Vancouver Canucks 2018–2019

  • 96 757
  • 364

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Olli Juolevi keräsi viime yönä kaksi syöttöä Utican 3-4 rankkuvoitossa Hartfordista. Syötöillä Juolevi nousi AHL:n tulokaspakkien pörssissä kärkeen. Kaikkien AHL-pakkien tehoissa Juolevi on nyt seitsemännellä sijalla 11 (1+10) pisteellä 14 pelistä. Juolevin ottelukohtaisista tilastoista näkee ison eron AHL:n ensimmäisten pelien ja viime pelien välillä:

- Ensimmäiset viisi peliä: 0+2, -7
- Viimeiset yhdeksän peliä: 1+8=9, -1

Eli nyt Juolevi on pelannut piste/peli -tahdilla viime aikoina ja tuo tehopörssisaldokin on jo rauhoittunut. Canucksissa ei olla kovin usein nähty noin tehokkaasti aloittanutta nuorta tulokaspuolustajaa farmin puolella. Edler aloitti esimerkiksi aikanaan 10 ensimmäistä peliä 0+2 tehoilla. Nyt näyttää siltä, että Juolevi on löytänyt pelin ajatuksen farmissa ja toivottavasti hän pystyy pitämään tuon hyökkäysten tukemisen jatkossakin tuolla tasolla. Omassa päässä kun saa vielä jämäkkyyttä peliinsä lisää, niin ehkä sieltä vielä hyvä tulee.

Saa sitten nähdä miten joukkue tulee jatkossa tuon puolustuksen vasemman puolen kaavailla. Juolevi ja Hughes sinne olisivat kummatkin tulossa ensi kaudella ja Hutton sekä Edler siellä ovat nyt (Pouliotin kanssa). Edlerilla tosin loppuu sopimus tämän kauden jälkeen, mutta en tiedä uskaltaako joukkue luottaa Hutton-Juolevi-Hughes -kolmikkoon. No, se nähdään ja luotan siihen, että tuossa osataan tehdä oikea ratkaisu samaan tapaan kuin esimerkiksi Petterssonin istuttamisessa sentterin tontille.

Edit: Petrus Palmu valittiin tuossa Hartford-pelissä pelin kakkostähdeksi, vaikka jäi ilman pisteitä. Jonah Gadjovich teki puolestaan pelissä uransa ensimmäisen maalin AHL:ssä.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Kirvelevä rankkutappio Buffalolle. Vancouver johti pari minuuttia ennen loppua 1-3 vieraspelissä. Rousselin huonon syötön seurauksena Sabres sai paikan kavennukseen ja tuli lopulta toiseksi viimeisellä minuutilla tasoihin muuten hyvin pelanneen Markströmin annettua eteensä turhan maistuvan irtokiekon reboundista. Jatkoajalla Goldobin osui ylärimaan, mutta kun ei tee niin kaveri ratkaisi rankuissa.

Vähän samanlainen ratkaisu siis kuin juuri kolme päivää sitten Detroitia vastaan pelatussa pelissä, tosin sillä erolla että silloin jatkoajalla ylärimaan osunut pelaaja oli Pettersson. Petterssonista puhuttaessa, kaksi viimeisintä peliä ovat olleet häneltä kauden heikointa peliä. Vieläkin hän on ollut joukkueen kolmen parhaan pelaajan joukossa kuitenkin.

Valmennus pistää hänelle niin paljon luottoa, että en muista yhdenkään Canucksin sentteritulokkaan koskaan pelanneen noita minuutteja. Viidessä viime pelissä neljä kertaa yli 20 minuuttia ja nyt tuli peräti 24 minuuttia. Tuo on aika suuri lisäys viime kauteen ja vielä sentteripelissä. Toki noihin minuutteihin suora syy on Sutterin ja Beaglen loukkaantumisissa. Normaalitilanteessa Pettersson ei kyllä tuota 24 minuuttia pelaisi.

Buffalo otti Eliaksen tarkasti kiinni ja saatiin nähdä myös pari kovaa tilannetta häntä kohtaan kuten tilanne jossa Johan Larsson kolasi kiekottoman Petterssonin siniviivalla. Myös Jeff Skinnerin "puolustaminen" jalalla jatkoajalla menee vähän vaarallisen näköiseksi tilanteeksi. Green sanoi tuosta Larssonin tilanteesta, että epäili tuon olleen vahinko. Hirveästi vastustajien vahinkoja osuu aina samaa pelaajaa kohtaan..

Jake Virtanen teki maalin ja nosti kauden maalimääränsä jo seitsemään. Viime kaudella Jake sai seitsemän osumaa täyteen helmikuussa. Virtanen myös pelasi yli 20 minuuttia ja oli pelin ahkerin laukoja kuudella laukauksella. Tällä hetkellä Jake on yli 30 maalin vauhdissa ja vaikka tuo tahti ei varmaan tuollaisena tule pysymään, Virtanen on malliesimerkki pelaajasta, jonka kohdalla kova työnteko ja elämäntapojen täydellinen muutos on poikinut hyvän tuloksen. Hän on nyt ihan eri näköinen ulkoisesti kuin se draftin jälkeinen pöhöttynyt ja entistä Suomen maajoukkuekapteenia muistuttunut parikymppinen, joka tuli aikanaan leirille hampurilaispaikkojen kautta.

Muista pelaajista Eriksson, Gudbranson ja Granlund pelaavat tällä hetkellä parasta kiekkoaan Canucks-paidassa. Granlund tosin ei ole tehnyt nyt yhtä hyvin maaleja kuin toissa kaudella, mutta hänen kokonaispelinsä on ollut puolustavassa roolissa Sutteria paikkaamassa hyvää. Luotosta kertoo mm se, että hän on Greenin ykkösvaihtoehto 3-5 alivoimille ainoana hyökkääjänä. Eriksson on tehnyt nyt neljä maalia neljään peliin ja Gudbranson johtaa Canucksin puolustajien pistepörssiä(!).

Roussel on ollut noista viime kesän hankinnoista toistaiseksi selvästi paras ja hän on auttanut joukkuetta paljonkin, vaikka ei aina tilastoihin pääsekään. Beaglen pelit jäivät kovin lyhyeen ja niiden perusteella Canucks pärjää yhtä hyvin Gaudettella, mutta ehkä Beagle pystyy parantamaan niistä alkuaikojen peleistä. Schallerin pelistä olen pitänyt, mutta kieltämättä hän on aika yksipuolinen puolustava hyökkääjä, joka ei osaa tehdä hyökkäyspäässä juuri mitään.

Canucks on nyt kuuden pelin mittaisessa pisteputkessa. Joukkueen pelissä moni asia toimii odotuksia paljon paremmin, mutta tuolle ylivoimalle pitää tehdä jotain. Itse odotan kuinka kauan Pouliot siellä pelaa tekemättä tehoja.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vancouverin prospectirintamalta lyhyttä päivitystä;

- Jett Woon pistekehityksen toivoisi olevan parempaa WHL:ssä. Viime yönä tuli yksi syöttö Red Deeria vastaan Moose Jawn hävitessä 3-4, mutta kokonaisuutena Woolla on vain kuusi (1+5) pistettä 12 pelissä. Vaikka kyseessä onkin puolustaja jonka parhaat avut ovat muualla kuin tehojen tekemisessä, pisteitäkin toivoisi WHL-tasolla kakkoskierroksen varaukselle tulevan nykytahtia enemmän. Toivottavasti homma lähtee vielä lentoon kauden aikana.

- OHL:n puolella maalivahti Michael DiPietro on pelaamassa hyvää alkukautta. Jo viime kaudella OHL:n parhaaksi maalivahdiksi valittu DiPietro on parantamassa viime kaudesta tilastojaan..

2017-18: 56 peliä, 91%, 2.79 GAA
2018-19: 13, peliä, 92.3%, 2.27 GAA

.....eikä ole päästänyt kuudessa viime pelissä kertaakaan yli kahta maalia. Viime yönä hänet valittiin pelin parhaaksi Guelphia vastaan, kun Windsor otti 1-2 voiton rankkujen jälkeen. Tälle viikolle mahtui myös Kanada-Venäjä prospectipelissä voitto 3-1 lukemin ja siellä DiPietrolle tuli 18 torjuntaa.

- Yliopistopuolelta Quinn Hughesin viikonloppuun tuli kaksi peliä ja noissa hän antoi kaksi syöttöä. Alkukauden yhdeksän pelin jälkeen ollaan vielä piste/peli -tahdissa (3+6). Tuossa yksi Hughesin nousu viikonloppuna, mikä pohjusti yhden maalin. Saman seuran Will Lockwood teki viikonlopun kahdessa pelissä 1+1 tehot ja hän on yhdeksän pelin jälkeen 3+4 tehoissa.

- Jack Rathbonelle tuli viikonloppuna kahteen peliin 0+1, mutta edelleen hän on pakkina yli piste/peli -tahdin (5 peliä, 2+5=7 Harvardissa).

- Tämän vuoden kolmannen kierroksen varaus Tyler Madden on aloittanut odotuksia paljon paremmin Northeasternissa. Viikonlopun pelit tuottivat 1+3 ja nuo nostivat hänen kauden kokonaispisteensä 10 pelin jälkeen 4+5=9 pisteeseen. Hän on seurassaan noussut ykkösketjuun ja pelaa kaikkia erikoistilanteita. Selostajat hehkuttivat Maddenin olevan yksi kaikkien aikojen taitavimmista tulokkaista Northeasterilla.

Kausi on vasta alussa ja Maddenkin täysi raakile fyysisiltä ominaisuuksiltaan, mutta peli näyttäisi siltä tällä hetkellä, että Madden saattaa olla seuraava Brackettin löytö yliopistokiekon puolelta. Vaikka nuo yliopistopelaajat käyvät usein pitkän reitin ylös eikä heidän pisteensä samalla lailla pomppaa esiin kuin juniorikiekossa, Canucksin toivoisi varaavan nyt niin kauan yliopistosta kun Brackett noista asioista päättää.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Yöllä pelataan Rangersia vastaan vieraskiertueen neljäs peli. Kolme viime peliä väliin jättänyt Boeser on laitettu loukkaantuneiden listalle ja on ilmeisesti sivussa pari viikkoa ainakin. Uutta tietoa ei ole tullut myöskään muista loukkaantuneiden listalla olevista Brandon Sutterista, Alex Edlerista, Sven Bärtschistä, Jay Beaglesta tai Anders Nilssonista. Bärtschin tilanne on vähän huolestuttava, sillä hän on ollut sivussa jo melkein kolme viikkoa aivotärähdyksen vuoksi ja vieläkään ei ole mitään tiedotettavaa. Rangersilla puuttuu Zuccarello ja Buchnevich.

Canucksin kokoonpano on mahdollisesti seuraava:

Goldobin - Pettersson - Virtanen
Schaller - Horvat - Eriksson
Roussel - Granlund - Motte
Archibald - Gaudette - Leipsic

Pouliot - Tanev
Hutton - Gudbranson
Del Zotto - Stecher

Markström

Viime kaudella Canucks hävisi marraskuussa Rangersille New Yorkissa rankuilla 4-3 ja kauden toisen keskinäisen pelin kotona jatkoajalla maaliskuussa 5-6 lukemin. Aika paljon maaleja tehtiin siis joukkueiden kahdessa keskinäisessä pelissä viime kauden aikana. Saa nähdä jatkuuko tuo meno ensi yönä. Kummaltakin puuttuu tosin pari tärkeää hyökkääjää, joten tuo saattaa vaikuttaa pelin kulkuun osaltaan. Pettersson täytti tänään 20 vuotta ja toivottavasti saa syntymäpäivänsä kunniaksi ainakin pisteen tuossa pelissä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Aika paljon maaleja tehtiin siis joukkueiden kahdessa keskinäisessä pelissä viime kauden aikana. Saa nähdä jatkuuko tuo meno ensi yönä. Kummaltakin puuttuu tosin pari tärkeää hyökkääjää, joten tuo saattaa vaikuttaa pelin kulkuun osaltaan. Pettersson täytti tänään 20 vuotta ja toivottavasti saa syntymäpäivänsä kunniaksi ainakin pisteen tuossa pelissä.
Eipä saanut, vaan nyt Petterssonilla on menossa (kauden toistaiseksi pisin) kahden pisteettömän pelin putki. Oli hän kentän ahkerin laukoja jos lasketaan myös yritykset mukaan, mutta mitään huippupaikkoja hänelle ei nyt tullut. Myös peli ei ollut nyt niin maalirikas kuin viime kaudella näiden joukkueiden keskinäiset pelit. Ehkä Rangers oli kuitenkin jälleen Canucksia terävämpi maalipaikoissa ja ansaitsi voittonsa, vaikka olihan tuossa Canucksilla rautoja ihan tarpeeksi yhteen peliin.

Vancouverin kärkisentterit Horvat ja Pettersson vaikuttivat olevan kummatkin vähän väsyneitä illan pelissä ja viimeiset tärkeät haastamiset ja terävyys tilanteissa ei ollut ihan parhaalla tasolla. Ehkä tuossa alkaa nyt näkymään kummankin valtava kuorma viimeisten parin viikon aikana? Tai sitten tuo peli oli vain kummallekin tuollainen vaikeampi tähän väliin. Tosin pitää sanoa myös noiden kahden laitureista sen verran, että ei sieltä juuri tullut apuja tässä pelissä.

- Markströmin numerot eivät ole loistavat, mutta hän on ollut tällä kaudella hyvä ja antoi nytkin joukkueelle mahdollisuuden voittaa.

- Puolustuksessa Hutton ja Gudbranson olivat jälleen parhaat. Pouliotilta synkkä ilta mutta tuo ei näkynyt peliajassa mitenkään. Edelleen ihmettelen tuota hänen saamaa ylivoimavastuuta kun peli kuolee usein ylivoimalla hänen kiekolliseen saamattomuuteen. Sama koski nyt pelin loppua Canucksin yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia. Green luottaa Pouliotiin jostain syystä hyökkäävissä tilanteissa, vaikka hän ei tuo tehoja.

- Kummatkin Rangersin maalit tulivat suoraan heidän hyökkäyspään aloitusvoittojen jälkeen. Voittomaali kolmannen erän jälkimmäisellä puolikkaalla tuli muuten viime aikoina hyvin pelanneen Granlundin huolimattoman pitkän kiekon seuranneesta aloituksesta. Granlund oli vielä häviämässä tuota aloitusta omissa. Granlund sekä tulokassentterit Gaudette ja Pettersson ottivat yhteensä 20 aloitusta, joista voittivat seitsemän (Pettersson voitti noista viisi). Horvat otti yksin 30 aloitusta joista voitti 14 kertaa. Tällaisen pelin jälkeen tuli ikävä Sutteria ja Beaglea.

- Roussselin nosto Horvatin ketjuun oli ansaittu, mutta tuo kaksikko ei oikein löytänyt peliä. Saa nähdä nyt sitten kuinka kauan he saavat yrittää yhdessä.

- Goldobin katkaisi pitkän maalittoman putkensa komealla laukauksella ja veti kerran ylärimaan. Muuten hänen pelinsä oli kuitenkin nyt huonoa. Nyt nähtiin sitä viime kaudelta tuttua Goldobinia, jossa otteet heittelivät hirveästi laidasta laitaan yhden pelin sisällä. Iltaan mahtui myös kaksi tyhmää jäähyä, joista etenkin toinen kolmannen erän lopussa Canucksin hakiesssa tasoitusta oli paha joukkueelle.

- Gaudetten peli on vielä keskeneräistä. Sinällään homma näyttää ihan hyvältä, mutta hän menettää vielä kiekkoja vähän liikaa ja tulosta ei vaan tule. Hänelle tekisi luultavasti hyvää pelaaminen farmissa tässä vaiheessa, mutta tuota ei nyt kyllä varmasti tulla näkemään niin kauan kun Sutter tai Beagle ovat sivussa.

Jo ensi yönä on seuraava peli ja tuolloin Islandersin vieraana. Ei tuo kiertue nyt ainakaan helpoksi käy näillä peräkkäisillä peli-illoilla.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ehkä Rangers oli kuitenkin jälleen Canucksia terävämpi maalipaikoissa ja ansaitsi voittonsa, vaikka olihan tuossa Canucksilla rautoja ihan tarpeeksi yhteen peliin.

- Markströmin numerot eivät ole loistavat, mutta hän on ollut tällä kaudella hyvä ja antoi nytkin joukkueelle mahdollisuuden voittaa.

- Puolustuksessa Hutton ja Gudbranson olivat jälleen parhaat. Pouliotilta synkkä ilta mutta tuo ei näkynyt peliajassa mitenkään. Edelleen ihmettelen tuota hänen saamaa ylivoimavastuuta kun peli kuolee usein ylivoimalla hänen kiekolliseen saamattomuuteen. Sama koski nyt pelin loppua Canucksin yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia. Green luottaa Pouliotiin jostain syystä hyökkäävissä tilanteissa, vaikka hän ei tuo tehoja.

- Kummatkin Rangersin maalit tulivat suoraan heidän hyökkäyspään aloitusvoittojen jälkeen. Voittomaali kolmannen erän jälkimmäisellä puolikkaalla tuli muuten viime aikoina hyvin pelanneen Granlundin huolimattoman pitkän kiekon seuranneesta aloituksesta. Granlund oli vielä häviämässä tuota aloitusta omissa.

- Roussselin nosto Horvatin ketjuun oli ansaittu, mutta tuo kaksikko ei oikein löytänyt peliä. Saa nähdä nyt sitten kuinka kauan he saavat yrittää yhdessä.

Vancouver hävisi toistamiseen lähinnä sen takia ettei itse tehnyt ratkaisua omista paikoistaan. Tolpat tosiaan kilisivät ja paikkoja olisi ollut ratkaista peli aiemminkin. Buffaloa vastaan pelattiin heikosti pari viimeistä minsaa ja nyt taas pari aloitusta omista otettiin löysästi ja vastustaja kiitti. Väsymys tuossa varmaan on taustalla, kun keskittyminen ei pysy koko matsia.

Markström on ollut todella hyvä, vaikkakin Buffaloa vastaan tuo tasoitusmaalin rebound olisi pitänyt potkia muualle. Mutta maalivahdin piikkiin näitä tappioita ei voi laittaa. Mielenkiintoista nähdä uskalletaanko Bachman laittaa maaliin vaikka hän on ollut AHL:ssäkin todella heikko (86%). Vai peluutetaanko Markström nyt sitten puhki?

En kans ymmärrä tuota Pouliotin peluuttamista. Lopussa Pouliot taisi pelata 3 viimeistä minuuttia kokonaan. Pouliot on tosiaan ylivoimalla huono ja kuvaavaa onkin ettei hänellä ole yhtään syöttöpistettä ylivoimalla vaikka pelaa hyvässä yv-viisikossa. Onhan tuokin suoritus. Itse olen odotellut, että Benning hankkisi meille ylivoiman pyörittäjän, mutta eipä sellaista näytä tulevan. Kelpaisi hyvin joku UFA tai kahden vuoden sopparilla pelaaja konkari. Tyyliin Chris Wideman tai Brad Hunt. Nuokin pelaajat nostaisivat yv:n ihan toiselle tasolle. Tai sitten vaan nostetaan Juolevi AHL:stä ja koulutetaan hänestä NHL-pakki tällä kaudella.

Horvatia käy kyllä sääliksi noiden ketjukavereiden kanssa. Hirveät minuutit, lähinnä omasta päästä aloittajien ja vielä ketjukaverit ovat puukäsiä. No, joukkueen eteen Horvat pelaa hienosti roolissa kuin roolissa. Mutta saisi kyllä Sutter ja Beagle palata pikimmiten jotta Horvat pääsisi hyökkäävään rooliin. Ja edes yksi kädellinen laituri olisi kiva saada hänellekin.

Tänään toiveissa olisi, että Gaunce ja Biega nostettaisiin kokoonpanoon. Pakko ihmetellä Gauncen koirankoppia, kun pelasi pienellä peliajalla kaksi peliä, teki niissä kolme pinnaa ja jäi plussalle (+3). Lisäksi aloittikin vielä hyvin (58%). Eihän me tuollaista nyt tarvittaisikaan? Myös Biega on pelannut aktiivista peliä ja tuo fyysisyyttä kentälle, joten kyllähän tuolta voisi kierrättää pakkeja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Hieno nähdä Mr. Smithia täällä, ettei tarvitse ihan seinillä puhua :)

Vancouver hävisi toistamiseen lähinnä sen takia ettei itse tehnyt ratkaisua omista paikoistaan. Tolpat tosiaan kilisivät ja paikkoja olisi ollut ratkaista peli aiemminkin. Buffaloa vastaan pelattiin heikosti pari viimeistä minsaa ja nyt taas pari aloitusta omista otettiin löysästi ja vastustaja kiitti. Väsymys tuossa varmaan on taustalla, kun keskittyminen ei pysy koko matsia.
Totta, tuosta väsymyksestä ei puhuta koskaan mutta onhan tuolla ollut aina merkityksensä. Paljon tuo tyypillisesti näkyy etenkin Canucksin nuorten pelaajien otteissa. Vancouverilla on paljon pitkiä vieraspelimatkoja ja noissa kiertueissa kolmannesta tai neljännestä pelistä eteenpäin homma on usein mennyt vaikeaksi. Nyt Petterssonilla on ollut hieman nihkeää (olisi hän voinut silti kerätä pisteen tai kaksi viime yönäkin, mutta sillä "Pettersson-mittarilla" mitä alkuun nähtiin, viime yön peliä voi ehkä kuvata nihkeäksi) ja viime kaudella tuota ihan samaa nähtiin Boeserilta.

Boeser pelasi viime kaudella 17 sellaista peliä vieraskiertueilla, että peli oli vähintään kiertueen kolmas peräkkäinen vieraspeli. Noissa 17 pelissä Boeser teki kaksi maalia (2+5). Tuossa oli järkyttävän iso ero muihin vieraspeleihin. Muuten Boeser pelasi nimittäin vieraspelejä 16 ottelua ja teki niissä 10+6=16 pistettä. Tuo ihan sama kaava on toistunut vuosien aikana kaikilla Canucksin nuorilla pelaajilla. Horvat pelasi toisella kaudellaan 16 sellaista vieraspeliä, että peli oli kiertueen vähintään kolmas. Noissa peleissä Horvat teki 1+5 pistettä. Muissa saman kauden vieraspeleissä Horvat teki 8+7=15 pistettä 25 pelissä.

Sen jälkeen kun pelaajat ovat saaneet kokemusta peliinsä, noilla vieraspeleillä ei ole ollut usein niin suurta eroa pisteissä, mutta nuorilla nuo usein näkyvät selvästi. Pelistä puuttuu tasaisuus ja rutiini, mikä usein kokeneilla pelaajilla on kokemuksen myötä hankittu. Mutta tokihan tuo väsymys näyttelee osaansa koko joukkueella käytännössä. Tuo on vähän samanlainen tekijä kuin loukkaantumiset ulospäin, eli vaikka jokainen joukkuetta pidempään seurannut näkee tuon merkityksen jäällä, kummastakaan asiasta ei juuri koskaan puhuta.

Mr. Smith kirjoitti:
Markström on ollut todella hyvä, vaikkakin Buffaloa vastaan tuo tasoitusmaalin rebound olisi pitänyt potkia muualle. Mutta maalivahdin piikkiin näitä tappioita ei voi laittaa. Mielenkiintoista nähdä uskalletaanko Bachman laittaa maaliin vaikka hän on ollut AHL:ssäkin todella heikko (86%). Vai peluutetaanko Markström nyt sitten puhki?
Hankala tilanne kun organisaation kakkos- ja kolmosmaalivahdit molemmat ovat sairauslistalla samaan aikaan. Bachmaniin ei löydy varmaan kauheasti luottoa ja saattaa hyvin olla, että Markströmiä heitellään nyt maalille vaan pelistä toiseen ja toivotaan parasta tuon väsymyksen kanssa. Ainakaan vielä ei näy merkkejä, mutta tuo saattaa tulla vastaan nopeastikin. Siksi toivoisin kyllä myös Bachmania ainakin yhteen peliin ja nyt Islanders-peli olisi sellaisen paikka.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Mutta tokihan tuo väsymys näyttelee osaansa koko joukkueella käytännössä. Tuo on vähän samanlainen tekijä kuin loukkaantumiset ulospäin, eli vaikka jokainen joukkuetta pidempään seurannut näkee tuon merkityksen jäällä, kummastakaan asiasta ei juuri koskaan puhuta.
Juuri kun sanoin tuosta, niin Bo Horvat sanoi tuosta otteluohjelmasta maksullisessa Athleticissa.

"We saw that and said ‘Holy, this first part of the season is no joke,"

“It’s crazy. It is nice to get it out of the way and play as well as we have overall."

“But right now, you’re travelling, you’re flying, you’re in different time zones."

“There’s jet lag. There’s getting in late. It’s harder to sleep."

“There’s not a lot of practice time.

“It is gruelling.

“It’s not like home.

“It’s tough. It’s tough on the body, but it’s all part of it.”

Tottahan tuo on, että matkustelu kuuluu NHL-kiekkoilijan arkeen. Mutta Canucksin otteluohjelma alkaa mennä jo vitsin puolelle. Kausi ei ole edes kuutta viikkoa vanha ja joukkue on ollut jo 30 päivää reissun päällä. Tulokkaille kuten Pettersson ja Gaudette tämä alku on ollut märkä rätti kasvoihin. Olisi ollut ihan mielenkiintoista seurata miten tuosta oltaisiin selvitty ilman seitsemän tärkeän pelaajan loukkaantumista, mutta nyt tuokin hankaloittaa hommaa osaltaan. No, enää yksi väsynyt vieraspeli ja sitten päästäänkin jo kotiin kahteen peliin. Ennen uutta reissuun lähtöä.

Jokainen joukkue pelaa onneksi lopulta yhtä paljon vieraspelejä, mutta etenkin kauden alkuun toivoisi paljon suotuisamman otteluohjelman kuin tämän. Canucksilla on nyt 13 vieraspeliä, kun yhdelläkään toisella joukkueella ei ole yli 11 vieraspeliä. St. Louisilla niitä on ollut neljä ja niistäkin kolme siihen kiven heiton päähän.

Islanders-pelistä ei ole juuri mitään sanottavaa muuten, kuin että peli oli ihmeellisten maalien ilta ja Canucksilta pelkkää selviämistaistelua, mikä odotusten mukaisesti hävittiin. Nyt oli nähtävillä ensimmäistä kertaa myös Markströmillä väsymistä pelissä. Hän satutti jalkaansakin, mutta onneksi pystyi pelaamaan maalille. Siinä sitä sitten oltaisiin oltu jos kolme organisaation parasta maalivahtia olisivat olleet kerralla sivussa.

Virtanen teki kauden kahdeksannen osumansa ja näyttää nyt pelaavan läpimurtokauttaan. Viime kaudella hän iski kahdeksannen maalinsa maaliskuussa. Lisäksi Jake laukoi pelissä kuusi kertaa.

Horvat oli jälleen työjuhta ja pelasi yli 22 minuuttia. Hän on pelannut viimeisten 13 pelin aikana 11 kertaa yli 20 minuuttia ja nuo kaikki pelit hän on kantanut vaikeita minuutteja ja älyttömän määrän oman pään aloituksia. Horvatilla on NHL:n ylivoimaisesti eniten aloituksia ja myös eniten oman pään aloituksia. Kääntöpuolena tuolle peluutukselle on se, että hän on onnistunut maalinteossa vain kahdesti viimeisten 10 pelin aikana kun alkukaudella tuli seitsemän maalia 10 peliin hänen saadessa Sutterin ja Beaglen pelaamisen aikaan enemmän hyökkäyspään aloituksia.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Canucks näytti Minnesotan vieraana todella väsyneeltä viime yön pelissä. Eikä ihme tuon rypistämisen jälkeen. Tämän kauden toisen kuuden pelin mittaisen vieraskiertueen viimeinen peli ja avainpelaajia oltiin jouduttu kuormittamaan jo aikaisemmissa peleissä liikaa. Nyt maalilla nähtiin kauden ensimmäisen kerran myös Bachman ja täytyy kyllä toivoa, että tuo peli jää myös hänen viimeiseksi ja ettei Markström loukkaantunut pahemmin viime pelissä. Ei tosin ole Bachmanin vika, että organisaation kolme parasta maalivahtia eivät kyenneet pelaamaan.

Elias Pettersson jäi pisteittä nyt neljännessä pelissä peräkkäin ja hänellä on pientä matalalentoa pelaamisessa juuri nyt. Huolissani en hänen suhteen vielä ole ja noita heikompia hetkiä tulee kaikille tulokkaille. Huonommasta jaksosta huolimatta Pettersson pelaa edelleen kuitenkin hyvin. Hän on laukonut neljässä viime pelissä keskimäärin 2.5 kertaa pelissä, hän tekee joka pelissä hienoja harhautuksia ja hankkii jäähyjä vastustajalle. Nyt kiekot eivät vaan mene sisään syöttöjen jälkeen eikä omista tilanteista. Ehkä tuossa pieni terävyyden puute näkyy tällä hetkellä. Hän ei ole tottunut pelaamaan tuollaisia pelisumia eri kaupungeissa jet lageineen ja kantamaan päälle 20 minuutin kuormia.

Vähän huolestuttavampi asia mielestäni on tuon maalivahtitilanteen lisäksi Hutton-Gudbranson -parin jaksaminen. Tuo pakkipari on onnistunut odotuksia paljon paremmin ykkösparin Edler-Tanev rikkoontumiseen loukkaantumisten jälkeen, mutta nyt etenkin Hutton näytti todella väsyneeltä Wildin kuudessa osumassa. He eivät ole tottuneet kantamaan tätä kuormaa mitä ovat nyt jo aika kauan pelanneet ja nyt oli selviä väsymisen merkkejä. Toivottavasti sekä maalivahtikuvioon että tuohon ykkösparin pelaamiseen löytyy selitys vain ajoittaisesta väsymisestä.

Kuuden pelin mittaisesta vieraskiertueesta kerättiin vain neljä pistettä, eli aika heikolla tuloksella tuosta päästiin läpi. Neljä ensimmäistä peliä olivat parempaa peliä ja noissa olisi ollut mahdollisuuksia suurempiinkin pistemääriin, mutta nämä kaksi viimeistä peliä olivat pelkkää selviämistaistelua. Nyt joukkue palaa kahdeksi peliksi kotiin ja tuon jälkeen lähdetään usein ennen kovin raskaalle Kalifornian kierrokselle. Sormet ja varpaat ristissä pitää toivoa Markströmin pystyvän pelaamaan.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Canucks näytti Minnesotan vieraana todella väsyneeltä viime yön pelissä.

Sormet ja varpaat ristissä pitää toivoa Markströmin pystyvän pelaamaan.

Tuossa hyvin tiivistetty viime aikaiset otteet. Näin jälkikäteen hyvä todeta, että täysin tarpeettomasti peluutettiin Markstömiä back-to-back otteluissa, kun tuon jälkeen jouduttiin Bachman laittamaan seuraavaan peliin. Oltaisiin vaan menty ensin Bachmanilla ja Minnesota peli sitten taas Markströmillä. No, helppo sanoa näin jälkikäteen, mutta tokihan tuo oli tiedostettu jo etukäteenkin.

Toinen asia mikä itseä kyrsi näissä viimeisissä peleissä oli Biegan ja Gauncen pelaamattomuus. Kentällä näkyy niin selvästi tuo väsymys, mutta silti ei jostain syystä haluta ottaa tuoreita jalkoja kentälle. Ja kun syynä ei voi olla edes se, että Biega tai Gaunce olisivat jotenkin huonommat kuin kentällä olevat vaan päin vastoin heillä on varsin hyvät pelit takana. Esim Motten osalta näyttää kovasti siltä, että alkuhuuma on käsitelty ja taklaukset sekä laukaukset ovat tippuneet selvästi alkukaudesta. Kahdessa viimeisessä matsissa Motte on laukonut yhteensä kerran ja taklannut kahdesti. Lisäksi omissa on alkanut soimaan entistä enemmän Motten aikana ja viimeisen 7 pelin saldo onkin -5.

Toivotaan, että tänään kotipelissä olisi vähän parempi joukkue jäällä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tuossa hyvin tiivistetty viime aikaiset otteet. Näin jälkikäteen hyvä todeta, että täysin tarpeettomasti peluutettiin Markstömiä back-to-back otteluissa, kun tuon jälkeen jouduttiin Bachman laittamaan seuraavaan peliin. Oltaisiin vaan menty ensin Bachmanilla ja Minnesota peli sitten taas Markströmillä. No, helppo sanoa näin jälkikäteen, mutta tokihan tuo oli tiedostettu jo etukäteenkin.
En tiedä sitten oliko tuossa pelkona peräkkäinen ilta ja vaikea peli sen vuoksi? Bachmaniin ei löydy kyllä luottoa valmennuksella eikä faneilla ja kai siinä ajateltiin että Markström on väsyneenäkin parempi kuin Bachman? Itselleni kävi tuossa Wild-pelissä mieleen että oliko Markström kunnossa ylipäänsä kun hän loukkasi jalkansa Islandersia vastaan.

Kun Bachmanilla ei tarttunut Wildia vastaan mikään muu kuin kroppaan suoraan osuneet laukaukset, olisin itse vaihtanut maalivahtia jo sen toisen maalin jälkeen minkä Bachman lahjoitti suoraan Koivun lapaan. Hänen kehonkielensä kertoi kaikella tavalla ettei ollut valmis pelin vaatimuksiin. Tuskin joukkue olisi Markströmilläkään voittoa ottanut, mutta olisi hän antanut siihen varmasti paremmat mahdollisuudet.

Eihän tuo tosiaan ollut Bachmanin vika sinällään, että peli oli kuudes peräkkäinen vieraissa ja hänet oltiin kiskaistu farmin kakkosmaalivahdin tontilta tuonne vaikka pelit farmissakin ovat menneet tällä kaudella heikosti ja hän on sielläkin kakkonen. Periaatteessa hän on organisaation hierarkiassa vasta vitosmaalivahti tällä hetkellä. Aika lailla puhtaasti pelkän aikaisemman kokemuksen vuoksi hän pääsi ylös, mutta en ole ollenkaan varma oliko joukkueella edes tarkoitus peluuttaa häntä.

Mr. Smith kirjoitti:
Toinen asia mikä itseä kyrsi näissä viimeisissä peleissä oli Biegan ja Gauncen pelaamattomuus. Kentällä näkyy niin selvästi tuo väsymys, mutta silti ei jostain syystä haluta ottaa tuoreita jalkoja kentälle. Ja kun syynä ei voi olla edes se, että Biega tai Gaunce olisivat jotenkin huonommat kuin kentällä olevat vaan päin vastoin heillä on varsin hyvät pelit takana.
Heitä olisin kaivannut ainakin jossain kohtaa kiertuetta jäälle myös. Jostain syystä Green ei kumpaankaan luota yhtä paljon kuin monet muut. Valmentajien aivoituksia on joskus vaikea tulkita ja hyvänä esimerkkinä tuosta on esimerkiksi Pouliotin edelleen saama ylivoimavastuu, vaikka jokainen näkee pelin kuolevan hänellä. Edler on ollut ykkösylivoimasta sivussa kohta kuukauden ja Pouliot on tehnyt tänä aikana siinä yhden pisteen (maali Coloradoa vastaan) ja tuokin pomppi sisään vastustajan jalasta.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Olipa harmittava loppu Canadiensia vastaan. Canucks meni kolmannen erän puolivälissä 2-1 johtoon Petterssonin kauden 11. osumalla (hieno kuti ylänurkkaan suoraan syötöstä ylivoimalla.) Tuon jälkeen ehdin jo ihmettelemään, että Del Zottohan pelaa hyvää peliä muutenkin kuin kauden avausmaalinsa vuoksi, mutta sitten hänellä pimahti lamppu pelin kolmanneksi viimeisellä minuutilla. Täysin vaarattomassa tilanteessa hän otti tasatilanteessa tyhmän jäähyn taklattuaan Kotkaniemeä selvästi pelin ulkopuolella. Canadiensille tuosta ylivoima ja 2-3 voittomaali kolme minuuttia ennen loppua.

Tuota Del Zotton hölmöä jäähyä ennen vieraat olivat tulleet jo tasoihin kolmannen erän jälkimmäisellä puoliskolla onnekkaasti, kun kiekko kimpoili Shaw'n luistimesta maaliin. Gudbransonilla oli mies kiinni maalilla mutta luistinta hän ei sentään saanut liimatuksi. Tuo Del Zotton hölmöily oli tuon tasoituksen jälkeen (jos mahdollista) entistä harmittavampi. Harvoin olen nähnyt noin pahaan paikkaan otettua noin hölmöä jäähyä minkä Del Zotto otti. Tuon jälkeen tuli vielä suolaa haavoihin Goldobinin lauottua vain ylärimaan Vancouverin hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. Jälleen kerran BC-lähtöinen Price poistui voittajana Vancouverista.

Canucks oli tehnyt peliin joitakin muutoksia. Granlund pelasi Horvatin laidassa, Gaunce teki paluun kentälle (Archibald sivuun) ja kolmosketjuna oli nopea puolustava ketju Gaudette-Roussel-Virtanen. Ylivoimassa Virtanen ja Hutton oltiin nostettu ykkösylivoimaan ja Pouliot ja Gaudette puolestaan laitettu pelaamaan toista ylivoimakoostumusta.

Tasakentin Greenin ketjulotto jylläsi (esimerkiksi Horvat pelasi lopulta 5-5 -peliä yli kaksi minuuttia seitsemän eri hyökkääjän kanssa), mutta ylivoima teki heti jotain mitä ei olla Pouliotilla yli 10 peliin nähty; ykkösylivoiman puolustaja Hutton ruokki Petterssonia ja tuloksena tuli yksi syöttö puolustajalle - Pouliotillahan ei tuollaista vielä ylivoimalla ole. Muuten tuon viisikon ylivoiman pyörittämisessä oli kyllä ongelmia eikä peliä saatu kunnolla rauhoittumaan hyökkäyspäähän riittävän usein.

Illan erikoisuutena Canucksin puolelta oli kahden hyökkääjän ykkös- ja kakkospaikka joukkueen peliajoissa. Horvat oli jälleen kerran suurin työjuhta ja pelasi 23:13, Petterssonin jäädessä 21:17 lukemiin. Kaksikko pelasi kolmannessa erässä yhteensä peräti yli 18 minuuttia. Horvat kantoi joukkuetta tuossa yli 10 minuuttia. Hän pelaa ilta illan jälkeen vastustajien parhaita pelaajia vastaan korkealla tasolla ja hänestä on nyt kehittynyt kaikkien tilanteiden isoja minuutteja kantava sentteri.

Peliajoissa hän on nyt samoissa kuin parhaiden aikojen Kesler ja Sutterin loukkaantumisen jälkeen hän on pelannut viimeiset kolme viikkoa keskimäärin yli 22 minuuttia pelissä, viidenneksi eniten senttereistä NHL:ssä. Horvat otti Canadiensia vastaan omasta päästä 18 joukkueen yhteensä 24 aloituksesta. Hänen tämän hetkinen pistetahtinsa lupaa 67 pistettä tasaisen vauhdin taulukolla huolimatta tuosta jo pitkään jatkuneesta peluutuksesta. Ehkä parasta tuossa on vielä se, että hän on kehittynyt joka kausi. Saa nyt sitten nähdä kuinka kauan tuo jatkuu, mutta ainakin juuri nyt hän pelaa uransa parasta kiekkoa.

Green on näyttänyt joka tilanteessa luottavan täysillä Horvatiin ja sanoi nyt hänestä;

“Oh man, where do I start?"

“He’s come a long way. His attention to detail is better. I think he is understanding how he has to play to have success. And when he gets away from it, he’s usually looking to put the team on his shoulders a little bit by scoring."

“Actually, with Sutter and Beagle going out, I think it’s progressed Bo’s game."

“He’s carrying a bigger load defensively than he has in the past. He’s going up against the best centres."

“He knows if he’s on the right side of those matchups (in goals scored), our team has a chance of winning. The proof is in the pudding. He’s still getting scoring and doing a good job at both ends of the rink."

“When he’s playing his best, he’s a horse to play against.”

“He’s a bull."

“He just keeps playing. In the long run, this is going to be really good for him."

“He’s playing tough minutes right now. I think he’s going to be better for it. I think it’s going to help his two-way game."

“There may be some nights when he’s tired. Is it impacting his game offensively? Maybe a little bit. But I think he’s learning the importance of a lot of small areas of the game, playing against the best players."

“I’m not looking for advantages for him as much as I have in the past with Sutts and Beagle in the lineup. Down the road, we have visions of not just playing .500 hockey, we want to be better."

“Make sure this team is going in the right direction where we win longterm. Not just make the playoffs, we want to win championships."

“This is going to help him down the line when he’s playing in big games against big centremen, night in and night out where he’s battling, and he’s tired and he has to find a way to protect that lead. He’s now in that role where Sutter and Beagle would be in and it’s helping him.”

Horvat itse sanoi tuosta tilanteestaan;

“I do think this is the biggest issue for me. I have to work not to put too much pressure on myself to be everything. No matter how bad I want it — and I want to be that difference maker who scores the big goal, wins a big faceoff and kills a big penalty — I have to remind myself to take a step back."

“I have to play my game. I have to focus on what I need to do each night to help my team win. That will be a huge part of my success.”

All of this is something Malhotra drives into Horvat regularly.

“I think (Travis) tells Manny to talk to me about it. If I am cheating because I”m trying to do too much, he’ll remind me about it. He’ll show me video. He’ll go through the things I have to get better at."

“It’s never going to be good enough where they just say ‘Oh, you’re playing amazing.’

“There is always something I have to work on.”
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Tuon jälkeen ehdin jo ihmettelemään, että Del Zottohan pelaa hyvää peliä muutenkin kuin kauden avausmaalinsa vuoksi, mutta sitten hänellä pimahti lamppu pelin kolmanneksi viimeisellä minuutilla. Täysin vaarattomassa tilanteessa hän otti tasatilanteessa tyhmän jäähyn taklattuaan Kotkaniemeä selvästi pelin ulkopuolella. Canadiensille tuosta ylivoima ja 2-3 voittomaali kolme minuuttia ennen loppua.

Harvoin olen nähnyt noin pahaan paikkaan otettua noin hölmöä jäähyä minkä Del Zotto otti. Tuon jälkeen tuli vielä suolaa haavoihin Goldobinin lauottua vain ylärimaan Vancouverin hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia.

Canucks oli tehnyt peliin joitakin muutoksia. Granlund pelasi Horvatin laidassa, Gaunce teki paluun kentälle (Archibald sivuun) ja kolmosketjuna oli nopea puolustava ketju Gaudette-Roussel-Virtanen. Ylivoimassa Virtanen ja Hutton oltiin nostettu ykkösylivoimaan ja Pouliot ja Gaudette puolestaan laitettu pelaamaan toista ylivoimakoostumusta.

Ihan pikkaisen kans aamulla kyrsi, kun matsia katselin. Ei vaan voi johtoasemaa hukata tuolla tavalla. Jo Shawn luistimesta tullut tasoitus harmitti, mutta kun lähestyttiin loppua niin pisteeseen alkoi olla tyytyväinen ja mahdollisuus olisi jatkoajalla sitten toiseenkin. Sen verran paljon tuossa oltiin oltu Markströmin varassa kun ylivoimahyökkäyksiä ja läpiajoja tuli riittämiin. Tuo ensimmäinen maalikin oli kyllä jäätävää pelaamista pakistolta. Mutta sitten tosiaan MDZ osoittaa miksi hänen paikkansa olisi katsomossa. Sinällään joo hyvä ottelu, taklauksia ja maalikin, mutta ei tuossa vaiheessa voi ottaa aivan tarpeetonta jäähyä. Tällä kertaa se jäähy maksoi sitten koko ottelun.

Ylivoimassa Hutton oli parempi kuin Pouliot missään vaiheessa. Petterssonin maalissa Hutton oli kahdesti antanut sopivan syötön Petterssonille ja tuollaistakaan ei Pouliotilta nähty. Vielä voitaisiin Pouliot ottaa pois tuosta kakkosylivoimastakin. Stecher, Tanev, MDZ - kuka tahansa noista toisi lisää tuohon ylivoimaan.

Gaunce ei tosiaankaan nauti Greenin luottamusta. Tällä kertaa peliaikaa sai jopa melkein 5 minuuttia eli yhteensä 7 vaihtoa. Viimeisin vaihto oli ottelun puolessa välissä enkä ainakaan huomannut että olisi loukkaantunut tai mitään mokannutkaan. Yksi taklaus ja yksi aloitusvoitto (100%) oli tuohon asti saldona. Mielestäni Gaunce olisi ollut varsin hyvä pelaaja tuossa johtoasemassakin käytettäväksi. Ja muutenkin, eipä huonoa sanottavaa hänestä näiden 3 pelatun ottelun osalta.

Tuskaista on Vancouverin meno tällä hetkellä. Vielä ois Jets kotona, jonka jälkeen vieraissa divisioonan sisäiset vastustajat. Noista pitäisi voittoja raapia, jotta säilyisi kamppailussa playoffeista mukana.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tuo ensimmäinen maalikin oli kyllä jäätävää pelaamista pakistolta. Mutta sitten tosiaan MDZ osoittaa miksi hänen paikkansa olisi katsomossa. Sinällään joo hyvä ottelu, taklauksia ja maalikin, mutta ei tuossa vaiheessa voi ottaa aivan tarpeetonta jäähyä. Tällä kertaa se jäähy maksoi sitten koko ottelun.
Tuo on ollut MDZ:n ongelma oikeastaan vähän koko ajan Vancouverissa. Ei pelkästään tuo tyhmien jäähyjen hankkiminen, vaan se ettei häneen pysty luottamaan. Hyviä pelejä tulee aina välillä, mutta sitten koko korttitalo romahtaa kasaan näyttävästi. Joillekin puolustajille noita vaan sattuu tulemaan (KB3, Sbisa ja Weber tulevat Vancouverissa mieleen ensimmäisinä), osa onnistuu paikkaamaan tuota muuten hyvällä pelillä, mutta Del Zotto ei pelkkien kovien taklaustensa ansiosta kuulu tuolle listalle tällä hetkellä. Omissa toiveissani hänen suhteen oli tälle kaudella pelipaikan pitäminen ja myynti siirtotakarajalla, mutta saa nähdä pystyykö hän tuota pitämään ja saako hänestä ylipäänsä mitään.

Tuo hänen selityksensä pistää kyllä sanattomaksi ja jätti miettimään, että seuraako hän ylipäänsä lainkaan kiekkoa pelatessaan;

“I haven’t seen the replay.”

“Whether it’s a borderline play or not, it’s a 2-2 game with two minutes left to play and he had put his whistle away a couple of times. Guys were throwing bombs at each other in front of the net before.

“I have to see the replay to see if it was late or not.”

Tuossa tuo taklaus. Jos tuon jälkeen ei ole varma oliko taklaus myöhässä, niin en tiedä sitten mitä hän on siellä seurannut. Tavallaan MDZ on oikeassa tuossa. Tuomarit antoivat pelata. Mutta tuosta näki heti, että taklaus saattaa kääntää koko pelin.

Mr. Smith kirjoitti:
Ylivoimassa Hutton oli parempi kuin Pouliot missään vaiheessa. Petterssonin maalissa Hutton oli kahdesti antanut sopivan syötön Petterssonille ja tuollaistakaan ei Pouliotilta nähty. Vielä voitaisiin Pouliot ottaa pois tuosta kakkosylivoimastakin. Stecher, Tanev, MDZ - kuka tahansa noista toisi lisää tuohon ylivoimaan.
Tuo Pouliotin valinta Edlerin korvaajaksi oli jo alunperin erikoinen liike valmennukselta. Hutton oli toisella kaudellaan ylivoimalla yli puolet tehokkaampi kuin ykkösylivoimassa pelaava Edler (samat yv-minuutit, Huttonilla 11 yv-pistettä ja Edlerillä neljä). Viime kausi oli iso pettymys Huttonin osalta, mutta hän on näyttänyt osaavan kantaa tuon yv-pakin roolin aikaisemmin NHL:ssä kun Pouliot ei ole puolestaan viime kauden lyhyttä jaksoaan lukuun ottamatta oikein onnistunut.

Pouliot ei ollut mitenkään erikoisen hyvä yv-puolustaja aikanaan farmissakaan Wilkes-Barressa. Hänellä oli 46 pelissä samat ylivoimatehot kuin Juolevilla nyt 18 pelissä. Juniorivuosina hän kyllä loisti WHL:ssä tuossa hommassa ollen mm. Jonesin, Theodoren, Riellyn, Morrisseyn ja Pulockin kanssa WHL:ssä eliittitason ylivoimapakki, muttta tuon jälkeen homma on mennyt piippuun. Ehkä tuo junioriaika sitten vaikutti tuossa valinnassa? Greenhän oli Pouliotin valmentaja Portlandissa ja saattoi ajatella, että hänestä on edelleen tuohon rooliin NHL:ssä. Taisi 12 pelin jälkeen tulla lopulta mitta täyteen tuossa.

Fanit ovat ihmetelleet miksi Pouliot ei käyttänyt juuri lainkaan Petterssonilla kiekkoa ylivoimissa vaan haki yleensä jotain muuta vaihtoehtoa. Tuo oli samanlainen tilanne viime kaudella Edler-Boeser -kaksikon välillä ja tuntui erikoiselta että parhaalle laukojalle ei kiekkoa pelattu. Pouliot ei osannut itsekään sanoa syytä tuohon;

“I don’t know why it’s been like this. We’re just not connecting. We’re not seeing each other."

“Maybe there’s a learning curve, getting used to tendencies."

“I think we can simplify. Shoot a little more. Just try to get the puck back."

Jotenkin tuntui hölmöltä puhua laukomisen lisäämisestä ja kuitenkin olla huomaamatta EP:tä tuolla. Hutton tosiaan huomasi heti eikä hänen tarvinnut tehdä mitään opiskeluja tuon kanssa.

Tyypillnen Canucksin yv Pouliotin aikana.

Montreal-pelin yv Huttonin aikana.

Se nyt on selvää, että ei tuo Hutton-EP -ketju joka pelissä tule toimimaan maalien muodossa jatkossa, mutta olihan tuossa heti ihan erilainen ote pelata parhaalle ampujalle kiekkoa.

Mr. Smith kirjoitti:
Gaunce ei tosiaankaan nauti Greenin luottamusta. Tällä kertaa peliaikaa sai jopa melkein 5 minuuttia eli yhteensä 7 vaihtoa. Viimeisin vaihto oli ottelun puolessa välissä enkä ainakaan huomannut että olisi loukkaantunut tai mitään mokannutkaan. Yksi taklaus ja yksi aloitusvoitto (100%) oli tuohon asti saldona. Mielestäni Gaunce olisi ollut varsin hyvä pelaaja tuossa johtoasemassakin käytettäväksi. Ja muutenkin, eipä huonoa sanottavaa hänestä näiden 3 pelatun ottelun osalta.
Ei ole minullakaan, päinvastoin. Vaikea sanoa miksi Gauncea ei käytetty enempää. Saattoi tuossa olla ehkä osin nyt sekin, että Horvatille ja Petterssonille haluttiin antaa kaikki jääaika jonka kaksikko vaan jaksoi pelata. Kuitenkin tuo on käynyt selväksi, että Gaunceen ei luottoa löydy tällä kaudella. Sikäli erikoista että Gaunce on tehnyt sen mitä valmennus on häneltä pyytänyt ja tehnyt sen hyvin. Viime kaudella Gaunce oli päälle 100 minuuttia pelanneista kaikista NHL-hyökkääjistä ylivoimainen ykkönen kun puhutaan puolustuspään aloitusten määrästä suhteessa muihin alueisiin ja pelasi tuon vaikean roolin hyvällä menestyksellä. Jostain syystä tuotakaan ei nyt jatketa.

Mr. Smith kirjoitti:
Tuskaista on Vancouverin meno tällä hetkellä. Vielä ois Jets kotona, jonka jälkeen vieraissa divisioonan sisäiset vastustajat. Noista pitäisi voittoja raapia, jotta säilyisi kamppailussa playoffeista mukana.
Vaikealta näyttää tosiaan tällä hetkellä taas. Nuo pitkät vieraspelireissut söivät joukkuetta ja Canucks on luisunut jo viiden pelin tappioputkeen, loukkaantuneiden pelaajien paluuaikatauluista ei tiedetä ja otteluohjelma on haastava. Jetsiä vastaan oli viime kaudella kaikkein suurimpia ongelmia koko NHL:ssä ja tälläkin kaudella tuo ainoa peli heitä vastaan hävittiin vieraissa 4-1 lukemin. Kalifornian kierrokselta ei sieltäkään ole perinteisesti juuri kotiintuomisia ollut.

Tuosta Canucksin ihmeellisestä otteluohjelmasta on muuten riittänyt harvinaisesti puhetta. Viimeisin sanoja oli Roussel, jonka perheessä taisi tunnelma käydä sanomisten perusteella jo tukalaksi;

“Whoever came up with this schedule, it’s not right. My wife just told me in the past five weeks, I’ve been home for one of them."

“It’s bananas right now. You have to accept it. And it’s a good thing we started the way we did."

“I don’t even think the NHL should play back-to-back games. I’d love for that to get looked at in the next CBA."

“No one wants to see millions of dollars sitting on the sidelines because the players are hurt.”

Canucksilla on ollut jo kaksi kuuden pelin mittaista vieraskiertuetta tähän mennessä. Calgary ja Edmonton eivät esimerkiksi pelaa koko kaudella yhtään tuollaista sumaa. Calgarylla pisin vieraspelien jakso on neljä peliä koko kaudella ja tuo on tulossa ensi vuoden puolella. Canucksilla on ennen sitä vielä yksi kuuden pelin mittainen vieraskiertue. Loppukaudella sitten vielä "tietysti" tuollainen neljän pelin mittainen jakso lisäksi.

***

Canucks nosti Sam Gagnerin Toronton farmista takaisin NHL:ään. Tuo saattaa hyvinkin tehdä Gauncen olosta vielä entistä tukalamman. Lisäksi se pistää miettimään top6-laiturien Boeserin ja Bärtschin paluuaikatauluja. Boeser ei ole kuulemma ainakaan käynyt vielä luistelemassa. Bärtschin aivotärähdyksestä ei ole tullut senkään verran tietoja. Kumpikin vaikutttaa siis nyt siltä, että eivät he ihan äkkiä ole tulossa takaisin ja siksi joukkue yrittää saada lisää tehoja "ilmaisen" Gagnerin avulla. Gagner on tehnyt Marliesissa 15 pelissä 15 (7+8) pistettä.

***

Quinn Hughes syötti viime yönä yliopiston puolella kolme maalia. Hänellä on nyt 11 pelistä 13 (3+10) pistettä. Saman seuran William Lockwood (Vancouverin kolmannen kierroksen varaus kesän 2016 draftista) on 12 (4+8) pisteessä 11 pelin jälkeen. Täytyy nyt toivoa Lockwoodille kerrankin ehjää kautta. Hänellä olisi lahjoja aina NHL:ään saakka, mutta liikaa loukkaantumiset ovat olleet vaikuttamassa hänen peliinsä.

OHL:ssa DiPietro oli jälleen tähdillä ja Woo antoi kaksi syöttöä Moose Jaw'n 2-3 voitossa Lethbridgesta. Woo on tehnyt nyt 1+7 tehot viimeisiin seitsemään peliin, joten hän on saanut vähän paremmin tulosta taas aikaan.
 

444

Jäsen
Ei tullut katsottua WPG-ottelua muutoin kuin aamulla teksti-tv:stä, mutta kurkkasin kuitenkin tuon Petterssonin yv-maalin. Ja aivan kuten @nuck tuossa aiemmin pointtasikin, niin kyllähän tuo Hutton tuntuu ihan kohtalaisesti EP:n kentältä löytävän. Olihan upea maali.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Oli kyllä todella heikon näköistä tekemistä ja ihme suorastaan että Winnipeg päästi heidät lopulta noinkin lähelle. Pelkkää punaista näkyy olevan viime pelien saldo, niin ehkä tuo vähän selittää sitä miten lapasilta tuo joukkue näytti.
 

444

Jäsen
Oli kyllä todella heikon näköistä tekemistä ja ihme suorastaan että Winnipeg päästi heidät lopulta noinkin lähelle. Pelkkää punaista näkyy olevan viime pelien saldo, niin ehkä tuo vähän selittää sitä miten lapasilta tuo joukkue näytti.
Selitellähän voi aina, mutta Vancouverilla on ollut aivan mielenvikainen otteluohjelma alkukaudesta, mm. 2x 6 ottelun vierasputki ym. Ennen tätä viimeisintähän Canucks oli ihan hyvässä vireessä tilastollisesti, vaikka avainpelaajia oli taas vino pino pois. Ja kiertueen jälkeen vähän lisääkin pois. Mutta säännöt ovat samat kaikille eikä säälipisteitä jaeta. Vancouverilla on heikompi vaihe meneillään, ja nyt pitäisi saada pari sentteriä ja Boeser takaisin mahdollisimman pian, ettei tappiokierre jatku liian pitkäksi.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Ei tullut katsottua WPG-ottelua muutoin kuin aamulla teksti-tv:stä, mutta kurkkasin kuitenkin tuon Petterssonin yv-maalin. Ja aivan kuten @nuck tuossa aiemmin pointtasikin, niin kyllähän tuo Hutton tuntuu ihan kohtalaisesti EP:n kentältä löytävän. Olihan upea maali.
Tuo kaksikko vaan löytää toisensa ihan eri tapaan kuin Pouliot ennen tuota. Tuossa maalissa iso ansio menee myös Goldobinille, joka sai omalla liikkeellään maalille Jetsin neliön vähän putoamaan ja antoi sitten jalkojensa välistä syötön taakse Huttonille. Huttonin syöttö löysi taas Petterssonin, mutta tuo Goldobinin peli ennen tuota vapautti sitä tilaa EP:lle. Goldobin on tehnyt nyt 10 pistettä viimeisistä 11 pelissä. Toivottavasti tuo solmu maaleissa aukeaisi nyt kun sai osumankin pelissä.

Tuossa vielä tuo Petterssonin kauden 12. maali. Onhan tuo laukaus järkyttävän tarkka ja lähtee teknisesti niin hyvin, että harvoin näkee. Goldobin ja Gagner sanoivat tuosta laukauksesta;

Goldobin; "It's not really about power and strength, it's about about his technique. He has a beautiful shot. He practices it before every warmup. He practices all the time."

Gagner: "That really is technique. It's tough to generate that kind of velocity, especially coming from the top like that. He does a really good job of getting his hips around which helps him put power on it.

Tuohon kun saa vielä voimaa parin kauden sisällä niin tuo on melkoinen pelote. Pettersson osaa vielä hakea tuota vapaata tilaa niin hyvin, että vastustajan valmentajatkin ovat antaneet tuosta pisteitä. Paul Maurice sanoi tuosta;

"I'm not going to put a label on it because it's not fair, but the way he moves and finds himself space..his hockey IQ is up there with the likes of Laine's shot and McDavid's speed."

Tuo laukaus ei ollut vielä draftin aikaan mitenkään erikoinen. Pettersson on tehnyt tuon kanssa vaan niin paljon töitä, että nyt tuo lähtee noin. Hänen hyvä ystävänsä Jonathan Dahlen tuosta sanoi viime kaudella, että hänellä on hirveä tahto kehittyä päivä päivältä eteenpäin ja tuo on yksi hyvä esimerkki tuosta.

Muutenhan tuo peli oli Jetsin hallintaa. Ihmeen kauan (aina kolmanteen erään saakka) Canucks pysyi vain maalin päässä tuossa pelissä ja tasoitukseenkin oli paikkansa, mutta Jetsin iskettyä vastahyökkäyksestä 3-5 maalin, peli oli oikeastaan käsitelty.

Canucksin kannalta negatiivinen asia pelissä oli Markströmin ailahteleminen. Hän otti kyllä hyviäkin torjuntoja, mutta ensimmäinen maali meni (jälleen kerran) hänen piikkiin, toisessa maalissa hän antoi huonon irtokiekon ja kolmannessa osumassa hän teki itsestään parimetrisenä maalivahtina ihmeen pienen. Toinen negatiivinen asia oli Rousselin tappelu Brandon Tanevia vastaan. Hän sytytti sillä joukkuetta ja muutenkin Roussel on pelannut hyvin, mutta en ollut hänen faninsa tuossa tappelussa kun lähti lyömään jäässä ollutta Tanevia.

Positiivinen asia oli mielestäni Gagnerin hyvä peli. Hän tuntui löytävän pelin Horvatin kanssa ja tuo seinäsyöttely oli lähellä tuoda maalin Horvatille, mutta lopulta jouduttiin toteamaan kiekon vain kävelleen tolpasta toiselle tolpalle maaliviivaa pitkin. Kyllä Gagner kaikesta huolimatta parempi aisapari Horvatille on kuin esimerkiksi Schaller.

Kuudes peräkkäinen tappio ja nyt tuntuu pelaamisen olevan taas kovin vaikeaa Vancouverille joukkuetasolla. Taistelun puutteesta Vancouveria ei voi silti syyttää. Materiaali ei vain riitä.

adolf kirjoitti:
Oli kyllä todella heikon näköistä tekemistä ja ihme suorastaan että Winnipeg päästi heidät lopulta noinkin lähelle. Pelkkää punaista näkyy olevan viime pelien saldo, niin ehkä tuo vähän selittää sitä miten lapasilta tuo joukkue näytti.
Tuo viime peleistä tullut itseluottamus on yksi asia monien joukossa. Mutta rehellisyyden nimissä tuon pelin pitikin näyttää suunnilleen tuolta. Jets on iso, nopea, taitava ja syvä joukkue. Viimeisen kuukauden aikana 13 pelistä yhdeksän voittoa. Malliesimerkki seurasta mitä kärsivällinen rakennustyö voi tuottaa. Joukkueella on syvyyttä joka alueella ja noiden lisäksi kärkiosaamista NHL:n huipulla. Lisäksi joukkue on melko terve ja rutinoitunut.

Canucks on taas jotain muuta. Vancouverilla on vasta tuo rakennustyö menossa ja joukkueella on kuusi pitkäaikaispotilasta. Joukkueella on top6-ryhmässä kaksi 95-syntynyttä (Horvat ja Goldobin), yksi 98-syntynyt (Pettersson) ja yksi -96-syntynyt (Virtanen). Riveistä puuttuu myös mm. top6-ryhmään kuuluva -97 syntynyt Boeser. Joukkueen kärkipakkina on Ben Hutton ja vaikka hän onkin pelannut hyvin, niin ei hänen pitäisi olla missään joukkueessa kärkipakki. Maalilla on ailahteleva Markström, joka häviää Hellebuyckille vertailun huonompana iltana aika selvästi. Joukkueella on pelaamassa tällä hetkellä vain kaksi pelaajaa, joilta voi realistisesti odotella edes 40 pistettä.

Monien fanien toiveissa Vancouverin tämän kauden tavoitteeksi asetettiin nuorten sisäänajo ja yhden korkean varausvuoron saaminen. Tuossa nuorten sisäänajossa joukkue on onnistunut. Varausvuoro nähdään vasta myöhemmin. Alkukausi on antanut toiveita ehkä kovemmastakin menestymisestä kuin olisi ollut realistista odottaa. Nyt nuo loukkaantumiset, raskas otteluohjelma ja materiaali ovat alkaneet näkymään.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Viimein jotain hyvää uutista loukkaantuneiden pelaajien listoilta; Aivotärähdyksen vuoksi koko alkukauden sivussa ollut Thatcher Demko on viimein lähellä pelikuntoa. Utican ykkösmaalivahtina viime kaudella ollut Demko ei ehkä pelaa vielä Lavalia vastaan, mutta hänen pitäisi olla näillä näkymin peleissä viikonloppuna ainakin toisessa pelissä. Uticalla on silloin kaksi peliä: ensin Rochesteria ja sitten seuraavana iltana Bellevillea vastaan.

Utican ykkösmaalivahtina alkukauden ollut Ivan Kulbakov aloitti hyvin, mutta hän on ollut viime aikoina aika epävarma. Joukkueena Utica on päästänyt viimeisissä kuudessa pelissä 26 maalia. Demkon odotettiin olevan joukkueen tärkein pelaaja tälläkin kaudella, joten hänen puuttumisensa oli paha menetys. Saa nyt sitten nähdä miten kausi lähtee hänen osalta käyntiin. Ehkä siellä pieniä alkuongelmia pelaamattomuudesta johtuen tulee, mutta onhan tuo joukkueelle iso asia saada Demko taas maalille.

Canucksin loukkaantuneista pelaajista Nilsson, Edler ja Boeser ovat lähimpinä pelikuntoa ja he pääsivät kaikki eilen luistelemaan. Ensi viikolla he saattavat päästä jo peleihin. Beaglen ja Bärtschin paluut menevät luultavasti joulukuulle. Sutterista tiedotettiin vain, että hän ei ole lähellä paluuta, joten tärkeä alaketjujen puolustava sentteri on ilmeisesti sivussa ensi vuoden puolelle.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Viimein jotain hyvää uutista loukkaantuneiden pelaajien listoilta; Aivotärähdyksen vuoksi koko alkukauden sivussa ollut Thatcher Demko on viimein lähellä pelikuntoa. Utican ykkösmaalivahtina viime kaudella ollut Demko ei ehkä pelaa vielä Lavalia vastaan, mutta hänen pitäisi olla näillä näkymin peleissä viikonloppuna ainakin toisessa pelissä. Uticalla on silloin kaksi peliä: ensin Rochesteria ja sitten seuraavana iltana Bellevillea vastaan.
Demko pelasi tuossa Laval-pelissä yöllä. Utica katkaisi samalla neljän pelin tappioputkensa ja Demko valittiin kentän parhaaksi pelaajaksi Utican 3-2 voitossa. Utican maalit McEnenylle, Carconelle ja Blujusille. Petrus Palmulle yksi syöttö. Juolevi ei pelannut, toivottavasti ei mitään vakavampaa vammaa taustalla.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Horvat: "We’re in every single one of these games, and we’re playing well, it’s frustrating not to get the two points here. You have to work through it, and you gotta get the right bounces"

Horvat tietää millä päästä kapteeniksi? Tuo olisi voinut olla Henrik Sedinin lause yhtä hyvin.

Seitsemäs peräkkäinen tappiohan sieltä Anaheimia vastaan tuli. Vielä alle kaksi viikkoa sitten joukkueen saldo oli 10-6-1 ja nyt 10-12-2. Vancouver sukeltaa nyt pahasti eikä tuolla pelillä ole kurssiin tulossa muutosta.

Markström pelaa ilmeisesti väsyneenä ja vaikka ottaa hyviäkin torjuntoja, niin jälleen esimerkiksi tuossa Henriquen maalissa saatiin ihmetellä miten parimetrisestä miehestä saadaankin niin pieni. Puolustus pelaa kuten odottaa sopii ja sitten välillä tulee noita Pouliotin kaltaisia iltoja yksittäiselle puolustajalle. Hyökkäyksen syvyydestä ei saada tehoja irti ja kärki on kolmen pelaajan levyinen tällä hetkellä. Ei tuolla yhtälöllä voi tulla voittoja.

- En haluaisi syyttää ketään yksittäistä sormella joukkuepelissä näin kun koko joukkue pelaa huonon illan puolustussuuntaan, mutta olihan tuo Pouliotin ilta puolustussuuntaan ihan hirveä. Hän oli jäällä kolmen Ducksin tasakentin tehdyn maalin aikana ja istui neljännellä osumalla jäähyllä tyhmästä kiekon sulkemisesta. Kahteen tasakenttämaaliin hän antoi syötöt, mutta vain väärän joukkueen pelaajan lapaan. En tiedä mikä tarkoitus hänellä oli tuossa Anaheimin avausmaalissa. Ihmeellisesti NHL ei noita menetyksiä tilastoi pelin jälkeen.

- Canucksin alivoima tökki pahasti vaikka Anaheim ei onnistunut tekemään kuin yhden maalin ylivoimalla. Tuota maaliakin ennen Canucks oli unohtanut Silfverbergin täysin vapaaksi maalille, mutta tuon Markström vielä onnistui pelastamaan. Isoja merkkausvirheitä tuli omissa läpi illan ja kotijoukkue sai kävellä sinisen yli vapaasti. Vancouverin alivoima on onnistunut ihan hyvinkin, mutta nyt tuli kyllä Sutteria ikävä.

- Horvatilla on tästä kuusta 4+7=11 tehot 10 pelin jälkeen. Jälleen tuli hirveä työkuorma (23:44) ja myös aloituskuorma (26 aloitusta - 62%). Viimeisissä 12 pelissä Horvat on pelannut 10 kertaa yli 20 minuuttia. Nyt Horvat pääsi aloittamaan hyökkäyspäästä 31% aloituksistaan (tasakenttälaukaukset 22-14).

- Goldobin on tehnyt tässä kuussa 10 pelissä yhdeksän (3+6) pistettä. Saisi lopettaa pisteiden tekemisen. Alkukaudella kun hän ei saanut mistään tehoja, Canucks voitti ja nyt kun hän tekee tehoja, Canucks häviää. Merkkejä on kuitenkin olemassa, että hänestä saattaa tulla vielä hyväkin top6-hyökkääjä. Petterssonin (jonka peli Anaheimia vastaan jäi vaisuksi) kanssa pelaaminen auttaa tietysti tuossa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Olli Juolevi joutuu olemaan sivussa arvioiden mukaan noin viikon alavartalovamman vuoksi. Lisäksi Jalen Chatfield on sivussa 2-3 viikkoa. Hän sai kiekon jalkaansa ja kulkee nyt lastan kanssa.

Canucks pisti Brendan Gauncen takaisin farmiin. Hänelle ei löytynyt käyttöä Greenin systeemissä tällä hetkellä. Motte ja Schaller pelaavat Gauncen roolissa ja ilmeisesti valmennus näkee heidät tällä hetkellä sopivimpina pelaajina alaketjujen hommiin..

Samalla kun Gaunce laitettiin alas, Canucks nosti Reid Boucherin ylös. Vaikka hän onkin tehnyt 10 maalia ja 16 pistettä 12 peliin, en osaa nähdä hänestä saatavan apuja vakituisesti ylös vieläkään kun liike on aika huonoa. Paikan saadessaan osaa kyllä pistää kiekon sisään.

Farmin hyökkääjistä nopea Carcone on ollut viime aikoina parhaiten esillä. Jonathan Dahlen sen sijaan alkaa kääntyä isoksi pettymykseksi farmin puolella, vaikka peli onkin parantunut. Vain kaksi maalia alkukauden 18 peliin on jotain mitä en odottanut vahvan viime kauden jälkeen.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Surkea vieraspeli kovaa Sharksia vastaan viime yönä. Erikoistilanteet sukelsivat jälleen kerran, tyhmiä jäähyjä otettiin ennakkoon selvästi parempaa vastustajaa vastaan eikä muutenkaan joukkueelta löytynyt taitoa vastata Sharksin peiin millään tasolla. En tiedä oliko Sharksin hyvyyttä vai Canucksin huonoutta, mutta olihan tuo kolmannen erän "kiri" surkeudessaan jo vähän huvittavaa. Kolme laukausta erään kun oltiin 2-0 tappiolla ja piti taistella pelin voitosta. Loppukliimaksina Roussel esitti vielä ihmissyöjää Vlasicia kohtaan.

En edes lähde yksilöitä nyt ruotimaan sen paremmin, kun koko joukkue ansaitsisi synkkyyden keskellä raippaa. Jos jotain "positiivista" tästä kahdeksan peräkkäisen tappion putkesta hakisi, niin Canucksilla on ensi yönä heti peli Kingsia vastaan. Häviämällä tuon, Canucks on enää viiden pisteen päässä jumbopaikasta. Tosin en kuitenkaan haluaisi katsella tätä peliä seuraavia viittä kuukautta, joten täytyy nyt vaan toivoa ryhtiä pelaamiseen.

Alkaa muuten kohta Greeninin paikka olla mahdollisesti vaakalaudalla. Itse toivoisin kyllä, että tässä mentäisiin kärsivällisesti edelleen hänen kanssaan enkä hänen piikkiin tätä peliä ole laittamassa. Se on vaan selvää, että kun taidollisesti muutenkin vajaaseen ja kärjestä kokemattomaan joukkueeseen iskee loukkaantumissuma ja samaan aikaan vaikea otteluohjelma (10 viimeisestä pelistä kahdeksan vieraissa ja 10 peliä pelattu 17 päivään), joukkueelta ei voi ihan hirveästi vaatia. Silti voisihan noita voittojakin tulla.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Alkaa muuten kohta Greeninin paikka olla mahdollisesti vaakalaudalla. Itse toivoisin kyllä, että tässä mentäisiin kärsivällisesti edelleen hänen kanssaan enkä hänen piikkiin tätä peliä ole laittamassa. Se on vaan selvää, että kun taidollisesti muutenkin vajaaseen ja kärjestä kokemattomaan joukkueeseen iskee loukkaantumissuma ja samaan aikaan vaikea otteluohjelma (10 viimeisestä pelistä kahdeksan vieraissa ja 10 peliä pelattu 17 päivään), joukkueelta ei voi ihan hirveästi vaatia. Silti voisihan noita voittojakin tulla.

Viime yöltä otettiin yllättäen voitto! Ainakin tuo pakiston eheämpi peli osui itsellä silmään. Toki siellä edelleen virheitä tehtiin, muttei niin jatkuvalla syötöllä kuin aiemmissa peleissä. Toki tuosta Losin toisesta maalista en vieläkään saanut käsitystä mitä siinä tapahtui vaikka sen useampaan kertaan katsoin. Mutta tosiaan, pakisto oli huomattavasti parempi kuin aiemmin. Siellä oli aiemmin täysiä ohipelejä niin Huttonilta, Pouliotilta kuin koko pakistoltakin. Nyt pakistoon tuli Edler sekä Biega ja pakisto näytti paljon paremmalta. Stecher ja Pouliot olivat katsomossa ja Pouliotin kohdalla voisi sanoa, että vihdoinkin.

Avausmaalin teki hienon kuvion jälkeen Adam Gaudette ja mahtavan esityön tehnyt Jake Virtanen kävi hakemassa kiekon talteen. Tuossa oli kyllä hieno osoitus siitä, että Virtasellakin peliälyä on enemmän kuin mitä aiemmin on kuvitellut. Hienoa myös, että Gaudette sai maalitilin auki. Oli toki jo aikakin.

Toisessa maalissa myös kuvio oli hieno ja kiekko liikkui nopeasti. Vähemmän yllättäen ylivoimalla Pettersson ja Horvat liikuttivat kiekkoa, mutta varsinainen yllätys oli alivoimanelikon keskellä päivystävä Sam Gagner. Kyllähän Gagnerillekin maalin suo tuon AHL-rundin jälkeen. Jos Gagner on osunut hudiksi UFA-hankintojen osalta niin samaa vikaa alkaa olemaan Rousselin ja Schallerin (katsomossa) osalta. Bottom6 osastoon kummankin piti tuoda tehoja, mutta varsinkin Schaller on ollut tiimin tehottomin (0+3), vaikka on pelannut myös Horvatin vierellä. Rousselin alku oli hyvä, mutta nyt on mennyt 8 ottelua tehoin 0+1 ja Roussel on lähinnä tuonut vääränlaista kovuutta esiin. Kummaltakin pitäisi saada ainakin fyysisyyttä noihin alempiin ketjuihin ja mielellään vähän tehojakin.

Kolmannessa maalissa Pettersson katkaisee itse Kings-avauksen ja laittaa kiekon jäätävällä tarkkuudella verkkoon. Hieno peli Pettersonilta ja taas kahden pinnan ottelu kahden pisteettömän ottelun jälkeen. Edellinen multipoint ottelu Pettersonilla olikin marraskuun alussa.

Viimeisen maalin Motte viimeisteli alivoimalla tyhjiin. Järkevä odotus ja sen jälkeen tarkka kuti, joka ratkaisi pelin.

Nyt ansaitut pari päivää huilia, jonka jälkeen Kings on uudestaan vastassa. Nyt kuitenkin kotona ja siellä voidaankin nyt pitkälle joulukuuta viettää. Toivottavasti peli alkaa myös tästä paremmin kulkemaan, kun noi pari edellistä ottelua olivat todella vaisuja.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tuosta Gagnerin Kings-pelin ylivoimamaalista oli puhetta maksullisen Athleticin peliraportissa. Tuolla muistutettiin, että tuo paikka oli Gagnerin roolina Columbuksessa ylivoimalla sillä kaudella 2016-17 ennen Canucks-uraa, jolloin hän teki 50 pistettä ja mikä oli ylipäänsä hänen hankintansa syynä. Canucks ei ole häntä tuossa roolissa syystä tai toisesta peluuttanut.

Tuossa tuo ylivoimamaali. Huomion arvoista maalissa on myös tuo Edlerin peli viivalla. Kiekkoa ei juuri haudota tai yritetä mitään ylimääräistä verrattuna etenkin Pouliotin aikoihin. Ja kun katselee Gagnerin maaleja Columbuksesta youtubesta tuolta kaudelta niin onhan hänellä samasta paikasta muutama muukin maali tehtynä. Ehkä hänelle voisi tuota paikkaa tarjoilla jatkossakin ainakin siihen saakka kun Boeser palaa takaisin.

Samasta peliraportista pelissä palkitun ja avauskiekon pudottaneen Willie O'Reen sanomana;

Hall of Famer Willie O’Ree’s favourite players in the NHL:

“Sidney Crosby, Zdeno Chara, and that Canucks rookie(Pettersson). I look at him and what he can do and say wow that’s a hockey player”
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös