Ketterän runkosarjaottelut 2018–2019

  • 100 774
  • 751

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Olenko minä ainoa, joka näkee ja olen jo nähnyt kauan ettei Ripatilla ole mitään annettavaa puolustajana? Hän olisi paljon hyödyllisempi joukkueelle hyökkääjänä. Hänellä on kuitenkin ihan hyvät kädet ja isona kaverina pystyisi suojaamaan kiekkoa hyvin.
Et todellakaan ole. Jos minulta ois kysytty tätä kokeilua ei olisi edes tapahtunut. Kyllähän Ripatti aiheutti monta vaarallista tilannetta. Mutta samaan hengenvetoon täytyy sanoa että Mesikämmen oli jossain muualla kun eilisessä pelissä versus aikaisempiin peleihin. Eihän tuolla kahdessa eka erässä ollut omalla tasollaan kuin Kettusen ketju tai edes sinnepäin.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Olen pitkään tässä miettinyt miksi Ventelä ja Maarnela pelaavat parina. Perustuen siihen että molemmat pystyvät tuomaan kiekon hyökkäys alueelle hyvinkin helposti. Miksi tuhlata tuo potenttiaali samaan pariin.
Illan kokoonpanossa ihmetyttää tuo Karjalaisen paikka nelosessa. Ehdottomasti olisi pitänyt aloittaa Suomalaisella.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Olen pitkään tässä miettinyt miksi Ventelä ja Maarnela pelaavat parina. Perustuen siihen että molemmat pystyvät tuomaan kiekon hyökkäys alueelle hyvinkin helposti. Miksi tuhlata tuo potenttiaali samaan pariin.
Illan kokoonpanossa ihmetyttää tuo Karjalaisen paikka nelosessa. Ehdottomasti olisi pitänyt aloittaa Suomalaisella.
Suomalainen tuossa paikalla ois ollu kyllä isosti rahaa pankkiin. Perkele. Ihmeellinen pakkipari on minustakin, molemmat vieläpä tykkäävät nousta paljon ja varsinkin Ventelä vetelee usein hyökkäyksen kärkenä, ihme ettei ole enempää omissa ropissut kun tämä pari on jäällä. Hyökkäys on paras puolustus?
 

X-Stiff

Jäsen
Suomalainen tuossa paikalla ois ollu kyllä isosti rahaa pankkiin. Perkele. Ihmeellinen pakkipari on minustakin, molemmat vieläpä tykkäävät nousta paljon ja varsinkin Ventelä vetelee usein hyökkäyksen kärkenä, ihme ettei ole enempää omissa ropissut kun tämä pari on jäällä. Hyökkäys on paras puolustus?
Lisäksi Maarnela on täysin kykenemätön fyysiseen puolustamiseen jolloin Ventelän nousuista johtuvat yv hyökkäykset ovat entistä vaarallisempia. Lisäksi kääpiökokoisena ei ole kovin ulottuvakaan. Eli sentterin joka näiden veijarien edessä on täytyy olla hereillä.
 

X-Stiff

Jäsen
Olipa taas hengetön esitys. Kaarlehto oli hyvä ja antoi mahdollisuuden voittaa. Puolustuksen poissaolot alkaa näkymään melko karusti. Todella monta, todella rumaa virhettä omissa, joista olisi helposti tullut paljon enemmän omiin ilman Karpan loistopeliä.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Ei siinä paljoa seliteltävää jää. Itse pelinä tuo oli kyllä taas viihdyttävää vaikka TUTO voittikin. Puolustuksessa näkyi tänäänkin nuo poissaolot aika räikeästi, sitä tuskin kukaan voi kieltää. Kaarlehto tarjos kyllä taas voittoon avaimet.

Jos tässä pikkuhiljaa suuntaa katseita ensi viikkoon niin Jokipojat, Leki ja Tuto uudestaan, ja kaikki vieraissa niin tuota tuota... Tanhua ei varmasti ole vielä pelikunnossa vaikka on jäällä käynytkin, Marlosta ei vielä ole mitään infoa tippunut ja Alhokaan tuskin vielä on pelikunnossa. Ei tule olemaan helppo viikko edessä.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Olipa taas hengetön esitys.

Täysin samaa mieltä. En kyllä yhdy valmentajien kommennteihin että oli huippu ja laadukas mestis peli.
Molemmilta ihme sekoilua, organisoituja hyökkäyksiä käytännössä ei kummaltakaan kuin ihan muutama. Kaikkea muuta kuin huppu viihdettä VMP
Välillä näytti että ollaan jossain kalpamiekkailu harkoissa.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
En kyllä yhdy valmentajien kommennteihin että oli huippu ja laadukas mestis peli.
Molemmilta ihme sekoilua, organisoituja hyökkäyksiä käytännössä ei kummaltakaan kuin ihan muutama. Kaikkea muuta kuin huppu viihdettä VMP
Välillä näytti että ollaan jossain kalpamiekkailu harkoissa.
Olihan siinä yksi aika kova sekoilu ja miekkailu pätkä, mutta kyllä huonompiakin Mestis pelejä on nähty. Itse loppupeleissä aina mietin kun lätkää katson että nautinko pelin katsomisesta vai en, kyllä miusta oli ihan viihdyttävää. Ketterän pelit on tässä suhteessa ongelmallisia kun tulee tarkemmin katsottua miten ”oma” joukkue pelaa.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Jos tässä pikkuhiljaa suuntaa katseita ensi viikkoon niin Jokipojat, Leki ja Tuto uudestaan, ja kaikki vieraissa niin tuota tuota..
Tuo ens viikko ois ihan kiva jättää pois kalenterista, jos tuo ei yhtään parane niin loskalamassa kyntävä jokipojatkin painelee ohi.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Tuo ens viikko ois ihan kiva jättää pois kalenterista, jos tuo ei yhtään parane niin loskalamassa kyntävä jokipojatkin painelee ohi.
Hymh, et sie ainakaan meiltäpäin ole, jos luovuttaa meinaat. Meillä Hakalissa vaikeuksien tullessa painetaan täysillä päälle! 6 pisteen viikko, vähintään.
Tilastot aina valehtelee, kun ei niistä näe miten peli kokonaisuutena on mennyt, mutta viimeisen parin pelin otannalla +- näyttää Ripatin kohdalla aika ikävältä.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Hymh, et sie ainakaan meiltäpäin ole, jos luovuttaa meinaat.
En ole , eikä tässä mitään olla luovuttamassa. Tuo ensiviikko vaan oisi parempi tulla tuonnempana että pojilla ois aikaa laittaa peli kuosiin.
Tuosta pelin viihdyttävyydestä tuli mieleen viimevuoden Ketterä-Keupa peli. Vaikka Ketterä hävisikin pelin kävelin pois hallilta tyytyväisenä näkemääni, tuo peli oli yksi parhaita näkemiäni Mestis pelejä. Ei todellakaan ollut mitään sähellystä, vaan molemmat pelasi hyvää ja nopeaa hyökkäys peliä. Sekä puolustivat laadukkaasti.
 

X-Stiff

Jäsen
Kotisivujen otteluraportti herättelee toiveita pakiston tervehtymisestä. Kaksikosta Koponen, Tanhua pitäisi hyvin käydessä ainakin toisen palata pelien pariin. Ai että kunpa molemmat. Alho on sivussa peleistä vuodenvaihteen yli.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Kotisivujen otteluraportti herättelee toiveita pakiston tervehtymisestä. Kaksikosta Koponen, Tanhua pitäisi hyvin käydessä ainakin toisen palata pelien pariin.

Tuo ois oikeen hyvä juttu, niin saatas nuo hyökkääjät pois takalinjoilta. Toivottavasti valmennus tulee järkiinsä ja myöntää ettei Ripatista tule hyvän tason omaavaa pakkia. Kun näyttäs siltä että mitä pidemmälle kausi menee sitä heikommin tuo pakkina leikkiminen onnistuu. Paremmin hänelle sopii voimahyökkääjän rooli.
 
Tuo ois oikeen hyvä juttu, niin saatas nuo hyökkääjät pois takalinjoilta. Toivottavasti valmennus tulee järkiinsä ja myöntää ettei Ripatista tule hyvän tason omaavaa pakkia. Kun näyttäs siltä että mitä pidemmälle kausi menee sitä heikommin tuo pakkina leikkiminen onnistuu. Paremmin hänelle sopii voimahyökkääjän rooli.

Eilenkin Ripatin täysin älytön löysä rystypuolen neppaus johti kiekon menetykseen taas omalla alueella, jonka seurauksena pakin viivasta tullut veto ohjattiin maaliin ilmasta. Vaikutti tosin vähän siltä että olisi ollut korkealla mailalla tehty, mutta vaikea sanoa televisioruudulta. Liian usein tulee noita huolimattomia neppailuja, jotka aiheuttavat sen että koko muu viisikko on samantien kusessa. Mikäli noita ei saada kitkettyä pois Ketterän pelistä niin eipä tule pitkää kevättä Imatralla, se on aivan varma asia. Itse lähtisin jo nyt rakentamaan pakkipareja kevättä varten ajatuksella että parissa toinen on kiekollisempi ja toinen fyysisempi osapuoli. Hyökkäykseen pitää saada selkeästi lisää suoraviivaisuutta ja alkaa jo nyt pelaamaan sitä ns. play off kiekkoa, missä ajetaan röyhkeästi maalille ja hakataan irtokiekot sisään. Selkeämpää ja tehokkaampaa pitää tekemisen olla niin että kaikki kentälläolijat ovat sen sisäistäneet. Keväisin pärjäävät ne joukkueet, jotka ymmärtävät pelata tylyä yksinkertaista ja järkevää peliä. Ei sen tarvi aina olla kaunista ollakseen tehokasta. Maalit kuitenkin yhä ratkaisevat otteluiden voittajat.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Itse lähtisin jo nyt rakentamaan pakkipareja kevättä varten ajatuksella että parissa toinen on kiekollisempi ja toinen fyysisempi osapuoli.

Tuo asia olisi valmennuksen pitänyt tehdä jo kauden alussa, sitä myötä olisi parit vakiintuneet ja peli olisi pakkien osalta parantunut kevättä kohden. Tuo olisi tietysti ideaali tilanne, aina tulee tietty loukkaantumisia ja muuta sählinkiä.
 

X-Stiff

Jäsen
Pelkäänpä pahoin, että Ripattia ajetaan pakiksi hinnasta välittämättä. Maarnelallakaan ei vaa yksinkertaisesti riitä tällähetkellä. Voima loppuu jo ennen kuin vääntö edes kerkeää alkamaan. Noita isompia puutteita joita hänellä ei vaan pelkkä liike korvaa. Kuten jo aiemmin mainitsin minun pakisto olisi muodossa Tanhua, Koponen, Lippojoki, Mesikämmen, Ventelä ja Alho. Parit ja järjestys voi olla melkein mitä hyvänsä. Noilla veijareilla nimittäin pärjätään puolustuksen osalta enemmän kuin tarpeeksi hyvin. Ripatista on enemmän hyötyä hyökkääjänä. Ai että Nybondas, Ripatti ja Paalanen samaan kenttään, olis hyvä. Kameleonttiketju joka pystyisi mukautumaan pelitilanteen mukaan, joko hyökkävämpään tai puolustavampaan peliin. Tuosta pelistä puuttuu nyt jotain ja pahasti, koska näyttää lähes siltä, että siellä pyydellään kaikkea anteeksi. Juuri kukaan ei taklaa, maalinedustalla ei pelata kovaa kummassakaan päässä. Varsinkaan hyökkäyspään maalille ei voi hiipiä noin miten nyt tehdään. Sen kerran kun esmes eilen sinne mentiin kunnolla niin tulikin maali. Kyllä minäkin alkaisin pikkuhiljaa suoraviivaistaa rajusti peliä, kun ei tämä taitokiekko tunnu luonnistuvan. Röyhkeästi ryminällä jokapaikkaan, kovaa mutta puhtaasti.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Ja kun nykylinjalla kovemmasta pommista lentää helposti pihalle, tai ottaa 2+10, niin puolustajan ei parane ihan ekassa vaihdossa lähteä täysillä ajelemaan. Yhden hyökkääjän vaje on helpommin kestettävissä.
Kyllähän sellainen 10 minuuttia ottelussa pelaava ketju, joka ajaa kolmella miehellä kaikkea liikkuvaa, on esim play off sarjoissa aika kova ase. Ja yleisö tykkää.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Komppaan edellisiä noissa pakki valinnoissa. Pareiksi niitä voi laittaa melkeinpä miten vain, Lippojoki-Mesikämmen on jollain positiivisella tavalla jäänyt kuitenkin mieleen. Maarnela on alkanut alkukaudesta taantumaan, mikä on vähän sääli, odottelin että olisi breikannut isosti tällä kaudella. Parantamisen varaa on kyllä mutta voimaa pitäisi saada vain paljon lisää. Rotaatio pakiksi kuitenkin jää minun papereissa kunhan/jos kaikki tervehtyy.

Kyllä silti on luottavainen olo että valmennus on viime keväästä ottanut oppia siintä kuinka isosti peli muuttuu kun sinne mennään. Siintä voi olla vähän huolissaan miten luokatonta ylivoimaa on nähty, viimeaikoina siihen on tullut parempia juttuja, mutta kyllä se pitää saada tehokkaammaksi. Varmaan jokainen (meistä ainakin) näkee miten paljon enemmän potentiaalia tuossa jengissä on kuin mitä nyt on nähty. Siltikin tulokset ovat olleet vähintääkin hyvät, sarjasijoitus 4 (jaettu 3), pisteitä 42, maaliero 75-69. Tasaista on kyllä kärjessä ja oikeastaan sijatkin 1-9 on 12 pisteen sisällä, kyllä silti kotietu pitäisi olla ihan vähimmäis tavoite.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Turhaa pojat aristelee noita kovia taklauksia, nyrkkisääntö pidä kädet ja maila alhaalla niin ei noin taklattuna voi jäähyä antaa.
Tuo ylivoimakuvio on kyllä loppuun kaluttu. Lähestulkoon kaikki mestis jengit pelaa tuota samaa.
Iso kolmio kaks äijää maskiin ja vetoja viivasta, ois yksinkertaista. Vois olla myös tehokasta.
Kyllä varmaan valmennus on ottanut opiksi viime keväästä, onhan tuolla kalustossa nyt niitä ÄIJIÄ. Vaan kannattas ruveta nyt opettelemaan sitä kovuuden antamista tuolla maalin edessä, kun se on kauden edetessä vähän hiipunut.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Oho oho ketju muutoksia!

Jääskeläinen-Juntheikki-Hämäläinen
Ventelä-Maarnela

Niemi-Kestilä-Haaparanta
Paalanen-Ripatti

Vainikainen-Kettunen-Sjöholm
Lippojoki-Mesikämmen

Karjalainen-Nybondas-Vuokniemi
Jalovaara 13.h

Kaarlehto
Lipiäinen

Tänään starttaa siis vieraskiertue ja Jokipojat vastassa. Taitaa tältä kaudelta voitot olla 1-1 ja jos muistan oikein niin molemmat pelit ollu erittäin tasaista vääntöä. Mielenkiintone kakkosketju tänään, pakkeja ei vielä saatu takaisin loukeilta joten näillä mennään.

Edit. Jalovaara lisätty 13 h.
 
Viimeksi muokattu:

X-Stiff

Jäsen
On vaan tuo kokoonpano aika kauhean näköinen. Onkohan V.Lipiäinen kipeä vai motivaatiopenkityskö. Saattaahan se olla, että koittaavaavat jakaa kuormaa, kun kova viikko edessä. Karjalainen se vaan saa vetää tuolla kaudesta toiseen ilman mitään positiivista näyttöä. Ripatti-Paalanen pari hieman hirvittää lähtökohtaisesti, kun kumpikaan ei oikeastaan ole pakkeja. Noh, toivotaan, että poikaset onnistuu ja saadaan pisteet kotiin. Ketjulotolle plussaa.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Karjalainen se vaan saa vetää tuolla kaudesta toiseen ilman mitään positiivista näyttöä.

Tämä kyllä pistää silmään myös täällä ja herättää kummastusta.
Hyvin riittää peliaikaa mestiksessä, vaikka suomisarjassakin olisi korkeintaan rivimies.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Vieläkö Lipiäinen on armeijassa, voisiko olla jotain viimeisiä pakollisia juttuja tms, kun eikös tuo kotiutuminen ole melko lähellä 6kk miehillä?

Ketjuja sotkettu muutenkin, joka sinällään ihan hyvä homma. Vähän vaan mietityttää tuo Niemi-Kestilä-Haaparanta kenttä. Kettunen toimi näiden kavereiden keskellä erinomaisesti, ja se oli takuuvarma ketju Ketterällä illasta toiseen. Nyt se paras ketju sitten hajoitettiin. Toivottavasti tuo kenttä onnistuu myös Kestilän kanssa.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Karjalainen se vaan saa vetää tuolla kaudesta toiseen ilman mitään positiivista näyttöä.
Kyllä ei ole mestis kamaa ja sama eikä oikein tuo Sjöholmkaan, ehkä vähän parempi mut ei jatkoon.
Vähän vaan mietityttää tuo Niemi-Kestilä-Haaparanta kenttä. Kettunen toimi näiden kavereiden keskellä erinomaisesti, ja se oli takuuvarma ketju Ketterällä illasta toiseen.
Tuo pitää paikkansa mutta kaikkea on kokeiltava. Toivotaan et natsaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös