ollenkaan, vaikka itse haluaisi jäädä kyydistä.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En siis jäähyilyä puolustele, vaan sen vaikutusta omaan pelaamiseen niiden jälkeen.

Minä taas näin, että ne jäähyt alunperinkin johtuivat huonon liikkeen ja perässähiihtämisen vuoksi. Se, että jäähyt vaikuttaa, ei tässä ole pointti, vaan se, että niitä huonouttaan joutuu ottamaan. Kuitenkaan, eipä tuo matsi kyllä mitään debattia ansaitse, kahden liigatasolle järkyttävän kehnon joukkueen nuhjaamista, ei muuta.
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Ahon eduksi on myös laskettava se, että hänhän vastasi JYPin kultavuosina joukkueen kesä- ja kuntoharjoittelusta käsittääkseni. Silloin JYP oli rautaisimmillaan ja sen jälkeenhän on vasta tullut puheet pelaajien väsymisestä mukaan kuvioihin. Silloin ukot jaksoi painaa, vaikka pelitapakin oli äärimmäisen kuluttava. Ehkä ensi kaudellakin putki liikkuisi paremmin, kun Aho vetää kovan kesän pohjalle.

Kyllä tässä mennään syvemmissä vesissä, kuin kuivaharjoittelussa, eikä sitä mikään kesätreeni paikkaa.
Fakta on, että ukot on melkein kymmenen vuotta vanhempia ja hitaampia kuin viime mestaruuskaudella, samalla kun koko pelin kuva on muuttunut änärimäisempään nopeita suosivaan muottiin. Kyllä ne Hytösen ja Tuppuraisen spurtit lähtee edelleen, mutta kun ne taitavammat kakskymppiset jaksaa ja pystyy tekemään sitä 60 minuuttia.

Vähän semmoinen masentava fiilis on, että tämän kauden lisäksi ensi kausi on myös välikausi, sitten tuuletetaan kunnolla ja kohti uusia tuulia. Valmentajasta, kuten edellä sanoin, Riston jälkeen palataan väkisinkin lähtöruutuun ja kaikki pitää rakentaa alusta.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
..mutta jos tuo oli ihan Ahvenjärven tuoma juttu että koko peli jaksettiin hyökätä johtoasemassakin niin lupaavaahan tuo on. Toivottavasti seurajohto on paremmin kartalla.

Toivottavasti todellakin on ja Jukka Ahvenjärvi ei ole minkään tason vaihtoehto ensi kauden liigaluotsiksi. Eikä kukaan nykyisestä valmennustiimistä.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti todellakin on ja Jukka Ahvenjärvi ei ole minkään tason vaihtoehto ensi kauden liigaluotsiksi. Eikä kukaan nykyisestä valmennustiimistä.
Täysin samaa mieltä. Nyt tarvitaan ammattimiestä laittamaan tämä lauma ruotuun.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Täysin samaa mieltä. Nyt tarvitaan ammattimiestä laittamaan tämä lauma ruotuun.

Ja me tarvitsemme myös semmoisen valmentajan, joka myy tänne houkuteltaville pelaajille sen asian, sen pelikirjan millä JYP voi nousta takaisin liigan eliittiin sitten kun nevoförget-supermiehet malttavat lopettaa. Sillo(inkaan) ei tule kyseeseen mikään suojatyöpaikka-Ahvenjärvi.
 

Waltrex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kukakohan valmentaja haluaa tulla tuollaisten kokeneiden kaiffareiden koutsiksi? Jos kokemusta vaaditaan myös valmentajalta niin muuan Jortikan Hannu on vapailla markkinoilla.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kukakohan valmentaja haluaa tulla tuollaisten kokeneiden kaiffareiden koutsiksi?

Jotenkin myös mulla on näkemys, että iso mylläys pitää tapahtua sekä organisaatiossa, että joukkueessa. Niin tuhannen virhettä siellä on onnistuttu tekemään, että niiden korjaus ei onnistu pikku reivaamisella. Jotenkin kuitenkin epäilen, että liian kallis olisi tuo liikku ja kirpaisisi liian montaa suojatyöpaikkaa ja kaveriklikkiä, jotta siitä mitään tulisi. Ehkä joskus kymmenen vuoden päästä ollaan taas tilanteessa, että tekeminen maistuu paistattelun sijaan.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Itse Jeesuskaan ei tuota porukkaa saa pelamaan kunnolla. Eli periaatteessa yksi lysti on kuka valmentaa seuraavat kaksi vuotta. Ehkä sittn kaudelle 21-22 voi odottaa merkittävää muutosta ja siinä joukkueessa ei saa pelata 1-2 pelaajaa enempää mitä esimerkiksi eilen pelasi. Ensi kaudelle mielummin Ahvenjärvi kuin Dufva. Aho voisi olla myös yksi vaihtoehto mutta sekään ei ole askel oikeastaan mihinkään suuntaan. Olisihan JYP Aholle parempi vaihtoehto kuin ei mikään. Mutta onko kenellekään eteenpäin pyrkivällä valmentajalle hyvä vaihtoehto jäähdyttelevien pelaajien hautausmaa.
Kunhan seura tekisi järkevän vaihtoehdon ja unohtaisi seuraavat pari vuotta ja keskittyisivät rakentamaan puhtaalta pöydältä uutta tulemista kaudelle 2021-2022
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siellähän on tällä hetkellä ammattimies sieltä ihan parhaimmasta ja arvostetuimmasta päästä eikä saa yhtään sen enempää aikaan kuin vaikkapa Merikivi.
Lainauksissa asiayhteys on tärkeä. Kommentillani komppasin Köpiä siinä, että Ahvenjärvi ei ole mielestäni uskottava vaihtoehto tulevaksi päävalmentajaksi. Kyseessä ei ollut mitenkään RD:hen liittyvä kommentti, joka on ammattimies myös mielestäni, vaikka omat puutteensa on hänelläkin, kuten kaikilla.
 

Hexa

Jäsen
Lainauksissa asiayhteys on tärkeä. Kommentillani komppasin Köpiä siinä, että Ahvenjärvi ei ole mielestäni uskottava vaihtoehto tulevaksi päävalmentajaksi. Kyseessä ei ollut mitenkään RD:hen liittyvä kommentti, joka on ammattimies myös mielestäni, vaikka omat puutteensa on hänelläkin, kuten kaikilla.
Selvä. Itsekin olin aiemmin Ahvenjärven valintaa vastaan päävalmentajaksi, mutta nyt olen lieventänyt kantaani ja olisin valmis antamaan hänelle mahdollisuuden, koska saihan Merikivikin vähäisemmällä kokemuksella mahdollisuuden. Ahvenjärvi on kuitenkin pitkään ollut lojaali työnantajalleen ja varmasti hänellä tietoa ja kykyä on riittävästi toimia myöskin liigatasolla päävalmentajana. Aho toki ykkösvaihtoehto edelleen, mutta Ahvenjärvi olisi omalla tavallaan mielenkiintoinen valinta.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ahvenjärven valinta olisi ihan tätä samaa hyväveli - / kaveriklikki-kerhoa mistä @JypFabu ansiokkaasti jo aiemmin ketjussa mainitsi. Näytöt tasoa nolla liigatasolla ja Mestiksessäkin pärjäsi silloin kun D Teamissa oli kaksi ketjua JYPin liigamiehiä.

Edelleen jyrkkä ei Ahvenjärvelle. Jos tässä nyt vielä kauan leikitään näiden toivotaan, toivotaan - valmentajavalintojen kanssa (sama koskee myös UTJ-valintaa) ja pedataan paikkoja pelkille kavereille, niin pian ollaan syöty se uuden hallin tuoma boostikin jos ei oikeasti aleta heräämään että nyt on vuosi 2019, eikä 2010.

Kuten todettu, nyt on löydettävä se valmentaja, joka myy tänne tuleville pelaajille sen ajatuksen ja pelikirjan, että JYPissä on mahdollisuus oikeasti kehittyä ja päästä eteenpäin urallaan. Ja sillo puhuminen Ahvenjärvestä yms. Turusista on ihan yks vitun vitsi.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Selvä. Itsekin olin aiemmin Ahvenjärven valintaa vastaan päävalmentajaksi, mutta nyt olen lieventänyt kantaani ja olisin valmis antamaan hänelle mahdollisuuden, koska saihan Merikivikin vähäisemmällä kokemuksella mahdollisuuden. Ahvenjärvi on kuitenkin pitkään ollut lojaali työnantajalleen ja varmasti hänellä tietoa ja kykyä on riittävästi toimia myöskin liigatasolla päävalmentajana. Aho toki ykkösvaihtoehto edelleen, mutta Ahvenjärvi olisi omalla tavallaan mielenkiintoinen valinta.
Ahvenjärvi olisi voinut olla vaihtoehto siinä missä Merkkarikin, samaa mieltä siitä. Kuitenkin nyt, kun valmentajasekoilumme on päässyt tähän pisteeseen, toivoisin seuraavan valinnan olevan varmempi ja meritoituneempi kuin Jusu. Eli mallia Aho/Tirkkonen on minulla toiveissa. Kahden vuoden lappu, ei pidempää, vaikka olisi mikä Jeesus kyseessä. Tai jopa 1+1 tai 1+2 mallinen, jotta nähdään ensin, lähteekö yhteinen taival maistumaan menestykseltä.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ahvenjärvi olisi voinut olla vaihtoehto siinä missä Merkkarikin, samaa mieltä siitä. Kuitenkin nyt, kun valmentajasekoilumme on päässyt tähän pisteeseen, toivoisin seuraavan valinnan olevan varmempi ja meritoituneempi kuin Jusu. Eli mallia Aho/Tirkkonen on minulla toiveissa. Kahden vuoden lappu, ei pidempää, vaikka olisi mikä Jeesus kyseessä. Tai jopa 1+1 tai 1+2 mallinen, jotta nähdään ensin, lähteekö yhteinen taival maistumaan menestykseltä.
Kuka tahansa tuon pestin ottaa vastaan, niin eka vuosi ei tule olemaan kummempi kuin tämäkään, joukkuehan tulee olemaan lähes sama, Itse näen että tulevalle valmentajalla vuoden sopimus, tai sitten pitkä ja tavoite kolmen-neljän vuoden päähän ja joukkuetta muutetaan sillä tähtämellä.
Aho, Dufva, Ahvenjärvi, kaikki kolme on minusta täysin samalla viivalla, (se hyväveli systeemi kaveri pohjalta peluuttaminen ei hirveästi) samat rasitteet ne Aholla on koodi nimellä luokkakokous osa kaksi, ei Ahokaan saa yhtään enempää irti Hytösistä ja kumppaneista mitä tuo joukkue on tulevana vuonna. Hallituksen puheenjohtajankin on tyydyttävä niihin välivuosiin tai sitten purettava 80% sopimuksista ja se vasta tulee kalliiksi
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itsellä on toiveissa että tuleva valmentaja olisi Tirkkonen, on täysin organisaation ulkopuolelta, eli toisi sitä kaivattua uutta näkemystä/raikkautta tuohon tekemiseen. Ja lisäksi on jo näyttöjä siitä että homma toimii liigassa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Vaikka joukkue on käytännössä sama kuin tällä kaudella ilman yllättäviä lopettamisia / poistumisia, valmentajavalinta ei voi olla mikään vuoden pesti että mennään ensi kausi asenteella "ei tästä mitään tuu" ja sitten haetaan jostain se uuden ajan valmentaja. Ei, ei ja vielä kerran ei.

Kyllä se valmentaja on tultava 2-3 vuoden sopimuksella ja vaikka ensi kausi ei paljon lupauksia herätä tällä hetkellä nevoförgettien hyytymisen takia, sille kaudella pitää rakentaa sitä uudessa hallissa pelaavaa runkoa, jonka pitää tähdätä menestykseen. Vaikka tämän luokkakokous-hölmöilyn johdosta pienehkö putoaminen kärkivauhdista voi olla luvassa, pitää sen eteen tehdä töitä että se jäisi mahdollisimman lyhyeksi.

Mutta JYPin organisaation nykyistä ylimielistä hyväveli-kerhoa seuratessa, sen slumpin välttäminen näyttää vaikealta. Uuden UTJ:n sekä valkun valinta kertoo paljon, onko organisaatiossa silmät auenneet.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän nämä Ahot, Tirkkoset ja muut kokeneemat valmentajat kannattaa käydä läpi mutta jos näyttää että vaihtoehdot menee vähiin niin kyllähän Ahvenjärvi yksi vaihtoehto on muiden joukossa. Tärkeintä on että valmentaja menee sillä suunalla johon suuntaan organisaatio haluaa joukkueen mennä. Se myös että kyllä itse ainakin mielummin Ahvenjärven ottaisin kun jos lähdettäisiin hakemaan vaikka Tuokkolan kaltaista hakua tuohon.
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Jussi Ahokas nähty hallilla. Vaihdoin pari sanaa. Ei tunnustanut.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jussi Ahokas nähty hallilla. Vaihdoin pari sanaa. Ei tunnustanut.

Ahokas on käsittääkseni satavarma KooKoon luotsi ensi kaudella. Tuostahan taisi liikkua varmoja tietoja jo marraskuussa, reilusti kuitenkin ennen nuorten kisoja. Ja pikkujellonillehan on myös jo nimetty ensi kaudeksi ja sitä seuraavaksikin uudet käskijät.
 

ZerDzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo ja Jussi oli radio rockillakin haastattelussa ja yrittivät "väkisin" saada sanomaan että on KooKoon valmentaja ensi kaudella ja kyllähän vastaukset oli sitä luokkaa että pommin varma juttu on.
 

Baldrick

Jäsen
Kuten pitkin foorumia onkin jo keskusteltu, nyt on toisaalta ennennäkemättömän loistava mahdollisuus tuulettaa organisaatio oleellisesti ja aloittaa uusi Missio 2022! Kuten viimekin Missiossa, tässäkään ei haittaa ennenaikainen mestaruus, kuten se 2009 tuli. Nyt on kuitenkin hyvä paikka miettiä menestysedellytykset, joilla 2022 voidaan voittaa mestaruus ja tähän sisältyy neljä tärkeää teemaa:

- Pelillinen identiteetti ja organisaatiokulttuuri: Hurrikaanihoki, rumputulikiekko, jne. JYP on vuosikymmenen ajan tunnettu prässäävästä duunarikiekosta ja sitä fanit myös arvostavat. JYPissä on kuitenkin koitettu ajaa aika ajoin uutta kiekollisempaa mallia toistaiseksi laihoin tuloksin. Tämä ns. "nollaava" vaihe avaa kuitenkin mahdollisuuksia viedä organisaatio enemmän nykylätkän (Mannerin Kärpät) suuntaan ja kenties on myös projektiluontoisesti mahdollista saavuuttaa edelläkävijän asema, jos pystytään tunnistamaan, että miten peli kehittyy tulevaisuudessa ja mitkä ovat sen voittavia tekijöitä tuolloin. Tähän erityisesti tarvitaan edelläkävijävalmentajaa, jolla on uskottava visio siitä, millaista voittava lätkä on vuonna 2022.

Voittavaan peli-identiteettin liittyen pitää myös miettiä, joudutaanko se uusimaan kokonaan vai voiko siihen sisällyttää elementtejä historiassa toimivista elementeistä, ainakin siirtymävaiheessa, jolloin pelikirjaa on helpompi toteuttaa ja transitio ei olisi niin kivulias ympäriheitto, jos suunta on päinvastainen nykyisestä. Mielestäni työnteko ja uhrautuvuus ovat JYPin tunnusmerkkejä, joista on syytä pitää kiinni, vaikka tällä kaudella niistä on erityisesti syksyllä lipsuttu.

- Sukupolvenvaihdos pelaajamateriaalissa: Suunta kaiketi on se, että pelistä halutaan niin kiekollisesti kuin jalkojen kautta nopeampaa. Kiekolliseen nopeuteen JYPin nykyinenkin materiaali kykenee, mutta jalkanopeudesta ei rosteria voida kehua, joskaan se ei nähdäkseni niin draamaattista eroa muihin liigajengeihin tee kuin moni tällä palstalla antaa ymmärtää. Kuitenkin jo hyvissä ajoin on syytä miettiä, miten rosteri uudistetaan. Ketkä jäävät pois, millaisilla hankinnoilla heitä korvataan, ketkä potentiaalisista paluumuuttajista voidaan ottaa takaisin ja millä ehdoilla, irtaudutaanko joistain sopimuksista jne.? Esimerkiksi jos Lahti pelaa nyt tyydyttävästi, tehdäänkö jatkoa? Mitä jos Hytönen haluaa jatkaa sopimuksensa päätyttyä, onko edes halua sanoa ei? Eli päätös siitä, kuinka kovalla kädellä halutaan tuulettaa ja miten tippuvat palaset korvataan? Hommataanko UTJ:ksi vahvan scout-taustan omaava kaveri, joka kenties tekisi meille löytöjä ulkomailta, joiden odotetaan ottavan seuraava steppi urallaan JYPissä ja saadaan ns. halpoja pisteitä? Halutaanko hankkia tähtiä lippujen myymiseksi ja miten rosteri pidetään tasapainoisena sitten alempien kenttien osalta? Otetaanko kokeiluja Mestiksestä, koitetaanko naarata nuoria kilpailevista seuroista ja annetaanko heille vastuuta? Tästä päästään myös seuraavaan osioon kätevästi.

- Juniorituotanto: JYPin juniorituotanto ei samalla tavalla ole Liigan kärkipelaajia ja isommillekin areenoille lähtijöitä ole tuottanut kuin ehkä seuran tason puolesta olisi toivonut. Toki joitakin Liigatasolla merkittäviä pelaajia on tuotettu ja osa heistä valitettavasti munittu muualle. Kärpät ja Tappara, viime vuosien luottomestarit ovat nojanneet paljon omaan juniorituotantoonsa ja sieltä he ovat saaneet edullisia, mutta laadukkaitakin pelaajia kantamaan isoakin vastuuta sekä mittansakin täyttäviä kavereita vähäisempiinkin rooleihin. Mitkä ovat JYPin kipukohdat juniorituotannossa tällä hetkellä? Kuinka paljon juniorituotantoon voidaan ja halutaan luottaa tulevina vuosina ja mikä oman junnupolun merkitys on miesten joukkueelle? Itse olisin valmis uhraamaan 100-200k pelaajabudjetista lisää junnumyllyyn ja erityisesti valmentajien kouluttamiseen. Se voisi useamman vuoden tähtäimellä maksaa itsensä takaisin moniverroin ja tietysti aina niinä vuosina, kun oma poika saadaan raapustamaan NHL-sopimus, olisi sen vuoden investointi katettu. JYP on myös paljon tuonut valmennusta muualta viime aikoina organisaatioon, eikä johdonmukaista oman polun kolunnutta koutsia ole tällä hetkellä saatavillakaan, josta voisi nousta selkeä koutsi miesten joukkueeseen. Panostamalla valmentajiin voisimme saada myös tuotettua itsellemme valmentajia, sekä houkuteltua niitä parhaimmistoon kuuluvia nousevia talentteja sillä saralla. Lähtemällä rohkeasti tavoittelemaan mestaruutta 2022, yhdenmukaistamalla pelikirjaa junioritasolta miehiin ja panostamalla junnuihin voi tuolloin jo JYPin nuorukaisilla ollakin jo merkittävä osuus miesten joukkueessa ja he olisivat kasvaneet jo uuteen pelitapaan, jolloin tämä iänikuinen rimpuilu uuden pelitavan kanssa poistuisi järjestelmällisesti sitä mukaa, kun pääosa vielä vanhoista parroista ripustavat hokkarit naulaan.

- JYPin talous: Parit viimevuodet on otettu takkiin ja sitä ei liene syytä hirveän montaa vuotta jatkaa. Millä keinoin tätä kyetään hallitsemaan? Miten Hippos2020-projektiin voidaan luottaa ja miten siihen valmistaudutaan, jotta saadaan tupa täyteen isommallakin areenalla, kun mökki vaihtuu? Tällä kaudella odotuksiin nähden JYPin katsojakeskiarvot ovat yllättävän hyviä taaperrukseen nähden. Onko ilmais- ja ryhmäliput kuitenkin pitäneet pottia hyvänä vai ovatko alennukset syöneet kokonaistulosta lipunmyynnistä? Ihannetilannehan se olisi, jos JYP saisi taustalleen liiketoiminnan tasapainottamaan taloutta, kuten Lukolla ja Kärpillä esimerkiksi, mikä mahdollistaisi taloudellisesti pinnalla pysymisen ja taloudellista reagointivaraa. Toki lähtökohtaisesti on toivottavaa, että myös jääkiekkotoiminta olisi taloudellisesti kannattavaa.

Tuossa nyt on vähän hämmentävää sekametelisoppaa, josta pitäisi loihtia selkeät sävelet uuden Mission pohjaksi ja sen perusteella hankkia oikeat ukot oikeille tonteille toteuttamaan sitä visiota. Itse näen erityisen tärkeänä täysin uusien ihmisten sisääntuonnin, jotta saadaan uusi pöhinä käyntiin, eikä vettynyttä räpistelyä näennäisillä uusilla toimilla. Tämän lisäksi panostus junioritoimintaan, sekä UTJ:ksi kykenevä kaveri, joka pystyy löytämään hakuja. Junnut ja potentiaalia omaavat haut mahdollistavat kustannustehokkaan, mutta oikein hoidettuna voitokkaan rosterin muutamilla avainpelaajilla ryyditettynä. Helppoahan se on sanoa, mutta siksi pyrkisin löytämään sellaiset jantterit näihin pesteihin, jotka kykenevät tuota todennäköisimmin toteuttamaan. Esimerkiksi junnutoimintaan tavoitteeksi voitaisiin hyvin ottaa JYPistä NHL-sopimuksen saavien nuorten sopimusten määrät. Tähdätä siihen, että parhaista hiotaan timantteja ja heistä otetaan ilo irti, kun vielä voidaan.
 

lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Jokaiselle takin omaavalle: takki -> ovi

Ei vaan, omistajat ja rahoittajat saisi jäädä mutta muut hiuksista, tarvittaessa mistä tahansa karvasta vittuun ja uudelleenrakennus. Ei vain joukkueen, vaan koko organisaation.

Vaadin että Myrsky ottaa tästä päävastuun ja projekti 2020-2023 laitetaan tulille tällä päivämäärällä.

Ja tulevaisuudessa jokainen JYPpiläinen lattiasta kattoon, ja sen ylle ja alle, muistaa mitä ylimielisyydestä seuraa.
 

Baldrick

Jäsen
Minun on kyllä vaikea uskoa, että RD jäisi UTJ:ksi JYPiin, jos ja kun Seppänenkin kysyi, että kestävätkö 3kk toisiaan. Enkä kyllä tarkemmin ottaen ehkä haluaisikaan, koska RD luultavasti haluaisi valmentajan toteuttavan omaa visiotaan siitä, miten pelataan. Nyt se tuuletus vain rohkeasti käyntiin, eikä enää Holtarin tai RD:n kaltaisia "tyranneja" puikkoihin.

Toivottavasti Nemon kanssa on jo sopimus ensi kaudesta, Hytönen lopettaa, Ahvenjärvi siirtyy A:n pääkoutsiksi, TJ:n pallille löydetään rautainen ammattilainen, sekä urheilutoimenjohtajaksi hyvä kaveri löytämään oikeat pelaajat tukemaan uudistuvaa pelitapaa ja muutosprosessia, sekä kehittämään junioritoimintaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös