Yleisradio Oy – YLE

  • 491 811
  • 3 901

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
miettikää keitä on keskustelupiiriin valittu

Asiantuntijoita, jotka tietävät asioista paremmin kuin nettikeskustelijat. Siksi Arveen puhelin ei tänäkään aamuna soinut.

Olisin ilman kirjoitustasi kirjoittanut tänne kehuakseni Yleä juuri tästä, että kerrankin keskusteluun tuotiin neljä asian kanssa eri aloilla työskentelevää ihmistä, eikä aina jotain kiintiöpoliitikkoja piikittelemässä toisilleen ja kehumassa omansa ja/tai hallituksen saavutuksia. Keskustelu oli kerrankin rakentavaa, eikä valheellista tasapainoa ylläpitävää.

Palaan asiaan mitä todennäköisimmin mielipiteilemään

Samaa pelkään itsekin.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Asiantuntijoita, jotka tietävät asioista paremmin kuin nettikeskustelijat. Siksi Arveen puhelin ei tänäkään aamuna soinut.

Olisin ilman kirjoitustasi kirjoittanut tänne kehuakseni Yleä juuri tästä, että kerrankin keskusteluun tuotiin neljä asian kanssa eri aloilla työskentelevää ihmistä...


Samaa pelkään itsekin.

Luultavasti pystyt kuitenkin olemaan antamatta pelolle valtaa.
arvee on enimmäkseen naurettava, ei huvittava eikä todellakaan pelottava pelle.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Eilinen A-talk oli pitkästä aikaa sellainen ettei sormi hakeutunut kanavanvaihtoon ärsytyksestä ja asenteellisuudesta. Ihan tyydyttävä suoritus. Asiaa ilman kiihkoilua ja toisten provosointia.

Pieni virhe noissa inserteissä toki oli ja muutenkin asia mihin ei puututtu. Maahanmuuttajien osuus seksuaalirikoksissa on noussut 10 vuodessa 10-->20%, tästä joku insertissä totesi ettei suhteellinen osuus olisi noussut vaan sanoi mamuja olevan vaan määrällisesti enemmän. Ihmettelen miksei keskustelijoista kukaan ottanut tästä kiinni.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Tänään esitettiin viimeinen Sportmagasinetin jakso, retrospektiivinen, Christian Ruuttu oli valittu kuvastamaan aikajanaa.
Oli erittäin hyvä, hieman syvällisempi urheiluohjelmakonsepti. Luonnollisesti myös kielipainotteista urheilijoiden tarinoiden kertomista, mutta usein jopa uusien lajien tajuamista arveelle tuotti tämä proggis. Jään syvästi kaipaamaan.

Lopetussyy selviää suomeksi tietysti vaikka ISn jutusta: Ylen tv-klassikon katsojamäärät romahtivat – laajasti arvostettu urheiluohjelma lopetetaan

Minä toivoisin, että yleverorahojani oltaisiin valmiita käyttämään tällaisiin arveenmarginaaliohjelmiin, mutta kai Sportmagasinet meni sitten jo marginaalien marginaalin. Fidattaa kuiteskin.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
@Ikävänkantaja

Piti aikaisempaan viestiini koskien Ylen sivujen rakennetta tuodaan esiin Aihe-sivusto, jossa on erilaisia juttuja, jotka eivät kuitenkaan ole uutisia. Minusta kasvisruoka on ymmärrettävästi paljon esillä, mutta sen pitäisi olla uutisten sijaan omalla alueellaan Aihe-sivustolla. Ylen Tiede-osasto (linkki alla), joka on hyvä esimerkki, miten erilaista sisältöä voidaan tuottaa nimeämättä niitä uutisiksi.

Jos kasvisruokaa käsittelevät jutut olisivat samalla tavalla esimerkiksi Ruokavalio-nimisen otsikon alla, eivät niitä koskevat jutut näyttäisi yhtä paljon tuputtamiselta kuin niiden nimeäminen uutisiksi. Ylellä on nettisivuillaan paljon hyvää sisältöä, mutta rakenne on todella epälooginen.

Tiede | yle.fi
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
@Ikävänkantaja

Piti aikaisempaan viestiini koskien Ylen sivujen rakennetta tuodaan esiin Aihe-sivusto, jossa on erilaisia juttuja, jotka eivät kuitenkaan ole uutisia. Minusta kasvisruoka on ymmärrettävästi paljon esillä, mutta sen pitäisi olla uutisten sijaan omalla alueellaan Aihe-sivustolla. Ylen Tiede-osasto (linkki alla), joka on hyvä esimerkki, miten erilaista sisältöä voidaan tuottaa nimeämättä niitä uutisiksi.

Jos kasvisruokaa käsittelevät jutut olisivat samalla tavalla esimerkiksi Ruokavalio-nimisen otsikon alla, eivät niitä koskevat jutut näyttäisi yhtä paljon tuputtamiselta kuin niiden nimeäminen uutisiksi. Ylellä on nettisivuillaan paljon hyvää sisältöä, mutta rakenne on todella epälooginen.

Tiede | yle.fi
Kyllä, erittäin hyviä pointteja!
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Niin mutta piti tulla tunnin jatkot torilta ja ei mitään ilmoitusta muutoksesta.

Esiintyjävalinnat olivat myös aivan kauheat. Hei mitäs sellaista flow-kävijään vetoavaa voitaisiin ottaa, jotta varmistetaan että porukka kelaa elämää ja miettii kaikkee epäoikeudenmukaisuutta ja niinku kulttuuria? No hei Vesta ja Vesala - tottakai - nimetkin on sillee kivasti vähän samanlaiset. Armotonta skeidaa, vihaan myös Vicky Rostia ja Tapani Kansaa, mutta sellainenkin kevyt kura kelpaisi aina tuollaisen eteerisen flown yli. Puuh.

Kalinka!
 

Fordél

Jäsen
Esiintyjävalinnat olivat myös aivan kauheat. Hei mitäs sellaista flow-kävijään vetoavaa voitaisiin ottaa, jotta varmistetaan että porukka kelaa elämää ja miettii kaikkee epäoikeudenmukaisuutta ja niinku kulttuuria? No hei Vesta ja Vesala - tottakai - nimetkin on sillee kivasti vähän samanlaiset. Armotonta skeidaa, vihaan myös Vicky Rostia ja Tapani Kansaa, mutta sellainenkin kevyt kura kelpaisi aina tuollaisen eteerisen flown yli. Puuh.

Niin onhan se hirveetä, että tällaiseen tilaisuuteen otetaan Suomen tämän hetken ykkösartisteja. Vicky Rosti ja Tapani Kansa olisi varmasti vetänyt senaatintorin täyteen...

Vesala lauloi mm. serkun panemisesta. Ehkä se oli tätä liian kantaaottavaa ja syvällistä menoa...

Samaan hengenvetoon sanon, että ei kiinnostanut muakaan nämä artistit, mutta ymmärrän, että ilmeisen monia kiinnostaa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Torihan ei todellakaan ollut täysi. Kuvaa vain YLEn Flow-festari uskovaisten joukkoa, joka sokeasti ottaa kaksi samasta puusta veistettyä ylivoimaisen masentavaa artistia toivottamaan tervetulleeksi uutta vuotta. Serkun panemista, kuolemaa, eroja ja sotaa. Hyvää uutta vuotta Suomi!

Ja jatkot peruuntuivat ok, oisko ruutuun saanut siitä jonkun ilmoituksen.

Surkeimmat uuden vuoden juhlat ikinä ja näköjään aika moni on samoilla linjoilla.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
No voiko olla, että hirmumyrskyn manaaminen kaikissa medioissa vuodenvaihtumisen kohdalle olisi hieman verottanut porukkaa? Nyt kun tuota tallennetta pomppien katseli, niin onhan näiden molempien naisartistien vedoissa hieman angstinen tunnelma. :) Utuisen eteeristä valon ja tulen leikkiä, eikä karnevaalista tietoakaan. Ei tietenkään, koska Suomessa ollaan.
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja jatkot peruuntuivat ok, oisko ruutuun saanut siitä jonkun ilmoituksen.
Katselin tuota lähetystä, mutta ilman mitään etukäteistietoa oletetusta sisällöstä, niin en osannut harmistua jatkojen peruuntumisesta. Vähän kyllä ihmettelin niitä vuorokauden vaihtumisen jälkeen alkaneita ripaskabileitä, mutta senkin kuittasin itselleni olkia kohauttaen. Kirkonrottaköyhän työkyvyttömyyseläkeläisyyden harvoja hyviä puolia on, ettei tarvitse maksaa YLE-veroa.

Tänään sitten uutisia silmäillessäni harmistuin kun selvisi, että suoraksi lähetykseksi luulemani olikin nauhoite. Oli siitä näköjään joku muukin mielensä pahoittanut. Ei sillä nyt sinänsä isoa merkitystä ole, mutta jotenkin kierolla tavalla kusetettu olo tuli. Olisi sen voinut ruutuun laittaa, että katselet muuten tallennetta.

En digannut yleisestä meiningistä, en artisteista enkä varsinkaan juontajista, mutta paremman puutteessa katselin silti. Ilotulitus oli kaikessa mitättömyydessään koominen, mutta olipahan edes jotain. Samanmoisen wau-efektin olisi kyllä saanut halvemmallakin aikaiseksi, olisivat vaikka antaneet Vapaavuorelle ja juontajille sädetikut pyöriteltäväksi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Torihan ei todellakaan ollut täysi. Kuvaa vain YLEn Flow-festari uskovaisten joukkoa, joka sokeasti ottaa kaksi samasta puusta veistettyä ylivoimaisen masentavaa artistia toivottamaan tervetulleeksi uutta vuotta. Serkun panemista, kuolemaa, eroja ja sotaa. Hyvää uutta vuotta Suomi!...

Toritapahtuman ohjelmistosta vastasi Helsingin kaupunki, ei Yle.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos on nykyistä YLE:n päätoimittaja Riikka Räisästä ja YLE:n toimittaja Päivi Happosta uskominen, YLE:n sisältä paljastui a) ensin puolustusvoimien ja sitten b) YLE:n entisen politiikan toimittaja Hilkka Säävälän yritys estää puolustusvoimien kaksoiskansalaisten syrjintää koskevan uutisen julkaisu vuonna 2017. Asiaa Helsingin Sanomissa alla olevissa linkeissä:

Kirja-arvostelu: Toimittajien kokemukset kertovat, miten Puolustusvoimat ja poliisi ovat saaneet niskalenkin osasta suomalaisia toimittajia
Ylen ex-toimittaja kiistää, että hän olisi yrittänyt estää armeijan kaksoiskansalaisia koskevan uutisen julkaisun – kirjoittaja ja päätoimittaja eri mieltä

YLE:n haku verkkosivuilta yle.fi ei tuota tähän asiaan liittyvää osumaa Päivi Happosella tai muillakaan yllä mainituilla henkilöillä.

Kaksoiskansalaisten osalta puolustusvoimissa olen aikanaan näkemykseni tuonut esille. Silti oudoksun tapaa, jolla YLE:n entinen politiikan toimittaja on uutisen esittämistä pyrkinyt estämään.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän toi Ylen uuden vuoden ohjelmisto herätti vähän mitä vittua? - fiiliksen. Alkuillasta vanhoja Tangomarkkinoita ja yöllä jotain venäläistä scheissea. Vähän hätkähdin, kun taustalla päällä olleesta telkusta alko kuulua venäjää. Ekaks tuli mieleen, joko invaasio on alkanut. Ehkä toisen kanavan Coldplay (uusinta) vähän pelasti, jos olis kiinnostanut. Ei kiinnostanut Coldplaykaan, mutta onhan se kuitenkin parempi vaihtoehto kun Venäjä-propaganda.

Aamu-tv:kin on supistanut ohjelma-aikaansa puolella tunnilla vai onkohan kyseessä joku jouluajan supistus ja loppiaisen jälkeen aloitellaan taas 6:25? Myös meteorologit on näköjään heivattu vittuun aamu-uutisista. Joku vuosi sittenhän urheilutoimittajat ulostettiin aamulähetyksistä ja nyt näköjään sama uutistenlukija hoitaa uutisten lisäksi myös urheilun ja vielä säästä tiedottamisenkin. Säästöjä näköjään tarvitaan uuden uutisstudion kaksi viikkoa kestävään remppaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nuorten Leijonien kotiinpaluu on geoblokattu. Voisiko joku nyt helvetti klikata sieltä softasta jonkun täpän päälle tai pois.
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuorten Leijonien kotiinpaluu on geoblokattu. Voisiko joku nyt helvetti klikata sieltä softasta jonkun täpän päälle tai pois.
Se on hyvä että nämä palvelut ovat tarjolla vain meille maksajille, ei vapaamatkustajille.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on hyvä että nämä palvelut ovat tarjolla vain meille maksajille, ei vapaamatkustajille.

Juuri näin. Varsinkin kun lapsikin tietää ettei veronmaksaja voi matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Lisäksi on hienoa että Ylen ylläpitämä henkilörekisteri estää sisällön näyttämisen niille jotka eivät Yle-veroa maksa. Mitähän noita ulkopuolelle jääviä vapaamatkustajia nyt olisi, 30% tulonsaajista?
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varsinkin kun lapsikin tietää ettei veronmaksaja voi matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle.
Ainoastaan tyhmät lapset ja aikuiset puhuvat tuollaisia... Fiksu lapsikin tietää että veronmaksaja voi matkustaa rajojen ulkopuolelle. Ja fiksu lapsi tietää myös että Areenaa voi katsella EU-alueella, jos kotipaikka on Suomessa.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainoastaan tyhmät lapset ja aikuiset puhuvat tuollaisia... Fiksu lapsikin tietää että veronmaksaja voi matkustaa rajojen ulkopuolelle. Ja fiksu lapsi tietää myös että Areenaa voi katsella EU-alueella, jos kotipaikka on Suomessa.

a) Areenan sisällöstä reilu 80% (ei 100%) näkyy ulkomailla. Toki tuo puuttuva vajaa 20% johtuu tekijänoikeuksista eikä sille Yle mitään mahda
b) Suomen rajojen ulkopuolelle != EU-alueelle. EU-alueellakin tuo kuitenkin vaatii tunnuksen ja tunnistautumisen.
c) Yle:n toiminta rahoitetaan verolla, ei lupa-/käyttömaksulla ja lähes puolet palvelun piirissä olevista ovat "vapaamatkustajia" sikäli etteivät Yle-veroa maksa. Näin myös Ylen palvelupäällikkö: Yle vastaa: Yle Areenaa voi käyttää myös ulkomailta tekijänoikeussopimusten mukaisesti

"Mitä tulee Yle-veroon, Ylen palveluiden käyttöä ei ole sidottu veron maksamiseen, vaan sillä rahoitetaan Ylen toiminta."
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Mitä tulee Yle-veroon, Ylen palveluiden käyttöä ei ole sidottu veron maksamiseen, vaan sillä rahoitetaan Ylen toiminta.
Täytyy sanoa että en ymmärrä mitä vänkäät. Mun alkuperäinen ja ainoa pointti oli että se on ihan turhaa täällä jonkun Puolassa asuvan kitistä siitä että ei näe Ylen lähetystä Areenasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös