SaPKo 2018–2019

  • 105 860
  • 277

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
No joo, muutaman kerran ajoi Sapko pelaaja maalin edustilanteesa Westerholmia päähän mutta no hard feeling.
Torjunnat Ketterä 37 Sapko 19 Mistähän se oikein kiikastaa?

Jos viittaat Lainion maalille ajoon, niin se on hyvin tulkinnanvarainen tuomio. Kuitenkin Lainio nähdäkseni ajoi maalille kuitenkin maalivahdin alueen ulkopuolella, että olikohan Westerholm hieman ulkona alueeltakin. En tiiä. Tuo oli ainakin sellainen, mistä jäähyn antaminen on hyvin tulkinnanvaraista. Noissa tilanteissa monesti puolustaja kuitenkin työntää hyökkääjää maalivahtia päin, niinkuin selostajakin totesi. Minun mielestäni siitä ei olisi pitänyt antaa jäähyä, eikä siinä ollut millään tavalla kyse tahallisuudesta. En sitten muita ajeluita nähnytkään. Lahtela nyt muutaman kerran kävi tökkää mailalla Westerholmia, mutta en ainakaan itse nähnyt yhtään päälleajoa, tuota Lainion tilannetta lukuunottamatta. Voi toki olla että joku tilanne meni minulta ohi, kun en ihan kokoaikaa pystynyt peliä katsomaan.

Kyllähän eilinen peli hävittiin paskaan puolustuspeliin. Tosin eipä SaPKo kovinkaan pahoille maalipaikoille päässyt, mitä nyt näin peliä vasta 2 erästä lähtien. Kyllä Ketterä tais aika lähelle viedä pelin parhaat maalipaikat kisan vaikka torjuntoja Vikstenilla puolet vähemmän.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Joo kyllähän Ketterällä 3-0 jälkeen vähän tempo putosi en vaan ymmärrä miksi sillonhan pitäisi lisätä kaasua. Jos niistä paikoista joita Sapkolle siunautui olisi vedetty ylös, olisi numerot olleet toisen näköiset. Totta tuokin että Ketterän maalit oli aika karkeita puolustus virheitä. Ja Kestilän AV maali oli kyllä Viksteniltä aika heikko suoritus, muuten hän pelasi kyllä hyvin. Eikä nuo Westerholmiin kohdistuneet kolhut mitään törkeyksiä olleetkaan, noita vaan sattu peleissä.
Sapkolla kuitenkin sarjassa toiseksi vähiten päästettyjä maaleja. Eli hyökkääjille laukaus harjoituksia ja ylös.
 

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Joo kyllähän Ketterällä 3-0 jälkeen vähän tempo putosi en vaan ymmärrä miksi sillonhan pitäisi lisätä kaasua. Jos niistä paikoista joita Sapkolle siunautui olisi vedetty ylös, olisi numerot olleet toisen näköiset. Totta tuokin että Ketterän maalit oli aika karkeita puolustus virheitä. Ja Kestilän AV maali oli kyllä Viksteniltä aika heikko suoritus, muuten hän pelasi kyllä hyvin. Eikä nuo Westerholmiin kohdistuneet kolhut mitään törkeyksiä olleetkaan, noita vaan sattu peleissä.
Sapkolla kuitenkin sarjassa toiseksi vähiten päästettyjä maaleja. Eli hyökkääjille laukaus harjoituksia ja ylös.

Joo ei toki hyökkäyspeliä voi sanoo tietty onnistuneeksi, jos 39 laukauksesta maaliakohden vain 2 menee maaliin. Kyllähän se toki kertoo myös kaverin hyvästä veskaripelistä. Eiköhän tää lähe jossain vaiheessa SaPKollakin käyntiin vielä.. Kohta vaan rupeaa kärki karkaamaan tällä menolla.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Eiköhän tää lähe jossain vaiheessa SaPKollakin käyntiin vielä.. Kohta vaan rupeaa kärki karkaamaan tällä menolla.
Sitä täälläkin toivotaan.
Kyllähän täytyy olla tyytyväinen kahteen asiaa Ketterän pelaamisessa MV-peli ja puolustus, mutta maalin teko vaan tuntuu vaikealta.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
SaPKo/Räsänen muutti eilen ketjut viimeiseen mahdolliseen aikaan toimiviksi. Tästä Räpsälle pisteet kuten siinäkin että hakee vaihtoehtoja.
Peli on muuten kuitenkin aivan täyttä skeidaa. En heittäydy epätoivoon koska uskon että kun pelissä on enemmän panosta niin tämä porukka on kova!
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
En heittäydy epätoivoon koska uskon että kun pelissä on enemmän panosta niin tämä porukka on kova!

Ei epätoivoon täälläkään vaivuta. Joukkue ansaitsee kritiikkiä, mutta myös kiitosta, kun sen aika on. Eilen en ottelua nähnyt ja olikin useampaan kauteen ensimmäinen peli mikä jäi välistä, mutta pelistä kertoi paljon, kun Itä-Savossakin kritisoitiin lupauksen pitämistä otteluilmeestä. Tärkein eli kolme pistettä kumminkin joukkue sai ja annetaan posia siitä.

Maajoukkuetauon aikana lupasin käydä hieman tilastojen valossa alkukautta läpi ja pieniä tunnusteluja olen tehnyt, josta huomiona, että viime kauden alku oli pistekeskiarvolta hyvin samankaltainen maajoukkuetaukoon asti nopeasti päässälaskettuna.

edit.

Piti nyt noita pistekeskiarvoja laskea, kun hieman aikaa tässä oli ja osaltaan tarkistaa onko edelleen päässälaskutaito tallella. SaPKo pelasi viime kaudella 15 ottelua ennen maajoukkuetaukoa ja nyt 13, joten viime kaudelta sisällytän sekä 13 ottelun ja 15 ottelun keskiarvon:

2017 - 2018 (13): 20p, 1,54p / ott
2017 - 2018 (15): 25p, 1,67p / ott
2018 - 2019 (13): 20p, 1,54p / ott

Eli alkukausi on mennyt pisteellisesti käytännössä käsi kädessä verrattaessa viime kauteen ja silloin noustiin kevään hurjalla pistetahdilla ihan runkosarjan voittoon kiinni. Pitää paremman ajan kanssa katsoa, millaiseksi peliä vuosi sitten kuvailtiin palstalla.
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Katoin tuossa kun on tullut kirjoiteltua ylös noita kausien ja kuukausian pistekeskiarvoja, niin
2016 syyskuussa 6 peliä ka 2,33pst ja lokakuussa 10 peliä ka 2,20pst
2017 syyskuussa 2 peliä ka 0pst ja lokakuussa 11 peliä ka 1,82pst
2018 syyskuussa 2 peliä ka 1,5pst ja lokakuussa 10 peliä ka 1,4pst

Kaikkiaan siis ensimmäiset 2 pelikuukautta, (joissa syyskuun pelimäärät ihan poikkeavat yhden vuoden osalta)
2016-2017 16 peliä 36pst -> ka 2,25pst
2017-2018 13 peliä 20pst -> ka 1,54pst
2018-2019 12 peliä 17pst -> ka 1,42pst

Että tuota...alkukaudesta voisi pelillisen ilmeen huomioiden antaa joukkueelle arvosanan 6-
Maalivahdit ovat molemmat pelanneet hyvin ja lisäksi omaan makuun Marva ja Laamanen olleet hyviä.
Kolme hyökkääjää jos valitsen niin parhaat ovat olleet Karppinen, Henttonen ja Lainio. Lainiokaan ei siinä lennossa missä voisi, mutta esimerkiksi Vantaalla tehty henkilökohtainen maali oli sitä mitä ilman joukkue ei olisi sieltä pisteitä saanut.

Mitenhän meinaa ja meinaako mitenkään, SaPKo reagoida siihen, että yksi joukkueen lähtökohtaisesti parhaista maalintekijöistä on mitä ilmeisemmin telakalla koko kauden?
 

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Mitenhän meinaa ja meinaako mitenkään, SaPKo reagoida siihen, että yksi joukkueen lähtökohtaisesti parhaista maalintekijöistä on mitä ilmeisemmin telakalla koko kauden?

Oletan että puhut Piitulaisesta?? Kyllähän tuo jengi Kassuu kaipaisi, nimittäin maalinteko on tökkinyt kyll aika pahasti. Kassu kun saataisiin tuohon takaisin, niin olisi pari kunnon maaliruiskua (Kassu ja Lainio), joilta voi niitä maaleja huolella odottaa. Sitten harkkakaudella hyvässä vireessä ollut ketju Seinelä-Toivanen-keskilohko on ollut tosi vaisu.. Toki Keskilohko ollut jo jonkin aikaa loukkaantuneena, mutta odotin kyllä noilta kahdelta muulta pikkasen kovempaa tulosta.. Toki kausi vielä suht alussa, että kerkeehän tässä tapahtumaan vielä. Toivotaan että tauon aikana saadaan jotain aikaiseksi, jotta toi pelillinen ilme paranisi huomattavasi..
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Oletan että puhut Piitulaisesta?? Kyllähän tuo jengi Kassuu kaipaisi, nimittäin maalinteko on tökkinyt kyll aika pahasti. Kassu kun saataisiin tuohon takaisin, niin olisi pari kunnon maaliruiskua (Kassu ja Lainio), joilta voi niitä maaleja huolella odottaa.

Kyllä tarkoitin Piitulaista ja kuulemani mukaan ei tule pelikuntoon tälle kaudelle. Aikaisintaan pitkällä kevätpuoliskoa ja silloin kun näin pitkä pelaamaton ja treenaamaton jakso on takana niin ei ole helppo astella johtavaan rooliin.
En tiedä enkä tunne näissä tapauksissa miten kulut jakautuvat seuran ja vakuutusyhtiön välillä mutta ehdottomasti kuitenkin sen tason pelaaja, että paikkaaja pitäisi löytyä. Jos kuvitellaan, että Koskinen on se paikkaaja niin metsään mennään.
Mistään mitään tietämättä voisin tosin kuvitella että samalla hintaa ei yhtä hyvää pelaajaa ulkoa saa.
 

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Kyllä tarkoitin Piitulaista ja kuulemani mukaan ei tule pelikuntoon tälle kaudelle. Aikaisintaan pitkällä kevätpuoliskoa ja silloin kun näin pitkä pelaamaton ja treenaamaton jakso on takana niin ei ole helppo astella johtavaan rooliin.
En tiedä enkä tunne näissä tapauksissa miten kulut jakautuvat seuran ja vakuutusyhtiön välillä mutta ehdottomasti kuitenkin sen tason pelaaja, että paikkaaja pitäisi löytyä. Jos kuvitellaan, että Koskinen on se paikkaaja niin metsään mennään.
Mistään mitään tietämättä voisin tosin kuvitella että samalla hintaa ei yhtä hyvää pelaajaa ulkoa saa.


Jos tämä pitää paikkaansa niin todella paska homma, sekä Kassulle että SaPKolle. Vielä pahempi Kassulle itselleen, kun miettii että oisi voinut lyödä itsensä läpi tällä kaudella. Toivotaan että pääsee kuitenkin kuntoon mahdollisimman pian. Ja se on kyllä totta, että tuskin Piitulaisen hintalapulla yhtä laadukasta pelaajaan saadaan ulkoa mitenkään hankituksi...
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mistä lie johtuu seuraavanlainen seikka? SaPKo on alkukauden paras kotijoukkue, mutta huonoin vierasjoukkue. Ei voi selittyä noin isosti peluutuksillisilla syillä. Oma arvioni on että otteluihin valmistautumisessa ja latautumisessa on jotain pielessä. En oikein näkisi että vastustajatkaan olisi tuossa iso ero. mm. Jokipojat, Ketterä ja Peliitat on kohdattu sekä koti', että vieraskaukalossa.

E: tässä kohtaa saattaa ollakin, että otteluohjelma on etu ja jampat saattavat saada vielä otteen kaudesta kun koko marraskuussa on vain yksi vieraspeli ja seuraavista yhdeksästä pelistä ainoastaan 2 pelataan vieraissa.
Kotona on kerätty 2,5 pinnan keskiarvolla pisteitä eli 6 kotipeliä, 5 voittoa ja 15 pistettä.

Kolmella edelliskaudella viimeinen playoffpaikka on vaatinut 1,42, 1,44 ja 1,40 pst ka. Niin pelin olisi syytä parantua aika pikaisesti tai kaudesta tulee täysi pannukakku.
En usko, enkä povaakaan sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Ykköskeskushyökkääjä Lahtelan olkapää leikataan ja on poissa kuvioista ainakin helmikuuhun asti. Huono homma, kun muutenkin noita pelimanneja on vemppaosastolla useita.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ykköskeskushyökkääjä Lahtelan olkapää leikataan ja on poissa kuvioista ainakin helmikuuhun asti. Huono homma, kun muutenkin noita pelimanneja on vemppaosastolla useita.

Meinasin tulla kiroamaan ihan samaa asiaa. Paska juttu tässä on sekin että seura on periaatteessa aivan persaukinen ja kun Lahtela/Piitulainen on veks niin pitäisi ihan oikeasti ainakin yksi kova ukko saada lisäksi rosteriin.
Tuolla nykyjoukkueella nuo kaksi miestä vajaana ei kuuhun mennä, hyvä jos päästään raketin kyytiinkän. Valitettavaa, mutta totta.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Maajoukkuetauko teki sinänsä hyvää, että alkuviikosta pelejä odotti ilman SaPKon pelillisistä ansioista aiheutuvaa pientää vanteen kiristystä ja kevyttä vitutusta, mutta hyvin äkkiä sekin taas palasi. No annetaan muille mahdollisuus näyttää ja ottaa ratkaisijan roolia. Katseeni kohdistuu etenkin kahteen todennäköisesti sentterinä tänään pelaavaan ja alkukaudesta hieman alisuorittaneeseen pelaajaan. Sarjan synkin vaihe alkamassa, kun on pimeää ja märkää ja varmaan loskaakin jossain kohdassa, mutta on jaksettava puristaa ettei tarvitse joulutauolle liian jännittävistä asemista lähteä ensi vuodelle.

@Näkökulma lta muutama hyvä huomio ja pitää kotiin palatessa siihen tarkemmin syventyä ja kommentoida, kun tessin mukaisesta tauosta loppuu minuutit yllättävän äkkiä.
 

Knap

Jäsen
SaPKo ja TUTO ovat enää ainoat "ei puhtaat farmijoukkueet" vaikka Mestis onkin farmisarja eikä se siitä miksikään muutu. Hyvä tietysti näin SaPKo:n ja TUTO:n kannattajilleen uskollisena pysymisen kannalta, mutta ovat myös ainoat joukkueet kenellä tuntuu olevan vaikeuksia saada kokoonpano edes täyteen.
Tähän täydennän sen verran, että IPK ei ole ainakaan saanut kaikkiin otteluihin täyttä kokoonpanoa, enkä ole aivan varma myöskään RoKista. IPK:ta varjostaneet pienet loukkaantumiset ja Alasella sekä Nevalaisella intti.
Näinhän asia on, ettei taida enää muita olla, ketkä ei ole puhtaita farmeja? Jos joku unohtui, korjaa ihmeessä? Oman kylän joukkueella kun ei ole mitään mahdollisuutta pelata Mestistä missään ja se nyt ei ollut asian pointti, eikä kyllä missään vaiheessa näin olla väitettykään, miltään suunnalta?
RoKilla ei ole yhteistyösopimusta kai tällä hetkellä, mutta jotain virityksiä Oulun suuntaan kumminkin. TUTOlla myös Ässien kanssa joku yhteistyökuvio, ei ole täysin auennut mikä. Loppuja joukkueita voi sitten tylysti sanoa puhtaiksi farmeiksi tai miten haluakaan, mutta itse lasken puhtaat farmit niihin joukkueisiin, joiden ainut olemassa olon syy on kehittää pelaajia emo-organisaatiolle (=ei olisi muuten Mestis-kartalla). Jokainen voi sitten itse päätellä mitä joukkueita tarkoitan.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Sanoppas muuta, luulisi kyllä että kiinnostaa mutta kun ei. En ymmärrä, ilmeisesti joukkueen pitäisi keikkua piikkipaikalla että alkaisi oikeasti kiinnostaa suurta yleisöä.
Ja noista farmeista ja yhteistyö sopimuksista jauhaminen on vain aivan turhaa, se vaan on nykypäivää.
Mestari ainesta, no joooo onhan näitä juttuja. Siis onhan se mahdollista.
Ja noista lainoista, Koskisen paikka ois kyllä ollut A-nuorten liigaa ei mestis. Käsittääkseni Aksin poika vetänyt ihan hyvi kun on päässyt pelaamaan.
Mitenhän siellä toimistolla mielestänne vedetty, tuon loukkaantumis suman alla. Onko nyt ihan tosissaan yritetty hankkia korvaajia?
Mutta eteenpäin Savo-Karjala nousuun.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mitenhän siellä toimistolla mielestänne vedetty, tuon loukkaantumis suman alla. Onko nyt ihan tosissaan yritetty hankkia korvaajia?
Mutta eteenpäin Savo-Karjala nousuun.

Tottakai on, hankittu lisää myyntimiehiä ja markkinahemmoja. Siellä alkaa olla kohta linja-autollinen toimihenkilöitä ja eiköhän ne korvaavien pelaajien rahat ole aikalailla saatu siihen menemään. Ei tästä sen enempää, minua vaan korpeaa huono talouden hallinta sen verran että en malta olla ottamatta esiin.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
No tuo on ikävää, jos aisassa vähänkää totuutta. Ei nuo hemmot maaleja tee ja auta joukkuetta voittoihin. Kyllä pitäis panostaa joukkueen menestykseen.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Rosteri on kyllä ohut ja vahvistusta tarvitaan, kun 15 hyökkääjästä 2 on enemmän tai vielä enemmän pitkäaikaispotilaita. Kumminkaan pelaajia ei pidä joukkueeseen ottaa ottamisen ilosta vaan pitää olla jokin tarkoitus. Itse olisin toivonut pelaajaa tuonne grinderiosastolle, kun se on aika tyhjä, mutta tärkeysjärjestys on hieman muuttunut. Annetaan nykyisille paikka näyttää sillä sankaritarinoihin on nyt mahdollisuus. Tänään odotan mielenkiinnolla näenkö "uudistuneen, nopean ja sielukkaan" SaPKon. Tauon jälkeinen peli on aina tauon jälkeinen peli, mutta haluan nähdä samaa intoa ja iloisuutta kuin teinipojalla treffien jälkeen, kun on saanut pusun lisäksi uuden kutsun.

Toki Piitulainenkin mutten ainakaan itse kauheasti odottanut noin pitkän kuntoutuksen, vamman ja pelaamattomuuden vuoksi. Varsinkin kun vamma jalassa, on harjoittelu, peruskunnon ylläpito siltä osin vaikeaa ja kuntoon pääsy vie kauan.
Itse olen hieman toivita elätellyt, että play offeihin edes 13. hyökkääjäksi, mutta sekin kuntoutuminen menee niin pitkälle ensivuoden puolelle, että pitkä on matka pelikuntoon edes ensi kaudeksi pelaa sitten SaPKossa tai jossain muualla.

Vihavaiselta odotan paljon, väläyksittäin on taitonsa näyttänyt, tasaisuus
Aivan huikea pelaaja niin hyvässä kuin hieman pahassakin. Tuon kaltaisia persoonia joukkue kaipaa jäälle, keneltä voi odottaa mitä vain vastustajan puikoista, vastustajan lavan yli itselle heitettyä lättyä ja vaikka mitä. Ne pienet lapsukset kyllä karsiutuu kauden aikana.

Lämsä kärsii jatkuvista loukkaantumisista ja hänen jos kenen kohdalla on urakehitys pysähtynyt kyllä noihin vammoihin. Oli lähellä Nuorten kultajoukkuetta ja sitten alkoikin aikamoinen loukkaantumiskierre. Potentiaali olisi kyllä koko sarjan kärkipelaajaksi ja itseasiassa paljon ylemmäksikin.
On todella iso sääli, että kaudesta toiseen on telakalla. Nytkin pari viikkoa sivussa, jonka jälkeen pari viikkoa pelejä ennen parin viikon joulutaukoa. Ellei kerkeä telomaan itseään niin pelituntumaan pääsy menee pitkälle tammikuulle. Kaikkia vammoja ei voi ennakoida, mutta jossain vaiheessa pitää tuolla historialla miettiä pelityyliä uudestaan ja jopa oheisharjoittelua.

Urpolahti on saanut kesän aikana jotain kohdilleen. En ymmärrä maalivahtipelistä sitäkään vähää mitä nyt koko pelistä, mutta näyttänyt varmalta, rauhalliselta ja ollut jopa Viksteniä parempi.
Itse jätän mielelläni maalivahdit rauhaan. Minulle riittää, kun voittoprosentti on hyvällä tasolla, ensimmäinen kiekko torjutaan ja puolustus hoitaa loput ellei pysty riparia ohjaamaan tyhjään kenttään tai omille.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Keskilohko ehti pelata melkein täyden erän loukkaantumisen jälkeen kun taklauksen jälkeen huonossa asennossa laitaan ja näytti että olkapää klesaksi.
Toivottavasti oli läheltä piti, eikä muuta.¨

E: pelikunnossa on
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
No putoshan se Vihavainen sentään kun ei kerran Keskilohko pahemmin loukkaantunut. Melko heikkoa tuuriakin jos tulee pidempikin huili kun loppupelin varotoimi.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Olihan eilisessä paperilehdessä Lahtelan loukkaantumista käsittelevän pätkän yhteydessä maininta siitä, että korvaavan pelaajan hankkimisen suhteen ollaan valveilla ja ensin kartoituksessa Liiga-seurat. Tosin yhtälailla siinä mainittiin, ettei siellä juuri ole mitään. Toisekseen mainittiin, että ulkomaalaisia pelaajia saisi, mutta on SaPKon tapauksessa varmaan viimeinen vaihtoehto.
Minusta nämä kertoo aika selvästi että jostain se pelaaja kaivetaan. Olen myös aika varma, että sellaista pelaaja SaPKoon ei roudata, joka ei olisi lähtökohtaisesti ihan selkeä vahvistus, tai vähintään samaa tasoa kuin SaPKon tämän hetken kärki.

Kyllä on muuten paska homma jos Vihavainen loukkaantui.
 
SaPKolle apuja Porin suunnalta, kun A-junnu Tommi Laakso saapuu Savonlinnaan. Laitahyökkääjänä pelaavan Laakson kohdalla on haluja tehdä loppukauden lainasopimus, jos asiat napsahtaa kohdalleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös