Edmonton Oilers 2018–2019

  • 282 425
  • 800

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
No mutta. Puljujärvi ja Brodziakhan alkoivat oikein kisaamaan joukkueen viidenneksi tehokkaimman maalintekijän tittelistä. Molemmille kauden neljäs osuma (EDIT: Tällä hetkellä siis jaetulla viidennellä tilalla edelleen joukkueessa pelaavista hyökkääjistä. Lisäksi Nurse vielä edellä viidellä maalillaan.). Pelistä en nähnyt kuin ihan viime hetket, mutta kommenttien perusteella oli ollut ihan erilainen ilme kuin edellisenä iltana.

Koostetta kun katsoo, niin isoin tekijä voittoon taisi löytyä kuitenkin maalinsuulta. Talbotilta huippupeli ja ehkä Gibson olisi ainakin pari saattanut ottaa parempana päivänä. Eivät nyt sinänsä kuitenkaan Gibsonin piikkiin kun kaikki tehtiin aivan maalin edestä.

Russell tosiaan palasi kokoonpanoon ja katsomoon Chiarellin tuore hankinta Manning. Enkä näe mitään syytä miksi tätä nyt pelannutta kokoonpanoa pitäisi muuttaa seuraavaan peliin. Russell, Larsson ja Nurse pelasivat kaikki tasakentällisin yli 20 minuuttia. Jones noin 18, Gravel 13 ja Petrovic 11. Mielenkiintoinen yksityiskohta on että Gravel pelasi koko jengistä eniten alivoimaa eli 3:10. Joko hän ei ole päässyt jossain kohtaa vaihtoon alivoiman aikana tai sitten valmentajalta löytyy häneen aika paljon luottoa tuossa roolissa.
Pakkiparit
Nurse-Larsson
Jones-Russell
Gravel-Petrovic

Ja hyökkäyksen osalta kokoonpano perustui taas kolmen sentterin peluuttamiseen kolmessa eri ketjussa:
Khaira-McDavid-Kassian
Rieder-Draisaitl-Chiasson
Lucic-RNH-Puljujärvi
Gambardella-Brodziak-Rattie
Ja aikalailla noilla pelasivat koko pelin. Joitain yksittäisiä vaihtoja toki oli sitten vähän eri yhdistelmillä. Esimerkiksi Draisaitlin maaliin johtaneessa vaihdossa olivat Draisaitl, RNH ja Puljujärvi.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Hyvin siis menee, kun Chiarellin tuoreimmista hankinnoista jopa yksi kolmesta mahtuu kokoonpanoon. Ja tämäkin reilun 13min peliajalla. Onhan tuo laituriosasto suorastaan naurettava ja valmentaja peluuttaa silti mieluummin näitä gambardelloja ja patrickrusselleita kuin Ryan Spooneria.

Onkohan Chiarelli tehnyt yhtään treidiä, joka olisi heikentämisen sijaan vahvistanut joukkuetta sinä aikana kun on ollut Oilersin peräsimessä?
 
M.88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oilers, Pepo HC

Talbotin hankkiminen Rangersista. 2nd, 3rd ja 7th. Ja noista tuo kakkonen ei ollut alkujaan oma varaus.
Edit. Maroon saatiin 4th + Gernat kombolla. Eli yhteensä 2!!! joukkuetta kaupantekohetkellä vahvistanutta kauppaa. Surkeaa.

Pitkään on tullut mietittyä samaa kysymystä että monellako treidillä on vahvistettu joukkuetta. Joku voi laskea sen Hall-Larsson treidin sellaiseksi koska joukkue pääsi samalla kaudella pudotuspeleihin, mutta eihän se nyt oikeasti niin ole.
 
Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
Hall-treidi on viime aikoina julki tulleiden tietojen (Ference, Laraque) paljon monisyisempi kuin vain päälle päin näkyvä hockey-trade Hall - Larson. Oilers halusi päästä Hallista eroon (McDavid effect) ja aivan varmasti jokaisen GM:n korviin hiipi tieto miehen bileaktiivisuudesta. Se ei silloin ole ollut mikään hintaa korottava tekijä. Loppujen lopuksi Chiarellilla oli pelkkä mustapekka kädessä ja myi Hallin yleisesti arvioiden liian halvalla. Sherolla oli ollut faktat tiedossa ja pystyi kiristämään hinnan niin alas kuin kehtasi.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
-Lucic teki maalin. Vähän joutuu tiivistämään maalien väliä jos aikoo vielä kolmannen ehtiä tekemään tällä kaudella.
-RNH onnistui syöttämään kiekon sellaiseen paikkaan, että jopa Lucic sai siitä sisään.
-Petrovic loukkaantui kun toisessa erässä tuli taklaus selkään. Onneksi on reservissä kolmosparin pakkeja.
-Jonesilla on alkanut viime peleissä mielestäni näkymään enemmän se, että ei ihan vielä pärjää tuolla tasolla. Aika monta kertaa hänet on kierretty maaliinjohtaneessa tilanteessa. Tällä kertaa Donskoi kiertäjänä.
-Kaksi maalia meni omien pelaajien luistimista ja yksi vastustajan luistimesta. Eivät sinänsä ratkaisseet peliä, mutta oli siis taas sellainen päivä ettei mikään onnistu.
-Edes maalivahdin vaihtaminen ei onnistunut kunnolla kun maalin jälkeen Koskinen ei ehtinyt toisella puolella kaukaloa olleesta pukuhuoneesta ajoissa jäälle ja joutui odottamaan seuraavaa pelikatkoa.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Loppujen lopuksi Chiarellilla oli pelkkä mustapekka kädessä ja myi Hallin yleisesti arvioiden liian halvalla. Sherolla oli ollut faktat tiedossa ja pystyi kiristämään hinnan niin alas kuin kehtasi.
Tämä olisi helpompi uskoa tai helpompi hyväksyä jos Chiarelli olisi tehnyt jonkun onnistuneen pelaajakaupan. Silloin voisin ehkä olla sitä mieltä, että nyt oli vain sellainen tilanne että parempaa ei ollut Hallilla saatavissa. Mutta kun mies ei ole oikeastaan onnistunut yhdessäkään mitenkään merkittävässä kaupassa, niin en usko hänen tuossa kaupantekotilanteessa olleen mitenkään normaalia parempi. Ja varsinkin kun aika paljon oli juttua silloin siitä että useimmilla joukkueilla ei edes ollut tiedossa että Hall olisi myynnissä.
Itse uskon, että tuossa tilanteessa Chiarelli oli taas saanut jonkun fiksaation siitä että Larsson on se kaveri joka on saatava hinnalla millä hyvänsä ja sitten on menty laput silmillä eteenpäin. Nythän on huhuja liikkeellä, että Chiarellilla olisi ollut Manningistakin jo jonain aiempana vuotena kauppa sovittuna, mutta valmennusjohto olisi silloin kieltänyt kaupan tekemisen. Mutta tuo voi olla ihan vain huhu. Joka tapauksessa Manning on ollut jollain tasolla tähtäimessä ennenkin ja jotenkin Chiarelli tuntuu näihin ajatuksiinsa lukkiutuvan.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Kyllä tuo Lucicin lappu on vaan sellanen että jo pelkästään siitä joutaisi Chiarelli saada potkut ja keksimään muita töitä.

Teki tänään maalin mutta nyt on niin monta peliä tullu katottua, että on aivan kauhea sopimus. Menee se joukon jatkona siellä ja jos soppari ois 700 000 vuodessa ni mikäs siinä.

Mielestäni tää soppari ei ole edes sellanen josta voi myöhemmin jossitella. Alun alkaen täysi katastrofi. Toki itse uskoin että 2-3v ois voinu olla siellä 50 pisteessä että ihan näin nopeaa hyytymistä en odottanu.

Sekään argumentti että "joku muu olisi silti maksanut joten oli pakko" ei ainakaan henk koht vakuuta. Jos ei järkevä diili pelaajalle kelpaa niin mieluummin skipataan.
 
Samaa mieltä. Suolaa voisi lisätä haavoihin siitä, että ilman Lucicin signaamista Eberle olisi voitu pitää palkkansa puolesta.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Hall-treidi on viime aikoina julki tulleiden tietojen (Ference, Laraque) paljon monisyisempi kuin vain päälle päin näkyvä hockey-trade Hall - Larson.
Olihan Hallista tarinaa liikkeellä jo ennen treidiä, ei kyse ole mistään vastikään paljastuneista asioista. Huhuja liikkui sekä ahkerasta juhlimisesta sekä siitä, että Hallia ei pahemmin kiinnosta valmentajien ohjeistukset, vaan Taylor pelaa kaukalossa niin kuin Taylor tykkää pelata. Molemmista asioista löytynee keskusteluita tältäkin palstalta.

Faneista suurimman osan kokemukset joukkuelajeista rajoittuu konsolipelaamiseen verkossa, joten suuren yleisön silmissä tuo tulee aina olemaan hävitty kauppa Oilersille. Eivät käsitä, että joukkue voi olla parempi ilman ppg-pelaajaa kuin kanssa.

Nojatuolimanagerien pahin ongelma on se, että oikeita managereita pidetään helposti tyhminä, jolloin jää kokonaan pohtimatta, voisiko päälle päin kyseenalaisiin liikkeisiin olla muita vaikuttimia kuin ne päälle päin näkyvät. Kuitenkin noista GMstä pelaajataustattomat ovat pääsääntöisesti kouluja käyneitä ja entisistä pelaajistakin hommiin valikoituvat terävimmät ja yleensä jonkinlaisen oppisopimusjakson kautta. Vain Philadelphiassa ja Islesissä revitään entinen pelaaja suoraan kaukalosta toimistoon.

Lisäksi, kuten monessa yhteydessä ennenkin todettua, gmt eivät ole mitään diktaattoreita, vaan toimivat omistajan/presidentin alaisuudessa ja jääkiekosta näkemystä omaavia suoria alaisia on vähän järjestelyistä riippuen muutamasta tusinaan.

Kyllä siellä jokaisesta treidistä palaveerataan aivan saatanasti ja raportteja teetetään.

Tietysti GM vastaa perseellään viime kädessä joukkueen rakentamisen onnistumisesta ja helposti voi myös kyseenalaistaa Chiarellin tähän astisen kohelluksen Oilersin puikoissa. Virheitä on sen verran, että nimettömämmällä jannulla olisi jo palli kaatunut.

Chiarellin puolustukseksi voi sitten sanoa, ettei luultavasti sisäpiiriläisiä lukuunottamatta kukaan osannut arvata, kuinka mätä kulttuuri Oilersissa vallitsi ja miten työlästä ja vaikeaa sen korjaaminen on ollut. Tästä näkökulmasta voisi myös väittää, että yksittäisistä liikkeistä Draisaitlin jatko lienee suurempi virhe kuin mikään muu, koska jos joku, niin juuri Draisaitl edustaa sitä laiskanpulskeaa päivittäistä Oilers-tekemistä, joka organisaatiota on vaivannut ja josta pitäisi päästä eroon.

Chiarelli ei enää Draisaitlia treidaa, mutta en varsinaisesti yllättyisi, jos Draisaitlin treidaaminen olisi Chiarellin seuraajan oma Hall-treidi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ipaz

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Hall-treidi on viime aikoina julki tulleiden tietojen (Ference, Laraque) paljon monisyisempi kuin vain päälle päin näkyvä hockey-trade Hall - Larson. Oilers halusi päästä Hallista eroon (McDavid effect) ja aivan varmasti jokaisen GM:n korviin hiipi tieto miehen bileaktiivisuudesta. Se ei silloin ole ollut mikään hintaa korottava tekijä. Loppujen lopuksi Chiarellilla oli pelkkä mustapekka kädessä ja myi Hallin yleisesti arvioiden liian halvalla. Sherolla oli ollut faktat tiedossa ja pystyi kiristämään hinnan niin alas kuin kehtasi.

Hallilla oli kuitenkin todella hyvä sopimus, joten pakkoa ei ollut kaupata. Nämä on just näitä huonoja selityksiä, samalla Yzerman raapaisi Sergan kiukuttelevalla Drouinilla ja vastaavasti Chevy on istunut Trouban päällä.

Faneista suurimman osan kokemukset joukkuelajeista rajoittuu konsolipelaamiseen verkossa, joten suuren yleisön silmissä tuo tulee aina olemaan hävitty kauppa Oilersille. Eivät käsitä, että joukkue voi olla parempi ilman ppg-pelaajaa kuin kanssa.

Hauska juttu kuitenkin miten Hall käänsi koko Devilsin suunnan ja siitä ei varmaan ole epäselvyyttä onko Devils parempi joukkue Hallin vai Larssonin kanssa. Ehkä syytä pitää sitten hakea valmennuksesta, mutta ei tämä kuitenkaan mikään uniikki tilanne ole, eikä Hall Oilersissa huono pelaaja ollut.

Kyllä joukkue voi parantua tämmöisellä treidillä, mutta nyt kun Larssonin impakti on jäänyt 2. parin puolustajaksi niin ei tätä asiaa oikein voi muuksi käännellä kuin surkeaksi kaupaksi. E: Hiljaista on muuten myös sen perustelun kanssa, että tuon treidin ansiosta oli tilaa hommata Lucic. Surkeita liikkeitä toisensa perään ja harvasta treidistä Chiarelli kehuja ansaitsee.
 
Viimeksi muokattu:

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Manning istui tosiaan jälleen katsomossa. Kauppa näyttäisi kääntyvän siihen suuntaan kuin tekohetkellä näyttikin, ja ongelma ei ollut Chicagon tapa käyttää pelaajaa vaan, kuten Flyers-otteistakin voi päätellä, pelaaja itse. Pähkinänkuoressa kaksi käyttökelvotonta negatiivisen arvon pakkia vaihdettiin päikseen ja väliä (kaupan parhaan pelaajan verran) maksoi se osapuoli, jonka kontolleen ottama roska on kalliimmalla, ensi kauteen jatkuvalla sopimuksella.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Hallilla oli kuitenkin todella hyvä sopimus, joten pakkoa ei ollut kaupata. Nämä on just näitä huonoja selityksiä, samalla Yzerman raapaisi Sergan kiukuttelevalla Drouinilla ja vastaavasti Chevy on istunut Trouban päällä.

Yzermanilla oli menestynyt joukkue ja mahdollisuus vaihtaa nuori pelaaja prospektiin. Chiarellilla oli menestymätön joukkue ja paine saada takaisin suhteellisen valmis pelaaja. Ylipäänsä: joukkueen kurssi on vaikeampi kääntää kuin pitää.

Trouba ei ymmärtääkseni ole ollut mikään ongelma kopissa, vaikka sopimuksistaan onkin taistellut.

Hauska juttu kuitenkin miten Hall käänsi koko Devilsin suunnan ja siitä ei varmaan ole epäselvyyttä onko Devils parempi joukkue Hallin vai Larssonin kanssa. Ehkä syytä pitää sitten hakea valmennuksesta, mutta ei tämä kuitenkaan mikään uniikki tilanne ole, eikä Hall Oilersissa huono pelaaja ollut.

Monesti pelaajan kasvaminen vaatii treidin, tai vaikkei vaatisikaan, se on oikotie kasvuun. Ei Hall nähdäkseni tullut treidatuksi siksi, että hän olisi ollut huono pelaaja, vaan siksi, että toimisto halusi Hallin pois Oilersista vaikuttamasta lukuisiin nuorempiin pelaajiin. Muuttaa kulttuuria.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Chiarellin puolustukseksi voi sitten sanoa, ettei luultavasti sisäpiiriläisiä lukuunottamatta kukaan osannut arvata, kuinka mätä kulttuuri Oilersissa vallitsi ja miten työlästä ja vaikeaa sen korjaaminen on ollut. Tästä näkökulmasta voisi myös väittää, että yksittäisistä liikkeistä Draisaitlin jatko lienee suurempi virhe kuin mikään muu, koska jos joku, niin juuri Draisaitl edustaa sitä laiskanpulskeaa päivittäistä Oilers-tekemistä, joka organisaatiota on vaivannut ja josta pitäisi päästä eroon.
Niin nojatuolimanagerina sitä on tietenkin mahdotonta tietää, että millainen kulttuuri siellä nyt sitten on vallinnut tai vallitsee edelleen. Sitähän ei voi tietää kuin organisaation sisällä. Ja sitten tietenkin on näitä entisten pelaajien kommentteja, jotka voi toki uskoa ilman kritiikkiä tai sitten voi miettiä mitä siellä on takana. Että mikä se motiivi nyt kulloinkin on erilaisille ulostuloille. Itse en usko, että ihan muuten vain yht'äkkiä tulisi mieleen kertoa miten se Hall olikin ihan kusipää vaan jokuhan siihen johtaa. Selvimpiä ovat tietenkin ne ennen esimerkiksi Hallin kauppaamista alkaneet mustamaalaamiskampanjat, joissa on aloitteellisena osapuolena organisaation hallinnassa oleva media. Ja samaa kaavaa on toistettu monessa yhteydessä. Mutta tosiaan näitähän sitten voi aina tulkita ja uskoa ihan siten miltä itsestä tuntuu ja totuutta tiennee harva.

Mutta jos nyt sitten uskotaan siihen, että kulttuuri on ollut mätä. Ja vielä jos mennään niin pitkälle, että mätä kulttuuri jotenkin korreloi peliesitysten kanssa, niin onhan se uudelle GM:lle hankala paikka. Ja tietenkin kun GM tämän tilanteen sitten huomaa ja osaa arvioida missä mennään niin alkaa tekemään muutoksia. Huomauttaisin muuten, että uuden GM:n valinnan taustatoimijana oli Bob Nicholson. Katz palkkasi Nicholsonin kesällä 2014 ja hänen hommanaan oli sitten siinä seuraavan talven aikana tehdä "forensic audit" jonka perusteella tehtiin muutoksia. Eli Chiarellin pomolla oli jo tuolloin tietenkin tiedossaan missä mennään ja osasi varmasti kertoa uudelle GM:lle tilanteesta, jotta tämä pääsi nopeammin kiinni hommiin.

Chiarelli kun aloitti huhtikuussa 2015, niin hänestähän tuli heti sekä GM että President of Hockey Operations.Joten jos siellä kaupoista isommalla porukalla keskustellaan, niin itseasiassa Chiarellin yläpuolella ovat vain Nicholson ja Katz. Sitten ovat tietenkin mukana menossa mm. Lowe ja Gretzky, mutta ei heillä ainakaan virallisen aseman puolesta ole jääkiekkopuolella valtaa Chiarelliin. Scoutit on vaihdettu (osittain) myös tuon jälkeen joten silläkin puolella ovat Nicholsonin ja Chiarellin miehet hommissa.

No mutta sitten jos Chiarelli on tätä mätää kulttuuria lähtenyt korjaamaan, niin sitä tehdessään on tosiaan tehnyt perusteellista työtä. Kevään 2015 jälkeen on tullut uusi valmentaja ja vielä toinenkin uusi valmentaja. Uusi halli valmistui (vaikkei sillä tietenkään mitään tekemistä ole Chiarellin kanssa). Kokoonpanossa (mukaanlukien saikulla olleet) keväällä 2015 olivat Hall, Roy, Yakupov, Klinkhammer, Eberle, Pitlick, Purcell, Schultz, Gazdic, Aulie, Hendricks, Fraser, Lander, Pouliot, Klefbom, Marincin, Musil, Davidson, Scrivens, Fasth, Fayne, Ference, Gordon, Pakarinen, Hamilton, Nikitin ja Nugent-Hopkins. Sitten vielä farmissa näistä nykyisistä Khaira ja Nurse.
Eli tässä reilussa kolmessa ja puolessa vuodessa on vaihdettu kaikki muut paitsi Klefbom, Nugent-Hopkins, Khaira ja Nurse. Ja iso osa tulleista pelaajista on jo laitettu tietenkin eteenpäinkin.
Scoutit ja varaaminen on laitettu uusiksi. Siitä en ole ihan varma, että miten on mennyt huoltajien osalta. Suunnilleen kaikki siltä puolelta taidettiin vaihtaa 2010, mutta onko sen jälkeen uusittu sitä osastoa isolla kädellä?

Mutta siis jos tämä mätä kulttuuri on nyt sitten se ongelma ja vaikka Chiarelli on vaihtanut lähestulkoon kaiken mahdollisen, niin silti joukkue rämpii tappiosta toiseen. Vai onko tässä käynyt niin, että kulttuuri on korjattu, mutta pelaajat vain ovat samalla huonontuneet ja lopputulos on aikalailla sama? Oli niin tai näin, niin en näe tässä Chiarellin kaudella tapahtuneen juuri kehitystä positiiviseen suuntaan. Tai sanotaanko Nicholsonin ja Chiarellin kaudella, koska hehän tuota hommaa johtavat.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tämä olisi helpompi uskoa tai helpompi hyväksyä jos Chiarelli olisi tehnyt jonkun onnistuneen pelaajakaupan. Silloin voisin ehkä olla sitä mieltä, että nyt oli vain sellainen tilanne että parempaa ei ollut Hallilla saatavissa. Mutta kun mies ei ole oikeastaan onnistunut yhdessäkään mitenkään merkittävässä kaupassa, niin en usko hänen tuossa kaupantekotilanteessa olleen mitenkään normaalia parempi. Ja varsinkin kun aika paljon oli juttua silloin siitä että useimmilla joukkueilla ei edes ollut tiedossa että Hall olisi myynnissä.
Itse uskon, että tuossa tilanteessa Chiarelli oli taas saanut jonkun fiksaation siitä että Larsson on se kaveri joka on saatava hinnalla millä hyvänsä ja sitten on menty laput silmillä eteenpäin. Nythän on huhuja liikkeellä, että Chiarellilla olisi ollut Manningistakin jo jonain aiempana vuotena kauppa sovittuna, mutta valmennusjohto olisi silloin kieltänyt kaupan tekemisen. Mutta tuo voi olla ihan vain huhu. Joka tapauksessa Manning on ollut jollain tasolla tähtäimessä ennenkin ja jotenkin Chiarelli tuntuu näihin ajatuksiinsa lukkiutuvan.

Olikos se nyt Darren Dreger, joka sanoi että Chiarelli oli jo lähettämässä Hallia Senatorsiin vaihdossa Cody Ceciin kun Devils tarjosi Larssonia. Ja nythän on tämän viikon aikana tullut tietoja, että apulais-GM Keith Gretzky olisi näiden Petrovic- ja Manning-treidien takana. Tätä puoltaa myös se, että Hitchcock treidejä kommentoidessaan laittoi Gretzkyn suuntaan erityiskiitokset hankinnoista.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Vai onko tässä käynyt niin, että kulttuuri on korjattu, mutta pelaajat vain ovat samalla huonontuneet ja lopputulos on aikalailla sama?
Niin. Kyllä tässä väistämättä Öljyn pelejä katsoessa hiipii mieleen, että kaupungin vedessä on jotain. Niin löysää menoa ja typerien virheiden kavalkaadia pelaaminen paikoitellen edelleen on. Selittämätöntä paskuutta. Toki tässä saattaa olla sen verran perspektiiviharhaa, että seuraan vakituiseen kenties NHLn rutinointuneinta joukkuetta, joka perussuorittaa runkosarjassa pisteitä ihan jäätävää tahtia ottaen huomioon rosterin talentin, jota on keskinkertaisesti.

Mutta ei pitäisi olla Oilersilla valmentajasta kiinni. Kaksi suhteellisen nimekästä on yrittänyt. Jos McLellanin suhteen oli epävarmuutta, niin Hitchcock on korjannut ihan riittävän monen joukkueen pelaamisen ja nykinyt urallaan sellaisella prosentilla voittoja, niin pitkällä aikavälillä ja niin monien pelillisten trendien vallitessa, ettei jätä selittelyille paljoa sijaa.

Rosterin talentista voi marmattaa, mutta paskemmalla oltiin viime kaudella finaaleissa ja mennään joka kausi pudotuspeleihin.

Varmaan aika moni yrittänyt selittää tuota Oilersin tilannetta, luultavasti olet selityksiä jokusen lukenutkin, mutta kuka sitten tietää?

Uskomatontahan tuo on että vuosikymmenen kestäneen korkean varaamisen jälkeen joukkue on edelleen paska.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Olikos se nyt Darren Dreger, joka sanoi että Chiarelli oli jo lähettämässä Hallia Senatorsiin vaihdossa Cody Ceciin kun Devils tarjosi Larssonia. Ja nythän on tämän viikon aikana tullut tietoja, että apulais-GM Keith Gretzky olisi näiden Petrovic- ja Manning-treidien takana. Tätä puoltaa myös se, että Hitchcock treidejä kommentoidessaan laittoi Gretzkyn suuntaan erityiskiitokset hankinnoista.
Tuskinpa se apulais-GM Gretzky näitä treidejä yksin tekee, kyllä siellä on ollut Chiarelli hyväksyntänsä kanssa mukana. Enkä sinällään ihmettelisi, vaikka Gretzkyn rooliksi on jäänyt vain vinkkaus Petrovicista (Manningin perässähän Chiarelli oli jo kesällä) ja Chiarelli on lyönyt tarjouksensa pöytään.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mutta ei pitäisi olla Oilersilla valmentajasta kiinni. Kaksi suhteellisen nimekästä on yrittänyt. Jos McLellanin suhteen oli epävarmuutta, niin Hitchcock on korjannut ihan riittävän monen joukkueen pelaamisen ja nykinyt urallaan sellaisella prosentilla voittoja, niin pitkällä aikavälillä ja niin monien pelillisten trendien vallitessa, ettei jätä selittelyille paljoa sijaa.

Toisaalta Hitckcock sai potkut Bluesista, meni Dallasiin jossa tulos pannukakku (toki Dallasissa muutenkin ollut vaikeaa viime vuodet, mutta ei pystynyt pielessä olevia asioita korjaamaan siis) niin voihan se olla, että aika alkaa pikku hiljaa ajamaan miehestä ohi? Menneisyys on kirkas, mutta ei se meinaa sitä kuitenkaan, että tulevaisuuskin olisi. Enkä nyt siis väitä, että aika tosiaan olisi miehestä ohi ajanut, mutta kunhan pohdin ja en tätä mahdollisuutta poissulkisi myöskään.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Niin. Kyllä tässä väistämättä Öljyn pelejä katsoessa hiipii mieleen, että kaupungin vedessä on jotain. Niin löysää menoa ja typerien virheiden kavalkaadia pelaaminen paikoitellen edelleen on. Selittämätöntä paskuutta. Toki tässä saattaa olla sen verran perspektiiviharhaa, että seuraan vakituiseen kenties NHLn rutinointuneinta joukkuetta, joka perussuorittaa runkosarjassa pisteitä ihan jäätävää tahtia ottaen huomioon rosterin talentin, jota on keskinkertaisesti.

Mutta ei pitäisi olla Oilersilla valmentajasta kiinni. Kaksi suhteellisen nimekästä on yrittänyt. Jos McLellanin suhteen oli epävarmuutta, niin Hitchcock on korjannut ihan riittävän monen joukkueen pelaamisen ja nykinyt urallaan sellaisella prosentilla voittoja, niin pitkällä aikavälillä ja niin monien pelillisten trendien vallitessa, ettei jätä selittelyille paljoa sijaa.

Rosterin talentista voi marmattaa, mutta paskemmalla oltiin viime kaudella finaaleissa ja mennään joka kausi pudotuspeleihin.

Varmaan aika moni yrittänyt selittää tuota Oilersin tilannetta, luultavasti olet selityksiä jokusen lukenutkin, mutta kuka sitten tietää?

Uskomatontahan tuo on että vuosikymmenen kestäneen korkean varaamisen jälkeen joukkue on edelleen paska.
Jep, hyviä kommentteja. Tosiaan Oilersissa on yrittänyt viimeisen 10 tai 12 vuoden aikana useampikin kuin kaksi valmentajaa. Kokoonpano on pyörähtänyt samassa ajassa hyvinkin ympäri muutamaan kertaan. GM:n toimistossa on istunut useampikin kaveri. Mutta aina lopputulos tuntuu olevan sama. Yksi pysyvä asia on tietenkin omistaja, mutta jotenkin vaikea nähdä hänen sotkeutuvan päivittäiseen toimintaan siinä määrin, että vaikutus olisi tuo. Vaikka toisaalta menestyneenä liikemiehenä voi olla liiankin halukas osallistumaan kaikkeen.

Itse jotenkin uskon homman olevan kiinni pääasiassa johtajuudesta. Siis johtajuudesta pelaajistossa. Alkaen sieltä reilun kymmenen vuoden takaa on aina homma mennyt jotenkin sellaisella kaavalla, että kokeneet kaverit on laitettu pihalle ja nuorille on annettu heti isosti vastuuta. Tai siis kun ne kokeneet on laitettu pihalle niin tietenkään ei ole ollut oikein muita vaihtoehtojakaan kuin peluuttaa niitä nuoria.

Ja sitten on yritetty tuoda sitä johtajuutta ja kokemusta ulkopuolelta. Esimerkiksi Souray hankittiin ja sinänsä hyvä hankinta mutta oli rikki ja sitten meni sukset ristiin managementin kanssa. Ference hankittiin ja varmasti ihan vahvat johtajaominaisuudet, mutta luulisin, että kun pelaaminen ei enää sujunut, niin nuorison oli vaikea pitää miestä arvossa. Ja toki ehkä tuossa vaiheessa muutenkin oli jo niin vahva ydinryhmä olemassa nuorissa että siihen oli vaikea tuoda ulkopuolista auktoriteettia.

Muuten pääasiassa kokeneemmat hankinnat ovat olleet alempien ketjujen kavereita ja siinä mielessä ehkä pieni rooli pelillisesti on heijastellut myös muuhun rooliin. Mahdollisesti Hendricks oli tuossa poikkeus ja sai jotenkin sellaisen kuvan että häntä arvostettiin. Ja että häneen nuori kapteeni McDavid aika paljon tukeutui.

Lucic on tietenkin nyt se viimeisin kokenut kettu tuohon porukkaan. Mutta ehkä vähän samaa ongelmaa, että kun tulee ulkopuolelta ja sitten ei pysty oikein täyttämään niitä pelillisiä saappaita, joita jalkaan sovitellaan, niin jää sitten vähän pieneksi rooli.

Jos oikein miettii kuka joukkueessa olisi sellainen pitkään organisaatiossa pelannut kaveri, eli ketä ei ole tuotu ulkoa, ja joka kokemuksensa puolesta alkaisi olla tällaisessa mentorivaiheessa, niin se kaverihan on RNH. Ja RNH on 25-vuotias. Eli itseasiassa aika junnu vaikka nyt onkin tasan 500 ottelua vyöllään. Enkä tiedä onko hän miten johtajapersoona, mutta mielestäni kuvastaa sitä miten ovi on käynyt ja pelaajia on tullut ja mennyt aikamoinen liuta.

Eli tuli ehkä vähän sekavaa, mutta omasta mielestäni liikaa muuttuu koko ajan pelaajisto eikä ole sellaista tukevaa runkoa jonka varassa tuo joukkue olisi. Iso syy tähän mielestäni on sekin, että GM:ää on vaihdettu kuin paitaa eli aina kun tulee uusi GM niin luonnollisesti hän haluaa jättää oman kädenjälkensä ja laittaa kokoonpanoa uusiksi. Ja kun ei ole sitä perusrunkoa olemassa, niin leikkuri saattaa osua keneen vain. Siinä mielessä on huono ajatus taas vaihtaa GM:ää, mutta toisaalta en oikein tiedä onko Chiarellin aikana tapahtunut tässäkään asiassa kehitystä. Joukkue lepää tukevasti kahden nuoren kaverin eli McDavidin ja Draisaitlin harteilla.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Petrovic ainakin viikon verran saikulka ja tilalle kokoonpanoon nousi Benning. Eli puolustus:
Nurse-Russell
Jones-Larsson
Gravel-Benning

Hyökkäys:
Draisaitl-McDavid-Chiasson
Lucic-RNH-Puljujärvi
Rieder-Khaira-Kassian
Gambardella-Brodziak-Spooner

Ja Talbot aloittaa maalilla.
 
Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
“There were a lot of defencemen in Edmonton already and I thought they might want to bring in another forward (trade) but I’m not the one making the decisions.”

Niinhän sitä luulis.

Chicago ollut siis Caggiulan perässä jos silloin kun hän meni Edmontoniin ja Oilers oli viime kesänä Manningin perässä kun tuo meni Chicagoon. Nyt sitten molemmat joukkueet sai sen mitä halusivat. Garrison oli pelkkää tyhjää ilmaa treidissä kun pelaa jo Djurgårdenissa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Chicago ollut siis Caggiulan perässä jos silloin kun hän meni Edmontoniin ja Oilers oli viime kesänä Manningin perässä kun tuo meni Chicagoon. Nyt sitten molemmat joukkueet sai sen mitä halusivat. Garrison oli pelkkää tyhjää ilmaa treidissä kun pelaa jo Djurgårdenissa.
Eikä kaiketi kovin loistokkaasti ole alkaneet Caggiulan pelit Blackhawksissa eikä Manningin Oilersissa.
Hitchcock kai oli lupaillut Manningin pääsevän pelaamaan viikonloppuna. Mikä on ihan kiva. Vähän ikävää että juuri hankittu vahvistus on seitsemäntenä puolustajana kun Klefbom, Sekera ja Petrovic ovat saikulla.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tärkeimpänä tietenkin voitto ja kaksi pistettä sekä se että bonuspistekin meni toiseen konferenssiin. Mutta kolmannen erän katsomalla ei ihan hirveästi ollut sellaista "paloa" pelaamisessa. Pari hassua laukausta kohti maalia ja oikeastaan vasta viimeisen 30 sekunnin aikana porukka tuntui heräävän. Tämä ehkä vähän helpompi kotipeliputki on oikeastaan se viimeinen hetki alkaa voittamaan jos aikovat pudotuspeleihin, joten jotenkin toivoisi vähän enemmän "yritystä" tuohon tekemiseen. Lainausmerkit sen takia että varmasti yrittävät, mutta jotenkin peli vain ei näytä kovin hyvältä.

McDavidilta kohtuullinen ilta tehoin 2+1 ja sitten vielä rankkari sisään. Toinen aikalailla huippupelin pelannut kaveri oli Nurse. Yli puoli tuntia jääaikaa, tehot 1+1 ja oli koko sen ajan kun itse katselin todella aktiivinen.
Larssonilla puolestaan ei oikein suju. Taitaa olla jotain pientä vammaakin taustalla kun nyt jääaikaa van vajaa 17 minuuttia. Mutta jos edellisessä pelissä oli ohjaamassa kahta vastustajan vetoa omaan maaliin luistimella, niin nyt teki sitten Panthersin kolmannen. Jones katkaisi syötön oman maalin edessä, mutta kiekko suoraan Larssonin mailanvarteen ja siitä sisään.

Talbot oli riittävän hyvä. Ensimmäiseen ei ehkä ollut ihan valmis. Ja toista ennen torjui kiekon aikalailla huonoon paikkaan. Kolmannelle ei voinut mitään. Mutta oli sen aavistuksen parempi kuin vastustajan veskari.

Kolmanteen erään tuli muutoksia ketjuihin. RNH nostettiin ykköseen McDavidin ja Chiassonin kaveriksi. Draisaitlin laidoille sitten taas Rieder ja Puljujärvi. Khairan laidoille Lucic ja Kassian. Brodziak ja Spooner kävivät pari kertaa jäällä kääntymässä. Gambardella pelasi ensimmäisessä erässä neljä vaihtoa ja sen jälkeen ei jäällä käynyt. Jos ei loukkaantunut, niin ehkä voisi olla aika laittaa takaisin Condorsiin. Hitchcock oli toiveikas, että Yamamoto olisi jo lauantaina pelikunnossa.

EDIT: Oli muuten 3-3 tasoitusmaalissa Panthersilta sellaista Oilersmaista puolustamista. Kolme sekuntia ennen maalin syntymistä Barkov oli vielä oman maalin edessä McDavidin kanssa ja Matheson etutolpalla. Sitten tuli se Oilersmainen liike ja kaikki Panthersin pelaajat lähtivä reagoimaan Draisaitlin suuntaan. Barkovkin oikein kiersi McDavidin joka sitten peruutteli lähemmäs takatolppaa ja oli lopulta siellä käytännössä kahdestaan RNH:n kanssa odottamassa syöttöä. Oli niin tutunnäköistä tekemistä että oikein mieltä lämmittää kun se kerrankin käy jollekin muulle Oilersia vastaan pelatessa.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tärkeimpänä tietenkin voitto ja kaksi pistettä sekä se että bonuspistekin meni toiseen konferenssiin. Mutta kolmannen erän katsomalla ei ihan hirveästi ollut sellaista "paloa" pelaamisessa. Pari hassua laukausta kohti maalia ja oikeastaan vasta viimeisen 30 sekunnin aikana porukka tuntui heräävän. Tämä ehkä vähän helpompi kotipeliputki on oikeastaan se viimeinen hetki alkaa voittamaan jos aikovat pudotuspeleihin, joten jotenkin toivoisi vähän enemmän "yritystä" tuohon tekemiseen. Lainausmerkit sen takia että varmasti yrittävät, mutta jotenkin peli vain ei näytä kovin hyvältä..

Hitchcock sanoi joukkueen olleen tänään aika lailla puhki vieraspelireissun jäljiltä. Ensimmäisen 30 minuutin aikana laukoivat vain 8 kertaa kohti Panthersin maalia. Energiatasot olivat nollissa joka pelaajalla. Siihen nähden kaksi pistettä tästä pelistä on erittäin hyvä saldo. Tämä oli taisteluvoitto sanan varsinaisessa merkityksessä. Eihän se tietenkään hyvä merkki ole, että joukkue on väsynyt kauden tärkeimmän kotipeliputken kynnyksellä.

Draisaitlin jääaika tänään oli 28:34. Nurse pelasi 32 minuuttia. Hitchcock kertoi, että Nursen pelinluku on kehittynyt paljon hänen alaisuudessaan. Nurse ei lukenut kovinkaan hyvin peliä ennen Hitchcockin tuloa. Lisäksi Nurse on nykyisin paljon rauhallisempi paineen alla kuin aikaisemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös