Auston Matthews – Arizonan aavikoilta NHL:n supertähdeksi

  • 213 699
  • 655

myhyjukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onnittelut Matthewsille ja taustatiimille, vietiin Dubasta kuin märkää rättiä. Ei tietoakaan mistään alennuksista ja koko uran ansiot nousevat tähtitieteellisiksi. Tuo soppari ei palvele ihan oikeasti ketään muuta kuin Matthewsia.

Dubas ajaa itseään aikamoiseen nurkkaan. Jos Matthews ottaa 11,6m niin seuraavaksi Marnerin on mielestäni helppo argumentoida noin 10m samalla pituudella. Pistetahti on pitkälti sama, ikäeroa 4kk ja suorittaminen ollut Marnerilla tasaisempaa.

Hieman offtopickia, mutta mielenkiintoista myös, jos Marner saa sen noin 10m, miten vaikuttaa mm. Ahon soppariin. Urakehitys ollut pisteiden valossa aika samanlaista ja Ahon eduksi se että on pelannut heikommassa joukkueessa ja siirtynyt yhtäkkiä laiturista ykkös sentterin tontille.
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
Millä perusteella järkyttävä ylihinta? Matthews on liigan parhaita hyökkääjiä ja vasta 21-vuotias.

Millä meriiteillä Matthews on ansainnut mielestäsi 11 miljoonan sopimuksen? Suhteellisen paljon loukkaantumisia jo takana, täydellinen katoaminen pleijareissa Bostonia vastaan. Mielestäni AM ei ole vielä liigan top-10 hyökkääjä, mutta nämähän ovat mielipideasioita.

Itse olen sitä mieltä, että ekana annetaan näytöt ja sitten rahastetaan. Ihan käsittämättömiä hintoja RFA-vuosista, kattaako tämä sopimus edes yhtään UFA-vuotta? Dumbassia on kyllä kairattu hannekseen neuvotteluhuoneen pöydässä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Wire

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei Toronton toimistolla kiinnosta vuosien 2024-2027 palkkakattosuunnittelut vaan Stanley Cupin voittaminen seuraavan ~3 vuoden sisällä.
Nyt nimenomaan parin seuraavan vuoden aikana on vaikea voittaa tuoreiden jättisopimusten takia. Jos katto nousee niin voittaminen helpottuu juurikin tulevaisuudessa.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Nyt nimenomaan parin seuraavan vuoden aikana on vaikea voittaa tuoreiden jättisopimusten takia. Jos katto nousee niin voittaminen helpottuu juurikin tulevaisuudessa.

Jep jep. John Tavares siis hankittiin päätähtäimenä sopimuksensa viimeiset kaudet. Joo ei, kyllä se menestysikkuna on auki nyt ja seuraavat 2-3 vuotta kun Torontolla on vielä prospect poolissa mitä nostaa mukaan tulokassopimuksella tai kaupata täydennyksiin. Sitten meneekin jo ihan mahdottomaksi ennustaa suuntaa kun muuttujia on liikaa. Huippuluokan prospectien varaan ei voida tuonne vuosille kuitenkaan laskea yhtään mitään koska tulevat varaamaan sijoilla jossa varmoja tapauksia ei ole (jos edes varaavat 1. kierroksella).
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Juuri näin se taitaa mennä, että allekirjoitusbonareista verot maksetaan sopimuksen tekopaikan mukaisesti.
 

Wire

Jäsen
Millä meriiteillä Matthews on ansainnut mielestäsi 11 miljoonan sopimuksen? Suhteellisen paljon loukkaantumisia jo takana, täydellinen katoaminen pleijareissa Bostonia vastaan. Mielestäni AM ei ole vielä liigan top-10 hyökkääjä, mutta nämähän ovat mielipideasioita.

Itse olen sitä mieltä, että ekana annetaan näytöt ja sitten rahastetaan. Ihan käsittämättömiä hintoja RFA-vuosista, kattaako tämä sopimus edes yhtään UFA-vuotta? Dumbassia on kyllä kairattu hannekseen neuvotteluhuoneen pöydässä.
Onko Dubas esittänyt yhtään ryöstöä? no ei.

Torontossa ei selkeästikään tajuta että kannuun vaaditaan 3-4 huippu kaveria jotka pelaa alihintaisella lapulla. Nyt on vain varmistettu että pelaajilla on ylihintaiset laput.
 

Apheu

Jäsen
Onko Dubas esittänyt yhtään ryöstöä? no ei.

Torontossa ei selkeästikään tajuta että kannuun vaaditaan 3-4 huippu kaveria jotka pelaa alihintaisella lapulla. Nyt on vain varmistettu että pelaajilla on ylihintaiset laput.

Hankala alihintaisia lappuja tehdä, jos pelaajat eivät itse sellaisiin suostu. Nykytrendin mukaisesti hirveitä liksoja, muutama kausi sitten tuosta olisi melkein kolmasosa otettu pois, jos katsoo vaikka Kucherovin, MacKinnonin tai Barkovin soppareita. Sitten tuli McDavid, Draisaitl, Eichel ja kumppanit, ja hinnat ovat nousseet pilviin.
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Torontossa ei selkeästikään tajuta että kannuun vaaditaan 3-4 huippu kaveria jotka pelaa alihintaisella lapulla. Nyt on vain varmistettu että pelaajilla on ylihintaiset laput.
Rielly ja Kadri pelaavat mielestäni alihintaisilla lapuilla.
Mielestäni hyvä sopimus molempien osapuolien kannalta, pidemmällä sopimuksella caphit olisi noussut ja kesään odottaessa olisi voinut tuostakin arvo nousta offersheeteillä.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Aika lailla markkinahintainen soppari Matthewsille lopulta tuli, vaikka täällä sitä kovasti ylihintaisena tunnutaan pitävän. Alediiliä olisin toki Leafs-fanina toivonut, mutta Matthewsillä tuskin oli mitään omia intressejä sellaiseen lähteä, kun ei ole Torontosta kotoisin eikä edes kanadalainen. Ensi kauden arvioidusta capista tuo on 14% eli juuri niillä lukemilla, mitä Matthewsin tasoiselle pelaajalle 5 vuoden sopparin olisi arvellutkin kustantavan. Crosby sai aikoinaan samassa tilanteessa 5 vuotta ja 17% capista ja Toews 5 vuotta / 11%. McDavid on julkisestikin myöntänyt antaneensa Oilersille alennusta, joten hänen 8 vuotta / 17 % -sopparinsa ei ole tässä yhteydessä vertailukelpoinen. (Terve) Matthews osuu pelitaidoiltaan ja potentiaaliltaan aika tarkalleen Crosbyn ja Toewsin väliin, kuten tämä sopparikin. Toki terveenä pysyminen on pienimuotoinen kysymysmerkki, kun olkapäät ovat olleet nyt kaksi kautta putkeen hajalla (tosin eri olkapää molemmilla kerroilla). Vaikka pelejä ei ihan hirveästi väliin ole jäänytkään, niin sairastuvalta palattuaan Auston on kummallakin kerralla ollut varjo siitä pelaajasta, mikä ennen saikkuja oli. Playoffitkin menivät viime vuonna penkin alle juuri tuosta syystä.

Se, mikä tässä sopparissa minua AAV:ta enemmän kismittää, on pituus. Viisivuotisen sopparin myötä Matthews on UFA samaan aikaan Nylanderin kanssa ja vuotta ennen Tavaresia. Käytännössä Dubas on nyt hieman pakkoraossa Marnerin kanssa, kun hänelle ei missään nimessä voi tarjota viittä vuotta. Lyhyeen siltasoppariin Marnerin leiri ei tule suostumaan - etenkään kun tämä kausi on ollut hänelle melkoinen jättipotti. Niinpä Marner tulee saamaan 6+ vuotta ja UFA-vuodet hilaavat caphittiä ylös. Marner - toisin kuin Matthews ja Nylander - on Toronton seudulta kotoisin oleva Leafs-fani, joten jonkinmoinen kotiseutualennus saattaa hänen kohdallaan tulla kyseeseen. Toisaalta alennus lentää samantien romukoppaan, jos joku heittää Marnerille mottipäisen 12 miljoonaa / 8 vuotta -offersheetin, johon Leafsin on sitten pakko vastata, jos (kun) miehen haluavat pitää.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jep jep. John Tavares siis hankittiin päätähtäimenä sopimuksensa viimeiset kaudet. Joo ei, kyllä se menestysikkuna on auki nyt ja seuraavat 2-3 vuotta kun Torontolla on vielä prospect poolissa mitä nostaa mukaan tulokassopimuksella tai kaupata täydennyksiin. Sitten meneekin jo ihan mahdottomaksi ennustaa suuntaa kun muuttujia on liikaa. Huippuluokan prospectien varaan ei voida tuonne vuosille kuitenkaan laskea yhtään mitään koska tulevat varaamaan sijoilla jossa varmoja tapauksia ei ole (jos edes varaavat 1. kierroksella).
Ei se suunnitelma ollutkaan mutta voit miettiä miten ensi kaudelle rakennetaan jengi palkkakaton alle. Näyttää nyt aika vaikealta ja jostain Leafs joutunee luopumaan.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Matthewsin tasoiselle pelaajalle 5 vuoden sopparin olisi arvellutkin kustantavan. Crosby sai aikoinaan samassa tilanteessa 5 vuotta ja 17% capista ja Toews 5 vuotta / 11%.

Crosby toki myös laittoi aika paljonkin paremmat näytöt pöytään tulokkaana. Toewsin prosentti taas tarkottaisi jotain 8,75 miljoonaa per kausi.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Eikö kenenkään mielestä ole ongelmaa siinä, että kausipalkka on 700-750k ja allekirjoitusbonareita kojahtaa ensimmäiseltä kahdelta vuodelta yhteensä 30M ja lopuilta kolmeltakin sitten ~22M? Nämä rahathan maksetaan riippumatta siitä, onko työsulkua tai muuta vastaavaa.
En ylläty hirveästi, jos asiaan tullaan puuttumaan seuraavan työsopimuksen (tai millä nimellä se kulkeekaan) neuvottelujen yhteydessä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
@Kari Runk käsittääkseni olet oikeassa tuosta verotuksesta allekirjoitusbonuksien osalta ja pidän sitä itsekin yhtensä suurena syynä allekirjoitusbonuksien määrille. Toki Matthewsin kohdalla suurin syy lienee se tuleva lock-out jos on tullakseen, sillä Torontossa se state veroprosentti on n. 7 yksikköä suurempi kuin vaikkapa McDavidin Edmontonilla.
 
Miten ihmeessä joku voi pitää tuota sopimusta markkinahintaisena, jos sillä tarkoitetaan, että mitä samassa tilanteessa oleva pelaaja saisi ympäri NHL:ää eri seuroissa. Jos vastaava pelaaja pelaisi vaikka Arizonassa tai oikeastaan missä tahansa muualla ja tuossa olisi 8 vuotta 5 vuoden sijaan, niin sitä pidettäisiin silti ylihintaisena. Matthews pääsi hyötymään Torontosta monin tavoin. Ensinnäkin media ja fanit ovat hypettäneet pelaajaa viimeiset vuodet niin paljon, että siellä vähän väliä puhutaan McDavidin tason pelaajasta. Vaikka näytöt ovat hyvät, niin ovathan ne nyt ihan eri tasoa. Silti sopimus on samaa tasoa (vuodet pois kattavat aika hyvin eron hinnassa). Vielä tuollakin hinnalla Toronto on ahdingossa palkkakaton kanssa. Matthews pääsi myös hyödyntämään palkkakattotilannetta, kun Toronto ei voinut maksaa käytännössä tuon enempää mitenkään, niin pystyi todennäköisesti tiputtamaan sopimusvuotta kohden vähemmän rasitetta alas kuin jossain muussa joukkueessa, missä ei oltaisi noin tiukoilla. Jos tuo oli oikeasti parasta, mitä Toronto voi saada, niin ehkä olisi kannattanut vaan odotella niitä offer sheetejä ja ottaa ne neljä ykköskierroksen varausta.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
[QUOTE="Wire, post: 7994481, member: 6154
Torontossa ei selkeästikään tajuta että kannuun vaaditaan 3-4 huippu kaveria jotka pelaa alihintaisella lapulla. [/QUOTE]

On kyllä ihmeellistä, miten NHL-organisaatioiden johdossa on ihmisiä, jotka eivät tajua näistä asioista mitään, eivätkä ymmärrä edes tulla Jatkoajasta lukemaan fiksumpien ja kokeneempien näkemyksiä. Tulee mieleen sekin, kuinka joskus Jatkoajassa joku asiantuntija parahti, etteivät pelaajat tajua tappiotilanteessa, että nyt olisi tehtävä maali. Miten voikin jääkiekkojoukkueiden pelaajistoon ja johtajistoon kerääntyä niin yksinkertaisia ihmisiä, kun jokaiselta kotisohvalta löytyy älykkäämpiä niihin hommiin?
 

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Toisaalta alennus lentää samantien romukoppaan, jos joku heittää Marnerille mottipäisen 12 miljoonaa / 8 vuotta -offersheetin, johon Leafsin on sitten pakko vastata, jos (kun) miehen haluavat pitää.

Ei siihen mikään pakko tarttua ole. 4 ylimääräistä 1. kiepin varaista saattaisi olla paras lääke Toronton tulevaisuuden cappi-ongelmiin ja SC-metsästykseen. Palkkakattoaikakaudella kun ei parempaa hintalaatusuhdetta voi saada kuin mitä tulokassopimuksella pelaavat superlupaukset tarjoavat. Samasta syystä Toronton kenties paras ikkuna hetkeen menee myös kiinni tämän kauden päätyttyä.

Toki varausvuorot ovat lähtökohtaisesti uhkapeliä ja pidemmän tähtäimen projekteja, mutta en usko että Marner on pelaaja, jonka offer sheet kannattaa matchata tilanteessa kuin tilanteessa. Varsinkin, kun Matthews-Tavares-kaksikko + Nylander on jo signattu.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Matthews agentteineen käytti tilanteen hienosti hyödyksi, Toronto oli pakotettu maksamaan tuommoinen summa vaikka se ei edes saanut täysiä vuosia mukaan. Jos Marnerilla olisi jo valmiiksi alla kohtuullinen sopimus eikä Toronton cappi-tilanne olisi tulevalla kaudella tämä niin en usko, että Toronto olisi ollut pakotettu maksamaan tuommoista summaa, tai sitten sopimus olisi ollut täydet kahdeksan vuotta pituudeltaan. Toronton oli saatava sopimus aikaan Matthewsin kanssa ja se joutui tulemaan asioissa enemmän vastaa.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei siihen mikään pakko tarttua ole. 4 ylimääräistä 1. kiepin varaista saattaisi olla paras lääke Toronton tulevaisuuden cappi-ongelmiin ja SC-metsästykseen.
Samaa mieltä ja luultavasti tämäkin on jo Dubaksen toimistolla laskettu mahdollisuudeksi. Matthews-Tavares on kuitenkin (pitäisi olla) jo riittävä ydin mestaruusjoukkueen kasaamiseen ja laitureiksi pitäisi pystyä laittamaan möttösiä ja löppösiä, vähän kuten muillekin huippusenttereille. Neljä ykkösvarausta on jäätävä määrä ja niillä voisi vaihtoehtoisesti treidata Torontoon parin kauden laaturentaleita.

Mielenkiintoista nähdä miten koko Toronton vyyhdissä käy. Pahoin pelkään, että säästöt koitetaan puristaa mm. Kapasen kohdalla ja toivottavasti Kasperi ei helpolla taivu.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
On kyllä ihmeellistä, miten NHL-organisaatioiden johdossa on ihmisiä, jotka eivät tajua näistä asioista mitään, eivätkä ymmärrä edes tulla Jatkoajasta lukemaan fiksumpien ja kokeneempien näkemyksiä.

Eihän isompi auktoriteetti automaattisesti oikeassa ole. Katso vaikka Clarksonin sopimus.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Clarksonin sopimus oli entisen johdon aivopieru. Lisäksi tuolloin Torontolla ei ollut ongelmia capin kanssa.

Missasit pointin, jos nyt paremman esimerkin haluat niin Yzerman ja Callahan. Jokainen manageri voi tehdä huonoja liikkeitä, eikä se että hän on isompi auktoriteetti automaattisesti tarkoita, että hän olisi oikeassa.
 
Millä meriiteillä Matthews on ansainnut mielestäsi 11 miljoonan sopimuksen? Suhteellisen paljon loukkaantumisia jo takana, täydellinen katoaminen pleijareissa Bostonia vastaan. Mielestäni AM ei ole vielä liigan top-10 hyökkääjä, mutta nämähän ovat mielipideasioita.

Vastausta hahmotellessani huomasin, että nimimerkki @Frostburn oli perustellut miksi tuo 11 miljoonaa on ihan markkinahinta Matthewsista. En kirjoita samoja seikkoja uudelleen, mutta voisin lisätä vielä jotain omaa.

Onhan Matthews poikkeuksellinen pelaaja. Franchise-sentteri, joka on erityisen hyvä maalintekijä. Siitä lähtien kun tuli liigaan, niin on tehnyt muuan Ovetshkinin jälkeen eniten maaleja koko liigassa per ottelu. Ja kaudesta 1987-88 lähtien vain Eric Lindros, Teemu Selänne ja Pavel Bure ovat tehneet Matthewsia enemmän maaleja tasakentällisin siinä ajassa kuin Matthews on tätä liigaa tahkonnut (182 peliä). Ja luonnollisesti Matthewsilla on eniten maaleja tasakentällisin NHL:ssä siitä lähtien kun liigaan tuli. Ja kaikki maalit huomioiden Matthewsin edellä ovat vain Ovetshkin, Laine, Kutsherov, McDavid ja Pastrnak. Matthews on pelannut vielä parikymmentä matsia vähemmän kuin nuo. Minusta tuossa on meriittejä jo kerrakseen.

Eli lopputuloksena sinusta tuo sopimus on järkyttävä ylihinta (ilmeiseti koska AM ei loistanut pleijareissa Bostonia vastaan ja on ollut loukkaantuneena ja lyhyt sopimus) ja Dubasia on kairattu anneliin. Minusta tuo on ihan markkinahintainen ja Dubas selvisi kuivin jaloin. Ei tietenkään ihanteellinen sopimus, mutta täysin perusteltavissa.

Olemme vain täysin eri mieltä ja that’s it. Kunnioitan toki mielipidettäsi, vaikka eri mieltä olenkin.
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Mielestäni hyvä sopimus, mikä oli vaan pakko tehdä. Matthews on tultuaan liigaan ykkösenä maaleissa/60 min, jaettuna ykkösenä tasakentällisin tehdyissä maaleissa ja ykkösenä tasakentällisin tehdyissa primary pointseissa/60 min. Jos miettii prosenteissa paljon vietiin capista, ihan oikean porukan joukkoon meni.
Jotenkin tuntuu, että Toronton johtoa aliarvioidaan jatkuvasti. Asiat ovat muuttuneet ja nyt Dubas on johdossa, joka on tehnyt todella hyvää työtä jo nyt. Kyllä siellä on laskettu tarkalleen mitä Matthewsille on varaa antaa. Tänään Marnerin agentti jo perui kovia puheitaan Matthewsin sopparista ja mainitsi, että osapuolet alkaa lähestyä sopimusta. Ei näitä sopimuksia enää tehdä katsomatta tulevaisuuteen, niin kuin ennen saatettiin tehdä.

McDavidiin on vähän huono verrata, kun mies pelaa todella alihintaisella lapulla.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Mun mielestä Toronto tekee juuri niin kuin heidän tilanteessa pitääkin. Maalivahti ja etenkin hyökkäys on kunnossa ja puolustustakin vahvistettiin Stanley Cup silmällä pitäen. Täydet mahdollisuudet pyttyyn on olemassa alkaen nyt ja sitä pitää yrittää kaikin keinoin. Iänikuinen tulevaisuuteen katsominen ei auta pitkässä juoksussa ketään.

Matthews on franchise-sentteri joka kiinnitettiin organisaatioon, vaikka pitkästä aikaa oikeasti oli olemassa jotain uhkaa offer sheeteistä. Matthews oli pelaaja joka pitikin kiinnittää "hinnalla millä hyvänsä". Ylihintaa? Ei ketään kiinnosta. Aika on oikea yrittää jotain suurta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Onhan Matthews poikkeuksellinen pelaaja. Franchise-sentteri, joka on erityisen hyvä maalintekijä. Siitä lähtien kun tuli liigaan, niin on tehnyt muuan Ovetshkinin jälkeen eniten maaleja koko liigassa per ottelu. Ja kaudesta 1987-88 lähtien vain Eric Lindros, Teemu Selänne ja Pavel Bure ovat tehneet Matthewsia enemmän maaleja tasakentällisin siinä ajassa kuin Matthews on tätä liigaa tahkonnut (182 peliä). Ja luonnollisesti Matthewsilla on eniten maaleja tasakentällisin NHL:ssä siitä lähtien kun liigaan tuli. Ja kaikki maalit huomioiden Matthewsin edellä ovat vain Ovetshkin, Laine, Kutsherov, McDavid ja Pastrnak. Matthews on pelannut vielä parikymmentä matsia vähemmän kuin nuo. Minusta tuossa on meriittejä jo kerrakseen.

Joku näkee nuo loukkaantumiset positiivisena (goals/gp) ja joku taas olisi saattanut käyttää sitten aseena neuvotteluissa. Barkov vetäisi ennen soppariaan todella kovan kauden ja sielläkin jarruteltiin soppari ja miehen tunnustamista 1. sentterinä juuri tuon takia kun ei ehjänä pysynyt ja kaudet olivat aika rikkonaisia. Omasta mielestä Matthews tulee 100% varmuudella olemaan tuon sopimuksen arvoinen, näen vain sopimuksen vähän ihmeellisenä silti.

Onko muuten tuolla merkitystä tekeekö maalit tasakentällisin vai ylivoimalla / alivoimalla?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös