Matkakohteenne

  • 2 434 897
  • 14 465

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tähän on yksi vastaus: Chamonix.
Tätä vähän ajattelin itsekin. Kentältä suoraan tuonne, pari päivää siinä ja sitten Pohjois-Italian kautta Nizza/Monacon kautta Geneveen, jossa ennen lähtöä yö. Tai jotain muuta. Tiedän kyllä, että siirtymiä on taas paljon, mutta meillä on ollut tapana tällaiset aiemminkin ja toisaalta tuon 15-vuotistähden toiveissa oli vuorien lisäksi meri, joten tuossahan tuo tulisi. Varmaan jo lämpöäkin riittää kesäkuun alussa pieneen hengailuun rannalla.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen

@sampio Jos tarkoita sitä, että reissaatte Mt Blanc -tunnelin kautta Italiaan, niin Chamonix'sta lähti kesällä 2017 kaksi dösää Courmayerin puolelle, hinta oli jotain 15€ / aikuinen. En tiedä, miten Aostan laakson liikenne on järjestetty eteenpäin Torinoon, joka on käsittääkseni läheisin suurkaupunki. Oltiin viime talvena Italiassa Gressoneyn laaksossa hiihtämässä ja ainakaan siellä julkinen liikenne ei ollut sen kummempaa kuin muuallakaan alpeilla - muutama dösä päivässä ja ne kiertävät jokaisen kylän laakson varrella. Ei kuitenkaan jäänyt mieleen kalliina, enemmänkin aikaavievänä.

Kaverini matkusti pari kesää sitten junalla Milanosta Nizzaan ja esiin kaivamani kirjeenvaihdon perusteella matka kesti vaihtoineen reilut viisi tuntia ja maksoi 140 euroa. Olimme viime kesänä Cote d'Azurilla ja juna Nizzasta St Raphaeliin olisi maksanut n 20€ / suunta /hlö. Tämä vinkiksi hintatasosta, Ranskassa junalla liikkuminen on kalliinpuoleista.

Edit: Tuli mieleen, että koska tuo viikko vaikuttaa oikeasti aika lyhyeltä ajalta ehtiä Chamonix'n kaltaisesta laaksonpohjasta Nizzaan ja takaisin Geneveen, niin kannattaisiko teidän mennä Ranskassa suoraan etelään päin vaikka Annecyn kautta. Sehän on tunnettu kauneudestaan ja sijaitsee järven rannalla vuorten keskellä. Ehtisitte paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Onko kukaan palstalaisista käynyt Gibraltarilla?

Pieni paikkahan se on, missä tekemistä on ehkä pariksi päiväksi, ja siksi olisi omaan aikatauluun aika sopiva kohde. The Rock varmasti isoin nähtävyys, mutta onko muuta erikoista tai jotakin mitä pitää välttää? Vielä taitaa päästä kulkemaan lentokentän kiitoradan poikki, kun kiertotie on vasta työn alla.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
@Alamummo
Kiitokset vinkeistä! Kaivoin mapsin tuossa kahvilla esiin ja aloin miettiä jotain samansuuntaista itsekin, kun noita matka-aikoja tsekkailin. Tosiaan tuo Annecy on tullut vastaan ennenkin ja Geneve taitaa olla järven osaltaan ja hyvällä tuurilla lämmöiltään ihan rantapaikka myös. No, Chamonix joka tapauksessa ja jotain vuoriin liittyvää. Köysiradalla pääsisi kai liki neljään kilsaan vaille parillasadalla, mikä voisi olla ok korkeiden paikkojen osalta. Sitten varsinainen kävelyosuus jossain helpommissa olosuhteissa.
 
Aiguille du Midi (keskipäivän neula) on tosiaan vähän alle neljässä kilometrissä. Suosittelen menemään ajoissa, sillä jonot kabiinille ja varsinkin sille viimeiselle hissille neulaan ovat päivällä pitkät. Ja vaikka laaksossa olisi kuinka lämmintä, niin ylhäällä on kylmä! Eli kunnolla kudetta niskaan. Aiguille du Midillä on nykyään sellainen lasikoppi, johon pääsee seisomaan ja alla n kilometri pudotusta. En mennyt. (Oli sinne jonoakin.) Mulle riittää jo kabiinireissu, sillä siinä on aika pitkät välit pylväillä ja kori heilahtaa varsin mukavasti varsinkin ensimmäisellä laaksosta noustessa.

Muoks: Ja tuolla siis vaelletaan jo jäätiköllä raudat kengissä ja naruissa. Midillä ollaan lähellä Mont Blancin huippuja ja lähes kokonaan Mer de Glace -jäätikön ympäröimänä. Kabin väliasemalta voi sen sijaan patikoida Mer de Glacen reunalle, josta lähtee juna alas laaksoon ja jossa voi käydä jääluolassa kurkistamassa. Rappusia luolalle on useita satoja.

Chamonix'n laaksossa on kivoja patikoita monessa paikassa. Esim Lac Blanc -patikka ei ole hankala, jos ei kierrä yläkautta Planpraziin (voi olla kesäkuussa liian luminen) ja perillä pikku järvellä on tosi komeat maisemat laakson yli Mont Blancille ja monille alueen jäätiköille. Samoin laakson päässä olevalle Glacier Argentierelle on kiva patikka (pääsee aivan jäätikön reunalle ja jäätiköllekin, mutta kannattaa kyllä harkita kahdesti sinne menoa ilman opasta - krevasseja ei huomaa helposti. Suosittelen kabiinia ylöspäin ensimmäiselle asemalle ja siitä kävelemään. Alas asti voi tulla kävellen, tosin loputon alamäki saattaa ottaa polviin. Mont Blancia vastapäätä on Brevent, josta sieltäkin on hulppeat maisemat ja viimeinen kabi menee korkealla kahden topin (Planprazin ja Breventin) välillä. Chamonix'ssa on hyvä turistien infopiste keskellä kaupunkia ja sieltä saa kunnolla infoa reiteistä ja olosuhteista. Laaksossa pääsee reissaamaan junalla ja busseilla oikein kivasti.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko kukaan palstalaisista käynyt Gibraltarilla?

Pieni paikkahan se on, missä tekemistä on ehkä pariksi päiväksi, ja siksi olisi omaan aikatauluun aika sopiva kohde. The Rock varmasti isoin nähtävyys, mutta onko muuta erikoista tai jotakin mitä pitää välttää? Vielä taitaa päästä kulkemaan lentokentän kiitoradan poikki, kun kiertotie on vasta työn alla.

Siitä on jo aikaa, mutta tuskinpa sinne on mitään ihmeempää tekemistä rakennettu. Kiersin koko niemennokan kävellen ja siinä kyllä meni aikaa, uimaankiin pääsee, ja sitten kiipeää toki kivelle ja hengailee kaupungilla. Siinähän sitä on, mutta ei kannata liian kauaa olla.

Mikä ihmeen kiertotie, kun kiitorata on koko nokan leveyssuuntainen, olisiko linkkiä suunnitelmiin. Onhan se kieltämättä melkoinen kokemus kävellä kiitoradan yli. Useimmissa paikoissa tulisi putkareissu, jos sinne menisi pyörimään.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mikä ihmeen kiertotie, kun kiitorata on koko nokan leveyssuuntainen, olisiko linkkiä suunnitelmiin. Onhan se kieltämättä melkoinen kokemus kävellä kiitoradan yli. Useimmissa paikoissa tulisi putkareissu, jos sinne menisi pyörimään.

Kiertotie lie väärä sanavalinta, mutta tunnelia ne siitä ali ovat suunnitelleet.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kiertotie lie väärä sanavalinta, mutta tunnelia ne siitä ali ovat suunnitelleet.

Se voisikin olla järkevää.

Niin ja mikä on suunnitelma, koska ilman muuta päiväretkelle Marokkoon ja yksi päivä vähemmän Gibraltarilla, jos siellä on tarkoitus olla useampi päivä.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Onko kukaan palstalaisista käynyt Gibraltarilla?

Pieni paikkahan se on, missä tekemistä on ehkä pariksi päiväksi, ja siksi olisi omaan aikatauluun aika sopiva kohde. The Rock varmasti isoin nähtävyys, mutta onko muuta erikoista tai jotakin mitä pitää välttää? Vielä taitaa päästä kulkemaan lentokentän kiitoradan poikki, kun kiertotie on vasta työn alla.

Yhden päivän kohteena aika sopiva. Toki jos aikaa on, niin parikin päivää menisi. Linnoitukset/muurit eli The Rock ovat hyvä kiertämisen kohde, ja apinoitakin on hyvä katsella (syöttää ei kannata tai saa). Muuten voi fiilistellä yleistä miljöötä.

Henkilökohtaisesti jaksaa ihmetetyttää espanjalaisten ikuinen kauna ja katkeruus siitä, että "heidän" alueensa" päätyi briteille 1713. Vieläkin nuo havittelevat aluetta itselleen 305 vuoden jälkeenkin. Haluavat vielä brexit-neuvotteluissakin jonkun erityisaseman päättää aluetta koskevista neuvotteluista. Vähän sama kuin Ruotsi alkaisi vaatimaan Pohjan Sotaa edeltäviä 1700-luvun alueitaan takaisin sillä perusteella, että ne nyt vain kuuluvat heille. Luulisi jo noista ajoista ja 1700-luvun sodista olevan riittävästi aikaa. Toki Gibraltar on merenkulun kannalta strategisesti tärkeässä kohdassa, mutta kaipa oletuksena suhteiden kehittämisessä pitäisi olla, että Espanja ja Englanti eivät keskenään aloita sotimista.

@pernaveikko suositteli Marokkoa samaan reissuun, ja kyllähän sielläkin yhden päivän verran pistäytyy, mutta aika kehno kokemus tuo ainakin minulle oli verrattuna Gibraltariin ja Andalusian alueen Espanjan kohteisiin. Tanger oli varsin rähjäinen ja likainen kaiken kaikkiaan. Ahtaan kapeat pikkukujat täynnä vihaisesti mulkoilevia ukkoja sekä parveilevia lapsien (taskuvaras)laumoja eivät mitään suunnatonta elämystä tarjonneet, ellei sitten pidä ns. kerjäläisromantiikasta ja kiukkuisista muslimiäijistä vailla mielekästä tekemistä. Jäi sellainen fiilis, että omin päin ei välttämättä kannata väärään aikaan tuonne lähteä hortoilemaan. Itse olin ryhmäkiertokävelyllä, jossa oli sekä opas että parikin "henkivartijaa" hätistelemässä lapsilaumoja kärkkäine käsineen. Toki nykyään ei välttämättä tarvitse mennä Marokkoon asti kokeakseen marokkolaista kulttuuria, Marokosta voidaan tulla vaikkapa Turun kauppatorille Allah Akbaria huutaen veitset käsissä.

Tulihan tuolla käytyä ja kierrettyä, mutta tosiaan Espanjan puolella (ja Gibraltarillakin) on enemmän näkemistä ja kokemista. Alhambra on varsinkin ehdottomia ykköskohteita tuolla päin, kannattaa käydä siellä samalla kun käy Granadassa. Alhambran palatsi on upea ja ainutlaatuinen paikka.
 
Rocco

Jäsen
Siitä on jo aikaa, mutta tuskinpa sinne on mitään ihmeempää tekemistä rakennettu. Kiersin koko niemennokan kävellen ja siinä kyllä meni aikaa, uimaankiin pääsee, ja sitten kiipeää toki kivelle ja hengailee kaupungilla. Siinähän sitä on, mutta ei kannata liian kauaa olla.

Mikä ihmeen kiertotie, kun kiitorata on koko nokan leveyssuuntainen, olisiko linkkiä suunnitelmiin. Onhan se kieltämättä melkoinen kokemus kävellä kiitoradan yli. Useimmissa paikoissa tulisi putkareissu, jos sinne menisi pyörimään.
Google Mapsissa näkyy selkeästi kesken oleva rakennustyömaa kiitoradan itäpuolella. Täytemaata kiitoradan päähän ja sinne nelikaistainen autoreitti. Tunnelia on sinne myös suunniteltu, mutta ilmeisesti se olisi haitannut lentoliikennettä niin paljon ja olisi liian kallis, että se on laitettu jäihin.

Liitteenä kuva Google Mapsista.

Kiitos jo nyt kommentoineille. Ilmeisesti on ihan soppeli paikka parin päivän virkistysmatkalle.
 
Liitteet

  • Sieppaa.JPG
    Sieppaa.JPG
    198,1 KB · kertaa luettu: 259

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tanger oli varsin rähjäinen ja likainen kaiken kaikkiaan. Ahtaan kapeat pikkukujat täynnä vihaisesti mulkoilevia ukkoja sekä parveilevia lapsien (taskuvaras)laumoja eivät mitään suunnatonta elämystä tarjonneet, ellei sitten pidä ns. kerjäläisromantiikasta ja kiukkuisista muslimiäijistä vailla mielekästä tekemistä.

Tähän olisi tietenkin voinut tämän tarkentaa eikä varsinaisesti suositella mitään. Aivan kammottava läävähän se on, mutta se on ihan mistä tykkää ja kun helposti pääsee, niin miksipäs ei.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kukaan palstalaisista käynyt Gibraltarilla?

Pieni paikkahan se on, missä tekemistä on ehkä pariksi päiväksi, ja siksi olisi omaan aikatauluun aika sopiva kohde. The Rock varmasti isoin nähtävyys, mutta onko muuta erikoista tai jotakin mitä pitää välttää? Vielä taitaa päästä kulkemaan lentokentän kiitoradan poikki, kun kiertotie on vasta työn alla.

Malagassa asuin 2 vuotta ja kerran käytiin tuolla päiväreissulla. En tuhlaisi päiväreissua enempää aikaa tuonne vaan viettäisin lopun ajan Espanjan puolella. Omasta mielestä ei juurikaan mitään nähtävää, hintataso selkeästi kalliimpi kuin Espanjan puolella ja ruoka taas oli omien kokemusten mukaan ihan kauheaa. Tosin muistutti brittiläistä "kulinaarista elämystä".

Espanjan puolella taas tuossa on lähellä Tarifan ranta, joka kannattaa käydä tsekkaamassa, lisäksi siinä Tarifan lähellä on sellainen näköalakieleke, josta Marokon vuoret näkyy kirkkaalla säällä hienosti.

Tangerin skippaisin yllä mainittujen syiden takia. Toki jos tykkää siitä, että jonkinlainen kerjäläis/kusetuslauma pyörii kokoajan kimpussa ja yrittää keksiä uusia tapoja kuinka huijata sulta rahaa, niin anna mennä.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Ei satu kellään olemaan kokemusta järkevänhintaisista hotelleista Juan-les-Pinsissä? Olen toki asunut tuolla ja siksi olenkin menossa sinne luokkakokoukseen toukokuussa ja otan lapseni (10v ja 7v) ja äitini (lapsenvahdiksi luokkakokouksen ajaksi) mukaan sinne, mutta paikallisesta hotellitarjonnasta ei ole mitään hajua.
 
Afrikka ei kiinnosta pätkän vertaa, eli sinne en aio mennä. Hyvä vinkki tuo Tarifa, ja muutenkin Espanjan puoli. Vielä kun aika helposti pääsee ylittämään rajan ilman Brexit-sotkuja, niin varmasti otan tuon onkeeni.
 
Ei satu kellään olemaan kokemusta järkevänhintaisista hotelleista Juan-les-Pinsissä? Olen toki asunut tuolla ja siksi olenkin menossa sinne luokkakokoukseen toukokuussa ja otan lapseni (10v ja 7v) ja äitini (lapsenvahdiksi luokkakokouksen ajaksi) mukaan sinne, mutta paikallisesta hotellitarjonnasta ei ole mitään hajua.
Itse olen yöpynyt tuolla. Linkki hotellin sivuille. Garden Beach Hotel Juan-Les-Pins | Hotel French Riviera
Hinnat alkaen 99€/yö. Hotelli oli hyvä. isolla parvekkeella kasvoi mänty ja joku toinen asukki tuli hotelliin Bugatti Veyronilla.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Laiska kun olin ja en jaksanut selata, onko täällä laivaketjua, joten kysyisin onko laivalla edullisempaa ostaa Ruotsin kruunuilla? Ostokset tulee olemaan siis tasoa 200e (nuuskat + ruoat). Eli säästänkö jotain jos vaihdan euroja kruunuihin?
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Riippuu kurssista, mutta tuskin säästät, kun rahoja vaihtaessa kurssi vielä huonompi ja menee turhan vaikeaksi, jos yrität vaihtaa täsmälleen sen määrän kruunuja, mitä käytät ostoksiin.
 
Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Ensi keväälle olisi suunnitteilla reissu Puolan läpi pienehköllä budjetilla bussilla ja/tai junalla. Lähtöpisteenä Gdansk ja eri kaupunkien kautta Slovakiaan tai Tsekkiin. Mielenkiintoisilta vaikuttaisivat ainakin Poznan ja Wroclaw, miksei siitä väliltä myös Torun ja Bydgoszcz. Tuolla suunnalla ollessa lienee keskitysleirillä vierailu myös pakollinen ja silloinhan siinä olisi tuo Krakovakin vieressä. Varsova jäisi tällä reitillä paitsioon.

Onko palstan Puolan tuntijoilla vinkkejä bussilla tai junalla matkustamiseen? Onko hinnoissa eroa junan ja bussin välillä? Liput ostetaan varmaan sitä mukaa kun matka etenee. Googlella busseja hakiessa tulee kymmeniä "tarjoussivustoja". Mikä mahtaa olla se Puolan virallinen sivusto busseille vai onko firmoja useita ja tieto pirstaloitunut?

Matka painottunee kaupunkikohteisiin, koska matka ajoittuu vähän nihkeästi maaliskuulle, mutta vinkkejä otetaan vastaan myös ajankohtaan sopivista luontokohteista. Kaupungeissa kiinnostaa yleisesti kaunis miljöö ja yleinen käyskentely, syöminen, juominen ja tunnelman aistiminen. Kulttuuria siihen päälle sopivina annoksina. Jalkapalloa käydään tietenkin katsomassa, jos osuu kohdalle ja muu urheilu kiinnostaa myös. @pernaveikko osannee kertoa ainakin edellisistä, kunhan ajankohta tarkentuu.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Onko palstan Puolan tuntijoilla vinkkejä bussilla tai junalla matkustamiseen? Onko hinnoissa eroa junan ja bussin välillä? Liput ostetaan varmaan sitä mukaa kun matka etenee.
Viime vuonna oltiin kaverin kanssa kevätreissulla Poznanissa, jonne matkattiin junalla Gdanskista. Junalippu maksoi muistaakseni alle 20€/suunta. Jos hinta on vieläkin noin halpa, niin en edes harkitsisi bussia.
Poznanissa se linnoituksen sotamuseo on kaikessa rähjäisyydessään käymisen arvoinen. Samoin panimokierros Lechin panimolla oli ihan ok.
@pernaveikko tietänee ajankohtaiset hinnat?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Vai tuollaisia suunnitelmia, kyllä, pystyn tokikin opastamaan. Tulin ensin tähän pubiin matkalla kauppakeskuksen yläkerran fanikauppaan hakemaan huomiselle lipun. Oveltakin saa pilettejä joka peliin, mutta ne slaavijonot on sellaisia, että kannattaa olla ajoissa.

Laki on laki, kaikkien henkilöllisyys tarkistetaan ja siksi se kestää.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Aloitetaan siis siitä, että matka olisi Gdańsk - Wrocław. Bydgoszcziin ei ole mitään järkeä tai tarvetta pysähtyä ellei sitten tämän stadionbongauksen takia:

2006 (September 2) Poland 1-Finland 3 (EC Qualifier).avi (videossa pelataan jalkapalloa)

Uskomaton tilanne, kun olin tuolla viime keväänä kaverin kanssa ja aika hiljaiselta näytti, mutta jotain ne on sinne rakentanut ja jonkunlainen respa siinä oli auki. Olin vähän epävarma viitsiikö nyt mennä häiriköimään toisten työntekoa, mutta kaveri usutti kuinka aina voi kysyä. Kannatti mennä.

Tyttö kysyi ai kuvaamaan pitäisi päästä, kaivoi avaimet laatikosta, portaat ylös ja sitten päästiin. Mahdoton tietää kuinka tarkkaan hän muisti tai tiesi mitä niiden vierastappioita siellä on kärsitty, mutta selvästikin tiesi olevansa urheilukeskuksessa töissä.

Tuolla siis riittää muutama tunti ja sitten tuleekin se ison ratkaisun paikka, painaako suoraan Wrocławiin vai jääkö yöksi Poznańiin kerran tultiin ja ollaan jo täällä. Kaikkialle ei ehdi tai ainakaan kannata ehtiä eli suoraan vain Wrocławiin.

Mitään kusetussivustoja ette rupea käyttämään, koska juniin on vain kaksi rehellistä linkkiä:

https://www.intercity.pl/en (puolalainen junafirma)
Wyszukiwarka połączeń kolejowych (puolalainen ylläolevan ja muiden firmojen aikatauluista kertova sivusto)

Lippuja saa automaateista eri kielillä ja lipunmyyntitiskeilläkin osataan englantia. Tai jos ei osata, niin lipun saa silti ostettua. Sivistysmaassa saa toki myös koppalakkiselta konduktööriltäkin ostettua.

Nyt päästiin tähän asti, jatketaan ensi kerralla, mutta Krakovaan voi jo kannattaakin mennä Wrocławista Flixbusilla eli sama pulju mikä on Suomen Onnibus.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ensi keväälle olisi suunnitteilla reissu Puolan läpi pienehköllä budjetilla bussilla ja/tai junalla. Lähtöpisteenä Gdansk ja eri kaupunkien kautta Slovakiaan tai Tsekkiin. Mielenkiintoisilta vaikuttaisivat ainakin Poznan ja Wroclaw, miksei siitä väliltä myös Torun ja Bydgoszcz. Tuolla suunnalla ollessa lienee keskitysleirillä vierailu myös pakollinen ja silloinhan siinä olisi tuo Krakovakin vieressä. Varsova jäisi tällä reitillä paitsioon.

Onko palstan Puolan tuntijoilla vinkkejä bussilla tai junalla matkustamiseen? Onko hinnoissa eroa junan ja bussin välillä? Liput ostetaan varmaan sitä mukaa kun matka etenee. Googlella busseja hakiessa tulee kymmeniä "tarjoussivustoja". Mikä mahtaa olla se Puolan virallinen sivusto busseille vai onko firmoja useita ja tieto pirstaloitunut?

Matka painottunee kaupunkikohteisiin, koska matka ajoittuu vähän nihkeästi maaliskuulle, mutta vinkkejä otetaan vastaan myös ajankohtaan sopivista luontokohteista. Kaupungeissa kiinnostaa yleisesti kaunis miljöö ja yleinen käyskentely, syöminen, juominen ja tunnelman aistiminen. Kulttuuria siihen päälle sopivina annoksina. Jalkapalloa käydään tietenkin katsomassa, jos osuu kohdalle ja muu urheilu kiinnostaa myös. @pernaveikko osannee kertoa ainakin edellisistä, kunhan ajankohta tarkentuu.

Gdanskista kun lähdette niin eka melkein pakollinen pysähdyspaikka on Malborkin älytön teutonilinna. Mä en oo ikinä junilla ja busseilla matkustellut maassa, mutta aikoinaan ajelin paljonkin Gdanskin ja Swiecien/Chelmnon (eri Chelmno ku se joku missä ekoja keskitysleirejä oli) väliä, ja kerran ajeltiin Gdanskista Lodzin kautta Krakovaan. Vuokra-autokaan ei ihmeitä maksa vaikka sen palauttaisi eri kaupunkiin mistä lähtee, jos pysyy saman valtion sisällä, ja semmosella vois sitten vapaasti ja omien aikataulujen mukaan suhailla jonkun Puolan sisäisen etapin. Toki sitten pitää selvinpäin olla ainakin yhden ja sehän on ihan hirveetä kidutusta ja nynnyilyä.

Lodzissa oli ihan mielenkiintonen vanha puuvillatehdaskompleksi jossa oli museota ja ravintolaa sun muuta, mutta eipä sieltä juuri muuta muista ku sen mestan ja sit siellä oli joku tämmönen jollain kriteereillä haarukoituna maailman pisin kävelykatu, ja sillä eestaas suhaili vitusti polkupyörätakseja. Torunissa asustelin joitain viikkoja joskus, se on kivempi ja pittoreskimpi mesta ku Lodz, Kopernikuksen mestat oli ihan jännä käydä tarkastamassa. Oon käyny kyl noisss Wroclawissa, Poznanissa ja tossa vitun Bydgoshgxcjgscissakin, mut ne oli niin nopeita päiväpiipahduksia jossain ihan random-kohdassa kaupunkia, etten osaa niistä sanoa mitään. Bydgoshshhshs oli ehkä mukavampi ku Lodz, mut hävis Torunille.

Krakovan suunnalla toki Auschwitz on pakollinen ja hirveen moni niitä suolakaivoksiakin on kehunu, vähän harmittaa ku ite jätettiin ne väliin. Kantsuu siellä Krakovassakin piipahtaa, ja sieltä eteläänhän on sit kuulopuheiden mukaan hulppeaa luontoa jos semmonen nappaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös