Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

  • 1 048 940
  • 3 931

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
HPK taantui joulukuussa, mutta vuodenvaihteen jälkeen lähti taas rullaamaan Larmpin poissaolostoa huolimatta. Viimeiset 10-15 peliä ovat menneet sellaisella noin 1,7 pistekeskiarvolla, joka on hieman parempi mitä koko kauden keskiarvo 1,6. Sanoisin, että ovat tasoissa HIFK:n kanssa tällä hetkellä ja Pelicans hieman heitä edellä.

Lukolta olen nähnyt sen verran vähän pelejä, joten heitä en osaa arvioida. Sopasen hankinta oli hyvä peliliike.
Okei, tämä on hyvä ottaa huomioon. Olen nähnyt Kerholta kymmenkunta ottelua, joista valtaosassa peli on rullannut mallikkaasti. Lukkoa vastaan HPK on mielestäni ollut niskan päällä, vaikka joulukuun peli päättyikin Lukon yllätysvoittoon.

En kuitenkaan näe, että HPK olisi pitkällä aikavälillä HIFK:ta laadukkaampi joukkue. Kerhon peli oli jo varhaisessa vaiheessa hyvin kasassa, mutta kuten todettua, koneesta on jo tässä vaiheessa otettu aika paljon irti. Puolustuksessa on parin luottoratsun (mm. Nikkilä) jälkeen aika hiljaista. Riittävätkö Almari, Karjalainen ja Niemeläinen panosten kasvaessa?

HPK:lla oli kauden alkupuolella aika kevyt ohjelma, minkä vuoksi pisteitäkin tuli tasaiseen tahtiin. Loppuohjelma on kuitenkin haastava: vastaan asettuu HIFK (x2), TPS (x2), Tappara, Kärpät ja JYP. Ohjelma on mielestäni vaikeampi kuin Lukolla, minkä vuoksi uskon Kerhon jäävän sijoille 6-7.

Se on kyllä myönnettävä, että viime viikkojen hankala ottelurupeama on tuottanut kovia päänahkoja, kun vieraissa on kaatunut mm. HIFK, Kärpät ja Lukko.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HPK
Puolustuksessa on parin luottoratsun (mm. Nikkilä) jälkeen aika hiljaista. Riittävätkö Almari, Karjalainen ja Niemeläinen panosten kasvaessa?

Puolustajan hankinnasta on riittänyt huhuja jo pidemmän aikaa. Ja kyllähän tuonne puolustaja tarvitaan jos halutaan keväällä pärjätä, Nikkilän ja Frimanin kuorma alkaa olla jo aika maksimissa. Kerholta loukkaantui viime viikolla Nenonen ja Cornet, joten tarvetta voi olla myös hyökkääjälle, mikäli poissaolot ovat pitkiä.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Se on kyllä myönnettävä, että viime viikkojen hankala ottelurupeama on tuottanut kovia päänahkoja, kun vieraissa on kaatunut mm. HPK, Kärpät ja Lukko.

Se, että joukkue on voittanut Kärppien ja Lukon lisäksi siis myös itsensä, on tietysti erinomainen asia.

Hyvät arviot kuitenkin kirjoittelit. Kerho on edelleen selvä haastaja kärkiporukoille ja materiaali on vajaampi, mutta joukkueessa on kuitenkin ratkaisevilla paikoilla sellaisia mielenkiintoisia nimiä (Larmi, Lucenius, Turunen, Pennanen), jotka saattavat tuoda parhaimmillaan ison edun joukkueelle.

Pakisto on todellinen kysymysmerkki ja siellä tulee ainakin Nikkilä, Friman ja Lindgren kellotteleen pelistä toiseen isoja peliaikoja. Riittääkö se? Tuskin, mutta tähän on koko kausi odotettu vahvistusta. Eiköhän se vielä tule, paitsi jos nyt sitten tosiaan Cornet ja Nenonen on pitkään poissa.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Se, että joukkue on voittanut Kärppien ja Lukon lisäksi siis myös itsensä, on tietysti erinomainen asia.
Heh, tahatonta tilannekomiikkaa. Tarkoituksena oli siis nimetä HIFK kolmanneksi vierasvoitoksi.

Joukkueen rakennusprojekti on mennyt selkeästi nappiin, koska materiaali ei ennen kautta häikäissyt. Kun pelin perusrakenne on kunnossa, on myös helpompi tuoda uusia pelaajia mukaan.

Pakisto on todellinen kysymysmerkki ja siellä tulee ainakin Nikkilä, Friman ja Lindgren kellotteleen pelistä toiseen isoja peliaikoja. Riittääkö se? Tuskin, mutta tähän on koko kausi odotettu vahvistusta. Eiköhän se vielä tule, paitsi jos nyt sitten tosiaan Cornet ja Nenonen on pitkään poissa.
Jäädään seurailemaan. Yksi luotettava peruspakki nostaisi osakkeita selkeästi. Kilpailevat joukkueet ovat jo tehneet korjausliikkeitä, joten varmasti Hämeenlinnassakin on paineita paikkailla heikkoja kohtia.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Se, että joukkue on voittanut Kärppien ja Lukon lisäksi siis myös itsensä, on tietysti erinomainen asia.

Heh, tahatonta tilannekomiikkaa. Tarkoituksena oli siis nimetä HIFK kolmanneksi vierasvoitoksi.

Kyllä me tietysti tuo tiedettiin :) Vaikka itsekin tuli pikkuisen hymyiltyä tuolle alkuperäiselle voittojen listaukselle :)

Kun pelin perusrakenne on kunnossa, on myös helpompi tuoda uusia pelaajia mukaan.

Tästä syystä itse näen, että HPK:n ja vaikkapa Pelicansin on helpompi vahvistaa joukkuetta kuin esimerkiksi HIFK:n tai Sportin. Ilman sen syvällisempää analyysia, esimerkiksi edellisessä pelissä Kärppiä vastaan Sport oli ihan hyvin pelissä mukana ollessaan omalla hyökkäysalueellaan, mutta jos se joutui sieltä ulos, niin tuntui olevan kovasti vaikeuksissa omassa päässä. Vaikka sormea voi osoitella pakkimateriaalinkin suuntaan, niin valmentajana miettisin myös sitä, että onko oman pään pelaaminen ylipäätään kuosissa. Jos ei ole, niin hankinnat voivat mennä ihan hukkaan.

Kilpailevat joukkueet ovat jo tehneet korjausliikkeitä, joten varmasti Hämeenlinnassakin on paineita paikkailla heikkoja kohtia.

Vielähän tässä on reilu viikko aikaa, ja monestihan hetkeä ennen siirtorajan umpeutumista käy se kovin kuhina.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
JYP antoi potkut Merikivelle, mikä oli luultavasti järkevä ratkaisu. RD:n vaikutus näkyy jo nyt alhaisina maalimäärinä ja tiukentuneena taistelumoraalina. Ennakoin joulukuussa, että JYP nousee vielä taistelemaan jopa suorasta playoff-paikasta. Kiire taitaa tulla sen osalta, mutta säälit näyttävät juuri nyt todennäköiseltä skenaariolta. SaiPa-JYP olisi huikea toisinto muutamien vuoden takaisesta puolivälieräsarjasta.

Päivitetty voimasuhdearvio:

A: Kärpät
------------
B: Tappara
B: TPS
-------------
C+: HIFK
C: Pelicans
C: HPK
C: JYP
C: Lukko
---------------
D+: SaiPa
D: Ilves
D: KalPa
D: Sport
--------------
E+: KooKoo
E: Ässät
E: Jukurit
Hyvä listaus, mutta JYP:n suhteen olen eri linjoilla. Puolustus on toki nyt paremmassa kunnossa kuin Merikiven aikana, mutta noin pienillä maalipaikkamäärillä mitä JYP on pystynyt Dufvan aikana luomaan, ei olla liigassa ylemmän keskikastin joukkue. JYP kuuluu mielestäni tuohon D-kategoriaan Ilveksen, KalPan ja Sportin kanssa ja kerännee näiden kanssa kutakuinkin samalla keskiarvolla pisteitä loppukauden.
 
makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Toisaalta jos katsot vaikka 15:n tai 20:n ottelun kuntopuntaria, niin JYPi on sijoilla 4 ja 5. Samaan aikaan esim, Sport on toiseksi viimeisenä 20:n ottelun kuntopuntarissa ja KalPa 10:s. Voiko silti olettaa että nämä joukkueet tulevat keräämään tästä eteenpäin saman verran pisteitä?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jokohan tässä on ilmassa lopullista ratkaisun makua kymppiviivan suhteen? Eli että ne joukkueet jotka nyt ovat sen alla, myös jäävät sinne. JYP on odotetusti pelastamassa itseään, koska sen vire on niin väkevä ja on kantanut jo pidempään. Ja sitten taas esimerkiksi Ilvekselle ja SaiPalle riittää ihan hyvin jo sellainen tasainen 1,5p/peli tahti turvaamaan heidän sijoituksensa, eli juuri se tahti mitä ovat tässä vetäneetkin viimeiset 10-15 ottelua.. ja sitten taas KalPalta vaatisi jo 2p/ottelu vauhtia, että se ehtisi sinne 87-88 pisteeseen joka kymppisijaan ilmeisesti tullaan vaatimaan

Sportin kunnonajoitus on nyt sitten vain mennyt pahasti pieleen. Huomenna Sport-JYP on toki kauden tähänasti tärkein yksittäinen peli, kun Sportilla on "viimeinen" mahdollisuus horjuttaa tuota kymppiviivan jo aika varmalta näyttävää jakoa, mutta kiire on heilläkin..
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toisaalta jos katsot vaikka 15:n tai 20:n ottelun kuntopuntaria, niin JYPi on sijoilla 4 ja 5. Samaan aikaan esim, Sport on toiseksi viimeisenä 20:n ottelun kuntopuntarissa ja KalPa 10:s. Voiko silti olettaa että nämä joukkueet tulevat keräämään tästä eteenpäin saman verran pisteitä?
Niin, oma arvioni perustui siihen, mitä olen Dufvan JYPiltä nähnyt ja millaisilta paikoilta JYP on päässyt laukomaan verrattuna vastustajiinsa. JYP pelaa hyvin erilaista jääkiekkoa kuin Merikiven aikana, joten en antaisi paljoa painoarvoa Dufvan aikaa edeltäville peleille. Erityisesti pelit Kerhoa, Jukureita, Ilvestä(Tampereella) ja Tapparaa vastaan ovat olleet JYPiltä huonoja esityksiä siinä mielessä, että vastustajalla on ollut nissä keskimäärin selvästi paremmat vetopaikat. Loput pelit taas olivat ennen eilistä olleet vetopaikkojen suhteen tasaisia. Siksi en uskonut JYPin pistetahdin olevan kestävää. Eilinen peli kuitenkin muutti tässä suhteessa aika paljon, sen verran suvereeni esitys se JYPiltä oli. Sai arvioni näyttämään aika surkealta.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eilinen oli kyllä vähintään yhtä paljon Pelicansin huonoutta kuin JYPin vahvuutta. Surkeasti puolustavaa joukkuetta vastaan on helppoa saada näyttämään peli helpolta. Pelicans lähti kärkimiesten poissaolon takia jo valmiiksi alistuneena Jyväskylään. Samanlainen romahdus tapahtui juuri Kärppiä vastaan.

Oman arvioni mukaan JYP jatkaa omaa nousuaan nimenomaan Dufvan aseilla: tiiviillä puolustuksella, melko vähillä maalipaikoilla ja tiukoilla voitoilla.
 
Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp

Eilinen ei kerro juuri mitään Pelicansin ja JYPin todellisista voimasuhteista. Hyökkäyspelin peli-ilme on se, joka tuossa eniten miellytti. Puolustuspelistä en ole huolissani.

Todennäköisesti Dufva korosti alussa jopa hänen itsensä mittakaavassa reilusti puolustusorientaatiota. Nyt jos vielä hyökkäyspeli natsaa niin Jyppi on tosi paha vastus kaikille ehkä Kärppiä lukuunottamatta. Olihan hyökkäys kauteen lähdettäessä kaikista neljästä osa-alueesta arviolta (valmennus, puolustus, hyökkäys, mv) juuri se kaikkein vahvin.

Nähdyn perusteella kuntopohja on se, joka JYPin kompastuskiveksi voi muodostua. Ellei sitten kaikessa hiljaisuudessa ole koko ajan tehty pikku riskillä töitä kevättä ajatellen. Useampana aiempana keväänä on näyttänyt siltä, että Jypin fyysiset paukut ovat alkaneet loppua välierävaiheessa.
 
Nelfor

Siis minkä nähdyn perusteella? Puhutko nyt aiemmista kausista, vai onko jotain tähän viittaavaa ollut mielestäsi nähtävillä tämän kauden aikana?

Tähän kauteen valmistauduttiin kuitenkin eri valmentajan alaisuudessa, kuin aiemmilla kausilla. Kausi on muutenkin mennyt hyvin erilaisella kaavalla aiempiin kausiin nähden. Toistaiseksi en ole nähnyt tällä kaudella mitään, joka viittaisi ongelmiin kuntopohjan kanssa, eikä aiempia kausia mielestäni ole järkeä tässä kohtaa katsoa.
 
Forn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Jokohan tässä on ilmassa lopullista ratkaisun makua kymppiviivan suhteen? Eli että ne joukkueet jotka nyt ovat sen alla, myös jäävät sinne.
Itsekkin olen vähän samoilla linjoilla, että playoff-joukkueet on nyt lyöty lukkoon. Tuskin tuolta kympin ulkopuolelta enää haastajia löytyy. Ilves, Saipa ja JYP ovat aikalailla varmoja säälipleijarijoukkueita. Sen sijaan suorasta playoff-paikasta tullaan käymään vielä kova ja kiimainen taisto. Tätä tanssia tullaan käymään Pelicansin, HPK:n, Lukon ja Hifkin välillä. Jännitettävää riittää siis onneksi vielä runkosarjan loppuun asti.

Kyseessä on kuitenkin vain allekirjoittaneen ennustus, jonka luin aamulla kahviporoista. Tykkäisin enemmän, jos kymppiviivallekkin saataisiin vielä pöhinää.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Tähän kauteen valmistauduttiin kuitenkin eri valmentajan alaisuudessa, kuin aiemmilla kausilla. Kausi on muutenkin mennyt hyvin erilaisella kaavalla aiempiin kausiin nähden. Toistaiseksi en ole nähnyt tällä kaudella mitään, joka viittaisi ongelmiin kuntopohjan kanssa, eikä aiempia kausia mielestäni ole järkeä tässä kohtaa katsoa.

Ei ole JYPiä tullut seurattua juurikaan tällä kaudella, mutta molemmat tampereen (Tappara) matsit on tullut nähtyä. Niissä matseissa JYP on ainakin näyttänyt todella hitaalta joukkueelta noin jalkanopeudeltaan. Toki tätä varmasti korosti myös pelitavan sakkaaminen. JYP onnistui kaikesta huolimatta voittamaan noi molemmat matsit lähinnä Laurikaisen GOD-moden ansiosta ja Tapparan huonon viimeistelyn sekä jälkimmäisen ottelun salamamaaleilla. Onko joukkue vielä RD:n tulon jälkeen yhtä "hidas"?
 
George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Ei ole JYPiä tullut seurattua juurikaan tällä kaudella, mutta molemmat tampereen (Tappara) matsit on tullut nähtyä. Niissä matseissa JYP on ainakin näyttänyt todella hitaalta joukkueelta noin jalkanopeudeltaan. Onko joukkue vielä RD:n tulon jälkeen yhtä "hidas"?

Kyllä kai joukkueen kuntopohja voi silti olla hyvä, vaikka joukkue olisikin jalalla hidas?

Eikä RD varmaan ikääntyvien pelaajien luistelunopeutta paremmaksi saa, mutta muuten peliä voi saada taktisilla muutoksilla ainakin nopeamman näköiseksi.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Itsekkin olen vähän samoilla linjoilla, että playoff-joukkueet on nyt lyöty lukkoon.

Minä en kyllä vielä ole tällä linjalla. Yhtä monta ottelua pelanneilla JYP:llä ja KalPalla on eroa 6 pistettä ja pelejä molemmilla jäljellä 13. KalPan pitää vetää siis noin 0.5 pistettä per ottelu paremmin kuin JYP:n päästäkseen edelle. Ei se vielä aivan tekemätön paikka ole, mutta kaulaa ei kyllä kannata kasvattaa. Ja vaatii tietysti myös sen, ettei JYP pysty pitämään ppg-saldoaan järisyttävällä korkeudella. Suunnilleen sama tilanne on yhden ottelun enemmän pelanneella Sportilla.

Sen sijaan suorasta playoff-paikasta tullaan käymään vielä kova ja kiimainen taisto. Tätä tanssia tullaan käymään Pelicansin, HPK:n, Lukon ja Hifkin välillä.

Viime vuonna tilanne oli se, että luulen joukkueiden koettaneen välttää sijoja 4 ja 5 viimeiseen asti, koska silloin vastaan asettui heti yksi kovakuntoinen joukkue ja mestaruuskanditaatti. Näille sijoillehan lopulta päätyivät JYP ja HIFK. Tänä vuonna tilanne lienee vähän kiharaisempi. Joka tapauksessa uskon noiden mainittujen neljän joukkueen koettavan kynsin hampain päättää kautensa tuossa kuuden joukossa.

Pelicansia tuolla jo aiemmin hehkuttelin mahdolliseksi runkosarjan kakkoseksi, mutta kovasti näyttää vielä olevan heilahtelua otteissa. Eilinen toki voidaan kyllä laittaa myös poissaolojen piikkiin. Nyt tällä hetkellä kuitenkin luulen, että Tappara sementoi oman paikkansa seuraavien otteluiden aikana runkosarjan kakkosena.

Jännitettävää riittää siis onneksi vielä runkosarjan loppuun asti.

Saatikka sitten pudotuspeleissä. Viime kaudella tuntui jo hyvissä ajoin, että mestaruus ratkaistaan viiden joukkueen välillä (Kärpät, TPS, Tappara, JYP, HIFK). Ja JYP:hän oli se, joka pullahti ulos välieristä. Tänä vuonna tässä vaiheessa tuntuu paljon vaikeammalta ennustella joukkueiden menestystä playoffseissa, ja tarjolla voisi olla mahdollisuuksia isoille yllätyksille ja hienoille tarinoille.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Kyllä kai joukkueen kuntopohja voi silti olla hyvä, vaikka joukkue olisikin jalalla hidas?

Eikä RD varmaan ikääntyvien pelaajien luistelunopeutta paremmaksi saa, mutta muuten peliä voi saada taktisilla muutoksilla ainakin nopeamman näköiseksi.
Nojoo, toi oli ehkä vähän typerä lainaus ohi aiheen, mutta siis JYP on ollut selvästi hitain joukkue, mitä olen tälle kaudelle nähnyt. Kiinnostaa vaan tietää onko jalkanopeutta onnistuttu kompensoimaan pelinopeudella ja oliko kyseessä kuuppajumia tms.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nojoo, toi oli ehkä vähän typerä lainaus ohi aiheen, mutta siis JYP on ollut selvästi hitain joukkue, mitä olen tälle kaudelle nähnyt.

Kyllä Ässät "taistelee" tasapäin Jypin kanssa tästä tittelistä. Esimerkiksi sentteriosastolla Ässillä on heittää vertailuun nopeat Makkoset ja Sillanpäät.
 
makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä en kyllä vielä ole tällä linjalla. Yhtä monta ottelua pelanneilla JYP:llä ja KalPalla on eroa 6 pistettä ja pelejä molemmilla jäljellä 13. KalPan pitää vetää siis noin 0.5 pistettä per ottelu paremmin kuin JYP:n päästäkseen edelle. Ei se vielä aivan tekemätön paikka ole, mutta kaulaa ei kyllä kannata kasvattaa. Ja vaatii tietysti myös sen, ettei JYP pysty pitämään ppg-saldoaan järisyttävällä korkeudella. Suunnilleen sama tilanne on yhden ottelun enemmän pelanneella Sportilla.

.

JYPillä ja KalPalla on kaiken lisäksi vielä kaksi keskinäistä ottelua jäljellä, joten kuuden pisteen ero ei ole paljoa mitään.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei ole JYPiä tullut seurattua juurikaan tällä kaudella, mutta molemmat tampereen (Tappara) matsit on tullut nähtyä. Niissä matseissa JYP on ainakin näyttänyt todella hitaalta joukkueelta noin jalkanopeudeltaan. Toki tätä varmasti korosti myös pelitavan sakkaaminen. JYP onnistui kaikesta huolimatta voittamaan noi molemmat matsit lähinnä Laurikaisen GOD-moden ansiosta ja Tapparan huonon viimeistelyn sekä jälkimmäisen ottelun salamamaaleilla. Onko joukkue vielä RD:n tulon jälkeen yhtä "hidas"?
Mitään rakettejahan tuo joukkue ei ole täynnä, mutta jalkanopeus on ollut ihan samaa luokkaa kauden alusta alkaen. Tässä nyt ei kuitenkaan puhuttu jalkanopeudesta, vaan kuntopohjasta ja kunnon loppumisesta kauden loppuvaiheilla.

Mutta kyllähän RD:n tulo on saanut jätkiin sen verran uutta intoa, että jalkanopeuskin voi nyt näyttää paremmalta kuin aiemmin tällä kaudella, vaikka se ei sitä varsinaisesti ole. Pelaajan kuntopohja ja jaksaminen ovat eri asioita, kuin jalkojen käyttö pelitilanteissa. Siihen vaikuttaa joukkueen pelitavalliset ja korvien väliset asiat erittäin paljon.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Kyllä Ässät "taistelee" tasapäin Jypin kanssa tästä tittelistä. Esimerkiksi sentteriosastolla Ässillä on heittää vertailuun nopeat Makkoset ja Sillanpäät.
Noh ainakin Ässät-Tappara siinä valmentajavaihdoksen jälkeen oli ihan vauhdikasta "tempolätkää" Isomäellä, edellinen 0-5 matsi jäi vähän sivusilmäseuraamiseksi. :)
Mitään rakettejahan tuo joukkue ei ole täynnä, mutta jalkanopeus on ollut ihan samaa luokkaa kauden alusta alkaen. Tässä nyt ei kuitenkaan puhuttu jalkanopeudesta, vaan kuntopohjasta ja kunnon loppumisesta kauden loppuvaiheilla.

Mutta kyllähän RD:n tulo on saanut jätkiin sen verran uutta intoa, että jalkanopeuskin voi nyt näyttää paremmalta kuin aiemmin tällä kaudella, vaikka se ei sitä varsinaisesti ole. Pelaajan kuntopohja ja jaksaminen ovat eri asioita, kuin jalkojen käyttö pelitilanteissa. Siihen vaikuttaa joukkueen pelitavalliset ja korvien väliset asiat erittäin paljon.
Juu, tuossa ylempänä "tarkensinkin" jo vähän lausuntoani. Oli vähän ohi aiheesta tuo lainaus, mutta tuli vaan tosta aasinsiltana mieleen.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässäpä vielä pudotuspelimahdollisuudet omaavat joukkueet järjestyksessä ottelukohtaisten pistekeskiarvojen perusteella, kun huomioidaan valmentajien vaihdokset:
1. Kärpät 2,26
2. HIFK (Pikkarainen) 2,25
3. JYP(Dufva) 2,13
4. TPS 1,80
5. Tappara 1,77
6. Pelicans 1,65
7. HPK 1,62
8. Lukko 1,58
9. SaiPa 1,50
10. Ilves 1,49
11. Sport 1,31
12. KalPa 1,30

Eipä yllätä kärkiviisikko.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tietynlaisia taulukoita kun tekee, niin varmaan saadaan Jypille vielä suoran pudotuspelipaikan lisäksi kotietu sinne. Pääasia, että uskotaan vahvasti siihen. Alkaa olemaan kiire, vaikka voittoja tulee liukuhihnalta melkein joka kerta.
 
Ei minulla tuollaista tarkoitusperää ollut. JYPillä on todella kiire kuuden joukkoon. Kuusikko Kärpät, Tappara, TPS, HIFK, HPK ja Pelicans on niin kova ja niin hyvissä asemissa, että erittäin hankala tehtävä Dufvalla on edessään. Epätodennäköistä, mutta mahdollista. Urheilu on ihmeellistä. JYPin pääseminen seitsemän joukkoon on mielestäni jo aika selvää. Tuolla taulukolla halusin vain havainnollistaa sitä, että HIFK ja JYP voivat uusine valmentajineen olla perin kovia pudotuspeleissä, ovat ehkäpä Kärppien kaksi kovinta haastajaa.
 
Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Siis minkä nähdyn perusteella? Puhutko nyt aiemmista kausista, vai onko jotain tähän viittaavaa ollut mielestäsi nähtävillä tämän kauden aikana?

Tähän kauteen valmistauduttiin kuitenkin eri valmentajan alaisuudessa, kuin aiemmilla kausilla. Kausi on muutenkin mennyt hyvin erilaisella kaavalla aiempiin kausiin nähden. Toistaiseksi en ole nähnyt tällä kaudella mitään, joka viittaisi ongelmiin kuntopohjan kanssa, eikä aiempia kausia mielestäni ole järkeä tässä kohtaa katsoa.

Ilmaisin itseäni epäselvästi.

Tällä kaudella pelien loput ovat olleet keskimäärin vaikeita, mikä voisi viitata siihen, että vastustajaan verrattuna piimä painaa pohkeissa enemmän. Jossain oli puhettakin erilaisesta harjoittelusta (olikohan Hytösen haastattelu...), että aerobista harjoittelua on vähennetty muiden osa-alueiden tieltä.

Aiempina vuosina ei runkosarjassa ole näkynyt jaksamisongelmaa, mutta ihan kuin hieman olisivat fyysiset paukut loppuneet keväällä. Ja nämä ovat vain yksittäisen fanin havaintoja ja mielikuvia, eivät faktoja kuten esim. kuntotestien tuloksia.

Huippu-urheilussa fyysisellä kunnolla on valtava merkitys. Tosin pallopeleissä muuttujia on niin paljon muitakin, että menestystä ei tietenkään voi ennustaa pelkkien fyysisten tekijöiden kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös