Tommi Santala HIFK:hon

  • 195 693
  • 796

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Santalaa on nyt muodikasta haukkua, koska on hidas. Tekee kuitenkin kentällä myös paljon asioita hyvin, ne vain eivät näy, jos ei erikseen seuraa. Ja varsinkaan, jos ei halua mitään hyvää nähdä.

Haukutaan, kun vetää, muttei mene maaliin. Haukutaan, kun ei ota aloituksia, kun vaihdetaan pois. Haukutaan, kun on vanha. Haukutaan, kun on hidas. Kyllä, on hidas. Kyllä, on vanha. Kyllä, vetää ohi, mutta sentään ampuu! Joukkueessa ei nyt juuri ole muitakaan onnistujia, pl. Eronen ja junnut.

Arvostella saa Santalaakin, kun on aihetta. Ja on ollutkin, en sitä kiistä. Mutta katsokaa myös, kenen kanssa hän on näissä nihkeemmissä peleissä pelannut samassa kentässä. Osa kenttäkavereista ei todellakaan ole ollut sellaisia, joilla saadaan Santalalta parasta pöytään. Pidättäydyn edelleen huutamasta paskaksi. Katsotaan keväällä uudelleen. Samoin toimin mm. Malisen kanssa viime kaudella. Jäitä hattuun. Se vaan on täällä palstalla nykyään vähän niinku niin, että moni lukitsee vastauksensa, eli sen kuka on paska ja kuka ihanvitunpaska jo syksyllä ja sitä mielipidettä ei sitten juurikaan vaihdeta. Joskus oma inhokki voi saada pienet kehut, mutta sitten odotellaankin jo, että päästään taas huutamaan ihanvitunpaskaa.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Santala on osoittautumassa katastrofaaliseksi hankinnaksi.

Juu näin on. Aloituksissa ihan ok, mutta vaihdetaan todella usein pois. Muuten ollutkin sitten hiljaisempaa. Ai niin rankkarista taisi osua kuukausi takaperin. Ton hintaluokan kaverilla pitäisi verkko heilua illasta toiseen.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Santalaa on nyt muodikasta haukkua, koska on hidas. Tekee kuitenkin kentällä myös paljon asioita hyvin, ne vain eivät näy, jos ei erikseen seuraa. Ja varsinkaan, jos ei halua mitään hyvää nähdä.

Olen tässä yrittänyt kyllä analyyttisesti seurata nimenomaan Tommia. Oikeasti, mitä ovat "paljon asioita hyvin, ne vain eivät näy"? Tässä omia havaintojani:

+Rankkarit
+Aloitukset (en tsekannut prosentteja, joten tämä perstuntumalta)
-Liike ei riitä puolustamaan silloin kun vastustaja kääntää nopeasti
-Liike ei riitä hyökkäämään silloin kun IFK kääntää nopeasti
-Menettää kiekkoja helpoissakin paikoissa
-Ei pärjää kaksinkamppailuissa
-Tuhoaa ylivoiman laukomalla (ohi) aina kun saa kiekon
-Ottaa paikoin turhia jäähyjä

En ole päättänyt, että "Santala on paska" vaikka kyseenalaistin koko hankinnan heti kun se julkaistiin. Kuten olen sanonut, niin mielelläni olisin väärässä. Silti tällä hetkellä näkisin, että jopa Nykopp kuntoutuessaan kiilaa hänen edelleen. Lundellista puhumattakaan. Ironista on, että taitavat yhteensäkin maksaa alle puolet Santalan liksasta.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ymmärrä kyllä lainkaan Santalan tason tippumista viime kaudesta, saatika kahden vuoden takaisista otteista.
16-17 kaudella veti NLA/KHL kauden 43gp 14+28 (42p.) ja vielä viimekaudellakin NLA:ssa 34gp 9+20 (29gp.)
KHL:ssäkin Magnitogorskissa pelasi aina Gagarin Cupin finaaleihin saakka hyvällä tasolla.

Pelillisesti Santala on @-Kantor- listauksen mukaisessa tikissä. + ja - napsuvat kuin tilattuna omaankin sapluunaan. Toisin sanoen Santala on tällä hetkellä rasite kokoonpanossa.

Mietiskelin hiljaa omassa sielussani eilen kaikkea maan ja taivaan väliltä. Keväällä varmasti tärkeä pelaaja, henkisesti tätä tahtia.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
-Tuhoaa ylivoiman laukomalla (ohi) aina kun saa kiekon.

En muista koskaan arvostelleeni pelaajaa siitä että laukoo liikaa. Santalasta rupesi vaan jossain vaiheessa tuntumaan, että vetelee jatkuvasti hehtaaripyssyllä, varsinkin ylivoimalla. Kerran 3 vs 3 tuli hyökkäysalueen pyörityksessä tuoreena pelaajana jäälle, sai kiekon ja veti siniviivalta. Pitikö tämän olla älykäs pelaaja? Joko on helvetin itsekäs tai sitten ei vain tajua milloin kannattaa vetää ja milloin tehdä jotain muuta.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Kyllähän Santalan pitäisi mennä tuolla Engrenin ketjussa mainittuun (vaadittuun) kategoriaan, että ei pitäisi edes miettiä pelaako hyvin vai ei, vaan se taso pitäisi olla sanomattakin selvä.
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Ei Santala niin huono ole ollut. Tietenkin jos kuviteltiin, että on liigan paras pelaaja niin sitten. Ihan kelpo 2-3 kentän sentteri. Ollut kyllä ajoittain pihalla, mutta välillä ollut todella hyvä.
Ollut suunnilleen sitä tasoa mitä itse odotin. Odotan kyllä että parantaa vielä kauden edetessä. ( vaikka en erityisemmin kaverin fani olekaan)
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - jäällä ja nurmella

Onko ollut sitä mitä joukkue ja seurajohto odotti? Epäilen. Edellisessä viestissäni tähän ketjuun taisin kirjoittaa, että olisi ihan ok 4. ketjun sentteri mikäli olisi jalalla hieman nopeampi. Tilanne nyt vain valitettavasti on se, että kyseessä on Liigan viidenneksi kallein pelaaja, tuskin on kaavailtu 3. ketjuun alunperin vaan puhtaasti tulosketjuihin tulosta tekemään.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Salmelainen tai Selin jossain haastattelussa sanoi, että ei Santalaa tänne luistelunopeuden vuoksi hankittu. Itse tuon kommentin jälkeen ajattelin, että juurikin tuon 3. sentterin ruutu on se mihin Santalaa on kaavailtu. Taisi olla HBL:n haastattelu josta jäi hieman sellainen kuva, että Santala tuo huomattavan parannuksen juuri aloitusympyrään ja tuokin sen silloin kun saa siinä aloittaa. En tiedä oliko Sveitsissä sama sääntö aloittajien kanssa, jos se nyt vielä ottaa aikansa tottua.

Ei Santalan pelaaminen ole omiakaan odotuksia vastannut. Silti vielä uskon, että Santala tuosta parantaa.
 
No ei ihan pomminvarmasti ole hankittu kalleimpana ukkona jotain Tommi Santalaa pelailemaan kolmoseen. Logiikka ontuu siitäkin syystä, että aloitti kauden kahdessa kärkiketjussa, vaikka terveystilanne oli joukkueessa parempi kuin viime aikoina.

Tietysti toivon, että Tommi jotenkin maagisesti vielä vertyy ja se voi ihan hyvin tapahtuakkin, mutta hämmästyttävä on kyllä tasonpudotus parissa kaudessa.
 
FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Olen nähnyt vain pari peliä tällä kaudella, mutta tilastojen perusteella hitaus ei ole aiheuttanut haittaa joukkueelle. Santala on +- -tilastossa HIFK:n kärkipäässä.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Olisin odottanut näin teidän linnoituksen ulkopuolelta, että Santala olisi lyönyt tiskiin kovemmatkin tehot tähän mennessä kautta. Näyttää vahvasti siltä, että liigaan "jäähdyttelemään" tulevat paluunmuuttaja-ikihongat saavat olla paljon enemmän suhteessa nopeampia ja dynaamisempia kuin vielä 10-15 vuotta sitten. Peli on nopeutunut ja jos et ehdi mihinkään, niin rajalliseksi menee ne kompensoivatkin avut eli Santalan kohdalla joku kiekollinen peli. Rajansa se on sillä "hyvällä sijoittumisellakin" jota hoetaan aina näiden konkareiden kohdalla loputtomiin. Vittu jos ei kulje niin ei kulje.

Joku Tomi Kallio ja Eric Perrin pärjäsivät/pärjäävät vielä näinä päivinä liigassa, kun olivat nuorempana aikamoisia luistelukanuunoita. Santalahan oli takavuosina kerhossakin liikkeeltään hyvin veltto ja jopa flegmaattinen. Ne ajat lienevät ohi, kun liigassa määräsivät Brett Harkinsit ja Frank Banhamit, joiden potku oli kyseenalaista varttuneemallakin iällä, mutta osasivat noin muuten hyödyntää muut taidot ylivertaisesti. Samasta syystä NHL:stä on karsiutunut se "Dave Andreychuk" ja "Dany Heatley" - ryhmä jotka vain parkkeerasivat perseensä sota-alueelle ja löivät mailaa eteen sopivassa kohdin.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Olen nähnyt vain pari peliä tällä kaudella, mutta tilastojen perusteella hitaus ei ole aiheuttanut haittaa joukkueelle. Santala on +- -tilastossa HIFK:n kärkipäässä.

Valhe, emävale, tilasto. Santala pelasi kauden alkuun 4 ottelua ilmiliekeissä olleen Kangasniemen kanssa ja keräsi siinä siivellä mukavan +5 -lukeman tehosarakkeeseen. Rehellisyyden nimissä, tähän olisi kyennyt todennäköisesti Miikka Tuomainenkin. Tämän jälkeen 10 ottelussa 0+3=3, +1. Oletus kuitenkin on, että tämän palkkaluokan sentterin pitäisi kyetä tekemään ketjukavereistaan parempia eikä toisinpäin.
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Ilman Kangasniemeä Santalan tehot ovat kadonneet ja ei ihme, Iikka oli ketjun moottori.

Onko ollut sitä mitä joukkue ja seurajohto odotti? Epäilen. Edellisessä viestissäni tähän ketjuun taisin kirjoittaa, että olisi ihan ok 4. ketjun sentteri mikäli olisi jalalla hieman nopeampi. Tilanne nyt vain valitettavasti on se, että kyseessä on Liigan viidenneksi kallein pelaaja, tuskin on kaavailtu 3. ketjuun alunperin vaan puhtaasti tulosketjuihin tulosta tekemään.

Hyvä pointti kyllä. Voihan olla että siellä ollaan luultu jotain muuta.

@sirtyg Missä ketjussa pelaisi jos Suomela olisi jäänyt?

Aika turha kysymys kun Suomela ilmoitti jo keväällä että ei todennäköisesti pelaa IFK:ssa.
Ehkä silloin olisi kannattanut jo reagoida. Vaikka purkaa yhdessä sopimus ja etsiä uusi mies tilalle. Vaikka ei sopimusta purettaisi, niin Kyllä IFK:lla on sen verran massia kassassa, että uusi ukko olisi pitänyt hommata jo keväällä tilalle, eikä jäädä toivomaan parasta.
Mitä hyötyä on siitä, että meillä on talous kunnossa, jos sitä ei voi käyttää hyväksi tuollaisessa tilanteessa.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@Vpiiroi Miten se on turha kysymys kun Suomelan sopimus oli tehty ennen Santalan sopparia? Nythän oli keskustelu mihin rooliin Santala oli ajateltu. Suomela-Tyrväinen-Santala. Tosin Selin ei roolita senttereitä numerojärjestykseen.

Tuohon jälkimmäiseen on valmennusjohto ja Salmelainen vastannut että ne mitä ollaan yritetty valitsi toisen ja osa ei ole ollut riittäviä tarjottavaan rooliin. Ei sitä vaan pureta sopimusta ja valitsen toisen. Siinä ei tiedä myös millaista viestiä Suomelan leiriltä tullut IFK:n suuntaan. Salmelainen on siitä sanonut että asia eli suuntaan ja toiseen koko kevään. Uskon aika vahvasti että IFK oli myös Brulen perässä mutta nyt ilmeisesti valitsi toisin. Tosin virallista ilmoitusta ei ole tullut.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Tommi Santala hankittiin joukkueeseen lähtökohtaisesti 3. sentteriksi. Miksi faktat ei kelpaa vaan pitää kaikesta vääntää jotain paskaa? Mikä todistaa ettei näin olisi ollut?

IFK:n suunniteltu sentteristö:
Suomela
Tyrväinen
Santala
Nykopp
tuuraajat

Mikä tuossa nyt on niin vaikeata uskoa? Täällä on helvetti jo ikuisuus valitettu että IFK:lla ei riitä laatua sentteristössä. Salmelainen pyrki korjaamaan tuon ja pisti rahaa haisemaan sentteristöön, jolloin jopa se 3. sentteri saa kovaa liksaa.

Joo vituiksi meni kun Suomela menetettiin, mutta eikai nyt helvetti sentään siinä vaiheessa aleta laittaa koko keskikaistaa uusiksi? 1. sentteri puuttuu, se on fakta. Lundell on tällä hetkellä meille kuin lahja taivaasta, mutta silti se 1. sentteri puuttuu. Se ei silti liity siihen mitenkään, etteikö Santalaa olisi hankittu tänne 3. sentteriksi. kauden aikana varmasti ketjunumerot ja muut elää tilanteen mukaan, mutta jostain suunnitelmasta pitää aina aloittaa.
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Ei kai koko keskikaistaa uusiksi, mutta siihen ykkösen keskelle olisi voinut melkein jo keväällä uuden ukon palkata. Mutta hyvinhän tää on menny näinkin. Ehkä olen siis väärässä. Ollaan kuitenkin 10 parhaan joukossa.
 
Uskoisin että sitä uutta ukkoa on tässä jahdattu koko ajan, mutta ei ole onnistunut. Joskus niinkin käy.

Mun mielestä 1. sentterin puuttuminen ja Santala joukkueessa eivät ole syitä sille miksi olemme nyt sarjataulukossa näin alhaalla. Tossa logiikassa menee aika monta mutkaa suoraksi. Toisessa ketjussa tuolla oli hyvin tilastoitu missä mennään ja kaikki osoittaa nyt tolppien väliin.

Eilinen peli oli mielestäni IFK:lta aivan järkyttävän huono ja jos koko alkukausi olisi tuolta näyttänyt niin itsekin vetäisin täällä ranteita auki. Mielestäni näin ei ole kuitenkaan ollut, vaan pisteitä on menetetty täysin turhaan vaikka ollaan oltu se hallitseva osapuoli jäällä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Se on juuri näin. Eilen olisi kyllä ollut ihan paikallaan poistua 1.erän jälkeen hallista, mutta annettiin nyt se mahis ryhtiliikkeeseen vielä.

Joo näkehään sen nyt Varakkaastakin, että peliotteet voivat muuttua paljonkin. Santalalta odotan kiekollista varmuutta, hyviä syöttöjä ympäri kenttää, tehopisteitä ja aloitusvoittoja. Noh, enää ei ole ollut Kangasniemeä vierellä, joten se tottakai vaikuttaa, mutta ei sen nyt pitäisi hänestä noin epävarmaa pelaajaa tehdä. Kiekot hukkuvat ja karkaavat, ja monesti antoi ylivoimallakin aikas heikon syötön. Ja ne aloitukset... hänethän vaihdetaan jatkuvasti siitä pois.

Tällä hetkellä annan arvosanaksi korkeintaan kuuspuoli. Kyllä tässä ysiä kuitenkin odotellaan.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
En ymmärrä kyllä lainkaan Santalan tason tippumista viime kaudesta, saatika kahden vuoden takaisista otteista.
16-17 kaudella veti NLA/KHL kauden 43gp 14+28 (42p.) ja vielä viimekaudellakin NLA:ssa 34gp 9+20 (29gp.)
KHL:ssäkin Magnitogorskissa pelasi aina Gagarin Cupin finaaleihin saakka hyvällä tasolla.

Pelillisesti Santala on @-Kantor- listauksen mukaisessa tikissä. + ja - napsuvat kuin tilattuna omaankin sapluunaan. Toisin sanoen Santala on tällä hetkellä rasite kokoonpanossa.

Mietiskelin hiljaa omassa sielussani eilen kaikkea maan ja taivaan väliltä. Keväällä varmasti tärkeä pelaaja, henkisesti tätä tahtia.

Et päätynyt siihen selitykseen että Santalan pelilliset avut olisi paremmin hyödyksi Sveitsin ja KHL:n kaltaisissa liigoissa eikä peli välttämättä kotimaassa? Onhan tää eri sarja kuitenkin.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Mikä tuossa nyt on niin vaikeata uskoa? Täällä on helvetti jo ikuisuus valitettu että IFK:lla ei riitä laatua sentteristössä. Salmelainen pyrki korjaamaan tuon ja pisti rahaa haisemaan sentteristöön, jolloin jopa se 3. sentteri saa kovaa liksaa.

Tai sitten tämä oli vain suuren luokan vedätys, jolla saatiin fanit uskomaan, että Salmelainen pyrkii rakentamaan kovan sentteristön, mutta nythän olemme lähinnä saaneet kuulla meriselityksiä, valheita ja kovaa puhetta vailla tekoja. Nybarin oppipoika.

Kyllä siellä olisi senttereitä ollut tarjolla, mutta ei IFK ilmeisesti missään vaiheessa mitään huippusentteriä edes halunnut palkata. Lisäksi päästi menemään kaksi sopimuksenalaista sentteriä, huikeata sekoilua. Penan oppipoika.

Tärkeintä on kai voida kävellä viininpunaisissa housuissaan koko kylän omistajana. Mobergin oppipoika.
 
Huikeeta! :D Miten tällaista jengiä voi edes kannattaa, kun faneja vedetään kakkoseen minkä keretään? Tältäkö tuntuu olla ilmalalainen tai republikaani?
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Uskoisin että sitä uutta ukkoa on tässä jahdattu koko ajan, mutta ei ole onnistunut. Joskus niinkin käy.

Mun mielestä 1. sentterin puuttuminen ja Santala joukkueessa eivät ole syitä sille miksi olemme nyt sarjataulukossa näin alhaalla. Tossa logiikassa menee aika monta mutkaa suoraksi. Toisessa ketjussa tuolla oli hyvin tilastoitu missä mennään ja kaikki osoittaa nyt tolppien väliin.

Eilinen peli oli mielestäni IFK:lta aivan järkyttävän huono ja jos koko alkukausi olisi tuolta näyttänyt niin itsekin vetäisin täällä ranteita auki. Mielestäni näin ei ole kuitenkaan ollut, vaan pisteitä on menetetty täysin turhaan vaikka ollaan oltu se hallitseva osapuoli jäällä.
En kai koskaan väittänyt, että Santala joukkueessa olisi joku ongelma?
Olen mielestäni väittänyt ongelman olevan siinä mitä joukkueessa ei ole.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
En kai koskaan väittänyt, että Santala joukkueessa olisi joku ongelma?
Olen mielestäni väittänyt ongelman olevan siinä mitä joukkueessa ei ole.

Joo tossa taisin yhdistää useamman kirjoittajan viestit päässäni yhteen ja meuhkasin sitten sinulle sen mukaisesti. Pahoittelut.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös