NHL:ään nousee myös aika paljon entisten NHL-pelaajien lapsia, kuten Nylander, Domi, Kapanen, Tkachuk. Vain ihan muutaman mainitakseni. Mun mielestä heidän osuus on lisääntynyt hurjasti tällä vuosikymmenellä suhteessa aiempaan.
Tämä lienee seurausta siitä samasta syystä, että jääkiekon harrastamisesta on tullut todella kallista, eikä enää edes keskituloilla perheessä ole varaa varsinkaan monen lapsen jääkiekkoharrastukselle. Entisillä NHL-pelaajien perheistä tulevilla ei ole homma massista kiinni, eikä verkostoista ja muista suhteista, jolla varmasti taataan esillepääsy seura- ja maajoukkueissa. Mutta uskoakseni tämä sama tialnne on vähän joka maassa, joten siinä mielessä ollaan aika samalla viivalla.
Tuossa lihavoidussa kohdassa nostetaan esille tasan sama asia, mitä itse nostin esille edellisessä viestissäni. Eivät nuo ammattikiekkoilija tai valmentaja -isien pojat ole yhtään sen lahjakkaampia pelaajia syntyessään kuin kukaan muukaan, he ovat vain saaneet isänsä myötä alusta asti nauttia suuremmista eduista kuin ns. tavallisten perheiden pojat. Parempaa valmennusta, parempaa treeniä ja muunkinlaista (jopa perusteetonta) suosimista, jotka kaikki toki kasvattavat ja kehittävät, mutta asetelma on silti epäreilu muita kohtaan. Ei voida tietää, olisiko jostain muusta saman joukkueen pelaajasta tullut paljon parempi NHL-kiekkoilija, jos olisi saanut samoissa puitteissa kasvaa ja kehittyä.
Toki ammattikiekkoilija-isällä on kaikenlaista tietotaitoakin myös jota jakaa omalle lapselleen ja miksipä ei jakaisi? Esim. tämä niin kutsuttu myyttinen "peliäly". Oman näkemykseni mukaan se pelipää tulee ennenkaikkea oppimisen kautta, eli se ei ole vastoin yleistä luuloa mikään luojanlahja, joka vaan joko on tai sitä ei ole ja etteikö sitä voisi mukamas kehittää. Väitän, että ei ole sattumaa että melkein kaikilla ammattikiekkoilija-isien lapsilla on keskivertoa korkeampi hockey-iq, joka johtuu suoraan taas siitä että ovat saaneet ihan pikkupojasta lähtien sitä tietotaitoa omalta isältään. Ovat siis oppineet sen pelin sitä kautta, kun isä on ollut alusta asti ohjaamassa vaikkapa siinä että miten kentällä olisi järkevää missäkin tilanteessa sijoittua.
Aivan liikaa tällä hetkellä homma pyörii oikeanlaisten suhteiden ympärillä ja siitä verkosta on äärimmäisen vaikea päästä läpi sellaisen perheen poika, jonka perheellä ei ole minkäänlaisia suhteita kiekkopiireihin tai edes siihen omaan junnujoukkueeseen, joko ajan- tai kiinnostuksenpuutteen vuoksi. Luoja vain tietää, kuinka monta tähtipelaajaa on jäänyt tuon takia nousematta parrasvaloihin. Takuuvarmasti ainakin monen monta.
Tähän ongelmaan toivoisin ennen kaikkea Jääkiekkoliitolta vahvaa kannanottoa ja panostusta, heidän suoranaisena velvollisuutenaan olisi kertoa suoraan, että onko heidän mielestään tärkeämpää saada menestystä maajoukkueena ja tuottaa riittävä määrä NHL-pelaajia, vai taistella yhteiskunnan jatkuvasti kasvavaa eriarvoisuutta vastaan?
Perusideana ja lähtökohtana tulisi olla se, että ihan jokainen poika joka vaan jääkiekkoa haluaa harrastaa, saisi sitä myös vapaasti harrastaa ja ihan sillä tasolla kuin huvittaa ja mihin taidot riittää. Rahasta se ei saisi missään nimessä olla kiinni. Eihän se lapsi ole perhettään valinnut eikä syypää siihen jos vanhemmilla ei ole varaa kustantaa jääkiekkoa. Nuo apurahat yms. taloudelliset tuet mitä nykyään myönnetään, ovat hyvä askel oikeaan suuntaan muttei missään nimessä riittäviä toimenpiteitä. Yksi tärkeä, ei-taloudellinen aspekti jota vastaan tulisi myös taistella, on juurikin tuo suhdekoukeroiden korostunut merkitys tämän hetken junioritoiminnassa.