Oula Palve – läänintaiteilija

  • 90 943
  • 295

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Palveen luistelusta on pidempään ollut voima kateissa. Mitä lie tapahtunut. Alkukaudesta putki liikkui Nahila-virityksillä, mutta ei niinkään enää.
Kerhossa pelatessaan oli samanlaista havaittavissa viimeisellä kaudella. Oli tehnyt jo ratkaisun siirtymisestä Kerhosta pois. Olisko Oula tehnyt sopparin KHLään?
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Johtuisiko haluttomuudesta painaa täysillä? Liuku ei muutaman potkun vauhdilla vie läpi vastustajan puolustusmuurin, vaikka pelaajalla olisi miten taitavat kädet. Ehkäpä hänen kannattaisi yksinkertaistaa pelaamistaan. Turha neppailu pois ja suoraviivaisempaa liikettä tilalle.
Olen itse pohtinut syitä tähän joka Palveen vaihto. Tämä oli jo ennen maajoukkuepelejä, joten en usko, että meni sinne edes hiukan loukkaantuneena. Leijonapaita ei toiminut pontimena TPS peleihin ja sama matalapaine jatkuu. Onko tosiaan syy ettei nappaa. Tämä on sitten omiaan syömään joukkuehenkeä, sillä vapaamatkustajat eivät henkeä kasvata. Pare ja Sexton tätä teki. Pisteitä tippui, mutta työ alaspäin ei kiinnostanut. HPKssa Palveella oli näitä treeneistä myöhästelyjä, joista Pennanen tarjosi penalttia ja paikan katsomoon. Itseäni tollanen sitten vituttaisi siihen malliin, että että. Tällä hetkellä tuolla vauhdilla, liu'ulla, asenteella ei hän tuo sitä lisäarvoa jonka joukkue tarvitsisi vaan jopa hidastaa peliä ja on hyvin ennalta-arvattava. Tuolla kiekonhautomisella ja vauhdilla odottaa sitä isoa taklausta vaikka kuinka pää pystyssä pelaakin. En tiedä mikä tai kuka tuon Palveen herättää, mutta toivottavasti se tapahtuu. Parhaimmillaan hän on liigan viihdyttävimpiä pelaajia ja jopa dominoi. Hetken aikaa tuli mieleen Tukosen hyvä syksy taannoin ennen vikaa loukkia Tepsissä ja etenkin siinä kiekon suojaustaito hyökkäyspäässä.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Kaikilla tulee vaisumpia aikoja taisi olla 80 pisteen tahdissa kauden alussa, mikä ei nyky liigassa ole mahdollista. Palve nousi viime kevät kaudella aivan uudelle tasolle, eikä mikään varma suorittaja vuodesta toiseen.
Palvella myös joulukuussa loukkaantuminen mistä pari viikkoa.
Palve tarvii onnistumisia mun mielestä ja varmasti nousee vielä alkukauden tasolleen.
Eniten huoltesuttaa ajoittain huono motivaatio, mikä näkyy katsomoon asti tietyissä tilanteissa. Ammattilaisen pitäisi pystyä pelaamaan kunnolla oli sitten käynyt EHT:lla tai ei.
 

Korkea maila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg
Palve pelasi superkovan alkusyksyn mutta viimeiseen 7 peliin 0+3 = 3. Saikohan syksyn otteiden perusteella jo jonkun KHL-pahvin, ja nyt ei enää oikein kiinnosta? Palven on pakko palata alkukauden tasolleen, mikäli TPS meinaa taistella kärkikahinoissa tällä kaudella.
 

Finlandi_36

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Palven on pakko palata alkukauden tasolleen, mikäli TPS meinaa taistella kärkikahinoissa tällä kaudella.
Hmm.. Ihan vain mietin tässä että miten olis jos Pajuniemi asetettais Palveen rinnalle? Meinaan Pajuniemi vois nopeudellaan hakea ja tuoda vetopaikkoja Palveelle sekä sitten siihen toiselle kenttäkaverillensa eli Palmulle?
 

Korkea maila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg
Hmm.. Ihan vain mietin tässä että miten olis jos Pajuniemi asetettais Palveen rinnalle? Meinaan Pajuniemi vois nopeudellaan hakea ja tuoda vetopaikkoja Palveelle sekä sitten siihen toiselle kenttäkaverillensa eli Palmulle?

Voisihan tuo hyökkäyspäähän toimia, mutta äkkiseltään Pajuniemi-Palve-Palmu voisi olla suht hazardi oman pään suuntaan. Toki Palven peli on sen verran tukkoista, että kaikkea pitäisi kokeilla.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Pajuniemi-Palve-Palmu

Näen jo ne 3 vs. 1 ylivoimahyökkäykset omiin Forren ollessa pakkina.

Jotain olisi kuitenkin juuri keksittävä, koska Palve kantaa valtavaa potentiaalia, jota vain ei käytetä tällä hetkellä. Ketjumuutoksilla lähtisin mäkin boheemia kuvataiteilijaamme herättelemään. Ei oikein tule rahoille vastinetta, jos vetelee näillä henrituomis-tehoilla kauemminkin. Jospa tänään löytyisi hyvää kiukkua kotipitäjän yleisön edessä.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Palmu-Palve-Pajuniemi. Paperilla näyttää tietysti hyvältä mutta todellisuudessa epäilen vahvasti että tuo toimisi. Kaikki heistä tarvitsevat paljon kiekkoa että heistä saadaan paras irti. Esim. ketjussa Palmu-Palve-Nurmi roolijako olisi paljon selvempi.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Terry Broadhurst
Ihan hyvin kuitenkin on pisteitä tullut, vaikka ei ole vähään aikaan maaliin osunutkaan. Toki petrattavaa on, mutta ei Palve nyt mikään jengin johtava alisuorittaja kuitenkaan ole.

Tänäänkin tekee muuten maalin.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kyllä valitettavasti tänäänkin Palveen peliesitys Hippoksen jäällä oli luokkaa ala-arvoinen, varsinkin, jos sen suhteuttaa hänelle maksettavaan palkkaan. Ei tosin ollut TPS:n joukkueen ainoa pelaaja, joka ei alkuunkaan ollut palkkashekkinsä arvoinen.
Mistähän Antsa näitä palkkasotureita löytää, joilla ei ole minkäämlaista sydäntä pelaamisessaan, ei ainakaan mustavalkoista. Keväällä nämä sulavat jo ennen kuin edes lumiukot.
 

20Booris13

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild
Ihan hyvin kuitenkin on pisteitä tullut, vaikka ei ole vähään aikaan maaliin osunutkaan. Toki petrattavaa on, mutta ei Palve nyt mikään jengin johtava alisuorittaja kuitenkaan ole.

Tänäänkin tekee muuten maalin.
Tuota tuota, viimeiseen kahdeksaan peliin tehot 0+3, ei ihan täytä ns ykköshyökkääjän tonttia nyt. Ja tekeminen on aivan hälläväliä tällä hetkellä. Pari peliä poppareilla voisi piristää?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Missä on intohimo? Missä ne vastustajan vaikeasti ennakoitavat liikeradat? Missä se tahto ja halu ratkaista? Missä ne vapauttavat poikittaissyötöt? Missäs se räjähtävä sivuttaisliikettä? Hämeenlinnassako?

Maajoukkuekomennuksia kyllä satelee, mutta leipätyö ei nyt maistu. Ihan kuin oltaisiin jollain pekkaspäivillä oltu toista kuukautta. Hyvin inhottava mielikuvitus jo keksii , että siellä on jo joku kontrahti jonnekin Putinin Jokereihin.....
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Palvella näyttää olevan soppari 2020 asti. Sitten Jokereiden pitää kyllä maksaa sievoinen korvaus.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Terry Broadhurst
Tuota tuota, viimeiseen kahdeksaan peliin tehot 0+3, ei ihan täytä ns ykköshyökkääjän tonttia nyt. Ja tekeminen on aivan hälläväliä tällä hetkellä. Pari peliä poppareilla voisi piristää?


Eikun ihan kauheaa paskaa. Sori, kelasin et ei voi olla noin huono.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Oon kyllä vähän eri mieltä muiden kanssa täällä. JYP pelissä oli mielestäni pitkästä aikaa vähän parempaa Palvetta. Veivit meni läpi ja pystyit pysymään kiekossa. Tulosta ei tullut mutta ei ollut tällä kertaa se ketjun pelkkä riippakivi.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Kuvittelenko vai onko Palve nyt rennompi kun vierellä on nyt Nieminen, joka hoitaa tarjoilut reppuun. Viime kaudella oli esim. Vesalainen.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Sen minkä näen myönteisenä, niin Oulan av-neliötä halkovat syötöt ovat jälleen alkaneet löytää osoitteen. Nieminen löytyi jo edellisessä pelissä mukavasti ja eilen KooKoota vastaan Kakko. Jotenkin musta tuntuu, että kun pleijareissa peli entistä tarkemmaksi, niin tuo otetaan pois järjestäen, ihan niin kuin Bonon vetokin blokataan tiettyjen joukkueiden toimesta. Kuitenkin tuo uhka on hyvä olla päällä, sillä se luo muita mahdollisia yv-variaatioita Oulan tai Ilarin käyttöön.
 

Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisikohan kaksi yv-maalia tehty Palveen poikkisyötöistä, joista toinen oli Filppula ja toinen nyt Nieminen. Aika vähän siihen nähden kuinka paljon niitä syöttöjä on jaeltu. Palveella ja Bonolla sujuu nyt hieman paremmin tuo kuvio, kun Bono ymmärtää tehdä sivuttaisliikkeen. Vielä kun Bono osaisi paremmin tykittää suoraan syötöstä. Yllättävän vähän Palve kuitenkin hakee Budishille maalin eteen, tätä olen jo pidempään ihmetellyt. Budi osaa tehdä mailan vapaaksi niitä ohjureita varten ja hakata ripareita sisään.
Suosittelen tsekkaamaan eilisen ottelun maalikoosteen.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Jos Palve on mielialapelaaja ja hyvän kaverin Oskari Setäsen siirto Lukkoon ehkä harmitti, niin josko nyt alkaisi kulkea paremmin kun vanha pelikaveri Jyväskylästä, Sählä Salonen, saapui Turkuun?
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Palve on ehkä mielialapelaaja, mutta ainakin nuo voittomaalit IFK:ta vastaan tuntuvat maittavan.
Palve saisi lakaista voittomaaleja sisään muitakin kuin IFK:ta vastaan.

Mutta puhutaanpa tästä kaverista mielialapelaajana tai ei, niin silti hänellä näyttää olevan vielä aika paljon kehitettävää mentaalisen puolen tekemisessä. Halu ratkaista on valtava, mikä on positiivista mutta usein se kanavoituu jäällä liian vaikeina ratkaisuina tai väärässä kohdassa turhana puskemisena vastustajan puolustusylivoimaa vastaan. Hänellä on maaginen pelipää. Sitä ei kukaan kiistä. Mutta huippusentteriksi hänellä on vielä matkaa. Hänen pitää saada tasaisuutta pelaamiseensa, parantaa kykyä tunnistaa ne tilanteet, milloin pitää mennä itse ja milloin kiekkoa pitää nopeammin jakaa ketjukavereille. Nämä kuntoon, niin siinä on kova paketti mihin tahansa liigaan.
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Palveen ylivoimakuljetusfirman kuvio muistuttaa Coloradon MacKinnonia arvosanalla 5+ eli melkein joka kerta tiputetaan kiekko syvälle alas sieltä tulevalle sentterille. MacKinnon onnistuu alueelle tuomisessa varmaan 8/10, Palve ei puolissa. Palveen vauhtikin varmaan puolet MacKinnonia hitaampi ja hidastuu kun vastustajat tietäessään kuvion onnistuvat Palveen kuljetus firman vauhtia hidastamaan.
Muutenhan Palve on parantanut eikä pelkästään tehotilastojen valossa. Myös aloitukset olleet parempia. Olisikohan valmennus yrittänyt herätellä häntä myös aavee-pelaajana taistelemaan ja tunteita pintaan.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Palveen kohdalla tulee hyvin esiin se miten erilaisia pelaajia tulee myös mentaalipuolella valmentaa erilaisesti. Ymmärrän vain parhaat pelaa asenteen kannattajissa, mutta tiettyjen pelaajien penkitys ei ole pelaajan etu, eikä edes joukkueen etu. Jotkut vaan täytyy ns. vastuun kautta peluuttaa auki vaikka katsomoon näyttäisikin flegulta. Fakta on kuitenkin se että me tarvitaan keväällä huippukunnossa oleva Palve ja uskon että valmennus tietää minua paremmin miten se saadaan esiin. Kyseenalaistan mm. Kaskisen KivaKalle lempinimeä, sillä emme me pääse sinne koppiin jossa se valmentajien ja pelaajien välinen toiminta tapahtuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös