Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 735 569
  • 8 583

teppana

Jäsen
Mikähän on ikä keskiarvo top-10 varausten murtautumisessa änäriin? Jesse on tosiaan vielä nuori ja aikaa on pari vuotta painaa hommia ennen kuin tosissaan alkaa ovet sulkeutua.
 
Mikähän on ikä keskiarvo top-10 varausten murtautumisessa änäriin? Jesse on tosiaan vielä nuori ja aikaa on pari vuotta painaa hommia ennen kuin tosissaan alkaa ovet sulkeutua.

Tuollainen tilasto olisi varmasti helppo kaivaa tai tehdä jopa itse kunhan vain määrittelet ensin murtautumisen. Olen ymmärtäväni, että Puljujärveä ei vielä lasketa änäriin murtautuneeksi.
 
Pulju on varmaankin siinä hilkulla. Ajattelisin sellaista roolia joukkueessa, missä ei enää tarvitse miettiä tuleeko komennus poppareille tai farmiin. Eli ns. "regular". Hankalahan se on mitään listaa tällaisesta subjektiivisesta määritelmästä tehdä.
 
predsfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Jessellähän on pelejä jo 124 plakkarissa. Parhaillaan peliaika nousussa ynnä pisteitä ropisee joten alkaa näkymään valoa tunnelin päässä
 
Nick Neim

Jäsen
Jessellähän on pelejä jo 124 plakkarissa. Parhaillaan peliaika nousussa ynnä pisteitä ropisee joten alkaa näkymään valoa tunnelin päässä
Pisteitä ropisee on aika vahva termi siihen nähden, että Puljujärvi on tehnyt viimeiseen 5 peliin 1+1, ja 10 otteluun tehot 2+2. Ja jos kasvatetaan otannan kokoa edelleen, on Puljulla viimeiseen 15 peliin 2+3 ja 20 peliin 3+3.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jessellähän on pelejä jo 124 plakkarissa. Parhaillaan peliaika nousussa ynnä pisteitä ropisee joten alkaa näkymään valoa tunnelin päässä

Totta, 32 ottelussa tällä kaudella on ropissut pisteitä huikaisevat 4+3. Ei löydy liigasta montaa samaan kykenevää peluria...
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
pisteitä ropisee
Eipä tuo kummoista ropinaa ole, kun kymmeneen peliin tulee neljä pinnaa. Ok, maalit ovat aina kivoja, mutta niitäkin on tullut vain kaksi. Ja päälle kaksi kakkossyöttöä murskatappioihin päättyneissä peleissä. Enempään on pakko pystyä nyt.
 
Jesse on pisteputkessa!

Oikeasti kaksi pinnaa kahteen peliin ei vielä ole huimaa, mutta kyseinen pelaaja elää itseluottamuksesta ja onnistumisista enemmän kuin moni muu. Ja juuri siksi pitää olla tyytyväinen näistä pienistäkin ilonaiheista.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Ei ole. Se, mihin on pakko pystyä nyt, on Hitchin ja muun valmennus-/urheilujohdon suunnitelmaan tai ajatukseen siitä, miten ja missä järjestyksessä Jesse kehittyy NHL-tason jekkumestariksi.
Mä vähän luulen, että Pulju on kauppatavaraa ja jos hän ei tuon enempään pysty, ostaja katsoo hänelle kivan paikan kolmosnelosesta ja 8-11 minuutin peliajoista. Jos nyt alkaisi tapahtua - sanotaan vaikka, että tämä orastava pisteputki ja peliaikojen nousu jatkuisi - niin voisihan se olla, että Jesse löytäisi itsensä paremmasta roolista jostain sopivammasta joukkueesta.

NHL on sellainen liiga, että vain kaikkein staroimmat starat saavat työrauhan silloinkin kun joukkue kyntää syvällä. Pulju ei ole tällainen pelaaja, joten Hitchillä ei todellakaan ole mahdollisuuksia odotella hiljattaisen kehittymisen tapahtumista kaikessa rauhassa. Oilersilla on tälläkin kaudella pullat aivan jääkylmässä uunissa - kiitos Chiarellin ME-mokailun. Hitchcockillakin on sopparia vain tämän kauden verran (vai onko vielä ensi kausi? Itseltäni olisi mennyt ohi) eikä ole mitenkään sanottua, että seuraavalla valmentajalla olisi samansuuntaisia suunnitelmia Puljun varalle. Samoin jos GM vaihtuu, niin voisi olettaa, että Oilersissa tapahtuu todella nopea retool, sillä huonoja sopimuksia on niin paljon. Näissä skenaarioissa Puljulla on todellinen vaara jumittua alempien ketjujen ja pienien minuuttien pelaajaksi.
 
Carlos

Jäsen
Jesse on pisteputkessa!

Oikeasti kaksi pinnaa kahteen peliin ei vielä ole huimaa, mutta kyseinen pelaaja elää itseluottamuksesta ja onnistumisista enemmän kuin moni muu. Ja juuri siksi pitää olla tyytyväinen näistä pienistäkin ilonaiheista.

Itse asiassa itse olen hyvinkin tyytyväinen tästä pisteputkesta, se osoittaa että sentään edes joku on menossa oikeaan suuntaan.

Sen sijaan EN ole tyytyväinen siitä miten nämä pisteet nykyään tuppaavat tulemaan. Seisovilta jaloilta. Kaveri jonka isoimpia vahvuuksia piti olla nimenomaan luistelu, seisoo paikallaan ja chippailee kiekkoa ison kroppansa turvin. Ihan jees sekin on, mutta tuskin oli se rooli mitä odotetaan miltään ykköskierroksen varaukselta.
 
Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Pisteitä ropisee on aika vahva termi siihen nähden, että Puljujärvi on tehnyt viimeiseen 5 peliin 1+1, ja 10 otteluun tehot 2+2. Ja jos kasvatetaan otannan kokoa edelleen, on Puljulla viimeiseen 15 peliin 2+3 ja 20 peliin 3+3.

Tässähän on selkeä trendi havaittavissa. Jos tämä koko kauden jatkunut tehojen tuplaus jokaista kymmenen pelin pätkää kohden jatkuu, Gretzkyn ennätys on vielä Puljun käsittelyssä paperia.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Puljun peli ei vaan näytä kehittyvän ainakaan hyökkäyssuuntaan. Pisteistä viis mutta ei tuo touhu näytä juurikaan mihinkään etenevän. Sanotaan nyt vielä että ainakaan Oilersissa.

Toivotaan toki että lähtis.
 
White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC

Mutta puolustussuuntaan vissiin homma paranee? Ite pelkän koosteen ja tilastojen varassa...
Harvassa oli Oilersin pelaajista ne, jotka ei ole miinuksella tässä pelissä.
Puljulla kuitenkin se 15min peliaikaa ja +/-0, niin ei se nyt siltä osalta ainakaan ihan perseelleen menny.

Toivotaan tosiaan, että tulosta alkaisi tulemaan tasaisesti ja löytäis sen oman tekemisen kuntoon. Eikös se Hitscock puhunu, että opetetaan Jesse puolustamaan, sitte AV vastuuta, jne.?
 
Ei se perseelleen menny mutta Puljusta odotettiin jotain muuta kun vain yksi rosteripaikka.
 
Itäpuu

Jäsen
Ei se perseelleen menny mutta Puljusta odotettiin jotain muuta kun vain yksi rosteripaikka.
Hyvän pelin Jesse pelasi, saa sen myöntää Katsoitko peliä vai halusitko vain trollata? Pulju ei tehnyt juuri virheitä, ja hyvän laitapelin ja syötön kautta avasi maalipaikan RNH:lle ja Lucicille. Koko Hitchcockin ajan Puljun tekeminen on tasaisesti parantunut. Jos saisi vielä enemmän kiekkoa vauhtiin, niin vahvuudet tulisivat paremmin käytettyä joukkueen hyväksi. Toki tämä päätypelin kautta pelaaminen on turvallisempaa, että sikäli hyvä sekin.
 
Katsoin pelin ja en tietääkseni trollannu. Ihan ok Jesse pelas mutta samaan pystys varmaa 7 kiepiltä otettu pelaaja.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Katsoin pelin ja en tietääkseni trollannu. Ihan ok Jesse pelas mutta samaan pystys varmaa 7 kiepiltä otettu pelaaja.

Ei kannata liikaa tuijottaa sitä Draftnumeroa. Toki top10 drafteilta odotetaan paljon, mutta se ei kerro mitään. Puljulta on odotettu enemmän, mutta nyt suunta on ollut kuitenkin ylöspäin. Töitä on paljon edessä, mutta Puljulla on vielä aikaa lunastaa se potentiaali, mitä häneltä odotettiin draftissa. Mitä häneltä itse odotan, niin voisi olla hieman enemmän röyhkeämpi ja ilkeämpi. Tällä tarkoitan sitä, että käyttäisi puhtaasti hyväkseen isoa kroppaansa.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Silti niitä 7-kieppiläisiä pelaa kovin vähän tässä liigassa.

Puljujärven draft-listalta (2016), 7.kierroksen jätkät (30kpl) ovat pelanneet tällä hetkellä yhteensä tasan 0 peliä jääkiekkoa nhl:ssä.

6.kierrokselta löytyy Jesper Bratt mutta muuten saa mennä aika ylös ennenkuin rupeaa löytymään vähän kovempia pelimiehiä. Jesse itseasiassa draft 2016-ukkojen pistepörssin 13. jos nopeasti oikein laskin. Kovasti kisaa mm. Coloradon 10-varauksen Jostin kanssa, jolla pisteitä 19+19 (111 peliä). Puljujärvellä 18+17 (125 peliä).

Eli jännästi kuitenkin ainakin vielä 2016-draftvuosikerta antaa odottaa itseään ihan kärkeä lukuunottamatta. Toki Puljujärvi varattiin numerolla 4., mutta 10 ukkoa koko ykköskierrokselta ei ole pelannut peliäkään ylhäällä, joten ehkä heikommin menee heillä.

Toisen kierroksen ukoista (v.2016) vain 8 on saanut pelimerkinnän. Noiden jätkien pistepörsin kolmostilaan riittää Detroitin pakin Hronekin 7 pist.

Tietty jos halutaan verrata Matthewsiin tai Laineeseen, niin onhan Puljujärvi ollut kova pettymys. Duboiskin pelaa hyvin Panarinin ja Atkinsonin kanssa. Mutta jos peilataan vähän alempiin varauksiin niin tilanne muuttuu.
 
predsfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Jos otetaan vertailuun Laine ja Pulju niin pisteiden valossa ovat eri kastissa, mutta jos katsotaan tämänhetken pelaamista niin en näe juurikaan hirveetä tasoeroa suuntaan taikka toiseen. Sitkeys palkitaan aikanaan ja kyllähän Jessellä sitä riittää
 
myhyjukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

No ei ole kyllä mikään positiivinen juttu jos on verrattavissa Laineen tämän hetkiseen peliesitykseen
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jessellä on vähän tuollaiset William Nylanderin tyyliset tehot tältä kaudelta. Toki maaliin osuu huomattavasti paremmalla prosentilla.

Puljujärvi 32 4+3=7 (PPG 0,218)
Nylandrer 14 1+2=3 (PPG 0,214)

Pulju reenailee ensi syksyn Oulussa ja lypsää Oilersilta 6,75 miljoonan taalan vuosiansiot monivuotisella sopimuksella.

Puljun tekemä seuraava sopimus on muuten ihan yhtä mielenkiintoinen odotettava kuin hänen uransa suunta nyt muutenkin, onkohan Oilers tekemässä vielä prospektinsa kanssa jonkun esim. vuoden ja miljoonan diilin tai vaikka parin vuoden vastaavan, kaupataanko muualle vai mikä lie asetelma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös