NHL:n tilastokummajaiset

  • 1 752 895
  • 5 815

Nick Neim

Jäsen
Matkalla leppoisaan 130 pisteen kauteen. Olisi kait kolmanneksi paras pistemäärä yhdellä kaudella joukkueella.
Jep, suoraan siihen Montrealin ja Detroitin perään, jotka tuon 130 pistettä ovat ylittäneet.

Tuossa on kyllä Montrealilla aika jäätävää suorittamista, kun kaudella 1975-1976 se sai kasaan 127 pistettä, kaudella 1976-1977 Montreal keräsi tuon ennätyksen, eli 132 pistettä ja vielä kaudella 1977-1978 Canadiens kasasi 129 pistettä. Ja nämä kaikki vieläpä tosiaan 80 ottelun runkosarjassa.

Montreal hävisi tuolloin 3 kauden aikana, eli 240 ottelussa ainoastaan 29 kertaa runkosarjassa. Aika karuja lukemia.

Lukemissa täytyy myös huomioida se, että ottelu pystyi päättymään tasan, mikä nostaa noiden arvoa entisestään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Suttereita tai Smithejä veikkaan olleen joskus aika reippaasti. Eiköhän noita seppiä ole ollut eniten.

Ei pelaajista, mutta suurimman osan kaudesta 1991-92 kuusi Sutteria olivat kahdessa joukkueessa.

Rich ja Ron pelasivat St. Louis Bluesissa, jossa Brian oli päävalmentajana. Brent pelasi Chicago Blackhawksissa, jonka apuvalmentajana oli Darryl. Duane oli Blackhawksin kykyjenetsijänä.

Brent aloitti siis kauden Islandersissa, mutta hänet kaupattiin jo lokakuun lopulla Blackhawksiin.
 

Snacilep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Leijonat, Ukraina
Minkä sukunimisiä pelaajia NHL:ssä on ylipäätään ollut eniten?
 

Rocco

Jäsen
Minkä sukunimisiä pelaajia NHL:ssä on ylipäätään ollut eniten?
Smith. Aika selkeästi yleisin. Yhteensä 61, lisäksi Smith-Pelly puolikkaana Smithinä.
 
Viimeksi muokattu:

Van Taimeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
VGK:n ja Sharksien peliä katsoessa tuli mieleen, paljon on ennätys ottelussa esintyvien sukunimikaimojen osalta? Esim. tuossa pelissä oli 3x Karlsson.
@Henkka aavisteli ihan nappiin. Eniten ottelussa esiintyviä sukunimikaimoja ovat nimenomaan Smithit ja Sutterit. Molempia on parhaimmillaan ollut ottelussa 4 kappaletta.

16.03.1969 Boston Bruins - Toronto Maple Leafs
Boston: Dallas Smith, Rick Smith
Toronto: Al Smith, Floyd Smith

27.12.1980 Minnesota North Stars - Colorado Rockies

Minnesota: Bobby Smith, Greg Smith
Colorado: Al Smith, Barry Smith

20.12.1981 Detroit Red Wings - New York Islanders
Detroit: Brad Smith, Derek Smith, Greg Smith
NY Islanders: Billy Smith

12 kertaa: New York Islanders - Philadelphia Flyers
NY Islanders: Brent Sutter, Duane Sutter
Philadelphia: Rich Sutter, Ron Sutter

Sutterin nelikko pelasi 12 kertaa samassa ottelussa kausina 1983-84, 1984-85 ja 1985-86. Kun Islanders ja Flyers kohtasivat kevään -85 pudotuspeleissä niin Rich Sutter oli loukkaantuneena. Pudotuspeleissä ei neljää sukunimikaimaa ole samassa ottelussa nähty.
 

Ralph

Jäsen
Barkovilla on tällä hetkellä teholukema -15. Mikä on suurin miinusmäärä, jolla on voitettu Selke?
Steve Kasperin -18 kaudelta 1981-82. Tästä on iso ero toiseksi huonoimpaan tehotilastolukemaan, mikä on Bob Gaineyn -1 kaudelta 1979-80. Kaikilla muilla voittajilla on ollut tehotilasto plussalla. Pysti on jaettu yhteensä 40 kertaa eli 38 kertaa tehotilasto on ollut plussalla.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tuskin on ennätys, mutta Carolinan viime yön neljästä maalista kolme olisivat futistyyliin tilastoituna olleet omia maaleja. Eihän tähän löydy keltään tilastofaktaa, eihän?
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Artturi Lehkoselle muodostui viime yön Columbus-matsissa erikoiset statsit: mies oli kaikkien Montrealin maalien aikana kentällä ja sai komean plus-miinussaldon +4, vaikka omat tehot olivat 0+0. Pakeillehan tuollaisia aina välillä tulee, mutta hyökkääjille harvemmin.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Oliver Kylington taisi tehdä NHL-historiaa, kun pelasi uransa alkuun 20 peliä ilman taklausta. Nythän Oliverkin on innostunut ja viimeisessä neljässä pelissä on jo 5 taklausta.

Jos joku tietää tai löytää vähemmän uransa alussa taklanneen pelaajan niin saa romuttaa tämän faktan. Ja siis nimenomaan "xx peliä uran alussa ilman taklausta"
 

agent082

Jäsen
Henri Jokiharju (61) on mennyt Eniten laukauksia, mutta nolla maalia -listalla ohi Kiprusoffin (53) suomalaisten kärkeen. Tosin Jokiharju listalta tulee jossain vaiheessa katoamaan.
 

Noma

Jäsen
Artturi Lehkoselle muodostui viime yön Columbus-matsissa erikoiset statsit: mies oli kaikkien Montrealin maalien aikana kentällä ja sai komean plus-miinussaldon +4, vaikka omat tehot olivat 0+0. Pakeillehan tuollaisia aina välillä tulee, mutta hyökkääjille harvemmin.

Vuodesta 1987 alkaen kun lasketaan, niin Lehkonen meni tässä tilastossa jaetulle kärkipaikalle. Ei ole tällä ajanjaksolla yksikään hyökkääjä kerännyt suurempaa plusmiinussaldoa ilman että olisi tehnyt pisteitä. 14 nimeä tuolla listalla on tällä hetkellä, Lehkosen lisäksi suomalaisista myös Jussi Jokinen ja Sebastian Aho.

Puolustajista löytyykin sitten muutama jopa +6:ssa, mukana mm. Teppo Numminen.
 

Van Taimeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Hyökkääjät ovat NHL:n runkosarjassa keränneet tehot 0+0 plusmiinuksen ollessa +4 kaiken kaikkiaan 31 kertaa. Ainoa hyökkääjä joka on jäänyt ottelussa pisteittä ollen samalla +5 on Vancouverin Brent Peterson kaudella 1986-87 (LINKKI).

Puolustajien ennätys pisteettömässä ottelussa on +7, tätä jakavat Buffalon pakit Tim Horton kaudelta 1972-73 (LINKKI) sekä Bill Hajt kaudelta 1979-80 (LINKKI).
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Wayne Gretzky nousi viime yönä kaikkien aikojen tehokkaimmaksi pelaajaksi piste-per-peli keskiarvossa mitattuna.

Wildin puolustaja Louie Belpediohan vei viime kauden päätösottelussa Gretzkyltä tuon kärkisijan tuossa tilastossa kun uran ensimmäiseen otteluun keräsi silloin kaksi syöttöpistettä. Viime yönä jäi sitten pisteittä uransa toisessa pelissä ja Belpedion piste-pe-peli keskiarvo tippui kahdesta yhteen. Reilun puoli vuotta Gretzky oli siinä pois kärkipaikalta.
 

teppana

Jäsen
En muista tarkkoja pelimääriä, mutta Wayne Gretzky on kautta historian nopein 1000 pistettä (peleissä laskettuna) saavuttanut pelaaja. Historian toiseksi nopein 1000 pistettä (peleissä laskettuna) saavuttanut pelaaja on Wayne Gretzky.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Pointti oli siinä, että toiseksi nopein on Gretzky, pisteet 1001-2000.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Jatketaan tuohon edelliseen viestiini liittyen ja laitetaan listaus kaikkien aikojen PPG-tilaston johtajista vuosi vuodelta. Yksittäisten kausien aikana kärkipaikan pitäjä saattaa vaihtua tulokkaiden aloittaessa uransa hyvin (esim. Auston Matthews teki tunnetusti neljä maalia ensimmäisessä pelissään, kolmannen pelin jälkeen PPG olikin jo pudonnut alle kahden; eli kahden pelin ajan oli kärkipaikalla), mutta nuo vaihtuvat nopeasti sitten sitä mukaa mitä useamman pelin pelaavat. Joskus sattuu tilastokummajaisia ja kauden päätöspelissä NHL-debyyttinsä tekevä tehoilee useamman pisteen edestä ja nousee kärkipaikalle ajallisesti pidemmäksi aikaa, uransa toista peliä seuraavalla kaudella odottaen. Tarkastelu siten tässä vain kausien jälkeisten tilanteiden osalta:

1917/18 - 1920/21 Joe Malone
1921/22 Leth Graham
1922/23 - 1936/37 Newsy Lalonde
1937/38 Muzz Patrick
1938/39 Don Grosso
1939/40 - 1970/71 Newsy Lalonde
1971/72 Bob Murdoch
1972/73 - 1978/79 Newsy Lalonde
1979-80 - 1982/83 Wayne Gretzky
1983/84 Raimo Summanen
1984/85 - 1996/97 Wayne Gretzky
1997/98 - 2002/03 Mario Lemieux
2003/04 - 2014/15 Wayne Gretzky
2015/16 Pavel Zacha
2016/17 Wayne Gretzky
2017/18 Louie Belpedio

- Leth Graham, Muzz Patrick, Don Grosso, Bob Murdoch, Raimo Summanen, Pavel Zacha ja Louie Belpedio tuosta ne tilastokummajaiset siten. Neljälle jälkimmäiselle nuo pelit kauden päätösotteluita, kolmelle ensimmäiselle myös kauden loppupuolella pelattuja otteluita. Summasta lukuunottamatta muilla oli kauden päätteeksi saldona kaksi pistettä yhdessä pelatussa ottelussa. Summasella puolestaan viisi pistettä kahteen otteluun. Jokainen noista putosi alle kahden pisteen ottelukohtaisen keskiarvon heti seuraavalla kaudella ensimmäisen pelinsä pelattuaan.
- Lalonde oli tilastoykkönen yhteensä 54 kauden päätteeksi. Gretzky puolestaan toistaiseksi on ollut tilastoykkösenä yhteensä 29 pelatun kauden päätteeksi.
- Yli (ei tasan vaan yli) kahden pisteen uran aikaisen PPG-saldon kauden päätteeksi ovat jossain vaiheessa uraansa pitäneet Wayne Gretzky (x16), Mario Lemieux (x8), Joe Malone (x3), Newsy Lalonde (x2), Cy Denneny ja Raimo Summanen.
- Gretzky nousi heti tulokaskautensa päätteeksi listaykköseksi ohittaen Lalonden eikä koskaan sitten pudonnut Lalonden uran aikaisen PPG:n alapuolelle.
- Gretzky pysyi päälle kahden pisteen ottelukohtaisen keskiarvonsa uransa kolmannen kauden loppumisesta uransa kolmanneksi viimeisen kauden päättymiseen saakka. Lemieux oli ensimmäisen kerran lopettaessaan uransa ajalta päälle kahden pisteen ottelukohtaisen keskiarvon, mutta loistavasta pelaamisesta huolimatta putosi heti paluukautensa päätteeksi alle sen.
- Gretzkyn uran aikainen huippu PPG:ssä kauden päätteeksi oli 1985-86 kauden jälkeinen 2.42. Summasellahan puolestaan oli ensimmäisen kautensa päätteeksi viisi pistettä kahteen otteluun eli 2.50 pisteen keskiarvo, joten Summasella on siten kaikkien aikojen korkein piste-per-peli keskiarvo kun otetaan huomioon vain mitä tilanteet ovat olleet kauden päätteeksi.
 
Viimeksi muokattu:

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Capitals teki hetki sitten päättyneessä ottelussaan 5 maalia, joista jokaisen teki puolustaja. Mikä mahtaakaan olla ennätys kyseisessä kategoriassa? Eli mikä on suurin joukkueen puolustajien tekemä maalimäärä yhdessä ottelussa, siten että joukkueen kaikki maalit ovat puolustajien tekemiä?
 

Van Taimeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Capitals teki hetki sitten päättyneessä ottelussaan 5 maalia, joista jokaisen teki puolustaja. Mikä mahtaakaan olla ennätys kyseisessä kategoriassa? Eli mikä on suurin joukkueen puolustajien tekemä maalimäärä yhdessä ottelussa, siten että joukkueen kaikki maalit ovat puolustajien tekemiä?
Kyllä tässä syntyi jaettu ennätys, tämä oli vasta toinen kerta NHL-historiassa kun joukkueen puolustajat tekevät 5 maalia ottelussa tehden samalla kaikki joukkueensa maalit. Nämä kerrat ovat siten...
  • San Jose-Edmonton 2-5 (21.03.2004). Edmontonin maalintekijöinä Marc-Andre Bergeron (2), Eric Brewer, Cory Cross ja Jason Smith.
  • Chicago-Washington 8-5 (20.01.2019). Washingtonin maalintekijöinä John Carlson (2), Matt Niskanen, Dmitry Orlov ja Brooks Orpik.
Samalla tuli toinen ennätys, kun 4 puolustajaa samasta joukkueesta teki maalin ottelussa. Tämä oli toki jo 24. kerta kun näin tapahtui (22. kerta runkosarjassa), mutta koska viittä pakkia joukkueesta ei ole koskaan tehnyt maalia samassa ottelussa, niin jaettu ennätyshän se on.

Koodi:
Eniten maalin tehneitä puolustajia (4 kpl) ottelussa, joukkue:

Toronto Maple Leafs-Detroit Falcons 7-4 (12.01.1932)
TOR: King Clancy, Hap Day, Red Horner, Alex Levinsky

Philadelphia Flyers-St.Louis Blues 6-2 (04.03.1972)
PHI: Rick Foley, Brent Hughes, Jean Potvin, Joe Watson

Los Angeles Kings-New York Rangers 4-4 (17.01.1973)
NYR: Ron Harris, Jim Neilson, Dale Rolfe, Rod Seiling

New York Islanders-Kansas City Scouts 6-2 (12.10.1974)
NYI: Dave Fortier, Dave Lewis, Denis Potvin, Jean Potvin

New York Rangers-St.Louis Blues 7-3 (21.02.1979)
NYR: Dave Maloney, Mario Marois, Mike McEwen, Carol Vadnais

Colorado Rockies-Montreal Canadiens 2-8 (11.11.1980)
MTL: Brian Engblom, Gaston Gingras, Larry Robinson, Serge Savard

Winnipeg Jets-Montreal Canadiens 2-12 (19.10.1983)
MTL: Gilbert Delorme, Craig Ludwig, Larry Robinson, William Root

Detroit Red Wings-Pittsburgh Penguins 9-3 (09.02.1984)
DET: John Barrett, Colin Campbell, Brad Park, Greg Smith

Minnesota North Stars-Chicago Black Hawks 6-7 2OT (25.04.1985) -------- PLAYOFFS
MNS: Randy Velischek (2), Craig Hartsburg, Gordie Roberts, Ron Wilson

Vancouver Canucks-Los Angeles Kings 7-9 (17.01.1986)
LAK: Brian Engblom, Mark Hardy, Grant Ledyard, Jay Wells

Edmonton Oilers-Calgary Flames 5-3 (11.01.1987)
EDM: Jeff Beukeboom, Paul Coffey, Randy Gregg, Craig Muni

Boston Bruins-Buffalo Sabres 7-3 (06.04.1988) ---------PLAYOFFS
BOS: Ray Bourque, Gord Kluzak, Michael Thelven, Glen Wesley

Quebec Nordiques-Winnipeg Jets 4-11 (24.11.1990)
WIN: Randy Carlyle, Shawn Cronin, Phil Housley, Fredrik Olausson

Edmonton Oilers-Chicago Blackhawks 1-8 (27.11.1992)
CHI: Chris Chelios (2), Igor Kravchuk, Frantisek Kucera, Steve Smith

Washington Capitals-New York Rangers 8-4 (04.12.1992)
WSH: Sylvain Cote (2), Kevin Hatcher (2), Paul Cavallini, Al Iafrate

Vancouver Canucks-Carolina Hurricanes 7-1 (12.01.2002)
VAN: Bryan Helmer, Ed Jovanovski, Scott Lachance, Mattias Öhlund

San Jose Sharks-Edmonton Oilers 2-5 (21.03.2004)
EDM: Marc-Andre Bergeron (2), Eric Brewer, Cory Cross, Jason Smith

Los Angeles Kings-Columbus Blue Jackets 5-3 (17.03.2007)
LAK: Rob Blake, Jamie Heward, Lubomir Visnovsky, Mike Weaver

Buffalo Sabres-Boston Bruins 7-6 SO (01.01.2011)
BOS: Zdeno Chara, Andrew Ference, Steven Kampfer, Dennis Seidenberg

Phoenix Coyotes-Edmonton Oilers 5-4 (26.10.2013)
PHX: Oliver Ekman-Larsson, David Schlemko, Michael Stone, Keith Yandle

Nashville Predators-Ottawa Senators 7-5 (10.11.2015)
NSH: Mattias Ekholm, Barret Jackman, Roman Josi, Shea Weber

Washington Capitals-Colorado Avalanche 7-3 (21.11.2015)
WSH: Karl Alzner, John Carlson, Dmitry Orlov, Nate Schmidt

Arizona Coyotes-St.Louis Blues 6-0 (31.03.2018)
ARI: Jakob Chychrun, Oliver Ekman-Larsson, Alex Goligoski, Luke Schenn

Chicago Blackhawks-Washington Capitals 8-5 (20.01.2019)
WSH: John Carlson (2), Matt Niskanen, Dmitry Orlov, Brooks Orpik

Eniten pakkien tekemiä maaleja ottelussa, 6 kpl, ovat tehneet Washingtonin puolustajat ottelussa NY Rangersia vastaan 4.12.1992. Tuolloin Sylvain Cote ja Kevin Hatcher tekivät 2 maalia sekä Paul Cavallini ja Al Iafrate yhden maalin mieheen.
 

lomapäivä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins & Ilves
Mikä on pisin aika, kun GM on ollut yhden joukkueen palveluksessa putkeen (ja siis nimenomaan GM:n roolissa)? Entä päävalmentaja?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös