Kysymyksiä keskustelupalstan moderaattoreille ja ylläpidolle II

  • 1 070 716
  • 6 246

Ylläpito

Administrator
Tapatalk ei ole tällä hetkellä alkaneen vuoden ohjelmassa.

Viime vuonna siirsimme keskustelupalstan palvelimet edelliseltä 17 vuotta käytössä olleelta palveluntarjoajalta uudelle palveluntarjoajalle. Samalla nopeutimme sivuston toimintaa merkittävästi. Lisäksi palsta tuotiin salatun yhteyden taakse.

Tämän vuoden ohjelmassa on palstaohjelmisto XenForon päivitys nykyisestä 1.5-versiosta 2.x-versioon. Lisäksi on tarkoitus yhdessä moderaattoreiden kanssa aiempaa aktiivisemmin tehdä pientä kehitystä & muutoksia palstalle. Aiemmin palsta on ollut aika "monoliittinen", eli on tehty isompia päivityksiä hyvin harvoin, ja sillä välin ei palstalle ole juuri mitään muuta tehty.

Kaikki yllä listatut projektit ovat meidän resursseihimme nähden erittäin isoja hankkeita, joten mitään muuta emme uskalla aikatauluttaa ainakaan ennen kesää.

Tapatalkia ei ole unohdettu tai suljettu pois, mutta kuten todettua niin lähiaikojen agendassa se ei ole. Omat mainokset Tapatalkiin on saanut muistaakseni jostain vuodesta 2014 lähtien. Ei sillä ettäkö parinsadan käyttäjän koko vuodenkaan mainostuotoilla moderaattoreiden pikkujouluissa kovin suurta lystiä pidettäisiin.

- Matti Liljaniemi
 
Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
Voisiko tuon "Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat" -ketjun keskustelun palauttaa takaisin aiheeseen?
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuli tuolla Red Dead Redemption 2 - ketjussa mielenkiintoinen tilanne. Kaikki pelin pelanneet palstatoverit olivat laittaneet juonipaljastukset spoilerin alle ja sitten yksi palstatoveri taas päätti kirjottaa niistä julkisesti. Tästä heräsi kysmys mieleen että voiko Moderaatorit laittaa tällaisia viestejä spoilerin alle? Vastaavia tilanteitahan voisi tapahtua esim. elokuvien ja tv-sarjojen kohdalla.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Ihan vasta moderaattorit linjasivat ettei ole mahdollista tietää jos joku juttu on spolieri tai ei, joten heitä ei kiinnosta...
 
Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
@Moderaattorit Kuinka suuri %-osuus raporteista johtaa pelikieltoihin? Miksi @Moderaattorit nimimerkin viestejä voi nähtävästi raportoida? Eihän siitä ole hyötyä, vai onko? @Ylläpito
 
rekufa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hei!

Olisiko teidän kautta (moderaattorit) mahdollista saada apua. Mikä on se jalkasieneen tarkoitettu voide/liuos jota mainostettiin Jatkoajan sivuilla. Tiedätte varmaan Jatkoajan organisaatiota, mistä voisin kysyä, keneen ottaa yhteyttä, jotta saisin aineen tietooni?

Aine oli pitkään mainoksessa sivuilla, kuitenkin aika pitkä ehkä englanninkielinen nimi, niin ei jäänyt mieleen ja nyt kun päätin sitä tilata mainosta ei enää näy.
 
Voinen auttaa, vaikken ole moderaatori. Niitä on esim. Daktarin, Lamisil, Fungorin ja Canestel. Lisätietoja paikallisesta apteekista. Google voi myös auttaa.
 
@Moderaattorit Kuinka suuri %-osuus raporteista johtaa pelikieltoihin? Miksi @Moderaattorit nimimerkin viestejä voi nähtävästi raportoida? Eihän siitä ole hyötyä, vai onko? @Ylläpito

Tämä on hyvä kysymys, emmekä ole tätä oikeastaan tilastoineet. Yritetään nyt.

Raportoinneista karkeasti sanottuna puolet johtaa esikarsinnan jälkeen varsinaiseen käsittelyyn ja käsittelyistä viesteistä sanktioidaan jollain tapaa ehkä 75 prosenttia. Näin ollen raportoinneista reilu kolmannes johtaa sanktioihin. Tämä prosentti on korkea ja kertoo lähinnä siitä, että raportoinnit ovat keskimäärin aika aiheellisia. Tästä kiitos kuuluu palstan käyttäjille.

Varsinaisiin pelikieltoihin johtavien raportointien osuus on tätä pienempi. Pyrimme painottamaan toiminnassamme ohjaavaa otetta, jossa keinovalikoima koostuu joko yksityisestä tai julkisesta ohjeistamisesta ja rikepisteistä kirjoituskieltojen sijaan.

Terveisin

Moderaattorit
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Minkä takia @Moderaattorit :n lähettämään yksityisviestiin ei voi vastata, vaan jos haluaa keskustella aiheesta josta modeilta on tullut viestiä niin täytyy itse avata uusi yksityisviestiketju?
 
Hei!

Olisiko teidän kautta (moderaattorit) mahdollista saada apua. Mikä on se jalkasieneen tarkoitettu voide/liuos jota mainostettiin Jatkoajan sivuilla. Tiedätte varmaan Jatkoajan organisaatiota, mistä voisin kysyä, keneen ottaa yhteyttä, jotta saisin aineen tietooni?

Aine oli pitkään mainoksessa sivuilla, kuitenkin aika pitkä ehkä englanninkielinen nimi, niin ei jäänyt mieleen ja nyt kun päätin sitä tilata mainosta ei enää näy.
Hei rekufa,

Kiitos kysymyksestäsi. Harmillisesti täytyy todeta ettemme ole varsinainen OMO-Info, eli kauttamme ei ole mahdollista saada vastauksia aivan kaikkiin elämän (tai varpaanväliä) polttaviin kysymyksiin, semminkin kun mainokset riippuvat enemmän palstan käyttäjälle selaimen kautta profiloidusta sisällöstä. Lisäksi terveysvaivat ovat sen verran tapauskohtaisia että etenkin pitkittyneen jalkasienen hoitoon suosittelemme kääntymistä suoraan terveysalan ammattilaisten puoleen. @Hande75 tuossa luettelikin jo mahdollisia tuotteita joita voi käyttää, paras neuvo on kuitenkin mennä apteekkiin ja pyytää proviisoria auttamaan oikean tuotteen löytämisessä juuri Sinulle.

Ystävällisin terveisin,
Moderaattorit
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Ylläpito - olisiko mahdollista saada notificaatioilmaisin sivun "titleen", jolloin jo selaimessa auki olevasta tabistakin näkisi jos joku on lähestynyt yksityisviestillä, vastauksella tai tykkäyksellä? Samaan tapaan kuin FB toimii?
 
Liitteet

  • Screenshot 2019-01-05 at 12.03.39.png
    Screenshot 2019-01-05 at 12.03.39.png
    12,3 KB · kertaa luettu: 298
Minkä takia @Moderaattorit :n lähettämään yksityisviestiin ei voi vastata, vaan jos haluaa keskustella aiheesta josta modeilta on tullut viestiä niin täytyy itse avata uusi yksityisviestiketju?
Mielestämme rikkeiden ohessa tulevat nootit eivät ole sinänsä neuvoteltavissa, todennäköisimmän keskustelukulun menevän viimeistään toisessa viestissä juupas-eipäs -väittelyksi. Jos käyttäjä kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi, voi hän halutessaan laittaa meille erikseen viestiä. Todennäköisesti sinä aikana mikä menee viestin muotoiluun, ehtii käyttäjä myös käydä tilanteen läpi muutamaan kertaan objektiivisesti ja harkita, onko valittaminen aiheellista.

Terveisin,

Moderaattorit
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mielestämme rikkeiden ohessa tulevat nootit eivät ole sinänsä neuvoteltavissa, todennäköisimmän keskustelukulun menevän viimeistään toisessa viestissä juupas-eipäs -väittelyksi. Jos käyttäjä kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi, voi hän halutessaan laittaa meille erikseen viestiä. Todennäköisesti sinä aikana mikä menee viestin muotoiluun, ehtii käyttäjä myös käydä tilanteen läpi muutamaan kertaan objektiivisesti ja harkita, onko valittaminen aiheellista.

Terveisin,

Moderaattorit
Ei kyse välttämättä olisi mistään väittelystä, esim. itse olen pari kertaa kysynyt ihan vaan täsmennystä jos on tullut pelikieltoa tai noottia. Mutta ok, ihan ymmärrettävä linja tämäkin toki. Olisi vaan selkeämpi jos alkuperäiseen viestiin voisi vastata. Toki tämä varmaan vähentää tätä "Vitun homo modet kun annoitte kakkua" -palautteen määrää, mitä varmasti siis myös tulisi.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Saako rikepisteistä aina viestiä? Vai lasketaanko niitä jossain pimeässä @Moderaattorit -luolassa paperille ilman informaation antamista? No, pelikielloista nyt varmaan kaikille on selvää, että pisteitä kolisi.
 
Ote säännöistä ja sen yleisten käytänteiden osuudesta

Pienistä rikkeistä jaamme rike-pisteitä, jotka tulevat vain ko. kirjoittajan tietoon. Jos rikepisteitä kertyy vuoden sisällä kolme kappaletta, johtaa se automaattiseen viikon kirjoituskieltoon. Näistä kirjoituskielloista ei tule erillistä palstailmoitusta, koska palstasofta hoitaa tämän automaattisesti. Kirjoittaja saa kuitenkin tiedon rikepisteistä.

Käyttäjä saa siis tiedon rikepisteistä ja samalla kerromme viestin ja syyn, mistä rikepiste on tullut. Rikepisteiden on tarkoitus olla ohjaavia ja ilman näitä tietoja koko ajatus menee hukkaan.

Modet
 
rekufa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hei rekufa,

Kiitos kysymyksestäsi. Harmillisesti täytyy todeta ettemme ole varsinainen OMO-Info, eli kauttamme ei ole mahdollista saada vastauksia aivan kaikkiin elämän (tai varpaanväliä) polttaviin kysymyksiin, semminkin kun mainokset riippuvat enemmän palstan käyttäjälle selaimen kautta profiloidusta sisällöstä. Lisäksi terveysvaivat ovat sen verran tapauskohtaisia että etenkin pitkittyneen jalkasienen hoitoon suosittelemme kääntymistä suoraan terveysalan ammattilaisten puoleen. @Hande75 tuossa luettelikin jo mahdollisia tuotteita joita voi käyttää, paras neuvo on kuitenkin mennä apteekkiin ja pyytää proviisoria auttamaan oikean tuotteen löytämisessä juuri Sinulle.

Ystävällisin terveisin,
Moderaattorit

Olen ollut yhteydessä koululääketieteen edustajiin, lääkäreihin. Heidän rohtonsa ei ole kyennyt kuukausien käytöstä huolimatta ongelmaani ratkaisemaan. Helpotusta on kyllä tullut. Jatkoajan mainoksessa kerrottiin että tuote on Saksassa yleisesti käytetty mutta Suomessa lääkärit on totutettu määräämään suurlääketeollisuuden (oma termi) tuotteita jotka eivät yleisesti ottaen auta.
Eikö teillä ole yhdenkään henkilön nimeä joka on lähempänä sivujen omistajaa. Kenen kanssa olette sopineet moderoinnistanne? Hän saattaa olla etsimäni hankilö ja avainyhteys tietoihin mainostajan etsinnässä. Täytyyhän evästeistä huolimatta olla joku jonka kanssa mainokset on sovittu.

Pahoitteluni inttämisestä mutta olisin niin onnellinen mahdollisista yhteystiedoista mainostajan tunnistamisessa.
 
Mitä, jos ottaisit googlen käyttöön tai selaat verkkoapteekkien tarjontaa. Ehkä se sieltä tulee vastaan. Luulisin, ettei moderaattoreita noin lähtökohtaisesti kiinnosta sinun selailuhistoriaan perustuvan mainonnan selvittäminen. Seuraavaksi joku varmaan tulee kyselemään, kuinka suuri halkaisija siinä mainoksessa olleessa anaalitapissa olikaan, voitteko selvittää hei.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Kuulostaa siltä, että rekufan kaipaama rohto voisi löytyä paremmin palstan Bioresonanssiterapia-ketjusta kuin oikeiden lääkäreiden avulla.

Mites toi menikään... Jos se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se luultavasti ei ole totta...
 
rekufa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mitä, jos ottaisit googlen käyttöön tai selaat verkkoapteekkien tarjontaa. Ehkä se sieltä tulee vastaan. Luulisin, ettei moderaattoreita noin lähtökohtaisesti kiinnosta sinun selailuhistoriaan perustuvan mainonnan selvittäminen. Seuraavaksi joku varmaan tulee kyselemään, kuinka suuri halkaisija siinä mainoksessa olleessa anaalitapissa olikaan, voitteko selvittää hei.

Ei taida kiinnostaa, mutta jos ajattelee niin pitäisi kait moderaattorinkin tietää kenelle hän hommia tekee. Siis esimiehensä. Itse tapaan töissä palvella asiakasta riippumatta mitä tulee firmastamme kysymään.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuoltahan nuo Jatkoajan yhteystiedot alapalkista löytyvät: Yhteystiedot
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Miksi kirjoitettu viesti jää viestikenttään kummittelemaan harmaana? Siis jos viestiä ei kirjoita loppuun, vaan päättääkin aloittaa esim uuden.

Edit: Ok. Kiitos.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Miksi kirjoitettu viesti jää viestikenttään kummittelemaan harmaana? Siis jos viestiä ei kirjoita loppuun, vaan päättääkin aloittaa esim uuden.
Automaattitallennus. Pyyhi harmaa teksti, paina disketin kuvaa ja poista luonnos.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös