Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

  • 347 930
  • 2 313

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täällä kun jauhetaan näistä Kukkosen poikkareista maalinedessä ja siitä miten Liigan tuomarit suosii Lassea niin kannattaa muistaa, että ihan samaa harrasti myös maajoukkueessa. Silloin oli kansainväliset tuomarit ja ihan samalla tavalla suosivat. Eli ehkä on vain sen verran fiksu, että osaa pelata riittävän kovaa, mutta myös riittävän puhtaasti. Tai ehkä ne kansainväliset tuomaritkin oli kärppäfaneja ja tykkäsivät Lassesta niin paljon, että halusivat suosia häntä.
Höpöhöpö. Junno vaan varmisti selustansa ja maksoi kv-tuomareillekin. Ei se mitään Kärppä-faniutta ole, rahaa nekin tottelevat.
 

bunghole

Jäsen
Kukkosen taklaus osuu ihan yhtälailla pelkästään päähän. Kankaanperä toki tehostaa taklausta kädellä, mutta kyllä se on olkapää mikä siihen päähän kopsahtaa ihan samalla lailla kuin Kukkosellakin. Itsessään se, että taklaus näyttää pahemmalta ei pitäisi muuttaa tuomiota mihinkään suuntaan, vaan sen teon pitää ratkaista. Tuo että on turha antaa paria peliä, kun on aiempia pelikieltoja alla ei oikein mene minulle jakeluun, kun kuitenkin 5 peliä tuli tuohon päälle ns. Uusijalisää. Vertailuhan ei nimenomaan ole missään tapauksessa turhaa toimintaa olettaen, että kurinpito edes yrittää vetää jotain yhtenevää linjaa näihin tuomioihin.

Eli tarkoitatko, että kaikista päähän kohdistuneista taklauksista kuuluisi antaa samanpituinen pelikielto?

Mikähän se olisi?

Jos et näe eroa vaikka Kankaanperän, Robakin ja Kukkosen tapauksissa, niin kannattaa tarkistaa näkö ja tätä keskustelua ei ainakaan kannata tämän pidemmälle jatkaa.

Kyllä sillä on merkitystä, että mikä päähän osuu ja korostetaanko sitä työntämällä käsillä. Jos päähän osuu hartialla, osuvat vartalot yleensä samalla yhteen (ks. Kukkonen) ja näin ollen osa taklauksen energiasta kohdistuu muualle kuin päähän. Jos taas ulkonevalla kädellä osutaan päähän (Robak ja Kankaanperä), niin silloin suurin osa energiasta kohdistuu päähän.
 
Viimeksi muokattu:

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Höpöhöpö. Junno vaan varmisti selustansa ja maksoi kv-tuomareillekin. Ei se mitään Kärppä-faniutta ole, rahaa nekin tottelevat.

Junnon aliarviointia jos kuvittelee, että on joutunut maksumieheksi. Jos raha on liikkunut niin Junno on saajapuolella ja tuomarit tyytyväisiä maksumiehiä. Todennäköisesti tuomarin paitaan on samaan rahaan ommeltu joku mainoskin.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Jokos Matti Järvisen munakoukusta on tietoa, eteneekö kurinpitokäsittelyyn?
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Eli tarkoitatko, että kaikista päähän kohdistuneista taklauksista kuuluisi antaa samanpituinen pelikielto?

Mikähän se olisi?

Jos et näe eroa vaikka Kankaanperän, Robakin ja Kukkosen tapauksissa, niin kannattaa tarkistaa näkö ja tätä keskustelua ei ainakaan kannata tämän pidemmälle jatkaa.

Kyllä sillä on merkitystä, että mikä päähän osuu ja korostetaanko sitä työntämällä käsillä. Jos päähän osuu hartialla, osuvat vartalot yleensä samalla yhteen (ks. Kukkonen) ja näin ollen osa taklauksen energiasta kohdistuu muualle kuin päähän. Jos taas ulkonevalla kädellä osutaan päähän (Robak ja Kankaanperä), niin silloin suurin osa energiasta kohdistuu päähän.
En tietenkään tarkoita, että kaikista taklauksista tulisi antaa sama pelikielto. En vain ymmärrä sitä, että miksi näissä on 6 peliä eroa, kun molemmat vetävät OLKAPÄÄLLÄ päähän niin, että kontakti on ensimmäisenä päähän. Kankaanperä antaa kyynärpäällä, joka osuu kroppaan, taklaukseen lisää vauhtia. Näen itsekin Kankaanperän taklauksen hieman moitittavampana tekona ja olisin luultavasti antanut kangelle 3 ja kukkoselle yhden pelin, mutta tuo kuuden pelin ero on se mikä tässä on se ongelma. Vertasin nyt näitä kahta sen takia, koska tilanteet olivat hyvin samankaltaiset, vastustaja kaivaa kiekon kulmasta, jolloin pakki lähtee viivasta taklaamaan. Molemmissa vastustaja on matalassa peliasennossa ja juuri kääntynyt taklaajaa kohti. Tietysti voihan tätä Kukkosen pääosumaa verrata vaikka Kousan puhtaaseen taklaukseen, josta tuli kaikenlisäksi 4 peliä pelikieltoa, Kousa sentään osuu enemmän kroppaan kuin Kukkonen. Lähinnä täysi linjattomuus näissä ottaa päähän.

Robakin tilanteesta en ole puhunut mitään. Kun sen nyt tähän keskusteluun vedit niin totean, että se nyt ei ole näihin mitenkään verrattavissa, kun vedetään käsillä päähän ja sai mitä ansaitsi.

Päähän kohdistuneita taklauksia on erilaisia, ja merkitystä on sillä, että Onko taklaus myös ryntäys, hypätäänkö, taklataanko kyynärpäällä, onko taklattava kiekollinen jne. Näiden mukaan se tuomio sitten annetaan.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Jokos Matti Järvisen munakoukusta on tietoa, eteneekö kurinpitokäsittelyyn?

Kyllähän sen on pakko kurinpitoon mennä. Heshka sai vähän vastaavasta viime kaudella pelin kakkua. Järvisen tilanne oli jopa rottamaisempi tuohon Heshkaan verrattuna, sillä se tapahtui täysin pelin ulkopuolella.
 

axe

Jäsen
On se Järvinen jo kurinpidossa. Mutta jos Ilkka Heikkinen sai yhden ottelun pelikiellon siitä omasta karseasta munahuitomisestaan kuukausi sitten, niin eihän oikein mistään enää voi tulla isompaakaan.

Tosin oon saanut pettyä viime aikoina ihan vitusti tohon kurinpidon linjaan, että eiköhän tässäkin jostain mystisestä syystä tule se tupla, kuten Elorinteellekin.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Saas nähdä onko kurinpidolla rohkeutta myöntää tuomarien moka ja Luceniuksen filmit, sillä mitään munakoukkua tai kassien kutittelua tuossa ei tapahtunut Matti Järvisen toimesta.

Kannaltasi harmi kun vuosi on jo vaihtunut. Kommentillasi olisi voittanut vuoden 2018 värilasipalkinnon aika kirkkaasti. Nyt joudut odottamaan mahdollista palkintoa vuoden.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Eikös Matti ajettu viime kaudellakin ulos sikamaisen päällä pakkauksen jälkeen? Toivotaan, että uusijalisä otetaan huomioon tässä törkysikailussa. Viime aikoina nämä tuomiot ovat olleet niin hienoja, että en ihmettele vaikka arvotaan useampi peli rankkua tyhjästä. Harmi, että Matti ei pelaa Kärpissä.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kannaltasi harmi kun vuosi on jo vaihtunut. Kommentillasi olisi voittanut vuoden 2018 värilasipalkinnon aika kirkkaasti. Nyt joudut odottamaan mahdollista palkintoa vuoden.

Se onkin itse asiassa hankala nähdä tuosta videolta, koska Järvisen mailan lavan erkka ja Luceniuksen polvisukat on samaa valkoista väriä. Mutta kyllä se siellä käy, heti kohtaamisen alkuvaiheissa ja n. 3 sekuntia ennen Luceniuksen kaatumista. Myöhemmässä vaiheessa, juuri ennen Luceniuksen kaatumista, Järvinen huitoo vielä uudemman kerran. Mutta siinä jälkimmäisessä maila ei enää taida osua haaroväliin, vaan käy jossain Luceniuksen vasemman ulkoreiden tienoilla.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Jaa jaa, minusta näytti kuvanauhalta ihan selvältä, että Matti koukkaa jalkovälistä ja Lucenius lakoaa saman tien sen myötä. Sitten katoavatkin kuvasta. Allaoleva kuvakaappaus on hetkeltä kun Järvisen koukkaus alkaa. Mailako ei ole jalkovälissä?
Tappara saa rangaistuksen
 

Liitteet

  • matti.jpg
    matti.jpg
    15,2 KB · kertaa luettu: 298

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Etsi se viesti ja katso, mihin on vastattu ja mitä. Älä irrota kontekstista.
Täysin tätä kontekstista irrottaen, oletko sitä mieltä, että jos joskus olet itse ollut jostain asiasta jotain mieltä, niin se mielipide on lukittu ikuisiksi ajoiksi? Eli että et esimerkiksi kykene kasvaa ihmisenä, jos huomaat olevasi jossain asiassa väärässä? Teininä ollut kovinkin radikaali monen asian suhteen, joten siitä on pidettävä ikuisesti kiinni, koska vain nössöt kääntävät takkiaan?

On myös helvetin vaikea vastata kysymykseen, kun itse kysymyksen tarkoitus ei käy selväksi. Se että sä boldaat puolet mun viestistä, jossa on useampi kannanotto, ja kysyt että oonko tosissani, niin ehkä kannattaisi vähän spesifioida, jotta saa selvemmän vastauksen. Mutta noin yleistäen: jos mä väitän joskus jotain, niin mä myös tarkoitan sitä. En tiedä, minkälaisten ihmisten kanssa olet tekemisissä, mutta jos yleisesti ottaen tarvitsee kyseenalaistaa sitä ovatko tosissaan, niin ehkä kannattaa harkita toisenlaista seuraa.

Etkä sinäkään vastannut kysymykseen. Vai olitko koko ajan samaa mieltä, mutta piti päästä vääntämään täysin turhasta? Mikäli näin, niin kerrohan rehdisti ja avoimesti seuraavan kerran, niin säästän meidän molempien aikaa ja ignooraan ko. länkytyksen. Deal?

Niin eli kääntyi täysin, check sen vain halusinkin varmistaa. Sen ois voinut kyllä sanoa ihan vaan kyllä tms, suotta suu vaahdossa noin pimahtaa. Tosiaan, harkitse ihmeessä politiikkaa olisit kuin kala vedessä. Minä en lupaa äänestää, mutta varmasti löytyy sakkia siihenkin.

Eiköhän sika-Järvinen 2-3 saa. Mutta missä on koodisto? Turpaan vaan ja paljon myös.

Ps.mahtavan suuren hörähdyksen aiheutti se, että juuri Kärppä-puolelta edelle löytynyt värilasisyytöksiä. Heh. On tää melkosta.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
En kyllä tajua mitä Järvisen päässä tuossa liikkui. Reilumminkin voisi antaa lomaa mutta Heikkisen yhden matsin tuomion jälkeen on kyllä vaikeaa perustella Masalle yhtään enempää.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Melkoista kuoppaa on taas kurinpito itselleen kaivanut. Heikkisen töhöilyn jälkeen ei tosiaan ole mitään saumaa antaa yli yhtä peliä. Teko nyt kuitenkin edellyttäisi helposti 3-5 pelin kieltoa.
 

bunghole

Jäsen
Kyllä tuo minusta ihan munista koukkaamiselta näyttää. Ellei Lucenius ole kova poika twerkkaamaan, niin kyllä hanuri siinä liikahtaa koukun voimasta taaksepäin, eikä sitä mielestäni selitä kuin että koukku meni perille.

Oikeasta elämästä joskus junnuissa nähty kun tuollaisella koukulla meni virtsaputki poikki. Ei toki hengenvaarallista, mutta verta tuli ja jonkinlainen saikku.

Vahingoittamisyritys täysin tilanteen ulkopuolella, ei mitään seliteltävää. Pitäisi tulla ehdottomasti enemmän kuin yksi peli, eikä vanhoilla väärillä tuomioilla pitäisi olla tässä merkitystä. Mielestäni verrattavissa tyhmyydessään Tyrväinen-Vesala -caseen, vaikka potentiaalinen loukkaantuminen olisi ollut todennäköisesti pienempi.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Selkeä 5+20 Järviseltä ja jos linjan mukaan mennään(ehheh) niin yksi tulee kuten Heikkiselle.
 

444

Jäsen
Niin eli kääntyi täysin, check sen vain halusinkin varmistaa. Sen ois voinut kyllä sanoa ihan vaan kyllä tms, suotta suu vaahdossa noin pimahtaa. Tosiaan, harkitse ihmeessä politiikkaa olisit kuin kala vedessä. Minä en lupaa äänestää, mutta varmasti löytyy sakkia siihenkin.

Eiköhän sika-Järvinen 2-3 saa. Mutta missä on koodisto? Turpaan vaan ja paljon myös.

Ps.mahtavan suuren hörähdyksen aiheutti se, että juuri Kärppä-puolelta edelle löytynyt värilasisyytöksiä. Heh. On tää melkosta.
Eli et aio etsiä sitä viestiä ja olla irrottamatta sitä kontekstista. Vastaisitko vielä siihen viimeisen kappaleen kysymykseen?
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kannaltasi harmi kun vuosi on jo vaihtunut. Kommentillasi olisi voittanut vuoden 2018 värilasipalkinnon aika kirkkaasti. Nyt joudut odottamaan mahdollista palkintoa vuoden.
Kyllä tästä tittelistä kisailee vahvasti kommentit, joiden mukaan Lasse ei osunut Tavia päähän.

En minäkään livekuvasta tai ensimmäisestä hidastuksesta saanut selvää mitä tapahtui. Vasta tuomion julistuksen jälkeen seuranneesta hidastuksesta keihästys erottui aivoihini saakka. Järviseltä fiksu temppu, olisi voinut saattaa mieluummin vastustajan penkille kuin tehdä alapäätarkastuksen
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos joskus on tehty virheitä, niin ei samalla linjalla tarvitse mennä maailman tappiin asti. Toivottavasti ei verrata tuohon tapaukseen, vaan annetaan se mitä kuuluu.
Juu, tällä perusteellahan voi Kärppien pelaajien rangaistusasteikko olla 0-1 ottelua ja muille tuomitaan sitten virheettömästi 0-15 pelin asteikolla. Kesken ottelun nopeissa tilanteissa saatetaan tuomita virheellisesti ja niitä virheitä ei tarvitse toistaa, mutta jos kurinpidolla on aikaa tutkia kolmatta päivää videoita hingaten, niin pitäisi heti alusta joku linja olla josta pidetään kiinni.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Jos joskus on tehty virheitä, niin ei samalla linjalla tarvitse mennä maailman tappiin asti. Toivottavasti ei verrata tuohon tapaukseen, vaan annetaan se mitä kuuluu.

Tämä kommentti olisi ollut hyvä toive tuossa kauden alussa. Tällöin ei vielä oltu nähty näitä yhden ottelun naurettavia kieltoja, joita on jaettu pitkin kautta tietyille osapuolille.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jaa jaa, minusta näytti kuvanauhalta ihan selvältä, että Matti koukkaa jalkovälistä ja Lucenius lakoaa saman tien sen myötä. Sitten katoavatkin kuvasta. Allaoleva kuvakaappaus on hetkeltä kun Järvisen koukkaus alkaa. Mailako ei ole jalkovälissä?
Tappara saa rangaistuksen

Onhan se tuossa kuvassa selvästi. Eli käy vissiin kahteenkin kertaan haarovälissä. Ensimmäinen ei taida ihmeempää vahinkoa aiheuttaa kun ainakaan Lucenius ei reagoi, mutta toinen sitten osuu ja uppoaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös