Urbaanilegendat Suomen armeijassa

  • 193 266
  • 308

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja googlella löytyy mallisuorituksia. Siis tasajalkaa yläpetiin.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Eikös tämä ole ihan tosijuttu? Janne Ahonen kertoili joskus tätä samaa ja sanoi että kokeili itsekin. Onnistui.
Voi hitsi, tuntuu uskomattomalta. Annas mä googlaan...
Sehän on siis mahdollista...
Armeijakaveri vahvistaa punkkalegendan Matti Nykäsestä: taustalla oli vedonlyönti - katso, miten se tehdään! (linkki juttuun jossa kerrotaan Matti Nykäsen armeijauroteosta eli hypystä lattialta yläpunkkaan ja niistä jotka ovat tehneet hypyn sen jälkeen).
Edit. @benicio taisi ehtiä googlata tämän ennen minua.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Itsekin kuullut tuon puukolla teltasta tornarin toki kanssa, mutta siinä tapauksessa kerrottiin kaverin olleen virolainen. Juuri uudelleen itsenäistynyt maa lähettää poikiaan Suomeen inttiin, että saavat pohjan omalle armeijalle ja siellä Neukkulan kokeneet nuoret miehet sitten ottivat käskyt turhan tosissaan tai vakavasti. Onkohan kukaan koskaan testannut, edes läpällä, että kuinka paljon nopeammin pääsee asemiin, jos puukolla viiltää teltan auki. Siis verrattuna siihen, että juoksee vaan oviaukosta ulos.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Täälläkin on mainittu tuo legendaarinen ylenemiskielto milloin mistäkin syystä.
Tätä muuten mietin vielä, niin "ylenemiskielto" on tosiaan ihan päästä keksittyä, mutta taitaa niitä sellaisia tapauksia olla jotka ei kuitenkaan sotilasurallaan juuri etene. Omista kokemuksista tulee mieleen ainakin eräs vanha luutnantti jonka nyt kaiken järjen mukaan olisi pitänyt ainakin jossain vaiheessa saada ylennys edes yliluutnantiksi, mutta niin vain tuo luutnanttina lähti eläkkeelle.

Sotilasarvon alentaminen on varmaan se toinen yhtä legendaarinen kuin "ylenemiskielto", tämähän on itsessään jo ihan täyttä skeidaa. Sotilasarvonsa voi toki menettää jos syyllistyy vakaviin rikoksiin ja eikös tuo reservistä eroaminen tarkoita myös sitä että sotilasarvo menetetään samalla. Mutta tosiaan näitä "yliluutnantti Mäkinen oli ennen kapteeni mutta simputti liikaa" juttujakin on aina joskus kuullut.

Omana inttiaikana harmittavan vähän kuulin mitään tornareita. Ainoana ehkä se kun kaikki alikessut puhuivat miten heidät pakotettiin aukkiin, mutta lopulta selvisi että suunnilleen jokainen oli ollut sellaisia jotka olivat suoraan suostuneet lähtevänsä aukkiin tai sitten sellaisa "en tiedä, ehkä" mikä tarkoittaa sitä että aukkiin vaan. Yksi oli tosin sellainen joka joutui oikeasti ilmeiseisesti vahingossa aukkiin, PSTK:ssa oli kaksi samalla sukunimellä ollutta taistelijaa ja siinä kävi joku kämmi että nämä molemmat sinne aukkiin sitten laitettiin vaikka ainoastaan toisen sinne piti päästä/joutua. Eräiltä iltalomilta palatessaan tämä toinen alikersantti Mähönen (nimi muutettu) huusi helvetin kännissä sille toiselle että "se on vittu sinun syytä että minä oon edelleen täällä".
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Yksi oli tosin sellainen joka joutui oikeasti ilmeiseisesti vahingossa aukkiin, PSTK:ssa oli kaksi samalla sukunimellä ollutta taistelijaa ja siinä kävi joku kämmi että nämä molemmat sinne aukkiin sitten laitettiin vaikka ainoastaan toisen sinne piti päästä/joutua. Eräiltä iltalomilta palatessaan tämä toinen alikersantti Mähönen (nimi muutettu) huusi helvetin kännissä sille toiselle että "se on vittu sinun syytä että minä oon edelleen täällä".

Tämähän kuulostaa aivan aidolta tornarilta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tämähän kuulostaa aivan aidolta tornarilta.
Ei ole tornari. Tämä siis ihan omien alikessujen kesken puitu ja toinen näistä Mähösistä sai jopa jonkinlaisen vahvistuksen tälle että pikku moka kävi mutta minkäs teet.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ainoana ehkä se kun kaikki alikessut puhuivat miten heidät pakotettiin aukkiin, mutta lopulta selvisi että suunnilleen jokainen oli ollut sellaisia jotka olivat suoraan suostuneet lähtevänsä aukkiin tai sitten sellaisa "en tiedä, ehkä" mikä tarkoittaa sitä että aukkiin vaan.

Tuo aukkiin lähtö on nimellisesti vapaaehtoista, käytännössä siitä on huono kieltäytyä. Jos kieltäytyy ehdottomasti, sekin toki onnistuu, pääsee 12 kuukauden jääkäriksi (vai mikä se pisin palvelusaika nykyään onkaan) eli laitetaan rangaistukseksi sitten johonkin erikoiskoulutusta vaativaan tehtävään niin, että palvelusajan lyhentäminen ei onnistu tuolla tavalla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Olikos jo mainittu se luutnantti, joka halusi todistaa telamiinojen olevan vaarattomia jalkaväelle. Telamiinan laukaisemiseksi tarvitaan ajoneuvon paino, joten sen päälle voi huoletta astua, ja sen päällä voi jopa hyppiä. Hänestä ei ole kuultu sen jälkeen kun hän tämän hyppimisen demonstroi.

Nämä tornaritkin taitaa olla katoavaa kansanperinnettä, kun nykyään kaikki voidaan tarkistaa netistä niin nopeasti. Sääli sinänsä, kyllä ennen oli paremmin.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olikos jo mainittu se luutnantti, joka halusi todistaa telamiinojen olevan vaarattomia jalkaväelle. Telamiinan laukaisemiseksi tarvitaan ajoneuvon paino, joten sen päälle voi huoletta astua, ja sen päällä voi jopa hyppiä. Hänestä ei ole kuultu sen jälkeen kun hän tämän hyppimisen demonstroi.
Parola, 2/83 vahvistaa.
 
Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Onkohan kukaan koskaan testannut, edes läpällä, että kuinka paljon nopeammin pääsee asemiin, jos puukolla viiltää teltan auki. Siis verrattuna siihen, että juoksee vaan oviaukosta ulos.

Miksi puukolla pitää repiä? Meille opetettiin, että teltasta pääsee äkkiä ulos helman alta syöksymällä. Ja hyvin onnistui. Vai onko nykyteltat sellaisia, joissa lattia on kiinteä osa telttakangasta?
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Itsekin kuullut tuon puukolla teltasta tornarin toki kanssa, mutta siinä tapauksessa kerrottiin kaverin olleen virolainen. Juuri uudelleen itsenäistynyt maa lähettää poikiaan Suomeen inttiin, että saavat pohjan omalle armeijalle ja siellä Neukkulan kokeneet nuoret miehet sitten ottivat käskyt turhan tosissaan tai vakavasti. Onkohan kukaan koskaan testannut, edes läpällä, että kuinka paljon nopeammin pääsee asemiin, jos puukolla viiltää teltan auki. Siis verrattuna siihen, että juoksee vaan oviaukosta ulos.
Yllättävän monen komppanian taistelijan varusteisiin kuuluu myös jonninmoinen puukko. Ei kyllä meillä panssarijääkäreillä kuulunut. Tarkemmin kun ajattelee, niin aika ihme kyllä ettei. Olishan se nyt ihan kätevä, halpa ja kevyt lisä varustukseen. Nykyään voi toki olla toisin. Omasta intistä tulee jo kohta 20v.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuo aukkiin lähtö on nimellisesti vapaaehtoista, käytännössä siitä on huono kieltäytyä.

Ei ole urbaanilegendaa vaan totisinta totta, tupakaveri ei päässyt aukkiin. Häntä ei vain hyväksytty sinne, vaikka todella halusi. Noin muutenhan se ainakin omana aikanani 90-luvulla meni juurikin noin, jos sinut olit laitettu listalle keiden pitäisi mennä, niin vähän niin kuin mentävä oli.

En ollut listalla, en todellakaan.
 
Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Tuo aukkiin lähtö on nimellisesti vapaaehtoista, käytännössä siitä on huono kieltäytyä. Jos kieltäytyy ehdottomasti, sekin toki onnistuu, pääsee 12 kuukauden jääkäriksi (vai mikä se pisin palvelusaika nykyään onkaan) eli laitetaan rangaistukseksi sitten johonkin erikoiskoulutusta vaativaan tehtävään niin, että palvelusajan lyhentäminen ei onnistu tuolla tavalla.

Paljon helpompi tapa pitää huolta siitä ettei vahingossakaan joudu aukkiin on vetää tahallaan vihkoon kirjalliset kokeet. En nyt muista mitkä ne vaatimukset näihin ovat, mutta älykkyyttä mittaavissa testeissä vaaditana tietty määrä pisteitä, että voi edes päästä mihinkään erikoistumishommiin. Nämä kun tekee suosiolla ihan miten sattuu niin kukaan ei pakota olemaan armeijassa yli 6 kk. Itselleni nyt oli aikoinaan melkeinpä se ja sama kuinka kauan olen palveluksessa, mutta muutamille tupakavereille oli todella tärkeää päästä 6kk. Noh, eivät ottaneet vinkkiä todesta ja molemmat olivat sitten 9kk.

Urbaanilegendoista sen verran, että Satakunnan Lennostossa oli vallalla tornari, että sotilaspoliiseilla oli aikaisemmin varustuksessaan pistoolit aina varuskunnan kulunvalvontapaikalla. Kulunvalvonta ja muu vartioiminen oli tehtävänä noin joka neljäs viikko. Pistooleista luovuttiin kuitenkin sen jälkeen kun Anssi Salmela oli ampunut kulunvalvontakopin television hajalle. Tämän jälkeen varustuksena oli enää pamppu ja käsiraudat. Tiedä sitten pitääkö paikkansa, itse olin ihan tyytyväinen, että todella ärsyttävää pistoolikoteloa ei tarvinnut kantaa mukana.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Laha

axe

Kyseessä oli Pekka "Saravon Pekka" Saravo ja ihan tosijuttu on kyseessä. On kertonut tarinan itse lehdissä ja varmaan telkkarissakin. Ainakin Veikkaajan (nyk. Urheilulehden) Legendan jäljillä -palstalla. Laukaus oli vahinko, ei olisi pitänyt olla kutia piipussa.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vielä muistui mieleen tarina pioneereista, jotka olivat askarrelleet styroksista telamiinat, maalanneet ne keltaiseksi ja kiinnittäneet aidoista miinoista irrotetut muoviset sytytinosat päälle. Homma paljastui siinä vaiheessa, kun kevättalvella tehtiin miinoitus hangen päälle ja tuuli puhalsi tellut liikkeelle.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Legendaarisin tarina taitaa olla se "JARRU", eli kiisseliin lisätty salainen ainesosa, joka vapahtaa rajojemme vartijat ja kotiemme turvan epäpuhtailta ajatuksilta siirtäen keskittymisen olennaiseen, eli maanpuolustukseen. :)
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kyseessä oli Pekka "Saravon Pekka" Saravo ja ihan tosijuttu on kyseessä. ... Laukaus oli vahinko, ei olisi pitänyt olla kutia piipussa.
Sounds legit. Koska jos olisi tähdännyt ja tarkoituksella ampunut, niin olisi ampunut ohi tai jäänyt kuti piippuun.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Parolannummella viestikomppaniassa maastoharjoitukset olivat kaikkien suosikkeja. Maanantaina lähdettiin, perjantaina tultiin takaisin, ja unta sai ehkä kuusi tuntia koko viikon aikana. Monelle tuli siis kiusaus hakea vapautusta johonkin sairauteen tai vaivaan vedoten. Erään harjoituksen ensimmäisenä iltana tunsin oloni aika huonoksi josta sitten kouluttajalle mainitsin. Hän katsoi, että viestimiehen naamahan on harmaa kuin hiiren ahteri, ja käski lähteä seuraavalla mahdollisella kuljetuksella takaisin komppaniaan ja aamulla vastaanotolle. Seuraavana aamuna vastaanotolla oli jokunen muukin viestimies. Lääkintäylijumala Tikkinen astui odotustilaan ja totesi kovalla äänellä, että kaikki viestin varusmiehet tulevat saamaan keppiä. Sitä sitten napsahti minullekin, Tikkisen toimesta. Kymmenen metriä ulko-ovelta kohti komppaniaa käveltyäni oksensin hankeen. Menin takaisin vastaanotolle ja totesin, että haluan toisen mielipiteen ja voin tarvittaessa toimittaa todisteet sairaudestani tuolta ulkoa. Joku toinen lekuri kuin Tikkinen sitten ymmärsi tilanteeni ja antoi vapautuksen palveluksesta koko loppuharjoituksen ajaksi.

Miksi kerron tästä tapahtumasta tässä ketjussa? No koska seuraavan keväänä kuulin sivukorvalla muutaman jääkärin juttelevan sotilaskodissa siitä, miten joku viestimies oli yrittänyt saada vapautusta harjoituksesta kantamalla paljaissa käsissään oksennusta vastaanotolle. En puuttunut keskusteluun. Tuo tornari tuskin on elänyt kovin kauaa, mutta tämä osaltaan kertoo, miten nuo tarinat voivat saada alkunsa.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Ei ole urbaanilegendaa vaan totisinta totta, tupakaveri ei päässyt aukkiin. Häntä ei vain hyväksytty sinne, vaikka todella halusi. Noin muutenhan se ainakin omana aikanani 90-luvulla meni juurikin noin, jos sinut olit laitettu listalle keiden pitäisi mennä, niin vähän niin kuin mentävä oli.

En ollut listalla, en todellakaan.

Ei tokikaan kaikki pääse. Itsellänikin oli tuvassa tyyppi jolla oli suht tuore törkeä rattijuopumus kontollaan niin ei mitään mahdollisuuksia. Muuten pääsi kyllä kaikki halukkaat.

Tuo aukkiin lähtö on nimellisesti vapaaehtoista, käytännössä siitä on huono kieltäytyä. Jos kieltäytyy ehdottomasti, sekin toki onnistuu, pääsee 12 kuukauden jääkäriksi (vai mikä se pisin palvelusaika nykyään onkaan) eli laitetaan rangaistukseksi sitten johonkin erikoiskoulutusta vaativaan tehtävään niin, että palvelusajan lyhentäminen ei onnistu tuolla tavalla.

AUK:un on tosiaan pakko saada lähtijoitä se tietty määrä, mutta mikäs järki olisi pakottaa vaihtoehtona muihin 12kk hommiin. Lopputuloksena kun on vain 1 siviilipalvelusmies maahan lisää. Ei noita 12kk hommia edes ole kuin kuskit ja jotain muita mihin ei kokonaismääräisesti voi kovin suurta määrää porukkaa laittaa eikä niihinkään ihan ketä tahansa voi/kannata laittaa vain rangaistuksen vuoksi.

Paljon helpompi tapa pitää huolta siitä ettei vahingossakaan joudu aukkiin on vetää tahallaan vihkoon kirjalliset kokeet. En nyt muista mitkä ne vaatimukset näihin ovat, mutta älykkyyttä mittaavissa testeissä vaaditana tietty määrä pisteitä, että voi edes päästä mihinkään erikoistumishommiin. Nämä kun tekee suosiolla ihan miten sattuu niin kukaan ei pakota olemaan armeijassa yli 6 kk. Itselleni nyt oli aikoinaan melkeinpä se ja sama kuinka kauan olen palveluksessa, mutta muutamille tupakavereille oli todella tärkeää päästä 6kk. Noh, eivät ottaneet vinkkiä todesta ja molemmat olivat sitten 9kk.

Omakohtaisesti voin sanoa että ei välttämättä kirjalliset pelasta. Minua painostettiin kovasti hakeutumaan 12kk reissuun, mutta koska ylimääräinen puolivuotinen aikuisten leikkikoulussa ei kiinnostanut vittuakaan kieltäydyin toistuvasti. Siinä vaiheessa kun kirjalliset osiot oli tehty ja edelleen näytti siltä ettei yksiköstä ole tarvittavaa määrää vapaaehtoisia (siis minkään tasoisia, pl. tuo maininitsemani rattijuoppo) niin kapteeni tuli kesken leirin haastattelemaan (lue: painostamaan) minua ja paria muuta ja sanoi minulle suoraan että ei usko pätkääkään niihin tuloksiin joita olin saanut aikaiseksi ja kehotti valmistautumaan henkisesti 12kk palvelukseen. Taisivat ylioppilaskokeen arvosanat ja yleinen osaaminen olla hieman liikaa ristiriidassa kirjallisten kanssa. Onneksi seuraavalla viikolla oli joku vielä ilmoittautunut vapaaehtoiseksi ja AUK hakijoita oli lopulta tasan se määrä mitä sinne tarvittiin eikä ketään tarvinnut sillä kertaa pakottaa.

Sivarihan se olisi minua kutsunut jos ei olisi 6kk selvinnyt.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olipas mukava lueskella täältä näitä oman inttiaikani saavutuksia, minä se juuri olin se joka veti everstin nippuun ja Atakilta hampaat kurkkuun ja juoksin Lasse Virenin edellä koko cooperin mutta vikalla minuutilla lopetin kun menin panemaan tyttöystävääni kunniaa tehden ja Lasse voitti sit kahdella metrillä.

Olin myös mukana juoksemassa laiturilta mereen ja alas katolta sukset jalassa taaksepoistattamisissa, ja kun se muukalaislegioonan ja Israelin armeijan käynyt entinen Navy SEAL ja Mannerheim-ristin ritari oli PST-alokasleirillä juossut teltan puukkoreiän läpi munasilleen suonsilmäkkeeseen hengittämään korren avulla, niin se istui koko ajan mun olkapäilläni, mä olin siellä suonsilmäkkeessä ollut jo kaks viikkoa siihen mennessä Kimi Räikkösen ja Pekka Saravon kaa sotilaspoliiseja piilossa, toinen kun oli juossut karkuun sotakoiria ja Hornettia ja toinen ampunut tuvan telkkaria kovalla Apilaksella ja huutanut perään Saravon Pekkapekkapekkapekka. Mä olin siellä muuten vaan seuraa pitämässä.

Aukkiin mut pakotettiin mut söin niin paljon jarrua et mun testitulokset laski negatiiviseksi niin pääsin sit sivariin kantamaan oksennusta paljailla käsilläni, kunnes ylenemiskiellossa ollut kenraalieversti Pettersson haki mut kantamaan styroksisia telamiinoja, mutta yks niistä olikin oikea ja laitoin Petterssonin nippuun sen päälle kun se valehteli olevansa eversti ja miina räjähti. Multa lähti kuulo mut sain vaan keppiä vaikka korvista valu verta ja mun toinen jalka oli haudattu edellispäivänä Petterssonin runnellun ruumiin kanssa. Ei siinä sit muu auttanu ku hypätä tasajalkaa lipputangon päälle ja huutaa sieltä tuvassa sänkyjen päälle pomppineelle Janne Ahoselle et haista sä vittu.

Yksi tornihuhu jonka Santahaminassa kuulin oli että tälle kääpiö-räppäri Uniikille ois siellä annettu ekassa varustejaossa koon 52 kumisaappaat, jotka oli niin isot että se ois mahtunu toiseen niistä seisomaan ja ois vaan otsa näkynyt. Ei se ollu totta, mä annoin sille koon 58 saappaat ja sieltä ei todellakaan mikään otsa vilkkunut, just ja just se sai sormenpäät saappaan reunalle ku Uniikki yritti kavuta sieltä pois. Elastista taas tuli vierailupäivänä kasarmialueelle moikkaamaan kommarikaverinsa Iso-H, mä laitoin sen tulevan totaalikieltäytyjän nippuun ja laitoin sen jälkeen Elastisenkin nippuun ja käytin nippusiteenä Uniikkia. Kenraali Pettersson oli noussu just haudasta, näki tän koko episodin ja vapautti mut koko intistä koska se vihas suomiräppiä. Sain kuntsarin ja pekkaa ja ylennyksen amiraaliksi, mut en ottanu niitä vastaan koska olin taas siellä suosilmäkkeessä piilossa ja hengitin Iso-H:lta niputuksen aikana pöllimäni kurkkutorven läpi.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
juoksin Lasse Virenin edellä koko cooperin mutta vikalla minuutilla lopetin kun menin panemaan tyttöystävääni kunniaa tehden ja Lasse voitti sit kahdella metrillä.
Olen aina luullut, että panit silloin everstin tytärtä etkä tyttöystävääsi - tai sitten sun GF oli everstin tytär.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
"Ylenemiskieltoon" liittyen, joskus ihmeteltiin mihinkä joku kapiainen hävisi pariksi viikkoa. Varma tieto oli että olivat arestissa Parolassa. No, sitten tuli käytyä joskus Parolan päävartiossa ja siellä oli tosiaan joku kapiainen "häkissä", tosin ovet auki jne. En tiedä kuinka yleinen rangaistus muoto tämä oli ja mitä sen eteen piti tehdä.
Nykyäänhän kait varusmiehiä rangaistaan ihan normaalisti raastuvassa.

JOL
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös