Jatkoajan leffakerho

  • 2 293 915
  • 11 920

Buster

Jäsen
Hitsi kun muutaman euron säästän tuolla Viaplayssa tilaamalla vain sarjat ja urheilun (ja säästän kyllä vastakin). Juuri pari päivää sitten mietin taas kerran, että olisi kiva nähdä nostalgiamielessä tuo koko elokuvasarja jostain. Mutta toisaalta taas siitä ei oikein viitsisi erikseen maksaa oikein mitään, kun jo melkein tietää että jatko-osat jäänee ainakin kesken tai sormi käy kelausnapilla tjs. Eikä varmaan sitä alkuperäistäkään viitsi taas 15-20 vuoteen nähdä.

Leijulämäriä vaimikäseoli suomennettuna leffan tekstityksessä, tuli lämäiltyä pienenä. "Kumma" kun ei lähtenyt pystykiekko samalla lailla kuten elokuvassa. Syytän elokuvaa siitä, että meni hetki ennen kuin opin lämäämään kunnolla kun junnuna vain hakkasin pystykiekkoja, jotka lähti vähän minne sattuu. Mutta kun ei muuten polvenkorkuisena saanut lämättyä Jutin ylämummoon.

Congo oli ihan jämerä tuttavuus Herolta pari päivää takaperin. Yritetty vissiin tehdä uutta King Kongia, jolloin oli jo ennakkoon suunniteltu useita jatko-osia ja jos jonkinlaisia oheistuotteita värkätty. Leffa oli tehty 1995 ja olisin veikannut sitä itse varmaankin 80-luvun lopun tuotteeksi. Toi myös kaikin puolin mieleen enemmänkin ison budjetin b-elokuvan ja ihmettelinkin miten kaikkeen muuhun b-henkiseen tekemiseen verrattuna elokuva vaikuttaa siltä, että sillä on pakko olla melko iso budjetti. 50 miljoonaa se olikin. Mutta ihan kelpo höpöhöpöviihdettä ja tykkäsin. Onneksi tutustuin imdb:n 5,1 arvosanasta huolimatta ja itse lykkäsin kuutosen. Siinä oli vähän sellaista henkeä, mitä ei enää näe. Henki vanhoja viidakkoseikkailuelokuvia ja yhdisteli myös Indiana Jonesia juurikin King Kongiin höystettynä jonkinlaisella oudolla, mutta viehättävällä 80-90 -luvun perhe-elokuvan hengellä.

E: Toki hyvinhän tuo Congo siis kuitenkin on sössitty. Olisi ollut aineksia paljonkin parempaan (lähdemateriaalia tuntematta), mutta juna lähtenyt heti alussa väärille raiteille. Varmasti aikalaisia ketuttanut. Mutta ikä on mielestäni hieman tuonut charmia leffalle.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara
Löytyykö palstaveljiltä suosituksia hyvistä kauhuelokuvista viime vuosilta?
Genren leffojen kauneus on aina vähän katsojan silmässä ja tilanteessa, mutta just iltayöllä katselemani Ghostland oli ihan kelvollista ookoo-tasoa. Siinä oli ehkä paikoin jopa vähän jotain omaperäistäkin yritystä. Ehkä.

Voin varovasti suositella, ilman poliittista jälkivastuuta.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Tänä vuonna julkaistiin kaksikin oikein hyvää kauhuelokuvaa nimittän Hereditary sekä A Quiet Place. Molemmille vahva suositus.

Itse en välitä hyppykauhusta vaan enemmän Shining yms, jos noin niinkuin perspektiiviä kaipaat.
 

Buster

Jäsen
Löytyykö palstaveljiltä suosituksia hyvistä kauhuelokuvista viime vuosilta?
Itsekin kahlaan genreä läpi vasta aloittelijana, joten en pysty oikein omalla näkemällä mitään kovin yllättäviä elokuvia suosittelemaan. Oculusta vuodelta 2013 on ainakin minulle kehuttu ja ei ole tosiaan hyppykauhu, mikä ainakin kuulemani kaverin mukaan selittää hieman 6,7 imdb-arvosanaa. A Quiet Place löytyy itseltäkin hyllystä, mutta olen sitä säästänyt jo tovin ns. täydelliseen katsomishetkeen. Odotukset ovat korkealla ja myös Hereditary on hankintalistalla.

Toki tietysti ainakin minusta Kirottu-elokuvat oli hemmetin kuumottavia (Insidioukset kai vieläkin pelottavampia, vaikea uskoa)) ja parasta mitä viime vuosina on nähty, sekä myös saagaan kuuluva Annabelle Creation oli nautittava (ykkönen ajantuhlausta). Nunnaa en ole päässyt katsomaan vielä, viimeistään kotona dvd:ltä kuulokkeet päässä. Huolestuttava arvosana vaan elokuvalla tällä hetkellä, vaikka osasinkin vähän pelätä jotain tuollaista. Ja jos Annabelle Creation toimii, niin saman ohjaajan debyytti Lights Out on ihan kelvollinen.

Etelä-Korealainen The Wailing (2016) on enemmänkin yliluonnollinen mysteeri, mutta suosittelut myös siitä. I Saw The Devil on kova. Ranskalainen Grave/Raw (2016) on sekin enemmänkin epämukavan ja oudon tunteen luova elokuva kuin mikään täysiverinen kauhu. Lisäksi yksi henkilökohtaisia suosikkejani viime vuosilta on Guillermo Del Toron tyylikäs goottikauhu Crimson Peak, mutta voi mennä enemmän elokuvan visuaalisen loiston puolellekin kyllä tuo rakkaus.

Sitten jotain ehkä hieman vähemmän varmoja tärppejä iranilainen Under The Shadow, Antichrist ja A Dark Song. Eikä Andy Muschiettin It ja Mamakaan hassumpia ole, vaikka jokin niistä vielä jää puuttumaan. Tulevista Halloween voi olla joko pirun hyvä, tai huono.

Tuossa nyt jotain niistä vähistä, joita itse olen viime vuosilta nähnyt, eli ei paljon mitään. Mielipiteitähän näistä varmasti riittää kun kauhu on todella monipuolinen genre. Itse olen aikalailla kaikkiruokainen, joskin vihaan sitä jos ainoa pelottava asia elokuvassa on kovat äänet ja efektit. Hohto ja Rosemaryn painajainen ovat vaikkapa niin karmivia elokuvia kun et oikein ensialkuun edes tiedä, että onko niissä mitään pelkäämisen aihetta ja millainen tämä pelättävä asia sitten oikein olisi. Kokonaiskuva on pitkän aikaa epäselvä sekä ristiriitainenkin ja kun ihminen on epäselvässä tai vieraassa tilanteessa, niin ihmisen evoluutiokoodisto huutaa että lähe menee kun vielä ehdit.
 
Viimeksi muokattu:

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Minulle iskee kauhuleffoista eniten ne, jotka ottavat aikansa, esittelevät miljöötä ja hahmoja rauhassa, ja sitten vasta alkaa kauhu pikkuhiljaa hiipiä ruutuun. Tältä vuosikymmeneltä tuohon kategoriaan kuuluvat ainakin The House of the Devil, The Innkeepers, The Witch, Starry Eyes ja Bone Tomahawk.

Kaikki mainutut ovat elokuvia, joista nauttisin vaikka kauhuelementti poistettaisiin kokonaan ja elokuva olisi vain päähenkilöiden normaalia elämää, niin hyvin kirjoitettuja ja näyteltyjä hahmot ovat. Siksi se kauhukin iskee sitten kahta kovemmin kun alkaa tapahtua.

Verislärvän puolelta ainakin zombiemättö Train to Busania voi suositella ja kauhukomedioista What We Do in the Shadows, Housebound, Deathgasm ja episodielokuva Tales of Halloween toimivat.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kiitos kaikille vastauksista! Tuossahan riittääkin katseltavaa hetkeksi.
Lisään genren suurkuluttajana omia näkemyksiäni;

Viime aikaisista teatterijulkaisuista paras on kesällä pyörinyt Hereditary. Elokuva on erinomaisesti koostettu, viipyilevän ahdistava kertomus, joka etenee hitaasti mutta on ajatuksia herättävä ja monipuolinen. Leffassa on paljon yliluonnollisia elementtejä, mutta ne ovat hyvin sidottuna käsikirjoitukseen, joka pysyy järkevissä mitoissa. Kauhuelementit ovat melko yllätyksellisiä, ja katsoja pysyy loppuun asti kiinnostuneena.

Muita hyviä viime vuosilta: Jordan Peelen Get Out on erinomainen psykologinen kauhutrilleri, jossa pääpaino on rasismin kokemuksen välittämisenä. Elokuva ei ole perinteinen kauhukertomus, vaan ennemminkin tunnelmaa ja symboliikkaa hyödyntävä teos.

Perushyviä mutta varsin geneerisiä kauhuleffoja ovat melkeinpä kaikki James Wanin teokset. Parhaimmista mainitsisin etenkin The Conjuringin, joka on aidosti pelottava ja hyvin tehty raina. Myös jatko-osa menettelee, vaikkei olekaan aivan samalla tasolla. Aiemmista elokuvista Insidious noudattelee samaa kaavaa, mutta on vähän tylsempi. Jatko-osista en osaa sanoa, sillä en vaivautunut niitä katsomaan.

Viime vuosikymmenien "hiteistä" on mainittava myös omaperäinen It Follows, jossa kauhu syntyy aika poikkeuksellisella tavalla epämääräisestä vihollisesta. Hush on ehkä hieman samantyylinen, mutta siinä hyökkääjä on aika perinteinen murtovaras/tunkeutuja.

Babadookista pidin myös paljon, vaikka siinäkään ei mitään kamalan originellia ollut. Leffa on kuitenkin hyvin rakennettu, ja sen pääpaino on laadukkaasti muodostetuilla henkilöhahmoilla. Hieman samankaltainen perhekuvaus on myös elokuvassa Sinister. Jatko-osa kannattaa kuitenkin jättää omaan arvoonsa.

Kävin myös viime viikolla katsastamassa teatterissa Wanin viimeisimmän elokuvan, jo mainitun Nunnan. Täytyy todeta, että elokuva oli aivan järkyttävä pettymys; juoni oli paperinohut, kauhuelementit laiskoja jump scareja ja loppuhuipennus tylsän geneerinen. Ainoastaan kuvaus ja lavastus olivat kunnossa, mutta ne eivät missään nimessä pelastaneet onnetonta käsikirjoitusta.

Jos klassikot kiinnostavat, kannattaa kahlata Manaaja, Rosemary's babe ja muut "instituutiot" läpi. Itse pidin myös viime vuonna julkaistusta, Stephen Kingin romaaniin perustuvasta It-leffasta.

Linkit: IMDb.
 

Buster

Jäsen
Pari hyvää elokuvaa itämailta koettu.

Seong-hoon Kimin ohjaama ja käsikirjoittama A Hard Day (linkki IMDB:hin) on mustan huumorin värittämä rikostrilleri, jonka päähahmon tapahtumarikas ilta vetää vertoja Michael Douglasin ärripurripäivälle ihan helposti. En halua yhtään mitään yksityiskohtia antaa pois, laitetaan spoilereihin alustus.

Pääosassa etsivä, jonka äiti on juuri kuollut. Kun hän on ajamassa ruumishuoneelle, hän ajaa ihmisen yli ja päättää yrittää peitellä tapahtunutta, koska hän oli ottanut alkoholiakin. Samaan aikaan poliisiasemalla sisäinen tutkinta iskee hänen ryhmänsä kimppuun, koska he ovat kiristäneet pieniä summia suojelurahaa paikallisilta yrityksiltä. Jokunen vuosi takaperinhan tästä "poliisi ajaa autolla ihmisen yli ja alkaa peitellä tapahtunutta" -kuviosta tehtiin aika puhdas rikostrilleri, olikohan eurooppalainen vai amerikkalainen elokuva kyseessä. En muista ollenkaan ja pikagoogle ei auttanut.

Haudanvakavia ja synkkiä tapahtumia, joiden parissa sai muutaman kerran röhönauraa oikein kunnolla jännittämisen lomassa. Mikä ehkä palkitsevinta, niin elokuva muuttuu alun mustasta komediasta pian vieläkin vahvemmin jännäriksi, jonka huipennuksissa pulssi nousee oikein urakalla. Tuo kaverihan on tehnyt myöhemmin elokuvan The Tunnel, jossa mies jää loukkuun sortuneeseen ajotunneliin, joka oli louhittu vuoren sisään. Kummatkaan kässärit eivät ole ihan vesitiiviitä, mutta erityisesti A Hard Dayn tapauksessa sillä tuskin on mitään väliä, koska elokuva on niin kekseliäs. Inspiraatiota toki poimittu sieltä täältä ja niistä on muovattu omanlainen tarina. Ehkäpä hieman Se7en -henkinen kohtaus elokuvan loppupuolella on silkkaa kultaa.

Oshin on sitten toinen. Kyseessä vuonna 2013 tehty elokuvaversio Japanin yhdestä kaikkien aikojen suosituimmasta tv-sarjasta Oshin, joka on viety 68 maahan. Siitä on tehty ilmeisesti heti sarjan perään 80-luvulla myös anime. Tämän 1900-luvun alusta alkavan tarinan pääosassa on seitsemänvuotias tyttö Oshin, jonka köyhä perhe joutuu vuokraamaan tämän rikkaalle perheelle työvoimaksi. Perheellä on liikaa mukuloita ja Oshin ei ole suinkaan ainoa, joka on jouduttu lähettämään muualle, kun perhe ei pysty ruokkimaan kaikkia suita.

Koskettavan tarinan ohella pääsyy unohtumattomaan kokemukseen piilee varmaankin tuolloin alle 10-vuotiaassa Kokone Hamadassa, joka näyttelee pääosan ja kantaa elokuvaa täydet 110 minuuttia. Ehdottomasti parhaita lapsinäyttelijän suorituksia, mitä olen koskaan nähnyt. Ei mitään pelkkää luonnonlapseilua kameran edessä, vaan hän näyttelee. Ja ei näyttele yli, vaan hillitysti kuin mikäkin kokenut veteraani. Hamada vie kohtauksen toisensa jälkeen, eikä hänestä saa silmiään irti.

Teemalle peukku vanhojen ranskalaisten näyttämisestä. Vardan Le Bonheur ja Vigon L'Atalante jo katsottuna, sekä loput tähän saakka tulleet vartomassa otollisia katseluhetkiä. Ensin mainittu oli melkoinen 60-luvun teos temaattisesti, näinköhän ohjaaja itsekään enää nykypäivänä allekirjoittaisi tuota. Järkyttävän kaunis, vangitseva ja tosiaan ajatuksia. L'Atalante taas huolella aikaansa edellä ja jäi tosiaan nuorena kuolleen Vigon ainoaksi pitkäksi elokuvaksi.

Viime viikolla tuli myös pari noita Tallinna -elokuvia katsottua töllöttimestä. Marraskuun harmaa valo oli vähän jopa film noirmainen kokemus ja Esko Salminen veti aivan loistavan roolin. Tallinnan pimeys taas oli tapahtumakokonaisuudeltaan jopa Hollywood-tason spektaakkeli, jonka toteutus nyt ei sitten riittänyt läheskään kaikkea potentiaalia lunastamaan. Mutta silti.
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kävin viime viikolla katsastamassa Paul Feigin ohjaaman rikoskomedian A simple Favor. Mitään ennakkotietoja minulla ei ollut, joten lähdin teatteriin ns. avoimin mielin. Elokuva oli hienoinen pettymys. Kaikesta näki, että nyt yritetään tehdä samanaikaisesti sekä jännittävää trilleriä, kevyttä viihdettä että kantaa ottavaa satiiria. Ajoittain elokuvalla on hetkensä, mutta kokonaisuus on sekava ja jossain määrin pitkästyttävä.

Leffa starttaa mielenkiintoisesti, kun katsojalle esitellään Anna Kendrickin ja Blake Livelyn näyttelemät, toistensa vastakohtia edustavat päähenkilöt. Hahmojen välillä on kohtuullisesti kemiaa, ja juoni vaikuttaa ensi alkuun herkulliselta. Tämän jälkeen selviää kuitenkin, että mitään kovin erikoista käsikirjoitusta ei näistä rakennuspalikoista synny.

Elokuvan pääpaino on mysteerisen Emilyn taustatarinan selvittämisessä. Ongelmaksi muodostuu se, että Emily ei ole kovin pidettävä hahmo. Myös Kendrickin esittämä Stephanie osoittautuu mielenkiintoisen ensivaikutelman jälkeen aika puuduttavaksi hössöttäjäksi. Sivuhahmoissa ei ole syvyyttä, vaan heidän tehtävänsä on ruokkia vitsejä tai tukea juonen rakennetta.

Rikosmysteerin rullaa paikallaan aina elokuvan loppuun saakka, jolloin homma pistetään pakettiin yllättävän tavanomaisesti. Trillereitä seuraaville juoni näyttäytyy aika kliseisenä ja ennalta-arvattavana. Uskoisin, että leffalle olisi tehnyt hyvää keskittyä tarkemmin henkilöhahmoihin. Huumori ei oikein toimi, koska sitä on liikaa ja koska se yrittää kilpailla vakavahenkisen rikosdraaman kanssa. Katsojalle syntyy hyvin nopeasti fiilis, että mitä vain voi tapahtua, joten päähenkilöiden kohtalosta ei tarvitse juuri välittää.

Genre on haastava, mikä näkyy myös toteutuksessa. Leffa on ihan katsottava, mutta mitään yllätyksiä tai mieleenpainuvaa draamaa se ei sisällä. Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Game Night oli hieman samantyylinen, mutta onnistui paremmin kekseliäällä ja vauhdikkaalla juonikuviolla. IMDb:n keskiarvoissa tämä on aika korkealla, joten ehkä mielipiteeni ei edusta valtavirtaa.

Linkit: IMDb
 

Buster

Jäsen
Eilen televisiosta tullut ja Areenassa nähtävillä oleva Insidershan oli kulttimaineensa arvoinen. Paljasta pintaa melkein kuin softcore-elokuvissa, ihme kun ei oltu leffaa restauroitu. Viimeinen kolmannes sujui ihan kohtalaisen jännärin merkeissä ja se osiohan oli vielä mukavasti leikattukin. Suomen Amerikan Psyko pari vuotta ennen Ellisin kirjaa ja mielikuvaa vain vahvisti kun päänäyttelijäkin oli kuin laihempi Christian Bale. Tosin Insidersin tapauksessa huumori ei ollut mustaa, vaan enemmänkin tahatonta. Henkilöt jäi sitten perinteiseen kotimaiseen tapaan armottoman köykäisiksi, vaikka heidät alastomiksi riisuttiinkiin moneen otteeseen.

Pätevää materiaalia tuli tuossa Kino Suomen ohjelmapaikalla viime viikollakin Yöjunan merkeissä, joka oli yksinkertainen jännäri, jollaisiin ei täällä päin kovin usein törmää. Olisi toki voitu vieläkin yksinkertaistaa leikkaamalla Kinnusen hahmon kliseinen perheenelämä lattialle.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Tuli katsottua The Circle leffa vuodelta 2017 jossa pääosissa Tom Hanks ja Emma Watson. Älkää sotkeentuko tähän pätkään. Oli niin tylsä ja paska että nukahdin pari kertaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuli katsottua 22 July ja onhan se aivan valtavan hieno elokuva, jos tietää mitä on tapahtunut. IMDB:ssa on vain 6,6 mikä johtunee jostain jenkeistä mitkä ei ole asiasta koskaan kuulleetkaan. Semmoisille tuo ei sovikaan tai tietenkin vihaiset norjalaiset ovat saattaneet äänestää. Ehkä tämä tosiaan tehtiin hieman turhan aikaisin. Kaikki näyttelijät on norjalaisia ja puhuvat englantia mikä on tietysti aavistuksen typerää.

Leffa on hieman ylipitkä, mutta onpahan sitten taas toisaalta lyöty kerralla kunnolla pakettiin. Mistä tahansa isosta katastrofista tehdään ties mitä tusinaleffoja ja tähän aiheeseen tuskin kukaan uskaltaa tai voi koskea ainakaan pariinkymmeneen vuoteen.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Näyttäisi tulevan heti perään toinenkin U - july 22 (2018) - IMDb

No huh. Nämä ovat toisaalta varmaankin olleet päällekkäisiä projekteja eikä kumpikaan ole suostunut luopumaan omastaan. Jotenkin vaikea uskoa, että toinen ei olisi ollut toisen tekemisistä tietoinen.

Tai sitten sillä tosiaan ole mitään väliä ja näitä tulee jatkossakin.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuli se Blackkklansman viimein käytyä katsomassa. Se missä on Jasper Pääkkönenkin. Hyvä elokuva kyllä, onkohan Trump nähnyt? Veikkaan että ei. Hauskasti osoitteleva elokuva, toisaalta turhauttava kun aattelee että näitä klaanimiehiä visvaisine ideoineen löytyy tuolta amerikoista edelleen pilvin pimein kun vähän pintaa raaputtaa. Ja muutenkaan ei ole pystytty orjuuden ja rotuerottelun ajoista etenemään niin kauaksi kuin toivoisi.

Olen nähnyt myös sen Kansakunnan synnyn, johon elokuvassa viitataan pariin otteeseen. Se on kyllä melkoinen tapaus, kolmetuntinen todella hyvin tehty elokuva yli sadan vuoden takaa, mutta silkkaa vihapropagandaa sisällöltään. Ja kkk:n ylistystä. Elokuvantekijöiden siinä vaiheessa jo huomattavat taidot olivat vähän väärässä käytössä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
No huh. Nämä ovat toisaalta varmaankin olleet päällekkäisiä projekteja eikä kumpikaan ole suostunut luopumaan omastaan. Jotenkin vaikea uskoa, että toinen ei olisi ollut toisen tekemisistä tietoinen.

Tai sitten sillä tosiaan ole mitään väliä ja näitä tulee jatkossakin.

Näitähän on usein Hollywoodissa. Välillä tulee kaksi Mars-aiheista leffaa putkeen, välillä kaksi tulivuori/luonnonkatastrofileffaa putkeen ja välillä kaksi jotain muuta putkeen. Toisinaan sentään järki voittaa ja jompikumpi samanaiheisista leffoista siirtyy myöhemmäksi, esim. toinen Viidakkokirja-filmatisoinneista siirtyi myöhemmäksi ja jokunen elämäkertafilmin ensi-ilta on siirretty tai jopa peruttu.

Aina sitten vedotaan siihen, että "teimme omaa projektiamme välittämättä tai tietämättä toisen projektista", vaikka aihe olisi ollut ihan sama ja aivan varmasti on toisen projektista tiedetty.

On tätä sarjakuvissakin tapahtunut. DC-kustantamon sarjakuva Doom Patrol esitteli kesäkuussa 1963 erikoisen ryhmän hyljeksittyjä ja vastahakoisia sankareita, joita johti pyörätuolissa istuva huippuälykäs tohtori. Saman vuoden syyskuussa Marvel-kustantamossa Stan Lee "keksi" erikoisen ryhmän hyljeksittyjä mutanttisankareita, joita johti pyörätuolissa istuva huippuälykäs professori. Kyseessä oli siis X-Men eli Ryhmä-X.

Doom Patrolin luoja Arnold Drake on ihan suoraan syyttänyt Leetä ideansa pöllimisestä ja ollut aikoinaan asiasta vähän katkera, sillä Doom Patrolin alkuperäinen sarja loppui 1965 kun taas Ryhmä-X on yksi Marvelin suosituimmista porukoista. X-leffoja on tehty vino pino, joten joku voisi tehdä minun puolestani myös Doom Patrol -leffankin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Siskon kanssa käytiin kattomassa Venom. Tuo oma lapsuuden suosikkipahis, josta painajaisiakin nähtiin.

Hyvää aivot narikkaan-höttöä.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kävin sunnuntai-illan ratoksi katsastamassa Chazellen uusimman elokuvan First Manin. Aihe on niin kiinnostava, että pakkohan tuo oli nähdä varsinkin kun pidin La La Landia lähes täydellisenä elokuvana. No, musikaalit jakavat tietysti mielipiteitä aina, mutta vielä kaksijakoisempaa on ollut suhtautuminen tähän kuuelokuvaan (joskin tällä kertaa olin järkevä ja tutustuin väittelyyn vasta kun olin elokuvan nähnyt). Varsinkin IMAX-teattereissa pätkän katsoneet ovat moittineet kuvausta väärällä tavalla huimaavaksi.

Itse pidin elokuvasta kovastikin. Se avasi hyvin kuuprojektin suoranaista mielisairautta ja piti kyllä sisällään Armstrongin oman tuntemuksen siitä, että kyllä tässä aika riskillä pelataan... Ensimmäisen miehen perhedynamiikka on elokuvassa aika suuressa roolissa, mutta ei kuitenkaan häiritse varsinaisen "astronauttiasian" esittämistä sinänsä. Pienin varauksin* erinomainen elokuva!

Kuvauksessa olisi tosiaan sitä heiluvan kameran efektiä voinut käyttää hieman säästeliäämmin tehokkaan alun jälkeen. Muuten elokuvan visuaalisuus puri kyllä.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Tampereen oman genrefestivaalin Cinemadromen ohjelmisto on julkistettu. Jo viidettä vuotta putkeen syksyn Dromessa esitetään Arska-klassikko, tänä vuonna vuorossa Conan. The Roomkin alkaa olla jo vakiokamaa, Dromessa kolmatta vuotta putkeen. Lisäksi mukana John Carpenterin Prince of Darkness, Bruce Leen ja Chuck Norrisin tähdittämä The Way of the Dragon, kasarikalkkuna R.O.T.O.R., kokoelma kotimaisia genrelyhäreitä sekä samana viikoloppuna yleiseenkin levitykseen tuleva Overlord.

Arthouse Cinema Niagara / Cinemadrome

Tampereen tiukin leffafestari esittää Niagaran valkokankaalla kauhua, splatteria ja roskaa koko rahan edestä.

[...]

PERJANTAI 9.10.
18.00 OVERLORD 9€ (USA 2018) 109 min, DCP, -suom.teksitys-
20.15 PIMEYDEN VALTIAS - PRINCE OF DARKNESS 7€ (USA 1987) 102 min, 35mm, -suom.tekstitys-
22.15 THE WAY OF THE DRAGON 7€ (Hong Kong/Italia 1972) 99 min, DCP, -suom.tekstitys-

LAUANTAI 10.11.
16.00 LYHÄRINÄYTÖS 5€
- BRING ME THE BLOOD OF THE WEREWOLF
- THE COLD DARK
- IHMISEN IKUINEN UNI
- KOTIINPALUU
- NIGHTJAR
18.15 THE ROOM 7€ (USA 2003) 99 min, -ei tekstitystä-
20.30 CONAN BARBAARI 7€ (USA 1982) 129 min, 35mm, -suom.tekstitys- + alkukuvana BIG DUKE
23.00 R.O.T.O.R. 7€ (USA 1987) 90 min, DCP, -ei tekstitystä-
 

Buster

Jäsen
Ei ollut hassumpi tuo Halloween ja mukavasti seurasi enemmänkin alkuperäisen jalanjälkiä kuin nykykauhua. Kylmät väreethän siinä menee kun tunnari rävähtää soimaan ja ensimmäisenä tekstinä piirtyy esiin Moustapha Akkad presents. Tai tällä kertaa poika Malek Akkad. Sai samalla viimeinkin sen syyn katsoa tuon Halloween -kokoelman, vaikka tämä uusinhan on ainoastaan jatkoa ensimmäiselle osalle. Enkä sitten lopulta ehtinyt kaikkia katsoakaan ennen kuin teatteriin menin.

Muistan kun joskus mukulana tuo Halloween jäi kesken heti siinä hourula-kohtauksessa. Ei kestänyt katsoa, kun niin karmivan ringmaisesti paineli se "ihminen" auton katolle. Ensimmäinen kohtaushan on aivan uskomaton ja läpi elokuvan pidetään hienosti jatkuvaa uhkaa ilmassa turvautumatta halpoihin ja ylikoviin ääniefekteihin. Tavallaan pidin myös kakkososasta ja vaikka kolmonen on ehkä vähän brändin, sekä katsojien odotusten päälle virtsaamista, niin senkin katsoi ihan kiinnostuneena. Kahdeksatta osaa lukuunottamatta jokaisessa on kuitenkin pyritty tekemään jonkinlaista henkilölähtöistä tarinaa. Matkan varrella on ilo myös nähdä esimerkiksi nuori Paul Rudd kutososassa, vaikka vähän autopilotilla vaikutti menevän luottaen ulkonäköönsä. Seiskasta taas löytyy Josh Hartnett, Michelle Williams, Joseph Gordon-Levitt, joten aika kehuttavaa työtä castingin kanssa tehty. Jamie Lee Curtis myös tuolloin kolmatta kertaa mukana ja Janet Leigh saatu suhteilla myös mukaan toiseksi viimeiseen elokuvaansa. Viihdyttävää tavaraa oli kokonaisuutena ihan kaikki, myös Busta Rhymesin naurettava roolisuoritus viimeisessä. Hyvällä huumorilla meni sekin osa läpi.

Nämä Rob Zombien tuotokset sen sijaan saivat jäädä ihan omaan arvoonsa. Ensimmäinen alkoi lupaavasti, mutta sitten jälkimmäinen puolisko oli pelkkää kehnompaa remakea alkuperäisestä. Vieläpä sotien täysin alkuperäisen arvoja vastaan, kun elokuva luotti pelkkään väkivaltaiseen ja ylimitoitettuun shokkikuvastoon, mikä ei onnistunut luomaan minkäänlaista jännitystä. Sitten tietysti kakkosessakin vielä piti matkia Halloween 2:sta ja sitä ei jaksanut kuin vähän alusta. Ehkä joku päivä uudestaan, mutta epäilen.

Semmoinen maininnan ansaitseva sexploitaatio leffa tullut katsottua kuin Blind Beast. Sokea miespuolinen kuvanveistäjä kidnappaa suositun naismallin, josta kuvanveistäjä aikoo luoda mestariteoksensa, johon hän aikoo vangita naisvartalon kaiken sensuaalisuuden. Sokea kun hän on, niin veistäjän on pakko kosketella perinpohjaisesti malliaan. Elokuva on tarinankerronnassaan ja himojen kuvaamisessaan niin intensiivinen, että se tasapainoilee karmivuuden ja hauskuuden rajalla. Puolivälin jälkeen elokuva alkaa ottaa uutta muotoa, joka on kuin Markiisi de Saden villeimmistä kuvitelmista ja jonka luulisi lipuneen Nagisa Oshimankin silmien editse, kun hän on Aistien valtakunnan tehnyt vajaat kymmenen vuotta myöhemmin.

Kyseessä ei ole mikään likainen elokuva, vaan visuaalista taidetta ja alastomuuden kuvaamisen suhteen elokuva on hyvinkin pidättäytyvä. Se on täynnä symbolismia ja kuvanveistäjän studion seiniä toimittavat tableau-henkiset teokset naisen eri ruumiinosista. Tilan taas jakaa studion keskellä olevat massiiviset patsaat selällään makaavista alastomista naisvartaloista, jotka ovat läsnä useassakin kohtauksessa olennaisessa osassa kun näyttelijät mm. kiipeilevät niillä. Studio saadaan tarpeen mukaan tuntumaan klaustrofobiselta, tai kuin omalta loppumattomalta maailmaltaan.

Leffan on siis muuten ohjannut Yasuzo Masumura, joka oli japanilaisen uuden aallon avainnimiä ja opiskeli elokuvaa Roomassa Viscontin, Fellinin ja Antonionin siipien alla. Sen jälkeen toimi Japanissa esimerkiksi Kon Ichigakawan ja Keiji Mizoguchin apuohjaajana, joten ei mikään turha kaveri. Masumura tuli urallaan tunnetuksi mm. sulavana liikkujana eri genrejen välillä. Blind Beast sisältää melkoisen paljon symbolismia, mutta elokuva oli sen verran uniikki ja tapahtumiltaan kiehtova tuttavuus, että ainakin minun ensimmäinen katsomiskertani meni täysin tapahtumia lumoutuneena seuratessa.

Ei mitään hajua, mistä tässä leffassa on lopulta kysymys. Erityisesti siis tuon lopun osalta. Leffaa voisi ainakin klassisesti tarkastella kuvauksena vaikkapa japanilaisen, sekä länsimaisen yhteiskunnan kohtaamisesta. Osaltaan se käsittelee naisten esineellistämistä jne. Ehkä se kertoo ihmisten ristiriitaisuudesta, sillä me palvomme kauneutta ja olemme kuitenkin valmiita turmelemaan omia kehojamme ohikiitävän, hetkellisen mielihyvän nimissä. Tai ehkä se on sitä miltä näyttääkin, eli kuvaus seksuaalisesta intohimosta ja pakkomielteestä sadomasokismiin, sekä tällaisten asioiden tavoitteluun liitetystä häpeästä.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Nämä Rob Zombien tuotokset sen sijaan saivat jäädä ihan omaan arvoonsa. Ensimmäinen alkoi lupaavasti, mutta sitten jälkimmäinen puolisko oli pelkkää kehnompaa remakea alkuperäisestä. Vieläpä sotien täysin alkuperäisen arvoja vastaan, kun elokuva luotti pelkkään väkivaltaiseen ja ylimitoitettuun shokkikuvastoon, mikä ei onnistunut luomaan minkäänlaista jännitystä. Sitten tietysti kakkosessakin vielä piti matkia Halloween 2:sta ja sitä ei jaksanut kuin vähän alusta. Ehkä joku päivä uudestaan, mutta epäilen.
Sen enempää spoilaamatta todettakoon että Zombien Halloween 2 ei todellakaan ole remake, vaan tarina lähtee alun jälkeen ihan eri urille. Zombien estetiikka ei minuun juuri pure enkä tuosta leffasta hirveästi pidä, mutta on se kuriositeettina ihan katsomisen arvoinen.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Huvittavaa, että kaiken maailman Rob Zombieiden annetaan tuhlata studioiden rahoja kaiken maailman paskaan. Huvittava tyyppi joka alalla.

Red Dead Redemption 2:sen tunnelmissa katsoin uudestaan True Grid-leffan ja onhan se ihan viihdyttävä. Ei mikään maailmaa suurempi elokuva, mutta nykyajan länkkäreiden parhaasta päästä. Hailee Steinfeld vie koko shown, hymy tuli huulille kuinka hyvin hän veti näsäviisaan 14-vuotiaan tytön roolin (sai piiskaa välillä pyllylle näsäviisauden johdosta). Toinen suht koht uusi länkkäri, joka on katsomisen arvoinen on Open Range. Vaikka siinäkään juoni ei ole mikään erikoinen, Costner, Duvall ja Bening vetävät hienot roolit. Viihdyttävä länkkäri jossa on jotain todentuntuista. Joku voi tykätä Tarantinon The Hateful EIght-leffasta, siinä on hienoja hetkiä. SIlti minusta se oli loppujen lopuksi suuri pettymys, varsinkin loppuratkaisu. Liikaa Tarantinon tyylistä paskanjauhamista alusta loppuun.
Ja koko leffa yhdessä huoneessa, tylsää.
 
Viimeksi muokattu:

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Huvittavaa, että kaiken maailman Rob Zombieiden annetaan tuhlata studioiden rahoja kaiken maailman paskaan. Huvittava tyyppi joka alalla.
Kuten todettu, en ole Zombien leffojen fani, mutta ainakin miehen neljä ensimmäistä leffaa tuottivat kaikki ihan mukavasti rahaa budjetteihin nähden, joten studio tuskin pitää tuota rahan tuhlauksena. Parin viimeisimmän kanssa onkin sitten ollut vähän vaisumpaa.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
^Ei tosiaan ollut mikään tarkoitus kohdistaa tuota kommenttiani sinuun, anteeksi vain jos luulit niin. Itse vain pidän Rob Zombieta aivan turhana tyyppinä niin musiikillisesti kuin ohjaajanakin.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Red Dead Redemption 2:sen tunnelmissa katsoin uudestaan True Grid-leffan ja onhan se ihan viihdyttävä. Ei mikään maailmaa suurempi elokuva, mutta nykyajan länkkäreiden parhaasta päästä. Hailee Steinfeld vie koko shown, hymy tuli huulille kuinka hyvin hän veti näsäviisaan 14-vuotiaan tytön roolin (sai piiskaa välillä pyllylle näsäviisauden johdosta). Toinen suht koht uusi länkkäri, joka on katsomisen arvoinen on Open Range. Vaikka siinäkään juoni ei ole mikään erikoinen, Costner, Duvall ja Bening vetävät hienot roolit. Viihdyttävä länkkäri jossa on jotain todentuntuista. Joku voi tykätä Tarantinon The Hateful EIght-leffasta, siinä on hienoja hetkiä. SIlti minusta se oli loppujen lopuksi suuri pettymys, varsinkin loppuratkaisu. Liikaa Tarantinon tyylistä paskanjauhamista alusta loppuun.
Ja koko leffa yhdessä huoneessa, tylsää.
Moderneista länkkäreistä puheen ollen, kai olet Klo 15:10 lähtö Yumaan (2007) - IMDb nähnyt?

ps. True Grit ("todellinen kovuus") eikä True Grid ("todellinen ruudukko") =).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös