U20 MM-kisat 2018–2019: Suomi

  • 219 219
  • 1 037
Tila
Viestiketju on suljettu.

Jody Ejaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Huvittuneena luin Jatkoajan pelaaja-arvostelut, jotka siis löytyy täältä: https://www.jatkoaika.com/Artikkeli...ppisuoritus-ja-alisuorittanut-Tolvanen/208113

Kummasti about seiskan jengi otti maailmanmestaruuden nimiinsä.

Olihan noissa JA:n analyyseissä vähän sellaista "väärin voitettu" näkemystä. Vielä kun analysoisivat sen, että miksi USA, Kanada tai Ruotsi eivät voittaneet mestaruutta, vaikka olivat niin paljon parempia. Turnauksen formaatti suosii tuurilla seilaavia?
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mielipiteitähän nuo ja jotenkin typerää minun mielestäni kultamitaliin päättyneen turnauksen jälkeen arvottaa pelaajia joillain kouluarvosanoilla.

Tolvanen laukoi koko ajan ja joka paikasta vielä alkusarjan loppuun asti. Sitten vähän hylkäsi sen homman ja rupesi tekemään kaikkea muuta. Lopulta olti pudotuspelien ajan Suomen ehdotonta parhaimmistoa ja johtavana pelaajana otti johtavalle pelaajalle kuuluvaa vastuuta.
 

zeppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Avalanche
Jos voittaa mestaruuden ja siinä matkalla kovat kiekkomaat tyydyttävällä arvosanalla niin millaista tykitystä olisikaan ollut jos olis pelattu hyvin.. Juu vaikeuksia oli mutta lopputulos ratkaisee! Hyvä Suomi!
 

Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Olipa huikea peli. Edellisiä en pystynyt katsomaan kun olen Sri Lankassa. Paikalliset katsoi vähän ihmeissään ku rantatuolissa finaalia katsoin ja ihmettelivät mikä laji tuo on.
Huikeaa miten nuorten ominaisuudet on muuttuneet viimeisen 10v aikana. Aiemmin tuntui että jenkit ja muut on isompia, vahvempia ja taklaa kovempaa. Nyt on viime vuosina tilanne ollut täysin toinen ja se näkyi myös tässä pelissä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Lindbergin nollapeli oli vain 8 arvoinen suoritus, tietysti 0+0 varmasti vaikutti, että parempaanhan olisi pystynyt.

Oli kuitenkin aika pahaa haparointia Kanadaa vastaan loppuhetkillä luukunavaamisen kanssa. Lisäksi Luukkosen urheilujuomaa ei meinannut löytyä finaalin toisella power breakillä.
 

Rankkari

Jäsen
Joukkue sai aiheestakin kuraa niskaansa, alkusarjassa.. mutta, mutta joukkue uskoi tekemiseensä poikkeuksellisen vahvasti. Tämän vuoksi joukkue voitti pelillisesti vahvat pohjoisamerikkalaiset joukkueet. Tämän vuoksi myös onnikin oli matkassa.
Yksittäisistä pelaajista Ukko-Pekka oli ylivoimaisesti joukkueen paras, ja toi siten mahdollisuuden mestaruuteen.
Toivottavasti jääkiekkoliitolla on pelisilmää, ja järjestää myöhemmin joukkueelle juhlatilaisuuden. Vaikkapa vasta kesätauolla.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huvittuneena luin Jatkoajan pelaaja-arvostelut, jotka siis löytyy täältä: https://www.jatkoaika.com/Artikkeli...ppisuoritus-ja-alisuorittanut-Tolvanen/208113

Kummasti about seiskan jengi otti maailmanmestaruuden nimiinsä.

Niinpä. Suomen kokonaisarvosana oli 7, koska turnaus meni odotusten mukaisesti. Näin kerrottiin ko. jutussa. Siis odotusten mukaisesti ja tuloksena maailmanmestaruus. Kuitenkin lähes jokaisen ottelun lopputulema oli se, että pieleen meni. Finaaliottelukin oli Suomelta miltei turnauksen heikoin. Ja sehän tässä onkin paradoksaalista, että Suomi ei noiden JA:n juttujen mukaan päässyt tasolleen missään vaiheessa. Kuitenkin loppuarvosana on seiska, koska turnaus meni odotusten mukaisesti.

Tarkoittaako tuo, että Suomen peli oli odotusten mukaista, mutta se oli jättiyllätys, että sillä päästään maailmanmestaruuteen? En oikein muutakaan selitystä tuohon löydä kun seiskan arvosanalla kuitenkin mennään maailmanmestaruuteen olematta kisojen ylivoimainen mestarisuosikki. Tai mestarisuosikki ollenkaan. Vai sitä, että arvosana on 7, koska Suomi ei päässyt tasolleen. Se oli kuitenkin odotusten mukaista, että Suomi ei pääse tasolleen ja näin ollen seiska on perusteltu? Siis häh oikeasti. Olisikin mukavaa kuulla samalta toimittajalta muiden kärkimaiden osalta samat arviot. Ihan joukkuekohtaiset arviot riittää jos ei pelaajittain jaksa perata läpi.

Okei, yksittäisen (ilmeisesti) toimittajan mielipiteitä nämä ja mielipiteitä on tunnetusti monia. Itseäni kuitenkin hieman hämää, että ns. nollatason suorituksella päästään arvosanaan 8 (esim. nelosketjun Moilanen), mutta Tolvanen saa arvosanaksi 6, vaikka on suunnilleen joukkueen paras hyökkääjä. Santeri Virtanen saa arvosanaksi 9, koska "perusvarmaa peruspelaamista". Tolvanen olisi heittänyt punaiselta kiekkoa päätyyn ja lähtenyt vaihtoon, niin olisi suorittanut perusvarmaa peruspelaamista ja sillä hyvät arvosanat? Joo ymmärrän, että odotusarvoihin peilataan, mutta silti.
 
Viimeksi muokattu:

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Nostan kyllä tälle uudelle sukupolvelle hattua siitä että eivät jäätyneet kun USA tuli 2-2 tasoihin. Yleensä kun tossa tilanteessa se takaa tullu jengi menee myös ohi.

Näytti siellä USA enemmänkin jäätyvän, Suomi kyllä ansaitsi tuon maalin ja oli huomattavasti aloitteellisempi ja rohkeampi. Vähän kyllä jännitti, että tuon johdosta sieltä vielä joku läpiajo lopussa tulee, mutta hienosti jätkät keräsivät itsensä sen synkän 2 minuuttisen jälkeen.

E: Tolvaselta myös esimerkillistä pelaamista tuossa tilanteessa, hienosti nousi kyllä esiin aina ratkaisevilla hetkillä niin Kanadaa kuin Yhdysvaltoja vastaan ja oli todella rauhallinen kentällä.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Ykkösenä voidaan mainita kiekkokontrolli. Se on kaiken perusta. Omista ei lähdetä koohottamaan alivoimaisia hyökkäyksiä tai vaihtoja ei suoriteta neppaamalla kiekko päätyyn. Tarvittaessa palautetaan alaspäin, jos näyttää ettei keskialueen yli päästä vauhdilla. Ei pelata ns. P-Amerikkalaista kiekkoa, jossa heitellään kiekkoa silmät kiinni pleksin kautta ulos tai punaisen jälkeen pätäyyn, jonka jälkeen koohotetaan niin vitusti perään.

Meidän peli on kehittynyt siinä missä muukin jääkiekko. Tämä joukkue oli tuonut ison paineistus-elementin ja unohtanut keskialueella seisomisen täysin. Todella toimiva ratkaisu - etenkin pienessä kaukalossa ja hyvällä materiaalilla.

Joku varmasti osaa antaa vielä kattavamman vastauksen. Kannattaa kuunnella vaikka videovalmentajan kommentit finaalin mainoskatkoilta. Aika hyvin selvensi, miten Suomi yrittää pelata. Tiivistettynä: Pysy kiekossa, älä lähde suorahyökkäyskilpailuun Jenkkien kanssa, älä hyökkää alivoimaisena.

Tätä pelitapaa vielä vähän vaihdeltiin pelistä toiseen tai sitten se peli vain luonnollisesti kehittyi paremmaksi turnauksen edetessä. Ruotsi vastaan nähtiin vielä todella passiivinen Suomi ja avauspelaaminen tuotti suuria tuskia. Tuosta se hiljalleen sitten kehittyi siihen haluttuun, eli nähdäkseni puolustajien tehtävä oli tuoda kiekko hallussa omista ja levittää laitureille jotka usein toivat kiekon alueen yli. Hyökkääjien ja pakkien roolitus oli aika selkeää, eikä puolustajilla tuntunut olevan ihan hirveästi vapauksia.

Kanadaa vastaan jos en väärin muista niin karvattiin vain yhdellä hyökkääjällä, Sveitsiä vastaan sitten tultiin kahdella hyökkääjällä ja saatiin myös pakkeja osallistumaan peliin aktiivisemmin vastustajan hyökkäyspäässä. Yhdysvaltoja vastaan sitten peliä oli suoraviivaistettu (vaikeea sanoa oliko tämä taktinen muutos vai kehitys pelissä) niin, että pelattiin suoraviivaisemmin maalia kohti ja lauottiin aktiivisemmin paikoista. Sveitsiä vastaan varsinkin oli useita tilanteissa missä mielummin pysyttiin kiekossa ja haettiin hyvää maalipaikkaa laukauksen sijasta. Yhdysvaltoja vastaan myös pakit laukoivat mielestäni hanakammin sekä heiltä nähtiin myös tässä pelissä nousuja vastustajan päätyyn ja jopa jokunen pinchaus.

Itse olen kyllä vähän yllättynyt, että tällä systeemillä se mestaruus tuli. Kyllähänä tätä samaa ovat jo Jaloset sun muut Marjamäet yrittäneet, eikä se homma ole ikinä toiminut pienessä kaukalossa halutulla tavalla Yhdysvaltoja tai Kanadaa vastaan. Jalonenkin tosin mainitsi, että muistaakseni Vancouverin kisoissa ongelmana olisi ollut se ettei kaikki pelaajat ostaneet pelitapaa ja isot hahmot (varmaan Teemu) olivat nousseet kyseenalaistamaan pelitapaa. Onhan tuo pelitapa kuitenkin semmoinen, että se vaatii kaikkilta 100% sitoutumista ja täyttä panosta kun homma perustuu pitkälti kuitenkin tiiviiseen puolustamiseen, taisi vastustajan ylivoima hyökkäyksetkin jäädä ihan yhden käden sormilla laskettaviksi ja nopeasti muistuu mieleen vain se yksi läpiajo jolle nyt ei varmaan missään maailmassa olisi mitään voinut.

Niin ja nykyisin P-Amerikkalainen kiekko ei muuten tarkoita sitä, että vedetään kiekko päätyyn ja koohotetaan perään. Toki jotkut joukkueet varmaan tuotakin harrastavat (Ducks, Senators?) vielä nykyisin. Tältä kaudelta löytyy kuitenkin aivan päinvastaisiakin esimerkkejä, esim. Tampa pelaa mielestäni aika puhdasta kiekkokontrollia eivätkä he kiekosta herkällä haluta luopua, Montreal olisi myös toinen hieno esimerkki miten heikommallakin materiaalilla pystytään pelaamaan vauhdikasta kiekkoa ja pitämään kiekkoa myös hallussa. Samalla tapaa mielestäni myös Jets pyrkii aina pitäämän ensisijaisesti kiekkoa hallussa, mutta missä ero tulee niin Jets heittää myös rohkeasti kiekkoa ränniin ja lähtee hakemaan sitä kulmasta pois ja peli on vielä suoraviivaisempaa. Yksi asia mikä on myös lähivuosina muuttunut on se miten puolustajat osallistuvat peliin. Nykyisin on todella tärkeää, että pakit pystyvät tuomaan kiekon hallussa alueelta pois tai alueelta sisään, puolustajat eivät myöskään ole niin paljoa puolustajia nykyisin eli siellä on monessa joukkuessa täysi vapaus lähteä vastustajan kulmiin rouhimaan kiekkoa tai kuljettaa kiekko ihan päätyyn saakka. Tästä hyvä esimerkki on Byfuglien joka on usein pelaa ihan puhdasta hyökkääjää vastustajan alueella ja Laine saattaa sitten liukua viivalle passiin. En tiedä voidaanko vielä puhua ihan pelipaikattomasta kiekosta, mutta usein ne pelipaikkojen roolit alkavat kyllä hämärtymään aika paljon.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sanottavaa olisi paljonkin mutta nyt ei jaksa kirjoittaa. Hieno joukkue. Pakko nostaa erikseen Talvitie, Utunen, Virtanen. Huikeita sotureita. Myös Laaksonen oli yllättävän kova.
 
Ei se varmaan sitä varausnumeroa nostanutkaan, toki kun saa annettua riittävän kovat näytöt muilla areenoilla niin tämä kiekkokauden näkyvin paikka (varausikäisille) on varaa missata.

Kotkaniemen varausnumeroa nosti onnistuminen kauden päätapahtumassa eli kevään U18-kisoissa. Sama on siten Kokkosellakin vielä edessään. Näin ollen voinee näin maailmanmestaruuden ratkettua jo vähitellen unohtaa Kokkosen pudottaminen näistä kisoista. Ei tule vaikuttamaan hänen varausnumeroonsa. Kuten ei sekään (ylöspäin), että Honka valittiin kisoihin.

Nuo puheet siitä, että päävalmentaja Ahokas jotenkin kampittaisi Kokkosen, tai yhtään kenenkään, uraa on täyttä sitä itseään.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kummasti about seiskan jengi otti maailmanmestaruuden nimiinsä.
No onneksi oltiin vaan tollasella seiskan jengillä liikenteessä. Ajattele jos jokainen pelaaja ois pelannut 9 taikka 10 tasolla niin tosi tylsää ois ollu katella sellaista dominointia matsista toiseen. Nyt sentään oli hieman jännitystä mukana!

Lindbergin nollapeli oli vain 8 arvoinen suoritus, tietysti 0+0 varmasti vaikutti, että parempaanhan olisi pystynyt.
Varmaan artikkelin kirjottaja olisi toivonut Lindbergiltä sellaisia Jukka Tammimaisia 95 nevöforget suorituksia mestaruusjuhlissa. Nyt jäi munasynditanssit YLE:n lähetyksessä tekemättä niin arvosanaksi vaan 8 vaikka pelasi virheettömän pelin. Mielestäni toi Lindbergin arvosana kisoista osottaa että tolla toimittajalla nyt oli suuri tarve vähätellä eri pelaajien suorituksia.
 
Viimeksi muokattu:

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Kuka tuo Jere Korkalainen on? Oli hämmentävä arvio mielestäni joukkueen pelaajista. Niin monesta etten ala edes yksilöimään. Oisko jatkoaikaan mahdollista saada uutisia ihmisiltä, ketkä tietävät jääkiekosta jotain?
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin... Itse kutsuisin tuota lätkäksi... Jopa hyväksi lätkäksi. Mielestäni saa olla melkoinen brandmanager, että jaksaa vieläkin puhua jostain meidän pelistä.
No, kaikkihan se on lätkää, mitä kentällä tapahtuu. Tuskin kukaan väittää, että Meidän peli olisi jotain uutta ja vallankumouksellista, mitä ei ole ennen nähty. Se on vain yksi - tosin varsin osuva - tulkinta ja näkemys, mitä kentällä kannattaa tehdä. Hyvin saman kaltaista peliä on nähty ennenkin eri joukkueilta.

Minusta on tosin aika iso ero siinä, lähdetäänkö omista aina nopeasti pystyyn, vai valitaanko hitaan, nopean tai puolinopean hyökkäyksen välillä kentällä vallitsevaan tilanteeseen reagoiden. Meidän pelin erityisyyttä aikanaan ehkä korosti se, että aiemmin Suomessa oli vallalla ajatus, että altavastaajan kannattaa aina purkaa kiekko mahdollisimman nopeasti pois omalta alueelta, jotta sitä ei menetetä. Ja samalla ajateltiin, että pystyyn rynnistävien laitureiden tavoittelu pitkillä syötöillä on kannattavaa, koska silloin saatetaan edes joskus päästä ylivoimahyökkäyksiin tai läpiajoihin.

Tarvittiin isohko ajatuksellinen muutos, että ymmärrettiin epätoivoisten alivoimaisten hyökkäysyritysten johtavan vain toistuviin kiekonmenetyksiin - mikä puolestaan avaa vastustajalle vastahyökkäyksen mahdollisuuksia. Meidän pelin merkittävin uusi ajatus oli siinä, että kiekkoa ei käytännössä koskaan kannata dumpata ("dump and chase") vastustajalle, vaan pitää omalla joukkueella, jotta voi itse määrä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Edellisissä kisoissa valmentajat (Ahokas, Rautakorpi ja miehissä Marjamäki) olivat tulleet tulokseen, että kapeassa kaukalossa ei voi Meidän pelin kiekonhallintafilosofian mukaan pitää kiekkoa omassa päädyssä ihanteellista hyökkäykseenlähtöä rakennellen, vaan se on pakko siirtää nopeasti eteenpäin. No, kaikki yritykset johtivat vain avauspelaamisen vaikeutumiseen, kiekonmenetyksiin ja vastustajan vastahyökkäyksiin. Itse ei edes päästy yrittämään maalintekoa, ja vastustajalle se oli entistä helpompaa!

Tähän turnaukseen väkisin pakotettu nopea pelaaminen oli poistettu ja oman pään kiekottelu lisääntyi, ja - kas kummaa - kiekonmenetyksiä ei enää tullutkaan niin paljon kuin parina edellisenä vuotena. Suomi piti kiekkoa entistä enemmän, ja aiempaa useammin kiekko saatiin hallitusti vastustajan päätyyn. Minusta tuossa on todella suuri taktinen ero!

Eli:
1. Meidän peli: pelataan sekä hitaita että nopeita lähtöjä aina kuitenkin kiekkokontrollia korostaen
2. Ei-meidän peli: pelataan lähestulkoon vain nopeita lähtöjä välittämättä syntyvistä irtokiekoista (ne vain pitää yrittää voittaa)

Pari vuotta kokeiltiin "kakkosta" - ei toiminut. Nyt palattiin "ykköseen", ja lopputulos nähtiin...


Ps. tiedän, että yllämainittu on rankka yleistys, johon sisältyy paljon muutakin...
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Huvittuneena luin Jatkoajan pelaaja-arvostelut, jotka siis löytyy täältä: https://www.jatkoaika.com/Artikkeli...ppisuoritus-ja-alisuorittanut-Tolvanen/208113

Kummasti about seiskan jengi otti maailmanmestaruuden nimiinsä.

Jos maailmanmestaruus riitti seiskan arvosanaan, olisi kiva tietää, mitä korkeampiin arvosanaan olisi vaadittu. Olisiko alkusarjan Ruotsi- ja USA-pelien voittaminen nostanut arvosanaksi 8? Turnauksissa on harvinaista, että joku joukkue voittaa kaikki pelinsä. Sekin on harvinaista, ettei yhtään heikompaa peliä sattuisi kohdalle turnauksen aikana, varsinkin kun ottaa huomioon, että turnauksen tahti on 7 peliä 11 päivään. Siksi voittava strategia on: "Win the right games."

Ruotsi on voittanut kaikki alkusarjan pelinsä U20-kisoissa 2008-2019, mutta se on tuona aikana voittanut vain kerran kultaa. 12 vuotta alkusarjan dominointia ja 1 kulta! Lisäksi tuolta ajanjaksolta Ruotsilla on 5 hopeaa, 1 pronssi, 4 hävittyä pronssiottelua ja 1 putoaminen puolivälierässä. Näyttää siltä, että voittamisen kulttuuri alkusarjassa ei ole synnyttänyt voittamisen kulttuuria ratkaisupeleissä, joissa Ruotsin saldo edellisen 12 vuoden ajalta on, että turnaus on 10 kertaa päättynyt tappioon. Suomen joukkueen peli on aaltoillut paljon, myös turnauksen sijoituksen kannalta, mutta tältä samalta 12 vuoden ajalta mukaan on silti tarttunut 3 kertaa kultaa. Miesten turnauksissa asetelma on usein päinvastainen. Siellä Ruotsilla on voittamisen kulttuuria ratkaisupeleistä, vaikka alkusarja olisikin sujunut heikosti. Sen sijaan Suomi on usein alisuorittanut tai sulanut tosipeleissä miesten tasolla. Jos alkusarjassa voittaa Etelä-Korean 8-1, Latvian 8-1 ja Norjan 7-0, näillä voitoilla ei ole mitään väliä, jos puolivälierässä pudotaan Sveitsiä vastaan. Tärkeintä on syttyä niihin peleihin, joilla on oikeasti merkitystä.

Jos tarkastellaan Suomen viimeistä kolmea U20-mestaruutta sekä vuoden 2011 aikuisten maailmanmestaruutta, näitä kaikkia turnauksia on yhdistänyt tietynlainen kasvutarina, kipuilu ja vaikeuksien voittaminen. Vuonna 2011 alkusarja oli täyttä tervanjuontia. Latviaa, Tsekkiä, Saksaa, Slovakiaa ja Venäjää vastaan oltiin tappiolla, ja alkusarjasta vain Tanska ja Slovakia voitettiin varsinaisella peliajalla; Latvia, Saksa ja Venäjä voitettiin rankkareilla. Kuitenkin joukkue oppi turnauksen aikana nousemaan tappioasemasta voittoon monta kertaa. Puolivälierissä päästiin helpolla, kun vastaan asettui Norja, ja välierässä ja finaalissa joukkue lähti liitoon kukistaen Venäjän ja Ruotsin. U20-kisoissa 2014 Suomi hävisi Ruotsille ja Sveitsille alkusarjassa, ja puolivälierissä oltiin Tsekkiä vastaan tappiolla 1-3. Joukkue kamppaili voittoon Tsekistä, Kanada jyrättiin täysin välierässä ja Ruotsi voitettiin finaalissa sumputtamalla ja Ristolaisen jatkoaikamaalilla. Vuonna 2016 peli oli kammottavaa vuoristorataa, kun alkusarjassa lähdettiin maalintekokilpailuihin Venäjää, Slovakiaa ja Tsekkiä vastaan. Puolivälierässä oltiin monta kertaa tappiolla Kanadaa vastaan ja Vehviläinen vaihdettiin maalin suulta pois kesken pelin, mutta lopulta Leijonat kaatoi Kanadan maalintekokilpailussa. Välierässä joukkue oppi vihdoinkin puolustamaan ja voitti Ruotsin tiukassa pelissä. Finaalissa Venäjää vastaan oltiin pari kertaa tappiolla, mutta aina noustiin tasoihin, ja voitettiin jatkoajalla. Tänä vuonna hävittiin Ruotsille ja USA:lle alkusarjassa, ja Kanadaa vastaan oltiin 47 sekunnin päässä laulukuorosta. Suomi kuitenkin voitti sen pelin, ja sen jälkeen joukkue hitsautui yhteen, ja Sveitsi ja USA voitettiin tyylikkäästi ratkaisupeleissä.

Kaikissa näissä voitetuissa turnauksissa oli se yhteistä, että peli ei ollut valmista alkusarjassa, vaan kehittyi pikkuhiljaa. Välillä oli tuskaisia aikoja, mutta joukkue onnistui nostamaan tasoaan ja kasvamaan joukkueena juuri oikeina hetkinä. Vuosien 2016 ja 2019 finaaleissa oli myös se yhteinen, että joukkue menetti johtoasemansa kipeästi 3. erässä (2016 Venäjä tasoitti pelin 6 sekuntia ennen 3. erän loppua, 2019 USA tuli tasoihin kahden maalin tappioasemasta alle 2 minuutissa). Kummassakaan tapauksessa joukkue ei lannistunut johdon menetyksestä, vaan jatkoi taistelua ja nousi voittoon.

Yhteenvetona, ehkä menestyksen salaisuus ei olekaan se, että peli on heti valmista ja dominoidaan joka peli, vaan keskitytään "Kaikki minulle heti" ajattelun sijaan pelisuunnitelman pitkäjänteiseen hiomiseen, joukkuehengen luomiseen sekä yhdessä kehittymiseen, taisteluun ja lopulta voittamiseen ratkaisevissa peleissä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa itsekin naureskelin. Jotenkin tuntuu että Jatkoajan jutut noin yleisesti ottaenkin on nykyään täyttä paskaa. Missä on se laatu, jolla Jatkoaika aikanaan nousi Suomen johtavaksi kiekkomediaksi? Tällä hetkellä ollaan kaukana siitä ja lipsumassa yhä enemmän ja enemmän roskamedian suuntaan.

Onneksi sentään Suomi oli oikeasti mestaritasoa, eikä mikään seiskan jengi.
 

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Jatkoajan laatu on aina pohjaunut mielestäni keskustelupalstaan, ja tulee pohjautumaan myös jatkossa. Koko uutisosion vois heivata pois. Tämän päivän arvosanat nuorten kisoista oli hyvä esimerkki siitä.
Palkatkaa oikeasti joku joka ymmärtää asioista tai linkittäkää vain muiden uutisia kiitos.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
No, kaikkihan se on lätkää, mitä kentällä tapahtuu. Tuskin kukaan väittää, että Meidän peli olisi jotain uutta ja vallankumouksellista, mitä ei ole ennen nähty. Se on vain yksi - tosin varsin osuva - tulkinta ja näkemys, mitä kentällä kannattaa tehdä. Hyvin saman kaltaista peliä on nähty ennenkin eri joukkueilta.

Minusta on tosin aika iso ero siinä, lähdetäänkö omista aina nopeasti pystyyn, vai valitaanko hitaan, nopean tai puolinopean hyökkäyksen välillä kentällä vallitsevaan tilanteeseen reagoiden. Meidän pelin erityisyyttä aikanaan ehkä korosti se, että aiemmin Suomessa oli vallalla ajatus, että altavastaajan kannattaa aina purkaa kiekko mahdollisimman nopeasti pois omalta alueelta, jotta sitä ei menetetä. Ja samalla ajateltiin, että pystyyn rynnistävien laitureiden tavoittelu pitkillä syötöillä on kannattavaa, koska silloin saatetaan edes joskus päästä ylivoimahyökkäyksiin tai läpiajoihin.

Tarvittiin isohko ajatuksellinen muutos, että ymmärrettiin epätoivoisten alivoimaisten hyökkäysyritysten johtavan vain toistuviin kiekonmenetyksiin - mikä puolestaan avaa vastustajalle vastahyökkäyksen mahdollisuuksia. Meidän pelin merkittävin uusi ajatus oli siinä, että kiekkoa ei käytännössä koskaan kannata dumpata ("dump and chase") vastustajalle, vaan pitää omalla joukkueella, jotta voi itse määrä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Edellisissä kisoissa valmentajat (Ahokas, Rautakorpi ja miehissä Marjamäki) olivat tulleet tulokseen, että kapeassa kaukalossa ei voi Meidän pelin kiekonhallintafilosofian mukaan pitää kiekkoa omassa päädyssä ihanteellista hyökkäykseenlähtöä rakennellen, vaan se on pakko siirtää nopeasti eteenpäin. No, kaikki yritykset johtivat vain avauspelaamisen vaikeutumiseen, kiekonmenetyksiin ja vastustajan vastahyökkäyksiin. Itse ei edes päästy yrittämään maalintekoa, ja vastustajalle se oli entistä helpompaa!

Tähän turnaukseen väkisin pakotettu nopea pelaaminen oli poistettu ja oman pään kiekottelu lisääntyi, ja - kas kummaa - kiekonmenetyksiä ei enää tullutkaan niin paljon kuin parina edellisenä vuotena. Suomi piti kiekkoa entistä enemmän, ja aiempaa useammin kiekko saatiin hallitusti vastustajan päätyyn. Minusta tuossa on todella suuri taktinen ero!

Eli:
1. Meidän peli: pelataan sekä hitaita että nopeita lähtöjä aina kuitenkin kiekkokontrollia korostaen
2. Ei-meidän peli: pelataan lähestulkoon vain nopeita lähtöjä välittämättä syntyvistä irtokiekoista (ne vain pitää yrittää voittaa)

Pari vuotta kokeiltiin "kakkosta" - ei toiminut. Nyt palattiin "ykköseen", ja lopputulos nähtiin...


Ps. tiedän, että yllämainittu on rankka yleistys, johon sisältyy paljon muutakin...
Ai itella on jotenki mennyt ohi tai unohtunut, että Suomi olis pelannut täysin sokkona pystysuunnan lätkää... Ja mulla on kyl jotenkin sellainen mielikuva, että aika harvassa tuollaiset joukkueet nykypäivänä on.

Sen muistan, että Marjamäen lätkässä on ollut pystysuunnan koohotuselementtejä. mm... mm-kisoissa ja olympialaisissa tiputuksia ja levittäviä syöttöjä oli ihan liian vähän. Late on siitä hauska kaveri, että on pystynyt peluuttamaan mm-kisoissa maailman hitainta pystysuunnan koohotuslätkää. Olisiko ollut edellisvuoden MM-kisat, missä 5 ukkoa tuli oman päätyviivan taakse ja siellä odotettiin aika X ja sitten kun play nappia painettiin alkoi pystysuunnan koohotuslätkä, jossa ei rytmityksille enää ollut sijaa....

Tuo alivoimaisena hyökkäämisen pelko ja tulkinta on mielestäni usein yksi sudenkuopista...Alivoimaisia tilanteita ei kannata liiaksi pelätä, sillä ne on aina mahdollisuus luoda ylivoimaisia ja vauhtiylivoimaisia tilanteita johonkin toiseen tilaan....
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pakko se on uskoa, että tämä Z-sukupolvi on eri puusta veistetty kuin vaikkapa nyt Nuori-Suomi - sukupolvi, joka olisi tehtaan takuulla sulanut siihen paikkaan, kun jenkki tasoitti pelin kahteen kahteen. Suomi taipui, mutta ei katkennut tuosta. Ei tullut Mats Sundinin irvistystä tai Torinoa mieleen. Kyllä nämä isot pelit loppujen lopuksi mentaalisella tasolla ratkaistaan puhuttua enemmän.

Juuri tämän takia aikuistenkin maajoukkueessa pitäisi mahdollisuuksien mukaan suosia entistä enemmän tätä nuorta sukupolvea, varsinkin nyt kun NHL:ssäkin pelaa jo varsin paljon suomalaisnuorukaisia ja heitä on muissakin sarjoissa tärkeissä rooleissa (SM-liiga, KHL yms).

Euroopassa pelaavat isommat tähdet ovat erikseen, mutta A-maajoukkueesta pitäisi muuten dumpata armotta pois kaikki jo näyttönsä antaneet perusväkertäjät, pörrääjät sekä hävittyjen puolivälierien ja ratkaisupelien kiikaritilastopelaajat. Ja myös seniorikategoriaan hiljalleen kuuluvat NHL-pelaajat jos ei potku enää riitä eikä ole mitään kentän ulkopuolista johtajuuttakaan tai muuta lisäarvoa tarjolla.

Toivottavasti ei kevään MM-kisoissa nähdä tilannetta, jossa joku 33-vuotias SM-liigan peruspelaaja-ensikertalainen tai KHL:ssä tehoilla 2+4 kautensa kiekkoillut EHT-luottojyrä ohittaa kisavalinnoissa virtaa täynnä olevia kaapokakkoja, parikymppisiä tuplamaailmanmestareita tai henrijokiharjuja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös