Pittsburgh Penguins 2018–2019

  • 259 392
  • 960

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kieltämättä vaikean pelin jälkeen 2 pojoa maistuu! Genon flegmaattisuus tarttuu kotikatsomoon asti. Islesille propsit työhanskoista! Jake the snake saa kuittaa ottawa pelin jäähyn voittomaalilla

Genoa käy sääliksi, kun joutuu pelaamaan Sheahanin kanssa. Tänään taas Sheahan, Rust, Brassard ja ZAR näyttivät, että ei mitään asiaa kokoonpanoon. Brassardista voitaisiin luopua. Ajatella, että kaverista annettiin 1st ja tulevaisuuden potentiaalinen ykkösmaalivahti. Ollut niin suuri floppi kuin olla ja voi. Äkkiä eroon kaverista.

Ja Sully voisi peluuttaa Riikolaa. Määtän tai Oleksiakin tulisi olla katsomossa Riikolan sijasta. Ennen Sullivanin alaisuudessa piti ansaita pelipaikka, nyt nimi selässä valitettavasti painaa yhdessä palkakuitin kanssa enemmän kuin peliesitykset.

Tällä hetkellä Pens on musta hevonen, mutta en usko, että pudotuspeleissä on mitään jakoa tällä kokoonpanolla.

DeSmith ryösti kaksi pistettä, yhtään ei ansaittu.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Crosby-Kessel kaksikon yhteispeli kesti tällä kertaa kutakuinkin tasan kahden ottelun ajan. Viime viikolla Islandersia vastaan toisen erän lopulla laitettiin yhteen, pelasivat sitten Senators-pelin kokonaan yhdessä ja nyt viime yönä kaksi ensimmäistä erää. Sitten kolmanteen erään Brassard nousi Kesselin tilalle. Ihan odotettua, Sullivanilla kun ei juurikaan ole kärsivällisyyttä antaa kentällisille aikaa hioutua yhteen. No ehkä tuo Kesselin siirto takaisin Malkinin laidalla sytyttää Genon jälleen (toki Sensia vastaan Geno pelasi mielestäni vahvan pelin) ja tekihän Brassard sitten siinä Crosbyn kentässä viime yönä Penguinsin ainoan maalin.

Ehkä olisi aika ottaa Malkin pois kolmen ensimmäisen rankkarin vetäjän joukosta? Kaudesta 2014-15 eteenpäin Malkinin saldo on 4/19 eli 21.1% osumaprosentti. Tuolla ajanjaksolla vähintään 15 yritystä laukoneista se on sijalla 78/84. Ei nyt kovinkaan mairitteleva lukema Malkinin veroiselle pelaajalle. Viimeiset neljä yritystä Malkin, kuten myös Crosby, ovat epäonnistuneet. Pitäisiköhän palata Bylsman aikaisiin harjoitusten päätteeksi vedettäviin rankkariskaboihin muutoinkin kun hänen aikanaan Penguins oli liigan paras joukkue niissä, ja sen jälkeen ollut sitten liigan toiseksi huonoin? Toki noista Bylsman vuosista sittemmin tuohon 3v3 jatkoaikaan siirtyminen vähentänyt voittolaukauskilpailujen määrää (ja siten niiden tärkeyttä) mutta silti aika monta pistettä lahjoitettu pois noissa viime vuosina, onneksi ei kuitenkaan viime yönä. Tärkeä täysi pistepotti Long Islandilta mukaan onneksi.

Seuraavaksi sitten Chicagoon vierailulle. Blackhawks on ollut Penguinsille paha vastustaja kun ovat voittaneet joukkueiden kahdeksan edellistä kohtaamista ja ylipäänsä yhdeksän viimeisestä kymmenestä kohtaamisesta. Toewsilla ja Kanella voi sanoa olevan vahva niskalenkki Crosbystä ja Malkinista keskinäisissä kohtaamisissa, mutta siellä Blackhawks kyntää joukkueena aika syvällä tällä hetkellä joten nyt olisi Crosbyllä ja Malkinilla hyvä hetki hakea tuolle muutosta. Muutenkin ovat jääneet kaksi peliä putkeen nyt molemmat pisteittä ja koskaan aiemmin eivät ole kolmea peliä putkeen yhtäaikaisesti olleet poissa tulostaululta, joten sieltä on vähintään toiselle luvassa pisteitä huomenna.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Aika kauheata katsottavaa tuo peli, varsinkin maalinteko tökkii todella pahasti. Silloin kun Pensin peli ei toimi niin ei tuossa jengissä ole yhtään mitään katsottavaa, ei tekisi pahaa hankkia vähän muskeleitakin tuonne mikkihiirien sekaan niin voisi kentällä tapahtuakin jotain.

Raskas kausi menossa.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Brassardista voitaisiin luopua. Ajatella, että kaverista annettiin 1st ja tulevaisuuden potentiaalinen ykkösmaalivahti. Ollut niin suuri floppi kuin olla ja voi. Äkkiä eroon kaverista.

Penguinsin saldo tällä kaudella kun Crosby, Malkin ja Brassard ovat kokoonpanossa: 11-3-4. Tuo olisi lähes 120 pisteen kausitahti ja ainoastaan Tampalla on parempi tahti tällä hetkellä.

Kun taas joko Crosby tai Brassard ovat olleet poissa kokoonpanosta, niin saldona on 2-7-2.

Että noin kyllähän tilastojen pohjalta tuon sentterikolmikon pelaamisella on merkittävä vaikutus Penguinsin pelaamiseen. Toki voihan tuo olla pitkälti pelkkää sattumaakin ja en sitä lähde kieltämään etteikö Brassard olisi ollut suuren luokan pettymys tähän mennessä, mutta siitä huolimatta en näe syytä hänestä luopumiselle. Tuo maksettu hinta oli tosiaan niin kova ettei vastaavaa tällä hetkellä kyllä saa takaisinpäin, ja kun Brassard on niin halvalla sopimukselle kiitos Vegasin kautta kierrättämisen niin capin suhteen vastaavan tason (noin paperilla) kolmossentterin löytäminenkin olisi hyvin haasteellista (ja jos sellainen löytyy niin siitä varmaan joutuu välihintaa maksamaan). Kun tosiaan niitä pisteitä vielä tulee erinomaiseen tahtiin sentterikolmikon ollessa kehissä samanaikaisesti (syy miksi en Brassardia peluuttaisi ainakaan säännöllisesti Crosbyn rinnalla kun näen joukkueen kannalta hänestä saatavan parhaan irti sentterinä) niin katsellaan nyt tämä kokeilu loppuun saakka ja sitten kesällä lähdetään etsimään uutta kolmossentteriä.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tuikituiki tärkeät pisteet ykkösviholliselta (tähän on tultu...). Oli kyllä tosiaan taas hyytävän paska peli kaikenkaikkiaan. Paljon Pensin tätä kautta kuvaavia hetkiä, esim. Letang ylivoimalla ilman painetta veivaa viivassa kiekon itse sinisen yli, Malkinin (ja Crosbyn) täysin haistavittu yritys rankkarista, neljä sössittyä ylivoimaa ja mikä tärkeintä, joka tilanteessa jokaisella pelaajalla naama norsunvitulla ja kuuden metrin kyrpä otsassa. Edes pilkkukisassa ei saatu mitään riemua aikaiseksi. Jotain sytykettä tuo nippu nyt tosiaan tarvisi, sen verran on aneemista ja maansa myynyttä menoa.

Malkin on vissiin jo virittäytymässä MM-kisoihin, noin paskoja suorituksia en edes muista mieheltä koskaan nähneeni. Pensseli siis lähes tarjoili NHL:n huonoimmalle veskarille Lehnerille ilmaisen nollapelin, luomatta yhtäkään maalipaikkaa koko pelissä. Onneksi joku Isles-pakki perseili, ihan niinkuin Pensin pakit, kiekon suoraan maalin eteen, josta joku onnekas sen sitten lapioi uuniin. DeSmith oli hyvä ja pelasti pisteet, vaikka pihalla sekin oli ylipelatessa kuin lumiukko parissa tilanteessa. Pakkien ja hyökkääjien väli avatessa on noin omalta maaliviivalta vastustajan siniselle ja siten esim. päätykiekkojen ajoitukset aivan päin helvettiä - ja niitä sitten roiskittiinkin taas oikein urakalla, kun ei omien lapaan saatu kiekkoa sitten millään. Karmeasti pelattu oman pään lähtö sitten kostautuikin ainokaisena maalina, kun Brassard & Määttä hölmöilivät viivan päällä ja tarjoilivat kaverille 3-1 pikavoiton. Hohhoijaa.

Isles puolestaan on kiekollisena aivan jäätävän huono, paitsi Barzal ja varauksin Leddy, jotka kuskasi kiekon aina vauhdilla hyökkäyspäähän mutta siinäpä se sitten oli siltäkin jengiltä. Muu joukkue on pelkkää riistä, ryöstä, raiskaa -osastoa ja pelaa niiiiiiin sääntöjen rajamailla, että ihmettelin kyllä ettei Malkin, Crosby, Letang kolmikolla kellään keittänyt kunnolla - sen verran vitusti siellä tuli keppiä ja kahvaa tilanteessa ja tilanteen jälkeen. Clutterbuck sentään sai osumaa, ja sori nyt tästä, mutta se oli ihan oikein. Näillä mennään, oma tekeminen pitäisi saada kyllä äkkiä kuntoon jollain poppaskonsteilla.

Katselin siinä toisesta tuubista Tampa - Rangers peliä ja olihan näissä peleissä ero kuin yöllä ja päivällä. Isles-Pens vaikutti joltain pappojen sunnuntai-aamuhöntsältä tai kasarin änärihakkelukselta, varsinkin tuon toisen pelin eka erä meni sellaisella intensiteetillä, ettei Pensin pelissä vielä ole näkynyt. Tällä hetkellä tulisi Tampalta aika saatanan lujaa selkään, onneksi ei ihan heti tarvi pelata.

Lisää paskaa vaan housuun, kausi on vielä pitkä.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Matt Murray on aktivoitu IR-listalta ja Tristan Jarry puolestaan on lähetetty takaisin AHL:ään. Vielä ei ole tietoa että pelaako Murray samantien Chicagoa vastaan, mutta hienoa että on taas pelikunnossa. Nyt kun vaan on fyysisesti ja henkisesti täydessä kunnossa niin ei muuta kuin vastuuta ja toivotaan että pääsee hyvin pelirytmistä kiinni nopeasti. DeSmith on viime peleissä ollut erittäin hyvä jälleen, mutta Penguins tarvitsee täydessä iskussa olevaa Murrayta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kun tuota Brassardia on tullut pienen cap hitin takia puolusteltua, että on vaikea löytää treidillä yhtä halvalla pelaavaa kaveria tilalle niin miten muut täällä näkisivät istuisiko Charlie Coyle kuinka hyvin Pensin kolmosketjun keskelle? Tämän cap hit on samaa luokkaa ja sopimus jatkuisi vielä ensi kaudelle, huhujen mukaan siis Minnesota olisi valmis Coylen kauppaamaan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kun tuota Brassardia on tullut pienen cap hitin takia puolusteltua, että on vaikea löytää treidillä yhtä halvalla pelaavaa kaveria tilalle niin miten muut täällä näkisivät istuisiko Charlie Coyle kuinka hyvin Pensin kolmosketjun keskelle? Tämän cap hit on samaa luokkaa ja sopimus jatkuisi vielä ensi kaudelle, huhujen mukaan siis Minnesota olisi valmis Coylen kauppaamaan.

Ottakaa Artem Anisimov! Saatte halvemmalla kuin Coylen ja voidaan jättää vähän palkasta omalle kontolle. Tarjouksia kuunnellaan.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Penguins ei edelleenkään osaa pelata Chicagossa vaikka vastaan tuli kunnolla slumppaava Blackhawks. Etenkin joukkueen kärkipelaajilta Crosbyn ja Malkinin johdolla onnetonta pelaamista, kuten on aika usein ollut juurikin Chicagossa pelattaessa. Täysin turhaan hukkaan heitetyt pisteet jälleen kun kärkipelaajia ei kiinnostanut, kun nyt sitä tukea alemmilta kentiltä olisi tullut. Rustille hattutemppu ja paikkoja olisi ollut toiseenkin hattutemppuun tuohon päälle. Toivotaan että se nyt lähtee tuosta kulkemaan Rustilla sitten, että jotain hyvää tästäkin pelistä saataisiin jatkoa varten mukaan.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ensimmäinen matsi Penguinsilta tälle kaudelle ja erityisesti pisti silmään se, että joukkue oli todella hidas lähtiessään omalta puolustusalueelta. Näyttivät hiukan asennevammaisiltakin jopa, hyökkääjät varastelivat eivätkä etäisyydet olleet kunnossa ja erityisesti tuo teidän kakkosketju oli nimien perusteella aivan uskomattoman kehno. Crosby sai ykkösessä hyökkäysalueella järjestään jotain aikaan, mutta Malkin ei vain jostain syystä tunnu osaavan pelata Kanen ketjua vastaan.

Odotin vähän enemmän varsinkin viimeisten tuloksien myötä, mutta viihdyttävä matsi. Kaukana ollaan siitä välien todellisesta selvittelystä ihan finaaleissa eikä sitä varmaan tulla näkemään enää näillä coren jäsenillä. Teillä sentään on tsäänssit vielä mennä pudotuspeleihin.
 

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Koostetta katsoessa ei paljoa näkynyt Crosbya ja Malkinia hyökkäyspäässä, miinuslukemat sen sijaan oli molemmilla komeat: Crosbylla -3 ja Malkinilla -4. Ja nyt molemmat onnistuneet pelaamaan kolme ottelua putkeen kiikareilla, ja kuten tuossa muutamaa viestiä ylempänä mainittiin, niin tällaista ei ollutkaan aiemmin tapahtunut. Malkinilla viimeisiin kahdeksaan otteluun tehot 1+2 ja kevyet -10 kerättynä. Malkinhan taas tuttuun tapaansa ennen kautta puheli kovasti jotakin, että haluaa edelleen olla sarjan parhaita pelaajia ja pelata vielä pitkään ja motivaatiota löytyy, mutta kyllä on hänen pelinsä tällä kaudella viestinyt aivan muuta. Malkin pelaa niin sysipaskasti tällä hetkellä, että on ainoastaan haitaksi joukkueelle. Lokakuussa sentään tuli pisteitä, mutta sen jälkeen onkin mennyt 19 ottelua tehoilla 3+10, siis kolme maalia yhdeksääntoista peliin. Malkin voisi nyt pikkaisen katsella mallia vaikkapa maanmieheltään Ovechkinilta, että kuinka sitä motivaatiota vielä löytyy näillä "vanhoillakin" päivillä.

Seuraavat kolme ottelua Penguins pelaa kotona ja voittoja on jälleen pakko tulla. Nyt on sentään edellisistä viidestä kotiottelusta neljä voittoa, kun sitä ennen tuli seitsemästä pelistä yksi voitto. Bruinsilta lauantaina varmaankin edelleen ainakin Bergeron poissa, joten toista kertaa ei vaan voi jättää tuota etua käyttämättä. Kings taas sitten kaukana pleijareiden ulkopuolella, joten heille varmaankin tappio tulossa, kun näköjään tässä kuussa tullut Pensille tavaksi ottaa turpaan noilta häntäpään jengeiltä, kuten Flyersilta, Senatorsilta ja Blackhawksilta. Sen jälkeen sitten Ducks ja sieltäkin näyttäisi olevan puoli joukkuetta telakalla.

Crosbylta ja etenkin Malkinilta kaivataan ryhdistäytymistä. Metropolitanin sysipaska taso sataa koko ajan Penguinsin laariin, mutta kiva olisi siitä ottaa hieman hyötyäkin irti ja nostaa joukkue tosissaan sinnen pudotuspelipaikalle.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Koostetta katsoessa ei paljoa näkynyt Crosbya ja Malkinia hyökkäyspäässä, miinuslukemat sen sijaan oli molemmilla komeat: Crosbylla -3 ja Malkinilla -4. Ja nyt molemmat onnistuneet pelaamaan kolme ottelua putkeen kiikareilla, ja kuten tuossa muutamaa viestiä ylempänä mainittiin, niin tällaista ei ollutkaan aiemmin tapahtunut. Malkinilla viimeisiin kahdeksaan otteluun tehot 1+2 ja kevyet -10 kerättynä. Malkinhan taas tuttuun tapaansa ennen kautta puheli kovasti jotakin, että haluaa edelleen olla sarjan parhaita pelaajia ja pelata vielä pitkään ja motivaatiota löytyy, mutta kyllä on hänen pelinsä tällä kaudella viestinyt aivan muuta. Malkin pelaa niin sysipaskasti tällä hetkellä, että on ainoastaan haitaksi joukkueelle. Lokakuussa sentään tuli pisteitä, mutta sen jälkeen onkin mennyt 19 ottelua tehoilla 3+10, siis kolme maalia yhdeksääntoista peliin. Malkin voisi nyt pikkaisen katsella mallia vaikkapa maanmieheltään Ovechkinilta, että kuinka sitä motivaatiota vielä löytyy näillä "vanhoillakin" päivillä.

No miinuslukemat pääsivät viime yönä kasvamaan kun Chicago iski kaksi viimeistä tyhjään maaliin ja Penguinsilla tietenkin kärkipelaajat jäällä niiden aikana hakemassa tasoitusta/kavennusta. Molemmat tyhjiin tehdyt lähtivät Letangin huonosta pelaamisesta, mutta Crosbykin olisi ensimmäisessä voinut osoittaa hieman enemmän taistelutahtoa irtokiekosta. Crosby kuitenkin katseli sen voittomaaliksi jääneen osuman paraatipaikalta (Malkinin ollessa myös hyvällä näköalapaikalla) joten siitä iso miinus hänelle, ja vaikka hyökkäyspäässä nyt muutaman tilanteen järjestelikin ei se meno ollut tuttua viime aikojen Crosbyä. Etenkin pisti huomioon että kulmaväännöissä kiekko karkaili helposti lavasta ja ei vaan tuttuun tapaansa pyöritellyt vastustajia perässään kulmissa ja siten saanut rakennettua paikkoja. Ei ollut Crosby pelipäällä. Malkin sitten tosiaan vielä sitäkin vähemmän pelipäällä, kuten ollut jo pitkään ajottaisia hieman parempia pelejä lukuunottamatta. Mutta mainitaan nyt noista että viimeisen kahdeksan ottelun -10 lukemasta Malkinilla neljä miinusta tulleet tyhjiin tehdyistä maaleista, että ei se -10 ihan koko totuutta kerro, mutta -6 heikkojen tehojen kanssa puhuu kyllä riittävästi jo Malkinin viime aikojen pelaamisen tasosta.

Brassard oli näkymätön siinä ykköskentän laidalla ja siirtäisin hänet heti takaisin kolmoskentän keskelle.

Oleksiak oli pulassa Kanea vastaan useampaan otteeseen ja ehkä Riikolaa voisi välillä peluuttaa hänen tilallaan. Tai sitten lähettää Riikolan farmiin kun siellä ylhäällä on kuitenkin Ruhwedel ylimääräisenä jo, ja mikäli Riikolalle ei löydy vastuuta niin turha häntä on ylhäällä roikottaa kun menee AHL:ään ilman waivereita.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Eka erä riitti näkemään mitä tuleman pitää ja onneksi katsominen loppui siihen, tuolta se peli näyttää kun jostain joukkueesta on muodostunut suorastaan kauhu toiselle! Mikään ei onnistu, ei yhtään mikään ja kentälle tullaan jo valmiiksi hävinneenä. Kotijoukkue ei esittänyt mitään ihmeitä ja silti suvereeni voitto, vieraat olivat suorastaan paskoja.

Vaikka Pens olisi koko sarjan ykkönen ja Blackhawks viimeinen niin varmasti näissä keskinäisissä tukkaan tulisi silti, ainakin niin kauan kuin molempien joukkueiden coret ovat samat.

Me ollaan hävitty tää kausi.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Eka erä riitti näkemään mitä tuleman pitää ja onneksi katsominen loppui siihen, tuolta se peli näyttää kun jostain joukkueesta on muodostunut suorastaan kauhu toiselle! Mikään ei onnistu, ei yhtään mikään ja kentälle tullaan jo valmiiksi hävinneenä. Kotijoukkue ei esittänyt mitään ihmeitä ja silti suvereeni voitto, vieraat olivat suorastaan paskoja.

Vaikka Pens olisi koko sarjan ykkönen ja Blackhawks viimeinen niin varmasti näissä keskinäisissä tukkaan tulisi silti, ainakin niin kauan kuin molempien joukkueiden coret ovat samat.

Crosbyllä ja Malkinilla on tosiaan melko karut tilastot Chicagon vierailuilta:

Crosby - 7 GP 0+2=2 -14
Malkin - 7 GP 2+1=3 -11

Kaikki noista peleistä tosiaan tappioita. Eivät vaan jostain syystä osaa pelata normaalilla tasollaan Chicagossa. Eikä Penguins historiallisestikaan ole juuri Chicagossa pärjännyt kun ovat voittaneet vain 12 ottelua siellä pelatuista 69 pelistä. Tuo on Penguinsin huonoin vierassaldo kaikista kaupungeista.

No onneksi tuo peli on nyt pelattu ja Chicagoon ei tarvitse enää tällä kaudella lähteä (ellei jotain todella yllättävää tapahdu...).
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Karmeeta kateltavaa on pelit nyt. Avauspeli huutaa rightin pakkeja, siellä vedellään viidellä leftillä ja Letangilla, ei se ole mikään ihme ettei kiekko liiku ylöspäin. Ja sitten Rutherford tekee näitä ihme kauppoja joissa joukkueeseen tulee Pettersson, joka on käytännössä ihan sama pelaaja kuin Olli Määttä tai Juuso Riikola. Sprongista piti päästä eroon, mutta JR ei kyllä yhtään miettinyt mitä haluaa tilalle. Sprongilla jos olisi rightin käden omaavan Määtän/Riikolan saanut niin Schultzin paluun jälkeen näyttäisi puolustus kätisyyksienkin puolesta hyvältä, nyt siellä kierrätetään Oleksiak/Pettersson/Riikola kolmikkoa, joilla ei ole toisiinsa nähden mitään erikoista annettavaa kentällä. Pieni kutina on persiissä että Olli lähtee kun Schultz tekee paluun.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Vahvat mutut ja sitäkin isompaa spekulaatiota, mutta JOS Phil Kessel pitää treidata niin miltä kuulostaisi jos Penguins ryhtyisi kaupoille Bluesin kanssa ja takaisin tulisi Tarasenko - josta ollaan valmiita kuulemaan tarjouksia, mutta ei aktiivisesti kaupitella. En tosin tiedä miksi Blues haluaisi vaihtaa Tarasenkon Kesseliin kun ovat jossain määrin samanlaisia pelaajia. Tietysti helppoja erojakin on pelaajien välille vedellä, kuten Penguinsin haitaksi voisi nimetä vaikkapa kätisyyden. Kesselin right one-timerittomuudesta huolimatta on sopivampi muunmuassa ylivoimalle, jossa Pensillä riittää ennestäänkin leftin luonnollisille paikoille täytettä. Kesselin puolesta voisi puhua pikkusen pienempi caphit, pudotuspeliotteet ja tietenkin kaksi Stanley Cupia. Kesselin viime kauden 92p on myöskin sellainen lukema joka selvähköstikin tekee eroa heidän välilleen, joten toistaiseksi voisi ajatella Kesselin tehokkaammaksi offensiiviseksi tykiksi. Mutta, uskaltaisin epäillä, että Tarasenko kohottaisi uransa huippuja Penguinsissa joukkuekavereiden laadun ja etenkin pelitavan vuoksi. Ikäeron vuoksi Penguinsin varmaan tarvitsisi laittaa jotain kylkiäisiä silottelemaan, mutta eiköhän sieltä joku irtoisi. Esimerkiksi Pettersson, jotta Sprongin ulostaminen tulisi symbolisesti täyteen kun kierosti voisi ajatella hänestä saaneen nollavastineen, vaikka tämä välillisesti auttaisikin tässä spekuloidussa kaupassa.

Todennäköisesti ihan turhaa haihattelua, mutta tähän mennessä oikeastaan ainut mitenkään perusteltavissa oleva kauppa (Penguinsin puolelta) johon Kesselin voisi yhdistää. Ja tämänkin tekisin vain tilanteessa, jossa Kesselistä olisi pakko luopua.

----

Loukkaantumispuolelta Sullivan saneli sellaisia, että Simon on week-to-week ja Hörnqvist day-to-day. Kumpikaan ei ole ollut harjoituksissa, molempien vammat etenee ja niin edelleen. Hörnqvistiä varsinkin tuo joukkue kaipaa, eikä Simonistakaan tietenkään haittaa olisi.

Maalivahdeista kertoi, että DeSmith aloittaa ja koska edessä on back-to-back -pelit molemmat saavat starttinsa. Murraylle yritetään saada parhaat mahdollisuudet onnistua. Murray ei ole ehtinyt osallistua kun yhteen joukkueharjoitukseen ja aamujäille. En voi olla kuitenkaan ajattelematta, että Boston on voittanut kolme putkeen ja Sullivan näkee Kingsin iisimpänä vastustajana.
 

zägä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers, Kärpät
Kenttiä sekoitettu ja @Bosco n käskystä Brassard palaa omalle paikalleen. Tuo ykkönen varsinkin ihan mielenkiintoinen kokeilu.
ZAR taas jatkaa vapaamatkustelua kokoonpanossa, mutta toisaalta eipä sinne parempaakaan ole tilalle. Toivottavasti parantaisi, oli kuitenkin aivan hyvä viime kaudella, kun Crosbyn kanssa pääsi pelaamaan. Toki Geno tällä hetkellä aivan unessa.
Pearson-Crosby-Guentzel
Aston-Reese--Malkin-Kessel
Sheahan-Brassard-Rust
Grant-Cullen-Dea/Wilson

Pakit varmaankin samat mitä edellisissäkin peleissä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei se taaskaan vakuuttavaa ollut pelin millään osa-alueella (paitsi DeSmith pelasi hyvin maalissa ja taisi torjua kevyet 48 kertaa), mutta 5-3 voitto sieltä irtosi lopulta. Eipä tuosta pelistä oikein sen suuremmin jaksa raapustaa kun semmoista tervanjuontia se on, mutta todetaan nelosketjun pelanneen ihmeen hyvän pelin. Jännästi Sullivan peluutti melko paljon tuota nelosta Bruinsin ykköstä vastaan pari erää ja hyvin se toimi, kolmannessa erässä tätä ei enää havaittu. ZAR pelasi varmaan parhaan pelinsä, mutta en itse kyllä näe tuossa pidempiaikaista ratkaisua kärkiketjuihin.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Vapaamatkustajahan oli suorastaan liekeissä. Ei ollut nätti voitto, mutta hyvä taistelusellainen. 48 torjunnan DeSmithiä toivottavasti ajetaan niin pitkään kuin liekki palaa, ehkä tässä olisi saumaa sellaiseen 1A/1B-tyyliseen kokeiluun. Murrayn olisi hyvä olla keväällä ehjänä.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ei ollut tosiaan kaunista mutta Penguins oli kuitenkin hyvällä taisteluilmeellä nyt mukana siellä. Selvästi kauden fyysisin ottelu Penguinsilta. Laukaisutilastotkaan eivät ihan kaikkea kerro pelin kulusta, sillä ei Penguins ihan noin selvästi ollut vastaantulijana kuin niistä voisi päätellä. Mutta pitäisi sitä kotona silti olla selvästi hallitsevampana osapuolena. Taisteluvoitto ja täysi pistepotti kuitenkin tärkeitä tässä vaiheessa kautta.

Neloskentän duunarit Grant, Wilson, Dea ja paluunsa jälkeen Cullen ovat olleet viimeisen kymmenen pelin ajan hyviä ja täyttäneet roolinsa. Ei voi valittaa hirveästi heidän pelistään tällä hetkellä, vaikka toki pitkällä tähtäimellä noista korkeintaan toinen Grant/Cullen kaksikosta toivon mukaan siellä vakituisemmin pelaamassa. Grant on nyt tuon AHL-visiittinsä jälkeen ollut parempi mitä oli alkukaudesta jolloin tuli jo tuomittua toivottomaksi tapaukseksi. Nyt on näyttänyt että ne ehkä kesäiset toiveet pätevästä syvyyspelaajasta eivät ihan turhaa haihattelua olleetkaan.

Aston-Reese kanavoi sisäistä hörnqvistiaan viime yön ottelussa ja pelasi ylivoimaisesti parhaan ottelunsa NHL:ssä. Fyysinen, taisteleva ja tehokas. Tuollaisella pelaamisella täyttää erinomaisesti roolinsa joukkueesta, kunhan nyt vaan jatkaa samaan tahtiin.

Rustilta hyvää pelaamista jälleen, pari kertaa taisi osua tolppaan tai ainakin sivurautoihin tuolla patentoidulla videopeliliikkeellään. Niitä Rustilta on nähty varmasti ainakin kymmenen kertaa jo tällä kaudella, ehkä se joku kerta vielä onnistuu niissä uudelleen.

Crosbyltä, Malkinilta ja Kesseliltä tärkeitä onnistumisia myös. Crosbyn pelaamiseen en ollut taas oikein tyytyväinen, mutta sitten kävi voittamassa aloituksen josta tuli voittomaali ja lopussa vahvalla pelaamisella alusti tyhjiin tehdyn maaliin eli lopulta suoriutui ihan kunnialla ottelusta. Toivottavasti löysi noiden onnistumisten myötä jälleen sen huippuvireensä sitten, ja samat sanat Malkiniin ja Kesseliin.

DeSmith oli maalilla jälleen tosiaan erinomainen, mutta hienoa kuitenkin nähdä Murrayta taas pelivuorossa ensi yönä.

Valitettavasti sitten ottelun lopussa Letang jätti ottelun kesken törmättyään yhteen Nordströmin kanssa ja taisi satuttaa jalkaansa siinä. Pitää toivoa että ei käynyt mitään vakavaa.
 

mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Enpä uskonut ilahtuvani cullenin paluusta. Zar oli ihmistykinkuula, ja oikeastaan rustin kanssa näyttivät esimerkkiä koko muulle joukkueelle. Jumalauta kun tuo Rust pelaisi aina noin. Joka paikassa jalat tikkaa-tikkaa-tikkaa, ja kiekkoa maalille ykkösellä , ja unohdetaan ne tic-tac-toe-maalit, vaan yritys sata ja maalia kohti.

Sitten kun kaikkien työmoraali on sama kuin Rustilla ja Zar:lla viime yönä, niin kyllä se muu hioutuu kasaan sitten
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Aston-Reesesta tuli muuten joukkueensa eniten taklauksia antanut hyökkääjä tälle kautta, olikohan 58 niittiä 17 peliin. Kertokaa viisaammat onko samankaltaisuutta Reavesiin verrattuna?
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Aston-Reesesta tuli muuten joukkueensa eniten taklauksia antanut hyökkääjä tälle kautta, olikohan 58 niittiä 17 peliin. Kertokaa viisaammat onko samankaltaisuutta Reavesiin verrattuna?
Ei. Siinä missä Reaves on King Kong jäällä, JAR on yli-innokas koiranpentu, joka vetänyt pannullisen kahvia ennen peliä.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Addison tiputettiin eilen(?) Kanadan junnujengistä, joten ilmeisesti Hållander on ainoa Pittsburgh-prospekti joka osallistuu turnaukseen.
 

mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei. Siinä missä Reaves on King Kong jäällä, JAR on yli-innokas koiranpentu, joka vetänyt pannullisen kahvia ennen peliä.

Osuva kuvaus :D

Muuten kesselin maali oli kyllä upea suoritus! Noin löysällä stagalla noin kovaan syöttöön tuollainen suoritus, huhhuh!

Ens yönä sitten kingsit nurin, nyt sellainen kliininen pyörremyrsky sinne jäälle, kiitos!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös