Pe 25.1.2019 HPK - Kärpät

  • 6 027
  • 66

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Tämä täytyy kysyä uudestaan, kun vastausta ei kuulunut ekalla yrittämällä. Kuka on väittänyt, että syy tappioon olisi ollut tuomareissa?

No ei ihan suoraan kukaan ole väittänyt, mutta muutaman nimimerkin viesteistä kyllä välittyi se, että tuomarit ikäänkuin vei kerholta mahdollisuuden voittoon.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pakko kysyä, että oliko myös tämä aiemmin kirjoittamani ”täyttä huttua”?:

MUTTA, Peli ei missään nimessä ratkennut tuomareihin. Kärpät oli kliinisen hyvä viimeistelemään, maalivahtipelissä ja puolustus oli täyttä rautaa. Paitsi materiaalietu, Kärpistä myös huomaa miten erinomaisesti valmennettu joukkue se on. Kyse selvästi muustakin kuin pelkästään Mannerista, esim. Soosi Sihvonen vaikuttaa ainakin aitiotoimintansa perusteella varsin osaavalta ja aktiiviselta valmentajalta. Sen enempiä vertailematta, mutta kehonkieli ja mukanaolo pelin aikana eroaa aika tavalla Toni Sihvosen ja Antti Miettisen välillä....”
No, ei. Mukavasti kirjoitettu Kärpistä. Sinun kommentoinnistasi liittyen joukkueiden rikkeiden määrään olen täysin erimielinen. Tuo outo näkemysesi iski silmään ja siksi siihen reagoin. Ei meillä varmastikaan muusta juuri näkemyseroa olekaan. Hienoa kiekkoa pelaavat meidän molempien suosikkijoukkueet.
 
Wigfrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kauhulla odotan tän illan ottelun jälkeistä keskustelua, kun tunnetusti Raksilassa viheltää aina pahamaineinen kotituomaristo, joilla Junnon kirjekuoret pullottaa taskuissa.

Joo, ei mennyt eilinen oikein tuomareilla putkeen, kun linjaa ei oikein löytynyt. Varmasti olisi voinut viheltää muutaman jäähyn enemmänkin tai sitten vastaavasti mennä vankilasäännöillä ja jättää kaikki viheltämättä. Molempiin oli mahdollisuus, mutta valittiin joku surkea "vihelletään nyt tästä välillä tää mut ei tuota", joka tietysti aina katsojia vituttaa. Mutta oliko se oikeasti eilisestä hienosta jääkiekko-ottelusta juuri se asia joka jäi päällimäisenä mieleen? Ei ainakaan minusta. HPK pelasi ja haastoi hienosti, Kärpät taisteli ja voitti, ehkä nyt Veinin mitalla ja HPK:n muutaman harhasyötön avulla. Toivottavasti pelin laatu on tänäänkin vähintään yhtä korkea ja tuomarit sen arvoiset niin ei tarvi tätä keskustelua enää käydä.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Toivottavasti pelin laatu on tänäänkin vähintään yhtä korkea ja tuomarit sen arvoiset niin ei tarvi tätä keskustelua enää käydä.

Vaihtelun vuoksi vois pohtia, että miksi Kerho joutuu tiukassa sarjassa pelaamaan kuusi kertaa sarjan ylivoimaisesti parasta joukkuetta vastaan, kun pienillä marginaaleilla ratkotaan sarjasijoituksia.

Todellisuudessa itse kyllä tykkään (jos siis välisarjat pakko pelata), koska nähdään hyvää peliä ja harvoin näitä pelejä ohittaa vain tuloksen katsomalla ja olankohautuksella.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
No ei ihan suoraan kukaan ole väittänyt, mutta muutaman nimimerkin viesteistä kyllä välittyi se, että tuomarit ikäänkuin vei kerholta mahdollisuuden voittoon.
Niin, tämähän on vain sinun pääsi sisällä tehty puusilmäinen ja / tai puupäinen tulkinta, joka lienee väärä.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kauhulla odotan tän illan ottelun jälkeistä keskustelua, kun tunnetusti Raksilassa viheltää aina pahamaineinen kotituomaristo, joilla Junnon kirjekuoret pullottaa taskuissa.
No ei varmaankaan kukaan ainakaan odota, että tuomaritoiminta kääntyisi nyt Oulussa toisinpäin ja HPK:a suosivaksi. Ja eiköhän Kerho joudu rikkomaan tänään enemmän eikä kukaan usko, että nämä eiliseen tapaan jätettäisiin vieraalta viheltämättä.
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Niin, tämähän on vain sinun pääsi sisällä tehty puusilmäinen ja / tai puupäinen tulkinta, joka lienee väärä.

Olkoon sitten niin.

Mut hyvä et juttua riittää ja keskustelua käydään. Mukavampi näitä on lukea kuin otteluketjua, johon tulee 4 viestiä ennen peliä ja 1 pelin jälkeen.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Olkoon sitten niin.

Mut hyvä et juttua riittää ja keskustelua käydään. Mukavampi näitä on lukea kuin otteluketjua, johon tulee 4 viestiä ennen peliä ja 1 pelin jälkeen.
Kärppäfanien kitinä on vain niin surkeaa. Aina vedetään omia johtopäätöksiä ja uhriudutaan. Tässä näätäargumentiti ja uhriutumiset top 3 vastustajasta riippumatta (ei järjestyksessä):
- häviävä joukkue vikisee tuomaripelistä (siinä ei ole koskaa mitään vikaa, virheetöntä)
- häviävä joukkue vikisee, kun meillä on rahaa (kärpissä on vain paremmat pelaajat, joukkue, valmentaja ja kaikki, ei korreloi budjettiin mitenkään)
- häviävä joukkue vikisee, kun oulussa vihelletään kotiin päin (koskaan ei kotietua tule tuomareiden suunnalta, ei koskaan)
 
Ralph

Jäsen
Niinhän se aina menee Jatkoajan keskustelupalstalla, että häviävä osapuoli on tyytymätön tuomaritoimintaan, vaikka nytkin hävinnyt eli HPK ei saanu jäähyäkään. Ja vastapuoli, voittava osapuoli, pitää tuomareiden kritisoimista itkuna. Jos HPK olisi teoriassa voittanut tämän ottelun, olisi Kärppä-fanit varmasti maininneet ns. jäähytasapainosta ja HPK-fanit olisivat puolustautuneet kertomalla, kuinka Kärppä-fanit itkee aina tuomareista. Niin, 14 joukkueen kannattajat valittavat tällä palstalla tuomareista Liigassa. Jukuri-fant on poikkeus, mutta eipä niitä juuri olekaan.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
No ei ihan suoraan kukaan ole väittänyt, mutta muutaman nimimerkin viesteistä kyllä välittyi se, että tuomarit ikäänkuin vei kerholta mahdollisuuden voittoon.
Jos muut osaavat itkeä tuomareista, niin myös Kärppäfanit osaavat vahvasti uhriutua ja tulkita asiat tuomareista itkemiseksi. Eiköhän sen kaikki näynyt miten se peli meni. Linja oli mitä oli ja sen mukaan pelataan. Yleisellä tasolla voi linjaa varmasti kritisoida puolin ja toisin, mutta se ei ole relevanttia. Ero tuli maalivahdeissa, maalinteossa ja henkilökohtaisten virheiden määrässä. Ottelu oli muilta osin tasainen, mutta Kerho tarjosi omilla hölmöilyillään 1. 3. ja 4. maalin. Viidennellä maalilla ei ollut merkitys kuin tulosvetojen kannalta.

Kerhon osalta ihailtavaa oli se, että mielestäni jalalla Kärpät oli alakynnessä ja se on paljon se. Kerho oli ns. pelin päällä. Harmittamaan jäi poskenkääntömenttaliteetti, jonka hyväksyisin kyllä tärkeimmissä peleissä jäähyjen minimoimiseksi, mutta näissä runkkariväännöissä pitäisi sarjan historian ylivoimaisimmalle ennakkosuosikille näyttää, että minkäänlaista alistumista ei harrasteta. Tuulolalla oli kaksi kertaa ollut paikka OPGn lanseeraamaan vasempaan suoraan. Ja siinä vaiheessa kun KHL-mies hyppää alamittaista maalin edessä käsillä päähän, pitäisi muistus olla välitön. Nämä toki omia mielipiteitäni.

Kärppien pelissä ihailen kärsivällisyyttä ja suoritusvarmuutta, ne on jotakin aika huikeaa. Paketti pysyy ihailtavasti kasassa.

Yksittäisenä asiana vielä pitää täälläkin mainita yksityiskohta, johin kannattaisi kiinnittää huomiota varmaan joka joukkueessa. Körppien toinen maali olisi ollut helposti haastettavissa ja hylkyperusteltavissa, jos A. Karjalainen olisi viitsinyt koskettaa Pyörälää tämän seistessä sinisen maalin päällä. Sen toisen pelaajan kontakti oli puolustajasta lähtöisin, mutta Pyörälällä ei ollut mitään pakottavaa tarvetta alueella oloon. Se on eri asia onko tämmöinen toiminta pelin hengen mukaista, mutta sillä nyt ei ole mitään väliä.
 
Viimeksi muokattu:

bunghole

Jäsen
Kärppäfanien kitinä on vain niin surkeaa. Aina vedetään omia johtopäätöksiä ja uhriudutaan. Tässä näätäargumentiti ja uhriutumiset top 3 vastustajasta riippumatta (ei järjestyksessä):
- häviävä joukkue vikisee tuomaripelistä (siinä ei ole koskaa mitään vikaa, virheetöntä)
- häviävä joukkue vikisee, kun meillä on rahaa (kärpissä on vain paremmat pelaajat, joukkue, valmentaja ja kaikki, ei korreloi budjettiin mitenkään)
- häviävä joukkue vikisee, kun oulussa vihelletään kotiin päin (koskaan ei kotietua tule tuomareiden suunnalta, ei koskaan)

Vaadit juuri todisteita kirjoituksista ja väitit niitä kirjoittajan oman pään sisäisiksi tulkinnoiksi.

Sulla on tuossa kiva lista omia päänsisäisiä tulkintoja, löydät varmasti noihin lainauksetkin jostain?
 
bunghole

Jäsen
Niinhän se aina menee Jatkoajan keskustelupalstalla, että häviävä osapuoli on tyytymätön tuomaritoimintaan, vaikka nytkin hävinnyt eli HPK ei saanu jäähyäkään. Ja vastapuoli, voittava osapuoli, pitää tuomareiden kritisoimista itkuna. Jos HPK olisi teoriassa voittanut tämän ottelun, olisi Kärppä-fanit varmasti maininneet ns. jäähytasapainosta ja HPK-fanit olisivat puolustautuneet kertomalla, kuinka Kärppä-fanit itkee aina tuomareista. Niin, 14 joukkueen kannattajat valittavat tällä palstalla tuomareista Liigassa. Jukuri-fant on poikkeus, mutta eipä niitä juuri olekaan.

Ihan omalla mutulla sanoisin, että tiettyjen joukkueiden kannattajissa näitä itkijöitä on enemmän. Esimerkkinä vaikka Ipa. Kerhofaneista ei ollut aiemmin tällaista kuvaa, joten hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa, että noinkin paljon jaksetaan tuoda tuomaritoimintaa esiin, vaikkei Kerho siitä kärsinyt mielestäni ollenkaan. Esimerkiksi jo aiemmin mainitut Koblizekin ja Niemelän naamoihin tulleet mailat (tai kädet) eikä kumpikaan pelaajista jäänyt makailemaan eikä kukaan ole täälläkään niistä vinkunut.

Peli päättyi 1-5 ja olisi voinut tolppa sisään/ulos olla molempiin suuntiin jotain muutakin. Molemmilla ainakin muutama tolppa. Kärpät oli tehokkaampi ja ainoa joukkue joka sai jäähyjä. Eli en ymmärrä miten joku edes kehtaa tuoda tuomareita esille tai väittää että Kerho olisi jotenkin kärsinyt linjasta.

Aivan tavallinen kiekkopeli jossa tehokkaampi voitti kliinisellä vieraspelillä. Tänään nähtäneen hieman erilainen peli ja toivottavasti Kerho saa tänään edes yhden jäähyn. Eilen rikkeitä meni läpi molemmin puolin, joten viheltämättömistä on aivan turhaa itkeä.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihan omalla mutulla sanoisin, että tiettyjen joukkueiden kannattajissa näitä itkijöitä on enemmän. Esimerkkinä vaikka Ipa.
Tämä on muuten mielenkiintoinen aihe, itse olen huomannut, että tämä joukkue (tai siis kannattajat) on useasti tuolta Vaasan suunnalta, mutta toki jokainen on tehnyt omat johtopäätöksensä.

Niin tai näin, kuten @McTorso kirjoitti, hienoa jääkiekkoa molemmat joukkueet pelaavat. Toivotaan tasokasta ja rehtiä ottelua tähän kierrokselle ja hyvää kiekkoiltaa kaikille.
 
Joo ei minunkaan arvio mikään totuus ole, kunhan heitin. Vaasalaisista myös kokemusta ihan lähiaikoina, mutta tuollaiset leimaamiset ovat aivan turhia muutenkin, joten pahoittelut siitä.

Eilinen oli jo ihan viihdyttävää kiekkoa ja toivotaan että sama jatkuu tänään. Kerho on yksi työteliäimmistä joukkueista, vaikka tulos ei aina korreloi sen kanssa.
 
bunghole

Jäsen
Olennainen on paksunnettu tekstistä, lienee turha jatkaa ennen kuin hankit itsellesi tietoa muualtakin kuin tulostaululta.

Kerro toki missä olin mielestäsi väärässä. Oletko sitä mieltä, että tuomarit vaikuttivat jotenkin pelin lopputulokseen ja nimenomaan HPK oli se joka heidän toiminnastaan kärsi? Kuinka paljon lisää olisi molempien kuulunut saada jäähyjä? Vai pelkästään Kärpille, ei HPK:lle?

Katsoin myös pelin ja mielestäni ensimmäisessä erässä kotijoukkue oli niskan päällä kahden seuraavan menneen aika tasan kiekonhallinnan osalta. Jäähyjä jäi viheltämättä molemmille ja lopulta niitä sai vain Kärpät, joten en kehtaisi tuollaisen pelin jälkeen mussuttaa tuomareista. Toki osa Kerholeiristä on todennut, että vastustaja oli parempi ja niinhän nytkin oli. Jos et itse nähnyt muuta estettä Kerhon voitolle kuin tuomarityöskentely, niin olen samaa mieltä että keskustelua on turha jatkaa.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Olen omalta osaltani toistanut näkemykseni jo naurettavan monta kertaa, mutta silti kirjoitat suuhuni ihan mitä vaan päästäsi keksit ja kyselet niitä mitä olen toistanut, kai se on vaan alettava seuraamaan tätä tämän iltaista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös