SaiPan juniorit

  • 380 983
  • 950

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
B:ssä painoi hyvään tahtiin maaleja, mutta nyt kahteen otteluun vain 3 laukausta, mutta tosin myös 2 maalia.

Juu, ei oikein vetopaikoille eilen päässyt ja Lukko puolusti keskustaa ihan hyvin ja puhtaasti. Häkkinen siitä pääsi kokeilemaan Mäntykiven tarjoilusta, jonka riparista Jesse Hallikas sitten löi taidokkaasti miinuskulmasta kavennuksen. Pakko myöntää, etten ole aiemmin nähnyt Mäntykiveä pelaamassa ja juniorien seuraaminen muutenkin jäänyt vähälle ajanpuutteen vuoksi, niin tiedä sitten ovatko nuo aiemman junnu-uran maalit syntyneet laiturin vai sentterin tontilta?

Mutta asiasta kukkaruukkuun..

Kun oli noista omista kasvateista puhe aiemmassa viestissäni, niin juuri Hallikkaalla saattaa olla sanansa sanottavana kun mietitään seuraavaa edustukseen vakituisesti murtautuvaa kaveria. Tykkäsin hänen pelistä jo silloin kun pääsi kokeilemaan pari kautta sitten Liigaa. Nyt tykkikausi junnuissa, kausi tai pari Mestistä seurassa, jossa voisi realistisesti taistella hyökkäävän roolin minuuteista ja Liigaan? Mutta antaa pelien näyttää..

Ei osunut veikkaukseni koostumuksista oikeaan, sillä tämän iltapäiväisen ottelun Tapparaa vastaan ykkösen laidassa aloittaa eilen filassa/loukkaantuneena ollut Jani Taskula. Häkkinen kokonaan pois kokoonpanosta ja Vojnar kakkosessa.
 
Viimeksi muokattu:

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Eipä ole paljoa hurraamista nuorilla. Tänään tuli kunnolla dunkkuun Jokereilta ja muutenkin on jumiuduttu sinne peräpäähän. B-nuorilla vähän samaa oiretta. Jotain häikkää siellä täytyy olla kun ei oikein lähde millään käyntiin. Alkuhan oli ihan lupaileva.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
A-nuoret voitti eilen sentään vieraissa sarjakären, mutta joo muutenhan tuo ei oo kovin hyvin menny.
 

tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
SaiPa A valahti sitten sarjataulukon jumboksi. 14 pelistä 3 voittoa.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa A valahti sitten sarjataulukon jumboksi. 14 pelistä 3 voittoa.
Onhan tuo tilanne sangen surullinen. En tiedä mikä siel ihan oikeasti mättää, mutta mitä itse olen seurannut, ni kyllähän materiaali on aika haasteellinen. Siellä on muutama hyökkääjä joiden tulisi onnistua jokaisessa pelissä maksimaalisesti, että voitto olisi mahdollinen. Puolustus on erittäin haavoittuvainen ja muiden kuin Tammisen laittaminen maalille ei ole hyvä idea. Jollain keinolla tarttis saada suunta muuttumaan...
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Katsaus alkukauteen:
A-nuorten kausikatsaus 11.10.2018

Viikonloppuna olisi taas turnaus Kisapuistossa.

Pe:
14:00 Jukurit - Ilves
15:30 HPK - KooKoo (UK-Areena)
17:30 SaiPa - Tappara
19:00 Pelicans - TuTo (UK-Areena)

La:
12:30 SaiPa - TuTo
14:00 Tappara - KooKoo (UK-Areena)
17:30 HPK - Jukurit (UK-Areena)
20:30 Ilves - Pelicans

Su:
12:00 TuTo - KooKoo (UK-Areena)
13:30 Jukurit - Tappara
15:30 HPK - Pelicans (UK-Areena)
17:00 SaiPa - Ilves

Etsi
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Menkäähän kaikki kynnelle kykenevät tsemppaamaan meidän nuoria, sillä hankalaa on ollut ja varmaan kaikki lisäbuusti olisi tarpeen. En ole nyt 8-0-lukemiin päättyneen Blues-pelin jälkeen pelejä nähnyt, mutta näköjään viidestä edellisestä neljä hävittyä. Se on positiivista, että omaa juttua tehdään kuten Martikainen tuossa haastattelussa sanoo ja ei olla lähdetty peruuttelemaan. Mitä pelejä nähnyt niin ihan ok roikutaan pelillisesti mukana, mutta pelaajien taitotaso vain putoaa pahasti Mäntykiven johtaman ykköskentän jälkeen ja pahoihin virheisiin kaadutaan. Tilannetta eivät ole helpottaneet kokoonpanohuolet loukkaantumisineen ja edustuksen loukkaantumistilanne (Torikka pelannut enemmän siellä). En sitten tiedä, olisiko Kasperi ideaalitilanteessa ollut vielä alkukauden jeesimässä junnuja vai edustuksessa tai kenties Ketterässä.

No, loistavasti kauden aloittanut Jakub Wojnar ja tärkeä pakki Jakub Müller sentään saatu takaisin remmiin ja taitoa on saatu vähän jaettua ykkösen ulkopuolelle, etenkin silloin kun Bastien Maïa on ollut mukana. Mülleristä on sanottava että taitoa on vaikka muille jakaa, mutta sortuu kuskaamaan kiekkoa usein liikaa ja sitten taas vetopaikoissa toisinaan hakee jotain liian nättiä siirtoa huonompaan paikkaan.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
A-junnujen saldo kotiturnauksesta: yksi tappio, yksi jatkoaikavoitto ja yksi kolmen pisten voitto. Vähän paremmalta näyttää nyt, mutta ihan vaan ottelupöytäkirjoja katselemalla näyttäisi että viikonloppuun sisältyi melkoista puppelointiakin. Kahdessa ottelussa päästettiin omiin neljä maalia kahdeksan minuutin sisällä, ja ainoassa votto-ottelussa vastustajan maalivahdin torjuntaprosentti oli pyöreät 80,0 %. Toisaalta samassa ottelussa SaiPan maalilla Lubys Laurynasin saldo oli 93,94 % ja yksi syöttöpiste.

Täältä löytyy tilastoja: Etsi
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Tuli käytyä Ilves peli katsomassa. Eka vitonen meni kokonaan omalla alueella mutta siitä se sitten tasaantui. Kai se tuohon ikäluokkaan kuuluu, kun syötöt menee metrin eteen ja kiekko karkaa lavasta. " hupsis" tilanteita ulee molemmille joukkueille ihan solkenaan. Mutta juuri siksihän peli on viihdyttävää kun tapahtuu kaikenlaista.
Mäntykiveä tuli seurattua. Kiekon kanssa ihan näppärä, kulmaväännöissä ei mitään jakoa. Paljon pitää puuroa syödä, että miesten peleissä pärjäisi. Ikää on onneksi sen verran vähän, että ei tarvitse vielä viikon päästä miesten kanssa painiakaan.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Voisivatkohan @Moderaattorit vaihtaa ketjun otsikoksi vaikka "SaiPan juniorit" kun aikoinaan tuli hölmöiltyä ketju koskemaan vain a-junnuja, mutta yleiselle junioritoiminnalle ei jaksaisi toista ketjua perustaa?

B:stä ihan mielenkiintoisia veskareita muutenkin tulossa, kun ykkösvahtina ainakin pelimäärien perusteella torjuu Jussin poika Juho Markkanen.

Linkki eliteen.

edit: Kiitän ylläpitoa.
 
Viimeksi muokattu:

Ferris

Jäsen
- U-20 voitti Venäjän Tshekeissä 5-3 ja Virtanen pelasi kolmosketjun sentterinä tehden tyhjiin Suomen 5 maalin vain pari sekuntia ennen päätösvihellystä. Tehotilasto +1.
- U20 Haastajaporukan peli on käynnissä Vierumäellä, 2. erässä tilanne 0-0 tätä kirjoitettaessa. Torikka kokoonpanon mukaan ykkösparissa Kapteeni Isiguzon parina. Ottelua voi katsella alla olevasta osoitteesta:
U20 Tshekki-ottelut // Vierumäki 9.-11.11.2018 on Livestream
 

Ferris

Jäsen
- U20 Haastajaporukan peli on käynnissä Vierumäellä, 2. erässä tilanne 0-0 tätä kirjoitettaessa. Torikka kokoonpanon mukaan ykkösparissa Kapteeni Isiguzon parina. Ottelua voi katsella alla olevasta osoitteesta:
U20 Tshekki-ottelut // Vierumäki 9.-11.11.2018 on Livestream

Suomi hävis 2-0, Torikalla muuten nollat sarakkeista, kuteja tais olla kuitenkin pari.

- U18 voitti Ruotsin 4-1. Mäntykivelle ei tehomerkintöjä, mutta huitomiskakkonen tuli kakkoserässä ja -1 Ruotsin ainokaisesta.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
U20 Suomi voitti Tsekin turnauksessa tänään Ruotsin 4-0, ja Santeri Virtanen teki Suomen viimeisen maalin tässäkin ottelussa. Hyvin on Virtanen pärjännyt tasokkaan joukkueen kolmossentterinä, kun esimerkiksi kakkosketju Niklas Nordgren - Kaapo Kakko - Otto Kivenmäki ei ole vielä saanut ensimmäistäkään maalia aikaiseksi kahdessa ottelussa.
 
Suosikkijoukkue
Saipa, HIFK
PS.
Pienenä erikoisuutena kaksi muutakin "Saipa-pelaajaa" (Saipa a-juniorit) olivat viime viikonloppuna mukana pelaamassa eri maajoukkueissa.

Tsekissä pelattavassa U20-turnauksessa puolustaja Jakub Muller (CZE) pelasi kolme peliä Tsekin U20 ykkösjoukkueessa.
http://www.leijonat.fi/index.php/ma...9/item/27108-05-tshekin-turnaus-09-12-11-2018
Voitto Ruotsista 5-1, tappiot Venäjälle 6-5 sekä Suomelle 7-2.
Tilastomerkinnät: 0+0, -1, 4 min.

Baltic Challenge Cup 2018 - turnauksessa Liettuassa Saipan a-junnumaalivahti Laurynas Lubys pelasi Liettuan aikuisten maajoukkueessa ja oli maalissa torjumassa kiekkoja Viron A-maajoukkuetta vastaan. Voitto 6-3.
https://www.sportas.lt/naujiena/265...2-estija-2-kel-tiesiogine-vaizdo-transliacija
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
A-junnuilta hieno nousu Jyväskylässä. Olivat häviöllä 4-1 toisessa erässä ja vielä 12 minuuttia ennen ottelun loppua 5-2 häviöllä mutta sitten alkoi SaiPan nousu ja ottelu päättyi SaiPan voittoon 6-5. Voiton takuumiehinä häärivät mm. Maia, Torikka, Mäntykivi, Wojnar.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
A-nuorilla on mennyt kausi aika vaihtelevasti. SaiPalla on vielä viisi alkusarjan ottelua jäljellä, ja mahdollisuudet ylempään jatkosarjaan ovat käytännössä menneet.

Nuorten SM-Liigan sarjataulukossa pistää silmään, että Rauman Lukko on peränpitäjänä. Viimeisimpään otteluunsa Lukko sai kasaan vain kolme kentällistä pelaajia, mukana myös Petmanin veljekset, Jesse Ruotsi ja Viljami Istala. Keväällä 2016 Lappeenrannasta lähdettiin Raumalle Lukko-Akatemiaan, kun siellä oli hyvät resurssit ja iso panostus nuorisoon. Onkohan Raumalla Akatemian budjettia leikattu, vai mistä mahtaa olla kysymys?
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Kirjataanpa vaikka tänne juniori-ketjuun. Aatu Luusuanniemi pelaa tänään ensimmäistä otteluaan SaiPan A-junnuissa, ja ehti jo tekemään SaiPalle ensimmäisen maalin. Ketterässä ehti syntyä 10 otteluun tehot 1+2=3, ja Aatun luistelun heikkoutta valiteltiin Jatkoajan Ketterä-osastolla.

Kasperi Torikka on myös tehnyt yhden maalin SaPKon paidassa.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Loppukevennys. Etelä-Karjalan ylpeys on nykyisellään varsin kansainvälinen. Pesunkestäviä lappeenrantalaisia pelaajia on vain kolme, Koho imatralaisena täydentää etelä-karjalaisuuden. Suosituin syntymäkunta on Kirkkonummi Uudeltamaalta (4 pelaajaa), kaikki Bluesin junnumyllyn käyneitä.

Toivotaan, että edes Mäntykiven jälkeen lupaavimmista junnuista Otto Hokkanen ja/tai Joni Loukkojärvi murtautuisi kunnolla edustukseen. Mäntykivestä voi tulla enemmänkin.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Toivotaan, että edes Mäntykiven jälkeen lupaavimmista junnuista Otto Hokkanen ja/tai Joni Loukkojärvi murtautuisi kunnolla edustukseen. Mäntykivestä voi tulla enemmänkin.
Tilastoniilona pläräilin tilastoja, ja Joni Loukkojärvi näyttäisi olevan aika dominoiva pakki omassa ikäluokassaan. C-nuorten SM-karsintasarjan viimeisessä ottelussa Loukkojärvi viimeisteli neljä maalia. B-nuorten puolella pelatuissa otteluissa Loukkojärven tahti on ollut vähän rauhallisempi, mutta eipähän 15-vuotiaalta voi mahdottomia vaatia.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Tilastoniilona pläräilin tilastoja, ja Joni Loukkojärvi näyttäisi olevan aika dominoiva pakki omassa ikäluokassaan. C-nuorten SM-karsintasarjan viimeisessä ottelussa Loukkojärvi viimeisteli neljä maalia. B-nuorten puolella pelatuissa otteluissa Loukkojärven tahti on ollut vähän rauhallisempi, mutta eipähän 15-vuotiaalta voi mahdottomia vaatia.
Tuosta voi tosiaan oman draft-ikäluokan pelaajiin verrata noiden tuloksia tällä hetkellä.
2000-luvun suomalainen pelaajatuotanto – onko vielä liian aikaista?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös