Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

  • 205 943
  • 984

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
tekstiä...

Kieltämättä itsekin olin ihmeissäni tuosta väliintulosta. Jokin syy ja/tai seuraus se on jostakin. Kenties seuraus siitä, että tuo viestini onnistui jotain tai peräti joitain loukkaamaan siinä määrin että raportointinapin painaminen koettiin perustelluksi tai sitten meidän puolen moderointivastuussa oleva edellyttää vain tiukkaa ja asiapitoista tekstiä.

Kirjoitin taannoin sävyltään samantyyppisen viestin teidän puolelle urheilutoimenjohtajistanne. Tuolloin moderaattoreilla ei tuntunut olevan viestin kanssa ongelmia. Kun tuosta viestistä ei tullut moderaattoreiden puolelta väliintuloa/ohjeistusta käsitin luonnollisesti, että samat säännöt pätevät myös meidän puolella. Olin näköjään väärässä ja käsi pystyyn virheen merkiksi. Yritän jatkossa oppia epäjohdonmukaisuutta paremmin.

Teidän puolelle siis saa kirjoittaa satiiria ja meidän puolelle ei. Toisin sanoen, on palstasta riippuvaa kuinka vapaasti saa kirjoittaa ilman suitsimista. Jotenkin korreloi samalla sen kanssa, että me ei pelata enää Suomen mestaruudesta.

Ja ettei tämä kirjoitukseni generoisi lisää tarvetta raportoinnille, niin muutama sana otsikon aiheesta.

En usko Jokereille löytyvän uutta omistajaa tämän vuoden puolella. Edes siitä, johon edellisessä kirjoituksessani viittasin.

Hjallikselle ja poliittiselle liikkelleen se on kiusallinen asia.
 
Viimeksi muokattu:

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Julkaiskaahan nyt se Anttosen tai Vesterbackan shoppailu, niin päästään piinasta. Toivottavasti hallikin siirtyy takaisin samalla.

Vesterbacka kuulostaisi sinällään ihan loogiselta, kun on jo mukana Kiinan jääkiekon kehittämisessä.

Yhtä kaikki, päivät vähenevät ja luultavasti tämän kuukauden aikana ollaan viisaampia tulevaisuudesta.
Hjallikseen löytyy luottoa et sieltä tulee oikea päätös, kävi miten kävi.
 
N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
En usko Jokereille löytyvän uutta omistajaa tämän vuoden puolella. Edes siitä, johon edellisessä kirjoituksessani viittasin.

Hjallikselle ja poliittiselle liikkelleen se on kiusallinen asia.

En minäkään. Vaikea kuvitella, että joku laittaisi pääomaa kiinni pakotteiden kiusaamaan tappiolliseen liiketoimintaan.

Onhan tuo asetelma OG-jokerifanien näkökulmasta jo melko kohtuuton. Oma suosikkiseura on myynnissä, eikä se edes kelpaa kenellekään.

Teidän puolelle siis saa kirjoittaa satiiria ja meidän puolelle ei. Toisin sanoen, on palstasta riippuvaa kuinka vapaasti saa kirjoittaa ilman suitsimista. Jotenkin korreloi samalla sen kanssa, että me ei pelata enää Suomen mestaruudesta.

Noin(!) se on nähtävä. Tervetuloa vaan omasta puolestani useamminkin. Meilläkään ei kyllä enää pelata Suomen mestaruudesta, tällä kaudella, mutta ensi kaudella ollaan kuulemma tosi vahvoja.
 
Asenne01

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokerit
Hjallis kiertelee taas tubevideollaan. Enää ei oo myynti jouluun mennessä vaan ”jonain päivänä”.

Ei siellä nyt ainakaan jonossa niitä omistajaehdokkaita ole.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Tyypillistä Hjallista. Ensin piti olla syksyllä uusi omistaja, sitten jouluun mennessä ja nyt jonain päivänä.

Jollain videolla tiesi kertoa, että uusi omistaja tulee olemaan hyvä tyyppi. Kuinkakohan moni vielä uskoo, että neuvottelut ovat käynnissä tämän "hyvän tyypin" kanssa?
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
21.4.2018 "Myyn Jokerit ennen kuin uusi kausi alkaa" -Hjallis Harkimo
11.8.2018 "Syksyn aikana myyn Jokerit" -Hjallis Harkimo
26.10.2018 " Ennen vuodenvaihdetta kaupat varmaan tapahtuu" -Hjallis Harkimo
14.11.2018 "Ennen kuin joulupukki tulee, te tiedätte, kuka mun tilalle tulee Jokereihin" -Hjallis Harkimo
16.12.2018 "Vielä en pysty sanomaan päivämäärää, jonain päivänä pomminvarmasti" -Hjallis Harkimo

Yllä olevien sitaattien perusteella Hjallis on vihdoin löytänyt kutsumusammattinsa poliitikkona.
 
Viimeksi muokattu:

Matza187

Seuraavaksi sitten vuodenvaihteessa ilmoittaa, että kauden loppuun mennessä tiedetään uusi omistaja. Ja kun Jokereiden kausi päättyy, niin eiköhän sieltä seuraavalla viikolla saada taas tubesta kuunnella, kuinka uusi omistaja löytynee kesään mennessä.

Toki tuo tänään ilmoitettu "jonain päivänä löytyy pomminvarmasti" antaa Hjallikselle peliaikaa, kun ei varsinaista takarajaa ole antanut.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Vähän tulee Salonoja mieleen. Sillähän oli kanssa aika pitkään tulossa joku uusi sijoittaja mukaan Espoon touhuihin, tyyliin "ihan just". Aika pitkään oli ihan just tulossa, mutta ei sitten kuitenkaan koskaan tullut. Eikä tainnu edes koskaan selvitä, kuka se ihan just tulossa ollut olisi voinut olla.
 
Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Salonojaa mietin itsekin, se lienee ainoa joka tarttuis tähän uskomattomaan tarjoukseen "bulvaanin roolista" ja rahaakin löytyy mielin määrin. Kokemusta on myös hallibisneksen paskomisesta, joten kyllähän tuossa Hjalliksen haamu kummittelee. Sillä erotuksella, että Hjallis nyt kuiten omaa meriittejä niin henkilökohtaisen urheilun kuin joukkueenomistamisen saralla.

Pääni pistän pantiksi, että sieltä Salonoja kaivetaan esiin kun julkistus viimein tulee
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV

Oleellistahan uuden tyypin osalta on että hänelle on jotain hyötyä kontaktista venäläisiin, enkä tiedä mitä siitä Salonojalle olisi?
Onko hänellä jotain bisneksiä Venäjällä tai halua sinne markkinoille?

Itse uskon että oligarkkien mielestä on hyvä omistaa suomalainen kansanedustaja, niin voi olla ettei Hjallista päästetä irti ennen kuin seuraavat eduskuntavaalit on käyty, ja nähdään vieläkö Hjallis on eduskunnassa. Selväähän on että Jokerit on tällä hetkellä sen verran "damaged goods" ettei mitään normaalia ostotapahtumaa tulla näkemään.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yllä olevien sitaattien perusteella Hjallis on vihdoin löytänyt kutsumusammattinsa poliitikkona.
Ja politiikasta löytyy myös syy sille, että miksi tätä myyntlä pitää pitää jatkuvasti tapetilla. Ettei tule kysymyksiä siitä, että kenen etuja nyt-liike ajaa...
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
@Sako : Samaa mieltä.

Jokereiden irtautuminen Liigasta
Syy: Hartwall Arena ja sen kannattamaton toiminta (konkurssin uhka).
Seuraus: Arenan myynti venäläiselle liikemiesryhmittymälle, jossa kaupan ehtona Jokereiden liittyminen KHL:ään.
Koottuja selityksiä: Suomikiekon kehittäminen, Liigan tarjoaman liiketoimintamallin riittämättömyys, Jokereiden liiketoiminnan kehittäminen, tasokkaamman jääkiekkoviihteen tarjoaminen, suomalaisten huippupelaajien pitäminen kotimaan kaukaloissa.
Motiivi irtautumisesta: Puhtaasti taloudellinen.

Harkimon irtautuminen Jokereista
Syy: Pakotetoimenpiteiden kohteena olevat venäläiset yhtiökumppanit, joilla tiiviit suhteet Putiniin, Putinin vallan ytimeen ja sen imperialistisiin tavoitteisiin.
Seuraus: Jokeriomistustensa myyminen oman poliittisen uran ja uuden poliittisen liikkeen toimintaedellytysten turvaamiseksi.
Koottuja selityksiä: On aika antaa tilaa uusille päättäjille, 27 vuotta Jokereiden palveluksessa jne (vrt. puheisiin "en koskaan myy Jokereita, koska lapset ei antaisi sitä anteeksi")
Motiivi irtautumisesta: Puhtaasti poliittiset.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Erinomainen kirjoitus Harkimon ja kiekkoherrojen kootuista valheista ja suomalaisen jääkiekon kehityksen tukahduttamisesta KHL-Jokerien avulla. Linkki Jatkoaikaan, Sami Salmisen artikkeliin:

Herrojen valheet: Harry Harkimon viimeiseksi työnäytteeksi Jokereissa jää palturi Suomi-kiekon auttamisesta

Nyt ei jää enää mitään käteen, kun suomalaisen jääkiekon etukin paljastettiin valheeksi. Tai no, jää toki. Putinilaisen Venäjän tahdon toteuttaminen. Siinä se on KHL-Jokerien saavutus!
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Erinomainen kirjoitus Harkimon ja kiekkoherrojen kootuista valheista ja suomalaisen jääkiekon kehityksen tukahduttamisesta KHL-Jokerien avulla. Linkki Jatkoaikaan, Sami Salmisen artikkeliin:
Erinomaisuus on toki lukijan silmässä, mutta raflaavan otsikoinnin lisäksi pidän erikoisena ettei jutussa ole mainittu sanallakaan Liigan tavoitetta vaikeuttaa Jokereiden rekrytointia. Jos jutun kantava teema on se, että Hjallis on valehdellut suomalaisen jääkiekon edusta, niin mielestäni olisi asiallista ottaa kantaa myös siihen, kuinka tähän tilanteeseen on päädytty. Itse lukemat ovat varmasti oikein ja nuo lausunnot on oikeasti annettu, mutta kontekstista puuttuu osa.

Putinistin leimanhan tällä saa, mutta tarkoitushakuiselta tuntuu tuo juttu. Ei se silti pahimmasta päästä ole lainkaan ja pointti olisi jokseenkin relevantti vaikka ottaisikin kaikki tekijät huomioon. Erinomaiseksi sitä on silti vaikea kutsua, vaikka hienosti se on kyllä taitettu.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Erinomaisuus on toki lukijan silmässä, mutta raflaavan otsikoinnin lisäksi pidän erikoisena ettei jutussa ole mainittu sanallakaan Liigan tavoitetta vaikeuttaa Jokereiden rekrytointia.
Näkisin mielelläni erittelyn siitä, miten Liigan joukkueet ovat pystyneet vaikuttamaan pelaajien siirtymiseen Liigasta Jokereihin kausien välillä. Sopimuksen alaiset pelaajat eivät luonnollisestikaan ole voineet siirtyä, mutta normaalia rekrytointia on mielestäni aika haasteellista nähdä hankaloitettavan ns. edellisen seuran toimesta.
 
Kausien aikana siirtymisen mahdottomuus on yksi tekijä, joka pelaajan täytyy ottaa huomioon siirtyessään kausien välillä. On riskittömämpää valita joku sellainen seura, josta tarvittaessa pääsee takaisin Liigaan jos kaikki ei mene niin kuin on tarkoitus. Jokereilla myös takuuvarmasti olisi enemmän suomalaispelaajia, jos heitä saisi Liigaan lainata. En halua jumittua siihen pitäisikö Liigan tämä sallia vai ei, mutta nämä ovat ihan kiistatta asioita jotka kokonaisuuteen vaikuttavat ja joita Harkimo tuskin osasi ottaa huomioon "valehdellessaan".
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Erinomainen kirjoitus Harkimon ja kiekkoherrojen kootuista valheista ja suomalaisen jääkiekon kehityksen tukahduttamisesta KHL-Jokerien avulla. Linkki Jatkoaikaan, Sami Salmisen artikkeliin:

Herrojen valheet: Harry Harkimon viimeiseksi työnäytteeksi Jokereissa jää palturi Suomi-kiekon auttamisesta

Nyt ei jää enää mitään käteen, kun suomalaisen jääkiekon etukin paljastettiin valheeksi. Tai no, jää toki. Putinilaisen Venäjän tahdon toteuttaminen. Siinä se on KHL-Jokerien saavutus!

Joo onhan tuo tosi hyvä ja jopa aika tyhjentäväkin kirjoitus asiasta. En oikein tiedä mitä pitäisi tapahtua, että muutamat sitkeät KHL-kuviota puolustelevat henkilöt näkisivät asiat selkeämmin. Ei kai siihen mikään auta, kun ei ole tähän astikaan auttanut, vaikka minkälaisista rautalangoista olisi vuosien aikana vääntänyt. Onneksi valtaosa on ymmärtänyt jo pitkän aikaa sitten tuon hämäyksen/kusetuksen.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
En halua jumittua siihen pitäisikö Liigan tämä sallia vai ei, mutta nämä ovat ihan kiistatta asioita jotka kokonaisuuteen vaikuttavat ja joita Harkimo tuskin osasi ottaa huomioon "valehdellessaan".

Jos Harkimo tai kukaan organisaatiossa ei osannut ottaa huomioon, niin on kyllä melkoisen laput silmillä vedelty. Tietysti jos hommaa ei olisi valmisteltu salassa, niin olisi voinut jopa kysyäkin etukäteen. Mutta epäilen ettei vaan olla välitetty asiasta, koska se nyt ei ollut fokus, vaan hallin myynti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Erinomaisuus on toki lukijan silmässä, mutta raflaavan otsikoinnin lisäksi pidän erikoisena ettei jutussa ole mainittu sanallakaan Liigan tavoitetta vaikeuttaa Jokereiden rekrytointia.

Tästä toki voisi tehdä oman juttunsa. Otsikko esimerkiksi "Liigaseurat eivät halua Jokerien farmiksi" isolla ja alle pienemmällä "pelkäävät Jokerien maksuliikenneongelmien seuraavan perässä ja EU-pankkien valvonnan estävän seurojen palkanmaksun".

Liigan tavoite on olla itsenäinen - ei riippuvainen EU:n ja/tai USA:n pakoteoligarkkien rahoista.

Joo onhan tuo tosi hyvä ja jopa aika tyhjentäväkin kirjoitus asiasta. En oikein tiedä mitä pitäisi tapahtua, että muutamat sitkeät KHL-kuviota puolustelevat henkilöt näkisivät asiat selkeämmin

Koko ajan on vähemmän puolustelijoita. Omat tuttavani varmaan hyvä esimerkki. Jokereita kannattaneet vuosia tai vuosikymmeniä, ja kukaan ei enää käy hallilla. Harkimon arvostus on pudonnut ja nyt noille Harkimon veivailuille ei enää jakseta edes nauraa. Niin säälittävään tilanteesen Harkimo on Jokerit vienyt.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Koko ajan on vähemmän puolustelijoita. Omat tuttavani varmaan hyvä esimerkki. Jokereita kannattaneet vuosia tai vuosikymmeniä, ja kukaan ei enää käy hallilla. Harkimon arvostus on pudonnut ja nyt noille Harkimon veivailuille ei enää jakseta edes nauraa. Niin säälittävään tilanteesen Harkimo on Jokerit vienyt.
Mielestäni tälläkin palstalla on vain ihan muutamia tyyppejä, jotka näkevät tämän KHL:n jotenkin hyvänä asiana Jokereille. Sitten on näitä elinkautispotilaita kuten minä, jotka pysyvät seuran mukana niin kauan kuin liekki kannattamiseen säilyy.

Hjalliksesta en ole myöskään ikinä pitänyt. Jääkiekosta mies ei taida nykyään ymmärtää mitään (onkohan ikinä ymmärtänytkään?) ja Jokereiden/Hartwallin kanssa suhmuroinnit kääntävät vaakaa entistä enemmän negatiivisen puolelle. Hyvä vaan jos häviää taustalta, mutta ei kukaan täysjärkinen suomalainen tuohon soppaan tule upottamaan sormiaan.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Melko vähälle kaikessa kirjoittelussa on jäänyt jutun ydin: Harkimolla ei ollut konkurssikypsän hallin kanssa muita vaihtoehtoja, kuin hallin myynti viholliselle tai henkilökohtainen konkurssi. En anna hyväksyntääni tälle hankkeelle, mutta jonkinlaisena selityksenä se kävisi, jos heppu itse suostuisi sen viimeinkin julkisesti tunnustamaan. Kummola toki vuosikymmenten aikaisena kumppanina suostui tuon suhmuroimaan. Oksettaa koko kuvio, Putin ja diktatuurin sätkynuket keskeisillä jakkaroilla Suomen suosituimmassa lajissa.

Uuden omistajan "valintaa" on hauska seurata. Ilmeisesti kaikki muut paitsi Harkimo itse ymmärtävät, että sellaista lompakkoa ei Kremlin ulkopuolelta löydy, joka tuon saastan ottaisi ristikseen. Seuratkaamme tilannetta...
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Salonojaa mietin itsekin, se lienee ainoa joka tarttuis tähän uskomattomaan tarjoukseen "bulvaanin roolista" ja rahaakin löytyy mielin määrin.

Tarkoitin siis omalta osaltani sitä, että tämä tilanne muistuttaa kovasti sitä Espoon aikaisempaa tilannetta, jossa muutosta luvattiin tapahtuvaksi ja jostain syystä koettiin myös tärkeäksi painottaa, että tulee tapahtumaan pian ja sitten asia kokoajan vain siirtyi eteenpäin, kuitenkin siten, että "ihan pian tulee muutos". Ei koskaan tullut ja saa nähdä, miten tässä casessa käy.

Toivottavasti Hjallis kuitenkin sen ymmärtää, että vaikka saisikin Jokerit myytyä ennen vaaleja, ei hän sillä kaupalla muutu immuuniksi Venäjä yhteys vihjailuista. Eli, ettei pakkoraossa esim. myy vaikka venäläisille kokonaan, kuvitellen, ettei asia enää sen jälkeen seuraisi häntä vaaleihin asti ja pitkälle sen jälkeenkin. Hänen politiikka ystävänsä varmasti tällaista ajatusta koittaa myydä, mutta kyllä hänen jääkiekkoystävänsä pitäisi kertoa totuus (jos asia ei siis ole hänelle itsestään selvä), että paskaa on tulossa ja roppakaupalla, jos hänen uusi liikkensä koetaan politiikan kentällä minkäänlaiseksi uhaksi. Riippumatta siitä, onko vielä Jokereiden omistaja vai entinen sellainen.

Ja mitä tulee tuohon tänään julkaistuun juttuun, niin tottahan se on, että paljon on paskaa jauhettu asian ympärillä ja ihan vääränlaisia mielikuvia koitettu maalailla. Mutta onhan sekin kuitenkin totta, että sieltä Venäjältä tulee se 10-13 miljoonaa kausittain Suomikiekkoon sellaista rahaa, joka ilman KHL Jokereita jäisi tulematta. Olen myös usein tuonut esille mielipiteeni siitä, että pitkällä tähtäimellä Espoon Blues olisi ollut kokonaisuuden kannalta parempi KHL joukkue Suomelle, mutta tehty mikä tehty, eikä tehtyä enää tekemättömäksi saa.
 
Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
En oikein tiedä mitä pitäisi tapahtua, että muutamat sitkeät KHL-kuviota puolustelevat henkilöt näkisivät asiat selkeämmin. Ei kai siihen mikään auta, kun ei ole tähän astikaan auttanut, vaikka minkälaisista rautalangoista olisi vuosien aikana vääntänyt. Onneksi valtaosa on ymmärtänyt jo pitkän aikaa sitten tuon hämäyksen/kusetuksen.

En usko että on olemassa kovinkaan montaa "KHL-fania", jotka haluavat puolustella sarjan tarkoitusperiä tai muutakaan sarjan kyseenalaisista asioista. Täälläkin palstalla on mielestäni ehkä vain yksi nimimerkki, joka näkee KHL:n suorastaan ylivertaisen hyvänä vaihtoehtona versus kotimaan Liiga. Toinen sankari onkin jo jonkin aikaa ollut kokonaan(?) bannittuna, mutta hänellä olikin Venäjämyönteistä asiaa oikeastaan joka ketjussa, jossa Venäjä vaan mainittiin, eikä hän mielestäni ollut millään tapaa Jokereiden puolella koskaan.

Sen sijaan Jokereita kannattavia kyllä löytyy edelleen paljon. Kaikki tai ainakin varmasti suurin osa tiedostaa KHL:n ja oman seuran omistuksiin liittyvät hämärän puolen, mutta ei anna niiden liikaa vaikuttaa. Tai "ei anna" on ehkä väärä sana, koska harvapa noita pystyy noin vain päättämään että tuntuuko touhu edelleen oikealta vai ei.

Jos rautalangasta vääntämistä tarkoitat jälkimmäiseksi mainituille, niin niinkuin ehkä olet jo huomannut, se on hyvin turhaa, koska on mielestäni tosiaan jokaisen oma asia tuntuuko seura omalta. Vähän kuin vege jaksaisi monta vuotta vääntää lihansyöjän kanssa lihansyönnin kamaluudesta. Jokainen lihansyöjä tietää suurinpiirtein miten ja miksi se pihvi nököttää siinä lautasella, ja monilla varmaan saattaakin tulla edes vähän huono fiilis, mutta asia ei niin pahasti vaivaa, että jättäisi lihansyönnin. Ehkä vähän ontuva vertaus, mutta varmaan sait kiinni.

Eli voi toki nykyisiä Jokerikannattajia syyttää vaikka mistä, mutta turha toivoa, että vuosia jatkuva jankuttaminen mitään muuttaisi. Kyllä suurinosa niistä, joita homma ei enää nappaa, ovat jo muuttuneet neutraaliksi seuraajiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös