Euroviisut 2019

  • 38 168
  • 221

MVP8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yle järjestää tänään 13:00 Uuden Musiikin Kilpailu-lehdistötilaisuuden, jossa kerrotaan Tel Avivin Euroviisuissa maatamme edustava artisti/yhtye. Varsinaista kilpailua ei tosin UMKissa nähdä, vaan Yle on jo hyvissä ajoin ilmoittanut että tänä vuonna mennään samalla kaavalla kuin viime vuonna, jossa yleisö ja tuomaristo valitsee kutsuartistin kolmesta kappaleesta parhaimman.

Viisuaiheisilla foorumeilla, mm. Viisukuppila.fissä on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen paljon huhuja ja spekulaatiota, ja huhuissa on pyörinyt jos jonkinlaista hoilottajaa ja levyn pyörittäjää, aina Antti Tuiskusta Darudeen, Johanna Kurkelasta Diandraan, on ollut TVOF-voittajia ja mitä kaikkea. Kaikkiaan näitä nimiä on pyöritelty useita kymmeniä, mutta saapa nähdä mikä on lopulta oikein, vai onko mikään. Olisihan se ihan piristävää nähdä kerrankin joku kotimaan kärkiartisteista viisuissa, mutta katsotaan nyt.

Itse Viisut käydään siis 14.-18. toukokuuta Israelin Tel Avivissa, ja mukana ovat samat maat kuin edellisissä kisoissa, lukuunottamatta yllättäen vetäytynyttä Bulgariaa.

1.Semifinaali, 14.5.2019 (esiintymisjärjestys ei vielä tiedossa)

Slovenia
Valko-Venäjä
Tšekki
Montenegro
Kypros
Serbia
Suomi
Puola
Unkari
Viro
Portugali
San Marino
Islanti
Georgia
Australia
Belgia
Ukraina
Kreikka

2. Semifinaali, 16.5.2019 (esiintymisjärjestys ei vielä tiedossa)

Sveitsi
Ruotsi
Irlanti
Itävalta
Moldova
Latvia
Romania
Tanska
Armenia
Albania
Azerbaidžan
Makedonia
Norja
Venäjä
Alankomaat
Kroatia
Liettua
Malta
------------------------------

Laitetaan loppuun vielä arvaus (ehkä toiveajattelua) Suomen edustajasta ja sanotaan että se on Robin. No, reilun puolen tunnin päästä ollaan viisaampia.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Darude päätyi Suomen artistiksi. Herättää naurua enemmän kuin mitään. Saa nähä kuinka monta Sandstrom viitsiä viisuissa on. Toisaalta miksipäs ei. Ainakin maailmalla tunnettu artisti. Sebastian Rejman laulaa näissä biiseissä.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Minulta ei naurua, hymyä. Luotan Darudeen. Maailmalla Sandstorm sen verran tuttu juttu, että miksei se poikisi jotain hyvääkin.

Jokin minussa luotti niihin Robin-huhuihin niin isosti, etten tällaista osannut vaistota.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Joo, aikamoinen yllätys, mutta ainakin toi kaveri tietää mitä maailmalla kuunnellaan. Toisaalta taas sillä mikä toimii New Yorkissa, tai Ibizalla ei välttis ole merkitystä näissä Absurdistaneissa ja muissa. :) Mutta ehkä tähän kisaan, Euroviisut siis, kannattaisi pikku hiljaa jo suhtautua vähemmällä intohimolla kuin Leijonien olympiavalintoihin.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Valittiinko Darude 20-vuotta liian myöhään? Ei sillä, kovia biisejä kaverilla on ja varmasti tunnetumpi
maailmalla ku joku Saara Aalto.

Onnea ja menestystä Ville!
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Darude päätyi Suomen artistiksi. Herättää naurua enemmän kuin mitään. Saa nähä kuinka monta Sandstrom viitsiä viisuissa on. Toisaalta miksipäs ei. Ainakin maailmalla tunnettu artisti. Sebastian Rejman laulaa näissä biiseissä.
Näissä karkeloissa kilpailee biisi, eikä laulutaito. Ääniä nuo biisit saa lukuisista eri syistä; seksikkyys, poliittisuus, huumori, tulkinta, mutta isoimmaksi syyksi sanoisin yksinkertaisesti biisin mukaansa tempaavuuden. Siksi oli ihan hyvä ajatus lähettää sinne joku, joka osaa tehdä biisejä - ja tarpeen vaatiessa muokata sitä biisiä, ei sen biisin tulkintaa, joka loppupeleissä ei kiinnosta kovin isoa prosenttia ihmisistä. Kyllähän Saara Aallollekin ammattilaiset niitä biisejä teki, mutta niillä ei ole ihan niin täysillä sydän mukana siinä touhussa, kuin artistilla, joka panee itsensä kilpailussa likoon.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki

Erinomainen pointti.

Nyt kun DJ-linjalla ollaan, niin lopputuloksen pitäisi olla jotakin tämmöistä, jos ihan Kaukasusta myöden meinaa ihastusta niittää:

Alan Walker - Faded (Live Performance)

Norjalainen DJ Alan Walker olisi tuolla biisillä ja tuolla laulajalla putsannut pöydän Euroviisuissa.

Tuon tyyppinen biisi ja laulamaan Johanna Kurkela. Siinä olisi myös laulutaito kohdallaan.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Näissä karkeloissa kilpailee biisi, eikä laulutaito. Ääniä nuo biisit saa lukuisista eri syistä; seksikkyys, poliittisuus, huumori, tulkinta, mutta isoimmaksi syyksi sanoisin yksinkertaisesti biisin mukaansa tempaavuuden. Siksi oli ihan hyvä ajatus lähettää sinne joku, joka osaa tehdä biisejä - ja tarpeen vaatiessa muokata sitä biisiä, ei sen biisin tulkintaa, joka loppupeleissä ei kiinnosta kovin isoa prosenttia ihmisistä. Kyllähän Saara Aallollekin ammattilaiset niitä biisejä teki, mutta niillä ei ole ihan niin täysillä sydän mukana siinä touhussa, kuin artistilla, joka panee itsensä kilpailussa likoon.
Näin hetken tätä sulateltua voi olla oikeesti ihan hyvä valinta. Maailmalla tunnettu. Tuosta saa varmaan ihan hyvän esityksen. Kuunnellaan noi biisit ensin. Jännä nähdä mille linjalle lähtee. Minkälaista biisiä tulossa. Antaa Daruden näyttää.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Musiikkineuvos Iso D sinne olisi pitänyt työntää. Nyt kun ei ole karsintojakaan, niin yhdeksäs kerta olisi sanonut toden. Danny olisi voinut vetää ninjailunsa hämmästyneelle yleisölle.

Onnea ja menestystä kuitenkin Darude-Villelle. Muistaakohan tämän sitten joskus katsoakin?
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Yle täysin pulassa UMK:n kanssa: Antti Tuisku ja Robin eivät suostuneet lähtemään viisuihin – ”Se oli helvetin vaikeaa”

Yle alkaa olla melko umpikujassa tuon Uuden Musiikin Kilpailunsa kanssa. Ketään ei tunnu enää kiinnostavan. Darudekin kieltäytyi ensin, mutta suostui sitten omilla ehdoillaan.
En tiedä miksi siihen pitää väkisin koittaa saada tunnettuja artisteja tai bändejä. Ei ne kiinnosta ulkomailla, eikä niitä kiinnosta ulkomaat, tai ainakaan Euroviisut. Minusta tämän voisi tehdä ihan avoimella haulla josta esiraati sitten karsisi järkevän määrän ehdokkaita, joista kansa äänestäisi. Se oli ihan toimiva konsepti minusta, siis tv-musiikkiviihteen kannalta. Tietysti tämän voisi myös yhdistää johonkin jo olemassaolevaan kykykilpailuun. Euroviisumenestyksen kannalta tätä ei kannata miettiä alkuunkaan, se tulee tai lähinnä on tulematta artistin kotimaisesta menestyksestä riippumatta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yle täysin pulassa UMK:n kanssa: Antti Tuisku ja Robin eivät suostuneet lähtemään viisuihin – ”Se oli helvetin vaikeaa”

Yle alkaa olla melko umpikujassa tuon Uuden Musiikin Kilpailunsa kanssa. Ketään ei tunnu enää kiinnostavan. Darudekin kieltäytyi ensin, mutta suostui sitten omilla ehdoillaan.

Miksiköhän tuossa pitää ylipäätänsä pitää tätä UMK imagoa pystyssä, miksei vaan muuteta sitä takaisin jonkinlaiseksi euroviisukarsinnoiksi johon kuka tahansa voi hakea ja niiden joukosta otetaan ne tyyliin 20 mahdollisesti parasta esitystä ja 3 karsinnan avulla valitaan se paras esiintyjä. Suomi on täynnä kuitenkin noita kykyjä, olisi aika tuskaista jos sinne joku Antti tuisku vaan otetaan maineensa avuula eikä esityksen tai biisinsä takia.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No nyt pelataan ainakin sikäli varman päälle tämän kutsuartistin kanssa, että lähetetään sentään joku oikeasti tunnettu artisti, ei siis mikään "saaraaalto-tunnettu". Daruden suhteen keksin tähän hätään vain kaksi ongelmaa

1) tuskinpa häntä ulkomailla monikaan yhdistää Suomeen, mutta onko se sitten ongelma, saa nähdä. Tuosta toisesta ukosta en muista kuin hämärästi kuulleeni nimen, mutta on näemmä laulajana Giant Leap yhtyeessä (josta en muista myöskään kuulleeni, vai onko jo lopettanut?). Ihan perus ääni tuollaisen kevyen HMV-brittipopin/rockin esittämiseen, mitä tuo bändi näyttää parin biisin perusteella olevan. Saa nähdä miten sitten istuu Daruden tuotantoon..

2) Lordin kanssa oltiin aikanaan liikkeellä aivan oikea-aikaisesti, mutta näinköhän Daruden kanssa mennään viisuareenalle auttamatta myöhässä, vaikka onkin kiistatta nimimies
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
1) tuskinpa häntä ulkomailla monikaan yhdistää Suomeen, mutta onko se sitten ongelma, saa nähdä. Tuosta toisesta ukosta en muista kuin hämärästi kuulleeni nimen, mutta on näemmä laulajana Giant Leap yhtyeessä (josta en muista myöskään kuulleeni, vai onko jo lopettanut?). Ihan perus ääni tuollaisen kevyen HMV-brittipopin/rockin esittämiseen, mitä tuo bändi näyttää parin biisin perusteella olevan. Saa nähdä miten sitten istuu Daruden tuotantoon..

Rejman on laulanut aiemminkin Daruden kappaleilla ja Rejmanin kuuluminen samaan pakettiin oli nimenomaan Virtasen itsensä vaatimus. Parempi ratkaisu tämä kuin ottaa mukaan väkisin joku "saaraaalto", jonka kanssa Darudella ei ole mitään yhteistä historiaa tai varmaan mitään muutakaan yhteistä yhtään mitään.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Onpahan kerrankin artisti joka itseänikin kiinnostaa. Ja uskoisin et on musta hevonen näissä skaboissa.

Varmasti tulee sijoittumaan paremmin kuin jotkut kuunkuiskaajat tai Siegfriedsit.
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Tusinatrancella on jo voitettu pari kertaa. Vaikka ´Rude vetäisisi hihastaan uuden hiekkamyrskyn niin ollaanko nyt vähän jälkijunassa silti? Minä en tiedä, yleensä omat suosikit eivät näissä kinkereissä oikein pärjää.
 
Byvajet

Jäsen
Varmasti tulee sijoittumaan paremmin kuin jotkut kuunkuiskaajat tai Siegfriedsit.

Eri maiden yleisöt pitivät Kuunkuiskaajistakin, niiltä saatiin ääniä. Suomen ongelmaksi ovat monesti muodostuneet "ammattilaisraadit".

Jos järjestelmä on sama kuin ennenkin, niin se taitaa taas koitua Suomen ongelmaksi. Vaikka yleisö tykkäisi, niin näinköhän "ammattilaiset"?
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Positiivisesti yllättävä valinta Suomen euroviisuedustajaksi. Daruden Sandstorm on hyvässä muistossa lapsuudesta. Lähinnä tässä mietin, että minkälaiset live-esitykset tulee olemaan näille kolmelle Daruden ja Sebastian Rejmanin esittämlle biisille.

Biisithän julkaistaan viime vuoden tapaan viikko kerrallaan. Jos ensi vuonna jatketaan samalla linjalla Suomen euroviisuedustajan valitsemistavassa, niin toivottavasti nuo 3 kappaletta julkaistaisiin kaikki kerralla. Tämä kappale kerrallaan julkaiseminen antaa etumatkaa ensimmäiselle julkaistulle biisille, kuten kävi viime vuonna Saara Aallon Monstersille, vaikka Domino oli ehdottomasti paras live-esitys.

Suomen ohella euroviisuedustajansa ovat valinneet Alankomaat (Duncan Laurence), Albania (Jonita Maliqi), Armenia (Srduk) Belgia (Eliot Vassamilet), Espanja (Miki), Kypros (Tamta), Makedonia/Pohjois-Makedonia (Tamara Todevska (edusti Makedoniaa vuonna 2008), Ranska (Bilal Hassani), San Marino (Serhat (edusti San Marinoa vuonna 2016) ja Tsékki (Lake Malawi).

Edit. Tamara Todevskan edellinen Makedonian edustamisvuosi korjattu.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Sanoin sen aikaisemminkin ja sanon edelleen. Suomen pitäisi ottaa selkeä hevimetal linja euroviisuihin. Joka vuosi heavy metal bändi edustamaan Suomea. Se on ainakin sellaista, mistä Suomi tunnetaan ja Suomi osaa sellaista misiikkia tehdä.
Ei tuo menestys nyt niin mainittavaa noissa kisoissa ole ollut vuotta 2006 lukuunottamatta (ja millaista musaa me silloin soitettiin?) etteikö tällaista profiloitumista voisi tehdä.

Eikä siis mitään kikkeliheviä a la teräsbetoni vaan kunnon raskasta musaa. Näin jos tehdään seuraavat vaikka kymmenen vuotta, niin taatusti ollaan finaalissa usdammin kuin karsiudutaan siitä. Tiedä vaikka voitettaisiinkin. Kun Euroopan hevipiireissä alkaa maine kiiriä niin Suomelle ropisee ääniä yli valtio rajojen. Nih!
 
Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Darudella tuskin on mitään toivoa tuolla viisuissa. Hänen teknojumputuksensa hukkuu sinne muun jumputuksen sekaan eikä kukaan muista häntä äänestysvaiheessa. Ainoa toivo on että hän esittäisi Sandstormin ja saisi ison äänisaaliin ihan vain meemiarvon takia.

Itse näkisin myös mieluusti tuolla jotain suomalaisia metallibändejä tämän ainaisen popin ja muun vastaavan musiikin sijaan jolla on todella vaikea erottua muista.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Tusinatrancella on jo voitettu pari kertaa. Vaikka ´Rude vetäisisi hihastaan uuden hiekkamyrskyn niin ollaanko nyt vähän jälkijunassa silti? Minä en tiedä, yleensä omat suosikit eivät näissä kinkereissä oikein pärjää.
Vaikea näitä on spekuloida, kun menestymiseen tarvitaan käytännössä se, että kaikki tähdet ovat oikeassa asennossa. Tarvitaan hyvä, erottuva ja tarttuva biisi, jossa on sanoma mikä kolahtaa ympäri Eurooppaa ja lisäksi biisin tulee vakuuttaa myös tuomariston raadit. Lisäksi vielä lava-show sekä esiintyjän yleisen habituksen tulee olla sellainen, josta vähän kaikki pitävät.

Jos em. osa-alueista yksikin puuttuu, niin menestyminen ihan terävimmille kärkisijoille on käytännössä mahdotonta. Viime vuonna esimerkiksi Italian biisi kolahti puhelinäänestäjiin, siinä oli sanoma, joka varmasti kolahti kaikkiin sekä tarttuva kertosäe sekä hyvät laulajat, mutta tuomaristoille ei maistunut. Taisi lopulta nousta raatiäänien jälkeen jostain sijalta 20 lopulta viidenneksi. Tai tuo viime vuoden Israelin biisi ei olisi ollut lähelläkään kärkeä jos esiintyjänä olisi ollut joku muu kuin tämä voittaja Netta.

Suomesta on tullut viime vuosina ihan hyviä biisejä, ongelmana vaan on ollut se etteivät ne ole koskettaneet oikein ketään, tuomaristoa saati puhelinäänestäjiä. Eivätkä jääneet muutenkaan mieleen sen kummemmin. Darude tullee melko pomminvarmasti jäämään ainakin mieleen ja se on näissä karkeloissa jo plussa. Toki on se mahdollisuus, että tuomaristot eivät lämpene Darudelle yhtään ja myös puhelinäänestäjät suhtautuvat nihkeästi ja täten jää heti karsintaan, mutta ainakin on yritetty.

Viime vuonna piti olla edustaja, joka kerää ääniä pelkällä nimellään, mutta ei se nyt ihan niin mennytkään. Nyt on ainakin esiintyjä, jolla on biisi jonka kaikki tuntevat ja joka varmasti tehdään myös selväksi jokaisessa Daruden insertissä. Plussaa myös muista erottuvasta biisistä, luultavasti näyttävästä lava-showsta sekä nykyaikaisuudesta. Saumaa on tehdä loordit (tai sitten perttikurikat). Mielestäni joka tapauksessa näissä skaboissa fiksumpaa lähteä hakemaan pienellä riskillä isoa mahdollisuutta kuin valita hajuton/mauton/väritön edustaja joka saattaa hyvällä tuurilla päästä finaaliin ja jäädä siellä mitäänsanomattomalla esityksellä viimeisten joukkoon keräten pisteitä lähinnä Ruotsista ja Virosta.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Sanoin sen aikaisemminkin ja sanon edelleen. Suomen pitäisi ottaa selkeä hevimetal linja euroviisuihin. Joka vuosi heavy metal bändi edustamaan Suomea. Se on ainakin sellaista, mistä Suomi tunnetaan ja Suomi osaa sellaista misiikkia tehdä.
Ei tuo menestys nyt niin mainittavaa noissa kisoissa ole ollut vuotta 2006 lukuunottamatta (ja millaista musaa me silloin soitettiin?) etteikö tällaista profiloitumista voisi tehdä.

Eikä siis mitään kikkeliheviä a la teräsbetoni vaan kunnon raskasta musaa.

Itse näkisin myös mieluusti tuolla jotain suomalaisia metallibändejä tämän ainaisen popin ja muun vastaavan musiikin sijaan jolla on todella vaikea erottua muista.

No kuulkaas sitten poijjaat. Meillä on jo valmiina kovassa nosteessa oleva euroviisuhevibändi, joka lienee viimeistään kohta ilmestyvän levyn ja tämän vuoden headliner kiertueiden jälkeen tunnettu kaikkialla. Siinä on pari valmista siivua viisulavalle, ensimmäinen noista jopa ihan videota myöten :D jos tuolla videolla ei saada koko Euroopan homoskenen ääniä, niin ei sitten millään..

BEAST IN BLACK - Sweet True Lies (OFFICIAL MUSIC VIDEO)
BEAST IN BLACK - Die By The Blade (OFFICIAL LYRIC VIDEO)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös