Sakari Salminen – Dominaattori

  • 220 227
  • 1 084

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Joopa joo. Huono yritys kääntää nillityksesi jälkeinen hassuttelusi kusetukseksi... ...Suosittelen lämpimästi laittamaan asioita perspektiiviin ja pohtimaan onko suhteellisuuden tajusi kunnossa jos "ymmärrät, mutta et hyväksy". Ihan mielenkiinnosta: Miten voit olla hyväksymättä asian jos kuitenkin ymmärrät, ...

Kannattaisi varmaan laskea kierroksia ja miettiä, ennen kuin allat kirjoitella näitä kilometrien mittaisia sepustuksia. Oli aika mautonta, että keskityit lähinnä osoittamaan toisen kirjoittajan tyhmäksi, koska tämä omasta mielipiteestäsi poiketen sanoo, että hän ymmärtää, mutta ei hyväksy.

Ymmärtäminen ja hyväksyminen eivät ole toisiaan poissulkevia. Eikä niiden järjestys määritä lopputulosta. Asian voi myös hyväksyä ymmärtämättä sitä.

Sanoin jo aiemmin, että minä en suinkaan ole täällä ainut, joka ajattelee samalla tavalla. Varsin osuvasti myös Salminen itse osittain jakaa mielipiteeni viime perjantain 11.1.2019 paikallislehdessä. Ei tietysti sitä osaa kirjoituksestani, jossa hieman provosoivasti käytin sanaa petos. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä ollut parempi käyttää lievempää ilmausta, kuten "huijaus".

Tämän asian käsittely osaltani päättyy tähän. Salmiselle toivotan hyvää loppukautta Helsingissä ja sinulle tietysti antoisan jännittäviä hetkiä Isomäen katsomossa, seuratessasi Ässien voittoisaa kulkua.
 

Pataatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata, rispektit Saipalle ja Spåralle. TML
Kyllä ainakin itse hyväksyn sen että tässä tilanteessa - taloudellisessa ja urheilullisessa - pistetään ulos kavereita joista saadaan rahaa ja jotka eivät muutoinkaan todennäköisimmin kuulu ensi kauden suunnitelmiin. Mutta tilalle pitäisi saada edes vähän varmempia kortteja kuin tämä Kulmala. Toki hän voi osoittautua pelimieheksi, mutta Ässille siitä ei ole mitään iloa jos ja kun oikeudet omistaa edelleen HIFK. Turhakkeita voisi ulostaa enemmänkin ja esim. Juusela <-> Nickerson vaihto voisi olla kaikkien kannalta ihan hyvä ratkaisu.
Kertokaa nyt minulle aasille, kun en mitenkään ymmärrä? Miksi se olisi Padan kannalta hyvä ratkaisu saada 34 vuotias hidas ja kankea jo kertaalleen lopettanut gooni takaisin? Tuleeko 2000 ihmistä halliin, vai mihin nämä yli 10 v. takaiset haavekuvat perustuvat.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Kertokaa nyt minulle aasille, kun en mitenkään ymmärrä? Miksi se olisi Padan kannalta hyvä ratkaisu saada 34 vuotias hidas ja kankea jo kertaalleen lopettanut gooni takaisin? Tuleeko 2000 ihmistä halliin, vai mihin nämä yli 10 v. takaiset haavekuvat perustuvat.

Varmaan sitä toivotaan, että otteluissa olisi edes jotain katsomista tai odotuksia sirkushuveista. Nyt ainoa mitä hallissa tapahtuu on Ässien puolustussumppu ja lopulta otetaan turpaan. Kuka sellaista jaksaa katsoa? Kun mitään muuta et voi odottaa tuolta joukkueelta.

Kyllä varsinkin täällä on aina satunnaiskatsojia, jotka tulee mielenkiintoisia persoonia katsomaan kotijoukkueelta. Se että saataisiin lähestulkoon ilmainen jannu ja 400 katsojaa lisää pariinkin peliin, tuottaa jo jotain positiivista kassavirtaa. Gratton tai Nickerson eivät maksa noin niinkuin mitään, varsinkaan kun kautta on pari kk jäljellä. He voisivat tosin tuoda satunnaiskatsojia edes vähän hallille.

Mutta tietysti makunsa kullakin. Jollekin kelpaa mielummin se, että kotipelissä ei tapahdu yhtään mitään, halli on hiljaa ja lopulta otetaan käkättimeen.
 

Kärmes1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä keskustelu tulisi siirtää tuonne joukkueen rakennus ketjuun. Kommentoin tähän kuitenkin nopeasti:

Kertokaa nyt minulle aasille, kun en mitenkään ymmärrä? Miksi se olisi Padan kannalta hyvä ratkaisu saada 34 vuotias hidas ja kankea jo kertaalleen lopettanut gooni takaisin? Tuleeko 2000 ihmistä halliin, vai mihin nämä yli 10 v. takaiset haavekuvat perustuvat.

Nimenomaan kuten @Karhunkulta tuossa mainitsi tämänkaltaiset temput on niitä, millä olisi edes pieni toive saada väkeä hallille juomaan kaljaa ja mölyämään. Töhölampi ja Salamela TuToa vahvistamaan ja meille loppukaudeksi NickersSonni ja kaveriksi vaikka Mikke Levo tai sitten voitaisi katsastaa tulevaisuutta ajatellen esim. Timi Lehti, että tekeekö liigassa mitään.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sakke tiputettu kolmosketjuun Hifk-Kalpa peliin.
 

Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Sakke tiputettu kolmosketjuun Hifk-Kalpa peliin.
Eipä noilla ketjukavereilla paljon pistepörssin voitosta taistella. Atu varmaan kokeilee luonteenlujuutta.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Porin ulkopuolella näköjään huomataan Saken oikea paikka. Tietysti meillä ei ole rahaa täällä hommata kahta ketjua eteen...

No sieltähän se tuli, totta kai Saken oikea paikka on ilman muuta Ilmari Pitkäsen takana.. eiköhän tuossa nyt lähinnä yritetä vain jakaa tehoja moneen ketjuun, sillä totta puhuen HIFK:n laituriosasto ei kuitenkaan edes ole ihan mikään superhäikäisevä. Mutta tottahan se tässä tilanteessa on, että lievästi ilmaistuna Sakke tuossa ketjussa yksin jää
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ylivoimalla varmaan pääsee nakuttamaan tehoja. Luulisi, että se syöttöpiste tai pari irtoaa pelissä kuin pelissä
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No sieltähän se tuli, totta kai Saken oikea paikka on ilman muuta Ilmari Pitkäsen takana.. eiköhän tuossa nyt lähinnä yritetä vain jakaa tehoja moneen ketjuun, sillä totta puhuen HIFK:n laituriosasto ei kuitenkaan edes ole ihan mikään superhäikäisevä. Mutta tottahan se tässä tilanteessa on, että lievästi ilmaistuna Sakke tuossa ketjussa yksin jää
Niin lähinnä pointtini oli että menestystä haluavassa joukkueessa Sakke on kolmos ketjun erikoismies. Totta myös se että eri jamppoja kuin Åsten itsekkin kaveriksi laittaisin mutta muuten paikka oikea.
 

Referee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sakke tiputettu kolmosketjuun Hifk-Kalpa peliin.

Tässä katsellessani HIFK-Kalpa peliä, niin ei noiden ketjukavereiden (Terry And ja Jasse Ikonen) kanssa taistella kyllä pistepörssin voitosta. Nytkin toisen erän lopussa joutui tuomaan itse kiekon omasta päästä toiseen ja kumpikaan ketjukaveri ei lähimailla hyökkäyspäässä. No, veto pakin jaloista.

Ihmettelin hiukan tätä Salmisen HIFK siirtoa heti sen kuultuani, koska en nähnyt Selinin porukassa ja taktiikalla sopivaa paikkaa/roolia Salmiselle. Kärpät, Tappara ja Lukko (Keräsen ja Ilomäen rinnalle) olisin nähnyt loogisempana vaihtoehtona. Lukko tosin saattoi olla Salmiselle punainen vaate. Pelaajanhan ei tarvitse siirtyä Suomessa toiseen seuraan ellei itse halua (kyllä tiedän, että samalla talousalueella voi siirtyä ilman suostumusta). Luulisi Salmisen olleen halunnut keskustella roolista Selinin kanssa ja jos suostui kolmos ketjun laituriksi, niin ihmettelen...
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Vilkaisu peliin vs KalPa. 1-1 55 min.

Tekee yksilösuorituksella/harhautuksella hyökkäyssinisen yli tilanteen, josta olis voinut jatkotilanteineen helähtää. Peli kääntyy omiin, puolustaa laiturin paikalla pakkia. Nippa, nappa riittää maltti/taito pelata pakki pois ettei juokse/huido itseään ulos. Vaihdon päätteeksi kuitenkin riistää kiekon ja syöksyy pystyyn. Taustalta nousee vaihdosta sisään tullut kaveri, muttei tällä kertaa rekisteröi vaan kuskaa kiekon toiseen päätyyn, turvallisesti laitasumppuun.

En tässä vaiheessa olis erityisen huolissani. IFK haluaa menestyä, Salminen haluaa menestyä. Loksahtaa kyllä paikoilleen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Saken lähtö herättää koviakin tuntemuksia, kuten näkyy alla olevassa twitter-linkissä. Reiluna kaverina Sakke (tai Ässät) voisi lähettää tälle pienelle 6v tytölle vaikka jonkun signeeraamansa Ässien fanituotteen.

Ässät otti tästä onkeensa ja kävi vierailulla tuon pettyneen tytön kotona. Nyt taas elämä hymyilee ja hyvä näin

Kannattajat ovat meille tärkeitä
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässät otti tästä onkeensa ja kävi vierailulla tuon pettyneen tytön kotona. Nyt taas elämä hymyilee ja hyvä näin

Kannattajat ovat meille tärkeitä
Voi hitto miten hieno teko pojilta :)

Näkee miten nuoria miehiä vähän ihmetyttää, että miten päin tuossa pitäisi olla, kun on noin nuoria kannattajia kyseessä. Kyllä se menee sitten vähän luonnikkaammin, kun alkaa tulemaan omaa jälkikasvua aikanaan.

Siinäpä on nyt nuorella fanilla pariksi päiväksi kerrottavaa kavereille päiväkodissa :) Olisikos tämä taas näitä Ruususen ideoita? No, oli kenen ajatus tahansa, niin olipahan jälleen kerran hieno veto Ässien PR-osastolta!
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olisikos tämä taas näitä Ruususen ideoita? No, oli kenen ajatus tahansa, niin olipahan jälleen kerran hieno veto Ässien PR-osastolta!

Ruusunen lukee tunnetusti Jatkoaikaa ja täältähän noita ideoita saa, jossei omasta pussista enää löydy. *hymiö*

Mutta se tästä Salmisen ketjussa, "Ässät mediassa" lienee oikeampi ketju jos tästä aiheesta haluaa jatkaa
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Minne tämän ukon voi palauttaa?

Nauttikaa nyt koko rahan edestä, ei ollut mikään halpa ukko IFK:lle. Ehkä painaa pari tärkeää maalia kun pelit kovenevat pleijareissa ja hänestä tulee Helsingissäkin suosittu pelaaja.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minne tämän ukon voi palauttaa?

Älä nyt. Salminen on hyvä kokonaisvaltainen pelaaja joka onnistui loistamaan sysipaskassa joukkueessa.

Todellisuudessa, pisteitä osaa tehdä vapaassa roolissa. Puolustussuuntaan liigan heikoimpia pelaajia. Jos ei tee pisteitä, on turha.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Minne tämän ukon voi palauttaa?

Olihan siinä muutama näppärä luonti ja laukauksen poikanen. Tilaa saadessaan saattaa tapahtua. Sitten kun tilaa otetaan pois, tulee vaikeampaa. Ja kiekottomana sellasen puolivillasen olonen, näennäistä merkkausta. En usko että olis asenteesta kiinni vaan ei vaan oo kiekottomana kovin hyvä, vääntötilanteista puhumattakaan.

Ihan Laineen Patrki-osastoa tää playoff-kevät: jos ylivoimilla natsaa niin voi olla kivaakin. Noin muutoin näitä sarjan kärkijengejä vastaan voi olla nihkeetä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös