Tyhjennysmyynnit kevät 2019

  • 123 506
  • 358
Hakkarainen samalla toteaa että muutama pelaaja saattaa vielä liikkua. Eli suomeksi kaikki jotka kelpaa ja ei pelaa meillä ensi kaudella?

Suhonen (jolla tosin huhujen mukaan sopimus ensi kaudesta muualle kuin Jukureihin on jo) ja Asplund luultavasti ovat sellaisia pelaajia, joita vielä voidaan liikutella johonkin suuntaan kevään aikana. Pereskokov kiinnostanee myös muita, mutta hänen uskon olevan sen verran halvempi pelaaja kahteen edellä mainittuun verrattuna, että säästöjen vuoksi häntä kannattaisi muualle päästää.
 
Hattu Niemisen muilutus rajan taakse, siis siirto KHL:ään oli kuuleman mukaan rahallisesti myös merkittävä juttu SaiPalle, vaikka silloin se ei nyt ollut varsinainen "tyhjennysmyynti".

Tuo on kyllä yksi hämmentävimpiä siirtoja pitkiin aikoihin. SaiPasta Ak Bars Kazaniin, joka oli siihen aikaan KHL:n jättiläinen. Nieminen pelasi siellä runkosarjassa 2 matsia ja pudotuspeleissä ei muistaakseni päässyt kertaakaan edes 2. molariksi luukkua avaamaan. Sittemmin on KHL-seuroissakin alettu käyttää järkeä hankinnoissa.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Verotietojen perusteella myös KalPan verkkoon kolme häkkiä viikonlopun peleissä heittänyt Piitulainen voisi olla järkevä lainata Jukureista kevääksi muualle. Tiedä sitten onko kellään kiinnostusta..
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Verotietojen perusteella myös KalPan verkkoon kolme häkkiä viikonlopun peleissä heittänyt Piitulainen voisi olla järkevä lainata Jukureista kevääksi muualle. Tiedä sitten onko kellään kiinnostusta..
Kenen kannalta? Käsittääkseni Piitulaisen sopimus on seuran kannalta erittäin edullinen. Lukossa oli liki 100k/vuosi, sillä summalla ei ole mitään tekemistä nykyisen sopimuksen kanssa.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kenen kannalta? Käsittääkseni Piitulaisen sopimus on seuran kannalta erittäin edullinen. Lukossa oli liki 100k/vuosi, sillä summalla ei ole mitään tekemistä nykyisen sopimuksen kanssa.
2017 verotietojen mukaan oli Jukurien kallein pelaaja (n. 80 k€), eikä sinä vuonna enää Lukossa pelannut. Jukureille voisi olla kannattava siirto kevääksi, jos ihan kulupuolta laskee. Toki se on vain osatotuus, kun yleensä sopimuksenalaisen pelaajan vuokraaminen tai ulos ostaminen ei pelkillä palkkakuluilla onnistu, riippuen tietty kysynnästä. Eiköhän Partasestakin Jukurit nettoa ihan mukavan pinkan pelkän kevään osalta.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
2017 verotietojen mukaan oli Jukurien kallein pelaaja (n. 80 k€), eikä sinä vuonna enää Lukossa pelannut. Jukureille voisi olla kannattava siirto kevääksi, jos ihan kulupuolta laskee. Toki se on vain osatotuus, kun yleensä sopimuksenalaisen pelaajan vuokraaminen tai ulos ostaminen ei pelkillä palkkakuluilla onnistu, riippuen tietty kysynnästä. Eiköhän Partasestakin Jukurit nettoa ihan mukavan pinkan pelkän kevään osalta.
Mistä tämä kauden 2017 palkka on otettu? Vuonna 2017 mm. Länsi-Savo käsitteli edellisen vuoden verotietoja. Silloin palkka oli 82 tuhatta ja sisälsi kevätkauden Lukossa. Ei todellakaan ole saanut tuollaista Liksaa Jukureilta. Voit ottaa tuosta puolet pois niin ollaan aika lähellä.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Vuonna 2017 mm. Länsi-Savo käsitteli edellisen vuoden verotietoja. Silloin palkka oli 82 tuhatta ja sisälsi kevätkauden Lukossa.
Tuo lukema minullakin oli mielessä, joten taisin muistaa edellisen vuoden liksan, my bad.
Saa nähdä lähteekö Jukureista vielä lisää pelaajia. Oma veikkaukseni on, että yksi saattaa lähteä viikon sisällä.

Milloin KooKoon kioski aukeaa?
 
Kaijokelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tule varmaan koskaan ymmärtämään, että mitä vikaa näissä "tyhjennysmyynneissä" on. Joukkueet alkaa keskittymään ensi kauden joukkueen rakennukseen ku tämä kausi meni perseeseen. Tässä linkki siitä mitä tapahtuu mm. NHL:ssä tähän aikaan kaudesta: NHL-pomo räväytti: yhtä vaille kaikki pelaajat kaupan

NHL auki ei tuu mittää tämmösestä!!
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

Tässä on yksi ero.

Se ei ole se, että NHL:ssä siirretään pelaajia, varauksia ja palkkakattotilaa (=assetteja), kun taas Liigassa rahaa (käytännössä).

Liigassa tuo raha vaan ei ole näille tyhjennysmyyjille samalla tavalla tulevaisuuden kasvua edistävä asset, sillä nuo tyhjäysjoukkueet ovat yleensä siinä määrin pa, että tämä tyhjentäminen mahdollistaa lähinnä toiminnan jatkumisen. Ei näiden tyhjentäjien pelaajabudjetissa nähdä mitään kasvuhyppyjä seuraavaan syksyyn juuri koskaan. Toisaalta jollekin Kärpille ja TPS:lle esim. ei tunnu missään lyödä pari satkua ekstraa joukkueeseen, ja sekin saattaa vaan poikia lisää rahaa menestyksen myötä.

Siksi tämä NHL-vertaus hivenen ontuu.
 
En usko et ois Phillyn koko joukkue kaupan jos heillä menis paremmin.. Ei oo liiga ja NHL sama asia se on selvä. Mitä vikaa siinä on jos Liigajoukkue myy kalliit pelaajat pois joille ei ensi kaudella ole käyttöä? Saa hilloa ostaa pelaajia näiden myytyjen tilalle ja se on hyvä asia. Junnut joilla paloa riittää, pääsee pelaamaan loppukauden ja tullaan varmasti näkemään tiukkoja pelejä edelleen. Pelekkää voittoa. Olen typerä enkä tajua mut ei sitä kaikkia tarvi ymmärtää :D
 
Knap

Tyhjennysmyynneissä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvät on seurojen talouden pelastaminen, pelaajien kauden pidennys sekä pudotuspeleistä saadaan parhaimillaan tasokkaammat. Kuitenkin on vähän kusettamista kausikorttilaisille ja katsojille (jotka koko paskan mahdollistavat), että he joutuvat katsomaan A-junioreita Liigapeleissä. Joillekkin faneille tuo voi olla ihan mieleinen yhtälö, mutta kaikki ei pysty katsomaan asiaa kun vain omasta vinkkelistä, ja sekin on ihan ok.

Sellainen näkökulma asiaan on, että samaan aikaan kun kultapossukerhossa (=liigassa) tyhjennetään joukkueita ja odotellaan seuraavaa kautta, Mestiksessä jokainen joukkue painaa täysillä kohti kevättä. Mitä tarkoitan? Liigajoukkueet voivat myydä kaiken pois, koska seura ei voi mitenkään vaarantua siitä (esim. karsinnoissa putoaminen).

NHL esimerkki oli ihan paska.
 
No jos kärpät tarpois viimesenä tässä vaiheessa kautta, ymmärtäisin täysin että sieltä pelaajia myytäisiin pois. Esimerkki oli ihan hyvä :D itse olet kakkapää :D
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No jos kärpät tarpois viimesenä tässä vaiheessa kautta, ymmärtäisin täysin että sieltä pelaajia myytäisiin pois. Esimerkki oli ihan hyvä :D itse olet kakkapää :D

Kyllähän tuossa varmaan monella ajatukset muuttuu jos oma joukkue kolmatta kertaa putkeen myy pelaajansa ennen siirtorajaa. Varmaan kerran tai kaksi on ok kertaluonteisesti, mutta tuntuu että pikkuhiljaa alkaa muutamalla joukkueella selkeä kierre tuossa. Helppo puhua varsinkin näiden joiden joukkueet ostelevat muiden pelaajia vuodesta toiseen, mutta yrittääpä olla kausikorttilaisena sitten joukkueelle joka kausi kaudelta on häntäpäässä ja myy pelaajansa jo kun melkein kolmannes kaudesta vielä pelaamatta.
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Nykyään ei anneta pienellekkään ihmeelle tilaa, vaan kun pitäisi jollain 1.8 - 1.9 keskiarvolla alkaa tahkoamaan loppukausi niin siihen ei enää uskota vaan laitetaan homma pakettiin. Menee koko ajan räikeämmäksi touhu.

Varmaan ihan saakelin jännittäviä loppukauden runkkarimatseja nähdään.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tyhjennysmyynneissä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvät on seurojen talouden pelastaminen, pelaajien kauden pidennys sekä pudotuspeleistä saadaan parhaimillaan tasokkaammat. Kuitenkin on vähän kusettamista kausikorttilaisille ja katsojille (jotka koko paskan mahdollistavat), että he joutuvat katsomaan A-junioreita Liigapeleissä. Joillekkin faneille tuo voi olla ihan mieleinen yhtälö, mutta kaikki ei pysty katsomaan asiaa kun vain omasta vinkkelistä, ja sekin on ihan ok.

...
Toisaalta on sekin hyvä huomioida että osa niistä ulostettavista voi olla sellaisia joiden dumppaamista on odotellut floppaamisesta johtuen suunnilleen kauden alusta lähtien. Yleensä noissa flopanneissa kuitenkin oletusarvona että on ollut odotuksia eli on ollut ainakin jollain tasolla valmiista (ja näin ollen kalliista) pelaajasta kyse. Yleensä porukasta pistetään kuitenkin lihoiksi ne kalleimmat ukot ja jos joukkue on siinä tilanteessa että niistä joutaa luopua, eivät ne ole onnistuneet porukkaa sinne kympin sakkiin kampeamaan. Toki jos porukassa on ainoastaan yksi onnistuja kuka on esim. vastannut puolesta koko tiimin maaleista (ja syöttänyt loput) on loppukausi mahdollisesti aiempaakin tuskaisempaa seurattavaa kannattajalle. Mikkelistä joutaa esimerkiksi Salonen oikein hyvin pois ja Tavinkin saisi hakea kuka vaan haluaa tuosta maksella. Partanen sentään onnistuikin, toivottavasti kiekko liikkuu hyvään malliin myös Lausannessa kaverilla.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Brynäs siis KooKoon Strömwallin ja Pitkäsen perässä.

Agentti kommentoi, että KK ei ole vielä antanut lupaa siirtyä (Strömwall). Kohta lähtee. Mutta kyllä minä odotin megakauppoja HIFKin kanssa, jossa saataisiin Ulander, Ruusu ja Ramstedtin henkiset oikeudet vaihdossa takaisin, mutta näköjään ei.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Toisaalta on sekin hyvä huomioida että osa niistä ulostettavista voi olla sellaisia joiden dumppaamista on odotellut floppaamisesta johtuen suunnilleen kauden alusta lähtien. Yleensä noissa flopanneissa kuitenkin oletusarvona että on ollut odotuksia eli on ollut ainakin jollain tasolla valmiista (ja näin ollen kalliista) pelaajasta kyse. Yleensä porukasta pistetään kuitenkin lihoiksi ne kalleimmat ukot ja jos joukkue on siinä tilanteessa että niistä joutaa luopua, eivät ne ole onnistuneet porukkaa sinne kympin sakkiin kampeamaan.

Hmmh, ihan mutulla tuntuu nyt toiveajattelulta. Toki parastahan tietysti on saada ylihinnalla ostettu ohilyönti ulos, mutta on aika epätodennäköistä, että sellaista kukaan ostaa sillä sisäänostohinnalla. Niinkin voi tietysti käydä. Kyllä liigan tyhjennysmyynneissä yleensä lähtevät - firmojen YT:eiden tapaan - juuri ne, joista et haluaisi luopua, ja vaikka se ehkä helpottaa tilinpäätöksissä, niin se turhankin monesti tarkoittaa sitä, että seuraavalla kaudella on joukkueen ytimen kokoaminen alusta. EDIT: Se on vähän kuin se kuuluisa virtsa housuissa, lämmittää hetken.

Toinen asia on sitten se, että minkälaisia mahdollisuuksia joukkueella on saada takaisin kertaalleen ulostettu pelaaja, jos tällä ura ottaa tuulta alleen? Ihan mutu-tuntumalta sanoisin, että aika pienet.

Partanen sentään onnistuikin, toivottavasti kiekko liikkuu hyvään malliin myös Lausannessa kaverilla.

Nii-in, miten luottavainen olet siihen, että näet Partasta enää uudestaan joukkueessa? Paitsi tietysti, jos floppaa pahasti.
 
Viimeksi muokattu:

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En usko et ois Phillyn koko joukkue kaupan jos heillä menis paremmin.. Ei oo liiga ja NHL sama asia se on selvä.

NHL:n osalta vertailu ontuu siinä, että nämä eivät pysty ostamaan uutta joukkuetta ja tietyn tason pelaajia ei yksinkertaisesti edes saa ostamalla. Kärkisentterin hankinta muuten kuin varausten kautta on hyvin harvinaista (Tavares), koska seurat kiinnittävät parhaat pelaajansa jättisopimuksilla. Lisäksi hintalappu sopimuksenalaisille pelaajille on usein niin korkea, ettei yhden kauden menestyksen tavoittelulla kannata pilata koko tulevaisuuden rakennustyötä.

SM-liigassa periaatteessa pystyisi myymään koko joukkueensa ja ostamaan uuden nipun seuraavaksi kaudeksi. Jos on riittävästi hilloa jääkaapissa, voisi jopa rakentaa nollista kokonaan uuden menestysjoukkueen. Teoriassa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hmmh, ihan mutulla tuntuu nyt toiveajattelulta. Toki parastahan tietysti on saada ylihinnalla ostettu ohilyönti ulos, mutta on aika epätodennäköistä, että sellaista kukaan ostaa sillä sisäänostohinnalla. Niinkin voi tietysti käydä. Kyllä liigan tyhjennysmyynneissä yleensä lähtevät - firmojen YT:eiden tapaan - juuri ne, joista et haluaisi luopua, ja vaikka se ehkä helpottaa tilinpäätöksissä, niin se turhankin monesti tarkoittaa sitä, että seuraavalla kaudella on joukkueen ytimen kokoaminen alusta. EDIT: Se on vähän kuin se kuuluisa virtsa housuissa, lämmittää hetken.

Toinen asia on sitten se, että minkälaisia mahdollisuuksia joukkueella on saada takaisin kertaalleen ulostettu pelaaja, jos tällä ura ottaa tuulta alleen? Ihan mutu-tuntumalta sanoisin, että aika pienet.
...
Eihän mitään sisäänostohintaa sinänsä ole edes kun Jukurit ei ole esimerkiksi Salosta kesken sopimuskautta Tapparasta ostanut ja Suhonenkin irtosi Kerhosta ilmeisesti aika ilmoitusasiana, kun ei vaan Hämeenlinnassa onnistunut lainkaan. Suurempi merkitys talouden kannalta on luonnollisesti säästyvissä palkoissa (jotka todennäköisesti Salosen ja Suhosen kohdalla joukkueen kärkiluokkaa), mutta idioottimaista hyväntekeväisyyttä täysin väärään suuntaan olisi Jukureilta olla vaatimatta jonkunlaista korvausta Salosen sopimuksen purkamisesta, sellainen kun kuitenkin on ollut olemassa.

Jukureilla ei tietenkään ole minkäänlaisia mahdollisuuksia ostella takaisin ulostettuja ukkoja ketkä breikkaavat huipputasolle muualla, tosin sama pätee lähes kaikkiin suomalaisjoukkueisiin, etenkin jos breikkaaminen tapahtuu riittävän korkealla tasolla. Seuraikonit erikseen, mutta en usko että Sählää tai Suhia kohtaan (nyt esimerkiksi) olisi sellaista katsojille myytävää tunnesidettäkään että noista kannattaisi tulevaisuudessa miljoonia maksella vaikka ura kääntyisikin taas nousuun muualla.
...
Nii-in, miten luottavainen olet siihen, että näet Partasta enää uudestaan joukkueessa? Paitsi tietysti, jos floppaa pahasti.
Luottavaisempi kuin ehkä olisi syytä, toisaalta jos Lausannessa halutaan väkisin Partanen joukkueeseen, olisi siellä myös varaa pistää niitä kohelomaisia mottipäisiä, tai Jukureilla olisi ainakin varaa sellaisia vaatia. Tosiaan, kuten jo tuossa aiemmin kirjoittelin, Partasen menetys olisi tosiaan menetys verrattuna siirtohuhujen kohteena oleviin pakkeihin.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jukurit ei kuulu tähän topikkiin. Heillä ei ollut kyseessä perinteiset tyhjennysmyynnit. Omistaja Viitikon sanoin:
”– Perinteisestä tyhjennysmyynnistähän meillä ei ole kysymys. Partasen kohdalla kyse on taloudellisesti niin merkittävästä summasta, että ei olisi ollut viisasta olla ottamatta sitä. Aleksi Salosen lähtö antaa meille paremmat mahdollisuudet ensi kauden joukkueen rakentamiseen.”
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka

Tiätääkö Viitikko mitä ovat tyhjennysmyynnit? Ilmeisesti ei.
 
Hockeyhunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikkelissä ei ikinä mikään ole sitä, miltä se muille näyttää, ainakin jos kysytään omistajilta, puuhamiehiltä tai kannattajilta.
Eikös se mennyt noiden Savolaisten kanssa niin, että vastuu on aina kuulijalla...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös