Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

  • 1 104 826
  • 6 873

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Täytyy tosin muistaa, että Fortumin Venäjä-seikkailu alkoi jo kauan sitten ja näytti silloin hyvinkin potentiaaliselta. Ei silloin kukaan voinut tietää mihin suuntaan Putinin Venäjä kääntyy.

Fortumin Venäjä-investointiohjelman aikana on kuitenkin nähty vaikka millaisia käänteitä (mittava investointiohjelma alkoi v. 2008 mutta Fortum oli jo ennen sitä Venäjällä).

Bill Browderin ongelmat alkoivat v. 2005, Shellin kohtalo Venäjällä (Sahalin 2 öljy- ja kaasukenttä) on kaikkien tiedossa, mikä sekin tapahtui ennen Fortumin mittavan investointiohjelman alkua, mutta Suomessa ei herätyskellot vuosikymmenessä näytä kilkuttaneen tippaakaan. Tai kyllähän ne kilkuttivat, esim. Upi 2016 "Suomalaisten toimijoiden ei nyt kannata tehdä Venäjälle suoria strategisia investointeja. Venäjästä ei ole Suomen viennin pelastusrenkaaksi edes pakotepolitiikan loppumisen jälkeen", mutta nämä kaikki on leimattu vain russofobiaksi, ei muuksi.

Shellistä Kalevassa: Kuinka Venäjä kesytti Shellin ja kumppanit | Kolumnit | Kaleva.fi

Ulkopoliittinen instituutti Venäjä-riskeistä 2016: Venäjä on Suomelle entistä suurempi riski, Ulkopoliittinen instituutti varoittaa | Yle Uutiset | yle.fi

Fortumilla olisi ollut aikaa toteuttaa toisenlaista politiikkaa, tai paremminkin Suomella, mutta jääräpäisesti kuviteltiin tai uskoteltiin itselle jotain muuta - kuviteltiin, että Suomella on erityislaatuinen suhde Venäjään, että me ymmärrämme Venäjää. No, katsotaan mitä käy, mutta suomimänttien (tarkoitan poliittista johtoa), olisi syytä herätä tähän päivään.

Venäjälle energia on muutakin kuin bisnestä. Suuntaviivoja luotiin jo viime vuosikymmenellä (ks. liite).
 

Liitteet

  • Vartiopaikalla78.jpg
    Vartiopaikalla78.jpg
    103,3 KB · kertaa luettu: 325

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tottahan toi. Itse olen seurannut Fortumin taivalta vain osakkeenomistajana ja myönnän olleeni täysin sinisilmäinen noiden riskien suhteen vuosikymmenen alussa. En toki enää omista firmaa, kuten en mitään muutakaan rosvovaltiossa toimivaa yritystä, mutta luulen tilanteen yllättäneen monet muutkin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Sotatoimet ovat kiihtyneet pääsiäisen ajan ”tulitauon” jälkeen Itä-Ukrainassa, blogissa myös tilastot Minsk II-sopimuksessa kiellettyjen asejärjestelmien käytöstä ukrainalaisjoukkoja vastaan sekä Ukrainan asevoimien tappioista. Ukrainan asevoimien tappioihin huhtikuun tilastoajanjakson osalta lisättävä 30.4 taistelutehtävissä kuollut, tieto kuolinajankohdasta tuli vasta koosteen laadinnan jälkeen.

Syytä myös huomioida se, että ATO muuttui JFO:ksi 30. huhtikuuta - käytännössä alkuun merkittävin muutos on se, että JFO on asevoimien alainen.

http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2018/05/taistelut-kiihtyvat-ita-ukrainassa.html
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Oliko täällä jo juttua, että Trump vie Javelinejäkin tätä nykyä Ukrainaan. Aikaisemmin apua on annettu lähinnä kuljetuskalustoa ja pimeänäkökiikareita.

Lasti on toimitettu perille, 210 post-ohjusta sekä 37 CLU-yksikköä. CLU-yksikkö on useita kertoja käytettävä, jossa sijaitsee tähtäinyksikkö sekä elektroniikka.

Ohjukset sijoitetaan valvottuihin tiloihin Ukrainan länsiosiin, käyttötarkoitus on rajattu vain puolustuksellisiin toimiin ts. jos Venäjä aloittaa offensiivin, Javelinit saa ottaa käyttöön.

Simuloituja harj.ammuntoja on taidettu jo tehdä myös Ukrainassa.
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Lasti on toimitettu perille, 210 post-ohjusta sekä 37 CLU-yksikköä. CLU-yksikkö on useita kertoja käytettävä, jossa sijaitsee tähtäinyksikkö sekä elektroniikka.

Ohjukset sijoitetaan valvottuihin tiloihin Ukrainan länsiosiin, käyttötarkoitus on rajattu vain puolustuksellisiin toimiin ts. jos Venäjä aloittaa offensiivin, Javelinit saa ottaa käyttöön.

Simuloituja harj.ammuntoja on taidettu jo tehdä myös Ukrainassa.
Lisaksi Ukraina lopettaa ns. Manafort lahjonta tutkimukset:
"In the United States, Paul J. Manafort is facing prosecution on charges of money laundering and financial fraud stemming from his decade of work for a pro-Russian political party in Ukraine.
But in Ukraine, where officials are wary of offending President Trump, four meandering cases that involve Mr. Manafort, Mr. Trump’s former campaign chairman, have been effectively frozen by Ukraine’s chief prosecutor.
The cases are just too sensitive for a government deeply reliant on United States financial and military aid, and keenly aware of Mr. Trump’s distaste for the investigation by the special counsel, Robert S. Mueller III, into possible collusion between Russia and his campaign, some lawmakers say"

Ukraine, Seeking U.S. Missiles, Halted Cooperation With Mueller Investigation - The New York Times

JOL
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Lisaksi Ukraina lopettaa ns. Manafort lahjonta tutkimukset:
"In the United States, Paul J. Manafort is facing prosecution on charges of money laundering and financial fraud stemming from his decade of work for a pro-Russian political party in Ukraine.
But in Ukraine, where officials are wary of offending President Trump, four meandering cases that involve Mr. Manafort, Mr. Trump’s former campaign chairman, have been effectively frozen by Ukraine’s chief prosecutor.
The cases are just too sensitive for a government deeply reliant on United States financial and military aid, and keenly aware of Mr. Trump’s distaste for the investigation by the special counsel, Robert S. Mueller III, into possible collusion between Russia and his campaign, some lawmakers say"

Ukraine, Seeking U.S. Missiles, Halted Cooperation With Mueller Investigation - The New York Times

JOL

Mikä on mitä ilmeisimmin "fake news" - tai ehkäpä ennemminkin väärinymmärrys, tai jotain muuta:

"Ukrainian officials say no. Volodymyr Ariev, a Ukrainian MP quoted in the New York Times article, has said his quote about Ukraine not wanting to spoil relations with the US administration was cropped, and the Ukrainian Prosecutor General has stated that although Ukraine did not yet cooperate with the USA on the Mueller investigation, it would be glad to start doing so."

Much ado about nothing: Ukraine didn't stop cooperation with Mueller investigation to get US missiles –Euromaidan Press |
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
JIT järjesti eilen (24.5) tiedotustilaisuuden, jonka tärkein anti on seuraava:

"The JIT is convinced that the BUK-TELAR that was used to down MH17, originates from the 53rd Anti Aircraft Missile brigade (hereinafter 53rd brigade), a unit of the Russian army from Kursk in the Russian Federation. The JIT reached this conclusion after extensive comparative research."

Hiukan lisää: Update in criminal investigation MH17 disaster - Openbaar Ministerie

youtubessa havainnollistava video: JIT MH17 witness appeal about 53rd brigade

Käytännössä siis varmistettiin jo tiedossa ollut, se minkä yksikön Buk-TELARista ohjus laukaistiin - mahdollisten epäilyksenalaisten lukumäärä on jokunen kymmentä henkilöä, niitä ei vielä ryhdytty nimeämään.

Huomenna - eli tänään 25.5. - on vuorossa Bellingcatin tiedotustilaisuus, ensimmäinen laatuaan.

Oma summaukseni JIT:n tiedotustilaisuudesta JIT: syyllinen MH17 pudottamiseen 53. ilmatorjuntaohjusprikaati, Venäjän asevoimat.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvä yhteenveto linkissäsi @vlad ja kiitos siitä. Nostin aiheen eilen Venäjä-ketjuun, joten tässä yhteydessä en toista kirjoittamaani. Venäjän uutta vastausta odotetaan ja sellainen varmasti kuullaan.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuota... Mitenkäs nämä uudet todisteet nyt todistavat, että ohjus ammuttiin juuri tältä Kurskista körötelleeltä lavetilta? Nämä uudet videot näyttävät vain panssarikolonnaa ajelemassa Venäjän puolella. Oliko olemassa valokuvia kyseisestä ohjuslavetista Venäjän ulkopuolella (minkä Venäjä yrittää kiistää)?
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Käsittääkseni tuosta on olemassa kuvamateriaalia myös väärältä puolelta rajaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sky Newsilla oli iso raportti MH17:sta.

Syylliset tiedetään, mutta asialle ei voi mitään tehdä. Ei tuossa mitään uutta tietoa ollut, mutta kaikenlaisia kuvia.

Noilla on itsenäisyyspäivä ensi viikolla, niin siksi varmaankin näitä selvitellään.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ukrainalainen separatistijohtaja kuollut räjähdyksessä Donetskissa IL

Nyt voidaan ihmetellä, että tappoiko Ukraina legitiimin kohteen vai duunaako Kreml "kapinallisjoukkoja" ojennukseen. Jos vetoa olisi pakko lyödä, niin kallistun jälkimmäiseen. Perusteena se, että Venäjä-Ukraina sotaa on kestänyt nyt 4 vuotta ja Ukraina ei ole aikaisemmin tätä harrastanut. Putlerin toimintavarustekseen sen sijaan tappaminen kuuluu sekä Venäjän rajojen sisä- että ulkopuolella.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Tapahtuu taas:
AFP: Venäjä vallannut kolme ukrainalaisalusta Krimin edustalla – Ukrainan presidentti pitää hätäkokouksen armeijan johdon kanssa (Savon Sanomat)

AFP: Venäjä vallannut kolme ukrainalaisalusta Krimin edustalla – Ukrainan presidentti pitää hätäkokouksen armeijan johdon kanssa


Tilanne Krimillä on kiristynyt.
Ukrainan laivasto sanoo venäläisten vallanneen Krimin rannikon edustalla kolme ukrainalaisalusta. Kahden ukrainalaismatruusin sanotaan loukkaantuneen.

Ukrainan mukaan Venäjän erikoisjoukot valtasivat kaksi tykkivenettä ja hinaajan takaa-ajon jälkeen, kertoo BBC.

Ukrainan presidentti Petro Poroshenko pitää hätäkokouksen armeijan johdon kanssa Krimin niemimaan edustan jännittyneen tilanteen takia, kertoo uutistoimisto AP.

Hätäkokouksesta kerrottiin sen jälkeen, kun Ukrainan laivasto sanoi Venäjän alusten avanneen tulen Ukrainan aluksia vastaan Krimin niemimaan edustalla.


Ukraina syyttää Venäjää laivojensa ampumisesta Mustallamerellä – laivasto väittää venäläisten erikoisjoukkojen ottaneen haltuunsa kolme ukrainalaisalusta (MTV)

Ukraina syyttää Venäjää laivojensa ampumisesta Mustallamerellä – laivasto väittää venäläisten erikoisjoukkojen ottaneen haltuunsa kolme ukrainalaisalusta

Ukraina syyttää Venäjää tulen avaamisesta ukrainalaisaluksia vastaan Mustallamerellä. Venäjän ja Ukraina välit ovat kiristyneet Krimin niemimaan merialueella.

Ukrainan mukaan Venäjä esti eilen kolmen Ukrainan laivaston aluksen pääsyn Kertsin salmen läpi Asovanmerelle. Venäjä tukki väylän asettamalla sen rakentaman sillan alle suuren tankkerin sivuttain.

Ukrainan mukaan ainakin kaksi sen laivaston sotilasta on haavoittunut välikohtauksessa. Ukrainan mukaan Venäjän erikoisjoukot olisivat ottaneet haltuunsa kolme ukrainalaista alusta.

Ukrainan presidentti Petro Porošenko on kutsunut koolle sotilasjohtoa tapahtuneen vuoksi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
On se kumma miten aina se altavastaaja provokatsjuunin aiheuttaa, venäläiset vaan yrittävät kaikessa rauhassa olla ja taas hyökkäsi länsifasisti kimppuun hävyttömin ottein! Vähemmästäkin on divisioonat laitettu liikkeelle, ihan siis rauhanturvaamiseksi (mikä onkin toki totta, Putikalla taitaa olla intressit turvata sisäistä rauhaa järjestämällä ulkoiselta aggressiolta näyttävää sotaa, vaikka tuskin venäläisillekään tämä paska enää menee läpi. Toisaalta jos vähävenäläisten kurmootus ei riitä tuomaan iloa ja tyytyväisyyttä kotirintamalle, saattavat ne torrakot kääntyä äkkiä osoittamaan myös rauhanvaltion sisäisiä provokaattoreita ja imperialistisia separatisteja kohti).
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mistä näitä "asiantuntijoita" sikiää?
Asiantuntija: Venäjä haluaa näyttää, että se on niskan päällä ja pelaa ”melko turvallista uhkapeliä” - ”Jos Ukraina ampuisi ensin, Venäjä tuhoaisi” linkki IL
Tuossa ei ole mitään, jota matti tai maija meikäläinen ei tietäisi, jos on edes puolella silmällä seurannut tilannetta mediasta. Todella "asiantuntija". Olisi edes osannut todeta, että tässä Venäjä on luonut itselleen mahdollisuuden voimankäyttöön ja silti pystyy kotimaassa leipomaan jutun puolustukseksi. Vaan ei taida olla koskaan kuullun Mainilan Laukauksista...

Mut on vielä yks tyhmempi eli Suomen PM!
Sipilä varoitti Washingtonin-vierailullaan Ukrainan ja Venäjän välien kiristymisestä: Nyt pitäisi keskittyä siihen, että saataisiin Minskin sopimuksen askelmerkit tehtyä linkki IL
Noi Minskin sopparit on jääneet korulauseksi heti sopimuksesta nro1 ja ensimmäisestä päivästä lähtien.

Ukraina asetti poikkeustilan Mustanmeren selkkauksen takia – USA langetti syyn kriisistä Venäjälle linkki IL
Poikkeustila on viesti Venäjälle, että nyt ette pääse yllättämään.
Vahinko, että @vlad ei ole kertomassa meille miten Putlerin hyökkäysarmeijat nyt makaa Ukrainan rajan tuntumassa. Helpottaisi hiukan arvailuja siitä, että onko kyseessä show vai go.
 

moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Putin: Sota jatkuu, kunnes Ukrainan hallitus vaihtuu

Venäjän presidentin mukaan Ukrainan sotaan ei ole luvassa loppua niin kauan, kuin maan nykyinen hallinto on vallassa.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Ukrainan sota jatkuu, kunnes maan nykyhallinto ei enää ole vallassa.

– Niin kauan kuin he hallitsevat, sota jatkuu, Putin sanoi G20-kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.

Eli varmaan tarkoittaa että sota jatkuu niin kauan kunnes Ukrainassa on tarpeeksi Venäjä myönteinen hallitus.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eli varmaan tarkoittaa että sota jatkuu niin kauan kunnes Ukrainassa on tarpeeksi Venäjä myönteinen hallitus.

Tai sitten sanoi, että sota jatkuu, kunnes Venäjän hallinto vaihtuu. Toimittajat ovat vain tehneet käännösvirheen...

Onhan tuo nyt ihan perseestä. Aloin pohtia, että Venäjällä ja Neuvostoliitolla on viimeisen sadan vuoden aikana toistunut aika hyvällä prosentilla kaava, jossa se yrittää palauttaa siitä hetkellisen heikkoutensa vuoksi itsenäistymään päässeen valtion takaisin "kotiin" noin 20 vuoden itsenäisyyden jälkeen.

Suomi, Puola ja Baltian maat saivat osansa toisessa maailmansodassa. Nyt taas Ukraina ja Georgia ovat olleet vuorossa...
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Putin: Sota jatkuu, kunnes Ukrainan hallitus vaihtuu

Venäjän presidentin mukaan Ukrainan sotaan ei ole luvassa loppua niin kauan, kuin maan nykyinen hallinto on vallassa.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Ukrainan sota jatkuu, kunnes maan nykyhallinto ei enää ole vallassa.

– Niin kauan kuin he hallitsevat, sota jatkuu, Putin sanoi G20-kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.

Eli varmaan tarkoittaa että sota jatkuu niin kauan kunnes Ukrainassa on tarpeeksi Venäjä myönteinen hallitus.

Pääryssä tosiaan härskin reilusti paaluttaa Venäjän ulkopoliittisen linjan. Sinänsä reilu ulostulo.
Ja sitten siellä, ryssälandiassa sisäisesti sievistellen ihmetellään muun, demokraattisen maailman kylmää suhtautumista...
Kauanko tämän valtion, kansakunnan kypsymiseen oikein meneekään? Odotin vuosituhannen vaihtuessa näköjään aivan helvetin paljon liikaa, toiveajattelin naivistisesti.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pääryssä tosiaan härskin reilusti paaluttaa Venäjän ulkopoliittisen linjan.
Silleen merkittävä ulostulo, että tunnusti sodan. Putler päästelee hyvin vähän sammakoita, joten kysymys kuuluu: Mikä on muuttunut? Aikaisempi linja oli kieltäminen ja tälle lausunnolle on jokin syy. Ainoa mistä olen varma, on se, että kyseessä ei ole rauhanprosessin edistäminen tai Minskin sopimusten toteuttaminen...olisiko jotain vihjettä näiden kaapattujen merimiesten hyödyntämisestä Venäjän telkkarissa? "Tunnustuksia" ja ehkä näytösoikeudenkäynti päälle..
Venäjä laittoi pidätetyt ukrainalaiset televisioon – Ukrainan komentaja: Valetta linkki uusi suomi
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Silleen merkittävä ulostulo, että tunnusti sodan. Putler päästelee hyvin vähän sammakoita, joten kysymys kuuluu: Mikä on muuttunut? Aikaisempi linja oli kieltäminen ja tälle lausunnolle on jokin syy. Ainoa mistä olen varma, on se, että kyseessä ei ole rauhanprosessin edistäminen tai Minskin sopimusten toteuttaminen...olisiko jotain vihjettä näiden kaapattujen merimiesten hyödyntämisestä Venäjän telkkarissa? "Tunnustuksia" ja ehkä näytösoikeudenkäynti päälle..
Venäjä laittoi pidätetyt ukrainalaiset televisioon – Ukrainan komentaja: Valetta linkki uusi suomi

Sillä erolla että Putin tunnusti viimeisimmän konfliktin, ei muuta (kaikki tietää totuuden). Sinänsä Venäjä tarvi tähän uuden kriisin, jotta ukrainaa voi painostaa kahdella rintamalla - asovanmereltä käsin ja separatistialueilla maalta käsin. Mikä lienee seuraava siirto, Ukrainan tulevat vaalit kuitenkin näyttelee siinä roolia ja tämän asovanmeren kriisi liittyy siihen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös