Pelicans kaudella 2019–2020

  • 556 898
  • 2 489

AgiiL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Haluaisin uuden vuoden kunniaksi avata ketjun, jossa tarkastellaan jo hieman mitkä asetelmat ensi kaudelle ovat. En nyt haluaisi mitään häppeninkiä aiheuttaa, vaan luoda pohjan ensi kaudesta keskustelulle. Toki katseet ovat vielä tässä kaudessa, mutta mielestäni ihan hyvä asialla on hieman spekuloida. Myös tuolla huhuketjussa on ollut spekulaatioita jo vähän ensi kaudesta. Sopimustiedot Elitestä ja Pelicansin nettisivuilta.

Maalivahdit:

Ensi kaudeksi yhdelläkään maalivahdilla ei ole sopimusta. Skarek on pelannut tämän kauden lainasopimuksella New York Islandersista, ja uskoisin että menee ensi kaudeksi jo farmiin yrittämään. Jos ei jostain syystä mene, niin on selkeä ykkösvahti ensi kaudella.
Olkinuoralla ei ole sopimusta. Olkijussi aloitti kauden heikosti, mutta on nyt selkeästi parantanut otteitaan. Jos Skarek lähtee, niin itse sorvaisin Olkijussille jatkon. Etenkin nyt Skarekin ollessa pois maajoukkueen mukana Olkijussi on todistanut, että hän pystyy torjumaan ykkösvahtinakin. Sami Suni ja Jasper Patrikainen ovat haistelleet liigatunnelmaa tällä ja edellisellä kaudella. Statsien perusteella Patrikainen tulisi ainakin säilyttää. Mestiksessä ja A-junnuissa torjunut hyvällä prosentilla.

Puolustajat:

Casimir Jürgens 2021
Oliwer Kaski 2020
Henrik Nilsson 2019+1

Puolustuksesta jatkoja lienee tulossa pian. Mikko Kousaa viety huhuissa HIFK:hon ja ulkomaille, eli Kousaa tuskin ensi kaudella Lahessa nähdään. Sopimuksettomia ovat mm. Teppo, Shchemerov, Manelius ja Ek, lisäksi Pynnösellä ja Kinnusella on junnusopparit. Tepolle tekisin jatkosopimuksen, vaikka ollut vähän hukassa välillä. Maneliuksen jatkoon en oikein usko, näin kauan sivussa ja olisi kuitenkin tällä kaudellakin lähinnä rotaatiopakin roolissa. Kinnunen ja Pynnönen jatkanevat? Ainakin itse olen ollut vakuuttunut kummankin otteista. Ekistä en oikein mitään osaa sanoa, ehkä rotaatioon. Nilssonin optiota en ehkä käyttäisi, vaan etsisin pelaajamarkkinoilta parempaa samantyylistä puolustajaa. Shchemerov on vähän siinä rajamailla, mutta en usko. Aholasta olen vakuuttunut, toivottavasti saa kunnon näytönpaikan ensi kaudella.

Hyökkääjät:

Jonne Jantunen 2019+1
Severi Lahtinen 2020
Jesse Mankinen 2020
Niklas Salo 2019+2
Antti Tyrväinen 2020
Jesse Ylönen 2020
Hynek Zohorna 2019+1

Hyökkäyksessä jatkoja tulee varmaankin pian myös. Tärkein pelaaja, joka tulisi pitää, on mielestäni kapteeni Björninen. Ilmeisesti onkin jatkamassa.
Saarinen-Mustonen-Zohorna-kolmikko toimi erittäin hyvin syyskaudella. Zoho taitaa kuitenkin suunnata itänaapuriin pelaamaan. Mustosen jatko olisi toivottavaa, samoin Saarisen. Voi kuitenkin olla, että Muse suuntaa suurempiin ympyröihin. Tällä kaudella ollut todella vakuuttava varmasti monien silmissä
Muista hyökkääjistä jatkosopimusten toivelistalla olisivat ehdottomasti duunariosaston Kivelä ja Vartiainen. En näkisi kumpaakaan missään muussa liigajoukkueessa ainakaan tällä hetkellä. Kummatkin ovat pelanneet tällä kaudella paremmin kuin aiemmin, ja etenkin Kivelä on mielestäni todistanut tasonsa liigapelaajana.
Siikosen jatko on todennäköisesti pelaajan omissa käsissä. Joukkueesta löytyisi mielestäni paikka Siikoselle, mutta Siikonen ei ole riittävän hyvä ykkössentteriksi. Jotenkin vain tuntuu, että Siikonen haluaisi tässä vaiheessa uraansa lähteä muualle kokeilemaan.

Mäkitalo ja Toivola menisivät ehkä nykyrooleissaan jatkoon. Elimäki on myös mielestäni ollut ihan mukiinmenevä paluunsa jälkeen. Merelälle antaisin sopimuksen. Jantusen ja Salon optioita en käyttäisi, ja myös Laineen päästäisin menemään.

Toki kaikki eivät jatka, ja hankintoja varmasti tulee, mutta toistaiseksi joukkue näyttäisi jotakuinkin tältä:

Mankinen - Mustonen - Saarinen
Lahtinen - Björninen - Ylönen
Vartiainen - Siikonen/x - Tyrväinen
Kivelä - Toivola/Elimäki - Mäkitalo/Merelä

Jürgens - x
Pynnönen - Kaski
Teppo/x - Kinnunen
Ahola

Olkinuora
Patrikainen/x
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Muuten hyvää pohdintaa, mutta Siikosta ei jatkoon. Kaverin kehitys polkee paikallaan ja tuohon rooliin uskon vastaavalla liksalla löytyvän parempaa ukkoa tai ainakin potentiaalisempaa.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Salo tuskin jatkaa ainakaan Pelicans -sopimuksella. Hyvä jos jatkaa edes tämän kauden loppuun.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Salo tuskin jatkaa ainakaan Pelicans -sopimuksella. Hyvä jos jatkaa edes tämän kauden loppuun.
Joo Salosta huomannut saman, ettei saanut luottoa edes pahimman luokkisuman aikana. Toisaalta ei juuri harjoituspelien jälkeen mitään peliin tuonutkaan. Tehotonta pörräämistä ja hävisi järjestään kaksinkamppailut.

Toivolan sen sijaan soisin erittäin mielelläni jatkavan, mutta onko Mika viemässä poikaansa Hämeenlinnaan?
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Toivolan sen sijaan soisin erittäin mielelläni jatkavan, mutta onko Mika viemässä poikaansa Hämeenlinnaan?
Toivola on kyllä ottanut hyviä steppejä ja olettaa sopii, että kehittyy yhä. Tällä hetkellä oikein hyvä tuohon nelossentterin rooliin. Aineksia ottaa joskus isompaakin ruutua, ansaitsisi jatkon kyllä.

Runko on viritelty jo ihan hyvälle mallille, pöytälaatikossa on julkaisemattomia hyviä pahveja kourallinen. Sitä en osaa sanoa koska niitä tiputellaan julki.
 

weagles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Warkaus Eagles
Suotta täällä arvoisat palstaveljet arvailee ensi vuoden jatkajia; nehän on jo julkaistu seuran omilla sivuilla. Pelaajien joulutervehdys oli otsikoitu "Joulutervehdys 2019" :) Siellähän nuo kousa, hannes, taavi ja olki-jussikin esiintyvät. Jatkakaamme siis levollisin mielin, kun joukkueen runko ensi kaudelle on jo kasassa :)
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans toivottaa Twitterissä hyvää uuttavuotta pätkällä, jossa Taavi hanskaa Kankaanperän kanssa. Voimmeko tuosta päätellä, että Taavi jatko tulossa pian julki?Tollainen tuli vain mieleen. Mielestäni Taavi ja Hannes on jätkiä, joita vaikeinta tuosta jengistä kuvitella minkään muun liigajengin nutussa. Vähän kuin Pöyhönen, joka ei ole liigaa muissa jengeissä pelaillut. Harvassa on enää nykyaikana tuollaiset kaverit.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans toivottaa Twitterissä hyvää uuttavuotta pätkällä, jossa Taavi hanskaa Kankaanperän kanssa. Voimmeko tuosta päätellä, että Taavi jatko tulossa pian julki?Tollainen tuli vain mieleen. Mielestäni Taavi ja Hannes on jätkiä, joita vaikeinta tuosta jengistä kuvitella minkään muun liigajengin nutussa. Vähän kuin Pöyhönen, joka ei ole liigaa muissa jengeissä pelaillut. Harvassa on enää nykyaikana tuollaiset kaverit.

Nyt on kyllä snadisti kaukaa haettua, mutta kyllä Taavi jatkaa.
 

sensori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans toivottaa Twitterissä hyvää uuttavuotta pätkällä, jossa Taavi hanskaa Kankaanperän kanssa. Voimmeko tuosta päätellä, että Taavi jatko tulossa pian julki?Tollainen tuli vain mieleen. Mielestäni Taavi ja Hannes on jätkiä, joita vaikeinta tuosta jengistä kuvitella minkään muun liigajengin nutussa. Vähän kuin Pöyhönen, joka ei ole liigaa muissa jengeissä pelaillut. Harvassa on enää nykyaikana tuollaiset kaverit.

Ehkä pätkästä voi päätellä että tänä vuonna se Hiawatha saapuu?
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onpas toimisto onnistunut pitämään huhut ensikauden uusista pelaajista jatkoista minimissään. Viimekaudella näihin aikoihin "tiesimme" jo Olkinuoran ja Kasken tulot ja suurimman osan jatkoista. Onko tulkittavissa niin, uudet ukot tulevat etupäässä ulkomailta tai niitä ei ole vielä kiinnitetty? Kotimaan siirrot kun tuppaavat helpommin vuotavan lehtiin.

Jatkoista täällä on mainittu Björnisen ja Taavin jatkot. Mutta esim. Kivelästä, Mustosesta, Toivolasta ja Olkinuorasta ei tunnu juuri palstaveljillä olevan tietoa. Siikonen, Saarinen, Zohorna ja Kousa sensijaan mainittu todennäköisinä lähtijöinä. Olisi kiva kuulla palstaveljiltä päivitettyä tilannetta. Muiden seurojen palstoilla jo rakennellaan täyttä häkää ketjujakin ensivuodelle. Onkohan jatkoista tälla kertaa tarkoitus tiedottaa kauden jälkeen the massiivisella tiedotustilaisuudella vai mistä hiljaisuus mahtaa johtua? Toki hieman kannattaisi sitä tiedotustilaisuuden pitämistä hioa viimevuonna ei mennyt se ihan putkeen.

Toisaalta tämä kausi on erittäin kiintoisa ja jengi pelaa hyvin niin tuskin malttaa odottaa perjantaita ja pelien jatkumista.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Runko on viritelty jo ihan hyvälle mallille, pöytälaatikossa on julkaisemattomia hyviä pahveja kourallinen. Sitä en osaa sanoa koska niitä tiputellaan julki.
Ei tähän sen radikaalimpaa muutosta ole tullut.

Ulkomailtakin kartoitetaan vahvistuksia, muttei vielä ole kiinnityksiä sieltä.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hienoja soppareita!

Kivelä, Rowley,Olkinuora ja Kinnunen jota jäin joukosta kaipaamaan. Mikäköhän tän nelikon tilanne. Ok Rowley vasta tuli takas ja otanta pari peliä hänen osaltaan.
 
Viimeksi muokattu:

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Hienoja sopimuksia kaikki viisi. Pidän mielelläni kiinni kaikista. Iso littipeukku. Erityismaininta, että Björnisen kahden vuoden jatkon lisäksi Mustonen on kova kiinnitys ensi kaudeksi. Kaikesta näkee, että on jo kovasti lyömässä läpi kaikkien loukkaantumisten jälkeen. Nyt päästään nauttimaan hedelmistä myös ensi kausi. Milloin on viimeksi pystytty pitämään kaikki pitämisen arvoiset pelaajat? Nyt en siis laske Kaskea, Zohornaa tai Kousaa, jotka jatkavat eri levelille joka tapauksessa.

Ainoastaan tuo jatkuva tornihuhu Kousasta punanuttuihin hieman kiristää. Tulkaa nyt joku sanomaan, ettei se ole oikeasti totta.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Miksköhän Seven jatkoa ei julkastu samalla?

Tuollahan se on yllä jo todettu ja pelicansin kotisivuilla, että sopimus on vuoteen 2020 saakka. Niin ainakin itse ymmärsin. Ei silloin kaiketi erikseen ilmoitella, että homma jatkuu.
 

HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi
Loistavia kiinnityksiä! Jarna90 mainitseman nelikon lisäksi lähestulkoon kaikki runkopelaajat ansaitsisi jatkosopimuksen. Jotain yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta.(Laine,Manelius,Chemerov)

Kaskella näyttäis muuten olevan myös sopimus ensi kaudestakin. Jos ja kun isompiin ympyröihin siirtyy, niin mehevää siirtokorvausta vastaan. Taitaa vielä olla juuri tarpeeksi yli ikäinen, ettei mikään änäri organisaatio pysty tätä ilmaiseksi viemään.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Aleksi Mustosen jatko tuosta porukasta oli suurin yllätys joskin todella mieluisa! Miihkali Tepolle kun saisi vielä loukkaantumispykälää vähän alemmaksi niin olisi hienoa.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olkinuora voi olla haastavaa tapaus, jos jatkoa ei ole tehtynä takataskussa ennen loistavaa tammikuuta. Meinaan hinta voi olla nyt kohonut aika tavalla. Jos ei haluta maksaa ei ole yhtää varmaa veskaria kiinni, kun Skarekin tilanne selvinnee vasta syksyllä. Jos taas tehdään soppari nyt uhkana on kova ylihinta samoin, kun Leimun kanssa kävi tuon ennätys hattutempun jälkeen tehdyn sopparin kanssa.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Olkinuora voi olla haastavaa tapaus, jos jatkoa ei ole tehtynä takataskussa ennen loistavaa tammikuuta. Meinaan hinta voi olla nyt kohonut aika tavalla. Jos ei haluta maksaa ei ole yhtää varmaa veskaria kiinni, kun Skarekin tilanne selvinnee vasta syksyllä. Jos taas tehdään soppari nyt uhkana on kova ylihinta samoin, kun Leimun kanssa kävi tuon ennätys hattutempun jälkeen tehdyn sopparin kanssa.

Olkinuoran palkka on jo aika kovalla tasolla, koska Pelicans oli viime kaudella ajoissa liikkeellä "ykköskopparin" roolilla. Eli jos ei samalla suuntaisella sopimuksella jatka, niin rahaa ainakin on käytettävissä uuteen ykkösmaalimokkeen.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Jännä nähdä saako Siikonen jatkoa. Mikäli Toivola ottaa syksyyn stepin eteenpäin, niin Siikoselle olisi ehkä nelosruutua tarjolla. Hyökkäys on muutenkin hyvällä mallilla, muutama potentiaalinen kiinnitys ulkoakin on tehty, toistaiseksi ei mitään Zohornan tasoa mutta siihen keihäänkärjen taakse, nimillä ei vielä voi spekuloida. Periaatetasolla laituripaikat pelaaviin ketjuihin on täynnä, mutta yhtä kovaa hyökkääjää huutaa vielä.
Zohornaa on varmasti hyvin hankala pitää, Saarisen jatkosta ei vielä tietoa ole, joten siinä on laatua korvattaksi. Toki on muistettava, että hyvin todennäköisesti mm. Ylönen breikannee isosti ensi kaudella ja Severiltä sitä odotellaan yhä.

Xxxxxx - Mustonen - Mankinen
Xxxxxx - Björninen - Ylönen
Lahtinen - Toivola - Xxxxxx
Vartiainen - Xxxxxx- Tyrväinen

Jürgens - Xxxxxx
Xxxxxx - Kinnunen
Teppo - Xxxxxx
"Ahola - Pynnönen"

Pakisto menee isolla kädellä uusiksi, jos/kun sekä Kaski että Kousa poistuvat. Voisi kuvitella, että Ahola ja Pynnönen saavat sopimukset, mutta lähtökohtaisesti pitäisi kumminkin olla 6-8 pakkeja. Rowleylle voisi jatkoa kyllä laittaa, uskoisin että menisi kolmosparissa kuin väärä raha. Nilsson optionsa kanssa rajatapaus. Ek menisi rotaationa, Maneliuksen ja Shchemerovin voisi laskea pois.

Olkinuoralle antaisin jatkoa. Skarekin tilanne tietenkin täysin Islandersin käsissä, eli haluavatko jo Amerikkaan vai ei. Luultavasti reitti kirkkaisiin valoihin käy AHL:n kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös