Näin narukätenä ei hirveästi ole annettavaa keskustelulle, mutta pakko kertoa kun näin eilen työpaikan salilla arviolta 50-60 vuotiaan harmaantuneen huonoryhtisen keski-ikäisen miehen nostamassa YHDEN KÄDEN kulmasoutua melko pitkällä TANGOLLA, jossa oli painoja noin 50 kilon edestä. Voin sanoa, että se näytti erittäin pahalta. Hirveellä rykäisyllä tanko yhdellä kädellä ilmaan ja sitten täysin hallitsematon tiputus lattialle. Kaveri tekee kyllä samalla tavalla kaikki liikkeet: Ainakin kolme kertaa liian isot painot ja täysin hallitsemattomat liikeradat. Voisin mennä neuvomaan, mutta näyttää naamasta just sellaiselta, että ei varmasti ottaisi neuvoja vastaan.
Miten tuota edes pystyy tekemään tangolla yhdellä kädellä? Voi morjes.
____________________________________________
Aloitin huhtikuussa salihommat. Olen aina ollut hyvin kevyt ja heiveröinen, ja jääkiekossa pelityyliltäni vieläpä taitopelaaja, joka viihtyy kiekossa. Näin ollen olin erittäin altis taklauksille ja loukkaantumisille. En ole ikinä salilla käynyt pakollisia koulun/intin liikuntatunteja lukuunottamatta. Ajattelin vihaavani sitä. Lopulta kyllästyin olemaan jatkuvien pommitusten kohteena. Minulla on sekin ongelma, että haluan olla hyvä kaikessa mitä teen. Se rajoittaa tekemisiäni todella paljon. En ollut aloittanut salia senkään takia, koska olisin huono ja heikko muihin verrattuna. Sen takia palkkasin personal trainerin. Hänen seurassaan on sallittua olla huono, ja ennenkaikkea oppii tekemään liikkeet oikein. Hierojan kautta sain kontaktin hyvään PT:iin, en olisi välttämättä uskaltanut netistä etsiä jotain sikaa säkissä.
Kolmijakoinen saliohjelma ja ruokavaliokin laitettiin kuntoon. Opin liikkeet todella hyvin, ja tuloksia alkoi tulla. Syömistapojen muuttaminen oli vaikeaa, enkä täysin pysty ruokaohjelmaa noudattamaan, mutta riittävissä määrin sain lisättyä ja modattua sitäkin. Paino nousi puolessa vuodessa sieltä 58-60 kilosta 67 kiloon. PT:n kanssa kävin vain alkuvaiheessa 5 kertaa salilla. Innostuin todella koko touhusta, ja välillä on jopa lievästi harmittanut kun jääkiekon takia täytyy siirtää salia. Kehitykseen jää koukkuun. Samalla on hyvin äkkiä itsekin alkanut huomaamaan ja ärsyttämään kuinka todella monet ihmiset tekevät liikkeet aivan kauhealla tekniikalla, joko terveytensä uhalla tai sitten vain niin ettei liike hyödytä juuri mitään. Mutta eipä noista tietenkään kehtaa/kannata sanoa...
Jääkiekossa räjähtävyys kehittyi aivan huimasti. Uskomaton ero siihen entiseen kiihdytykseen. Ongelma on vain se, että elokuussa firman futisturnauksessa repesivät nilkan/jalkapöydän siteet ja vamma ei ikinä parantunut kunnolla. Lääkärin ohjeiden mukaan aloitin kävelyn, salin ja luistelun hyvinkin pian vamman jälkeen, kuulemma mitä nopeammin aloittaa niin sitä paremmin paranee. No, jalka pysyi kipeänä läpi syksyn, varsinkin kyykky, pohkeiden treenaus ja jalkaprässi tuntuivat kihelmöintinä jalassa, ja seuraavana päivänä kipuna. Marraskuussa rohkaistuin kokeilemaan säbää ts. juoksemaan kunnolla, tuloksena en pystynyt kävelemään illalla. Siitä lähtien en ole tehnyt jalkapäiviä. Läpi syksyn olin mankunut magneettikuvausta, tuon tapauksen jälkeen sain lopulta ajan joulukuun lopulle (vakuutusyhtiön takia ei lääkäri halunnut aiemmin ottaa.) Luumustelma ja turvotusta luussa jalkapöydässä. En saanut heti vuoden alkuun kävellä askeltakaan kolmeen viikkoon. Nyt olen taas jaloillani, mutta kevyt kävely + yläkropan treenaus (ja reidet) ovat ohjelmassa seuraavat 3 kuukautta. Taukoa ja takapakkia on tullut joulun ja tuon kolmen viikon liikkumiskiellon takia.
Piti olla kaikkien aikojen lätkäkausi (kunnon ansiosta), mutta se on nyt lopullisesti pilalla. Elokuussa piti olla tryout uuteen, kovatasoiseen joukkueeseen, mutta nyt ei pääse edes ulkojäille. No, se ei tällä hetkellä niin pahasti harmita, kun pääsee kuitenkin treenaamaan kroppaa ja aikaa on nyt reilusti sitten ensi kauteen. Lisäksi saan hyvällä omallatunnolla skipata jalkapäivät. Kunhan jalka vain paranee, alkaa tuntua ettei se ole enää ikinä kunnossa... Joka tapauksessa tästä on saanut valtavasti lisää sisältöä elämään. Jos joku kaltaiseni pulkannaru sattuisi tätä lukemaan, niin pitää kliseisesti todeta, että jos minä pystyin aloittamaan, niin sinäkin pystyt. Se PT auttaa alkuun valtavasti, ei tarvitse pyöriä salilla arkana ja epävarmana vailla hajuakaan siitä, mitä pitäisi tehdä. Pelkästään tuo ajatus piti minut pitkään poissa sieltä.